Jaettu kalenteri tukee yhteistyötä ja yhteistä oppimista

Vuoden alku on kalentereiden virittämisen aikaa. Kalenterit voivat tukea monin tavoin opiskelua ja työn tekoa. Tämän bloggauksen julkaisin alun perin 10.1.2016 Ideatarhurit-tiimimme blogissa.

Rutiinit keventävät kognitiivista kuormaa. Tiimityöskentelyssä yhteisten rutiinien luomiseen ja muokkaamiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä hyvin toimiva rutiini on kuin rasvaa koneistoon.

Olemme omassa tiimissämme käyttäneet jaetua kalenteria sekä jaettuja kelenterimerkintöjä koko ajan. Kun tarkemmin keskustelimme asiasta, huomasimme, että eri ihmisten henkilökohtaiset käyttöliittymät ja toimintatavat pitää sovittaa tarkemmin siihen, miten jaettu työskentely toimii.

Aluksi loimme tiimille oman kalenterin ja merkitsimme siihen yhteiset tapahtumat. Periaatteessa. Huomasimme, että osa noudatti toisaalla syntynyttä rutiinia kutsua jokainen kalenteritapahtumaan eli merkintä syntyikin henkilökohtaiseen kalenteriin tiimikalenterin sijaan. Kutsuun piti myös vastata, jotta se näkyi omassa kalenterissa. Kutsu ei välittynyt välttämättä sähköpostiin, jos tapahtuman lisääjä ei lähettänyt kutsuja. Kaikki eivät myöskään saaneet mobiililaitteellaan toimimaan useiden jaettujen kalentereiden näkymistä. Seurauksena oli se, että osalla kaikki yhteiset kalenterimerkinnät toimivat hyvin, osalla jokin jäi huomaamatta. Kun havaitsimme nämä, päätimme yhteisen käytännön.

Kalenteri on mielikuvissa henkilökohtainen työkalu. Työkäytössä henkilökohtaisuudesta on hyvä luopua osittain. Kalenteri voi nimittäin olla todella tehokas yhteisen työnteon rutiinin tukiranka. Hyvää toimintamallia on syytä viritellä ja säätää. Se, mikä toimii yhdessä kalenterijärjestelmässä, yhdessä tapauksessa ja yhdellä tiimillä, ei toimi toisaalla. Kalenterirutiinien virittelyyn kannattaa käyttää aikaa, sillä kyse on toistuvasta toiminnasta. Viikoittainen ajansäästö kertautuu ajan myötä merkittäväksi.

Millaisia hyviä kalenterikäytänteitä sinä olet oppinut?

Kuvassa muutama Ideatarhuri-tiimissä havaittu viisaus hyvän kalenterimerkinnän tekemiseen Google-kalenterissa.

Napauta kuvaa, saat sen näkyville suurempana.

Jakaminen on auttamista, auttaminen hyvää elämää

Snellman-kesäyliopiston humanismin illassa eilen Frank Martela puhui sisäisestä motivaatioista ja siitä, mikä tekee ihmiselle hyvää, jopa onnellistuttaa. Hän totesi, että onnellisuuden saavuttaminen sinällään ei ehkä ole kovin hyvä tavoite elämälle. Mutta matka kohti niitä asioita, joiden on todettu lisäävän ihmisen onnellisuutta, kannattaa. Ne asiat ovat sisäisen motivaation kulmakiviä ja tekevt elämästä merkityksellisen. Nämä asiat voidaan jakaa neljään pääluokkaan: vapaaehtoisuus, kyvykkyys, hyvän tekeminen ja yhteisöllisyys. Tilaisuus oli verkkolähetys (tapahtumasivu Facebookissa) ja tallenne on julkaistu niitä varten, jotka eivät päässeet paikalle.

Martelan tuore kirja Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja (Gummerrus 2015) on hassusta nimestään huolimatta viisas kirja, jota voin lämmöllä suositella. Kirja ohjaa pohtimaan elämän tärkeitä ulottuvuuksia. Sen ainekset nousevat filosofiasta ja ovat paljon vahvempaa laatua kuin kirjakauppojen filosofian ja psykologian hyllyjä nykyään kansoittavat maagismystiset elämänvalloitusoppaat.

Martela pyysy luennon alussa meitä kuulijoita listaamaan oman elämämme merkityksellisiä asioita. Yhtenä kolmesta tärkeästä laitoin spontaanisti sanan auttaminen. Asiaa voi pohtia pitkään ja monelta suunnalta. Auttaminen voi olla aina jollakin tavalla pois itseltä. Annan jotain, aikaani tai tietojani. Maailma, jossa ihmiset auttavat toisiaan, toimii ja on hyvä paikka elää. Auttaminen on joskus helppoa, mutta mahdollisuus jää huomaamatta.

Jaan avoimesti aineistojani. Kirjasin jo aikaa sitten (ennen sosiaalista mediaa) motiivikseni sen, että ehkä joskus jostakin kolkasta maailmaa saan itse hyviä vihjeitä jolta kulta. Totta totisesti niin on käynyt.

Tässä mainio esimerkki jakamisen kulttuurista. Muutama periaate: minä jaan ja jakaessani kerron, miten saat jakamaani käyttää (Creative Commons -lisenssi), sinä käytät (saatat jopa kysyä tai kertoa, mutta lisenssin vuoksi tämä ei ole välttämätöntä), voit jopa antaa palautetta.

Käytännön pieni esimerkki tältä viikolta. Samuli Turunen kysyi toissa päivänä, sopiiko hänen käyttää tammikuista diapakettiani (bit.ly/jaanko). Vastasin, että totta maar sopii ja jaoin hämelle muokkausoikeudet. Hän kopioi esityksen ja muokkasi sitä kevyesti. Tuloksesta tuli mielestäni mainio. Mukana vinkki kiinnostavaan Kaisa Vuorisen positiivisen pedagogiikan blogiin (ja tutkimukseen). Hän antoi täman aamun avaukseksi kiitoksen. Minä en nähnyt mitään ylimääräistä vaivaa (oikeuksien jakaminen ja sähköpostiin vastaaminen noin 60 sekuntia). Toimintaperiaatteena toivon tällaisen ihmisten välisen elävän ja toteutuvan eri muodoissa. Näin rikastumme ja valaisemme toinen toistemme työpäiviä ja elämää.

Samuli Turunen muokkasi kevyesti vanhaa esitystäni. 

Haparoivien ajatusten avaaminen kehittää ja opettaa

Voi kuinka hienoa on, kun saa verkkoväen viisaudesta apua omien ajatusten jalostamiseen. Pidin perjantaina pienen etäluennon oppilaitosjohdon BossIT-koulutukseen. Tiivistin sanottavani muutamaan kuvaan. Tavoitteenani oli herättää mietteitä siitä, miten digitalisoitumisen (ja muiden) muutoksen pyörteissä kollega voisi kollegaa tukea, miten vertaisilta ja vertaisten kanssa voisi oppia, miten muutoksen pyörteissä johtaja (rehtori) voisi tukea työyhteisöä.

Yhden kuvani sisältönä oli kannustuksen sana. Kannustus ja kiitos ei vie juurikaan aikaa eikä varsinkaan maksa mitään.

Muistiini on painunut maanviljelijäajoilta syvälle eräs keskustelutilaisuus Pomarkussa, jonne minut oli kutsuttu panelistiksi. Tuolloin 1995 elettiin suomalaisen maantalouden suurinta murrosta 1900-luvulla. Työhyvinvointi osoitti negatiivisia lukemia. Ihmisiä pelotti, ahdisti, uuvutti. Koolla oli salin täydeltä väkeä. Pyysin omassa puheenvuorossani niitä ihmisiä kohottamaan kätensä, jotka olivat viikon aikana kannustaneet ja tukeneet kollegaansa. Vain muutama sadasta nosti kätensä. Se kaipuu, joka toi heidät tilaisuuteen, ei ollut muuttunut omaksi toiminnaksi.

Opettaja-ajoilta muistan elävästi monta tilannetta, jolloin olen yllättänyt kollegani uskomattoman hienon kehittämistyön ääreltä. Ja toistuvasti: kukaan työyhteisössä ei ole tiennyt, miten hienoja juttuja kollega tekee. Kulttuuriimme ei ole kuulunut omien upeuksien hehkuttelu, siksi opettaja ei ole omistaan toisille erikseen kertonut.

Kulttuuriimme ei myöskään ole kuulunut toisen upeuksista iloitseminen ja niiden esille tuominen. Yllättävästi nyt 2010-luvulla elämme todellista negatiivisuuden, vähättelyn, jopa ilkeyden kultakautta. En ymmärrä, mistä tämä toisen lyttäämisen ilo on noussut.

Juttelin mainion pienen tuokion Tiimi-akatemian kahden nuoren yrittäjän kanssa Otavan Opiston OPS-teemahautomotapahtumassa toissaviikolla. He äimistelivät akatemiansa ulkopuolista Suomea: ei saisi iloita kaverin menestyksestä.

Asiasta kannustaminen ei tee ihmisestä huonoa, vääristyneen ylpeää, pyrkyriä. Asiasta kannustaminen laittaa hyvän kiertämään. Se kuinka kohtelemme työyhteisössä toinen toisiamme heijastuu siihen, kuinka teemme työmme laajemminkin kollegoidemme ja asiakkaidemme kanssa, verkostoissamme, oppilaitoksissa oppijoiden kanssa. Hyvä kiertää. Hyvä palaa kierroksellaan yhteisölle, usein myös yksityiselle liikkeelle laittajalle. Sharing is caring. Jos jaan omastani, se ei ole minulta pois – enää, tässä ajassa, jota elämme.

Muistan aamuaikaisen maanantain yli 10 vuotta sitten. Avasin opehuoneen oven. Vastassa oli kollega, joka sätti minut pataluhaksi siksi, että joku kollega ei ollut täyttänyt kopiokoneen kalvotasoa sen tyhjennyttyä, vaikka yhteisissä käyttöohjeissa seinällä luki niin. Kokemus kävi syvälle. Miten paha olo ihmisellä voi olla töissään. Miten alkava viikko, tuore työpäivä, tulee avatuksi vihaisena, kaatamalla turhaa äksyilyä syyttömän työkaverin päälle. Pyysin anteeksi. Sopersin, että en se minä. Livahdin ohi. Tuossa tilanteessa toinen tulkinta olisi ollut myönteinen eläytyminen; työkaverilla lienee ollut kiire, kopiokone oli ehkä reistaillut, bussin lähtö painanut päälle. Kalvojen lataaminen tasolle vaati noin 30 sekuntia. Mitäpä tuosta vaahtoamaan.

Voisimme halutessamme nostaa toinen toisiamme. Toisen nostaminen ei ole itseltä pois. Vaan niin me luulemme: sosiaalipsykologian tutkimuksissa on moneen kertaa saatu outo tulos. Ihmiset tyytyvät itse vähempään, jos kollegat eivät saa etua. Siis kaikki voisimme päästä parempaan, jos tahtoisimme.

Koin tänään tuota toinen toisemme nostamista, kun lähetin Twitterin kautta maailmalle bloggauksen yllä mainitsemani esityksen yhden kuvan aukikirjoituksesta. Saman tien käynnistyi hieno keskustelu, Twitterin giljotiinimaisesta 140 merkin rajoituksesta huolimatta. Sain avarrusta ajatteluuni alaistaito-termistä, oikaisua bloggaukseni painotukseen vastavuoroisuuteen päin, hyviä vinkkejä, lämpimän kokemuksen keskustelun voimasta.

Twitterissä voi kohdata hienoja ihmisiä, ajattelijoita, tietäjiä. Ihmiset auttavat toisiaan eteenpäin. Jos ajatuksesi on puolitiessä, kuuntele. Omiin ajatuksiin kannatta suhtautua puolitien ajatuksina. Sillä tavoin saa voiman ja rohkeuden jalostaa niitä. Ei heti loukkaannu, jos joku kertoo, että et nyt huomannut tämän asian tätä puolta. Itse huomasin omaa bloggaustani seuranneessa Twitter-keskustelussa monta hatarasti ilmaisemaani asiaa. Sain apua täsmennykseen. Ymmärsin myös, miten seuraavan kerran olisi hyvä kertoa tästä aihepiiristä. Valtava oppi. Ihan ilmaiseksi.

Kokosin tviitit Storify-tarinaksi. Hieman pitää Twitterin kielioppia ymmärtää, että punainen lanka löytyy: @-merkillä viitataan henkilöön, #-merkillä teemaan, josta huodostuu aihetta kokoava kanava. Kun viesteillä vastataan monen ihmisen puheenvuoroihin, sanomistila kutistuu entisestään. Lue siis silmäillen tämä tarina. Koemielessä upotan tarinan myös alle, aika pitkä juttu, mutta hyvä sellainen.

Vuorovaikutteisen opettamisen kuusi kultaista käskyä

Antti Hirvonen oli joukkoistanut ja koonnut eilen Storify-palveluun Vuorovaikutteisen journalismin 6 käskyä. Kooste oli niin hyvä, että idearosvoilen tähän opettamiseen (ohjaamiseen) soveltaen.

Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.

Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:

1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin

Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.

Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."

2. Kerro, mitä teet

Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.

Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.

3. Joukkoista

Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.

4. Kuratoi prosessia

Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.

5. Arvosta apua

Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia.  Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.

6. Palkitse

Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.

Kirjoitamme ilmiöpohjaisen oppimisen opasta

Ilmiöpohjainen oppiminen on edennyt haaveista käytäntöön. Käytännön kokemuksista kootaan nyt AVO-hankkeen toimesta pientä opasta.

Oppaassa esitellään, mistä on kysymys, miten ilmiöpohjaista oppimista suunnitellaan ja toteutetaan, miten se näyttäytyy oppijan, opettajan tai koulunhallinnon näkökulmista, millaisia aineistoja ja ympäristöjä käytetään, millaisia tuotoksia tuotetaan, miten oppimisprosessin aikana syntynyttä osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan.

Sinäkin voit tulla mukaan kirjoittamaan.

Tutustu kirjoitusprosessin toteutuspaikkaan (Google-sivusto), sieltä löytyy lyhyt kuvaus tavoitteista ja kuinka toimitaan. Pienikin panos on arvokas. Opas julkaistaan Creative Commons BY-SA -lisenssillä, mikä kaikkien kirjoittajien on hyvä syynätä ensimmäiseksi.

AVO on tuottanut kollektiivisesti kirjoitettuja oppaita aiemminkin:

• Viisautta blogin käyttöön
• Viisautta wikin tekoon
• Viisautta mobiilin käyttöön

Nyt on meneillään Ilmiöoppaan lisäksi kirjoitusprosessi: Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen.

Päätimme toteuttaa ilmiöoppaan Google-sivustolla, kuten mobiilit. Muissa oppaissa tuotantopaikkana on ollut Wikikirjasto. Saatamme siirtää oppaan 31.5.13 valmistuvan version Wikikirjastoon, katsotaan nyt, kuinka hyvältä näyttää.

Pidimme maanantaina 11.2. ensimmäisen luonnostelusession. Käytimme näppärää Trelloa alustavan sisällysluettelon luomiseen (kuva alla). Tunnin Skype-palaverin tuloksena meillä oli sisällysluettelon lisäksi sovittu tuotantoprosessin kaikki oleelliset kehykset.

Trello sopii lyhyeen ideointisessioon ja asioiden jäsentelyyn. Sarakkailla voidaan prosessoida vaiheesta toiseen ja soveltaa vaikkapa tuplatiimin tai tulevaisuusverstaan toimintamalleja. Trello on kuin liimalappuseina, paitsi että liimalapuilla voi tehdä käteviä asioita, kuten kirjoittaa taustalle lisää aiheesta, lajitella värikoodeilla, siirrellä, äänestää ja kommentoida. Palvelu näyttää, kuka on tehnyt mitäkin. Ainakin meidän sessiossamme synkronointi sujui vaivatta. Kaikki näkivät reaaliajassa, mitä seinällä (board) tapahtui.

Perustin Google-sivuston ja käytin valmista mallipohjaa, joka oli projektin toteutukseen sopiva. Opin valmiin pohjan kanssa käyttämään muutamia uusia juttuja. Huomasin esimerkiksi, että Google Ryhmät on uudistunut. Otammekin kirjoitusprosessin ajaksi käyttöön sähköpostittelun sijaan keskusteluryhmän, jolloin viestintä pysyy yhdessä paikassa.

Google-ryhmän hyvänä puolena on, että siihen on helppo liittää uusia jäseniä. Viestit välittyvät sähköpostiin, tiheyttä ja tapaa voi jokainen säätää sopivaksi, vaihtoehtoja on muutamia. Ryhmä toimii myös mobiililaitteilla. Katsahda Google-ryhmien esittelysivulta lisätietoja. Ryhmää voi käyttää myös postituslistan tapaan.

Pientä askartelukivaa: Beeclip / EDIT: palvelu lakkautetaan

EDIT 9.8.12 tätäkin some on. Juuri tuli tieto siitä, että tämä palvelu lakkautetaan. Toivon mukaan koodi on käynyt kaupaksi ja ilmaantuu jossakin muodossa. Toimiva systeemi. Omat tuotokset sai heti tekohetkellä ladattua omalle koneelle ja lakkautusuutisessa vielä muistutetaan tästä mahdollisuudesta.

Kuvien ja tekstien kanssa askartelu on hauskaa. Ilmeisesti erityisen hauskana asiaa pitävät naispuoliset pienestä pitäen. Beeclip ja Beeclip EDU ovat pieniä näppäriä digiaskastelupalveluita, joissa käyttäjä voi rakennella kuvakirjoja, portfolioita, kuvakoosteita käyttäen valokuvia, piirroksia, videoita ja palvelun tarjoamia lisäkkeitä.

Klikkaa kuvaa, näet käyttöliittymän suurempana.

Käyttö on helppoa. Kokeilemaan pääsee ilman kirjautumista. Palvelussa on mahdollista kutsua kavereita puuhailemaan saman kuvakoosteen kanssa. Askartelun tuloksia voi jakaa ja upottaa. Huonona puolena se, ettei teksturi tunne ääkkösiä, mistä voisi laittaa palvelun ylläpitoon palautetta (somepalveluissa kannattaa aina valittamisen sijaan tai ohessa olla yhteydessä palvelun tarjoajaan EDIT: lähetin asiasta palautetta). Beeclip on vasta beta-vaiheessa. Peruspalvelun luvataan säilyvän maksuttomana.

EDIT: Olipa nopea vastaus, kun kysyin ääkkösten perään. Lupasivat lisätä, jos saavat riittävästi kansainvälistä kiinnostusta. Nyt vaan muutkin, ketkä kiinnostutte Beeclipistä, ääkkösiä toivomaan.

Soma Suomi-some

Tämän blogin syntymaisema.

Olen mietiskellyt Mikko Jordmanin bloggausta tältä viikolta. Hän kuvaili meisyyttä someverkostoissa, ammatillista ja notkeaa; sitä, miten aika riittää someen. Tämä Opeblogi täytti äskettäin 6 vuotta, 06 syntynyt. Blogit löysin edellisvuoden kesällä. Muistan sen yksinäisen innon ja tyhjään huutelun. Muistan miten syksyllä 06 tajuntaa räjäyttävästi Jaiku ja Sometu-Ning avasivat vuorovaikutuspintaa, aitoa keksimisvuoropuhelua, hauskuttelua älyttelyn rinnalla.

Edellinen bloggaukseni linkittyi Google+-keskusteluun, jossa mm. kommenttikeskustelussa mietittiin sitä, pitääkö keskenään hymistellä, eikö vaan tehtäis asioita tekemättä suurempaa numeroa. Sisäänlämpiävä keskinäisen kehumisen kerhostelu muodostaa aina pienen vaaran eli sulkee helposti meikäläiset huomaansa ja muukalaiset ulkopuolelle.

Toisaalta olen itse kokenut vahvasti tuon yksinäisestä huutelusta ja päätä-seinään-oppimisesta siirtymisen kaverijeesauksen maailmaan, jota Mikko Jordmankin kuvasi. Ihmiset elävät erilaisissa tilanteissa, erilaisissa ympäristöissä. Oma elämisympäristöni on sellainen, ettei arjessa tule kotioloissa vastaan vieläkään juuri koskaan juuri ketään, joka puuhaisi samanlaisia työ- tai opiskelujuttuja. Tämän kuun lopussa olen ensimmäistä kertaa omalla kotiareenallani someopastajana pikkukylien pikkumarkkinoilla, vähän friikkinä, mutta ehkäpä jo sentään Facebook ja Gmail kiinnostavat Miehikkälänkin leveysasteilla.

Minulle Suomi-some on ollut soma. Olen oppinut sometellen ja opin edelleen: kevyesti; ja kuten Mikko mainitsi bloggauksessaan, kivalla tavalla. Todellista oppimisen iloa. Itseäni motivoi myös globaalieettinen ajatus siitä, että juuri näitä työtapoja tarvitsemme suurien ongelmien ratkaisuyrityksiin: yhteistyötä, joukkoälyä, verkkovoimaa.

Kävin 06-07 hyvän koulutuksen legendaarisessa Heinolassa. Koulutuksen oheistuote oli paras oppi, nimittäin perustimme pienellä porukalla Vaparetki-blogin (ja wikin ja Flickrin ja Jaikun), ryhdyimme tutkimaan ja oppimaan kokeiluja reflektoiden. Kokeilimme mobiilia oppimista kännykän tekstiviesteillä, mobiilivalokuvalla ja muuta jännää. Eläydyimme porukalla, innolla, innostellen. Etsimme pedagogista rakkautta. Kukitimme luovuutta, kollektiivisesti.

Mikko pohti omassa bloggauksessaan sometteluajan löytymistä. Samaa aihetta mietin tässä blogissa 06 ja mietintää jatkoin vielä tuossa Vaparetki-ryhmäblogissamme. Aika on suhteellinen asia. Uuden oppiminen vaatii aina aikapanosta. Joskus on antauduttava, sammutettava oma kärsimättömyys.

Kun itse pulahdin someen kesällä 05, tein sen järven avustuksella. Uin ja mietin, annoin oivallusten virrata mielessäni, katselin maisemaa, kuuntelin luonnon liplattelua. Asiat loksahtivat paikoilleen. Visio kirkastui. Nyt se on totta. En ole yksin tässä. En huuda pelkkään tyhjyyteen. On me, me suomisomettelijat, keskinäiskaverit, tuttavustuneet, auttelijat, viisaat neuvojat, vaikutustahtoiset olevaisuuden tekijät, leikkimieliset ammattilaiset.

Erään kirjan nimeä lainaten: meillä on täällä Suomi-somessa välittävät verkostot. Välittävät-sanan kahdessa merkityksessä. Upeaa!

Somesukukokouksen jälkilämmössä

Kolmatta kertaa toteutunut Sometime-tapahtuma keräsi vajaat sata Suomi-somen vanhempaa ja tuoreempaa aktivistia yhteen. Tällä kertaa koontipisteenä Helsingin Etelä-Espalla Briim-center aivokuntokeskus.

Vekkulia muistella, miten kivenheiton päässä Smolnan edustalla poliisin Karhu-ryhmä vartioi meitä alkuvoimalaisia maalaisaktivisteja 18 vuotta sitten. Eilinen someaktivismi oli kesympää valvovan Iso Veljen kannalta, vaikka epäilen, että sittenkään ei. Nimittäin kookoontuneessa joukossa oli monen tason anarkisteja. Pehmeitä kai, mutta vaikutusvoimaisia. Voimallinen yhteinen nimittäjä oli kulttuurimuutos: ihmisläheisyys, yhteisälyisyys, toisin tekeminen.

Itseäni ilahdutti suuresti se, että väline-tuote-sovellus-rauta-bisnes-brändi-hypen aika oli selvästi ohitettu. On liian suurta sanoa, että ilmassa oli reilun vuosisadan takaista osuustoiminnan, vapaan sivistystyön ja työväen aatteen hengen kaltaista. Tämä aika ei ole (vielä) suurten ideologioitten aikaa. Mutta jotain tuon kansallisen heräämisen aikojen laatuista oli liikkeellä. Mainiosti sitä nimitettiin somesukulaisuudeksi – mistä lie kiittäminen Janne Ruohiston sanaisaa arkkua.

Some ja somesukulaiset jäivät sanoina pyörimään mielessäni. Miksi nämä sanat? Some on toki kätevä sana lyhyydessään, mutta siinä on muutakin. Se hävittää välineen. Sosiaalinen media viittaa mediumeihin, erilaisiin kanaviin, välittäviin välineisiin, teknologioihin, sovelluksiin, palveluihin.

Somen kielioppia kelailtiin Sometu-verkostossa jo 2009 ja mainiosti mukana oli myös Vinkkiverkossa äidin kautta junioriosaston sanaseppo: somettaa, sometus, sometin, sometoida, somettaja, someilla, someilija, sometulainen, sometumainen, somettua, sometuksi. Sittemmin some on saanut sijaa kielenkäytössä niin ihmisten puheessa, printtimediassa kuin nettiteksteissä. Some on jo miltei virallinen sana suomessa.

Niin ITK-päivillä Hämeenlinnassa kuin nyt Sometime 2012 -tapahtumassa keskeistä oli välineellisen ajattelun vähäisyys. Keskiöön nousivat ihmiset, ihmisten yhteinen tekeminen, vuorovaikutus, kommunikaatio, luominen, tuottaminen, työ-, toiminta- ja viestintäkulttuurin muuttuminen, avoimuus, avoimen sisällön ja datan hyödyntäminen, oppiminen hyvin laajalla skaalalla.

Kuppikuntien, yhdistysten ja korporaatioiden Suomi saa kyytiä. Sitä kyytiä antoi Alkuvoima-ryhmämme aikanaan. Veti perinteisen MTK-toiminnan vastaisesti mukaan ihmisiä, joita pidettiin vastapoolin edustajina: kuluttajia ja kaupunkilaisia, ei-maalaisia, ei-maanviljelijöitä. Kuka on paras hehkuttaja ideallesi? Se, joka ei ole sisäpiirissäsi, leimattu jäsenkirjalla varustettu virallinen valtuutettu ja apinan tavoin ylätason julkilausumaa toistava tyyppi. Jos ideasi kestää ja hyödyntää epäilyä, kritiikkiä, vastalauseita, erimielisyyttä, onko ideasi huono? Ei. Se on hyvä ja kehityskelpoinen. Idea, jonka kaikki hyväksyvät, on pelottava.

Sometime 2012 oli pienesti kaaos, hitusen hallitsematon, melkolailla sitä sun tätä ja juuri siksi toivoa herättävä. Erittäin ilahduttavaa oli, että koolle saapuneista moni oli ensikertalainen, yli kolmannes. Untuvikkojen kommentit ovat vahvistaneet hyväksymisen tunnelmaa, sukulaisuutta.

Olemme etsimässä jotakin. Syvällä maaseudulla asuvana suurena muutoksena tunnistan välimatkojen haihtumisen. Kohtaamisia tapahtuu uusissa ajan ja paikan tiloissa. Myös ketterät yli rajojen punoutuvat liittoumat tekevät notkeasti asioita, joita kukaan ei älyä kieltää. Lopputulokset ovat hyödyllisiä. Anarkismi elää. Ehkä se oli paras matkamuistoni Sometime 2012:sta. Samoin se, miten ihmiset tässä seurapiirissä ovat aidosti kiitollisia toisilleen, avuliaita, arvostavat toisiaan ja ovat lähtövalmiita avaruuslennoille.

Tapahtuma jätti aikamoisen nettijalanjäljen. Päivitän tähän myöhemmin lisää linkkilistaa apajista. Sometime2012-tuotoksia netissä:

• Sometime2012 FB-ryhmä
• Sometime2012 FB-tapahtuma
• Sometime2012 wiki
• Sometime2012 blogi
• Näkymättömän oppimisen / muuttuvan koulun työpaja (Twitter #avoinvisio)
• Eija Kallilan muistiinpanoja tapahtumasta
• Jarmo Lahden YouTube-kanavalla useita videoita
• Personal EU Bambuser eli Kurt Linderoosin striimauksia
• Kerro komentoimalla lisää linkkejä, päivitän listaa...

Harmi – joskus yhdessä olemme vähemmän

Matkasin kohtuullisen täydessä junassa Tampereelta Lahteen (MM-lätkä). Aamupuuhat pitivät kiireisinä, jäi aamupala ja lounas veden hörppimiseen. Vihdoin junassa tilaisuus evään hankintaan. MM-kisojen kunniaksi kerrankin kunnon tungos ravintolavaunussa.

Juna on mainio olotila. Irrottautuminen vilistävästä kiireestä. Toki nykyisin junissa netti toimii yhä paremmin, mutta aina voi huokaista pätkimisen keitailla – vain tuokioittain online. Tapahtuipa junamatkalla mitä tahansa, olen perillä omasta toiminnastani huolimatta johonkin aikaan. Vaikka kuinka pingottaisin, en sen nopeammin. Zen. Mielen tyyneys.

Taakseni asettui itseäni hitusen vanhempi naisihminen, jonka kärttyisyyskäyrä rupesi kuumenemaan hitaassa jonossa. Hän tiesi, miten olisi VR:n pitänyt varautua lisäämällä ravintolavaunun henkilökuntaa ja organisoimalla vaunun toiminta ja ylipäätään suunnittelemalla vaunut ihan toisin. Kommentoin, että yleensä näissä vaunuissa on aika tyhjää ja ihan luksusta, että ylipäänsä on ravintolavaunu, ei niitä enää monissa junissa ole. Kyseisen junan ravintolavaunussa hääräsi 3 naista. Miten siihen loukkoon voisi enempää mahtua? Argumentoin vielä, että uskon parhaimpaan yritetyn. Heillä oli toinen kassakone rikkoontunut. Minkäs sille voi. Silti Toijalaan mennessä olin itse saanut eväkseni. Ehdin hyvin einehtiä ennen vaihtoa. Olin tyytyväinen.

Kärttyisä takanani jonottaja jäi mieleeni. Mitään hyötyä en näe valivalikiivailulle. Asiat eivät yhdellä yksittäisellä junamatkalla sen kummemmiksi muutu. Maailmassa on paljon hankalampia olotiloja ihmiselle. Mietin siinä jonotellessa ja mokomaa kärttyilyä kuunnellessani sitäkin, miten aina syytetään nuorisoa kaikki-mulle-heti-sukupolveksi. Itselläni ikävimmät kokemukset ovat alalla lähes yksinomaa vanhojen ihmisten kanssa. Niin ratikassa, laivalla, hotellissa kuin nyt junassakin. Mikä ihmeen kiire? Ja miksi ei voisi levähtää siihen hetkeen, jolloin ei voi mitään sille, että on vähän aikaa odoteltava.

Kyseinen jonottaja huomautti monille ohittajille, että jonossa ei saa etuilla. Kaikki olivat matkalla omaan vaunuun, junassa pitää kulkea läpi ravintolavaunun. Minusta oli kivaa, että oli vähän tiivistä tunnelmaa. Otin silti opikseni sen, että emme me välttämättä ole yhdessä enemmän. Jos tyypin pää on täynnä rautalankaa ja kyynärpäät tanassa, niin eipä siitä mitään me-yhdessä-enemmän synny.

Klikkauksen päässä Australia – notkeat opeverkostot

Julkaistu Open Päivitys -blogissa: Jos nyt tällä kellonlyömällä mieleesi tulisi vierailla jossakin edistyksellisessä australialaisessa koulussa 14 hengen delegaatiolla, miten pitkään arvioit, että vierailukohteen löytämiseen kuluisi aikaa?

Tänään klo 11:15 Suomen aikaa Anne Knoch (kehitysjohtaja) Australiasta lähetti minulle sähköpostia, että ovat tulossa Turkuun 22.-24.2. OECD/CELE -konferenssiin ja haluaisivat ennen sitä tutustua johonkin suomalaiseen innovatiiviseen kouluun ja opetuksen kehittämiseen käytännössä. Sen verran olivat jo tilanteen tasalla, että tiesivät talvilomamme. Annen koulun tiimi oli käynyt meillä Kotkan aikuislukiossa kevättalvella 2005.

Silloin heidän rehtorinsa Stephen Harris löysi vierailukohteita Opetushallituksen kautta ja monen mutkan kautta meidän koulumme. Perustin juttua varten pienen vierailusivun, josta nyt on helppo hihitellen kaivaa muistoja. Vaikka vierailu kesti vain iltapäivän, tapaamisen järjestäminen ja koulumme naisjoukkueen emännöintitaktiikka jätti ilmeisesti paikan ja nimet kävijäin mieleen. Sain pari vuotta sitten akateemista apua Harrisilta sähköpostipyynnöllä; lähetti väitöskirjansa ja muutamia muita virtuaaliaarteita. Ei mikään vähäinen tyyppi, huomasin tänään, että vuoden 2011 rehtori Australiassa. (Eikös Suomessakin voisi olla tällaisia tunnustuspalkintoja opetuksen kehittäjille?)

Harris oli siis kaimalleni vinkannut, että huuda  Suomesta apuun Anne. En ole enää lukiossa töissä, mutta laitoin heti verkot veteen (toki kerroin myös vanhan kouluni yhteystiedot). Tvt-opetuksessa FB-ryhmä oli yksi verkostoista, jonne vieheen kiidätin. Ei aikaakaan, kun juuri sieltä PAOK-hankkeen Matleena Laakso huusi hep, welcome tänne. Aikaa meni tunti. Sen jälkeen sovittiin yhteyshenkilöt ja vaihdettiin yhteystietoja. Ta-daa! Ja varmasti virittelemme vielä muutakin mukavaa aussien varalle kotimaisten opeverkostojen kanssa. Omaa verkkosukkulointiaikaani työpäivästä kului kuvattuun reipas 10 minuuttia.

Muistan vuoden 2005 vierailulta keskustelut – sen asenteen, joka vierailijoilla oli. He olivat kiertäneet Euroopan laitoja, Islanti, Englanti, Suomi ja suuntana Keski-Eurooppa. Heidän avoin, ystävällinen ja utelias innostuneisuutensa, johon liittyi huolellinen kotitöiden tekeminen, jätti minuun suuren vaikutuksen. Tuohon aikaan vedin ensimmäisiä tvt-kehittämishankkeitani ja olin juuri aloittanut blogin opetuskäytön. Vierailijoilta kuulimme uudesta ihmeestä: kosketustauluista (eBeam). He pohtivat teknologian ja pedagogiikan suhdetta. Heidän lähestymisensä meidän juttuihimme oli arvostava. Me olimme vähän ällikällä, että miten nämä meidän normi-etäopetuksen normi-juttumme voivat kiinnostaa jotain toisella puolella palloa.

Kansainvälisyys ei ole mikään seiväshyppyä tai 110-metrin-aitoja. Se on kuin naapurin kanssa tuttavustuminen. Ohimennen, kädenojennus ja hei, mites teillä, meillä näin. Polku ihmisen luota toisen luo. Rihmasto kaverilta kaverille ja siitä se kasvaa.

3i: ideoita, innostusta ja innovaatioita oppimismaailmaan. Turha kyhjöttää kyynärpäät tanassa omassa nurkassa miettimässä, mitä muut musta ajattelevat ja ettemmiä mittään. Verkostoituminen voi yllättää iloisesti. Eikä sen tarvitse olla mitään mutkikasta. Kurkkaa ja rohkene osallistua: Opeverkostot-wiki. Jos tekninen kynnys hannaa, Open Päivitys auttaa!

Ilman kirjautumista somettelua (päivitetty tammikuussa 2015)

EDIT 21.3.12 koottu dia-esitykseen alla olevat, esitystä voi vapaasti muokata.
Linkeistä luotu Pearltree-jäsennys.

EDIT 2.9.2013: Matleena Laakson diasarja samasta aiheesta eli Somettelua ilman kirjautumista. Matleena päivittää säännöllisesti omaa koostettaan, joten kannattaa käyttää sitä.

EDIT 9.3.2022: Matleena Laakson päivitetty diasetti https://www.matleenalaakso.fi/2022/03/ilman-kirjautumista-toimivia-sovelluksia.html

Aina ei tarvitse luoda käyttäjätunnuksia vaan somepalvelun saa käyttöön noin vain. Listasin vastaantulleita:

• 10 minuutin sähköposti (vinkistä kiitokset menevät Leena Helttulalle Turkuun)
• AnswerGarden (aivoriihi: kysy, muut vastaavat, kiitokset Sanna Brauer) 
• Awwapp (virtuaaliseinä, jonne voi piirtää ja kirjoittaa yhdessä, kiitokset Matleena Laakso)
• Bounce (palvelun avulla voi kommentoida mitä tahansa verkkosivua, halutessaan kommentit voi jakaa eteenpäin Twitterin tai Facebookin kautta)
• BubbleUs (ajatuskartta)
• Doodle (aikataulujen sopimiseen)
• DrawItLive (valkotaulu, jossa peruspiirroksia ja chat, kehitysvaiheessa oleva demoversio)
• Ge.tt tiedostojen jakamiseen (tiedostoista muodostuu albumi, jonka linkin voit jakaa, toimii ilman kirjautumista sekä käyttäjätilin kautta, tiliin saa 2 Gt ilmaista tallennustilaa, ilman kirjautumista ladatut tiedostot säilytetään kuukauden ajan, kiitos vinkistä MinnaL).
• julkiseen editointiin avattu Google-dokumentti (vinkkinä, että voi sulkea editoinnin jälkeen)
• imgur-palvelussa (kuvan jakaminen, antaa myös kuvalle useita erilaisia linkitys- ja upotuskoodeja)
• Jotform (lomakkeiden tekeminen)
• Jottit (kirjoittaminen)
• Justpaste.it (tekstin julkaiseminen, kiitos vinkistä Tarmo Toikkanen)
• Kahoot! (ysymysten tekoon, opettaja luo kyselyn ja jakaa oppijoille nelinumeroisen koodin, sopii mobiililaitteille, kiitos Liisa)
• Kirjoitusalusta (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä, kiitos Matleena Laakso)
• Lino (virtuaaliseinä, korkkitaulu, kiitos Espoon opettajat)
• Mailvu (enintään 10 minuutin mittaisen videon taltiointi ja jakaminen, kiitos Taina Rytkönen)
• Meeting Words (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä, kiitos KaMa)
• Padlet (ent. Wallwisher) (virtuaaliseinä, jonne voi kiinnittää kuvia, tekstejä yms., kiitos vinkistä Martti Helevirta, ks. tutoriaali)  
• Picmonkey (kuvanmuokkaus, Hanna Toijalan video-ohje kuvakoon muuttamisesta) 
• Pixlr (kuvanmuokkaus)
• Polls.io (äänestäminen) 
• Psykopaint (piirtäminen, osa ominaisuuksista käytettävissä ilman kirjautumista suoraan selaimelta)
• Quikmaps (omia karttoja Google-karttapohjalle, kiitos vinkistä Iiro Kaksonen)
• Screencast-O-Matic (ruutukaappausvideo, kiitos vinkistä Linda Saukko-Rauta), samoin toinen ruutukaappausvideopalvelu Screenr. Molemmat vaativat Javan, joka syksyn 2012 ongelmien jälkeen ei ole kaikilla koneilla toiminnassa.
• Scrumy (projektin organisointi, vinkkasi Harto Pönkä), Scrumyn pikaohje: ensin Story, sitten plus-merkistä tehtävät, tehtäviä voi siirtää hiirellä yläpalkista eri vaiheisiin, jokaisella henkilöllä on oma väri. 
• Straw Poll (äänestys, jos äänestys tapahtuu ATK-luokassa / samasta IP-osoitteesta, rastita Permissive vote duplication checking, kiitos vinkistä Johanna Björkell
• Sumo-paint (piirtäminen, kuvien editointi, klikkaa aloitussivulla Get the app ja valitse ilmaisversio)
• Sumpli (ajan sopiminen) 
• Tapaaminen.net (ajan sopiminen, kiitos vinkistä Aija Hietanen)
• TeamUp (ryhmätyöt, vinkkasi Tarmo Toikkanen, kehitetty Aalto-yliopistolla)
• Text2MindMap (ajatuskartta, kiitos vinkistä Venla Hirvikoski) 
• TIEKE:n muistio (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä) 
• Tricider (ideoiden kerääminen ja järjestäminen, kiitos vinkistä Minna)
  
• Todays Meet (chat, taustakanava)  
• Twiddla (yhdistetty valkotaulu ja Etherpad, taustalle voi ladata kuvan, verkkosivun tai dokumentin yhteiseen käsittelyyn interaktiivisen valkotaulun tapaan, kiitos vinkistä Matleena)
• Vocaroo (äänitä tietokoneen selaimella, tallenna äänitiedosto koneellesi)
• Voki (puhuvan hahmon luominen)
• Wetransfer.com suurten tiedostojen lähettämiseen (max. 2 Gb)
• Wordle (sanapilvien luominen) 

• EDIT-osasto: Audioboo poistanut mahdollisuuden äänittää ilman kirjautumista, Dabbleboard lopettaa 31.8.12., Corkboardin käyttö ilman kirjautumista poistunut ja palvelun nimi muuttunut NopeApp muuttunut maksulliseksi.

Kannattaa myös huomioida WikiMedia-säätiön wikit (kiitos muistutuksesta Tarmo Toikkanen) ja ylipäänsä kaikki wikit, jotka on avattu avoimiksi kenen tahansa editoida. On myös hyvä muistaa, että lähes kaikkii blogeihin voi lähettää sisältöä sähköpostilla ja blogin kommentoinnin voi avata ainakin oppimistehtävän ajaksi sellaiseksi, ettei se vaadi erillistä kirjautumista (nykyään blogi-spämmin vuoksi monet blogit vaativat kommentointia varten kirjautumisen tai tunnistautumisen).

Kidblog tarjoaa 1- ja 2-aseteen opetukseen maksutta Wordpress-pohjalla toimivan luokkablogin, jossa vain opettaja kirjautuu ja luo luokkablogin (maksuton versio sallii kaksi opettajaa samalle luokalle). Opettaja luo tämän jälkeen oppijoille käyttäjätunnukset (vaikkapa lempinimillä tai nimikirjaimilla) ja antaa salasanat. Oppijan ei siis tarvitse kirjautu palveluun. Kidblogiin on saatavilla myös mobiilisovellus.

Socrative mahdollistaa luokkatilanteessa yhteistyön niin, että opettaja luo yhteistyötilan (kysymyksiä, äänestyksiä, monivalintoja) ja jakaa linkin ja avaimen, jolla oppijat pääsevät yhteistyötilaan joko tietokoneilla tai mobiililaitteilla (katso esittelyvideo).

Jussi Linkola oli löytänyt kätevän tlk.io-chatin, jota heti kokeiltiin. Sepä olikin kepeä. Hauskaa oli, että palvelu muodosti automaattisesti QR-koodin. Kokeilin kännykällä tietokoneen ruudulta koodin nappaamista ja pääsin saman tien mobiili-chattäilemään. Tlk.io ei toiminut ainakaan kokeiluhetkellä Samsung Galaxyllä, jolla Jarmo Lahti kokeili. Sitä vastoin hänen kokeensa läpäisi Harto Pönkän vinkkama Onlinr-chat, jolla voi tehdä vaikka omat pikamuistiinpanot.

Kalastelin tähän listaukseen apua Google+:ssa (ja sitä kautta Twitterissä). Samoin omalla FB-seinällä. FB-keskustelussa tuli mainittua vinkkinä, että atk-luokkatyöskentelyssä Google-dokumenttien ja EtherPadin tökkiessä F5:n painaminen (eli selaimen päivitys) auttaa usein. Kari Rajala vinkkasi myös jakamaan yhteistyöstämisen useampiin dokumentteihin. Atk-luokista yleensä bittivista lähtee ulos yhdestä ja samasta IP-osoitteesta, mikä aiheuttaa tuota yhmäilyä.

Vastahangan vuori ja esteiden suo – miksi tvt on edelleen tulevaisuutta kouluissa?

Harto Pönkä pohdiskeli eilen blogissaan aihetta, jota itsekin olen miettinyt vuosikausia ja tänne blogiinkin kirjoittanut siksi. Kyse on teknologian opetus- ohjaus- ja oppimiskäytöstä. Miksi kouluissa erot kasvavat? Miksi joissakin kouluissa lasten ja nuorten saamat valmiudet eivät riitä jatko-opinnoissa ja työelämässä?

Arvopohdiskelua liidulla. Älykännyllä nettiin. Vanha teknologia toimii uuden kanssa.

Olen kuullut paljon hyviä perusteluita, mutta asia pohdituttaa edelleen. Oma suhteeni tieto- ja viestintätekniikkaan perustuu pitkälti maanviljelijätaustaani. Maanviljelijä joutuu alati tunnustamaan vallitsevat olosuhteet. Vaikka kuinka haluaisi, että asiat säilyvät sellaisina, kuin minä itse haluan, ne eivät säily. Hyvin harva enää kaskeaa tai raivaa suota kuokalla.

On totta, että kaikessa maailman kehityksessä ei ole todellista kehitystä ja oikeastaan edistys vie taakse päin (kuten teollinen maatalous). On totta, kuten moni opettaja miettii, että se nuoriso on jo muutenkin ihan liikaa koneilla. Mutta kun he eivät koneilla opi kriittistä ajattelua, medialukutaitoa, tiedonkäsittelytaitoja, yhteisöllisen oppimisen ja työskentelyn taitoja, ongelmanratkaisutaitoja... välttämättä (monet nimittäin oppivat).

Kommentoin Harton bloggausta:

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa jokunen aika sitten lounastin suuressa suomalaisessa yrityksessä henkilöstöpuolella johtajana työskentelevän kanssa. Hän itse edusti iältään itseäni vanhempaa ikäluokkaa. Ja mikä hänen keskustelunavauksensa oli: "Ylioppilastutkinnossa pitäisi olla ryhmäkokeita ja netti käytössä." Ja samaa rataa muusta kouluoppimisen kuilusta tämän päivän työelämään. Siis ei tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan ja tulevaisuuden kouluihin.  

Kouluissa opitaan paljon oikeita asioita, mutta paljon jää oppimatta. Ops ei nytkään rajoita. Jos sen lukee huolella, se nimen omaa antaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa sitä opetusta ja oppimista, joka antaa parhaat eväät nuorisollemme elämässä eteenpäin. 

Mutta kuten toteat, kun tiukka ohjaus puuttuu, asiat eivät etene. Itse olen tätä samaa miettinyt, sillä on päivän selvää, että nämä tekniset asiat eivät ole vaikeita. Ne oppii jopa lukutaidoton lapsi, joten ne oppii myös akateemisesti koulutettu opettaja. On kyse muusta kuin teknisistä kynnyksistä, mutta niihin vedotaan, vuodesta toiseen.

Tekniikka sulautuu meidän ihmisten toimintaan. Se yhdistää meitä ihmisiä. Se auttaa säästämään luontoa (vaikka se samalla myös tuhoaa). Voimme helposti tehdä paljon hyvää sekä yksilön että yhteisön oppimisen ja toimintakyvyn hyväksi teknologian avustuksella. Enkä tässä todellakaan julista mitään teknologiauskovaisuutta. Tämän päivän paras tekniikka vapauttaa meitä tämän päivän huonoimmasta tekniikasta. Koska minulla on hyvät nettiyhteydet ja vempaimet, yksityisautoilen radikaalisti vähemmän kuin ennen. Suurimman loven haluan lentomatkailuun. Se on tuhoisin tapa liikuttaa ihmisiä ja tavaroita. Silti emme hannaa näitä teknologioita vastaan. Miksi?

Vähälläkin voidaan tehdä paljon, kun keksitään yhdessä ja toimitaan yhteen. Kyse ei ole aina siitä, että pitäisi ensin olla suuret investoinnit ja valtavat resurssit. Kyse on miltei aina siitä, että meidän pitäisi tunnustaa tosiasiat ja sopeutua yhteisvoimin siihen, missä nyt olemme ja minne matkamme kulkee. Ihmiskunnalla on edessään suuria ongelmia. Miksi ihmeessä edelleen räpiköimme tätä totuutta vastaan? Meidän on kyettävä maailmanlaajuiseen ongelmanratkaisuun ja yhteistyöhön, jos haluamme, että tämä pallo hengittää. Emme me voi tätä työtä tehdä ilman tieto- ja viestintätekniikkaa.

Kuten Teemu Arina niin osuvasti kiteytti MindTrek-konferenssissa pari viikkoa sitten: Olemme tavoitelleet itsenäisyyttä ja itsellisyyttä (independence). Nyt olisi aika tavoitella keskinäistä riippuvuutta (interdependence). Tai kuten Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa pohdimme: kohti vertaisaikaa.

Kyse on jatkossakin työstä ja toimeentulosta, mutta myös toinen toistemme ja Maan huolehtimisesta. Teknologian kestävä käyttö pitäisi liittää kouluissa muihin aktiivisen ja vastuullisen kansalaisuuden taitoihin. Tiedän, että tehtävä on hankala ja nykyisin kaikkea arvopohjaista ja eettistä varotaan, ettei loukata ketään. Varoessamme menetämme intomme, ilomme, ideamme, innovoimamme.

Omissa mietteissäni olen päätynyt siihen, että suuri syypää vastahangan vuoreen ja esteiden suohon on se, että koulussa opettaja tekee työtään yksin ja opiskelija opiskelee yksin. Yksin suuressa joukossa. Vertaisuus ja verkostot puuttuvat. Kaikilla on taakka selässään ja vielä kivireki päälle.

Se, mistä Harto puhui paljon, yhdessä tekemisen mullistus, ei ole laajassa mittakaavassa edelleenkään totta. Pelätään, varotaan, ei jakseta. Syy ei ole kenenkään yksittäisen opettajan vaan koko rakenteen. Siksi muutos on niin hidas ja vaikea. Suomessa toteutettiin peruskoulu, suuri rakenteellinen uudistus. Kyllä meillä on mahdollisuuksia tehdä jälleen jotain samaa, jos vain tahdomme. Rakenteita on uudistettava – Karthago on tuhottava.

Autuus: Google-dokumentit ja hangout

No nyt se Google jymyjutun lykkäsi. Hangoutiin eli verkkovideojutteluun saa nyt avattua Google-dokumentin editoitavaksi. Meidän AVO-hankkeen toisistaan kaukana oleva tiimi kokoontui tänään työstämään Vinkkiverkon suurta kokoomaurakkaa. Kas näin työ eteni:

1. Niina laittoi Yammeriin eli sisäiseen chattiin viestin, että nytpä olisi viikko-hangout. Olin unohtanut, hyppäsin mukaan.
2. Hangout oli uudistunut mainitulla tavalla. Testasimme tositoimessa uutuutta. Työstimme lyhyessä hetkessä nelisiltään verkostoviestin, wikin navigoinnin, etusivun linkkilistan, toimintastrategian. Kaikki kirjattiin yhteiseen Google-dokumenttiin viikkopalaverien muistioon.
3. Napsittiin kuin turistit kuvia uudesta työtilasta.
4. Meillä oli koko ajan sekä hauskaa että älykästä. Äly tuli siitä, että yhdistimme osaamistamme. Kun Pauliina selitti ja viittelöi, mitä pitäisi saada wikiin aikaan, Niina oli jo taikonut homman toimimaan ja kaikki opimme taas uuden ominaisuuden wikistä. Hauskuus tuli siitä, että yhdessä tekeminen hyvin keskenään toimeen tulevien kesken nyt vaan on aina hauskaa. Välillä lörpötellään sivuasioita ja sitten taas loikataan pääasioihin.

Verkkovoimailua-blogista poimittua

Syyskuun puoliväliin saakka raportoin Verkkovoimailua-blogiin Tekesin Oppimisympäristöt-ohjelmavalmistelun sosiaalisen netin toteutuksia, sekä tekniseltä, sosiaaliseltä, toimintakulttuuriselta että sisällölliseltä kannalta. Tässä poimintoja viime viikolta:

Webinaarin järjestämisestä (lue koko webinaarijuttu):

Tiivistettynä webinaarijärjestäjän muistilista:

1. Tee ennakkoon kaikki, mitä voit. Webinaarissa ei enää sävelletä mitään lennossa.
2. Yhteyksien ennakkotestaaminen on erittäin tärkeää.
3. Esitysaineistot hyvissä ajoin paikalleen ja tarkistus, että ovat ok.
4. Webinaarista tiedottaminen mahdollisimman moneen paikkaan.
5. Työnjako toteutuksessa, vähintään kaksi ihmistä taustatöissä (tekniikka ja viestintä).
6. Varasuunnitelmia mahdollisuuksien mukaan.
7. Esiintyjille ja taustatyön tekijöille toistensa puhelinnumerot.
8. Aikataulusta pidetään kiinni.
9. Palautetta pyydetään ja se otetaan huomioon.
10. Osallistujat kiitellään.

Avoin prosessi ja sen seuraaminen Twitterillä (lue koko Twitter-juttu):

Vapaa prosessi, johon osallistuu epälukuinen määrä ihmisiä usean kuukauden ajan, on erilainen toteutettava Twitterissä, kun normaali projekti. Koska aiheesta kirjoittelevat monet ihmiset, ei Twitter-profiili ole autuaaksi tekevä ratkaisu. Profiililla voidaan toki tiedottaa ja visertää tuoreita kuulumisia, mutta vaikka profiilia käytettäisiin isommalla taustatyöntekijöitten joukolla, se ei sisällä muiden ihmisten aiheesta kirjoittamia tviittejä.

Asiaan onkin suhtauduttava samoin kuin tapahtuman taustakanavaan eli oleellista on hashtag, tunnistemerkintä, joka tässä tapauksessa on #tekesoppy. Sitä voi seurata monin tavoin, kuten Twitter Search -palvelun avulla. Tarkempi esittely Verkkovoimailua-blogissa. 

Kuinka organisaation olisi paras toteuttaa nettivuorovaikutusta? (lue aiheesta juttu a ja juttu b):

Organisaatio voi päättää, että käytämme verkkoaktiviteetteihin vaikkapa Facebookia ja Twitteriä. Mutta mokomat ihmiset siellä netissä käyttävät, mitä heitä huvittaa. Nettivapauteen päästetty informaatio virtailee moninaisia reittejä ihmisiltä toisille. Jotkut suhtautuvat verkkopalveluihin myös periaatteellisesti ja ideologisesti: toiset palvelut ovat vihattuja ja toiset lempikotipesiä; se, mistä yksi tykkää, on toisen inhokki.

Jos jokainen informaatiomurunen on arvokas, diversiteetti palvelee tarkoitusta. Mutta mitä vastataan, jos monikanavaisuus häiritsee? Sosiaalisen netin contentmanager on vielä keksimättä, tuskin sitä keksitäänkään vaikka yhtensulautuminen ja integrointi etenevät. Tiettyyn kaoottisuuteen ja hallitsemattomuuteen totutaan. Elämme epämääräisyyden aikoja, jossa säikeitä punomaan ja yhteenvetoja tekemään tarvitaan syötteiden, suodatusten, kanavointien ja hakutoimintojen lisäksi ihmisiä.

Asiaa on aina mietittävä tapauskohtaisesti. Kokeilut eivät ole vaaraksi, kun pysytään asialinjalla. Muistan erään keskijohdon koulutustilaisuuden, johon osallistuin. Naisten vessassa kokenut henkilöstöjohtaja totesi, että meillä Suomessa pelätään liikaa epäonnistumista. Yhtä loistokeksintöä kohti on kasa sutta ja sekundaa.

Mitä se puhe innovaatiosta? Siihen soisi liitettävän puheen jalostamisesta. Ilman tutkivaa kokeilemista ei löydy sitä, mikä toimii ja mikä ei. Sosiaalinen verkkotoiminta on yllättävää. Kuka olisi uskonut, että niin idioottimainen palvelu kuin 140 merkin välittäminen nettiin, voisi tuottaa yhtään mitään fiksua?

Monet sosiaalisen median konsultit auttavat ratkaisukeskeisesti. Markkinointia suunnataan nyt yksisuuntaisesta vertaisten tuottamaan sivusuuntaiseen. Mutta hallinta ja selkeys eivät jotenkin kuulu sosiaaliseen nettiin. Sitä ei saa pyydystettyä, menee menojaan ja on aina riskibisnes.

Oliko #SoMeTime2010 paljon pekkakukkaa mutta vähän villoja? #tv0

Millaisissa jälkitunnelmissa SoMeTime 2010 -tapahtumasta kotiin? Oskari Uotisen Facebook-kommenttiin tuli kirjoitettua ensimmäinen pohdinta (ja päässä sihisee into kirjaeväslöydön vuoksi: Peter Senge kumppaneineen: The Necessary Revolution: Working Together to Create a Sustainable World). Oskari Uotisesta tapahtuman aikana hyvä videonäyte Tuija Aallolta YouTubessa.

Laivalla piirtelin Unkelon ja Tunkelin esittämään rajoja ylittävän yhteis-sometimen tunnelmien nosteissa iloitsevaa ja sivusta seuraajaa, joka näkee vain someuskovaisuuden hörhöulottuvuuden. Kumpikaan ei ole kokokuva vaan osatotuus. Silti olen vahvasti kallellaan intoilun puolelle. Se ei vahingoita ketään, saa iloiseksi ja täyttää toimintatarmolla. Into saa liikkeelle yksilön ja yhteisön flown. Eikä se ole vähämerkityksellistä. Silti viisautta on myös nurinpäin ajattelussa ja synkistelevässä epäilyksessä, jos siinä latistuksen mankeleitten maailmassa ei tarvitse elää.

 Näin siis Oskarin Facebook-seinälle:

Kylmä, kova ja keskinäiskilpaileva työelämä ei tee kenellekään lopulta hyvää vaikka optioita ja bonuksia tipahtelisikin. Äärimmäisen kiinnostavaa lukea nyt netistä kriittisiä ääniä, niillekin on sijansa. Eivät kaikki ole jutellaan-kuin-vanhat-kaverit -tyyppejä, hali voi olla jollekin päällevyöryvää, mutta siinäkin on lopulta aika helppo lukea toisen vastaanottimia ja löytää yhteissävel.

Sosiaalinen media tulee toimintakulttuureihin ja vuorovaikutustyyleihin sisälle, jos annamme tilan variaatioille ja poikkipuolisuudelle. Iso paha susi ei puhku ja puhalla nurin joustavaa verkostoliimalla keskinäissidoksin kasattua. Enää ei tarvita jyhkeää kivilinnaa vaan kevytkin voi kestää myrskyn.

Olen täpinöissäni yli rajojen avautuvasta vastuullisesta ja tarpeeksi leikittelevästä yhteistyöstä. Luovaa, jos ei sekin sana olisi kaluttu loppuun.

Nettiväki kirjoittamaan lehtijuttua

Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä viime marraskuussa syntyi yleisön toimesta, Esko Liuksen aloitteen pohjalta, kollektiivinen muistiinpanokokoelma aiheesta sosisaalinen media tulevaisuuden opetuksessa. Nyt tuo tekstipätkien hajanainen kooste editoidaan lehtijutuksi ja editointi tehdään samalla tavalla kuin muistiinpanokokoelma syntyi eli netitse yhteistyönä. Tule mukaan! Lue lisää reaaliaikaisesti päivittyvältä jutun editointisivulta.

EDIT: Kutsun lähtemisestä kolmen minuutin kulutta ensimmäinen editoija oli paikalla (jeejee Tiina!), vaihdoimme chatillä seuraavat mietteet (julkaistu luvalla):
minä: mahtia, että tulit mukaan! mun mielestä tällaista sopisi maailmaan enemmänkin, kollektiivista ja kumminkin jotenkin koordinoitua, formaalia mutta samalla vapaata ja kevytosallistumisen sallivaa
Tiina: kiinnostuneena juuri luen läpi ja lisäilen joitain hajatelmia, helppoa ja kepeää tosiaan - osallistumisen kynnys ei ole suuri ja yhtä aikaa voi luottaa siihen, että lopputulos tulee olemaan hallittu kokonaisuus

EDIT: Voit myös pelkästään kommentoida tekstiluonnosta. 

Joku Muu ja avoimen verkoston voima

Eilen Sometu-verkoston Ning-sivujen ulkonäkö vaihtui yllättäen minimalistisen valkoisiksi. Kukaan ei ollut tehnyt muutosta. Arvoitukseksi jää, minne tyylitiedosto hävisi. Mutta kertomisen arvoista on se, miten se palautettiin.

Sometu-verkoston teknistä taustatukea hoitelee Otavan opisto. Aamulla chattäilin sinne Venäläisen Villelle, kyseisen verkostosivun perustajalle, että mikäs juttu tämä uusi valkoinen tyyli nyt on. Selvisi, ettei ainakaan sieltä suunnalta tietoinen teko. Hetken kaivelemisen jälkeen tuli viestiä, että koko tyylitiedosto on kadonnut. Eikä sitä ole tallessa missään. EDIT: Oli se tallessa tietylä lailla, mutta vaati urakkaa, ks. Villen kommentti.

Sometu-Ningillä on yli 20 ylläpitäjää. Lähetin ylläpitäjille lyhyen tilannetiedotteen (ja pari muuta pikkukysymystä samalla). Oulusta Harto Pönkä lupasi, että jos vain joltakin löytyy vanha tallenne sivuista, niin hän korjaa. Joskus tällaisessa pulmassa auttaa Googlen välimuisti, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.

Jarkko Hakanen Otavalta ehätti jo aloitella rekonstruointia. Mutta minulla sattui olemaan yksi ainut sivukaappaus eräästä kadonneesta sivusta. Olin ottanut sen kaappauksen Googlen välimuistista, kun sivu katosi (ITK'09, se kyllä tänään löytyi lopulta, osoite vain oli rikkoutunut). Olin ottanut kaappauksen Firefoxin ScrapBookilla, jolla nappailen silloin tällöin talteen oleellisia sivuja.

Kaapattu sivu ei ollut originaali, mutta siinä oli kaiken sälän seassa se tyylitiedosto. Reippaan perkaamisen jälkeen Harto sai oikean koodinpätkän talteen ja jakoi sen myös koko ylläpitäjäryhmälle. Hän sijoitti tyylitiedoston takaisin paikoilleen ja niin palasi tuttu ilme.

Verkostojen ja hajanaisten puuharyhmien ongelma on Joku Muu, maailman laiskin toimeen tarttuja. En minä, kyllä Joku Muu hoitaa. Sometu-verkostossa on koettu, että varapäivystäjät ja hajautettu ylläpito takaavat, että enimmäkseen riittävän nopeasti Joku on läsnä ja tarttuu ylläpitotehtäviin. Monet ylläpitäjistä vähättelivät tänään omaa rooliaan, mutta jollakin kerralla pienikin panos voi olla nappihomma.

Meitä on muutamia, jotka teemme AVO-hankkeen tuella työksemme Sometu-verkoston taustatöitä (tuntimäärä ei ole suuri). Alkutaival ja paljon edelleenkin ja toivon mukaan myös jatkossa hoituu Joku Muun toimesta. Vain siten verkosto elää ja on voimissaan. Byrokraattinen verkosto nuutuu ja kuihtuu pois.

Tämän päivän Joku Muu am-Muu -mitalli Hartolle ja Lentävälle lehmälle! Myös muu ylläpitäjäjoukkio kehitteli hyviä ideoita jatkoa ajatellen. Ajatusenergiaa ja yhteisvoimaa. Hienoa. Tällaisessa verkostossa on eloa ja alkuvoimaa!

Sosiaalinen innovaatio teknisen härpäkkeen oheen (ELMA)

Viikko sitten ärsyttävän yksioikoisesti tartuin Iltalehden otsikkoon, jonka mukaan interaktiiviset taulut mullistavat suomalaisen oppimismaailman. Jatkan nyt vähän lempeämmin.

En usko teknisten härpäkkeitten pelastavaan voimaan, en usko siihen, että vain laitehankinnoilla ilman toimintakulttuurin muutoksia ja kaikkea, mitä sen toteutuminen tarvitsee, saadaan juurikaan mullistuksia aikaan. Seppo-setä antoi palautteessaan hyviä esimerkkejä, joiden soisi avautuvat niin oppilaitosmaailmassa kuin laitetoimittajien tuotekehityksessä. Yrityksissä kamppaillaan saman murroksen vaiheilla: härpäke ei yksin riitä, tarvitaan kokonaisuuden johtamista, asenne- ja työtapojen muuttamista.

Oppimistuotteiden konseptoinnissa on monia haasteellisia osia. On helppo myydä laite tai kirja tai vaikkapa pdf-tiedosto. Kappaletavaroita, valmiiksi tuotettuja, vakioituja, jokaiselle samanlaisia. Oppimisympäristöjä tai intraa onkin sitten jo paljon vaikeampaa myydä, puhumattakaan näistä sosiaalisen median jutuista.

Miten tehdä bisnestä jollakin, joka vaatii asiakkaan toimintaa, osallistumista, räätälöintiä. Yrityksissä myydään ratkaisuja. Kun ajatellaan vaikkapa wikipalvelun tuomista osaksi yrityksen toimintakulttuuria, ei riitä, että mennään kauppaan ja ostetaan wiki. Samalla tavoin toiminnan mahdollistavat koneet ja laitteet ovat tyhjiä ilman sisältöä ja mitä vuorovaikutteisemmasta, interaktiivisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä mutkikkaampaa.

Tarvitaan teknisen hallinnan oheen jakamisen ja yhteistyön kulttuuria. Interaktiivisten valkotaulujen ihmevoimaa vähätelleen bloggaukseni kommenteissa Teromakotero ja Seppo-setä ansiokkaasti toivat esille, että tätä tekniseen laitteeseen liittyvää sosiaalista toimeliaisuutta on jo kehittynyt.

Entä, jos oppisisältötoimittaja voisi tarjota tuotteensa ohessa valmiita reittejä tuotetta käyttävien verkostoihin? Tapahtuuko tätä? Ainakin tämänpäiväisen Kauppalehden mukaan suomalaisyrityksissä vielä epäröidään ja nähdään uhkakuvia sosiaalisen median oheistamisessa asiakasrajapintaan. Se, että esimerkiksi hologrammidemokoneen mukana seuraisi valmiiksi integroitu liittymä nettiverkostoihin, loisi tuotteelle huomattavaa lisäarvoa. Nimittäin mikäli tuotteen hankkivassa organisaatiossa ollaan siinä toimintakulttuurin vaiheessa, jossa kontaktit talosta ulos suodaan ja jossa yhteiskehittely, jakaminen ja muu sellainen katsotaan edistävän työtä ja kyseisen yksikön menestystä. (Hologrammidemokone on sellainen laite, jolla voidaan luoda kolmiulotteisia kuvia vaikkapa aivoista, hirvikärpäsestä tai Eiffeltornista luokan pöydälle, ei taida olla vielä tuotannossa.)

Tästä on vain pari vuotta aikaa, kun tapasin laivaseminaarissa erään viisaan naisen, joka oli erään oppimisen osa-alueen maan pätevintä kärkeä. Hän oli vaihtanut työpaikkaa suuren kaupungin päävirastoon. Ja häneltä oli kielletty kaikki keikkaluennot, jopa yhteydenpito ulos talosta. Syy oli tietenkin siinä, että hänen erinomainen osaamisensa oli ostettu taloon ja sitä ei nyt saanut jakaa muille. Hän itse koki tilanteen valitettavana. Hän olisi pitänyt mielellään yhteyttä samaa asiaa pähkäileviin kollegoihinsa. Huipuinkin huippu on ihminen, joka kaipaa keskustelua. Kun tätä ajattelutapaa ryhdytään purkamaan, vaaditaan aika monta asennonmuutosta monessa päässä ja monessa organisaation osassa.

Puhumattakaan sitten siitä, että monilla kunnilla ei ole tarjota omille organisaatioilleen, kuten kouluille, muuta kuin IT- tai atk-tukea, joka hoitaa yhteydet kuntoon ja raudat raksuttamaan. Sosiaalisen median käyttötukea ei ole. Eikä esimerkiksi kouluilla pedagogista teknistä tukea. Huutakoon hep, jonka tvt-strategioissa puhutaan interaktiivisesta tekniikasta niin, että puhutaan myös ihmisten keskinäisestä yhteistoiminnasta, verkostoista, sosiaalisesta mediasta tai millä nimellä nyt sitten kutsutaankaan. Siis muustakin kuin laitteista ja ohjelmista ja näiden mekaanisesta käyttötaidosta.

Koulupuolella on tietenkin ensin vielä mietittävä sekin asia, ettei ole riittävästi ihmisiä ja aikaa, on kunta-yyteet, on lomautukset, sijaiskiellot, täyttämättömät virat, poissäästetyt kouluavustajat ja erityisopetustunnit. Mitenhän on tuon valtakunnallisen tasa-arvonkaan laita tietoyhteiskuntavalmiuksissa ja niihin kasvamisessa tai kasvattamisessa.

---

ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.

Nettiauttamisen pieniä suuria lumouksia

Eilen illalla ylipitkän työpäivän jäljilta hiipuneena silmäilin sähköposteja. Kappas, juuri eräs rehtori pääkaupungista kyselee pitkään hikoiltuaan apua koulun verkkoympäristöön sopivan valokuvan kanssa. Helppo vastata, pari linkkiä avuksi, muutama hetki, ei mikään vaiva umpiväsyneenäkään. Paluupostin kiitossanoissa kuvastui tuskailun hetkeen netitse saadun avun merkitys.

Innovaatiojunaretkellä joku (tungoksessa en ehtinyt rekisteröidä kuka) tuli kiittelemään Google Wave -tunnuksista, taisi olla parikin kiittelijää. Jaoin tunnuksia ensin kavereille ja sitten Qaikussa täysin tuntemattomillekin, kunnes säästelin viimeisiä jälleen lähikaverihätään. Kutsuja tuli lisää ja jälleen kaverinkaverille lähti kutsuja ilman sen kummempia skannailuja, että onko minulle mitään hyötyä jakaa saalistani jollekin tuikituntemattomalle, joita nettikaverin kaverit perinteisessä tuntemis-mielessä ovat.

Kerroin tässä blogissa jo aiemmin, miten sain IT-tukea Twitteristä nettitikun asennustuskaan. Tunne ei unohdu.

Sorsastuksesta on tullut suomalaisten nettiverkostojen maan tapa. Sorsastamis-sanalla ilmoitetaan, että kysyn nyt jotain, jota aion käyttää ammatillisesti hyödykseni. Ihmiset voivat sitten itse päättää, antavatko toiselle hyödyttäviä apulauseita. Itse sorsastin viimeksi oppikirjan tulevaisuusajatuksia ja vaikka saalis menee työn alla olevaan selvitykseen, sen ensi version laitoin täällä kaikkien saataville (toimeksiantajan kanssa on sovittu, että muutenkin tekstipalasia julkaistaan koko kirjoittamisprosessin ajan).

Nettiauttamista on absurdia ryhtyä jaottelemaan hyväntekeväisyystyöhön ja kaupalliseen toimintaan. Nämä sulavat yhteen. Niin käy muissakin elämän ympyröissä. Itse olen aloittanut aikoja sitten kirjoittamisharrastuksen. Harrastus on muuttunut työksi. Toisaalta kaupallisessa ja hyötymismielessä auttamistyötä tekevä nopeasti paljastuu. Nettiverkostot ovat kuin pieniä lapsia: vaikea huijjata, feikkimeininki ei kanna pitkälle.

Nettiauttamisessa oivallista on vaivattomuus. Minulta ei paljon vaadi, että jaan omastani tai annan vastauksen toisen ihmettelyyn. Voin samalla luottaa, että joku vastaa minulle. Auttamisen ei tarvitse mennä päikseen. Auttajien ei tarvitse edes tuntea toisiaan. Eikä itketä sitäkään, hyötyykö toinen taloudellisesti saamastaan avusta.

Wikin ja chatin parhaat puolet: Etherpad

Oletko työstänyt yhteisiä dokumentteja wikissä tai Google Dokumenteissa? Nyt tarjolla kollektiivisen kirjoittamisen verkkoväline Etherpad, jossa on mainiosti yhdistetty wikin, keskustelusivun ja chatin ominaisuuksia. Lisäksi yhteistyöryhmän jäsenet saavat (IP-osoitteen mukaan ilmeisesti) oman värin (valikoima ei vielä suuri), jolloin tekstistä hahmottaa kollektiivisen työstämisen.