Uunituore arvioinnin työväline PS-kustannuksen painokoneesta #arviointi

 

Jiihaa! Puolitoista vuotta sitten Najat Ouakrim-Soivion kanssa herännyt idea jalostui viime vuonna kesällä käsikirjoitusmuotoon. Talven mittaan viilailtiin ja nyt on painokone laulanut. Viime viikolla julkaistiin Arvioinnin työväline sekä Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirja.

Työvälineeseen kuuluu ohjevihkonen (näytän sen takakantta viereisessä kuvassa), kaksi suunnittelupohjaa ja 48 korttia. Kortit kattavat seitsemän aihepiiriä, joita meidän mielestämme on hyvä miettiä arvioinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kortit on tähdätty yleissivistävään opetukseen, mutta suuri osa sisällöstä on geneeristä aikuiskoulutusta myöten. 

Kortit helpottavat arvioinnin suunnittelun ohella dialogin käynnistämistä, arvioinnin monipuolistamista ja yhteisen arviointikulttuurin kehkeytymistä. Yksityisajattelu ei riitä, tarvitaan yhteistä puhetta ja siitä kumpuavaa näkyväksi tekemistä. Samoin kaivataan yhteisessä toimintaympäristössä ja sosiaalisessa yhteydessä toteutettavia tekoja. Siis ei vain sanan helistelyä vaan käytäntöä, periaatteena: pieni on kaunista ja ymmärrettävä mannaa. Oikea-aikaisuuskin on arvioinnin kanssa kultaa, sillä klisee "vähemmän on enemmän" pitää vankasti paikkansa.

Korteissa toinen puoli on opettajille joko omaa ajattelua kyydittämään tai yhteissuunnittelun avuksi. Toinen puoli on oppijoille (eli oppilaille tai opiskelijoille). Kortit sopivat alakoulun ylemmiltä luokilta eteenpäin. 

Vastaavaa tuotetta ei ole meille tullut vastaan. Vaikka kortteja on monta eli 48, niitä kaikkia ei tarvitse käyttää yhdellä kertaa. Kiireisessä arjessa muutaman kysymyksen äärelle pysähtyminen riittää.

Työvälineeseen kuuluvat suunnittelupohjat antavat vinkkiä arviointiin liittyvien asioiden suunnitteluun vuositasolla sekä oppimiskokonaisuuden kaarella. Pohjia voi monistaa ryhmätyöskentelyyn tai niitä voi varioida omiin tarpeisiin.

Katsos vaan: Arvioinnin työvälineen näytesivut.

Toinen ja itsenäinen osa pakettia on Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirjalla. Sillä on taustahistoria, tuote on ollut olemassa vuosikausia. Se on nyt mietitty uusiksi tähän päivään. Arviointityöstä iso osa toteutuu sähköisesti. On kuitenkin tilanteita, joihin paperinen muistikirja on mainio apulainen. Kirjasessa on myös tiivistetysti tietoa peruskoulun ja lukion arviointiasioiden ytimistä. Se on jaoteltu oppimisen aikaisen arvioinnin ja osaamisen arvioinnin tueksi. Mukana on myös koulun arviointikulttuurin suunnittelu sekä arviointisanasto. Suunnittelu- ja muistikirja on lukuvuosittain uudistuva. Seuraavaan painokseen tulee jotain vanhaa, jotain uutta.

Kahokaho: Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirjan näytesivut.

Meille tekijöille oli melkoisen jännittävä yllätys, että tuotoksemme on syyslukukauden alkuun Opettajan tietopalvelun kauden kirjapakettina (kuva vieressä). Vaikka monet kirjakerhot ovat kadonneet, Opettajan tietopalvelu on opetusalan tietokirjojen luottoväylä. Oma kotikirjastoni on rikastunut sitä kautta vuosia. Ks. Opettajan tietopalvelun jäsenille pakettihinnalla molemmat.

Jos teosten hankinta kiinnostaa, tästä löytyy kirjailijakohtaiselta VIP-sivulta pidempään voimassa oleva etuhinta:

• Arvioinnin työväline
• Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirja
• Molemmat

Testikäyttäjiltä saimme rohkaisevaa palautetta, mutta olisi huippua saada lisää palautetta. Olemme tehneet työvälinettä ilman esikuvaa, joten se ei voi mitenkään olla täydellinen. Fyysiset rajatkin tulevat vastaan, kun tuotoksen pitää sopia materiaalin ja mittojen suhteen tiettyyn olomuotoon. 

Sellainen olo meillä Najatin kanssa nyt kumminkin on, että ihan rinta rottingilla uskallamme tätä hengen hedelmäparia esitellä. Teimmekin korona-tyyliin etänä pienen hehkuttelu-esittelyvideon.

Najatin taustalta löytyy polku historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajana, lukion rehtorina ja arviointitutkijana. Tutustuimme siksi, että rakastan kirjoja. Hänen kirjansa Oppimisen ja osaamisen arviointi (Otava 2016) kolahti minuun niin reippaasti, että otin yhteyttä ja pyysin silloin meneillään oleeseen lukion arviointikulttuurin kehittämishankkeeseemme asiantuntijavieraaksi. 

Meillä Najatin kanssa arviointiajatukset sopivat sen verran hyvin yhteen, että yhteistyö on jatkunut siitä lähtien. Podcastiakin ollaan höpsötelty yhden koulutuksen eväiksi. Viime kesäkuussa hanketta raportoidessa ällistyin, että näinkin himmeää aihetta oli käynyt kuuntelemassa toista tuhatta henkeä.

PS-kustannus on alansa timantti Suomessa. Aikamoisen kiitollinen olo tästä puolentoista vuoden matkasta.

Esittelyssä avioinnin työväline from Anne Rongas on Vimeo.

EDIT: 31.8.2020 Suomen Arviointiyhdistys jakoi Arvin päivän palkinnon. Museoviraston arviointityö sai pääpalkinnon ja meidän Arvioinnin työvälineemme kunniamaininnan.

Miksi vähemmän on enemmän etäopetuksessa?

Janne Matikainen tiivisti bloggauksessaan oleellisia etä- ja lähiopetuksen eroja: "Etäopetus ei ole lähiopetusta etänä." Hän päättää hienosti:

"Nyt pitäisi ottaa rauhallisemmin. Opettajien ei tarvitse muuttaa koko opetusta viikossa tekemällä töitä yötä päivää. Poikkeusoloissa ei voi edetä normaaliajan kriteereillä. Vaikka oppilaat eivät oppisi ihan kaikkea muutaman viikon aikana, sukupolvi ei ole menetetty."

Olen käynyt itse etäopiskelijana kaaren Matikaisen mainitsemalta 90-luvulta näihin päiviin. Olen kokenut, miltä tuntuu, kun varmuuden vuoksi etäopiskelijoille annetaan reippaasti tehtäviä ja sekavat ohjeet. Ennemmin vähemmän, hyvin mietitysti ja selkeästi ohjeistettuna niin, että mukana on myös vaiheita.

Oppija harvoin osaa omatoimisesti palastella opiskeluaan sopiviin annospaloihin. Pinnistely ja negatiiviset tunteet heikentävät oppimista. Etäopinnoissakin kiinnostuksen herättely voi olla hauskaa. Rytmittäminen ylläpitää vireyttä. Aivoista ja oppimisesta voisi pitää pienen peruskurssin kaikille.

Lisään kaksi asiaa Matikaisen tiivistelmään.

Piilota opiskelutaitojen kasvattamista tehtäviin

Oppimistehtävät kuljettavat etäopintoja eteenpäin. Siksi tehtävien suunnittelu on avainasia. Hyvin rakennettu tehtävä opettaa sekä työskentelytaitoja että asiasisältöä. Etätehtävää suunnitellessa opettajan pitää kysyä itseltään toistuvasti kahta kysymystä: Miten tämä asia opitaan? Miten tämä asia opitaan eri tavoin?

Hyvät opiskelutaidot ovat äärimmäisen tärkeitä kaikille ja erityisesti niille, joilla on oppimisen hidasteita. Lukuisat opiskelijat tekevät turhaa työtä vain siksi, että kukaan ei ole opettanut heille koskaan hyviä opiskelumenetelmiä.

Yksi ilmeisesti heikoimmilla kantimilla oleva ajankäytön hallinnan ja viivyttelyn voittamisen ohella ovat lukustrategiat ja luetun ymmärtäminen. Lukuinto-hankkeen tuotoksena on julkaistu tavattoman hyvä Helena Nykäsen tekemä kooste luetun ymmärtämisen strategioista.

Valmistelen juuri PS1-ryhmäkurssia. Viime vuonna opetin lukustrategioita ja luetun ymmärtämistä tuolla kurssilla, koska sisältöihin kuuluu taitava oppiminen. Parinkymmenen opiskelijan joukosta vain muutama oli koskaan saanut niin vaikuttavaa oppia lukemisen strategioihin, että olisi omaksunut omaan toimintaansa niitä. Onhan ne voitu käydä läpi tiedollisesti moneenkin kertaan, mutta jos hyvä opiskelutaidon oppi ei siirry opiskelun taidoksi, pitäisi älytä muuttaa tällaisen opiskelutaidon opettamisen tapaa.

Oppiminen on taitolaji. Kaiken ikäisille pitää opettaa sitä. Opiskelutaitojen kohdalla on aina muistettava myös tuo ihmisten erilaisuus. Ilman oppimisvaikeuksiakin olemme erilaisia, saati sitten, jos aivot hurisevat vähän eri tahtiin, näössä on vikaa tai sairaus haittaa elämää. Nyrkkisääntö on se, että erilaisille oppijoille sopivat menetelmät sopivan pääsääntöisesti kaikille.

Suomen Kansanopistoyhdistys on hiljattain julkaissut mahdottoman hyvän oppaan, erityispedagogi Marjo Nurmen kirjoittaman: Oppimisen pulmat. Kirjasta saa mm. vinkkejä lukemisen strategioiden harjoitteluun.

Anna vaihtoehtoja tehtäväsisältöihin ja suoritustapoihin

Selkäytimeeni painui muisto siitä, miten tärkeää on antaa etätehtäviin joustavuutta. Opetin 2001 ensimmäistä etäryhmääni lukiossa. Psykologian ykköskurssiin oli yhdistetty kaksi nuorisolukion kurssia. Kohtasin opiskelijoita kurssin aikana 3 x 70 min. Suuri osa työskentelystä piti siis ohjeistaa etänä. Siihen aikaan ei vielä ollut käytössä kuin monistuskone ja kirjeet, ellei opiskelija ollut monisteita lähiohjaustunnilla hakemassa.

Annoin opiskelijoille tehtävän peilata oppikirjasta opiskelemiaan kehityspsykologian merkittäviä vaiheita omaan elämänkaareensa. Yksi opiskelijoista palautti tehtävänsä puhuttelevan saatetekstin kera. Hän oli juuri vapautunut vankilasta. Oman elämänkaaren pohdinta yksikseen ei ollut paras mahdollinen tehtävä siinä tilanteessa. Sen jälkeen muutin tämän tehtävän muotoon, jossa opiskelija voi valita kohteeksi oman elämän tai jonkun läheisen ihmisen tai fiktiivisen hahmon kirjallisuudesta tai elokuvista.

Tehtävän muuttaminen sellaiseksi, että opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet otetaan huomioon, vaatii vain asian muistamisen. Luin juuri erään äidin kuvailua alakoululaisen tehtävistä. Opettaja oli osannut hienosti ottaa huomioon erilaiset elämäntilanteet. Kun tehtävänä oli rakentaa maja tyynyistä ja peitoista ja mennä majaan puoleksi tunniksi lukemaan kirjaa, oli vaihtoehtona se, että majan voi rakentaa myös lelulle ja lukea sitten sille lelulle kirjaa.

+ Arviointi tavoitteisiin peilaten kuten aina

Pitää vielä laittaa loppuun tämä itsestään selvä asia meille verkossa opiskelleille ja opettaneille. Arviointia tehdään, kuten aina. Annetaan selkeät ja ymmärrettävät tavoitteet. Kerrotaan ja mielellään keskustellaan (vaikkapa äänestetään) painotukset, osaamisen näytön tavat ja aikataulut. Arvosanan muodostuminen selvennetään opintojakson alussa, mielellään avataan kriteerejä oppijan ymmärtämällä tavalla.  Jakson alussa selvitetään aiempaa osaamista (diagnostinen), opiskelun aikana annetaan eri muodoissa, etäopetukseen soveltaen, oppimisen aikaista arviointipalautetta (formatiivinen) ja osaamisen näytön perusteella sitten jakson lopussa arvosana (summatiivinen). Vaikka opintojakso olisi määritelty arvioitavaksi hyväksytty, hylätty, on se etäopetuksessakin arvioitava kuten aina, koko oppimisprosessin kaarta kuljettaen. Tästä on näkynyt olevan epäselvyyttä ilmassa. Ilmeisesti yhä edelleen ajatuksissa mieletään arviointi merkitsemään arvosanan antamista, arvostelua.

Lapsi pesuvedessä – digitaalisuus ja oppiminen

Tunteet kuumina käydään nyt monella rintamalla keskustelua teknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja opiskelussa. Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskoe on ohi. Uusien opetussuunnitelmien ensimmäiset ikäluokat ovat sisällä. Kunnissa viedään ensimmäisen ja toiseen asteen opetusta digiloikkaan.

Teknologia on astunut toden teolla häiritsemään opetusta, sen suunnittelua ja toteutusta sekä opiskelua ja sen ohjaamista.

Teknologian hyödyntäminen on ristiriitaista. Yhtäältä siitä on suurta apua, mutta toisaalta se vaatii monenlaista vaivaa: on hankittava teknologiaa, on opittava käyttämään sitä ja on osattava myös ratkoa sen aiheuttamia ongelmia.

Opiskelen viikonloppuisin Turun Avoimessa yliopistossa. Aloitin juuri elämäni ensimmäisen lääketieteen kurssin. Aiheena on traumapsykologia. Vaikka olen viikon töistä uupunut, on kuin hyppäisin virkistävään kylpyyn. Minun ei tarvitse matkustaa kotisohvaa kauemmas. Kaikki opiskeluun tarvittava tulee luokseni. Jopa kurssin ohjaaja huomasi verkkoympäristöstä eilen, että en ollut vielä aloittanut alkutentin artikkeleiden lukemista. Voi, miten ilahdutti hänen huolenpitonsa. Vilkkaan työpäivän keskellä tullut aloitusohje oli jäänyt lukematta. Kurssi alkaa verkkotentillä, jonka tarkoitus on ottaa keskeiset käsitteet haltuun ja myös todentaa, että ne ovat riittävän hyvin ymmärretty. Verkkotentin teen verkossa. Se on auki viikon ajan ja se kestää 3 tuntia. Saan uusia tentin, jos en pääse läpi. Kurssilla käydään verkkoluennoilla, paneelikeskustelussa ja kirjoitetaan verkkoon oppimispäiväkirjaa, johon vaaditaan akateeminen ote. Osallistujia on yhtä aikaa satoja ympäri maata. Tarjolla maan parasta osaamista aiheesta.

Osaan käyttää omaan opiskeluuni kaikkia tarjolla olevia digitaalisia mahdollisuuksia. Jotta olen päässyt tähän pisteeseen, olen joutunut käymään vuosikausien omaehtoisen opiskelun polun. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin sitä vaivan määrää, mikä näkyi varastoistani. Pinot lehtiä, kirjoja, muistiinpanoja, vanhojen laitteiden manuaaleja. En päässyt koulussa oppimaan mitään näistä taidoista. Tietoteknologia tuli syksyllä 1981 Virolahden lukioon, kun me poistuimme sieltä saman vuoden keväänä.

Muistan edelleen todella hyvin sen, miltä tuntui olla kaikkea muuta kuin teknologianäppärä nörtti. En kerta kaikkiaan osannut yhdistää ensimmäistä tietokonettani Internetiin (siihen aikaan kirjoitettiin vielä isolla kirjaimella), ja maanviljelijöiden kurssilla saamani sähköposti täyttyi täyttymistään, koska en osannut lukea sitä. Lukuisia kursseja, yritystä ja erehdystä. Ja mihin olen päätynyt: nyt palkkatyöni sekä opiskeluni ovat kokonaan verkossa.

Vaikka koululainen ja lukiolainen vanhempineen, opettajista ja rehtoreista puhumattakaan, joutuvat näkemään vaivaa digitaalisten oppimisen ulottuvuuksien kanssa, on tärkeää muistaa, että ellei sitä vaivaa nähdä nyt, se nähdään joka tapauksessa jossakin kohdassa elämän varrella. Aivan varmasti monet nykyiset teknologialla rikastetut oppimisen järjestelmät toimivat huonosti ja niitä pitää parantaa. Moni asia ottaa pattiin. Mutta mikä karhunpalvelus nuorisollemme, jos ei kouluaika avaa teknologiaa oppimisen, kansalaistoiminnan, viestinnän ja verkostoitumisen, itseilmaisun ja luovan tuottamisen sekä työn tekemisen mahdollistajana!

Koitetaan lyödä viisaat päät yhteen ja parantaa järjestelmiä sen sijaan että lyödään ja hutkitaan toinen toisiamme kilpaa. Tietenkin Paratiisissa pärjää ilman netti ja digityksiä. Tässä nykymaailmassa noita viheliäisiä välineitä kuitenkin tarvitaan vähän kaikkeen.

Verkkotehtävien muotoilusta – arkistosta poimittua

Vuonna 2007 laadin pienen oppaan verkko-opettajille Kymenlaakson alueelliseen Moodleen. Aineisto ei ole enää saatavilla eikä kyseistä Moodleakaan ole olemassa. Julkaisen tässä yhden sivun sellaisena, kuin sen yhdeksän vuotta takaperin kirjoitin. Nyt juuri monet opettajat eri asteilla siirtävät osan opetuksestaan verkkoon. Tehtävien muotoilu vaikuttaa työskentelyyn ja siihen, millaisia oppimisen, tiedonkäsittelyn ja kollaboraation taitoja tehtävän tekeminen harjoittaa.

Virike tämän listan julkaisuun tuli, kun juttelimme eilen töissä lähdemerkintöjen tekemiseen ohjaamisesta. Se on kuulunut opetustöissäni aina näitä-kannattaisi-harjoitella-jatkuvasti -listalle. Helpon kopioimisen ja valmiiden tekstimassojen muokkaamisen aikakaudella aivojen ja ajattelun aktivointi vaatii huomioita. Toki vanhat keinot purevat edelleen, mutta verkossa on oma logiikkansa. Luokkatyöskentelyyn sopivia tehtäviä ei voi aina sellaisenaan siirtää verkkoon.

Ja sitten siirrytään arkistosta poimittuun. Miten tätä vinkkilistaa voisi nyt parantaa? Kuvassa tyttäreni sormet vanhalla kunnon Fujitsulla.

Verkkotehtävän funktioita

• Opiskelijoiden virittäminen aihepiiriin: kontekstin luominen, ihmettelyn herättäminen.

• Omien ongelmien ja tutkimuskysymysten muotoilu.

• Mitä minä jo tiedän tai luulen tietäväni tästä? Ajattelun aktivoiminen ja omien ajatusten ilmaiseminen.

• Ryhmän sisäinen arvioiva ja kriittinen keskustelu edellisen pohjalta.

• Mitä tietolähteet sanovat tästä? Tiedon etsintä ja ymmärryksen kasvattaminen.

• Tiedon prosessointi tarkentavien kysymysten avulla: ei tyydytä ensimmäisiin selityksiin.

• Uuden ja tarkemman vastauksen tuottaminen tutkimusongelmaan.

• Löytöjen jakaminen ja kriittinen tarkastelu ryhmässä: uusien, yhteisten näkökulmien tuottaminen, mahdollisesti asiantuntijoiden hyödyntäminen prosessin jatkamisessa.

• Yhteenveto ja johtopäätösten esittely. 

Verkkotehtävät kannattaa muotoilla kognitiivisesti haastaviksi: pelkkä tiedon etsintä ja oikean vastauksen antaminen ei pakota ajattelemaan asiaa kovinkaan syvällisesti. Vaarana vaanii myös houkutus kopioida ja liimata vastaus kokoon.

Pari­- tai pienryhmätyönä toteutettu tehtävä lisää usein näkökulmien kirjoa ja ylläpitää samalla sosiaalista vuorovaikutusta. Parityöskentely onnistuu joko suljetussa oppimisympäristössä työstämällä yhteisiä tiedostoja tai sosiaalisen webin työvälineillä.

Tehtävien perusrakenteita

• (suluissa tehtävätyypin etu oppimisen kannalta) 
• vertaile (ei valmiita vastauksia, pakottaa ajattelemaan itse ja perustelemaan)

• etsi ja perustele (tiedonetsintä aktivoi, kun tehtävä ei ole pelkkää mekaanista hakupalvelun käyttämistä) 
• rakenna (vastaukseen ei ole olemassa valmista mallia)

• kiistä (vasta­argumentteja ei yleensä löydy valmiina)

• selvitä historia (ohjaa hahmottamaan keskeisiä tapahtumia; jos on vaarana, että suora vastaus löytyy valmiina tehtävään on hyvä lisätä jokin omaa mielipidettä vaativa kysymys)

• määrittele käsite ja anna esimerkki (valmiita määritelmiä on helppo löytää, mutta esimerkille voidaan antaa sellaisia ehtoja, että vastaus on luotava itse)

• kiteytä (kiteyttäminen on kognitiivisesti hyvin vaativaa)

• muotoile aiheesta kysymys ja vastaa siihen (ohjaa dialogiseen lukemiseen)

• tee pienoistutkimus (verkon kautta voi esimerkiksi haastatella asiantuntijoita; tutkimuksen raportointi pakottaa prosessoimaan aihetta)

• esittele ja arvioi (esitteleminen ohjaa tiivistämään ydinasiat ja arviointi vaatii asian ajattelua ja ajattelun ilmaisemista)

• opeta toisille (roolin vaihtaminen opiskelijasta opettajaksi motivoi silloin, kun opiskelija voi itse määrittää aiheen; tehtävänä kognitiivisesti vaativa; paljastuneita käsityksiä opettamisesta voidaan myös käsitellä palautteen yhteydessä) 
• verkkolehti (annetusta aiheesta tehty verkkolehti vaatii jäsentämään asiaa; ryhmätyönä opettaa myös yhteistoimintaa ja työnjakoa)

• vierailija verkossa (opiskelijat voivat hankkia vierailijan myös itse; vierailijalle esitettävät kysymykset ja vastausten käsittely johdattavat aiheen monipuoliseen käsittelyyn; vierailija voi esimerkiksi vastata sähköpostitse esitettyihin kysymyksiin ja jos hänellä on ympäristön käyttäjätunnukset tai käytössä on avoin verkkopalvelu, vierailija voi myös kommentoida opiskelijoiden tekemiä töitä, esimerkiksi verkkolehtiä) 
• vaihda näkökulmaa (1. luokittele, kenen näkökulmista asiaa voi tarkastella, 2. mieti, kenen näkökulma on sinulle automaattinen/läheinen, 3. vaihda näkökulmaasi/rooliasi ja selosta, miltä luulet asian näyttävä uudesta näkökulmasta käsin)

• verkkolehti: teema (kurssin tavoitteista) + kehykset (aihekokonaisuudesta) > toimita juttu verkkolehteen annettujen kehysten mukaan (opettaja päätoimittaja) 
• ystävyyskoulu/ ­yritys/ yhdistys: aiheen käsittely yhteistyöorganisaation kanssa > teemapäivä/projekti/leirikoulu/vierailu > toteutus oppimisympäristön työvälineillä tai avoimen webin palveluilla 

Hyviä tehtävätyyppejä tiedonkäsittelyn harjoitteluun

• aiheen pohtiminen joko yksin tai ryhmäkeskustelussa 
• arvioinnit ja arvostelun laatiminen

• havaintojen kerääminen

• kuvittelu ja mielikuvien luominen 
• käsitekartan tai ­kaavion tekeminen
• 
luokittelujen, taulukoitten tai listojen laatiminen

• mielipiteitten esittäminen ja perustelu

• omien oletusten esittäminen annetun tiedon pohjalta

• omin sanoin ja omien esimerkkien avulla aiheen kuvaaminen 
• teoreettisen tiedon soveltaminen käytännön tilanteeseen 
• tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen

• työprosessin raportoiminen

• yhteenvedon kokoaminen

• vertailujen tekeminen

• virheiden ja heikkouksien etsiminen 

Näitä kannattaisi harjoitella jatkuvasti

• hyvien kysymysten esittäminen 
• hakusanojen keksiminen 
• monipuolinen lähteiden käyttäminen 
• tiedon luotettavuuden arviointi 
• tiedon alkuperän selvittäminen 
• lähdemerkintöjen tekeminen 

Aktiiviseen tiedonkäsittelyyn kuuluvat esimerkiksi

• tietolähteiden etsiminen

• oleellisen tiedon karsiminen epäoleellisesta

• tiedon luotettavuuden arviointi
uuden 
• tiedon liittäminen aiempaan

• vanhentuneiden tietojen havaitseminen ja uudistaminen

• tiedon soveltaminen toimintaan

• ydinasioitten hahmottaminen

• ongelmakohtien löytäminen

• tiedon kriittinen tarkastelu eri viitekehyksissä

• olemassa olevan tiedon käyttäminen uusien toimintatapojen kehittämiseen 

Opiskelijat voivat opettaa toisiaan

• Verkossa opettajan ja opiskelijan roolit voivat sekoittua mielekkäällä tavalla. Myös opintoryhmän jäsenet voivat opastaa toisiaan. Keskinäinen opettaminen voi tapahtua melkein huomaamatta.
• muotoilemalla itse kiinnostavia kysymyksiä opiskeltavasta aiheesta

• selostamalla ja tuottamalla omia kuvauksia sekä pieniä tutkimusraportteja opiskeltavasta aiheesta 
• antamalla esimerkkejä aiheesta ja soveltamalla opittavaa asiaa käytäntöön

• kertomalla aiheeseen liittyviä tarinoita

• tuottamalla käsitekaavioita, taulukoita, vertailuja ja muita aihetta jäsentäviä kuvauksia

• lukemalla ja kommentoimalla toisten opiskelijoiden tekstejä 

© Anne Rongas 2007

Miten tähän on tultu? Vastaa minikyselyyn

NET Forum Finland kutsuu syyskuun toisella viikolla kouluväkeä kohtaamaan, inspiroitumaan, oppimaan toisten kokemuksista. Paikka Wanha Satama Helsinki, perjantaista lauantaihin 11.-12.9. Tapahtuman järjestäjä lahjoitti Opeblogille kolme seminaarilippua (arvo 130 € + alv). Jaan liput oheiseen pikku kyselyyn vastanneiden kesken arpomalla maanantaina 7.9. klo 8:00.

>>Siirry kyselyyn

Seminaariohjelma oli sen verran huokutteleva, että valikoin tapahtuman omaan syksyn ohjelmaani jo YTL:n ja Karvin Forum Criteriorumin ohella (ja skippasin monta muuta houkutusta, kaikkeen ei ehdi).

Tiedän, miten tiukilla tänä syksynä erityisesti ja yleensäkin kouluväellä ovat matkarahat, sijaiset saati seminaarimaksut. Siksi otin ilahtuneena vastaan mahdollisuuden jakaa kolme lippua teille kollegat. Toki Helsinki paikkana rajaa mahdollisuuksia eikä perjantai työpäivääkään saa ihan helposti sumplittua. Mutta kokeillaan!

Kysely, johon vastaajien kesken arvon, liittyy tämän blogin matkaan. Keväällä 2016 tulee 10 vuoden rajapyykki vastaan. Paljon on tapahtunut. Kyselen, mitä sinua on erityisesti puhutellut, miten nyt digiloikataan ja mitä digioppia opettajat ensi vuonna kaipaavat. Siis sinne kyselyyn, saa vastata ihan muuten vaan myös. 

***************
Maanantaina 7.9.15 klo 8:00 arvotut liput voittivat: Petri Koskinen Kouvolasta (ei pääse seminaariin, varasijalta arpaonni suosi Matleena Laaksoa), Pirjo Sallinen Helsingistä ja Kimmo Kumpulainen Tampereelta (varavoittajakin on arvottu, jos joku voittajista ei voi vastaanottaa seminaarilippua). Onnea ja kiitos! Vastauksia kertyi 30. Koostan yhteenvedon, mielenkiintoinen saalis. EDIT: Matleenan raporttibloggaus tapahtumasta.

Opedeittailua kimppaopetukseen

Mielikuvituskoulu laittoi liikenteeseen loistavan oivalluksen. Facebookin Kimppaopetus-ryhmässä opettajat voivat julkaista deitti-ilmoituksia kollegoilleen. Jutun juonena on yhdistä opevoimia ja työaikaa yhteen. Kimpassa on enemmän älliä ja lihaksia. Yksinkertaisen nerokasta eikä vaadi edes mitään ihmeellistä hanketta tai resurssia.

Oman opepolkuni alkutaipaleella sattui yhteen jaksoon kollegan kanssa sama kurssi samaan jaksoon. Yhdistimme ryhmämme. Otimme auditorion käyttöön. Pidimme keskustelevia luentoja. Nuoriso ei ehkä ollut tottunut yllättäviin opetuksen järjestelyihin, mutta itselleni tuo kurssi jäi hyvin mieleen. Samoin yliopistolta omista opinnoistani erityisen hyvin ovat mieleeni jääneet muutamat kimppaopetetut kurssit, joissa kaksi opettajaa on keskustellut aiheista. Näin Tampereen yliopistolla, kahdella kurssilla. Harvinaista herkkua.

Etsi oma opetuskaveri!

Ilmiöpohjaisuus, teemaopinnot, monialaisuus - rajanylityksia kouluissa

Oppiainerajoja ylittävät opintokokonaisuudet tai oppiaineiden integrointi tai millä nimellä asiasta nyt puhuisikaan. Vuosien ajan on käytetty sanaa ilmiöpohjainen. Kyse on uutuudesta koulujen opetussuunnitelmissa, joka on yhtä vanha asia kuin oppiminen ja pedagogista suunnittelu- ja toteutustyötäkin asian äärellä on tehty toistasataa vuotta. Käytän nyt tässä sanaa ilmiöpohjainen oppiminen, jolla nimellä 2008 alkaen on asiaa pyritty edistämään eri muodoissa.

Tavoitteena on siis tuoda oppiainejakoisen opetuksen järjestelyn rinnalle oppimiskokemuksia, joissa opittavaa asiaa lähestytään monesta suunnasta, yhdistäen erilaista osaamista. Oppimisen ytimen muodostaa jokin autenttinen ja oppijaa innostava ilmiö. Ilmiöpohjainen oppiminen ei sinällään ole taas yksi uusi maailmasta ja oikeasta opettamisesta mitään tietämättömien kasvatustieteilijöitten keksimä pedagoginen malli.

Itse havahduin oppiainejakoisuuden suuriin pulmiin, kun jouduin monen reaaliaineen opettajana kasvotusten sen tosiasian kanssa, että oppijat eivät kerta kaikkiaan osaa yhdistää eri luokissa, eri oppiaineissa ja eri kursseilla oppimaansa yhteen. Pahimmillaan sain vääntää filosofian luokassa rautalangasta samaa asiaa, jota pari tuntia aiemmin oli käsitelty historian luokassa. Fiksuilla oppijoilla oli itselläänkin hinku opiskella mielekkäästi, omaa ymmärrystään laajentaen, kuten noilta ajoilta Lillin haave hyvin kuvaa:

Vuosien myötä ilmiöpohjaista tai muilla nimikkeillä varustettua oppiaineita yhdistävää opetusta on toteutettu yhä enemmän. On ollut upeaa päästä seuraamaan läheltä sitä, miten aluksi vähän hankala ja vierastettu toimintamalli saa sekä opettajat että oppijat innostumaan. Yhdessä on toistamiseen havaittu, että tärkeintä oli se matka. Eli oppimisprosessien päätepiste on vain pieni osa kokonaisuutta. Tulos, jonka voi osoittaa loppukokeessa, kertoo jotain, mutta arvosanoilla mitattavan osaamisten rinnalla pedagogit iloitsevat myös siitä, että opitaan tutkimaan, järjestämään tilaisuuksia ja pelaamaan joukkueena koulu-nimistä peliä.

JUURI NYT KURSSI AIHEESTA

Otavan Opiston aPaja järjestää tänä syksynä Helsingin toimipisteessään Ilmiöpohjaisen oppimisen ja opettamisen kurssin. Ilmoittautuminen on parhaillaan menossa 29.8.14 saakka. Kurssille voi osallistua myös verkon kautta ja kurssi sopii yleisluontoisena eri kouluasteiden opettajille. Kyse on vapaan sivistystyön opinnoista, joten pieni kurssimaksu kuuluu asiaan. Kurssilla opettajina Joanna Ovaska, Aki Luostarinen, Taru Kekkonen ja minä. Kyseisen kurssin rinnalla toimitamme AVO-hankkeessa uutta versiota Ilmiöoppaasta, johon pyritään saamaan aiheesta kiinnostuneille opettajille työvälineitä suunnitteluun, ideoita ja esimerkkejä toteutuksista. Ensimmäinen versio Ilmiöoppaasta syntyi viime lukuvuonna. Pyrimme myös yhdessä kurssilaisten kanssa vahvistamaan aiheesta kiinnostuneiden opettajien verkostoja.

Opettajien kysymyksiä somen ja netin opetuskäytöstä

Olin jokunen aika sitten pitämässä isohkolle joukolle lukio-opettajia hyvin tiiviin tunnin mittaisen esityksen aiheesta sosiaalinen media opetuksen tukena. Työskentely jatkui aineiryhmissä ja yhtenä tehtävänä oli kommentoida esitystäni. Kommenteissa oli lukuisia kysymyksiä, joihin kävin vastaamassa.

Julkaisen vastaukset myös täällä, koska varmasti samat asiat askarruttavat monia. Vastaukseni ovat vain yhden asiaa eri puolilta kokeneen ihmisen vastauksia. Kun lähdin opiskelemaan, en osannut käyttää nettiä enkä sähköpostia. Kun aloitin opettajana, en osannut tehdä verkkosivuja, käyttää läppäriä tai tykkiä. Blogit ja wikit ilmaantuivat matkan varrella. Opetustehtäväni ei ollut kevyt, koska päätoimisuus oli koottu kirjavasta joukosta kursseja. Tiedän, että opettajan työ on intensiivistä ja päivät välillä tolkuttoman pitkiä. Ymmärrän hyvin, mistä nämä tuoreet kysymykset kumpuavat. Samoja kysymyksiä on kysytty minulta vuosikymmenen ajan.

Vertaispäivittäjän etäkurssilla olemme koulujen TVT-tukihenkilöitten kanssa pohtineet opettajaa oppijana. Opetusteknologian käyttötaitojen omaksuminen on minun mielestäni paljon helpompaa, kuin ne aineet, joita lukiolainen opiskelee koulussa eli siis mitä opettajat opettavat. Kuitenkin alati toistuu keskustelu siitä, miten aikaa vievää, vaikeaa ja mutkikasta on. Ja aina toistuu myös pyyntö siitä, että olisi tarjolla konkreettisia oman oppiaineen esimerkkejä eli pelkkä toimintaperiaatteen kuvaaminen ei avaudu kuten ei solun toiminta avaudu lukiolaiselle lukemalla kirjaa tai tekemällä muistiinpanoja opettajan kalvoilta.

Ymmärrän tämän hahmottamisvaikeuden niin, että katsomalla jotain verkossa näkyvää opetustoteutuksen jälkeä ei oikein pääse juttuun sisälle. Oppiminen on vuorovaikutusta ja toimintaa eikä työskentely avaudu katsomalla verkkosivuja. Ei luokkahuoneopetuskaan avaudu käymällä luokassa ja katsomalla monisteita. Oma kokemus ja tekeminen on tärkeää.

Tässä siis kysymykset ja vastaukset ryhmiteltyinä. Osa vastauksistani viittaa tiettyyn oppiaineeseen. Vinkkaan muutamia henkilöitä, jotka ovat aineverkoissaan tai omassa toimessaan olleet aktiivisia. Lihavoidut ovat opettajien kysymyksiä. Väliotsikointi minun.

Taloudellinen näkökulma

Miten on varaa tuottaa nettiin materiaalia?

Aikaresurssin puolesta: Sama suunnitteluaika käytettynä niin, että opetuksen tukiaineistot menevät suoraan digimuotoon, nettiin.

Ihmisresurssin puolesta: Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, jotain kollegan kanssa, jotain oppijoitten kanssa yhdessä, jotain valmiina netistä, sisältöjen löytäminen joukkoistettu nettiverkostoihin tai oppijaryhmälle. Verkon kautta saa kommentteja ihmisiltä ja voi parantaa omia tuotoksia. Virheiden ja puutteiden näkyväksi tulemisen voi ymmärtää hyötynä: jos joku huomaa sellaisia, tilaisuus korjata ja oppia.
 
Palvelujen käyttämisen puolesta: Somessa maksuttomien ja luotettaviksi havaittujen palvelujen käyttäminen, aika ajoin varmuuskopiot omalle koneelle ja oman koneen varmuuskopiointi kunnossa.

Sisällöntuotannon osalta: Oppisisällöt sellaisena, kuin niitä opetuksen tukena käyttää, eivät ole (yleensä) kauppatavaraa, mutta julkaisemalla sisältöjä netissä voi saada hyvää kokemusta sisällöntuottajana, nettimainetta ja verkostoja. Monet opetuksen tueksi tuotetut sisällöt eivät ylitä teoskynnystä eivätkä ole mitenkään ainutlaatuisia. Enemmän opettaja hyötyy jakaessaan, jos verkosta löytyy edes kourallinen samoin tekeviä, kaikkien käytettävissä oleva sisältövalikoima kasvaa. Käyttöoikeuksia voi säädellä joko niin, ettei anna muille oikeuksia sisältöihin tai niin, että lisenssoi. Vain harvoilla oppialoilla sisällönmyynnillä saa mainittavaa tuloa. Jos tuloa on oletettavissa, ei tietenkään kannata julkaista avoimesti saataville. Toisaalta myös myytäviä oppisisältöjä voi markkinoida julkaisemalla maksuttomasti osan aineistoa.

Kuka maksaa tehdyistä materiaaleista?

Suunnittelutyö kuuluu työaikaan. Mitä enemmän aineistoa on digitaalisessa muodossa, sitä helpompi sitä on päivittää ja muokata uusille kursseille. Lisätyö kuuluu ainoastaan virtuaalisten ympäristöjen käyttöönottovaiheeseen. Kun siirryin tekemään oppisisältöjä wikiin ja lopetin monistamisen, wikin editointi vei suunilleen saman ajan kuin monistaminen kaikkine jonotuksineen ja kopiokoneen kanssa temppuiluineen. Olen dokumentoinut yhden tällaisen wikiprosessin yhden lukiokurssin osalta: http://psyka5.blogspot.fi/. Dokumenttiblogi pitää lukea lopusta alkaen, jos haluaa seurata, miten homma eteni. Ensimmäisen oppitunnin aloitin wikillä, jossa oli yksi sivu ja siinä ops. Wiki on karttunut usean vuoden ajan.

Mistä aika?

Millä ajalla tämän kaiken tai edes osan ehtii opiskelemaan ja sisäistämään ja valitsemaan olennaisen? (Se vuoden virkavapaa ei olisi hullumpi...)

Ihmiset oppivat asioita eri tahtiin. Alku voi olla TVT:n kanssa työläs, mutta homma helpottaa. Hyvin monissa ammaterissa edellytetään tänä päivänä teknologian käyttöä. Asiasta pitää keskustella työyhteisötasolla ja kehityskeskusteluissa. Ope.fi I -taitotason osaamisen saavuttaminen pitäisi hoitaa koulutuksen ylläpitäjän (työnantajan) toimesta.

Jutun juoni on kuitenkin siinä, että mikään järjestetty ja maksettu koulutus tai opintovapaa ei riitä, mutta jos oma kiinnostus on aito, näitä asioita oppii. Erityisesti pitää huomata, että opetusteknologia on hyvin paljon käytännön osaamista. Koulutusten opit valuvat hukkaan, jos opittua ei ota käyttöön.

Vertaisoppimisen piireistä ja kollegaopastamisesta on hyviä kokemuksia. Esimerkiksi muutamissa kaupungeissa käytetyt näytetunnit ovat saaneet kiitosta. Kun käytänteita avataan opettajalta opettajalle, turhat tekniset häiriötekijät jäävät pois ja mennään suoraan asiaan.

Käytimme omassa koulussa pitkällä tähtäimellä (useita vuosia) yhdessä oppimiseen opintokerhoa. Suunnittelimme askel askeleelta, mitä pitäisi oppia. Kerran kuussa kokoonnuimme tunnin verran opettelemaan porukalla niitä listattuja asioita.

TVT:n käyttöä ei tarvitse aina ajatella suurena massiivisena asiana, vaan pienenä rikastavana asiana. Alalla kuin alalla tänä päivänä esimerkiksi tiedonhaku on tärkeää ja siinä netti yksi keskeisistä lähteistä (tietosanakirjoja ei enää paineta).

Millä ajalla ehtii käyttää tunnilla mielekkäästi TVT:tä? Esim. solu- ja perinnöllisyystieteen kurssilla opettajajohtoista opettamista tarvitaan enemmän kuin esim. ympäristöekologian kurssilla.

Biologian opetuksessa Juha Kuusela Sipoon lukiossa on vuosien ajan käyttänyt käsitekarttatyöskentelyä (sähköisiä miellekarttoja). Juha varmasti kertoo mielellään metodeista ja tuloksista.

Opetusteknologia ei ole itsetarkoitus, jota pitäisi erikseen tunkea joka paikkaan. Mielekäs työskentely voi rikastua teknologian tuella, mutta sitä voi tehdä myös monin tavoin muutenkin.

Solubiologiassa oppijan ongelmana on dynaamisen mikromaailman hahmottaminen. Tässä esimerkiksi omien mallien rakentaminen eri tekniikoilla auttaa luomaan mentaalinen malli, johon sitten muu tieto ankkuroituu.

Simulaatioita löytyy, voivat olla apuna asioiden havainnollistamisessa. Esim. miljoonia LUMA-simulaatioita http://phet.colorado.edu/.

Opetus-tv:n videoitten kanssa http://opetus.tv/biologia/solubiologia-ja-perinnollisyys/ voi kokeilla vaikka Flipped Classroomia: kotitehtävänä videon katselu, oppitunnilla syvennytään tehtävien tekemiseen ja opettaja on apuna eikä siis päin vastoin (oppija yksin tehtävien kanssa kotona).

Hyöty

Oppimisympäristöä pitää laajentaa. Mitä hyötyä tästä on meille juuri nyt?

Ensisijaisena pitäisin oppijan motivaatiota, oppimista tukevaa työskentelyä, eväiden antamista jatko-opintoja ja työelämää varten. Sekä elinikäinen että elämänlaajuinen oppiminen ei ole pelkkää sanahelinää, vaan nyt ja jatkossa ihan jo pelkästään hyvän elämän ja arjesta selviämisen sekä itsensä ja mahdollisen perheensä elatuksen vuoksi ihmisen on osattava oppia asioita monilla tavoilla. Oppiminen ei rajoitu luokkahuoneisiin eikä muodolliseen koulutukseen. Oppimisen kyky ja halu on nuoren pääomaa elämää varten.

Helpottaako tvt:n käyttö todella tekemistä?

Ihmiset ovat erilaisia. Tekniset apuvälineet sulautuvat ihmisen työskentelyyn. Ihmisen toiminta muuttuu oppimisen ja harjoittelun tuloksena. Se, mikä nyt tuntuu vaivalloiselta, voi joskus olla sujuvaa arkea.

TVT:stä olisi tärkeää löytää niitä ominaisuuksia, jotka sopivat omaan työtapaan tai helpottavat yhteisöllistä työskentelyä. Tietty määrä kokeilua on paikallaan, jotta mahdollisuuksien avaruus aukeaa.

TVT:n mahdollisuudet erilaisten oppijoitten tukena on tärkeää muistaa. Teknologia joskus osittain korvaa aistivammojen rajoitteita. Eri tavoin oppijat voivat löytää omia vahvuuksia tukevia työtapoja. Jollekin teknologia on luontainen viestintäkanava.

Teknologian käytössä on omia hankaluuksia, joita olisi tärkeä myös oppia säätelemään, sillä teknologian oppimiskäyttö jatkuu korkea-asteella ja työelämässä. Hankaluuksia ovat muun muassa tekemiseen tarttuminen, keskittyminen tekemiseen, oman ajankäytön hallinta, yhteistyöskentelyn taidot, tietonhankinta- ja tiedonkäsittelytaidot.

Työn perustehtävä ei saa unohtua, tekniikka ei saa olla itseisarvo.

Lyhyessä esittelyssä, jonka pidin kysymykseen liittyvänä koulutuspäivänä, syntyy helposti vääristynyt kuva. Arjen työssä teknologian opetuskäyttö sulautuu työskentelyyn. Se mahdollistaa asioita, joitakin jopa niin, että muilla keinoin ei samallaista oppimiskokemusta voi saavuttaa. Asioita voi oppia hyvin monilla erilaisilla tavoilla.

Teknologian käytössä pitää olla aina harkintaa ja valikointia. Valikoinnin perusteita ovat esimerkiksi mielekkyys, merkityksellisyys, motivoivuus, tiedonalaan sopiva tiedonrakentelu, taitoaineessa taidon oppimista tukevat sisällöt ja apuvälineet, oppijan omaan maailmaan kiinnittyminen.

Miikka Salavuon Sosiaalisen median pedagogiikan miellekartta on hyvä apuväline valikointiin (ei haittaa, vaikka on jo useita vuosia vanha). (Sama jäsennys diaesityksenä.)

Ongelma: kuinka saada oppilaat tekemään sitä, mitä on tarkoitus tehdä?

Mielekkäiden asioiden tekeminen innostaa. Jos oppijoiden oma maailma tai omat tavoitteet ovat jollakin lailla mukana siinä, mitä tehdään, mielekkyys lisääntyy. Kielten opiskelussa maailman avartuminen kielen kautta herättää kiinnostusta.

Oppiainerajoja ylittävä ilmiöpohjainen oppiminen ja autenttiset aineistot voisivat antaa virikkeitä. Kannattaa kontaktoida esim. Twitterissä (tai muuten) Joanna Ovaska ja kysellä kuulumisia Helsingin ilmiöpohjaisen oppimisen projekteista sekä Tablet-koulun sähköisen, interaktiivisen oppimateriaalin käytöstä.

Teknologia välineenä

Onko väline tärkeämpi kuin itse asia?

Välineet ovat välineitä, mutta niillä on merkitystä. Opetuksen kehittämisessä ja opetusteknologian käytössä on hoettu: pedagogiikka edelllä. Toisaalta, kun teknisiä välineitä tulee, niiden haltuunotto vie aikansa ja siinä vaiheessa väkisinkin osa oppimisaikaa menee itse teknologiaan ja välineeseen. Myös kieli ja käsitteet ovat välineitä (vrt. Vygotsky). Ei ihminen pääse myöskään vieraalla kielellä kunnon vuorovaikutukseen ennen kuin näkee vaivaa ja opettelee edes jonkunlaisen sanaston, ääntämisen, kielenkäytön ja kieliopin.

Tarvitaanko vuorovaikutuksen "väliin" tietokone?

Tietenkään ei välttämättä tarvita. Tämän päivän kansalaistaitoihin kuuluu kuitenkin mm. asioitten hoitaminen verkkovälitteisesti. Nuoret joutuvat aikuistuessaan asioimaan monenlaisten viranomaisten kanssa verkkopalveluissa. Samoin omien opintojen hoitamiseen liittyy paljon verkkovälitteistä viestintää. Opetussuunnitelman eräs tavoite on taata tietoyhteiskunnan kansalaistaidot.

Silloin kun ihmiset ovat kaukana toisistaan, netti on korvaamaton Silloin, kun tehdään yhteisiä tekstejä tai muita esityksiä, jaetut dokumentit ovat todella hyödyllisiä

Kannattaa myös huomata, että hyvin useille ihmisille teknologian maisemat (netti) ei ole jotain, johon mennään erikseen, vaan jotain, joka on yhtenä todellisuuden osana läsnä (aina kun netti toimii). Siis ei erikseen mennä nettiin.

Toimiiko verkko aina?

Verkko ei toimi aina ja opettajalla voi olla äänihuulten tulehdus. Ammattitaitoinen opettaja selviytyy varmasti tilanteesta, jossa teknologia tökkii. Opetin itse 100 vuotta vanhassa jugendrakennuksessa, joka ei ollut mitenkään tietotekniikan osalta viimeisintä huutoa (nykyisin remontoituna kyllä). Verkon toimintaongelma tuli vastaan harvoin, kerran pari vuodessa. Kopiokoneen toimintahäiriöt olivat paljon tutumpia.

Miljoonien mahdollisuuksien ahdistus

Erilaisia mahdollisia ohjelma- ja alustaformaatteja on todella paljon: mistä tietää mikä on oikeasti hyvä ja missä on juuri itselle sopivia ominaisuuksia?

Lyöttäytyminen yhteen kokeneempien kanssa ja neuvon kysyminen auttaa.

Monelle voi riittää oppilaitoksen tarjoama sähköinen oppimisympäristö ominaisuuksineen. Jos avoin verkko aiheuttaa ahdistusta, mutta haluaa silti tarjota opiskelijoille mahdollisuuden rakentaa henkilökohtainen oppimisympäristö, kannattaa vinkata opiskelublogin perustamista: Blogger tai Wordpress. Oppilaitoksen sähköisen oppimisympäristön ongelma on (toivottavasti tämä ongelma poistuu), että se sulkeutuu, kun koulu loppuu. Varsinkin oppiaineesta innostunut opiskelija, joka aikoo jatkaa opintoja kyseisessä aineessa, hyötyy siitä, että tekee sähköiset muistiinpanot samaan paikkaan useita vuosia.

Materiaalin runsaus ahdistaa. Kuka neuvoisi noviisia? Mikä on helppo yksinkertainen ja pysyvä paketti opeteltavaksi?

Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirja Sosiaalinen media opetuksessa on hyvä aloituspaketti. Siinä esitellään pitkään opetuskäytössä olleita sosiaalisen median palveluita (ensimmäisessä painoksessa vähän eri palveluita kuin toisessa painoksessa). Kirjassa on ryhmitelty somepalvelut kuuteen ryhmään: kirjoittaminen ja julkaisu, yhteistyö, multimedia, viestintä, sosiaaliset verkostot ja ajan tasalla pysyminen.

Jos oman palveluiden suosikkilistani laittaisin opetus- ja opiskelukäyttöön, se olisi: Blogger-blogi (mobiilikäytössä Wordpress-blogi), Wikispaces- tai Purot-wiki, Diigo-kirjanmerkit, Flickr-kuvanjako, YouTube-videonjako, SlideShare-diaesitysten jako, Prezi-esitykset, Etherpad-pikamuistiot, Googlen palvelut, Skype-puhelut ja chat, Twitter-mikroviestintä, Dropbox-tiedostojen jako, Yammer-viestintä, Edmodo-kollaboraatio. Kaikki tässä mainitut ovat toimineet useita vuosia. Silti pysyvää pakettia ei voi luetella.

Ensimmäisenä opettelisin Etherpadin, sitten Blogger tai Wordpress-blogin ja Google-dokumentit, sitten Wikispaces- tai Purot-wikin ja sitten käyttötarpeen mukaan muita. Jos olisin vasta-alkaja, laittaisin ensimmäisen vuoden tavoitteeksi Etherpadin ja Bloggerin (Wordpressin).

Suuri osa sometyöskentelystä on prosessointia. Some mahdollistaa toki aineistojen tuottamisen ja jakamisen, mutta oppimisen kannalta hyödyllisintä on juuri tuo työstäminen, prosessointi, matka alkutilanteesta lopputilanteeseen. Koska sometyöskentelyn opettavaisin osa tapahtuu matkan aikana, sitä on tavattoman hankala esitellä, koska se, mitä näkyy, on aina vain tilannekuva jostakin hetkestä. Emme voi luokkahuoneestakaan antaa nähtäville oppimistilannetta paitsi niin, että havainnoija tulee mukaan. Videolla toki voi välittää näkymän luokkatilanteesta, nettityöskentelyssä ei ole videoinnin kaltaista tallennusmahdollisuutta.

Moodle-koulutus oli kohdallani ontuva, opin juuri ja juuri käyttäjäksi, minkä jälkeen sainkin kuulla, ettei SITÄ versiota enää kannata käyttää, kun tulossa on uusi, Nyt on uusi Moodle, mutta yhtäkkiä meidän pitäisikin siirtyä pilvimaailmaan. Tästä syystä haluaisin tietää, mihin kannattaa satsata?

Kannattaa keskittyä digitaaliseen lukutaitoon. Loppujen lopuksi palvelu kuin palvelu netin tai sovellusohjelman kautta toimii samoilla periaatteilla. Lue ruutunäkymää kuin piru Raamattua. Siinä näkymässä on aina toimintavihjeitä sekä yleensä myös linkki ohjeisiin. Luo omaan hahmottamistapaasi sopiva mentaalinen malli verkkoympäristöistä, joita käytät. Et osaa suunnistaa vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa ummikkona. Toista ensin tuttua reittia niin kauan, että et eksy.

Pieni oppimäärä HTML-peruskoodeja ei ole pahitteeksi (eikä tarvi osata ulkoa, ainoastaan löytää ja käyttää). Se ei ole juuri sen mutkikkaampaa kuin kertolasku tai patalapun virkkaaminen. Alussa vähän kummallista, mutta selkeää, kun sen oivaltaa. Mutta siis HTML:stä ei tarvitse ymmärtää mitään nykyisiä verkopalveluita käytettäessä.

Rajoita. Käytä ensin vain vähän ominaisuuksia ja toimintoja. Mieti, mikä on opetuksesi kannalta ja opiskelijoillesi keskeistä. Esimerkiksi ohjeiden tallettaminen nettiin ja jakaminen linkillä on hyvä alku. Samoja ohjeita voi käyttää uudelleen ja uudelleen ja muokata. Minä laadin esimerkiksi portfolio-ohjeet nettiin ja käytin niitä samoja ohjeita sitten useita vuosia, aina hiukan parannellen. Ei hukattuja monisteita.

Jos vain mahdollista, älä tee yksin. Yritä löytää edes yksi kaveri. Nettiasioista saa paljon paremmin tolkkua kaverin kanssa. Pidä yllä ilmapiiriä, jossa saa kysyä samaa perusasiaa vaikka kymmenen kertaa. Toiset oppivat nettiasiat valitettavan nopeasti, toiset tarvivat runsaasti aikaa. Osittain kyse on visuospatiaalisesta hahmottamisesta ja vielä niin, että luonnollisesta maastosta poiketen pitää hahmottaa vähän kuin pimeässä, sillä näet kerrallaan vain yhden ruutunäkymän.

Se, mitä yhdellä ruudulla tapahtuu, ei somessa jää yhdelle ruudulle vaan leviää usein hyvinkin moneen verkkotilaan. Internet on sivujen verkosto ja sivut ovat keskenään tekemisissä kuiten neuroverkot ihmisaivoissa. Tämäkään ei riitä, vaan sivut ovat integroituneet keskenään niin, että kun kirjoitan tämän blogimerkinnän, se menee automaattisesti sekä Google+:aan että Twitteriin, josta sen voi kuka tahansa jakaa eteenpäin, siteerata, linkittää, twiittinä upottaa vaikka Storyfy-tarinaan tai lisätä Pinterest-tauluun, Scoop.it-leikekokoelmaan tai Diigo-kirjanmerkiksi, joista tämä juttu voi jälleen kulkea eteenpäin.

Nettiä ei voi hallita. Hallinnasta ei siksi kannata murehtia. Jos laitan nettiin tämän kaltaisen melko kuivan sisällön, jossa on mukana tekijätietoni eikä mitään epämääräisiä jorinoita kenestäkään ihmisestä, ei minun tarvitse tietää, minne tämä juttu leviää ja kuka tätä levittää. Jos jollakin on asiaa tähän yksittäiseen juttuun liittyen, hän voi lähettää minulle kommentin.

Linkkilistat vaativat jatkuvaa ylläpitoa, koska osoitteet muuttuvat koko ajan. Joskus on helpompaa etsiä sivu Googlesta tai syöttää muistista suora osoite.

On paljon suhteellisen pysyviä sivustoja ja jos sisällöt muuttavat paikasta toiseen, osa muutoista sisältää uudelleenohjauksen.

Sosiaalisten kirjanmerkkien eräs hyvä ominaisuus on, että linkkilistan hallinnointi tapahtuu yhdessä ainoassa paikassa. Samat linkit voivat kuulua useille listoille ja ne voi linkittää kurssiaineistoihin.

Linkkilista sinällään ei ole itsetarkoitus. Jos opiskelijalla on riittävä kyky itsenäisesti suodattaa Google-hakujen loputtomista tuloksista hyvät verkkolähteet, ei listoja kannata koota.

Oma kokemukseni on, että opiskelija noukkii Google-haun ensimmäisen sivun tulokset. Sosiaalisissa kirjanmerkeissä linkkin voi lisätä selityksiä. Opettaja voi kommentoida lähdettä ja sitä, mikä sisällön tausta ja kytkös muihin lähteisiin on. Lukiolaisille on hyvä tarjoilla myös vieraskielisiä lähteitä, joita he eivät välttämättä itsenäisesti löydä.

Ylioppilastutkinto ja TVT

Ylioppilaskirjoitukset säätelevät melko paljon oppitunteja ja ajankäyttöä.

Kun asiat opitaan hyvällä tavalla, yo-koekin sujuu. Yo-tutkinto on tärkeä etappi. Keskustelua on käyty ja käydään kuitenkin siitä, miten paljon sen olisi järkevää säädellä lukio-opetusta ja varsinkin luoda kiirettä ja ylläpitää läpikäymisen pedagogiikkaa? Yo-tutkinnon lähes ainoa merkitys on korkea-asteen porttien avaaminen. Missä yo-tutkintoa tarvitaan? Itse en ole tarvinut sitä elämässäni näinä 32 vuotena, kun minulla se on ollut, vielä kuin yhden kerran, yliopiston hakukelpoisuuteen.

Kun opiskelija innostuu, hän oppii asioita, joita haluaa oppia. Innostus voi tarttua opettajasta. Yo-tutkinnon ja useimpien kurssien välissä on niin paljon aikaa, että nuori, joka elää elämänsä hehkuvaa aikaa, ei välttämättä ulkomuistissaan muista kurssien sisältöjä. Tärkeää on, että hänellä on hyvät valmiudet valmistautua osoittamaan osaamisensa, oli tuo osoittamistilanne mikä tahansa. Osa hakeutuu jatko-opintoihin aloille, joihin ei valmenneta ollenkaan lukiossa.

Minulla oli aikoinaan saksan opettaja, joka oli innostunut saksan kielestä. Oppitunnit olivat eläviä. Juttelimme paljon. Sain loppuiäkseni aarteen. Olisin ollut kovin kovin murheellinen, jos nuo oppitunnit olisivat kuluneet yo-tutkinnon viitoittamaan treenaamiseen. Kaikkihan eivät edes kirjoita kieliä. Kielitaito on niin paljon muutakin. Kulttuuriavain, vuorovaikutuksen portti, tie ihmisten luo maailmalla.

En halua näillä kommenteilla pahoittaa kenenkään mieltä. Ymmärrän, että opettajat pyrkivät tekemään työnsä niin hyvin kuin mahdollista – tässä järjestelmässä. Järjestelmä on aina tulkittavissa ja se voidaan nähdä eri kehyksissä. Minä yritän katsoa tässä asiaa ihmisen elämän mittakaavassa. Tiedän kyllä, että joskus yksikin tutkintopiste ratkaisee. Jos itse olisin käynyt abikeväänä biologian korotustentissä, olisin nyt arkkitehti. Ratkaiseva piste, vaikka ei tuo harmita.

Lukiossa on piilo-opetussuunnitelmana ylioppilaskirjoitukset. Pakollisilla ja syventävillä kursseilla on siitä syystä hankalaa ja uskaliasta kokeilla uusia juttuja. Kokeilut sopivat parhaiten soveltaville, - itse keksityille kursseille.

Asioita voi oppia monella tavalla tavoitteista tinkimättä. Mitä kompetensseja ylioppilastutkinnossa tarvitaan? Opitun näyttäminen on muutakin, kuin sisältöjen toistamista sellaisena, kuin ne ovat oppikirjoissa tai muistiinpanoissa. Ylioppilaskoe kulkee suuntaan, jossa se ei enää ole muistamiskoe.

Opetusteknologiaa on niin pitkään käytetty oppimisen tukena, ettei kyse ole pelkistä yksittäisistä riskialttiista kokeiluista. Aihe on ollut jo vuosikausia myös yliopistollisena oppiaineena. Väitöskirjoja löytyy lukuisia. Hyviä toimintamalleja on sekä koulutusta.

Aiheesta koottua tietoa mm. http://edu.fi/tvt_opetuksessa ja http://www10.edu.fi/kenguru/.

KIELA-hanke Helsingissä on esimerkiksi tuottanut käytännönläheisen menetelmäoppaan, jonka menetelmäviuhkan voi ladata sivuilta.

Osaava-ohjelmassa on kerätty menetelmäkortteja: ks. hakusanalla lukio.

OPH on julkaissut menetelmien keruuseen tietokannan Hyvät käytännöt: ks. hakusanalla lukio.

LeMill-verkkopalvelu kokoaa sekä työkaluja että menetelmiä opetukseen: ks. hakusanalla lukio.

Toisaalta sähköisten yo-kirjoitusten tulo (joiden todellisesta sisällöstä ja menetelmistä ei kellään vielä ole varmaa tietoa) pakottaa opettajat kursseillaan sähköisten välineiden ja alustojen käyttöön.

Olisi erittäin tärkeää päästä pakon ilmapiiristä eteenpäin. Opettajan ei pitäisi ottaa yksin raskasta taakkaa kaiken muun päälle, että tämäkin vielä, vaan liittoutua kollegoitten kanssa kehittämään ratkaisuja. Vastuuta ja mahdollisuuksien tarjoamista oppijoille, opettajan ei tarvitse tehdä edeltä kaikkea vaan luoda puitteet ja opastaa matkalle.

Opetus ja ohjaaminen

Kuinka käy kommunikatiivisuuden vieraissa kielissä, jos oppilaita pyritään innostamaan tekniikan käyttöön myös kielten tunneilla?

Sitä teknologiaa olisi syytä käyttää nimen omaan kommunikaatioon. Teknologian käyttö ei ole vain sitä, että yksilö näprää laitetta. TVT on lyhenne sanoista tieto- ja viestintätekniikka. Jos opiskelijat tekevät yhdessä vaikkapa videon tai verkkolehden, niin aika paljon siinä pitää keskenään puhua, rakennella juttuja yhdessä. Monilla kielten opettajilla on tuttavia ulkomailla. Virtuaalivieraan saaminen Skypen kautta tai vaikkapa chatillä voi kummasti elävöittää kielten opiskelua. Samoin ystävyyskoulujen kanssa aito viestintä ja vaikka yhteisen blogin kirjoittaminen.

Miten muodostetaan sellaisia tehtävänantoja, että opiskelija löytää olennaisen kaiken tiedon joukosta?

Olen koonnut pienen vinkkilistan oppimistehtävien muotoilusta niin, että vastausta ei voi kopioida vaan se on prosessoitava.

Missä määrin opiskelijoita pitää / saa ohjata ja auttaa?

En oikein osaa vastata tähän. En tiedä, koskeeko kysymys opetusteknologian käyttöä vai opiskelua yleisesti. Oppijan olisi tietenkin hyvä oppia siihen, että hän kysyy ja pyytää apua, jos ei pääse eteenpäin. Koska tämä ei aina toteudu, opiskelutaidot voivat olla välillä tietoisesti tapetilla. Psykologian opetukseen tämä sopii ihan sisällöllisestikin. Riippuvuus muista pitäisi nähdä myönteisenä asiana. Apua voi pyytää ja sitä voi ottaa vastaan.

Oppimisen kannalta on myös tärkeää ymmärtää oppimisen vaatima aika. Vaivannäkö on välttämätöntä. Jos ei ole aikaa itse etsiä ratkaisuja ja oivaltaa, oppiminen jää ulkokohtaiseksi. Tämä pätee myös opettajan TVT-asioitten oppimiseen. Toisaalta on tärkeää turvautua muihin mutta toisaalta myös tärkeää itse kokea ja tehdä, olla epämukavuusalueella, oppimistilassa, kulkemassa matka hämmennyksestä kohti osaamista.

Vuorovaikutteisen opettamisen kuusi kultaista käskyä

Antti Hirvonen oli joukkoistanut ja koonnut eilen Storify-palveluun Vuorovaikutteisen journalismin 6 käskyä. Kooste oli niin hyvä, että idearosvoilen tähän opettamiseen (ohjaamiseen) soveltaen.

Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.

Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:

1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin

Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.

Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."

2. Kerro, mitä teet

Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.

Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.

3. Joukkoista

Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.

4. Kuratoi prosessia

Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.

5. Arvosta apua

Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia.  Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.

6. Palkitse

Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.

Sokratinnan puolustuspuhe

Sometu-verkostossa on elellyt muutamia kuukausia keskustelu kouluista, tietotekniikasta, koulumaailman muuttumisen hitaudesta, kouluinstituution vanhakantaisuudesta. Keskustelu on kiinnostavaa ja pontimet tuntuvat läheisiltä ja tutuilta.

Kuitenkin haluan kyseenalaistaa yksinkertaistamista ja sitä stereotypiaa, jonka mukaan koulu ja koko koululaitos kaikkine toimintoineen olisi menneestä maailmasta.

Näin vastasin juuri yhteen kommenttiin tuossa keskustelussa:

Vaikka kaikenlaista parannettavaa riittää, niin kyllä paljon hyvääkin löytyy. Kaikki muuttuminen ei aina ole viisasta ja hyvää, ei muutosta muutoksen vuoksi. Ihmiset oppivat monin tavoin. Uusi sukupolvi ei välttämättä ole intohimoinen työelämän kehittämisen suhteen vaan yksilöllisen ja hyvän elämän suhteen.

Silloin kun olin maanviljelijä, maanviljelijöitä haukuttiin kollektiivisesti ja mustavalkoistettiin kaikkea maatalouteen liittyvää (iltalypsäjät veronmaksajan taskulla). Nyt kun tässä on tullut seurattua tätä koulumaailmaa ja siitä käytävää keskustelua, tuntuu vähän samanlaiselta. Kovin mustavalkoiselta.

Instituutio ei ole itsenäinen entiteetti, vaikka toki sillä on tietty olemus. Ihmiset ovat ne, jotka muodostavat näitä instituutioita. Muutoksissa on hitautta, mutta parin viime vuoden aikana koulumaailmassa pinnan alla on tapahtunut suurempi muutos, kuin ehkä osaamme vielä hahmottaa. Todellistuminen vie aikansa, mutta nyt ei ole enää kyse heikoista signaaleista.

Sitten vielä huomautan, että nykyisellään kaikilla opettajilla kaikilla asteilla on instituution puolesta mahdollisuus toteuttaa erittäin rikasta, oppijalähtöistä ja aktivoivaa opetusta. Hallinnollisesti tätä ei rajoiteta. Vaikka sitten vastassa on joitakin vanhamuotoisia jäänteitä, kuten yo-kokeet (joissa sielläkin on sisällöllistä ja muodollista muutosta tapahtunut), niin ymmärtävä ja syvällinen oppiminen ei niihin kilpisty. Yo-koe voi olla joillakin toimintaa ohjaava päämäärä, mutta vain harvoilla.

Tunnen lukuisia opettajia, joilla on a) värikäs tausta ja b) sydäntä myös 8-16 ulkopuolella.

Tästä edeltävästä huolimatta olen toki sitä mieltä, että töitä on paljon ja intohimoista sekä viisasta otetta koulumaailman kehittämisessä tarvitaan edelleen.

Somen syvin olemus pedagogille?

Viime aikoina olen mietiskellyt sitä, miten somepaine muuttuu toiminnaksi oppilaitoksissa ja opetuksessa. Some on pop. Näkyvyys Facebookissa ja Twitterissä on opiskelijoita hakeville oppilaitoksille tärkeää. Blogeista ja wikeistä puhutaan niin paljon, että kai niitä sitten pitäisi käyttää.

Suomessa on tyypillistä mennä asioissa äärestä laitaan. Nyt herkästi kaikki uusi näyttäytyy hyvänä ja kaikki vanha miltei tuomittavan vanhanaikaisena. Vaikka ahkerasti puuhastelen kaikenlaisten interaktiivisen opetusteknologian kokeilujen kanssa, pidän kaikenlaista opettamista ja oppimista arvokkaana enkä ollenkaan tykkää vastakkainasetteluista.

Itse rakastan liitutaulua, siinä on mainio käyttöliittymä, hyvä resoluutio, näkyvyys luokan perälle kaikissa valaistusolosuhteissa ja matala hiilijalanjälki (sen saa myös digikameralla kätevästi nettiin). Silti mielestäni kaikenlaiset kosketusnäytöt ovat ihan okei. Toisena esimerkkinä Second Life, joka ei itseäni ole vieläkään imaissut sisäänsä, kun en jaksa ylittää käyttöönottokynnystä. Silti pidän sitä mainiona ympäristönä toteuttaa myös pedagogisesti mielekkäitä toteutuksia (kuten äsken Kaisa Vähähyypän Facebookin kautta jakama matikanopetuksen juttu).

Tykkään hyvistä luennoista, parhaat saavat haltioitumaan. Silti kannatan myös aktiivista oppimista, jossa oppijat laitetaan töihin. Vaikka olenkin vuosien ajan kehitellyt portfoliotyöskentelyä arvioinnin kohteeksi, pidän vanhanaikaisia kokeiltakin hyvinä oppimistilaisuuksina, kunhan mittaamisen kohteina ei ole triviaali knoppitieto. Ajattelin muuten kerätä kaikki yhdeksän vuoden aikana tekemäni kokeet Opiskelutaitojen wikiin (jahka kesäkausi alkaa). Usein olen teettänyt opiskelijoilla koetehtävien muotoilua. Kysymisen opettelu on erittäin hyödyllistä.

Ajan innokkaasti ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamista eli oppiaineita yhdistävää oppimista, mutta en pidä realistisena oppiainejakoisuuden poistamista. Nämä toteutustavat sopivat elämään rinnatusten. Jos opiskelija ei koskaan koe oppimisprojekteja, tutkivaa, ongelmalähtöistä oppimista, tosi sääli, tosi sääli. Oma biologian ja maantiedon opettajani Tapio Rintanen opetti meitä 70-luvulla käyttäen loistavia ja mieliinpainuneita metodeja, kuten maantieteessä kirjallisuutta ja karttaoppia: Tarzanin levinneisyys Afrikassa.

Auroran koulun rehtori, tohtori Martti Hellström laittoi kriittisiä jäitä hattuun opetustoimen tietoyhteiskuntapapereita lukeville (ja tekeville): toimintakulttuurin muutos on iso asia, kaikkea ei voi siirtää verkkoon ja erityisesti itseäni puhutteli hänen muistutuksensä ikäkausipedagogiikan merkityksestä (osa 1 ja osa 2).

Samu, Senja ja Lena ovat löytäneet jotain aivan huippua sosiaalisesta mediasta oppimisen tukena. Asialla ovat ihmiset, joita kielen oppiminen kiinnostaa ja joilla on iloista intoa heittäytyä. Some on ensisijaisesti ihmisiä, ihmisten välistä toimintaa, ajattelua, puheita, kuuntelua, ideointia, kysymistä, vastaamista, yhteistö kehittelyä, tsemppaamista, vinkkaamista, auttamista.

Anja Alasilta muistutteli yritysten someviestijöille tunteiden merkitystä. Hän pohtii, että some voisi vahvistaa tunnesiteitä. Sama asia koskee myös oppimisen maailmaa. Motivaatio ja tunteet (emootiot) on tärkeä pari ja tämän parin emootio-osapuoli on liiaksi unohdettu.

Ikäkausipedagogiikkaan liittyen on tärkeää miettiä ja ymmärtää oppimisen ja oppimaan oppimisen taitoja. Tiedonkäsittelykyvyillä on rajoituksia eivätkä ihmisen tiedonkäsittelykyvyt ole eri ikäkausina samanlaisia. Aivojen kypsyminen vaikuttaa sisäiseen säätelyyn ja siten mm. tarkkaavaisuuteen. Emootioilla on vaikutusta havaintoihin. Emootioihin kuuluvat siis yleiskielen ymmärtämien tunnetilojen lisäksi biologiset aisteihin ja kehon kemiaan perustuvat tuntemukset. Mikäli ihmisen stressihormonitaso on korkealla, hänen havaintokenttänsä kapenee ja saattaa suuntautua tiettyihin ärsykkeisiin. Ihminen on sopeutuva ja aivojen plastisiteetti eli muotoutuvuus on kautta ihmiskunnan historian auttanut sopeutumaan erilaisiin toimintaympäristöihin. Erilaiset temperamenttiominaisuudet (ärsykkeisiin reagoinnin tyylit) ovat säilyneet, sillä eri ympäristöissä heikkoidet ja vahvuudet ovat erilaisia.

Some näyttää helpolta jakelukanavalta ja siksi meillä opettajilla se tapaakin olla monistenipun korvaaja ja jonkinlainen portaali omaan opetukseen. Somen ydin ei ole kuitenkaan tässä vaan vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, yhteisessä tekemisessä, siinä, mitä ihmiset yhdessä luovat, tuottavat, työstävät ja jakavat. Siis yhdessä. Kyllä itse käsi sydämellä voin sanoa, että paljon paasausta on tullut nettiin laitettua, ei siis sen kummampaa kuin luokassa ovi kiinni ja nyt puhun minä täältä kateederilta, kuunnelkaa!

Sosiaalisen median lukiokurssi – vassokuu

AVO-hankkeen tuotoksia alkaa tipahtelemaan kuin kypsiä hedelmiä puusta. Tätä hedelmää on kypsytelty jonkunmoisella joukolla puolitoista vuotta. Siis somen median luokiokurssia.

Vuonna 2009 järjestin omassa osahankkeessa (Vinkkiverkko) Harppaus-opintopiirin Wikiopistoon. Tarkoituksena netitse ottaa sosiaalisen median työtavoista ja ilmiöistä työkaluineen ite. Opintopiiri ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mikä oli inspiroivaa ja johti kehittelemään jatkoajatuksia. Yksi jatkoajatuksista oli lukiolaisille kohdennettu opinto-ohjauksen näkökulmasta suunniteltu sosiaalisen median kurssi. Opinto-ohjaus tässä tarkoittaa opiskelutaitoja ja valmiudet jatko-opintoihin sekä työelämään.

Alunperin Kotkasta piti löytää toteutuskoulut ja kurssilaiset, mutta monen tekijän summana homma ei lähtenyt käyntiin. Verkostoissa on voimaa ja niinpä kokeilu polkaistiin käyntiin Turussa ja Hämeenlinnassa. Turun Päivi Luoma ja Antti Huttunen sekä Hämeenlinnan Pieta Tukkimäki-Hildén saivat organisoitua ensimmäiset kurssit pystyyn. Assistenttina ensimmäisessä toteutuksessa oli abiturientti Riku Heininen, jolle myös vielä suuret kiitokset. Riku valaisi nuorisonäkökulmaa kurssin rakenteluun. Turusta löytyi kaksi pilottivalmiudessa olevaa opettajaa, Jatta Paakkinen ja Johanna Parvinen, joille myös iso kiitos.

Homma eteni etäluentojen ja verkkotehtävien kanssa. Viime syksynä pallo oli entistä enemmän kouluilla. Turkulaiset liittivät kurssin verkkotarjottimelleen ja Hämeenlinnalaiset toteuttivat kurssin osana yrittäjyysopintoja. Hämeenlinnalaisten lopputuotos oli onnistunut tapahtumailta paikallisille yrittäjille.

Kuulin, että muuallakin on vedetty sosiaalisen median lukiokurssia, mutta en silloin saanut mitään linkkejä, josko jotain olisi somessakin löydössä. Tämä meidän toteutus on CC BY-SA 3.0 mukaisesti käytettävissä. Kesän aikana rakentelen kurssipaketin Wikiopistoon, sinne mistä kaikki aikoinaan lähti.

Somen lukiokurssin wikistä löytyy mm. opetussuunnitelma, open opas kurssin yhdenlaista toteuttamista varten, portfolio-ohjeet, arvioinnista opiskelijoille, arviointimatriisi ja käänteismentroinnin idea yrittäjyyskurssilaisille. Kaikkia sisältöjä on mahdollisuus edelleen muokata ja kehittää. Tavoitteena on valmistaa kesän rauhallisena aikana ennen lomia vielä muutama sisältöalue. Rakennettakin on jatkuvasti hyvä selkiyttää ja miettiä vaihtoehtoisia toteutustapoja. Mutta tässä on nyt ainakin jotain, mistä lähteä eteenpäin.

Tuskaa ja hurmaa someen solahtamisessa

Mäkelän Pauliina (Kinda Oy) vinkkasi tänään naamakirjassa Tvt-opetuksessa blogiin, jossa Jarkko Sairanen kuvaili omia ja ryhmän kokemuksia sosiaalisen median opetuskäytön alkumetreiltä. Hänen vinkkinsä ovat rautaa: Älä hätäile ja

1. Kenenkään ei ole pakko osallistua sosiaaliseen mediaan vaikka sitä teemmekin huomaamattamme joka päivä perussurffauksessa.
2. Kaikkia palveluja ei tarvitse osata ja käyttää.Voi ottaa käyttöönsä vaikka yhden itseä kiinnostavan palvelun. Ja sitten sen kautta tulee puolivahingossa tutustuttua toiseen, jossa joku vinkkaa kolmanteen…
3. Sosiaalinen media ei kouluta opiskelijoita aineissamme. Se voi toimia yhtenä välineenä oppimiseen. Voi myös miettiä kuinka moni meistä tunteja suunnitellessaan käyttää pelkästään painettua kirjallisuutta. Vai käymmekö sittenkin hakemassa tietoa internetistä koska sitä on siellä helposti saatavilla? Miksi opiskelijoiden ei tulisi oppia hakemaan tietoa samalla tavalla? Olemmeko pitämässä heille tunteja vielä silloin kun he eivät ole koulussa?
4. Oppiminen ei muutu sosiaalisen median myötä. Samat inhimilliset tekijät ovat yhä voimassa. Tarvitaan paljon myös perinteisiä keskusteluja, ryhmätöitä, esitelmiä, luku-urakoita, harjoitustöitä. Joskus näitä voi tehdä myös netissä.
5. Ihminen tulee kohdata ihmisenä. Usein haksahdan kuitenkin puhuvaksi pääksi. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa ja ohjaajan roolissa kohtaamisia voisi tulla useammin.

Itse kirjoittelin tänään erään koulutuksen ryhmäkeskusteluun ja erääseen lehtijuttuun someopetuskäytön alkumatkasta näin:

Harva saa sosiaalista mediaa tuskatta työkäyttöön kelpo välineeksi. Aina jostain löytyy tuskan kohde.

On kimurantteja käyttöönoton polkuja (kuten muuten kelpoisassa sosiaalisten kirjanmerkkien Delicious-palvelussa Yahoo-käyttäjätilin luominen tai LinkdIn-palvelussa jatkuva pommitus päästää palvelu omaan sähköpostiin). On epäluotettavia palveluita (kuten Facebook kaikkine käyttöehtoineen, Googleakin moni kriitikko epäilee).

Hyvät käytänteet eivät nekään ole noin vain levitettävissä, kun aina on mietittävä erikseen kohderyhmä, tarpeet, tavoitteet, resurssit, oman oppimisnäkemyksen ja opettajapersoonan sopiminen toteutustapaan. Virikkeistä on silti aina iloa.

Aikapula on suurin este uusien toimintatapojen omaksumisessa.

Olen nähnyt kouluttajaurani varrella kuitenkin niin hienoja tuskien läpi menemisiä, että rohkaisen kaikkia luottamaan. Kyllä ne omat oivallukset ja itselle sopivat jutut avautuvat. Ne ovat eri ihmisille erilaisia. Omaksumisen reittikin vaihtelee paitsi kokemuksen myös mm. tiedonkäsittelyyn liittyvien henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.

Kirjoitimme juuri Elias Aarnion kanssa artikkelin aiheesta. Muun muassa tällaiset piirteet ovat vaikuttamassa siihen, millainen omasta somepulahduksesta muodostuu, nopea vai hidas, miellyttävä vai vähän hankalampi (kärjistimme ääripäät piirteistä, suuri osa sijoittunee liukumolle tuolla välillä emmekä pidä mitään pulahtajaprofiilia toista arvokkaampana):

NOPEA PULAHDUS – HITAAMPI PULAHDUS
teknisesti orientoitunut – humanistisesti orientoitunut
aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä – ei juuri aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä
kehittynyt teknologian lukutaito – vähäinen teknologian lukutaito
avaruudellinen hahmottamiskyky hyvä – avaruudellinen hahmottamiskyky heikko
tilaisuus käyttää aikaa opetteluun – vähäisesti käytettävissä olevaa aikaa opetteluun
hyvä kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä – vähäinen kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä

Tätä blogijuttuja kootessani mietin sitä, että tykkään teknologiaänkyröistä vaikka itse olenkin tälläinen hillerihiiri kaikkien hörhöilyjen perään. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla teknologiavälitteisesti kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Nyt tuntuu, että ICT:llä Suomi nousuun puheissa vedetään hommasta ilo pois. Rovion Angry Birds tai Paola Suhosen Ivana Helsinki eivät olisi yhtään mitään ilman tiettyä vapautunutta kaistapäisyyttä, omia ihanteita, villiä sisäitä intoa. Että Älä hätäile. Ole vaan.

(Olen ollut opintojen parissa ja työsumassa, jos joku sattui ihmettelemään blogihiljaisuutta. Perästä kuuluu piakkoin.)

Opetuksen kehittäminen – suuntaa ja realismia

Olen kahlannut läjän opettamisen ja oppimisen tulevaisuutta luonnostelevia ja suuntaa näyttäviä papereita ja verkkolähteitä. Erityisenä helmenä nostaisin esille Helsingin kaupungin Mediakeskuksen Pasi Silanderin ja Jukka Oravan tekemän Osuke-wikin. Siinä on poimittu terveellä järjellä ja tieteellisellä viisaudella taustateorioista ja -visioista sovellettavat kohteet. Asiat on konkretisoitu työpaperien muotoon ja esitetty ohjauksellisesti, portaittain ajassa etenevänä prosessina.

Taitotasojen kansallinen kuvaus on työn alla. Sometussa on jo 2008 Tarmo Toikkasen aloittama aihetta käsittelevä Web.ope.fi-keskustelu, jota kannattaisi jälleen elvytellä.

Itse olen vuoden vaihteen jälkeen miettinyt kovasti tulevaa tilannetta lukutaidon näkökulmasta. Osaammeko avata ja ymmärtää oppisisältöjä? Osaammeko tuottaa sisältöä? Teknologia suo loistavia mahdollisuuksia, erityisesti oppimiseen autenttisissa tilanteissa sekä erilaisille oppijoille. Mutta samalla oppimista tukevien sisältöjen formaatit lisääntyvät ja laitteiden määrä kasvaa. Entä kotien rooli? Jos vanhemmat eivät osaa osallistua vierestä lastensa oppimistilanteisiin?

Laajennetusta lukutaidosta alullaan oleva wiki ja blogi (seuraa Twitterillä). Tunnistat nämä pohdinnat nimestä Nettikettu. Kirjastoilla on merkittävä rooli laajennetun lukutaidon kohdalla.

Kirjoitin otsikkoon sanan realismia siksi, että kaikessa pitäisi muistaa, miksi kehitetään. Ensi sijassa ideana on tukea parhaalla mahdollisella tavalla lapsia ja nuoria sekä tässä ja nyt että antamalla heitä eväitä tulevaisuutta varten.

Kokoelma ajankohtaisia lähteitä opetuksen kehittäjille

Mielelläni otan vastaan täydennyksiä. Eivät ole missään järjestyksessä.

Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020. Parempaa laatua, tehokkaampaa yhteistyötä ja avoimempaa vuorovaikutusta, OKM 2010
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/Koulutuksen_tietoyhteiskuntakehittaminen_2020.html
Kriittinen arviointi Martti Hellström http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/12/tietoyhteiskuntaa-kehittamaan.html

Lukiokoulutuksen uudistusmuistio ensimmäinen kierros http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2010/11/lukio.html?lang=fi

Tuottava ja uudistuva Suomi – Digitaalinen agenda vuosille 2011–2020 Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle http://www.lvm.fi/web/fi/julkaisu/view/1213693 LVMN:n tiedote http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=313376

Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/aikuiskoulutus_ja_vapaa_sivistystyoe/opetustoimenkoulutus/?lang=fi

Opettajien työhyvinvointi − Katsaus opettajien työhyvinvointitutkimuksiin 2004−2009 http://www.oph.fi/julkaisut/2010/opettajien_tyohyvinvointi

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 2010: Kansallinen tieto-ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma http://blogs.helsinki.fi/oppiailoakouluun/2010/12/01/kansallinen-tieto-ja-viestintatekniikan-opetuskayton-suunnitelma/
Kriittinen arviointi Martti Hellström http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/12/tietoyhteiskuntaa-kehittamaan-osa-2.html

UNESCO:n Information and Communication Technology Competency Framework for Teachers (ICT-CFT)
http://www.unesco.org/en/migrated/cairo/crosscutting-mainstreaming-principal-priorities-and-special-themes-of-the-unesco-cairo-office/ict-competency-framework-for-teachers-ict-cft/

Helsingin kaupungin mediakeskus Jukka Orava ja Pasi Silander 2009: Työkalupakki tvt-opetuskäytön arviointiin ja kehittämistavoitteiden asettamiseen http://osuke.meke.wikispaces.net/

Minna Taivassalo-Salkosuo muistiinpanot Online Educa Berliini UNESCO:n ICT-CFT -foorumista http://matkaraportit.wikispaces.com/Opettajien+osaaminen

Minna Taivassalo-Salkosuo, Pasi Silander ja Jukka Orava: Millaista osaamista? Luonnostelua tvt-taitotasoihin http://typewith.me/M7ccBdpzz2

Oppimisen tulevaisuus 2030 Linturi, Laitio, Rubin, Sirén, Linturi 2010, http://www.edelphi.fi/fi/groups/ot/content/index

Autenttisen verkko-oppimisen kriteerit
http://opettajatv.yle.fi/kurssit/Sosiaalinen_media_oppimisen_ja_opetuksen_valineena_osio6_autenttisuus_arviointi
Arviointilomake: Elements of authentic learning as evaluation criteria (based on Herrington & Oliver 2000). Suom. (osin soveltaen) L. Vainio ja I. Leppisaari: http://www2.amk.fi/esitykset/Autenttisen_verkko_oppimisen_arviointi.pdf

Sometu-verkostossa huhtikuussa 2008 Tarmo Toikkasen aloittama Web.ope.fi-keskustelu uudistuksista opettajien taitotasoihin (keskustelussa esille nousivat myös oppijan taitotasot) http://www.sometu.fi/group/opetuskaytto/forum/topics/1404780:Topic:12926

Kuka itkee tosikyyneliä koulutuksen tasa-arvon puolesta?

Olen pitkän aikaa jupissut hiljaa mielessäni, kun olen kuunnellut opetuksen uudistamisesta käytyä keskustelua. Kriittisten äänien joukossa on ollut ihailtavaa argumentointia, kuten professori Kari Uusikylältä. Hänen painotuksensa ovat tärkeitä (en väitä osaavani poimia oleellisimpia esiin, mutta nämä puhuttelevat itseäni): oppimishalun ja -ilon puolesta sekä pohjoismaisen tasa-arvon puolustaminen (sillä peräkaneetilla että tasa-arvo ei ole tasapäistämistä, kun se hyvin toteutetaan). Uusikylä on antanut näppäimistönsä syytää tiukkaa kritiikkiä tehostamis- ja tuotteistamisajatuksia vastaan, varsinkin koulutusvientihaaveiden osalta.

Millaista tasa-arvoa koulussa pitäisi olla? Kenen näkökulmasta? Tuore väitöstutkimus erityislukiolaisista kertoo, että liian varhainen tuloskeskeinen lapsuus ja nuoruus uuvuttaa (Aamulehti uutisoi). Minne katoaa oppimisen ilo? Oppisisältökauha on liian iso ja liian vähän on sosiaalista tila-aikaa. Kukaan ei uskalla hellittää. Jos asiasta puhuu kenelle tahansa lukio-opettajalle, vastaus on välittömästi: kyllähän muuten, mutta kun on se ylioppilaskoe. Tässä järjestelmässä on nyt jotain pahasti nyrjällään.

Julkisessa keskustelussa arvoisat asiantuntijat Arkadianmäellä ovat valittaneet ihan oikeansuuntaisesti, että ei kiusata lapsia liikaa ja liian varhain. Mutta vailla parempaa tietoa heidän kritiikkinsä kohdistuu mielestäni omituisesti. Kun nyt ehdotetaan kieltenopiskelun varhentamista, sitä vastustetiin, koska lapset eivät osaa edes äidinkieltään kunnolla. Eivät kaikki aikuisetkaan osaa äidinkieltään kunnolla, jos kyse on kieliopillisesta ilmaisusta. Mutta tiesittekö, että kieltenopiskelumme alkaa silloin, kun lapsen luontainen kyky omaksua kieliä alkaa olla ohi? Lapsi oppisi siis vieraita kielia vaivatta varhain, leikiten. Eikä alakoulun kieltenopiskelussa nykyisten taitavien pedagogien aikana olisi tulossa samaa tankkausta kuin muinoin (eihän?).

Koulutuksellisen tasa-arvon suhteen meillä on parhaillaan meneillään isojako, eikä siitä tunnu juuri kukaan huolehtivan, paitsi muutamat tutkijat korvessa huutavina ääninä. Lainaan tuoretta OKM:n selvitystä: "Koulujen väliset erot ovat erittäin suuria puhuttaessa tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisestä. Orastava koulujen eriytyminen uhkaa toteutuessaan heikentää perusasteella saatuja hyviä oppimistuloksia." Tämä on mahdollistettu ilman suurta depattia.

En ole nyt millään muotoa väittämässä, että tietotekniikka ja siihen liittyvät asiat sellaisenaan tekisivät ketään autuaaksi. Lapsille on äärimmäisen tärkeää ensisijaisesti laulaa, leikkiä ja ilakoida. Siihen oheen mahtuu kuitenkin luontevasti kasvu informaatioylikylläiseen aikaan, medioituneeseen todellisuuteen ja ubiikkiin, jokapaikan teknologiaan. Ja nimen omaa tuettu kasvu, jossa on mukana sosioemotionaalinen tuki, turvallisuus ja kasvatusarvoihin pohjautuva huolenpito. En soisi pientä jälkikasvuani yksin nettisyövereihin ja someverkostoihin.

Teknologia mahdollistaa irtoamisen pulpetista, autenttisissa tilanteissa oppimisen, tutkivan ja ilmiöihin kiinnittyvän oppimisen, luovan toiminnan ja iloisen oppimisen, jossa aina on vertaisia apuna.

Teknologia on osa työtä nyt ja veikkaan, että lähitulevaisuudessakin. Valmiuksia tarvitaan. Onko oikein, että juuri tässä kohdassa meillä tupajumin lailla etenee epätasa-arvo eikä (juuri) kukaan edes piittaa. Aiheesta ei kai saa palstatilaa ja irtopisteitä.

Lukekaa ihmeessä tuo OKM:n julkaisu!

Ugh. Olen saarnannut (ja muistin, että viikon takainen työankeutta käsittelevä pauhaus jäi vielä tuomatta Facebookista tänne, sen vielä teen).