Satuttiin juttelemaan vanhan kamuopettajan kanssa Google-dokumenteista ja siitä, miten ovat mainioita opiskelijatöiden ohjaamisessa, kun voi kommentoida ja työstää. Eikä ole vanhaa pulmaa erilaisten tiedostomuotojen avaamisen kanssa. (AVO-hankkeen diasarja Google-dokumenttien käyttöönotosta.)
Harmituksena oli, että Google Drivessa ei ole samaa selkeyttä hallinnoida omaa työpöytää, mitä ennen.
Tässä kolme vinkkiä. Ensinnäkin dokumentit voi järjestää kansioon ja pitää ne sillä tavalla ojennuksessa. Toisekseen dokumentteihin voi lisätä tähden, jolloin kaikki tähdellä merkityt saa ylläpidossa yhteen näkymään, valikon Tähdelliset. Kun dokumentti on käsitelty, tähden voi napauttaa pois. Tähden löytäminen voi olla vaikeaa, se on hallintonäkymässä tiedostonimen edessä ja dokumentissa tiedostonimen perässä, hyvin hyvin haalealla.
Kolmas vinkki on avata valikkonäkymää Drivessä. Sieltä löytyy piilosta Toiminta-näkymä, joka muistuttaa hyvin paljon sitä, miltä Google-dokumenttien hallintanäkymä näytti ennen Drive-päivitystä. Tässä näkymässä esillä ovat viimeksi päivitetyt tiedostot.
Alla olevassa kuvassa Toiminta-näkymä sekä kehystettynä, mistä Tähdelliset-näkymän löytää ja mistä hallintonäkymässä tähtien lisääminen tapahtuu (klikkaa kuvaa, näet sen suurempana).
Tässä vielä vinkki siihen, mistä tähden lisäämisen löytää dokumentista, aikamoista piiloleikkiä, eikö vain:
keskiviikkona, toukokuuta 22, 2013
Vuorovaikutteisen opettamisen kuusi kultaista käskyä
Antti Hirvonen oli joukkoistanut ja koonnut eilen Storify-palveluun Vuorovaikutteisen journalismin 6 käskyä. Kooste oli niin hyvä, että idearosvoilen tähän opettamiseen (ohjaamiseen) soveltaen.
Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.
Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:
1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin
Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.
Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."
2. Kerro, mitä teet
Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.
Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.
3. Joukkoista
Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.
4. Kuratoi prosessia
Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.
5. Arvosta apua
Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia. Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.
6. Palkitse
Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.
Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.
Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:
1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin
Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.
Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."
2. Kerro, mitä teet
Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.
Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.
3. Joukkoista
Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.
4. Kuratoi prosessia
Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.
5. Arvosta apua
Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia. Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.
6. Palkitse
Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.
Tunnisteet:
aikamatka oppimiseen,
auttaminen,
joukkouttaminen,
joukkoäly,
kuratointi,
opettajuus,
opettaminen,
vertaisaika,
vuorovaikutus,
yhteistyö
tiistaina, toukokuuta 21, 2013
Oppiminen alkaa ihmettelystä
”Tulin taas kouluun. Istun taas täällä. Katson taas eteeni. En näe eteeni. Kuulen. Jotain apatiaa. Väsyttää. I´m bored. Katselen kuulen. Kaikki menee ohitse. Elävää elämää. Pyörii ympäri. Minä en kuulu tähän. Nyt on uskontoa. Sitten taas jotain. Historiaa tänään. Joskus tuntuu, että yht´äkkiä tulee paperi eteen. Tämä on koe. Enkä ole ollenkaan valmistautunut. Haluton. Voimaton. Inhoan. Koulu. Mikä sana. Vaikka toisaalta. Täällä on kaverit. Elämää.”
Aito hetken tunnelma pulpetissa istujalta, minulta, vuonna 1980. Maailma on muuttunut noista ajoista. Koulu on muuttunut. Onhan?
Havaintomaailma on rikas opettaja. Vanhan totuuden mukaan oppiminen alkaa ihmettelystä. Lapsi innostuu lähiympäristöstään, sen kaikista olomuodoista. Hän tutkii ja kokeilee sitä kaikilla aiesteillaan. Hän seuraa valppaasti – oppii äidinkieltään vauvaiässä jopa unen aikana.
Elämä ja elävä maailma ympärillämme on luonnollinen oppimisen tila.
Kouluoppimisessa olemme tottuneet toisenlaiseen asetelmaan: oppijalle tarjoillaan kirjojen sivuilla, opettajan kertomuksissa ja muussa oppimateriaalissa jonkun muun kokemia ja havaitsemia asioita. Oppija on sivustaseuraaja, joka lukee ja kuuntelee. Hän oppii harjoitusten avulla muistamaan ja toistamaan. Oppimistilanne vaivuttaa joskus uneen, vie aivot pois tilanteesta, jossa toisten kokemukset jäävät toisten kokemuksiksi.
Tämä oli kärjistys.
Ei toisten kokemuksista oppiminen ole välttämättä huonoa oppimista. Nuotiotulilla olemme kertoneet tarinoita iät ja ajat. Tärkeää on monipuolisuus. Se, että oppija pääsee itse kokemaan, kokeilemaan ja soveltamaan teoreettisesti opittua, toisten kokemaa, toisten analysoimaa, toisten valmiiksi ajattelemaa.
Opetuksen suunnittelussa opettaja on kokenut. Hänen ei enää tarvitse ihmetellä oppimisen kohdetta. Hän on oppimisen kohteen asiantuntija ja tästä syystä hän voi kertoa, kuinka asia on tai kuinka asia tehdään. Hän tietää vastaukset kysymyksiin, eikä jää ihmettelemään.
Hetkinen. Eihän opettaja halua vaivuttaa oppijoita uneen, ei sysätä heitä sivustaseuraajiksi. Yhä useampi opettaja tänä päivänä etsii mielekkäitä ja toimivia keinoja herättää oppija. Tiedon valtava virta, asioitten muuttuminen, taitovaatimusten loputtomuus: nämä kaikki johtavat oppimisen hakemaan uutta tasapainoa.
Pelkkien tietojen lisääminen ei millään riitä. On kyettävä käyttämään maailmasta hankittavissa olevaa tietoa, on kyettävä tuohon tiedon hankintaan, on kyettävä käsittelemään hankittua tietoa, arvioimaan sitä kriittisesti, soveltamaan sitä, ottamaan omaksi ja rakentamaan yhdessä muiden kanssa ratkaisuja maailman esittämiin pulmiin.
Maailma on oppikirja, jota kasvavat lapset, nuoret ja aikuiset voivat tutkia ja ihmetellä yhä uudelleen. Opettaja on oppija oppijoiden joukossa, ylimmäinen ihmettelijä. Oppiminen on asenne, joka tarttuu. Kukapa ei innostu ihmettelemään pienen lapsen rinnalla leppäkerttuja, pöydän aluksia, veden loisketta. (No ehkä monikaan ei innostu, mutta saattaa katua sitä, ehkä liian myöhään.)
Michael Gallagher kävi muutama viikko sitten Suomessa opastamassa aikuisia oppimisen ihmettelijöitä tutkimaan mobiilivälineitten avulla laajennetuin aistein lähiympäristöä. Hän pohjusti ryhmätöitä ja kenttähavaintojen keräämistä lyhyellä johdannolla siihen, mitä mobiilioppiminen on, miten se ilmenee oppijan olemuksessa (habitus), miten se edistää oppimisen ulottuvuuksia eri ikäisillä, eri koulumuodoissa, eri oppimistilanteissa.
Gallagher antoi hyvän yleistettävän mallin mobiilivälineitten rikastamaan ilmiöoppimiseen (dia 18):
Mobiililaitteiden voima nousi hyvin esille. Havaintojen kerääminen onnistui lyhyessä ajassa monella tavalla. Havaintoja saattoi yhdistää toisiinsa. Kollaasien tekeminen johti oivalluksiin. Yhteinen tulosten läpikäynti oli nopeaa ja silti teki suuren vaikutuksen. Gallagher kuvaili Helsinki-työpajan tuloksia blogissaan.
Tämä AVO2-hankkeen Toimikas-blogi on kuvannut menneen talven ajan ilmiöpohjaisen oppimisen pilottitoteutuksia. Ihmettely ja aktiivinen oppiminen ovat leimallisia kaikille toteutuksille. Näennäisesti matka unettavasta sivusta seuraamisoppimisesta aktiiviseen oppimiseen ja osallistuuteen oppimistilanteessa ei tunnu suurelta. Kuitenkin oppimistilanteiden ja -prosessien suunnittelussa kovin luontevasti opettaja suunnittelee asioita valmiiksi, näkee jo päätepisteen ja oikeat lopputulokset, vaikka matka on vielä tekemättä.
Vuoden takaisessa pilottitoteutusten suunnittelutapaamisessa eräs opettajaryhmä havahtui radikaalisti: "Heitimme roskiin ensimmäisen suunnitelmamme." Vanhat toimintamallit ovat vahvassa. Vaatii tietoista työtä oppia suunnittelemaan ja muotoilemaan sellainen kehys ja tukirakenne oppimiselle, että oppijalle jää myös tilaa toimia, olla kohteen sijaan toimija.
Vanhat käsitykset hyvästä ja oikeasta oppimisesta, varsinkin kouluoppimisersta, ovat juurtuneet syvään. Oppijalle annettu vapaa tila koetaan vaaralliseksi. Oppija haluaa tehdä vääriä asioita, kuten roikkua Facebookissa. Entä jos netti on samanlainen pakopaikka, kuin muinaiselle oppijalle mielikuvitus ja päiväunelmat. Läsnäoloa ei voi kontrolloida lopullisesti, sillä opettajalla ei ole pääsyä oppijan aivoihin. Jos oppimistehtävä on jäljittelyä ja toisen kokemusten uuvuttavaa seurailua, oppija siirtyy sinne, missä hän voi olla osallisena johonkin, läsnä.
Pitkän linjan pedagogi, opettajakouluttaja Pekka Ihanainen, on ollut kuluneen talven vetämässä Tero Toivasen kanssa Aikamatkaa oppimisen ja koulun tulevaisuuteen (tutustu LeMill-ympäristössä ja Facebook-ryhmässä). Matkan yhtenä etappina on manifestin laatiminen. Ensimmäinen teesi on: luota oppijaan. Samaa viestitti kuuluisa tutkija, Newcastlen yliopiston professori Sugara Mitra äskettäisessä haastattelussa.
Kun oppiminen ja opettaminen on kevättalven ajan ollut runsaasti esillä suomalaismediassa, keskusteluissa näyttäisi olevan vallalla päin vastainen suunta: älkää ihmeessä luottako oppijaan, hän on kuriton, hänet on laitettava kuriin ja järjestykseen. Valta takaisin opettajalle.
Nousiko kielesi päälle jo hyviä argumentteja oppimisen ja koulun aikamatkalaisten teesiä vastaan? Pysähdy. Opponoi itseäsi. Miksi on niin helppo löytää hyviä syitä siihen, että oppijaa ei voi vapauttaa ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, määrittelemään oppimistaan?
Toimikas jatkaa pilottien jälkeen yhteisöllisen tuottamisen parissa. Syyskaudella 2013 kootaan ilmiöpohjaisen oppimisen opas. Tervetuloa mukaan!
Kirjoitus on julkaistu alunperin AVO2-hankkeen Toimikas-blogissa.
Aito hetken tunnelma pulpetissa istujalta, minulta, vuonna 1980. Maailma on muuttunut noista ajoista. Koulu on muuttunut. Onhan?
Havaintomaailma on rikas opettaja. Vanhan totuuden mukaan oppiminen alkaa ihmettelystä. Lapsi innostuu lähiympäristöstään, sen kaikista olomuodoista. Hän tutkii ja kokeilee sitä kaikilla aiesteillaan. Hän seuraa valppaasti – oppii äidinkieltään vauvaiässä jopa unen aikana.
Elämä ja elävä maailma ympärillämme on luonnollinen oppimisen tila.
Kouluoppimisessa olemme tottuneet toisenlaiseen asetelmaan: oppijalle tarjoillaan kirjojen sivuilla, opettajan kertomuksissa ja muussa oppimateriaalissa jonkun muun kokemia ja havaitsemia asioita. Oppija on sivustaseuraaja, joka lukee ja kuuntelee. Hän oppii harjoitusten avulla muistamaan ja toistamaan. Oppimistilanne vaivuttaa joskus uneen, vie aivot pois tilanteesta, jossa toisten kokemukset jäävät toisten kokemuksiksi.
Tämä oli kärjistys.
Ei toisten kokemuksista oppiminen ole välttämättä huonoa oppimista. Nuotiotulilla olemme kertoneet tarinoita iät ja ajat. Tärkeää on monipuolisuus. Se, että oppija pääsee itse kokemaan, kokeilemaan ja soveltamaan teoreettisesti opittua, toisten kokemaa, toisten analysoimaa, toisten valmiiksi ajattelemaa.
Opetuksen suunnittelussa opettaja on kokenut. Hänen ei enää tarvitse ihmetellä oppimisen kohdetta. Hän on oppimisen kohteen asiantuntija ja tästä syystä hän voi kertoa, kuinka asia on tai kuinka asia tehdään. Hän tietää vastaukset kysymyksiin, eikä jää ihmettelemään.
Hetkinen. Eihän opettaja halua vaivuttaa oppijoita uneen, ei sysätä heitä sivustaseuraajiksi. Yhä useampi opettaja tänä päivänä etsii mielekkäitä ja toimivia keinoja herättää oppija. Tiedon valtava virta, asioitten muuttuminen, taitovaatimusten loputtomuus: nämä kaikki johtavat oppimisen hakemaan uutta tasapainoa.
Pelkkien tietojen lisääminen ei millään riitä. On kyettävä käyttämään maailmasta hankittavissa olevaa tietoa, on kyettävä tuohon tiedon hankintaan, on kyettävä käsittelemään hankittua tietoa, arvioimaan sitä kriittisesti, soveltamaan sitä, ottamaan omaksi ja rakentamaan yhdessä muiden kanssa ratkaisuja maailman esittämiin pulmiin.
Maailma on oppikirja, jota kasvavat lapset, nuoret ja aikuiset voivat tutkia ja ihmetellä yhä uudelleen. Opettaja on oppija oppijoiden joukossa, ylimmäinen ihmettelijä. Oppiminen on asenne, joka tarttuu. Kukapa ei innostu ihmettelemään pienen lapsen rinnalla leppäkerttuja, pöydän aluksia, veden loisketta. (No ehkä monikaan ei innostu, mutta saattaa katua sitä, ehkä liian myöhään.)
Michael Gallagher kävi muutama viikko sitten Suomessa opastamassa aikuisia oppimisen ihmettelijöitä tutkimaan mobiilivälineitten avulla laajennetuin aistein lähiympäristöä. Hän pohjusti ryhmätöitä ja kenttähavaintojen keräämistä lyhyellä johdannolla siihen, mitä mobiilioppiminen on, miten se ilmenee oppijan olemuksessa (habitus), miten se edistää oppimisen ulottuvuuksia eri ikäisillä, eri koulumuodoissa, eri oppimistilanteissa.
Gallagher antoi hyvän yleistettävän mallin mobiilivälineitten rikastamaan ilmiöoppimiseen (dia 18):
- Löydä oma ryhmäsi, tämä harjoitus on parasta tehdä yhdessä muiden kanssa.
- Valitse tutkimuskysymys, mitä haluat tietää? Tutkiskele tätä kysymystä, valitse näkökulmasi.
- Valitse havaintoaineiston keräämisen ja tarinankerronnan tapa.
- Valitse havaintoaineiston keruun näkökulma ja paikka.
- Se voi olla esimerkiksi yksilöön liittyvä (henkilökohtainen, merkkihenkilö, esi-isä), idea (taide tai arkkitehtuuri), rakennettu tai luonnonympäristö (kuulo- ja näköhavainnot, eri aistein koettu maisema).
- Kerää tiedot ja reflektoi niitä kenttäpäiväkirjassa.
- Havainnoista kootaan lopuksi kollaasi tai muu kiteytynyt kooste.
Mobiililaitteiden voima nousi hyvin esille. Havaintojen kerääminen onnistui lyhyessä ajassa monella tavalla. Havaintoja saattoi yhdistää toisiinsa. Kollaasien tekeminen johti oivalluksiin. Yhteinen tulosten läpikäynti oli nopeaa ja silti teki suuren vaikutuksen. Gallagher kuvaili Helsinki-työpajan tuloksia blogissaan.
Tämä AVO2-hankkeen Toimikas-blogi on kuvannut menneen talven ajan ilmiöpohjaisen oppimisen pilottitoteutuksia. Ihmettely ja aktiivinen oppiminen ovat leimallisia kaikille toteutuksille. Näennäisesti matka unettavasta sivusta seuraamisoppimisesta aktiiviseen oppimiseen ja osallistuuteen oppimistilanteessa ei tunnu suurelta. Kuitenkin oppimistilanteiden ja -prosessien suunnittelussa kovin luontevasti opettaja suunnittelee asioita valmiiksi, näkee jo päätepisteen ja oikeat lopputulokset, vaikka matka on vielä tekemättä.
Vuoden takaisessa pilottitoteutusten suunnittelutapaamisessa eräs opettajaryhmä havahtui radikaalisti: "Heitimme roskiin ensimmäisen suunnitelmamme." Vanhat toimintamallit ovat vahvassa. Vaatii tietoista työtä oppia suunnittelemaan ja muotoilemaan sellainen kehys ja tukirakenne oppimiselle, että oppijalle jää myös tilaa toimia, olla kohteen sijaan toimija.
Vanhat käsitykset hyvästä ja oikeasta oppimisesta, varsinkin kouluoppimisersta, ovat juurtuneet syvään. Oppijalle annettu vapaa tila koetaan vaaralliseksi. Oppija haluaa tehdä vääriä asioita, kuten roikkua Facebookissa. Entä jos netti on samanlainen pakopaikka, kuin muinaiselle oppijalle mielikuvitus ja päiväunelmat. Läsnäoloa ei voi kontrolloida lopullisesti, sillä opettajalla ei ole pääsyä oppijan aivoihin. Jos oppimistehtävä on jäljittelyä ja toisen kokemusten uuvuttavaa seurailua, oppija siirtyy sinne, missä hän voi olla osallisena johonkin, läsnä.
Pitkän linjan pedagogi, opettajakouluttaja Pekka Ihanainen, on ollut kuluneen talven vetämässä Tero Toivasen kanssa Aikamatkaa oppimisen ja koulun tulevaisuuteen (tutustu LeMill-ympäristössä ja Facebook-ryhmässä). Matkan yhtenä etappina on manifestin laatiminen. Ensimmäinen teesi on: luota oppijaan. Samaa viestitti kuuluisa tutkija, Newcastlen yliopiston professori Sugara Mitra äskettäisessä haastattelussa.
Kun oppiminen ja opettaminen on kevättalven ajan ollut runsaasti esillä suomalaismediassa, keskusteluissa näyttäisi olevan vallalla päin vastainen suunta: älkää ihmeessä luottako oppijaan, hän on kuriton, hänet on laitettava kuriin ja järjestykseen. Valta takaisin opettajalle.
Nousiko kielesi päälle jo hyviä argumentteja oppimisen ja koulun aikamatkalaisten teesiä vastaan? Pysähdy. Opponoi itseäsi. Miksi on niin helppo löytää hyviä syitä siihen, että oppijaa ei voi vapauttaa ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan, määrittelemään oppimistaan?
Toimikas jatkaa pilottien jälkeen yhteisöllisen tuottamisen parissa. Syyskaudella 2013 kootaan ilmiöpohjaisen oppimisen opas. Tervetuloa mukaan!
Kirjoitus on julkaistu alunperin AVO2-hankkeen Toimikas-blogissa.
torstaina, toukokuuta 09, 2013
Puheentunnistus toimii jo veikeästi
Bloggasin tänään ensimmäistä kertaa blogiin puhumalla. En tarkoita audiobloggausta vaan puhumalla kirjoittamista. Puheentunnistuksella pystyy nykyisin tekemään jo kaikenlaista, varsinkin mobiililaitteilla.
Valmistelen parhaillaan rastipistettä Mobiilikesäkouluun. Olen lupautunut johdattamaan ihmisiä mTarinointiin. Mobiililaitteilla voi kerätä monin tavoin havaintoja kentältä. Havainnot voi yhdistää paikkatietoon ja kartalle. Niitä voi jakaa ja koostaa. Mobiilitarinoista voi tehdä juonellisia tai kollaaseja.
Huomasin aamulla, että tuoreella mobiililaitteellani voi kirjoittaa puhumalla (Asus Nexus 7, Android-laite). Olin perustanut mTarina-rastia varten Mobile Storytelling -blogin. Latasin Nexukseen Wordpressin sovelluksen ja kokeilin, josko bloggaaminen puhumalla onnistuisi. Ja sehän sujui kuin tanssi. En muokannut tekstiä yhtään käsin vaan julkaisin sen sellaisenaan. Ainut, mitä tein, oli kappalevaihtojen klikkaaminen.
Kirjoitusvirheitä tuli eniten siihen osaan tekstiä, jossa innostuin vähän nopeampaan puhetahtiin juttelemaan. Yllättävästi ohjelma korjasi puhekieltä kirjakieleksi, sanan 'miä' se kirjoitti 'minä' ja sanan 'omenapuitten' korjasi muotoon 'omenapuiden' (vaikka molemmat ovat oikein).
Tältä näyttää blogin kirjoittaminen puhumalla. Napautetaan oikeaa kenttää (otsikko, artikkeli, avainsana) ja sen jälkeen mikrofonipainiketta. Kun puheeseen tulee tauko, mikrofoni sulkeutuu automaattisesti. Teksti ilmestyy nopeasti näkyville puheen aikana.
Blogiviestini kommentissa Tarja Ollas kommentoi, miten Google-kääntäjäkin toimii nykyään sujuvasti. Hauskutusta syntyi puheentunnistuksen väärin kirjoittamasta kappaleesta. Itselleni tuli mieleen taideprojekti, jossa ensin puhun tajunnanvirtaa, en välitä virheistä. Sen jälkeen käännän useaan kertaan kääntäjäohjelmalla tekstin ja viimeiseksi käännän sen uudelleen alkukielelle.
Puheentunnistus kirvoitti Facebookissa suht vilkkaan keskustelun (sekä omassa profiilissani että Tablet-laitteet opetuksessa -ryhmässä).
Kommenttien kautta tuli esille, että hoitoalalla puheesta tekstiksi -teknologiaa on kehitetty Suomessa jo hyvällä menestyksellä, vaikka työ on vaativaa.
Keskusteluissa todettiin myös, että iOS-laitteilla toimiva Dragon Dictation on verraton. Se osaa jotain, mihin Androidin puheentunnistus ei vielä pysty, kuten erikoismerkkien kirjoittamisen, ison alkukirjaimen keskellä lausetta olevaan sanaan, rivinvaihdon ja uuden kappaleen aloittamisen. Merkit saa aikaan sanomalla: piste, pilkku, kaksoispiste, tavuviiva, ajatusviiva, huutomerkki, miukumauku jne. Joidenkin merkkien komennon keksiminen vaatii kokeilua. +-merkki syntyy sanomalla plusmerkki, ei plus tai plussa. Rivinvaihto syntyy sanomalla vaihda rivi ja uuden kappaleen sanomalla yksinkertaisesti uusi kappale. Löysin englanninkieliset vinkit Dragonin käyttämiseen ja virallisilta sivuiltakin löytyy ohjeita. Suomeksi piti vähän kokeilla, mikä komento toimii.
iOS-laitteilla ei voi kirjoittaa suoraan blogisovellukseen puhumalla, kuten Android-laitteella. Dragon Dictationista voi kuitenkin lähettää tekstin sähköpostina blogiin. Sähköpostiosoitteen saa Bloggeriin ylläpidossa Asetukset > Mobiili ja Wordpressiin ohjeen avulla. Eli hieman kiertotietä sama onnistuu. Kuvan lisääminen ei kuitenkään tällä keinolla käy. Posterous-blogiin sekin olisi onnistunut lisäämällä kuva liitetiedostoksi, mutta Posterous on mennyttä.
Tekstiviestin lähettäminen onnistuu myös Dragon Dictationilla. Sanellaan ensin viesti ja sitten napautetaan jakopainiketta. iOS 4-versiosta alkaen viesti siirtyy suoraan tekstiviestiksi. Tämä helpottaa sekä jänetuppitulehdusihmisten että kirjoitustaidottomien elämää ja voisi kuvitella muutaman lukihäiriöisenkin ilahtuvan.
Näin tekstiviesti lähtee iPhonella: ensin puhutaan viesti, sitten napautetaan jakopainiketta ja sms-kuvaketta (vanhemmissa puhelinmalleissa kopioi-toiminnolla leikepöydälle ja siitä tekstiviestikenttään):
Valmistelen parhaillaan rastipistettä Mobiilikesäkouluun. Olen lupautunut johdattamaan ihmisiä mTarinointiin. Mobiililaitteilla voi kerätä monin tavoin havaintoja kentältä. Havainnot voi yhdistää paikkatietoon ja kartalle. Niitä voi jakaa ja koostaa. Mobiilitarinoista voi tehdä juonellisia tai kollaaseja.
Huomasin aamulla, että tuoreella mobiililaitteellani voi kirjoittaa puhumalla (Asus Nexus 7, Android-laite). Olin perustanut mTarina-rastia varten Mobile Storytelling -blogin. Latasin Nexukseen Wordpressin sovelluksen ja kokeilin, josko bloggaaminen puhumalla onnistuisi. Ja sehän sujui kuin tanssi. En muokannut tekstiä yhtään käsin vaan julkaisin sen sellaisenaan. Ainut, mitä tein, oli kappalevaihtojen klikkaaminen.
Kirjoitusvirheitä tuli eniten siihen osaan tekstiä, jossa innostuin vähän nopeampaan puhetahtiin juttelemaan. Yllättävästi ohjelma korjasi puhekieltä kirjakieleksi, sanan 'miä' se kirjoitti 'minä' ja sanan 'omenapuitten' korjasi muotoon 'omenapuiden' (vaikka molemmat ovat oikein).
Tältä näyttää blogin kirjoittaminen puhumalla. Napautetaan oikeaa kenttää (otsikko, artikkeli, avainsana) ja sen jälkeen mikrofonipainiketta. Kun puheeseen tulee tauko, mikrofoni sulkeutuu automaattisesti. Teksti ilmestyy nopeasti näkyville puheen aikana.
Blogiviestini kommentissa Tarja Ollas kommentoi, miten Google-kääntäjäkin toimii nykyään sujuvasti. Hauskutusta syntyi puheentunnistuksen väärin kirjoittamasta kappaleesta. Itselleni tuli mieleen taideprojekti, jossa ensin puhun tajunnanvirtaa, en välitä virheistä. Sen jälkeen käännän useaan kertaan kääntäjäohjelmalla tekstin ja viimeiseksi käännän sen uudelleen alkukielelle.
Puheentunnistus kirvoitti Facebookissa suht vilkkaan keskustelun (sekä omassa profiilissani että Tablet-laitteet opetuksessa -ryhmässä).
Kommenttien kautta tuli esille, että hoitoalalla puheesta tekstiksi -teknologiaa on kehitetty Suomessa jo hyvällä menestyksellä, vaikka työ on vaativaa.
Keskusteluissa todettiin myös, että iOS-laitteilla toimiva Dragon Dictation on verraton. Se osaa jotain, mihin Androidin puheentunnistus ei vielä pysty, kuten erikoismerkkien kirjoittamisen, ison alkukirjaimen keskellä lausetta olevaan sanaan, rivinvaihdon ja uuden kappaleen aloittamisen. Merkit saa aikaan sanomalla: piste, pilkku, kaksoispiste, tavuviiva, ajatusviiva, huutomerkki, miukumauku jne. Joidenkin merkkien komennon keksiminen vaatii kokeilua. +-merkki syntyy sanomalla plusmerkki, ei plus tai plussa. Rivinvaihto syntyy sanomalla vaihda rivi ja uuden kappaleen sanomalla yksinkertaisesti uusi kappale. Löysin englanninkieliset vinkit Dragonin käyttämiseen ja virallisilta sivuiltakin löytyy ohjeita. Suomeksi piti vähän kokeilla, mikä komento toimii.
iOS-laitteilla ei voi kirjoittaa suoraan blogisovellukseen puhumalla, kuten Android-laitteella. Dragon Dictationista voi kuitenkin lähettää tekstin sähköpostina blogiin. Sähköpostiosoitteen saa Bloggeriin ylläpidossa Asetukset > Mobiili ja Wordpressiin ohjeen avulla. Eli hieman kiertotietä sama onnistuu. Kuvan lisääminen ei kuitenkään tällä keinolla käy. Posterous-blogiin sekin olisi onnistunut lisäämällä kuva liitetiedostoksi, mutta Posterous on mennyttä.
Tekstiviestin lähettäminen onnistuu myös Dragon Dictationilla. Sanellaan ensin viesti ja sitten napautetaan jakopainiketta. iOS 4-versiosta alkaen viesti siirtyy suoraan tekstiviestiksi. Tämä helpottaa sekä jänetuppitulehdusihmisten että kirjoitustaidottomien elämää ja voisi kuvitella muutaman lukihäiriöisenkin ilahtuvan.
Näin tekstiviesti lähtee iPhonella: ensin puhutaan viesti, sitten napautetaan jakopainiketta ja sms-kuvaketta (vanhemmissa puhelinmalleissa kopioi-toiminnolla leikepöydälle ja siitä tekstiviestikenttään):
maanantaina, toukokuuta 06, 2013
Mobiilikesäkoulu on kansallinen huipputapahtuma
Virtuaalinen hipaisee oppimista. Ohjaaminen sujuu siellä, missä oppija kulkee. Maailma on oppikirja. Suomalaiset mobiilin pedagogiikan kehittäjät tuottavat neljättä kertaa toiminnallisen ja innostavan tapahtuman Tammelassa, Mustialan maisemissa (Hämeen ammattikorkeakoulussa).
Hehkutan tätä tapahtumaa vakavissani, suu korvissa ja täydellä sydämellä. Mobiilikesäkoulu tarjoaa paljon sekä mobiilipedagogiikan noviisille että syväosaajalle. Kesäkouluun voi osallistua ilman pohjatietoja. Asioita tehdään käytännössä ja pienryhmissä. Tapahtuman henki on kannustava ja auttava.
Mobiiliin oppimiseen sukelletaan kokemuksen kautta maastossa ja liikkeessä. Reittejä on suunniteltu eri tulokulmasta aihetta tutkaileville: pedagogiikka, teknologia, havainnointi ja havaintoaneiston keruu, paikkatieto, sisällöntuotanto, rikastettu ja lisätty todellisuus, kolmiulotteisuus, pelillisyys, johtaminen ja yhteisöllinen työskentely.
Miksi pedagogin kannattaisi ottaa tuntumaa mobiiliin? Siksi, että oppiminen tapahtuu siellä, missä oppija liikkuu. Mukana kulkeva teknologia auttaa oppimaan ja olemaan vuorovaikutuksessa oppisisältöihin, opettajaan, ohjaajaan, opiskelijakavereihin. Mobiili liittyy oppimisen prosessiin: oppiminenhan ei pilkkoudu luokkahuoneissa vietettyihin hetkiin.
Äärimmäisen tärkeää on eläytyminen, kokemuksellisuus ja näiden rinnalla motivaatio. Emootioiden ja motivaation osuus on jäänyt harmillisen varjoon viime aikojen oppimiskeskusteluissa. Puhe on usein kääntynytteknologioihin, sisältöihin, kontorolliin, hallintaan, järjestykseen. Näilläkin on oma paikkansa. Mutta nämä eivät sytytä kipinää ja oppimisen vimmaa, joka puskee läpi esteiden. Katsahdus alle kouluikäisen oppimisriemuun todistaa, että tätäkin on olemassa.
Kun oppija saa aktiivisen roolin omassa oppimisessaan, hän kiinnostuu, motivoituu, innostuu, on läsnä, kantaa vastuunsa.
Otavan Opiston Apaja on tänän talvena kuljettanut Pekka Ihanaisen ja Tero Toivasen voimin pientä, mutta innokasta joukkoa aikamatkalle oppimisen ja koulun tulevaisuuteen. Tuossa ryhmässä olemme yhä uudelleen puhuneet luottamuksesta.
Mobiili oppiminen ja erilaiset avoimet oppimisympäristöt sekä teknologian sulautuminen saumattomasti oppimisen arkeen aiheuttavat hämmennystä. Opettajan mahdollisuus kontorolloida oppimiselle rajattua tilaa ja siinä toimivia ihmisiä muuttuu radikaalisti. Vai muuttuuko? Eihän luokkahuoneopetuksessakaan kukaan voi hallita päänsisäistä maailmaa. Oppija voi olla fyysisesti paikalla, mutta mentaalinen läsnäolo on toinen juttu. Mobiili teknologia ja digitaalinen näkyvyys tekevät mentaalisen läsnäolon tai poissaolon havaittavaksi. Ja tämä hämmentää.
Otavan Opiston Osuuskunta järjesti viime viikonloppuna, liittyen edellä mainittuun aikamatkaankin, Mobiilioppimisen työpajan, jota veti Michael Gallagher. Mobiilioppimisessa teknologia ei ole keskeisintä. Se toki auttaa ja mahdollistaa. Gallagher lähestyy mobiilioppimista habitus-käsitteen kautta. Teknologia ei ole irrallinen ja itsenäinen entiteetti, jollaisena monet teknologiaa kammoksuvat sen näkevät. Heidän huomionsa on koneissa ja laitteissa. Habituksen kautta ymmärrettynä teknologia on mukana siinä, mitä olemme – sekä yksilöinä että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Mobiilioppiminen on tietyllä tavalla intiimiä: osa ajatteluani toimii teknologian ja sen kautta avautuvien sosiaalisten verkostojen kautta. Vaikka se on tällä tavoin intiimiä, se on myös samalla avointa ja luo tarttumapintoja toiselle.
Pekka Ihanainen puhuu paljon kollaasin merkityksellisuudestä. Gallagherin työpajassa tuotimme kenttähavainnoista kollaaseja. Yhteistyössä luotu kokoelma ja kiteytys oppimisprosessista vaatii paljon ajattelua ja asian käsittelyä. Asioita ei toisteta valmiiksi suunniteltuina, vaan rakennetaan jotain uutta. Tällaiseen prosessiin ei voi päästää kontrollin ja hallinnan kautta. On luotettava oppijaan, hänen motivaatioonsa ja innostukseensa.
Mobiilioppimisen käänteentekevyys vaatii omaa valaisevaa kokemusta. Mobiilikesäkoulussa on loistotilaisuus hankkia sellainen. Itse olen vetämässä siellä pientä tapahtumapistettä, jossa koetaan, miten mobiili tarinankerronta voi liikauttaa oppivaa mieltä. Aiheesta piakkoin lisää blogissa http://mobilestorytelling.wordpress.com/. Voit myös seurata Twitterissä @mStorytell jahttps://twitter.com/mStorytell #mStorytell.
Ja siis tuonne Mobiilikesäkouluun (22.-23.5.) ehtii ilmoittautua vielä 13.5.2013 saakka.
Aikamatka oppimisen ja koulun tulevaisuuteen mm. Facebookissa.
Hehkutan tätä tapahtumaa vakavissani, suu korvissa ja täydellä sydämellä. Mobiilikesäkoulu tarjoaa paljon sekä mobiilipedagogiikan noviisille että syväosaajalle. Kesäkouluun voi osallistua ilman pohjatietoja. Asioita tehdään käytännössä ja pienryhmissä. Tapahtuman henki on kannustava ja auttava.
Miksi pedagogin kannattaisi ottaa tuntumaa mobiiliin? Siksi, että oppiminen tapahtuu siellä, missä oppija liikkuu. Mukana kulkeva teknologia auttaa oppimaan ja olemaan vuorovaikutuksessa oppisisältöihin, opettajaan, ohjaajaan, opiskelijakavereihin. Mobiili liittyy oppimisen prosessiin: oppiminenhan ei pilkkoudu luokkahuoneissa vietettyihin hetkiin.
Äärimmäisen tärkeää on eläytyminen, kokemuksellisuus ja näiden rinnalla motivaatio. Emootioiden ja motivaation osuus on jäänyt harmillisen varjoon viime aikojen oppimiskeskusteluissa. Puhe on usein kääntynytteknologioihin, sisältöihin, kontorolliin, hallintaan, järjestykseen. Näilläkin on oma paikkansa. Mutta nämä eivät sytytä kipinää ja oppimisen vimmaa, joka puskee läpi esteiden. Katsahdus alle kouluikäisen oppimisriemuun todistaa, että tätäkin on olemassa.
Kun oppija saa aktiivisen roolin omassa oppimisessaan, hän kiinnostuu, motivoituu, innostuu, on läsnä, kantaa vastuunsa.
Otavan Opiston Apaja on tänän talvena kuljettanut Pekka Ihanaisen ja Tero Toivasen voimin pientä, mutta innokasta joukkoa aikamatkalle oppimisen ja koulun tulevaisuuteen. Tuossa ryhmässä olemme yhä uudelleen puhuneet luottamuksesta.
Mobiili oppiminen ja erilaiset avoimet oppimisympäristöt sekä teknologian sulautuminen saumattomasti oppimisen arkeen aiheuttavat hämmennystä. Opettajan mahdollisuus kontorolloida oppimiselle rajattua tilaa ja siinä toimivia ihmisiä muuttuu radikaalisti. Vai muuttuuko? Eihän luokkahuoneopetuksessakaan kukaan voi hallita päänsisäistä maailmaa. Oppija voi olla fyysisesti paikalla, mutta mentaalinen läsnäolo on toinen juttu. Mobiili teknologia ja digitaalinen näkyvyys tekevät mentaalisen läsnäolon tai poissaolon havaittavaksi. Ja tämä hämmentää.
Otavan Opiston Osuuskunta järjesti viime viikonloppuna, liittyen edellä mainittuun aikamatkaankin, Mobiilioppimisen työpajan, jota veti Michael Gallagher. Mobiilioppimisessa teknologia ei ole keskeisintä. Se toki auttaa ja mahdollistaa. Gallagher lähestyy mobiilioppimista habitus-käsitteen kautta. Teknologia ei ole irrallinen ja itsenäinen entiteetti, jollaisena monet teknologiaa kammoksuvat sen näkevät. Heidän huomionsa on koneissa ja laitteissa. Habituksen kautta ymmärrettynä teknologia on mukana siinä, mitä olemme – sekä yksilöinä että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.
Mobiilioppiminen on tietyllä tavalla intiimiä: osa ajatteluani toimii teknologian ja sen kautta avautuvien sosiaalisten verkostojen kautta. Vaikka se on tällä tavoin intiimiä, se on myös samalla avointa ja luo tarttumapintoja toiselle.
Pekka Ihanainen puhuu paljon kollaasin merkityksellisuudestä. Gallagherin työpajassa tuotimme kenttähavainnoista kollaaseja. Yhteistyössä luotu kokoelma ja kiteytys oppimisprosessista vaatii paljon ajattelua ja asian käsittelyä. Asioita ei toisteta valmiiksi suunniteltuina, vaan rakennetaan jotain uutta. Tällaiseen prosessiin ei voi päästää kontrollin ja hallinnan kautta. On luotettava oppijaan, hänen motivaatioonsa ja innostukseensa.
Mobiilioppimisen käänteentekevyys vaatii omaa valaisevaa kokemusta. Mobiilikesäkoulussa on loistotilaisuus hankkia sellainen. Itse olen vetämässä siellä pientä tapahtumapistettä, jossa koetaan, miten mobiili tarinankerronta voi liikauttaa oppivaa mieltä. Aiheesta piakkoin lisää blogissa http://mobilestorytelling.wordpress.com/. Voit myös seurata Twitterissä @mStorytell jahttps://twitter.com/mStorytell #mStorytell.
Ja siis tuonne Mobiilikesäkouluun (22.-23.5.) ehtii ilmoittautua vielä 13.5.2013 saakka.
Aikamatka oppimisen ja koulun tulevaisuuteen mm. Facebookissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)