Elämme mustavalkoisuuden media-aikaa, koska on helppoa laatia vetäviä klikkiotsikoita kärjistäen asiat näyttämään niin tai näin. Sekä-että on hankalaa, koska pitää ajatella systeemisesti, ottaa huomioon laajempi perspektiivi ja useita tulokulmia.
Filosofia tuli lukioihin pakolliseksi oppiaineeksi reipas 10 vuotta takaperin. Tavoitteena oli erityisesti rikastuttaa nuorison ajattelun taitoja. Pakollinen filosofia on hiukan paradoksaalista. Filosofian ytimessä elää ajattelun vapaus, liikkuva ajatus, ihmettely ja tutkiminen, asioista selvää ottaminen, perusteiden selvittäminen ja perusteleminen.
Olen viime aikoina ahkerasti ihmetellyt sitä, miten vallattomasti yleistyy koulutuksen suunnanmäärittäjänä käsite digiloikka. Mitä sillä tarkoitetaan? Yleissilmäyksellä näyttäisi olevan Troijan hevonen, jolla yritetään puskea kaikenlaista sähköistä ja digitaalista oppimisen arkeen. Puhujat tarkoittavat sillä kymmeniä tai ehkä satoja eri asioita. Niin hehkuttajat kuin vastustajat.
Annan kaksi perusesimerkkiä opiskelusta, jossa mustavalkoinen digiloikka-höpötys saa minulta kyytiä: lukeminen ja kirjoittaminen.
Kirjoittaminen: Käsin paperille kirjoittaminen on aivojen ja motoriikan kannalta tärkeä taito. Muistiinpanojen tekemiseen käsinkirjoittaminen on usein toimiva menetelmä. Työelämässä saan huvittuneita nauruja siitä, että käytän paperikalenteria. Koska jaettu sähköinen kalenteri on yhteisten aikojen synkronointiin verraton, pidän sitäkin ajan tasalla, mutta muistini toimii moitteetta yhteen käsinkirjoittamisen ja paperikalenterin viikkonäkymien kanssa. Käsinkirjoittamisella on äärimmäisen hyvät puolensa. Mutta se on myös hidasta ja hankalaa. Pitkiä tekstejä ja asia-artikkeleita tai viestejä ihmisille kirjoitan mieluiten koneella tai mobiililaitteella. Puhumalla kirjoittaminen on mainio uusi kirjoittamisen muoto, jota käytän tilanteissa, joissa joko pitää litteroida käsinkirjoitettuja tekstejä tai lähettää tekstiviesti liikkeellä ollessa. Kirjoittaminen elää. Emme enää hakkaa savitauluille emmekä taiteile vasikannahalle. Lisää aiheesta verrattomassa Future Tensen jaksossa: Does handwriting have a future (Suomikin mainittu, eikä ihan oikein ymmärrettynä, mutta ei kannata pysähtyä siihen vaan kuunnella koko ohjelma).
Lukeminen: Paperiset kirjat ovat mainioita. Niitä voi lukea sähköttömissä olosuhteissa, ne ovat kauniita, niihin voi tehdä merkintöjä, niistä näkee, missä oma lukeminen on menossa, niitä voi vaihtaa, lainata, kierrättää tai pitää näytillä. Lukeminen on laajempi asia kuin paperikirjojen lukeminen. Ja kirja on laajempi asia kuin paperikirja. En mene näihin kumpaankaan nyt syvemmin. Vaan haluan kertoa, että lukemisen imuun päästyä ei ole lukijalle juuri mitään väliä, mikä on kirjan formaatti. Olen kirjojen rakastaja ja himolukija. Kun vertaan 500-sivuisen kiehtovan romaanin lukukokemusta paperikirjana ja e-kirjana, niin e-kirjan keveys on ainut asia, jota vertailusta voi sanoa. Ainut e-aineistojen lukemisen miinus on se, ettei pitkiä tekstejä ole mitään järkeä lukea tietokoneen näytöltä. Sitä vastoin minä ikänäköikäinen mummo olen lukenut esimerkiksi Juhani Ahoa ja Eino Leinoa kännykältä hurmioituneena ja hurahtanut heihin ihan toisella lailla kuin kouluaikana. Enoni (s. 1937) ei lue enää mitään muuta kuin digikirjoja ja hän, jos kuka on lukemisen grand old gentleman. Kovin kapeasti on e-kirjojen lukemista käsitelty artikkeleissa, joita olen nähnyt. Vankkoja mielipiteitä ovat esittäneet myös henkilöt, jotka eivät ole itse lukeneet e-kirjoja. Esimerkiksi ensi viikolla tentin Turun Avoimeen yliopistoon kurssin aloitustentin, jonka kaikki artikkelit luen tablet-laitteelta. Säädän näytön sopivaksi, illan tullen poistan yhdellä napauksella sinisen valon. Enkä tässä nyt mene syvemmin siihen, miten digitaalinen lainaaminen, muistiinpanot, sanakirjat ja yhteisöllinen lukeminen ovat e-kirjan kanssa hipauksen päässä. Sen vaan sanon, että on autuaan helppoa hakea tarvittava tieto e-kirjasta verrattuna saman asian hakemiseen paperikirjoista (ensin pitää muistaa, mikä kirja, sitten pitää löytää se kirja ja sitten pitää vielä löytää, missä kohdassa sitä kirjaa ja kuten eilen, en löytänyt paperikirjasta puolessa tunnissa, löysin e-kirjasta 10 sekunnissa). Mutta että siis paperikirjat ovat ihania!
Hesari repäisi ihan hyvän lööpin juuri aiheesta: "Koulujen sähköiset materiaalit saavat kovaa kritiikkiä – Kallion lukion abiturientit haluavat kynän ja paperin takaisin". Kyllä joo, kynällä on hyvä kirjoittaa paperille, mutta niin on myös erilaisilla sähköisillä apulaisilla. Istumista ja ruudulle tuijottamista tulee liikaa? No hei, kirjoittaminen sujuu kävellen ja sanellen. Samalla kognitiivisesti voi palata sulkakynän aikaan (viite edellä linkittämään australialaisohjelmaan). Ja jos ruudulta lukeminen aiheuttaa migreeniä eikä ole mahdollisuuksia käyttää silmä- ja hartialihasystävällisiä lukulaitteita tai mobiililaitteita, niin kuuntelemalla lukeminen on upea mahdollisuus. Samalla voi lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa. PDF-kirjat ovat mainettaan parempia, koska niitä voi kuunnella eikä robottilukija ole mitenkään tylsä, suomalainen Sanna lukee kauniilla äänellä.
Jatko-opinnoissa ja työelämässä on monilla aloilla kyettävä kirjoittamaan ja lukemaan monin tavoin. Muutenkin kuin kynällä ja paperilta. On helppoa valittaa ja löytää negatiivista kaikesta. Vanha on hyvää ja vanhaa hyvää ei sovi hukata. Mutta on myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista on ihmiselle suurta iloa. Kuten esimerkiksi itse olen kovin iloinen siitä, miten digitaalisesti voi piirtää ja maalata ilman vettä ja tärpättiä.
Siis: Väline sinänsä on keino. Ihmisillä on taipumiksia erilaisiin välineisiin ja keinoihin, mutta ihmiset voivat myös oppia vanhojen tuttujen lisäksi uusia välineitä ja keinoja. Väline ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, miten tavoitteita saavutetaan ja oppimisen osalta, miten asioita ja taitoja opitaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste filosofia. Näytä kaikki tekstit
perjantaina, syyskuuta 30, 2016
perjantaina, lokakuuta 09, 2015
Jakaminen on auttamista, auttaminen hyvää elämää
Snellman-kesäyliopiston humanismin illassa eilen Frank Martela puhui sisäisestä motivaatioista ja siitä, mikä tekee ihmiselle hyvää, jopa onnellistuttaa. Hän totesi, että onnellisuuden saavuttaminen sinällään ei ehkä ole kovin hyvä tavoite elämälle. Mutta matka kohti niitä asioita, joiden on todettu lisäävän ihmisen onnellisuutta, kannattaa. Ne asiat ovat sisäisen motivaation kulmakiviä ja tekevt elämästä merkityksellisen. Nämä asiat voidaan jakaa neljään pääluokkaan: vapaaehtoisuus, kyvykkyys, hyvän tekeminen ja yhteisöllisyys. Tilaisuus oli verkkolähetys (tapahtumasivu Facebookissa) ja tallenne on julkaistu niitä varten, jotka eivät päässeet paikalle.
Martelan tuore kirja Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja (Gummerrus 2015) on hassusta nimestään huolimatta viisas kirja, jota voin lämmöllä suositella. Kirja ohjaa pohtimaan elämän tärkeitä ulottuvuuksia. Sen ainekset nousevat filosofiasta ja ovat paljon vahvempaa laatua kuin kirjakauppojen filosofian ja psykologian hyllyjä nykyään kansoittavat maagismystiset elämänvalloitusoppaat.
Martela pyysy luennon alussa meitä kuulijoita listaamaan oman elämämme merkityksellisiä asioita. Yhtenä kolmesta tärkeästä laitoin spontaanisti sanan auttaminen. Asiaa voi pohtia pitkään ja monelta suunnalta. Auttaminen voi olla aina jollakin tavalla pois itseltä. Annan jotain, aikaani tai tietojani. Maailma, jossa ihmiset auttavat toisiaan, toimii ja on hyvä paikka elää. Auttaminen on joskus helppoa, mutta mahdollisuus jää huomaamatta.
Jaan avoimesti aineistojani. Kirjasin jo aikaa sitten (ennen sosiaalista mediaa) motiivikseni sen, että ehkä joskus jostakin kolkasta maailmaa saan itse hyviä vihjeitä jolta kulta. Totta totisesti niin on käynyt.
Tässä mainio esimerkki jakamisen kulttuurista. Muutama periaate: minä jaan ja jakaessani kerron, miten saat jakamaani käyttää (Creative Commons -lisenssi), sinä käytät (saatat jopa kysyä tai kertoa, mutta lisenssin vuoksi tämä ei ole välttämätöntä), voit jopa antaa palautetta.
Käytännön pieni esimerkki tältä viikolta. Samuli Turunen kysyi toissa päivänä, sopiiko hänen käyttää tammikuista diapakettiani (bit.ly/jaanko). Vastasin, että totta maar sopii ja jaoin hämelle muokkausoikeudet. Hän kopioi esityksen ja muokkasi sitä kevyesti. Tuloksesta tuli mielestäni mainio. Mukana vinkki kiinnostavaan Kaisa Vuorisen positiivisen pedagogiikan blogiin (ja tutkimukseen). Hän antoi täman aamun avaukseksi kiitoksen. Minä en nähnyt mitään ylimääräistä vaivaa (oikeuksien jakaminen ja sähköpostiin vastaaminen noin 60 sekuntia). Toimintaperiaatteena toivon tällaisen ihmisten välisen elävän ja toteutuvan eri muodoissa. Näin rikastumme ja valaisemme toinen toistemme työpäiviä ja elämää.

![]() |
| Samuli Turunen muokkasi kevyesti vanhaa esitystäni. |
tiistaina, toukokuuta 08, 2012
Miten tukea verkkokeskustelua FI1-kurssilla – ja varmaan monella muullakin?
Sain pedagogisten opintojen tekijältä pyynnön vastailla muutamiin filosofian opettamiseen liittyviin kysymyksiin (FI1-kurssi lukiossa). Vastaaminen oli sen verran kiintoisaa, että laitan tännekin jakoon aatokseni.
Onko mahdollista luoda oppimista tukevaa filosofista keskustelua verkkoon?
Mietinpä, että miten verkko eroaa muusta keskustelutilasta, etteikö siis olisi mahdollista luoda oppimista tukevaa keskustelua? Verkossa hyvää on mahdollisuus pohtia asioita, keskustelun näkyville jääminen toisin kuin ääneen kasvokkain keskustelun haihtuminen. Monesti oppitunnilla hiljaiset pohdiskelijat saavat netissä riittävästi aikaa ja rauhaa osallistua ja hämmästyttävät oivalluksillaan.
Tässä esimerkki huisin kiinnostavasta keskustelusta filosofian 1 -kurssilla lukiossa. Keskustelusäie oli jäänyt niin hyvin mieleeni, että vaikka aikaa on kulunut kahdeksan vuotta ja keskustelu on netissä piilossa, muistin reitin siihen hetkessä. Voi miten on ikävä opettamaan, kun näitä vanhoja aarteita kaivelee, ah ja ooh, kiitos ihanat opiskelijat!
Mitä on tärkeää huomioida, kun opastaa oppilaita keskustelufoorumin käyttäjiksi?
Millainen opettajan esittämä lähtökysymys on hyvä tai huono aktivoimaan oppilaita?
Pakollinen vai vapaaehtoinen osa kurssia?
Keskustelu on niin innostava, ettei pakollisuudesta pitäisi puhua – muutenkin “pakollinen filosofia” on jotenkin järjenvastaista. Olen aina suosinut vaihtoehtoisia työskentelytapoja.
Keskusteluun osallistumisen pisteytys? Mille annetaan arvoa?
Kolmannes jokaiselle näistä: sisältö, yhteistä rakentava, filosofinen taito.
Olen vuosien varrella laitellut FI1-kurssin juttuja verkkoon, näitä saa vapaasti hyödyntää, vaikka vanhoissa sisällöissä ei vielä CC-merkintää ole:
Vuosina 2004-2005
Tukiaineistoja vuosina 2004-2005
Filoblogi 2005-2006
Filowiki 2006
Filowiki 2007-2009
Kurssiohjeet 2008

- Ole ystävällinen, myös ollessasi kriittinen.
- Koeta vapauttaa ajattelusi totunnaisista kahleista, kokeile erilaisia tulokulmia, loiki ajatuksilla, kääntele ajatuskäpälissä aiheita.
- Kirjoita silmälle eli jäsentele, kirjoita selkeästi, asia per kappale tai viesti, muista myös kiinnittää kommenttisi toisten teksteihin eli luo vuorovaikutuksellasi sidoksia yhteiseen keskusteluun monologien sijaan.
Millainen opettajan esittämä lähtökysymys on hyvä tai huono aktivoimaan oppilaita?
- kysymys ei sisällä ennakko-olettamia (arvoväritystä, olettamaa oikeasta vastauksesta),
- kysymys ei sisällä useita sisäkkäisiä kysymyksiä (tarkkaile ja-sanoja),
- kysymys ohjaa toimintaan (tyyliin: selvitä, argumentoi, perustele, ota selvää, etsi lisätietoja, havainnoi, puolusta tai vastusta yms.) ja
- kysymyksessä on tilaa luovuudelle, se voi innostaa, olla leikillinen ja nokkela samalla kun se on älykäs kysymys avaa ajattelumaailmaa, Roland Barthes’ia mukaellen se on Kysymys, johon toinen voi tarttu, ei kysymys, joka on valmiiksi suljettu (Barthes’illa Teksti ja teksti), ks. vanha pohdintani asiasta.
Pakollinen vai vapaaehtoinen osa kurssia?
Keskustelu on niin innostava, ettei pakollisuudesta pitäisi puhua – muutenkin “pakollinen filosofia” on jotenkin järjenvastaista. Olen aina suosinut vaihtoehtoisia työskentelytapoja.
Keskusteluun osallistumisen pisteytys? Mille annetaan arvoa?
Kolmannes jokaiselle näistä: sisältö, yhteistä rakentava, filosofinen taito.
Olen vuosien varrella laitellut FI1-kurssin juttuja verkkoon, näitä saa vapaasti hyödyntää, vaikka vanhoissa sisällöissä ei vielä CC-merkintää ole:
Vuosina 2004-2005
Tukiaineistoja vuosina 2004-2005
Filoblogi 2005-2006
Filowiki 2006
Filowiki 2007-2009
Kurssiohjeet 2008
lauantaina, marraskuuta 07, 2009
Kohtuus ja mistä voi olla onnellinen?
Epikurolaisuus on viehättänyt minua siitä saakka, kun Heikki Kanniston filosofian historian kurssilla kuuntelin kertomuksia Epikuroksesta ja hänen seuraajistaan (käsityksen saa Wikipediasta).
Mitä pienemmistä asioista iloitsee, sitä enemmän ilon aiheita. Ystävyyden merkitys onnellisessa elämässä on keskeinen. Puutarha mentaalisena ja konkreettisena tilana. Ja nautiskelu, kohtuullisesti. Kun osaa nautiskella pienistä vivahteista, yksinkertaisetkin eväät tuottavat onnea elämään.
Näitä mietin monesta syystä, luin Tere Vadénin Kymmenen kohtuullista vaatimusta ja kuuntelinen hänen pohdiskeluuaan siitä, kuinka Kohtuus on vaarassa. Vähemmän on enemmän, kun sen ymmärtää.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009
Filosofian opettajuuden autuus
Miten auvoista onkaan päästä opettajana oppijan asemaan. Ja miten rohkaisevaa on kerta toisensa jälkeen tuntea nahoissaan, että sanavallan antaminen opiskelijoille toimii.
Viime viikolla alkaneella filosofian kurssilla johdattelen opiskelijat hitusen avoimeen nettiin. Kurssiin kuuluu neljä ihmettelytehtävää, jotka toteutetaan Ning-sivustolla. Tänään aiheena oli etsiä jokin itse kiinnostava antiikin ajattelijan ajatus, kuvailla sitä, kertoa, mikä siinä kiinnostaa ja vielä vähän pohtia yli kaksi vuosituhatta vanhojen ajatusten merkitystä.
Osa vielä kypsyttelee vastauksiaan, mutta jo kertyneet saavat tämän pikku opettajan hymyilemään suu korvissa. Keskustelu on tosi kiinnostavaa – kurssilaiset ovat tehneet hienoja ajatuslöytöjä.
Käytännössä toimimme niin, että ensin esittelin lyhyesti, mistä kysymys ja millaiselle sivulle mennään. Kerroin, että saa esiintyä oman valinnan mukaan lempinimellä tai koko nimellään, kuvan voi laittaa tai olla laittamatta. Perusidea on, että kaikki voivat lukea toistensa ajatuksia ja ettei ole vääriä vastauksia. Kyse on mielipiteistä ja omista havainnoista, jotka ovat aina oikein (jos ei mennä äärimmäisyyksiin).
Opastusta ei kovin paljoa tarvittu, lähes kaikki saivat käyttäjätunukset Ningiin nopeasti. Nykyisin Ning vaatii sähköpostivarmennuksen, mikä hidasti osalla tunnuksen saamista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)