Näytetään tekstit, joissa on tunniste harppaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harppaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Sana avautuu hitaammin kuin ilme, evoluution tässä vaiheessa

Tämä mietelmä on jatkoa edelliselle ja erityisesti Joannan kommentin innoittamaa.

Vygotsky kirjoitti puhuttelevasti siitä, miten sanassa aukeaa maailman mikrokosmos. Yhtenä esimerkkinä edellä esittämääni oppimisen nelikenttään käytin mainitsemassani AVO-hankkeen haastattelussa Harppaus-opintopiiriä.

Harppaus oli viime kesänä pohjarakenneltu Wikiopistoon sijoitettu avoin toteutus, joka oli lähinnä hyvä alku, mutta vielä raakaversio. Harppaus avoimeen oppimiseen alkoi kohtuullisesti, mutta opintopiirin perusidea jäi minulta auki kirjoittamatta. Sijoitin toimijarooleihin rakentajan, mutta se olisi pitänyt määritellä tarkemmin.

Sana opintopiiri on oman taustani (vapaa sivistystyö) vuoksi rikas ja vivahteikas, täynnä toimintaa, säpinää, yhteishyvää, vertaistoimintaa. Yksi ainoa sana, käsite, mielle, mentaalinen malli, mikrokosmos, kulttuurihistoriallisesti vivahteikas työväline. Sama sana avaa jollekin toiselle eri maiseman. Wikissä, varsinkin Wikiopiston askeettisessa MediaWikissä sanojen merkityksen saavat paljon painoa. Ne avaavat tai jättävät avaamatta.

Harppaus ei ollut kuitenkaan surkea kokeilu, vaikka ei päästy loppuun saakka. Siitä jalostui Sukellus soaiaaliseen mediaan -AVO-hankkeen virtuaalinen roadshow. Ja Harppausta jalostelen jälleen kesän aikana. Ymmärryksellä varustettuna.

Piirtelin yhden havainnolistavan kuvan siitä, miten kolme osallistujaa asemoituu ensimmäisellä Harppaus-opintopiirin kierroksella oman lähtökohtansa mukaan nelikentälle. Sama tilanne avautuu omista lähtökohdista, edeltävistä kokemuksista, tulkinnoista ja syntyvästä ymmärryksestä käsin eri ihmisille eri tavoin. Ja näille samoille ihmisille uudella kierroksella jälleen uudella tavalla. Liike voi kulkea kentän sisällä ja kentästä toiseen. On myös hyvä muistaa, kuten Yrjo Engeström muistuttaa (Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä, 2004, s. 12): "Muutos ei ole sama asia kuin kehitys."
Netti on edelleen pitkälti kieltä. Oli tavattoman jännittävää ja kiinnostavaa olla mukana Sometime 2010 -tapahtumassa. Koskaan en ole kokenut vastaavaa vuorovaikutusulottuvuudella Suomessa. Periaatteessa keskenään melko tuntemattomat ihmiset kulkivat hetkessä yli perisuomalaisen valtaetäisyyden: halailtiin paljon, myös urheilukentiltä tuttu ryhmähali toistui. Facebookin peukku muuntui variaatioineen elekieleen.

Mietin jälkikäteen, että kyse oli sekä puolivalmiista läheisyydestä että nettituttavuuden aneemisuuden vastalääkkeestä. Kun kerrankin oli mahdollista... Leikillisyys ja lämminhenkinen huumori väreili. Toki osa osallistujista piti pidempää välimatkaa ja suotuisaa läheisyysastetta mitattiin aika notkeasti.

Kehon kieli ja sen merkitykset eivät ole mukana netissä... vielä. Varsinkaan Wikiopistossa.

Mielenkiintoista seurata netitse ja olla mukana kulttuurisesti välittyneiden työvälineitten kehittelyssä. Emme osaa kovinkaan hyvin vielä hahmottaa, mikä on luonnollista parin vuosikymmenen kuluttua. Kuvittelen itse, että kasvokkaiskohtaamisen ja välittyneen kohtaamisen erot hiipuvat. Kasvokkaiskohtaaminenkin on aina välittynyttä. Eron tekee vain välittyneisyyden aste. Sanojen kautta on aina mutkikkaampaa kohdata kuin kehollisesti. Evoluutio on hidas. Jos olisimme tekstiviestineet 20 000 vuotta, tilanne olisi toinen.

keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009

Tyypillistä ikuisen betan maailmoissa

Kuten edellinen viesti lyhyesti ilmoitin, Harppaus-opintopiiri Wikiopistossa alkoi. Ja sopivasti sosiaalisen vuorovaikutuksen ja vaihdannan kanavaksi valittu Diigo oli päivittänyt palveluaan. Päivityksen yhteydessä välillä vanhat linkit katosivat kokonaan, keskustelut olivat hukassa ja keskustelut sekä jaetut linkit sotkeutuivat keskenään.

Mutta nyt keskustelut löytyvät erilliseltä Topics-välilehdeltä.

Harppausta voi seurata myös Twitterillä! Ja Harppaus-blogissa kuvausta homman etenemisestä ja taustatyöstä.

tiistaina, syyskuuta 29, 2009

Wikiopistossa tapahtuu: AVO-kurssi ja Harppaus opintopiiri alkoivat

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen -kurssi eli AVO-kurssi alkoi pienellä takertelulla, Taikin netti oli pitkään pimeänä eikä LeMill-ympäristö toiminut. AVO-kurssille voi vielä hyvin tulla mukaan johdantoviikon aikana. Wikiopiston kurssisivulla on etenemisohjeet.

Harppaus-opintopiiri starttasi myös:
Wikiopiston sivulla johdatus ensimmäisen teeman alkuun ja keskustelua Diigo-ryhmässä. Etenemistä seuraa blogi, johon voi kommentoida jossa voi myös kysellä apua. Opintopiiri on vertaisten keskustelua ja kuka vain saa rakentaa sisältöjä. Minä yritän huolehtia puitteista. Tämä ensimmäinen kierros on systeemin kehittelyä. Harppauksessa voi olla mukana itseä kiinnostavissa teemoissa.

Edit: Tarmo Toikkasen blogimerkintä samasta aiheesta.

torstaina, heinäkuuta 30, 2009

Wikiopistosta ravintoa oppivalle mielelle

Wikiopistossa tapahtuu tänä syksynä. Opintopiiriosastolla olen itse rakentelemassa Harppausta, joka johdattaa avoimen oppimisen toimintakulttuuriin. Työmaana vielä, mutta parin seuraavan viikon aikana nauloja naputellaan ja harjakaisia vietetään.

Kurssiosastolla Teemu Leinonen, Jukka Purma ja Tarmo Toikkanen vetävät viime vuonna englanniksi toteutetun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen eli lyhyesti Avokurssi. Aion itse osallistua kurssille, se kun jäi viime vuonna kaikessa hulabaloossa kesken.

Vaikka Avokurssin maasto on itselleni tuttu, niin aina riittää oppimista. Kirjoitan kurssin oppimispäiväkirjaa tähän blogiin, erotan merkinnät tunnisteella avokurssi.

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Diigo sopii kollektiiviseen verkkotoimintaan

Olen etsinyt ensi syksyllä toteutettavaan Harppaus-opintopiiriin yhteisen työskentelyn paikkaa. Harppaus on suunnattu tässä vaiheessa lukio-opettajille ja tavoitteena on yhdessä tutkia ja kehitellä sosiaalisen median aikakauteen soveltuvaa työkulttuuria (jakaminen ja yhteiskehittely verkossa, rajojen ylittäminen, kollektiivinen sisällön tuottaminen yms.). Opintopiirin perusosaa rakentelen Wikiopistoon. Aiheesta aiemmin tässä blogissa ja enemmän Harppaus-blogissa.

Nyt päätin valita yhteiseen työskentelyyn Diigon. Diigo on linkkien jakopalvelu, mutta myös paljon muuta. Siinä on ominaisuuksia, joita Delicious-palvelusta puuttuu, mutta toisaalta se ei korvaa Deliä ja sopii hyvin rinnalla käytettäväksi. Diigoon tallennetut linkit voi automatisoida tallentumaan myös Deliin.

Diigon lisäosan voi asentaa selaimeen. Toiminnot ovat tosi monipuolisia. Hauska ja hyödyllinen ominaisuus on esimerkiksi se, että Diigon avulla voi käydä millä tahansa verkkosivulla kommenttikeskustelua tarralappujen avulla.

Lisää Diigosta Harppaus-blogissa. Perustoimintojen esittelyvideo havainnollistaa: