Jos olisi ollut joku vierellä vinkkaamassa ja sitten olikin #digioppija

HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.

Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:

Minusta on keskusteltava molemmista: osaamisesta ja oppimisesta. Välillä mietityttää, kun esim. haetaan #digiosaaja'a, ei #digioppija'a 🤔.

— Riitta Hyppänen (@RiittaHyppanen) 15. tammikuuta 2017

Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.

YouTube opetuskäytössä

Sometun sivuilal on käyty keskustelua Laura Palmgrenin aloittamassa keskustelussa: Sosiaalisen median videoalustoista. Keskustelussa on tuotu esiin mm. monia kiinnostavia ruutukaappausvideoitten tekemiseen soveltuvia ohjelmia ja palveluita, videonjakopalveluita ja otettu kantaa siihen, miten YouTuben käyttäjäehdot pitäisi ymmärtää eli onko opetuskäyttö sallittua vai ei.

Videoitten saaminen kouluihin palomuurien ja sisällönsuodatusten läpi vaihtelee. Joka tapauksessa monissa oppiaineissa videoita kaivataan, olipa nyt sitten jakopalvelu mikä tahansa. YLE:n Opettaja.tv sekä Elävä arkisto tarjoavat monenlaista kelpoisaa. Mutta kyllähän tuo YouTube on aivan huippupaikka, vaikkakin siellä on myös paljon nykyisten tekijänoikeuslakien vastaista.

Olen nyt perustanut soittolistan sosiaalisen median lukiokurssille. Listan voi tilata, sille voi liittyä ja liittyjät voivat lisätä videoita (jos nyt kaikki säädöt menivät oikein). Nyt kun listalta saisi vielä luokiteltua jokaiseen kurssin osakokonaisuuteen omat videot, niin olisi kätevää. En jaksanut tutkia, että olisiko pitänyt silti luoda oma soittolista jokaista teemaa varten. Jos jollakin on enemmän kokemusta, niin kiva olisi kuulla. YouTubessa nimellä arongas.

EDIT: Opinsys-blogissa samasta aiheesta käyttöoikeusnäkökulmaa. Tekstissä mainitaan TeacherTube, jota en nyt tässä erikseen maininnut. TeacherTube on laajentanut jakamista myös valokuviin, audio- ja tekstidokumnetteihin.
EDIT: Asiaa käsitelty myös Vinkkiverkossa ja päädytty siihen, että ainakin YouTuben kannalta opetuskäyttö olisi kumminkin ookoo (ei kaupallista toimintaa).

Opekouluttajan opinsaunassa pyyhkeet tarpeeseen

Olin etätyöni puolesta kouluttamassa opettajia pari päivää, aiheena johdatus sosiaalisen median opetuskäyttöön. Valtaosa ei vielä ollut käyttänyt omassa opetustyössään avoimia blogeja tai wikejä tai muita.

Ennakkoon olin koulutuksen verkkosivuille laittanut diakertomuksen aiheestani. Koulutuspäivä jakautui neljään osaan: ensin orientointi avoimen verkon ja sosiaalisen median oppimistiloihin, sitten tutustuminen wikiin ja oman Wikispaces-wikin luominen, hienosäätöön ei suurella ryhmällä ilman ennakkovalmistautumista ollut mahdollisuuksia. Kolmas osio oli informaation ohjaamisen mahdollisuuksien esittely (syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit, upotettavat koodit). Neljännestä osiosta vastasi Hämewikin Maija Saraste. Hän esitteli Hämewikin ja opasti artikkelin kirjoittamiseen.

Tänään laadin palautelomakkeen. Perustin koulutukselle yhteisen Google-tunnuksen ja laadin lomakkeen Googlen dokumenttien lomake-sivulla. Lomakkeen tekeminen on helppoa, tulokset saa sekä laskentataulukkona (Excel-muodossa) että valmiiksi yhteenvetoina (monivalinnat näkyvät selkeästi pylväinä ja piirakoina). Jos tekisin omilla tunnuksillani lomakkeen, muut kouluttajat eivät pääsisi näkemään yhteenvetoa, vaikka heidät voisinkin laskentataulukkoon kutsua (tätä on kokeiltu). Lomake näyttää tältä (älä vastaa, jos et ollut kyseisessä koulutuksessa). Lomakkeesta saa helposti kopion, jota voi muuntaa tarpeen mukaan. Lomakkeen voi lähettää suoraan sähköpostissa. Sen voi myös upottaa verkkosivulle.

Jaa, mites sitten tuo otsikon lupaama pyyheosasto?

Kurssilaiset pitävät oppimispäiväkirjablogeja. Aika moni työparinsa kanssa suljettuja, mutta onneksi eivät kaikki. Avoimesta blogista sain omaa koulutusosiotani koskevaa palautetta ja pyyhkeitä siinä mielessä, että kirjoittaja olisi halunnut keskustelun sijaan keskittyä enemmän oman wikin tekemiseen. Ärsyttävästi vain vilauttelin lukuisia mahdollisuuksia, mutta en antanut riittävästi eväitä samankaltaisten virittelyjen toteuttamiseen. Kurssiwikissä on työvälineitä ja rohkaisemme pyytämään niitä lisää, mutta silti aiheellinen pyyhe.

Tykkään vastakommenteista. Aina ensin tulee glubs-olo ja voi-ei-olisinpa-tajunnut -olo. Mutta niitä seuraa hedelmällinen keksimisolotila, kuten nytkin. Olisi ollut tietenkin tosi mukavaa saada palautetta heti tai vaikka sähköpostilla jälkijättöisesti, bloggaaja ei ehkä arvannut, että osun hänen tekstiinsä. En päässyt jättämään kommenttia blogiin (kommentointi suljettu vain blogiin kutsutuille), eikä yhteystietoakaan ollut. Välitän tätä kautta kiitokset. Palaute oli asiallista pohdintaa ja kirjoittajan lähtökohdista täysin ymmärrettävää.

Kouluttajan dilemma on siinä, miten taiteilla monien odotusten ristivedossa. Ja miten suhteuttaa odotukset siihen realismiin, jonka itse tuntee.

Koulutuksessa minun olisi pitänyt muistaa kertoa, että itselläni meni puoli vuotta blogeihin tutustumisen jälkeen, että sain aikaan kohtuullisen opetustoteutuksen ja wikin kanssa kului vuosi, ennen kuin hiffasin, miten se toimii. Ensin pitää sisäistää toimintatapa, ymmärtää tekniikka, miettiä omaan opetukseen sopiva toteutus, kohdentaa oppimisprosessiin ja niin edelleen.

Esimerkiksi filosofian kurssi, jonka wiki vilahteli näytteissäni, on kehittynyt nykyiseen toteutusmuotoonsa kuuden vuoden ajan, josta ajasta ensin html-verkkosivuilla vuoden, verkkosivujen rinnalla Pedanet-sivut (mm. keskustelut poistettu näkyvistä) seuraavan vuoden, ohjausblogin rikastamana seuraavan ja kolme viimeistä vuotta wikissä, ensin toisessa ja sitten nykyisessä. Ja rinnalla on kokeiltu Google-sites-sivustoa sekä Ningiä, jota jälleen käytetään keskusteluihin, joihin on aiemmin käytetty myös vapaaehtoisten kanssa Jaikua. Ja tietenkin on pitänyt kokeilla myös filopodcastin tekemistä. Second Life ja Sokratinna Runo odottavat vielä synteettiselle Agoralle pääsyään. Ja esimerkiksi portfolio-toteutuksen hiomiseen on mennyt kokemusten kera 4 vuotta. Wikin ilo on juuri siinä, että tämä hidas kehittely onnistuu ja aina voi muuntaa kätevästi uutta kurssia varten, kun tekniikka tulee tutuksi.

Mutta mitä ihmettä kertoa tästä työskentelytavasta, ettei kuulija läkähdy? Jotain maistiaisia. Poimintoja, jotka herättäisivät ehkä nälän tutkia ja opetella itse?

Jos olisin itse aikoinaan löytänyt jotain muita kuin vierasmaalaisia blogeja ja wikejä, joista katsoa vähän mallia ja kerätä ideoita, olisin ollut huipputyytyväinen. Mutta kaikki piti keksiä lähinnä itsekseen ja kokeillen, mikä ei aina ollut kivaa ja mistä johtui sitten se, että ensimmäinen kurssiwikikokeilu jäi torsoksi. Oma kipinä oli vain niin kova, että pakko oli sinnitellä tuskaisten epäonnistumisten ja harhailujen yli.

Suhteutettuna tähän kokemukseen, ajatus siitä, että ensimmäisellä wikien opetuskäyttöön tutustumisen tapaamisella pitäisi päästä oman wikin laatimiseen, vaatii ennakkovalmistautumista ja useamman opastajan tai pienen ryhmän. Jokaisella on kumminkin erilainen idea ja erilaiset kysymykset. Yleisiin toistuviin Wikispaces-wikin käytön kysymyksiin olen laatinut opastevideot.

Nyt ollaan sentään onneksi tilanteessa, jossa mietitään valtakunnallisesti avointen kurssitoteutusten koontia ja on paikkoja, kuten Vinkkiverkko, jossa kysellä vertaistukea. Ihan yksin ei tarvitse tuskitella.

EDIT: Tärkein meinasi unohtua tekstistä eli mikä tästä tekee niin hidasta? Se, että kyse ei ole vain työvälineistä, vaan toimintakulttuurista, työtavasta, jopa omasta identiteetistä ja omasta roolista (josta käytiin em. koulutettavien kanssa erittäin hyvää keskustelua). Blogin ja wikin saa suljettuna käyttöön ja niiden, kuten muidenkin avoimen sosiaalisen verkon välineitten kanssa voi toimia, kuten toimitaan perinteisissä suljetuissa verkko-oppimisympäristöissä, mutta miksi tällöin käyttää avoimia välineitä? Suljetut oppimisympäristöt ovat hyviä, jos ei haluta avoimeen oppimistilaan. Tämäkin asia on mietittävä ja kokeiltava. Se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. En voi tarjoilla kuin esimerkkejä, en valmiita malleja.

Mainio sosiaalisen median ketjureaktio

Olen tässä pari päivää osa-aikaisesti tehnyt kesätöitä AVO-hankkeen osahankkeen (Vinkkiverkkon) piikiin. Kyseessä on monivuotisen haaveen toteuttaminen: opintopiiri nettiin. Työnimenä taisi parin vuoden ajan olla 'ulos luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan'. Koska nimi oli kökkö, hyvän ystävän kanssa keväällä saatiin ideatuokiossa ristittyä retki Harppaukseksi, kohteina avoin oppiminen ja oppimisorganisaatioiden työkulttuurin muutos.

Rakentelen opintopiiriä Wikiopistoon, koska siellä leijuu vapaan sivistyön henki, vaikkakin käytössä oleva MediaWiki ja globaalin Wikimedia-säätiön tuoteperheen työtavat tuottavatkin tottumalle rakkoja käsiin. En esimerkiksi vieläkään tajua, miten saan sääntöjen mukaan Wikiopiston sivuille kuvia. Mutta yritän sitkeästi oppia.

MediaWiki, joka Wikiopiston konehuoneessa hyrisee, ei ole notkea, taipuisa ja integroituvainen (anteeksi, mutta sinne ei esimerkiksi saa upotettua linkkilistaa tai YouTube-videota, jos saa niin kiitoksella otan vastaan ohjeita). Etsiskelin siitä syystä pitkään kelpoisaa kollektiivisen toiminnan foorumia, joka sisältäisi riittävän helposti aktivoivaa viestivirtaa suoraan sähköpostiin niille, jotka eivät ole vielä syvällä sosiaalisessa mediassa. Viimein oivalsin Diigon, joka oli tullut perustutuksi jo talvella Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirjan verkkolaajennoksena.

Perustin eilen Harppauksen Diigo-ryhmän, opettelin käyttämään Diigo-työkaluriviä selaimelta (Diigosta lisää Harppaus-blogissa). Tänään liitin Harppaus-blogin kylkeen Harppaus-Twitterin 5 viimeisintä viestiä. Olin eilen noteerannut, että Diigoon tallennetut kirjanmerkit saa jaettua suoraan Delicious-palveluun (jee, koska siellä on tuttavia ja sitä on tullut käytettyä pitkään). Verkkokalvolle tallentui samalla, että Diigosta linkit voi jakaa yksin tein myös Twitteriin.

Päätin harjoitella integroitua linkkien jakamista. Mikäs olisi hyvä vinkkaussivu... no tietysti YLE:n Opettaja.tv. Ei ollut tullut käytyä vähään aikaan sivuilla. Keväällä otin sinne suuntaan yhteyttä, että Vinkkiverkko voisi mielellään toimia yhtenä tiedotusväylänä Opettaja.tv:n uutuuksille. Sivuille mennessäni huomasin, että voi harmi, olisipa yhteistyö ollut poikaa. Siellähän alkaa syyskussa sosiaalisen median oppimis- ja opetuskäytön kurssi.

Opettaja.tv:n syöte ei auta kurssien kyttääjää (kurssit-sivulta tulee sama syöte kuin etusivulta). Ihan kivoja uutisia, mutta... eipä sieltä syötteestä esimerkiksi edellä mainittua kurssia löytynyt. Joka tapauksessa olin löydöstä ylen tyytyväinen, kiitos ajantasainen YLE ja Opettaja.tv! Lisäsin siis linkin Diigoon, tein siitä myös Diigon työkalulla blogimerkinnän.

Sitten silmäilin tuoreimmat sisällöt syötteenlukijasta. Haa, Mervin blogissa harmiteltiin täyttynyttä sosiaalisen median kurssia, arvelin, että sama Opettaja.tv. Kommentoin Merville, että Harppaus liippaa läheltä. Mervi otti viestini onkeensa, liittyi Harppauksen Diigo-ryhmään ja samalla vinkkasi mainion wikikirjan: Handbook of Emerging Technologies for Learning. Jee, miten hauskaa tähän aikaan kesästä saada edes yksi linkkivinkki.

Tein Diigo-kirjanmerkin tuosta wikikirjasta. Linkki välittyi kaikkine merkintoineni omaan Deliini sekä Twitteriin, jonka kautta se näkyy nyt myös Harppaus-blogin kyjessä.

Diigo integroituu myös Facebookin kanssa, tosin sivuilla näkyi kommentteja siitä, että tekniika ei vielä toimi. Siis mitä? Diigon loistava ominaisuus on, että kirjautuneena käyttäjänä näen, mitä muuta diigolaiset ovat kommentoineet. Voin lisätä tiettyyn verkkosivun osaan liittyviä kommentteja tai koko sivua koskevia kommentteja. Diigo sopii hyvin verkkoa tiedon lähteenä hyödyntäville kursseille. Verkkosisällöistä voidaan käydä syventävää keskustelua tapahtumapaikalla.

Kaikki tämä oli hankalammin selostettu, kuin käytännössä toteutettu.

YLE:n Opettaja.tv:ssä sosiaalisen median kurssi

Opettaja.tv opastaa ensi syksynä opettajia sosiaaliseen mediaan. Lisää aiheesta Harppaus-blogissa.

Tutustu Opettaja.tv:n kurssiin ja ohjelmasarjaan: Sosiaalinen media oppimisen ja opetuksen välineenä.