Jaa jotain -päivä on tänä vuonna Jaa jotain -viikko

Suomalaiset opetusalan ihmiset ovat ahkeria auttamaan toinen toisiaan. Suosiaalisen median rantautuessa Suomeen reilu 10 vuotta takaperin Jaikun, Qaikun ja Sometun kautta verkostoitui laaja joukko opettajia ja opetusalaa lähellä olevia ihmisiä. Jaiku ja sen seurannainen Qaiku lopetettiin, Sometu-verkosto teki tehtävänsä. Laajimmillaan Otavan Opiston tapahtumasta ponnahtaneessa Sometussa (= sosiaalinen media oppimisen tukena) oli yli 5 000 Ning-sivustolle liittynyttä seuraajaa.

Näiden pioneeriverkostojen jälkeen Facebook ja Twitter valtasivat verkostoitumisen kanavapaikat. Suomalaiset opetusalan ihmiset ovatkin todella aktiivisia ammatillisesti Facebookissa. Erilaisia kohdennettuja keskustelun, vinkkaamisen ja keskinäisen avunannon ryhmiä löytyy kymmenittäin.

Jaa jotain -viikko 27.-31.3.2017

Suomen eOppimiskeskuksen luotsaaman AVO-hankkeen aikana kannustettiin oppimisalan verkostoitumista ja keskinäistä avunantoa. Kun yksilö antaa vähän verkostoon, näistä vähistä muodostuu mittava varanto. Toki ongelmaksi muodostuu varannon kasvaessa oikean avun löytäminen. Siihen tarpeeseen vastaavat ihmiset eli kun kysyn verkostolta, se usein vastaa nopeasti, koska aina joku tietäjä on online. Etsimisen tarpeeseen vastaa myös mahdollisuus luokitella eli tägätä jaettuja aineistoja. Yhä useammin verkostoissa häärii myös erilaisia botteja eli koodin pätkiä, jotka auttavat löytämään juuri oikeita verkostoon jaettuja hedelmiä.

Tämän kuun viimeisellä viikolla vietetään Avoimen opetuksen viikkoa eli kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa.

Viikon kunniaksi tempaisemme jälleen suomalaisissa opetusalan ja kouluttajien verkostoissa avoimen jakamisen Jaa jotain -tapahtuman. Vinkkaamme toinen toisiamme siitä, miten Creative Commons -lisenssejä hyödyntäen sisältöjen julkaisija voi määritellä toisille oikeuksia käyttää julkaisuja. Jaettuja aineistoja kerätään tunnuksella #jaajotain ja kootaan ScoopIt-palvelussa Jaa jotain -koosteena.

Jaa jotain -päivän juuret ovat Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Tuolloin Otavan Opiston luotsaama Nettikansa-osahanke käynnisti vuonna 2013 Jaa jotain -tapahtuman suomalaisena avoimen opettamisen viikon tempauksena. Kari A. Hintikka keksi oivallisen nimen, Tarmo Toikkanen jakoi ohjeita ja opastusta ja Anne Rongas tiedotti ja kokosi. Nyt Jaa jotain -tapahtumaa jatkaa Otavan Opiston Suunta-tiimi.

Jakamista tapahtuu luontevasti suomalaisten opetusalan ihmisten kesken lukuisissa opetusalan verkostoissa Facebookissa.


OSALLISTU VIIKON AKTIVOINTIIN

Ilmoittaudu mukaan edistämään suomalaista Jaa jotain -tapahtumaa 27.-31.3.2017. Lähetä sähköpostia os. anne.rongas /ät/ otavanopisto.fi. Ennakkoilmoittautuneille lähetetään 20.3. alkaen vinkkipaketti, kuinka edistää asiaa.

Mukana:

• Otavan Opisto, Suunta-tiimi, koordinoi Anne Rongas
• KOTEK koulujen tekijänoikeudet kuntoon -hanke, Suomen eOppimiskeskus ry, Tarmo Toikkanen ja Kaisa Honkonen.
• Tredu ja Tampereen kaupungin lukiot mukana, Tuuli Kurkipää.
• Tero Toivanen, Espoo.
• Matleena Laakso, Tampere.
• Mikko Jordman, Nurmijärvi.
• Tapio, Tarja Ollas.
• Vuokko Kangas.
• Kiltakoulut ja Pintakilta.
• IT-kouluttajat, ks. vanhat seminaariaineistot.
• Opentunti ry, Janne Korsimo.
• Isoverstas-verkosto, Anu Wulff.

Tämä bloggaus julkaistu alunperin Jaa jotain -blogissa.

Jaettu kalenteri tukee yhteistyötä ja yhteistä oppimista

Vuoden alku on kalentereiden virittämisen aikaa. Kalenterit voivat tukea monin tavoin opiskelua ja työn tekoa. Tämän bloggauksen julkaisin alun perin 10.1.2016 Ideatarhurit-tiimimme blogissa.

Rutiinit keventävät kognitiivista kuormaa. Tiimityöskentelyssä yhteisten rutiinien luomiseen ja muokkaamiseen kannattaa käyttää aikaa, sillä hyvin toimiva rutiini on kuin rasvaa koneistoon.

Olemme omassa tiimissämme käyttäneet jaetua kalenteria sekä jaettuja kelenterimerkintöjä koko ajan. Kun tarkemmin keskustelimme asiasta, huomasimme, että eri ihmisten henkilökohtaiset käyttöliittymät ja toimintatavat pitää sovittaa tarkemmin siihen, miten jaettu työskentely toimii.

Aluksi loimme tiimille oman kalenterin ja merkitsimme siihen yhteiset tapahtumat. Periaatteessa. Huomasimme, että osa noudatti toisaalla syntynyttä rutiinia kutsua jokainen kalenteritapahtumaan eli merkintä syntyikin henkilökohtaiseen kalenteriin tiimikalenterin sijaan. Kutsuun piti myös vastata, jotta se näkyi omassa kalenterissa. Kutsu ei välittynyt välttämättä sähköpostiin, jos tapahtuman lisääjä ei lähettänyt kutsuja. Kaikki eivät myöskään saaneet mobiililaitteellaan toimimaan useiden jaettujen kalentereiden näkymistä. Seurauksena oli se, että osalla kaikki yhteiset kalenterimerkinnät toimivat hyvin, osalla jokin jäi huomaamatta. Kun havaitsimme nämä, päätimme yhteisen käytännön.

Kalenteri on mielikuvissa henkilökohtainen työkalu. Työkäytössä henkilökohtaisuudesta on hyvä luopua osittain. Kalenteri voi nimittäin olla todella tehokas yhteisen työnteon rutiinin tukiranka. Hyvää toimintamallia on syytä viritellä ja säätää. Se, mikä toimii yhdessä kalenterijärjestelmässä, yhdessä tapauksessa ja yhdellä tiimillä, ei toimi toisaalla. Kalenterirutiinien virittelyyn kannattaa käyttää aikaa, sillä kyse on toistuvasta toiminnasta. Viikoittainen ajansäästö kertautuu ajan myötä merkittäväksi.

Millaisia hyviä kalenterikäytänteitä sinä olet oppinut?

Kuvassa muutama Ideatarhuri-tiimissä havaittu viisaus hyvän kalenterimerkinnän tekemiseen Google-kalenterissa.

Napauta kuvaa, saat sen näkyville suurempana.

Jakaminen on auttamista, auttaminen hyvää elämää

Snellman-kesäyliopiston humanismin illassa eilen Frank Martela puhui sisäisestä motivaatioista ja siitä, mikä tekee ihmiselle hyvää, jopa onnellistuttaa. Hän totesi, että onnellisuuden saavuttaminen sinällään ei ehkä ole kovin hyvä tavoite elämälle. Mutta matka kohti niitä asioita, joiden on todettu lisäävän ihmisen onnellisuutta, kannattaa. Ne asiat ovat sisäisen motivaation kulmakiviä ja tekevt elämästä merkityksellisen. Nämä asiat voidaan jakaa neljään pääluokkaan: vapaaehtoisuus, kyvykkyys, hyvän tekeminen ja yhteisöllisyys. Tilaisuus oli verkkolähetys (tapahtumasivu Facebookissa) ja tallenne on julkaistu niitä varten, jotka eivät päässeet paikalle.

Martelan tuore kirja Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja (Gummerrus 2015) on hassusta nimestään huolimatta viisas kirja, jota voin lämmöllä suositella. Kirja ohjaa pohtimaan elämän tärkeitä ulottuvuuksia. Sen ainekset nousevat filosofiasta ja ovat paljon vahvempaa laatua kuin kirjakauppojen filosofian ja psykologian hyllyjä nykyään kansoittavat maagismystiset elämänvalloitusoppaat.

Martela pyysy luennon alussa meitä kuulijoita listaamaan oman elämämme merkityksellisiä asioita. Yhtenä kolmesta tärkeästä laitoin spontaanisti sanan auttaminen. Asiaa voi pohtia pitkään ja monelta suunnalta. Auttaminen voi olla aina jollakin tavalla pois itseltä. Annan jotain, aikaani tai tietojani. Maailma, jossa ihmiset auttavat toisiaan, toimii ja on hyvä paikka elää. Auttaminen on joskus helppoa, mutta mahdollisuus jää huomaamatta.

Jaan avoimesti aineistojani. Kirjasin jo aikaa sitten (ennen sosiaalista mediaa) motiivikseni sen, että ehkä joskus jostakin kolkasta maailmaa saan itse hyviä vihjeitä jolta kulta. Totta totisesti niin on käynyt.

Tässä mainio esimerkki jakamisen kulttuurista. Muutama periaate: minä jaan ja jakaessani kerron, miten saat jakamaani käyttää (Creative Commons -lisenssi), sinä käytät (saatat jopa kysyä tai kertoa, mutta lisenssin vuoksi tämä ei ole välttämätöntä), voit jopa antaa palautetta.

Käytännön pieni esimerkki tältä viikolta. Samuli Turunen kysyi toissa päivänä, sopiiko hänen käyttää tammikuista diapakettiani (bit.ly/jaanko). Vastasin, että totta maar sopii ja jaoin hämelle muokkausoikeudet. Hän kopioi esityksen ja muokkasi sitä kevyesti. Tuloksesta tuli mielestäni mainio. Mukana vinkki kiinnostavaan Kaisa Vuorisen positiivisen pedagogiikan blogiin (ja tutkimukseen). Hän antoi täman aamun avaukseksi kiitoksen. Minä en nähnyt mitään ylimääräistä vaivaa (oikeuksien jakaminen ja sähköpostiin vastaaminen noin 60 sekuntia). Toimintaperiaatteena toivon tällaisen ihmisten välisen elävän ja toteutuvan eri muodoissa. Näin rikastumme ja valaisemme toinen toistemme työpäiviä ja elämää.

Samuli Turunen muokkasi kevyesti vanhaa esitystäni. 

Avoimen opettamisen viikolla hyvä kiertämään #jaajotain

Kolmatta kertaa Suomessa tempaistaan kansainvälisen avoimen opettamisen viikon alkajaisiksi Jaa jotain -päivä. Päivään liittyvästä blogista löytyy jakamisohje ja tuoreet Vesa Linja-Ahon sekä Tarmo Toikkasen aineistot, joissa vastataan miksi ja miten jakaa.

Jaan itse alla olevan kuvan, joka kuvaa verkostoihin jakamisen ideaa. Annat jotain vähän ja kun monet tekevät niin, kaikki saavat paljon. Vielä on ilman muuta meillä paljon ideointityötä siinä, miten jaetut eivät ole vain siruina digipilvissä. Mutta siitä sitten jatkossa lisää.

Jaettujen kertymistä voit seurata ScoopIt-sivulta ja Twitteristä. Facebookissa Jaa jotain -ryhmä ja -tapahtuma.

Linkki jakamaani kuvaan.

Diigo opetukseen – paljon erityisherkkuja

Sosiaalisen median alkuajoilta on ollut olemassa palveluita, joiden avulla netistä löytyneitä aarteita on voinut kerätä, järjestellä ja jakaa. Edelleenkin nämä sosiaaliset kirjanmerkkipalvelut ovat tuntemattomia suurelle osalle netin työ- ja opiskelukäyttäjiä. Harmi. On todella työlästä muistinvaraisesti etsiä uudelleen ohi vilahtaneita hyödyllisiä sivuja. Jos aarteita tallettaa oman tietokoneen selaimen suosikkeihin (kirjanmerkkeihin), ne ovat vain sillä koneella ja selaimella. Nykyisin toki pilviominaisuuksin varustetut selaimet jakavat kirjanmerkit kaikille laitteille, mutta tämä ominaisuus vaatii kirjautumista selaimelle eikä mahdollista jakamista kavereille.

Ensimmäinen linkkien keräily- ja järjestelypalvelu, jota käytin, oli nimeltään BlogRoll. Sen kautta sai blogin kupeeseen nätisti likkilistoja, joita saattoi hallinnoida yhdestä paikasta keskitetysti. Sittemmin palvelu katosi. Ehdin siirtää sieltä linkkilistani Deliciousiin eli Deliin, joka oli tavattoman hieno palvelu ennen kuin se myytiin Yahoolle. Delissä sosiaalinen ominaisuus toimi. Kavereiden löytöjä oli helppo seurata ja hyvä sisältö levisi nopeasti. Deliciousissa oli eräs huipputoiminto, jota ei enää ole missään (tuntemassani palvelussa) saatavilla: tietyllä tunnisteella (tag) merkityt linkit saattoi ohjata tulemaan aakkostettuna ja omien selitysten kera toiselle verkkosivulle. Itse itse ohjasin linkkivinkkini kurssiwikeihin kurssikohtaisesti tällä tavoin (ominaisuus ei enää toimi Deliciousissa). Yahoo-kaupan myötä monet siirtyivät Diigoon, jos eivät jo olleet sen käyttäjiä.

Diigossa verkkoaarteet ovat järjestyksessä ja tallessa.

 Diigo on paljon muutakin kuin sosiaalisten kirjanmerkkien palvelu. Olen aina kokenut vaikeaksi esitellä Diigoa, koska sillä voi tehdä niin paljon jänniä ja hyödyllisiä juttuja. Sen avulla voi monipuolisesti organisoida omaa ja omien verkostojen internetsisältöjen hallintaa. Diigo toimii myös useilla mobiililaitteilla. Diigossa voi tehdä muistiinpanoja nettisivuille, alleviivata ja laitella muistilappuja, jakaa muistiinpanojaan, luoda listoja ja ryhmiä. PDF-tiedostoihin voi tehdä merkintöjä, sivuja voi ladata offline-lukemista varten ja ruutukaappauksia voi tallentaa. Muun muassa. Tosin nykyisin peruskäyttäjätilillä joitakin ominaisuuksia on rajoitettu, mutta opetushenkilöstö pääsee hyödyntämään kaikenlaisia hienouksia Educator Accountin kautta.

Educator-käyttäjätili on suhteellisen uusi ominaisuus. Palvelu opastaa hyödyntämään erityisominaisuuksia. Opettaja voi esimerkiksi luoda luokkaryhmiä ja opiskelijaryhmiä, joihin ei vaadita opiskelijoilta sähköposteja. Educator-käyttäjätilin saa luotua automaattisesti, jos koulun sähköpostissa on edu-osa. Ellei ole, palvelu neuvoo, kuinka tili anotaan. Itse jouduin käyttämään pidempää reittiä, koska koulutan työkseni opettajia ja sähköpostini opetusominaisuus avautuu vain suomeksi (eoppimiskeskus.fi). Seurasin ohjeita ja laitoin pyynnön. Reipas viikko vierähti, mutta homma toimi. Sain vielä hienon badgenkin (mainelämiskän) palkkioksi.

Diigon blogissa on paljon painoarvoista opiskeltavaa. Opastus Educator-käyttäjätilin askeleisiin löytyy. Diigo Buzz -YouTube-kanavalta löytyy hyviä vidoevinkkejä, jos et jaksa lukemalla opetella.

Pidän itse vanhaa henkilökohtaista Diigo-tiliäni auki toisella selaimella ja uutta edu-tiliä toisella. Diigon painikkeet saa asennettua jopa koulun koneille (ainakin itse onnistuin). Kun löydän hyvän aarteen, naps ja klik ja parit tunnisteet. Tallessa. Diigo on yksi tärkeimmistä ja parhaista älyllisistä proteeseistani.

EDIT: Facebookin kautta tuli hieno vinkki Aarne Hagmanilta: hän on ohjannut Diigo-tililtään lukion BI- ja GE-kursseille oheislukemistoksi sopivat verkkosisällöt ilmestymään RebelMouse-palveluun, josta sisältöjä on mukava silmäillä.

EDIT 2: Kiitos Tero Toivasen, vielä pitää suositella iOS-laitteiden omistajille erityistä Diigon selainta, joka oli toimivaksi havaittu. Yksi mainio ominaisuus on sivujen tallentaminen off-line-lukemista varten. Tätä voi hyödyntää myös opetuksessa ja luennoilla sillä tavalla, että tärkeät näytettävät sivut löytyvät sujuvasti valmiiksi ladattuina. Diigon selaimessa on myös lukutila, joka tekee tekstin lukemisesta miellyttävää samalla kun monet hyödylliset tekstin työstämiseen liittyvät aputoiminnot ovat helposti saatavilla. Diigoon liittyviä apulaisia löytyy Tools-sivulta.

Yksityis-Diigoni ja tuore Edu-Diigoni. Alla pieni diapaketti Diigoon tutustujille (ehkä vaatii päivitystä).

Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

Digitalisoituva oppimisen arki nostaa entistä ajankohtaisemmaksi kysymykset tekijänoikeuksista, aineistojen muuntamisesta, esittämisestä ja jakamisesta.

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin 22.2.2014 oppilaitosjohdon BossIT-koulutuksen blogissa. HUOMIOI, että tämä teksti koskee julkaisuajankohdan tilannetta.

Tekijänoikeusasioita on pidetty niin epäselvinä ja hankalina, että osa opettajistakin on tehnyt tietoisen ratkaisun olla noudattamatta hankalia sääntöjä. Kun koulu toisaalta edustaa yhteiskunnan hallinnollista ja järjesteytynyttä puolta, on kasvatuksellisesti merkittävää opettaa ja toimia itse yhteisten sopimusten mukaisesti.

Samalla on toki tärkeää keskustella oppijoitten kanssa säädösten ja lakien syntymekanismista ja siitä, miten aikaamme liittyy esimerkiksi digitaalisen median osalta ristiriita ihmisten toiminnan ja sovittujen sääntöjen välillä.

Aihepiiri on tärkeää kehystää opetuskeskusteluissa oppijan iän mukaan maailmantalouden, luovan työn tekijöiden toimeentulon ja plagioinnin ongelmien käsittelyllä. Eettistä keskustelua voi käydä kaiken ikäisten lasten kanssa eikä lasten ymmärryskykyä näiden asioiden suhteen kannata vähätellä. Ensin toki oppilaitoksissa aikuisten on hankittava riittävä ymmärrys, jotta ohjeet ja niiden perustelut ovat selvillä.

Hämeenlinnan BossIT-koulutuksen yhteydessä osallistujilta tuli kysymyksiä digitaalisten aineistojen käyttöehdoista. Aiheesta keskusteltaessa huomattiin myös tähän aihepiiriin kuuluva harmillinen selkeyden puute. Erään koulun rehtori korjasi omalla diallani olleen virheen: TV2:n lähetyksiä ei enää saa katsoa tai tallentaa opetuskäyttöön.

Kun asiaa perattiin, toden totta: jo viime kesänä tulleessa Kopioston tiedotteessa TV2:n kanava on poistunut sallittujen listalta. Sitä vastoin TV2:n ohjelmia elokuvia lukuunottamatta voi katsoa YLE Areenalta (Areenalta ei saa tallentaa). Aiheesta on edelleen verkossa paljon väärää tietoa, koska tiedon ajantasaisuus on ilmeisesti nähty olevan alan toimijoiden omalla vastuulla. Esimerkiksi Mediakasvatusseuran sivuilla on edelleen listaus, jossa TV2 on mukana. Toivottavaa olisi, että sosiaalisen median aktiivisia oppilaitosjohdon ja opettajien verkostoja hyödynnettäisiin näin tärkeässä asiassa. [Edit: Tarmo Toikkanen bloggaa asiasta Opettajan tekijänoikeus -blogissa 21.2.2014.]

Digitaalinen muuntaminen on toinen hankala asia. Opiskelija saa tehdä omaan käyttöönsä digitaalisia muunnoksia, esimerkiksi kirjan skannaamista, mutta opettajalla pitää olla asianmukainen lupa. Valtio on hankkinut korkea-asteelle digiluvan, mutta ensimmäisellä ja toisella asteella oppilaitoskohtainen maksullinen lupa on hankittava vuosittain.

Digitaalinen oppisisältö muuttaa opetusta ja mahdollistaa aktiivisen oppimisen metodit, jossa oppijat ovat myös aktiivisia tuottajia. Avoimet oppisisällöt voivat muodostua kollegaverkostoissa, oppijat voivat olla mukana tuottajina ja avoimilla oppisisällöilläkin voi syntyä myös kannattavaa liiketoimintaa. Toista kertaa järjestettävä suomalainen Open Education Week -tapahtuma: Jaa jotain keräsi viime vuonna hyvän joukon osallistujia, intoa ja yhteisöllistä luovuuden iloa. Tutustu ja välitä halutessasi tietoa eteenpäin: Jaa jotain 10.3.2014. Tapahtuman toteuttaa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hanke.

Lisää tietoa aiheesta:
Operight-sivusto
Opettajan tekijänoikeusoppaan sivusto
Kopiosto (tekijänoikeudet)
Teosto (esittävän taiteen tekijänoikeudet)
Tuotos (elokuvat)
Gramex (musiikki)
Creative Commons-sivusto (avoimet lisenssit) sekä
KOTEK – Koulujen tekijänoikeudet kuntoon -koulutus ja tiedotushanke.

Tiivistetty diaesitys aiheesta. Diaesitystä saa jakaa ja käyttää nimi mainiten, jakaminen verkkoon samalla lisenssillä CC BY-SA, tekijä Anne Rongas 2014. Sama diaesitys löytyy myös Google Drivesta.

Digitaaliset sisällöt: käyttö opetuksessa from Anne Rongas

Videonauhaa ja muistiinpanoja: VideoNot.es

Globaali opiskelu on tämän päivän herkkua. Löysin Australiasta yliopistokurssin, joka sopii omiin oppimistavoitteisiini kuin nakutettu. Opiskelussa videot ovat keskeisessä roolissa.

Viime viikolla Tarja Heikkilä vinkkasi Facebookissa Chrome-selaimeen liitettävästä VideoNotes -palvelusta, joka mahdollistaa videon katsomisen ja muistiinpanojen tekemisen. Muistiinpanot kiinnittyvät siihen kohtaan videota, jolla kohdalla muistiinpanon päätteeksi napautan Enteriä. Palaamalla muistiinpanon riville voin katsoa uudelleen kyseisen kohdan videosta. Videon nopeutta voi säädellä, hidastaa tai nopeuttaa.

Muistiinpanot tallentuvat VideoNotes-muodossa Google Driveen. Jos muistiinpanot haluaa kätevästi talteen pelkkinä teksteinä, palvelun voi kytkeä Evernoteen, jonne muistiinpanot siirtyvät yhdellä napautuksella. Evernoteen avautuu ensimmäisellä kerralla automaattisesti VideoNotes-muistikirja ja sen jälkeen jokainen muistiinpano tallettuu VideoNotesissa annetulla otsikolla. Evernoten muistiinpanoon syntyy myös automaattisesti linkki kyseiseen muistiinpanoon VideoNotesissa.

Systeemin kruunaa se, että muistiinpanoja voi jakaa. Jakaminen tapahtuu samalla tavalla kuin muiden Google Drive -dokumenttien kanssa eli voit jakaa tietyille henkilöille tai linkin saaneille, dokumenttiin voi antaa peljän katseluluvan, kommentointioikeuden tai muokkausoikeuden.  Jos haluat kokeilla, tässä demomuistiinpano, jota saa myös muokata. Kaiken lisäksi kyseessä on avoimen lähdekoodin sovellus.

PS. On hienoa olla kokijana hyvin suunnitellulla kurssilla, jossa asiat on vaiheistettu, jossa kaikki elementit ovat kohdallaan ja jossa myös teknologia tukee oppimista. Pienenä nyanssina uuden kurssin teknisten apulaisten valikoimassa on tsemppi-lätkien (badges) lisäksi pieni omaa edistymistä kuvaava tolppa. Tämä kolahti meikäläiseen! Heti alkoi tolppa liikkumaan kohti tavoitetta.

Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

Internetin sydän lyö jakamisen tahtiin ja verenkiertona pitkin nettisuonistoa vilistävät monenlaiset jaetut partikkelit. Ilman jakamista, sitä mitä sosiaaliseksi mediaksi vieläkin kutsutaan, nykynetti olisi tylsä kuin asfaltoitu parkkipaikka.

AVO-hankkeessa olemme useita vuosia rakennelleet avoimia verkostoja oppimiseen. Oppimisen saralla avoimuus tulkitaan monin tavoin ja sitä myös pelätään. Pelko-osasto ryöstäytyi vuosi sitten turhaan huoleen, Vesa Linja-ahon somekommentointi nostatti korkeat vasta-aallot. Maailma ei kuitenkaan järkkynyt, aallot tasaantuivat.

Avoimuus on yhdeltä osaltaan vapaan lähdekoodin juttua, siitä saa parhaiten lisätietoa VALO:n ja COSS:in sivuilta, myös Educossin blogista.

Yhdeltä osaltaan avoimuus on Wikimedia-säätiön toimintaa (säätiö, jonka rahankeruu sai erikoista potkua Suomessa), avoimen verkkotietosanakirja Wikipedian lisäksi lukuisia muita toimintoja, joista Wikimedia Commonsin media-aineistoineen soisi olevan ainakin opetuspuolella tunnetun. Wikimedia-säätiön toimintojen taustalla pörrää Open Source -ohjelmisto eli MediaWiki.

Avoimuus on myös oppiaineistojen jakamista Creative Commons -lisenssillä varusteltuna, jolloin käyttäjä voi lisenssistä heti tietää, kuinka aineistoa saa käyttää. Sopii muistaa, että muitakin netin kautta jaettuja aineistoja voi linkittää, jakokanavasta riippuen myös upottaa ja luvan kanssa myös käyttää.

Creative Commonsin video jakamisen kulttuurista tiivistää hyvin sen, mistä jakamisen eetoksesta on kysymys: jakamalla luomme ja tuotamme yhdessä ja lisenssoimalla huolehdimme, että jakaminen tapahtuu tekijän oikeuksia kunnioittaen.

Kaikki avointen sisältöjen jakamisväylät eivät kulje vapaiden ja avointen ohjelmistojen kautta, vaan monia avoimia sisältöjä jaetaan kaupallisten toimijoiden, kuten Googlen, ilmaiseksi tarjoaman palvelintilan avulla. Aihe ei ole ristiriidaton, mutta käytännöllinen ihminen löytää oman kultaisen keskitiensä.

Jakajan on hyvä osata ottaa alkuperäiset ja varmuuskopiot omista tuotoksistaan. Netissä mikään ei ole lopullisesti varmasti tallessa, mutta näin ei ole myöskään netin ulkopuolisessa maaimassa.

Oppiaineistojen jakaminen on osa oppimisen ja tiedon avaamista globaalisti mahdollisimman rikkaana mahdollisimman monien saataville. Open Learning/Education ja tiedemaailman Open Access ovat pitkään ajaneet tasa-arvoa oppiaineistojen saatavuuteen.

Open Education Week juhlistaa tätä avoimen oppimisen ja opetuksen liikehdintää nyt kolmatta kertaa. Yhtenä suomalaisena jakamisen kulttuurin ja yhdessä tuottamisen arkipäiväistämisenä järjestämme toista kertaa AVO-hankkeen voimin Jaa jotain -päivän.

Miksi jakaisin jotain omastani? Ihmiskunnan menestyminen tällä pallolla on aina perustunut siihen, että opimme toisiltamme ja välitämme osaamistamme yli sukupolvien. Minun tuotokseni ovat osa jakamisen ketjussa ja verkostossa. Yhdistämällä ideoitamme ja tuotoksiamme, luova mieli saa raaka-ainetta keksintöihin, ongelmanratkaisuun, taiteeseen, harrastuksiin, uuden oppimiseen.

Jakaminen tuo maailmaan inhimillistä lämpöä. Toki se tuo myös paljon kohinaa ja informaatiovirtoja. Jakaminen ei ole ongelmatonta. Erityisen hyvä on muistaa harkinta informaatiovyörytyksen kanssa. Ennemmin vähän ja harkitusti kuin tulvana sitä sun tätä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ja toisaalta kynnys alas: pienikin juttu voi olla oikeaan osuessaan aarre verraton.

Tiina Niskasen linkittämänä löysin aamulla Petra Larvuksen bloggauksen siitä, miten hän oli pienten koululaisten kanssa keskusteluut ja elänyt todeksi jakamisen kulttuuria:

"Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun olen tällä viikolla alkanut havaitsemaan oppilaissa aivan erilaista, uudelle tasolla kehittynyttä luovuutta (jos näin voi sanoa?) - he heittelevät ideoita toisilleen, paneutuvat visuaaliseen ulkoasuun ja haluavat ehdottomasti, että heidän työtään näytetään kaikille Air Playn kautta :) Näissä hetkissä ope tietää tehneensä edes jotain oikein, vaikka aina ei ole helppoa (eikä pidäkään olla, jotta mielekkyys säilyy)."

Tulen itse siitä vanhasta maailmasta, jossa naapuriapu ja talkoot olivat arkea. Isovanhemmat opastivat: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan."

Jaa jotain -päivän verkkopaikat jakajille ja seurailijoille

• Blogi tiedottaa
• Scoop.it julkaisee jaettua
• Jakaa voi Facebook-ryhmässä tai -tapahtumassa
• Jakaa voi Google+ -yhteisössä
• Jos jakaja haluaa toimia Facebookin ja Googlen ulkopuolella, blogikommentitkin tuovat jaetun perille
• Twitterissä voi seurailla ja kommentoida #jaajotain ja @jaajotain
• Vinkkiä somepalveluitten käyttämiseen voi etsiä Someopasteesta ja jos sieltä ei löydy, palautelomakkeella voi pyytää
• Lisätietoja jakavat tapahtuman taustajoukot: Gmail anne.rongas ja kari.hintikka. Oheistapahtumia saa mielellään järjestää ja niitä voi linkitellä Jaa jotain -tapahtumasivuille.
• Viime vuoden saalista on säilötty Diigoon, jonne myös tänä vuonna jossakin vaiheessa varastoidaan jaetut.

Kannusta kaveri päivässä

Ihastelin Linda Saukko-Raudan, Nina Rantapuun, Aarne Hagmanin ja Eero Nukarin jakamia sisältöjä ja tuumiskelin G+:n viestivirtaan:

Miten avointa lisenssoitua sisältöä verkkoon tuottava (esim. opettaja) pääsisi nolotuskynnyksen yli? Monilla olisi mistä jakaa. Esteenä ei ole enää muu kuin se, että mokaaminen pelottaa.
Oma kokemukseni on, että paljon auttaa se, kun ajattelee, miten paljon netissä on tavaraa ja miten harva yleensä edes löytää mun juttujani. Toinen on ajatus siitä, että vain tekemällä oppii ja palautelinkki joka paikkaan, jotta joku avulias voi auttaa korjaamaan virheeni. En ole ainut erehtyväinen ihminen.
Toinen kokemukseni on keskinäisen kannustamisen lisääminen. Hyvää palautetta, kiitosta ja rohkaisua kaipaa lapsen lisäksi myös aikuinen.

Pienillä sanoilla voi saada paljon aikaan oikein ajoitettuna: joko tappaa innostuksen tai asentaa siivet selkään.

Aarne Hagman pohdiskeli Vinkkiverkossa tuota noloksi tuntemista. Kannustetaan toisiamme ja otetaan itsemme vähemmän vakavasti. Tuloksena on yhteinen keko, josta jokainen hyötyy enemmän kuin yksin tuhertamisesta.

Automaaginen syötteiden jakaminen blogin kupeeseen

Otetaanpa vielä uusiksi opastus siitä, kuinka Blogger-blogin kupeeseen saa jaettua Google-syötteenlukijan (Reader) syötteet (edellinen ohjeeni oli loikkivainen). Eli näin se menee, jos haluat nähdä ruutukaappauksen isompana, klikkaa kuvaa.

Ensinnäkin Google-syötteenlukijassa voit jakaa juttuja sekä kavereillesi (jotka voivat seurata omassa Google-syötteenlukijassaan sinua) että  avoimen verkkoon. Klikkaa Jaa muille (Share).

Voit myös lisätä kommentin. Se näkyy kavereillesi. Voit tarkastella omia jaettuja klikkaamalla vasemman reunan navigoinnista Jaetut (Shared)-linkkiä.

Siirry jakamisasetuksiin.

Aivan jakamisasetussivun alareunasta löydät linkin, joka johtaa jaettujen syötteiden lähettämiseen muille verkkosivuille.

Voit hieman säätää laatikon ulkonäköä ja syötteiden näyttämistä. Jos sinulla on Blogger-blogi, voit suoraan lähettää syötelaatikon blogiisi. Jos haluat sen johonkin muuhun blogiin tai verkkosivuille, kopio koodi.

Valitse oikea bloggerbogi, kirjoita haluamasi otsikko ja anna mennä.

Voit vielä raahaamalla siirtää sivuelementin haluamallesi paikalle (jos siirrät, tallenna).

Ja siinä se sitten on! Päivittyy aina automaattisesti kun jatkossa syötteenlukijassa klikkaat Jaa/Share-painiketta. Maagista ellei olisi pelkkää tekniikkaa.

Sujuva valokuvansiirtoketju

Ihan aina kännykkäkameran valokuvalaatu ei kelpaa. Jos tahtoo nettiin jakoon parempilaatuisia kuvia, kuvat pitää siirtää kamerasta tietokoneelle ja sieltä nettiin. Picasa on jo pitkään helpottanut tätä systeemiä indeksoimalla kaikki koneelle ladatut kuvat ja mahdollistamalla kuvien nettijakamisen. Picasaa voikin lämpimästi suositella Windows-käyttäjille.

Mac tarjoaa vielä suoremman reitin. Windowsissa kuvat ladataan ensin koneelle. Itse suosin Windowsin omaa siirtoapuria, joka luo automaattisesti kansion latauspäivälle. Macillä kytken kameran koneeseen, iPhoto avautuu ja yksi klikkaus, kuvat siirtyvät koneelle, automaattisesti kuvauspäivän mukaiseen järjestykseen. Valitut kuvat voin lähettää saman tien Flickr-kuvanjakopalveluun ilman mitään erillistä ohjelmaa. Voin lähettämisen yhteydessä valita, kenelle kuvat näkyvät ja missä koossa ne lähetetään (web-koko, optimoitu tai originaali). Erittäin kätevää.

Nyt Google-dokumenteissa myös kansion jakaminen

Google-dokumentit tarjoavat välineitä työstää yhteisesti tiedostoja. Näihin saakka yhteistyöhön on pitänyt kutsua kollegoita dokuementti kerrallaan, mutta nyt on mahdollista myös perustaa omalle ryhmälle jaettu kansio. Hienoa edistystä!

Lisätietoa aiheesta Googlen opastussivulta.

Perustietoa Gogle-dokumenteista:

Jaettu Google-dokumentti voi korvata palaverin

Google-dokumentit sisältävät tekstinkäsittelyn, esitystyökalun ja taulukkolaskennan eli perinteiset toimisto-ohjelmat terästettynä kätevällä lomakkeiden laatimistyövälineellä. Uutta ja erityistä on jaettu työskentely eli usea ihminen voi eriaikaisesti tai yhtäaikaisesti työstää samaa dokumenttia.

Dokumentit voidaan julkaista www-sivuina. Dokumentit voi tallettaa useaan eri muotoon, myös pdf-tiedostoiksi. Google-dokumenttien avulla voi lisäksi avata ja muokata toimisto-ohjelmilla laadittuja tiedostoja.

Ilahduttavaisuus pientä mutta suurta

Viime maanantaina koulullamme oli aikuisopiskelijan viikon tapahtuma. Kahvipöydässä tuli rupateltua lasten ja lastenlasten syntymäpäivistä ja lahjatoiveista, kuten siitä, että sekä 3- että 18-vuotta täyttävä toivovat lahja-autoa, että eipä näytä toiveissa suurta kekseliäisyyttä olevan.

Keskiviikko-iltana ensimmäisen jakson viimeisellä tunnilla sitten nuo veikeät ja sydämelliset opiskelijamme löivät meikäläistä puulla päähän, no ei nyt ihan kolkaten vaan ilahduttavaisesti, puuautolla. Aleksi-pojanpoika, tuo 3-vuotissynttäritoiveen esittäjä, on muutaman kerran käynyt psykologian oppitunneilla ja niinpä "opiskelijakollegat" muistivat pienellä puisella punaisella paloautolla.

Pienen pojan mieleen on jo jäänyt myönteisiä koulumuistoja. Lahjayllätys ilahdutti paitsi varsinaista saajaa myös ope-mummoa. Samalla tuli jälleen kerran mietittyä sitä, miten huomaaminen, asiaan tarttuminen, toisen ajatteleminen, hyvä ajatus ja sen osoittaminen, pienet sanat ja pienet teot, ovat merkityksellisiä, suuria.

Viime viikolle mahtui useita pieniä hetkiä kiitoksen sanoja, pienestä ilahtumista. Kuten pienen pienen jaetun Twitter-lauseen suuruus. @Lyyraplus oli perjantaina nähnyt sen vaivan, että jakoi Twitterin kautta pienen ajatuksen: "Pekka Räihä & Matti Rautiainen: Kiireessä opiskelijalle ei jää aikaa ajatteluun ja opiskeltavien asioiden ymmärtämiseen."

Ajatus osui suoraan siihen, mitä olimme juuri muotoilemassa Vainion Leenan kanssa tulevan Tiedosta-lehden artikkeliin. Artikkelin ideana on slow learningn, hidas oppiminen (ei oppimisvaikeutena vaan seulomisena eli ei yritetä väkisin oppia kaikkea mahdollista vaan jotain hyvin ja syvällisesti, silti myös infovirtauksessa mukana eläen).


Olin hotellissa, kun luin Lyyraplusan viserryksen (tweetin). En ensihakemalla löytänyt netitse lähdettä, joten kysyin häneltä twitteritse (olemme "vain" nettituttuja), että mistäs tämän tiedon sait ja vastaus tuli pikapuoliin, että Hesarissa kirjoittivat ja netitse selvisi, että Vieraskynä 8.10.09. Kiittelin tietty välittömästi, koska tiedosta oli suuri ilo ja apu. Hyvä käytännön esimerkki siitä, miten nettiystävällisyys auttaa naista työ-mäessä.

Sillä hetkellä ei ollut pääsyä Hesariin ja artikkelin deadline oli muutaman tunnin päässä. Siispä kyselin Qaikussa, jos jokua ystävällissielua huvittaisi avittaa. Ja huvitti, sain artikkelin kolmena kappaleena käsiini tuossa tuokiossa, sekä valokuvana, pelkkänä tekstinä sähköpostissa että pdf-tiedostona.

Toki verkko-Hesarikin olisi voinut sen toimittaa, mutta euro maksuruljansseineen muutamasta lauseesta nykyisen vapaan informaation maailmassa tuntuu pöljältä (varsinkin kun päivän koko lehden saa samalla eurolla kuin edellispäivän lehdestä yhden artikkelin). Mielestäni verkko-Hesarilla saisi olla asiakastili, jonne voisin tallettaa vaikka kympin ja sillä saisi sitten esimerkiksi juttuja tyylin 1 000 merkkiä viidellä sentillä tai jotain sinne päin. Omalle tilille pitäisi saada myös talletettua ostetut jutut, että niihin pääsisi myöhemminkin kätevästi käsiksi (kuten esimerkiksi Editalla hankittujen digiaineistojen suhteen). Mikromaksulla kuluttaisin verkko-Hesaria ihan reippaasti. Enkä voi tajuta, että opiskelijahintaisen digilehden tilaaminen on kalliimpaa kuin paperilehden tilaaminen. Suuri osa opiskelijoista on ympäristötietoisia ja pääsee nettiin jatkuvasti. Nettilehti voisi olla erittäin hyvä tuki opiskelulle, jos siihen pääsisi kohtuullisesti käsiksi.

Tiheämpi punos, enemmän kalaa

Nyt selvästi mikroviestintä tihentää pyydystä, kun liikutaan netin valtameressä. Kaksi pientä episodia ihan pikaisesti (tässä on vähän muuta päätointa).

Eilen katsahdin TweetDeckistä, että jaahas, Peeii on lähettänyt jonkun kuvan, kuulin jo aiemmin, että reissussa ollaan. Huomasin kuvaa katsoessani, että se oli lähetetty Mobypicture-kuvanjakopalvelulla, johon pääsi kätevästi kirjautumaan Twitter-tunnuksilla ja lähettämään viestin jonnekin kauas jänkälle. Saman tien kun kirjauduin Twitter-tunnuksilla Mobypictureen, palvelu lähetti minulle henkilökohtaisen viestin Twitteriin. Enää siis Peeiin ei tarvitse laittaa minulle sähköpostia ja kertoa, että jos haluat seurata matkakuvamme, kyttäile verkossa sivua x. Näinhän ensimmäiset matkablogit ennen syötteiden aikaa toimivat. Nyt Peeiin Twitter-viesti johdatti ikään kuin kuiskaaja minut matkakuvien luo. Ja matkastakaan ei kertonut Peeii itse, vaan sosiaalisen median syvä kumu.

Äsken vilkaisin pikaisesti Google Readerin syötteet. Kiinnostava YouTube-video. Merkkasin omaksi suosikikseni, mutta ajattelin, että tämä kiinnostaisi muutamia kavereitakin. En ollut koskaan lähettänyt YouTubesta suoraan Twitteriin vinkkiä, mutta veikkasin, että varmaan onnistuu.Jakolinkki ei ollut näkösällä, Share-linkin jälkeen pitää vielä uudelleen klikata More share options, jolloin Twitter-linkki löytyi. Järjestelmä näyttää myös oppivan, sillä nyt YouTube-näkymässäni Twitter-linkki näkyy.

Firefoxin liitännäinen PowerTwitter on siitä mukava, että kuvat ja videot tulevat suoraan Twitter-virtaan, alla vasemmalla sama viesti PowerTwitterissä ja oikealla tavallisessa.
PowerTwitter vähentää liikkumista sivulta toiselle, näen kuvan ja voin kurkistaa videon suoraan näkymästä. Twitterin rewiittausta ollaan parhaillaan kehittämässä, sekin tihentää verkkoja ja muodostaa jakamisesta helppoa, nopeaa ja hauskaa. Toisaalta saadaan nopeasti myös aikaan puolittaisia ikiliikkujia, kun sama saalis kiertää kaveripiirejä Twitterissä, Qaikussa, Delissä, Friendfeedissä, syötteissä...

Havaintokehä ja informatiivinen nimi

Add this! Tai siis oikeastaan silmiini tarttuivat sanat via @addthis Jarmo Tanskasen Twitter-viestistä (jossa muuten vinkattiin Valopin Moodle-video-oppaaseen).

Lamppu syttyi himmeästi: ...tuo Twitter-viesti on tullut edelleenlähetettynä (via). Add this, lisää tämä. Kuulostaa vähän siltä, mitä Sannan kuluttajapalaute tästä blogista: puuttuu jakopainikkeet. Klikkasin siis Twitter-@addthis-linkkiä. Jep, nyt polttaa-polttaa, Twitter-sivun taustakuvassa luki: "bookmarking and sharing service." Varsinainen verkkosivusto: AddThis. Ja vihdoin lamppu loisti.

AddThis-palvelulla saan jokaisen blogiviestini perään jakamispainikkeet. Olin kyllä saanut syötteen tilaamispainikkeet blogin kylkeen, mutta en oivaltanut, millä ilveellä saisin Sannan toivomat jakamisnappulat jokaisen viestin perään, kun sellaista vimpainta ei Bloggerin valikoimista ainakaan pienellä haravoinnilla löytynyt eikä tyylivalikoimaan kuulu vakiona. Oma koodauskyky on olematon.

AddThis antaa hyvin opastetusti Bloggeriin (ja muutamaan muuhun blogiin ja julkaisujärjestelmään) pienen koodinpätkän ja näyttää, kuinka se lisätään. Esimerkiksi tässä Bloggerissa pitää älytä koodinäkymässä rastittaa Expand Widget Templates, joka ei ilman opastetta olisi tullut mieleen.

Ja mitä tekemistä tällä kaikella on havaintokehän kanssa? Kognitiivisen psykologian tutkija Ulric Neisser kuvaa havaintokehällä sitä prosessia, joka meillä on informaation suhteen joka hetki toiminnassa. Erilaisissa ympäristöissä havaitsemme asioita, joita sisäisten malliemme eli skeemojen mukaan oletamme havaitsevamme. Havaitsija voi myös olla virittynyt tietyn asian suhteen, kuten sienestäjä on virittynyt metsään mennessään sienten suhteen ja metsästäjä riistan suhteen.

Sannan kysymys oli virittänyt minut jakamispainikkeitten suhteen. Ja täydet pisteet nimeämisestä AddThis-palvelulle. Nimi ei voisi olla informatiivisempi. Siinä on kaikki. Tai vielä enemmän, sillä tunnuksen plussa oranssilla pohjalla on sekin täysosuma.

Nettipalvelujen ja muun nettisisällön laatijan suuri haaste on oivaltaa lyhyt, ytimekäs ja kuvaava nimi. Vaikeaa ja houkuttelevaa, siis luovuutta ruokkivaa. Netti ei missään tapauksessa köyhdytä kielitajuamme.

Nykyään luen ruokatunnilla Google Readeria

Tietenkin opetan nuorisoa, että koneen äärellä ei saa syödä. Siinä olisikin kehittelyä laitevalmistajille, syömää ja juomaa kestävät vehkeet. Tässä oli taas tarjolla päivän Hesari, mutta ei, Google Reader se vaan vetää, kun on hetki leppoisaa aikaa eikä juttuseuraa ruokahetkelle.

Kesän aikana erityisesti olen iloinnut Tero Heiskasen jakamista nettisaaliista. Google Readeriin näetsen saa automaattisesti tuttavien jakamat sisällöt. Eihän me Teron kanssa mitään oikeita tuttavia olla [edit: tämä on vähän tyhmästi ilmaistu, aiheesta lisää seuraavassa bloggauksessa], samoissa nettiseurapiireissä vain mukana (Jaiku, Qaiku, Tutkimusparvi). Tuttavantuttavia siis oikeammin. Verkossa jakaminen ja jaetun seuraaminen on pienen kontaktikynnyksen takana. Klikkaan naaman kaveripiiriin, sama naama toisessakin paikassa ja niin sitä sitten ollaan jonkun asteen nettituttavia, vaikka ei oltaisi koskaan tavattu. Teron jaettuja syötteitä suosittelen ihmisille, joita kiinnostaa netti erityisesti yhteiskunnallisena ilmiönä.

Ensimmäisenä eväksen säestäjänä luin syksyllä ilmestyvästä internetin Suomeen ja suomalaiseen elämänmenoon rantautumista luotaavasta kirjasta: FUNETista Facebookiin (Gaudeamus) tai siis yhden kirjoittajan blogimerkinnän aiheesta. Kiitos Tero ja muut Google Reader -jakajat! Itse ei tarvitse yrittää kahlata kuin sen, mitä tielle osuu. Ja hommaanhan kuuluu se, että juttu leviää, minäkin jaoin eteenpäin äsken lukemani. Jakaminen vaatii yhden klikkauksen. Kommentinkin voi laittaa helposti mukaan.

Kaverien verkosto haravoi ja anti päihittää päivälehden. (Meikäläisen jaettuja.)

Avoimet aineistot ja oppiminen (sunnuntaisaarna)

Onpa saman viikon aikana tullut taas useammalta suunnalta vastaan opettajien suhtautuminen avoimeen verkkoaineistoon (mm. Sun äitis kommentoi asiaa). Koska kaikki oppimateriaalini (paitsi se, jonka olen myynyt suljettuihin ympäristöihin), on avoimesti saatavilla verkossa, saan aika ajoin vastata erilaisiin kysymyksiin ja väitteisiin. Tässä jälleen kerran oma näkemykseni:

Joku toinen opettaja käyttää vapaamatkustajana työtäsi hyväkseen.

Siitä vaan! Eihän se ole minulta pois. Päin vastoin. Teemme kollegoitten kanssa vaihtokauppaa ja rikastamme toistemme idea-arsenaalia. En kerta kaikkiaan ymmärrä sellaista näkemystä, jonka mukaan opettajan työn keskeisin ammatillinen osaaminen olisi siinä, että hän laatii salaista oppimateriaalia ja esittää sitä oppitunnilla. Tämä ajatus ei ole tästä maailmasta. Opettaminen on julkista toimintaa. Ja oppimisen ydin ei ole tiedon siirtämisessä varastosta toiseen. Jos joku ajattelee näin, saa minun puolestani ihan rauhassa ajatella. Minulla on kuitenkin täysi oikeus julkaista oppimateriaalini avoimesti verkossa.

Entäs jos joku kopio aineistoasi kaupalliseen käyttöön?

Ensinnäkin hän toimii silloin laittomasti, ellei mainitse lähdettä. Ja toisekseen, on ihan turhaa kuvitella, että oppitunenille tai verkkotyöskentelyyn tarkoitetut aineistot sinällään kelpaisivat millekään kustantajalle julkaistavaksi. Joudun itsekin tekemään mittavan työn, kun muunnan avoimeen verkkoon viemääni oppimateriaalia verkkokäsikirjoitukseksi. Sitä paitsi Suomen julkaisumarkkinat ovat niin pienet ja kustannustoimittajat niin valppaita, että tällainen plagiointi paljastuu. Kymmenisen vuotta sitten eräs yliopistotutkija julkaisi tekemiäni piirroksia ilman lupaani ja sopimusta omassa painetussa teoksessaan. Tiedän, että akateeminen koulutuskaan ei ole este törkeälle käytökselle. Mielestäni eniten kärsii kuitenkin tekijä itse, kun epäasiallinen toiminta tulee esiin.

Saatko korvausta ylimääräisestä työstäsi, kun viet oppimateriaalit verkkoon?

Ymmärrän tämän kysymyksen, mutta kysyjä ei ymmärrä tiedonkäsittelyn luonnetta. Aluksi verkkotyövälineitten hyötykäyttö vaatii opettelua ja opettelu vie aikaa. Minulla aineiston vieminen verkkoon ja säilyttäminen verkossa vähentää työmäärää. Kaikki aineistoni ovat tallessa ja löydän ne nopeasti. Minun ei tarvitse kantaa materiaalia eikä järjestää papereita (ihan vähän tietenkin). En juuri koskaan monista tai tulosta (tätäkin toki pikkuisen).

Minulle pitäisi maksaa siitä, että en käyttäisi tieto- ja viestintätekniikkaa työssäni. Tvt-opetuskäyttö vähentää työtaakkaani.

Olen saanut joistakin hankkeista käyttökorvauksia joistakin oppimateriaaleista. Olen myös myynyt kustantajille tai muille julkaisijoille verkko-aineistoja. Olen tehnyt myös käsikirjoituksia erilaisiin oppaisiin ja muihin julkaisuihin. Näitä työtilaisuuksia en olisi saanut ilman monivuotista harjoitusta verkkoaineistojen tuottamisesta. Kotisivuni toimivat mainoksena. Olen yrittäjä opettajatyön ohessa (vanha maanviljelijä ei osaa pitää 3 kk kesälomaa). Yritykseni ei ole missään hakemistoissa enkä ole ehtinyt edes julkaista kotisivujakaan. Töitä on silti tarjolla, aina kun tulee vapaata aikaa harjoittaa palkkatyön vastapainoksi jotain muuta.

Kuinkas nuo tekijänoikeudet?

Yleissivistävän oppilaitoksen opettajalla on tekijänoikeus omiin teoksiinsa. Emme tee työnantajan kanssa sopimusta, joka tätä oikeutta rajoittaisi. Joku vertaisi opettajaa insinööritoimistossa töitään tekevään insinööriin ja väitti, että työnantaja omistaa opettajan verkkoaineistot. Tällainen pitää kuitenkin erikseen sopia. Oletteko koskaan nähneet opettajaa, joka työpaikkaa vaihtaessaan luovuttaisi kaikki monisteensa ja kalvonsa työnantajalleen?

Tekijänoikeutta ei tarvitse edes erikseen ilmoittaa verkkosivuilla. Teen kuitenkin yleensä niin. Olen antanut oppimateriaaleihini CC-lisenssin ei-kaupalliseen käyttöön, lähde mainittava tai muuta vastaavaa ja tämä näkyy sivuilla lähes aina.

Entä opiskelijoiden tekijänoikeudet, jos sivuilla on opiskelijoitten töitä?

Aina kun julkaisen opiskelijoitten töitä, kysyn opiskelijalta luvan (yhden tosi hyvän kuvan olen julkaissut arkistojen aarteista, en enää tiennyt, kenen tekemä se oli). Kysyn myös, laitetaanko tekijänimi näkyviin vai ei. Opastan opiskelijoita kirjoittamaan omia tekstejään avoimille sivuille nimimerkillä enkä pakota ketään, avoimet verkkojuttut ovat vapaaehtoisia. Opiskelijat ovat poikkeuksetta olleet mielissään töittensä julkaisemisesta. On hienoa, että oma juttu tulee nähdyksi.

Olen kaupalliseen käyttöön tehnyt kirjallisen sopimuksen ja maksanut korvauksen, kun halusin käyttää serkun pojan (11 v.) hienoa valokuvaa sellaisessa aineistossa, josta sain itse korvauksen.

Taisi tulla vähän saarna. Jokainen saa mielestäni ihan itse tehdä valintansa oppimateriaalien jakamisen suhteen. Minun ei tarvitse käsittää niiden ihmisten ajatusmaailmaa, jotka harjoittavat jemmaamisen politiikkaa ja suon heille täyden vapauden olla ymmärtämättä minua. Kehotan lukemaan uusimman Tiede-lehden jutun, jossa haastatellaan Kai Hakkaraista. Äly on yhteisöllistä. Vain jakamalla voimme tulevaisuudessa ratkaista vakavia globaaleja ongelmia. Olen huolissani, ellei tämä ymmärrys valkene opettajille. Olen iloinen, että sosiaalinen web antaa hienoja työvälineitä yhdistää erilaisten ihmisten osaamista, jakaa ja työstää yhdessä.

Oppiminen on vuorovaikutusta. Opettamisen keskiössä pitäisi olla jotain ihan muuta kuin oppimateriaali ja sen siirtäminen oppijan päähän mitattavaa ulkoistamista varten.

Ja totta kai olen sitä mieltä, että tiettyjä asioita pitää opetella vanhanaikaisilla menetelmillä. Vanhat menetelmät ovat oikein hyviä ja enimmäkseen on niin, ettei opettamisessa lopulta keksitä mitään uutta. Toisaalta maailma muuttuu ja sen mukana tietokäsitys ja työskentelytapa uusiutavat. Parhaat menetelmät toimivat aina ja kaikkialla.

Yhdenkään opettajan työ ei lopu, vaikka kaikki maailman oppimateriaalit löytyisivät verkosta. Verkko ei korvaa opettajaa. Jos aineisto riittäisi oppimiseen, kirjastot olisivat korvanneet opettajien tarpeen jo aikoja sitten. Todellisuudessa on niin, että uudet informaation välittämisen kanavat tekevät opettajista ja opastajista entistä tarpeellisempia.

Aiheesta olen kirjoittanut myös Vaparetken blogiin.
Teemu Arina on pitänyt viime vuonna hyvän esityksen aiheesta.