Valokuvaus on aikojensa alusta kuljettanut rinnallaan halun muokata kuvia hyviksi, esteettisesti miellyttäviksi, sopiviksi sisältönsä puolesta tai muuten ajan, paikan ja kulttuurien arvon mukaisiksi. Hupaisia esimerkkejä leviää netissä siitä, miten tämä ihanteen tavoittelu on jopa photoshoppauksen ammattilaisilla välillä lähtenyt käsistä, kuten silloin, kun mallilta katosi käsi.
Tavallisen valokuvaajan kuvankäsittely rajautui pitkään rajauksen voimaan. Retusointi eli kuvien jälkikäteinen korjailu oli vain valokuvaamojen ja itse kuviaan kehittäneitten mahdollisuus. Vielä digikuvauksen alkuvuosina ainoita laajemmin saatavilla olleita keinoja oli punasilmäisyyden poistaminen, johon oli tarjolla ensin korjauskyniä, sitten lisäsalama kameraan, sitten digitaalisia apulaisia ja kuvankäsittelyohjelmien ominaisuuksia.
Photosphop oli kallis, aivan järkyttävän kallis tavalliselle valokuvaajalle – ja maailman paras kuvankäsittelyohjelma (hintaluokka markka-aikana kymppitonnin tienoilla). Hyvien kavereitten kautta siitä toki saattoi saada laittoman asennuksen koneelleen. Photoshop Express oli kohtuullisempi hinnaltaan (pari tonnia) ja sillä sai paljon aikaan. Avoimen lähdekoodin Gimp tarjosi hiukan kimurantin käyttöliittymän kautta samoja ominaisuuksia, mutta kyllähän nämä kaikki vaativat kärsivällisyyttä ja perehtymistä.
Ja sitten kuvankäsittelyn maailma muuttui. Muistan hyvin sen hetken, kun Jere Rinne kertoi minulle 8.10.2010 MindTrek-konferenssissa iPhone-sovelluksesta PS Express. Kosketusnäyttö on mullistavaa kuvanmuokkaajalle. Kryptiset asiat muuttuvat hipaisukokeiluksi, jossa voi helposti yrittää yhtä, ottaa pakkia, yrittää toista, käyttää automaagia ja nappailla lukemattomia versiota. Se, mikä filmin kehittämisen ja retusoinnin aikaan oli hidasta, hankalaa ja kustannuksiltaan tavallisen harrastajan ulottumattomissa, muuttui digitaalisen valokuvauksen myötä leikiksi, huvitteluksia ja loputtoman kekseliäisyyden ihmemaaksi.
Mobiililaitteiden suosituimpia sovelluskategorioita on valokuvaus ja heti kylkeen myös videokuvaus ja nämä kaikkine muokkausominaisuuksineen. Videon muuntaminen 1920-luvun mykkäfilmiin muotoon käy kädenkäänteessä. Valokuvasta saa hetkessä 1970-luvun Polaroid-tyylisen.
Kuvien säätäminen ja muokkaaminen kosketuksella on sanan täydessä merkityksessä intuitiivista. Ei tarvitse opetella pitkien ja kalliiden kurssien avulla sovelluksen käyttöä: sen kun kokeilee. Lukuisat sovellukset ovat maksuttomia ja hyvät maksulliset purkkapussin hintaluokkaa.
Kuvaamiseen ja videointiin liittyviä sovelluksia on lukemattomia. Hyvien löytäminen ja muistaminen on oma taiteen lajinsa. Kertakokeilu voi tehdä suuren vaikutuksen, mutta kun hyviä on kymmenittäin. Siksipä laitoinkin alulle taulukon, johon keräillä hyviä, toimiviksi havaittuja sovelluksia. Voit ilmoittaa myös lomakkeella omat suosikkisi (taulukon suora muokkaaminen ei ole kovin helppoa mobiililaitteilla ja tulipa samalla havaittua, että aiemmin toiminut erittäin hyvä luettelonäkymä on poistettu Google-laskentataulukosta)!
Tämän bloggauksen innostajana oli se, millaisen peukutusvyöryn sai eilen sohvalla lojuessani värkkäämäni kuva (ja sama Instagramissa). Sovellus, jolla sen tein, Union, osui silmiini puoliunissaan kännykkäsurffaillessani. Teki heti vaikutuksen. Kokeilin. Kokeillessa tuli mieleen väsätä sisällöltään omannäköinen kuva, tähän paikkaan, tilanteeseen ja jotenkin tyypillisesti omaksi kokemani omasta mielen maisemastani. Taustakuva on kotirannasta napattu viime viikon tiistaina (15.4.2014) ja naamakuva tämän vuoden loppiaisena olkkarin ikkunan äärellä, siinä, minne tuo järvinäkymä näkyy. Alkukuvat ja kooste siis puhelimella värkätty ja kömpelöllä sormella. Taika syntyy kokonaisuudesta. Kaiken ei ehkä edes tarvitse olla täsmälleen, siksi puhelimen kamera riittää. Elämäkään ei ole täsmälleen ja täydellisesti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvanjako. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, huhtikuuta 21, 2014
keskiviikkona, tammikuuta 08, 2014
Sarjakuva-WAU
Sarjakuva sopii oppimiseen. Afrikan mantereella valistavia ja opetuksellisia sarjakuvia on käytetty kauan erityisesti viestimiseen lukutaidottomille. Opettajavuosilta on jäänyt omaan muistiini monta mainiota sarjakuvakokemusta.
Hauskuuden ja näennäisen keveyden taakse kätkeytyy paljon ajattelua, miettimistä, keksimistä, oivaltamista, suunnittelua. Olen tehnyt yliopisto-opinnoissa yhden oppimistehtävän sijoittamalla sosiologeja Lasse ja Leevi -sarjakuvasitaatteihin. Lehtori tykkäsi ideasta. Eräs aikuinen filosofian opiskelija sai ikimuistoisen ahaa-oivalluksen, kun opiskelimme vaikeaa teoreettista asiaa sarjakuvien kanssa. Lukivaikeuksinen nuori lukiolainen pystyi osoittamaan ymmärrystään sarjakuvilla niin hienosti, että kun en tuosta vaikeudesta entuudestaan tiennyt, sen vasta loppukokeen esseestä huomasin. Kirjoittamiskammoinen opiskelija käsitteli todella oivaltasti omaa kirjoittamiskammoaan humoristisella sarjakuvalla.
Sarjakuvan oppimissovellus ei siis aina tarvitse omaa piirtämistä ja värkkäämistä, voidaan käyttää olemassa olevia sarjakuvia. Piirtäjille oma tekeminen on inspiroivaa. Ja mikä parasta, nykuteknologia tarjoaa myös helppoja keinoja valmiin ja itse tehdyn välimaastosta. Erityisesti mobiilisovelluksista löytyy lukuisia hauskoja ja helppoja työkaluja sarjakuvitteluun.
Viime aikoina suureen suosioon on rynninyt Facebookiin integroituva mobiilisovellus Bitstrips. Harva on ehkä havainnut, että sama palvelu tarjoaa myös koulusovelluksen Bitsrips for Schools. Koulusovellusta voi kokeilla 30 päivää maksutta ja sen jälkeen hankkia halutessaan maksullisen version (ks. hinnoittelu). Maksuton kokeilujakso riittää hyvin ajallisesti rajalliseen projektiin. Kaikki kuvat voi ladata omalle koneelle napinpainalluksella, joten siinä mielessäkin kokeiluversio on käyttäjäystävällinen. Kokeilutunnukset eivät myöskään vaadi luottokorttitietojen antamista.
Bitstrips for Schools toimii niin, että opettaja perustaa luokan (class) ja antaa piirrustustehtäviä. Hän lisää myös oppijat, maksimissaan 40 henkilöä luokalle. Opettaja luo avaimen, jolla oppijat pääsevät luokalle ja nimet löytyvät sen jälkeen pudotusvalikosta. Oppija luo oman salasanan ensimmäisellä kerralla, mutta muuta kirjautumista hänen ei tarvitse tehdä. Näin toisen nimissä kuvien tekeminen ei onnistu. Piirrostehtävää voi tehdä vähän kerrassaan ja palauttaa opettajalle kommentoitavaksi. Sarjakuvat voidaan julkaista joko vain luokalle tai verkkoon.
Olen perustanut kokeiluluokan ja valinnut sille teemaksi tietotyön tekemisen parantamisideat. Koulu-Bitsripissä pääsee muokkaamaan kuvien taustoja ja tekemään moniruutuisia strippejä, toisin kuin nykyisessä versiossa henkilökohtaista Bitsripiä. Alla esimerkiksi kouluversiossa muokattu kuva, jonka tein aloitustehtävää inspiroimaan. Kuvat voi myös yksittäisinä kuvina jakaa avoimeen nettiin ja palvelusta saa myös upotuskoodin. Näitä tosin ei kannata käyttää, jos aikoo vain kokeilla ilman palvelumaksua.
Koska kokeiluluokan aihe on ihan todellinen, perustin kuvien julkaisemiseen blogin ja olen kokeillut kuvaruutujen tekemistä myös henkilökohtaisella Bitsripillä. Haluatko tulla mukaan kokeilemaan Bitsripin kouluversiota? Kokeilujakso jatkuu tammikuun 2014 loppuun saakka. Laita viestiä, niin liitän mukaan leikkiluokalle.
Osa meistä ihmisistä miettii asioita kuvina, hahmoina tai jollakin lailla visuaalisesti. Kuvaa tehdessä on aikaa ajatella. Kuvan tekemiseen uppoutuu ja samalla mielessä tapahtuu paljon asioita. Mieli virittyy asiaan. Kuva on myös mainio alku keskustelulle. Bitsripin kaltaiset askartelupakkaukset vähentävät en-minä-osaa-piirtää -tuskaa. Vanhojen kokemusten perusteella voin vakuuttaa, että sarjakuvat toimivat kaiken ikäisillä ja myös niillä, jotka ovat aina mieltäneet olevansa sarjakuvamaailman ulkopuolella.
Bitsripin käyttöön voi tutustua lisää palvelun ohjesivuston kautta. Siellä on mm. hyviä videoita.

torstaina, marraskuuta 22, 2012
Valokuvatila täyttyi Bloggerissa, mitä teen?
Suora mobiilibloggaus tai käsittelemättömien kuvien käyttäminen blogimerkinnöissä saattaa Blogger-blogissa johtaa siihen, että blogin oma kuvatila 1 Gt täyttyy. Ratkaisuna on joko opetella pienentämään kuvakokoa esimerkiksi tekemällä kuvasta ruutukaappaus ja käyttämällä tätä ruutukaappausta blogissa.
Bloggerin kohdalla on myös mahdollisuus käyttää Google Valokuvia, jotka olivat aiemmin nimellä Picasa Valokuvat. Nyt Picasa on integroitu Google+ -palveluun eli tämä palvelu pitää ottaa käyttöön. Sen jälkeen Blogger-blogin kautta on suora pääsy Google Valokuviin. Bloggerissa lukee edelleen valokuvan lisäämislaatikossa Valitse tiedosto Picasa-verkkoalbumeista, mutta kyse on siis samasta asiasta kuin Google+ -palvelun kautta avautuva Valokuvat.
Google+-ohjeissa lukee, että valokuvielle on rajaton tallennustila (myös alle 15 minuutin videot).
Tässä vielä ruutukaappauksina selostus:
Vie kuvia Google+ Valokuvat: vie hiiri Kuvat-kuvakkeen päälle, klikkaa Lisää kuvia ja lataa haluamasi kuvat.
Kun olet ladannut kuvat ja ryhdyt bloggaamaan, kuvan lisäämisen kohdalla valitse Picasa-verkkoalbumeista, pääset selaamaan lisäämiäsi kuvia.

tiistaina, kesäkuuta 12, 2012
Picnik-kuvankäsittely avautui vihdoin Googleen
Maan mainio kuvankäsittelypalvelu Picnik, joka aiemmin oli integroitu Flickr-palveluun, on nyt käytettävissä Google+ -palvelun valokuvissa. Kokosin AVO-hankkeemme tuotoksiin pienen kuvasarjan, jonka avulla pääset juonesta kiinni.
tiistaina, helmikuuta 09, 2010
Google Buzz jaikumaista sykettä someen
Jyri Engeström iloitsi Twitterissä, että vihdoin! Monin tavoin itegroituva ja integroiva tilapäivitys-sutinaksi mainossivulla nimettu Google Buzz maastoutuu Gmailiin ja toimii puhelimessa. Näyttää mukavalta ja monipuoliselta. Google Wave on vielä kovin vaiheessa, siitä ei juuri iloa ole, mutta tämä Buzz näyttäisi olevan mahdollisesti ilostuttavampi sosiaalisen median liima-reititin-systeemi. Omat Google-verkostot ovat valmiiksi mukana ja liitoksia saa myös Twitteriin, Friendfeediin, Picasaan YouTubeen ja Flickriin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)