Näin kävi tällä viikolla koulutuskeikalla. Monet olisivat kaivanneet toiminnallisempaa otetta ja vähemmän teoriaa. Tämä on aina hankalaa tasapainoilua somekoulutuksissa. Otin opikseni niin, että yritän jatkossa osata vielä tarkemmin sopia etukäteen, mitä tehdään. Jos työpajoja toivotaan, niihin pitää saada ihmisiä, joilla on samanlaisia tarpeita. Työpajan koko ei voi olla myöskään kovin suuri tai muuten tarvitaan useampi kouluttaja ja mielellään useampi tila. Varsinkin auditoriossa on hankalaa tarjoilla kättä pidempää.
Sosiaalinen media näyttäytyy työvälineinä ja niiden kautta pääsee kiinni siihen, mitä se nyt onkaan, uusi työtapa, yhteisöllinen tuottaminen, verkostomainen toiminta jne. Mutta toisaalta työvälineet eivät ole jutun juuri. Kyse on ihmisten välistä toimintaa koskevasta muutoksesta. Työvälineet on loppujen lopuksi melko nopeasti opeteltu (sisältävät ohjeita ja ovat geneerisiä). Iso juttu on muuttaa ihmisten toimintaa eli siis muuttaa omaa toimintaansa. Toisia ei juuri voi muuttaa.
Ihan niinkuin Claes Andersson totesi viikonlopun Iltalehdessä (tuli kotiinkannettuna): lääkkeitä ottaa kyllä, mutta elämäntapojen muuttaminen onkin yllättävän vaikeaa. Asenteet ovat aikuisella melkoisen pysyviä. Uuden oppimisen edessä on usein vanhan poisoppiminen. Sosiaalisen median kohdalla käy herkästi niin, että kaikki uusi tulee vanhan päälle. Lopputuloksena on suma, tukko ja ähky.
Laadin tänään nelkä miniluentoa aiheesta, löytyvät Some hanketyössä -wikistä, otsikon Sosiaalinen media on viidakko -alta. Ja Slideshare-palvelusta myös, mittaa slidecasteilla on 5-8 min. En nyt tiedä, onko näistäkään sen kummemmin iloa kenellekään. Sekaan vaan, kaverin kanssa. Siitä se viidakko tokenee. Naks tapahtuu päässä, kun rauhoittaa itsen, ettei kaikkea tarvitse eikä varsinkaan yhdellä kertaa. Verkostoissa hilluminen kannattaa. Löytyy vertaisia auttamaan mutkissa ja ylämäissä.
