Nettiä ikä kaikki – Ylen kamppis alkaa elokuussa

Kävin kesällä 2000 Helsingin yliopistolla Helena Tapperin vetämän kansainvälisen kesäkoulukurssin Information society as risk society. Osallistujia oli eri puolilta maailmaa. Omassa tiimissäni Koreasta ja Saksasta. Kurssilla tutustuimme Manuel Castellsin sosiologiseen ennakointiin, josta yksi kiteytymä oli: verkotu tai syrjäydy.

Kuulun ikäluokkaan, joka ei saanut minkäänlaista tietotekniikan oppia koulussa. Valmistuimme ylioppilaiksi keväällä 1981. Samana syksynä lukioomme saapuivat ensimmäiset tietokoneet. Kuljin pitkän ja mutkikkaan tien tietoteknisiin taitoihin. Yhtenä onnenani Asko-eno, joka on ollut todellinen pioneeri tietotekniikan ja netin opetuskäyttäjänä.

Teknologia herättää paljon tunteita. Se turhauttaa. Sen varjolla hypetetään. Teknologian oppimiskäyttöön liitetään perusteettomia myyttejä ja toisaalta ei tunnisteta erityisiä oppimisen tarpeita. Perusteettomia myyttejä ovat esimerkiksi luulot siitä, että tietyn ikäiset eivät enää voi oppia ja tietyn ikäiset oppivat kuin itsestään tai että teknologian käytön oppiminen vaatisi jotain tiettyjä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Erityisiä oppimisen tarpeita ei tunnisteta esimerkiksi siinä, miten heikot taidot nuorilla voi olla teknologian käyttäjinä, koska heillä on vain kapean alueen vahvat taidot. Myös oman toiminnan säätelyn taidot jäävät huomaamatta. Tietoteknologian valtavirtaistumisessa viimeisen vuosikymmenen aikana lapset ovat usein olleet vanhempiaan nopeampia omaksujia. Aikuisten tukea oman toiminnan säätelyyn ei ole ollut (digiajan Summerhill). Teknologia koukuttaa ja vie aikaa. Se on moniteräinen miekka (kaksi terää ei riitä kuvaamaan).

Olen oman oppimispolkuni innostamana opettanut opettajia teknologian opetuskäyttöön jo 14 vuotta. Tämä blogi on ollut yksi osa avointa oppimista omia havaintojani jakamalla ja oikeastaan syntyi alunperin erään koulutustuokion oheistuotteena 12 vuotta takaperin. Äskettäin eräs netin kautta tuttu kysyi, miten ehdin näitä. Kerroin, että olen hahmottanut asian jotenkin tähän tapaan: Koska olen pienestä lapsesta alkaen tehnyt käsitöitä, olen oppinut hahmottamaan kaksiulotteisia ohjeita kolmiulotteisiksi toteutuksiksi. Netti toimii samalla logiikalla. Näen kuvaruudulla asiat kaksiulotteisesti, mutta asia itsessään on avaruudellinen, hypertekstuaalinen. Tästä syystä olen myös vankasti sitä mieltä, että lapsille pitää tarjoilla roppakaupalla kuvataidetta, musiikkia, liikuntaa ja käsitöitä.

Osa meistä omaksuu nettitaidot nopeammin, osa hitaammin. Nopean oppijan oppijaminäkuva on kohdallaan. Hänellä on mielessään syvästi koettuna ajatus ja oivallus siitä, että minä voin oppia. Hahmottamiskyky on myös kohdallaan. Mentaalinen kartta syntyy mieleen, rakentuu ja täydentyy. Tärkeää on myös se, että emootiot eivät ole esteenä. Kyse on taidoista, joita ei opi kuin tekemällä. Nettitaidokkuus on tässä mielessä käsityön, kuvataiteen, musiikin tai liikunnallisen taidon kaltainen asia. Ketään ei voi myöskään pakottaa oppimaan digitaitoja, sillä ne ovat vahvasti ajattelun ja tiedonkäsittelyn taitoja, hyvin henkilökohtaisia ja sisäisiä.

Yle Oppiminen käynnistää elokuussa alkavaan kampanjan Nettiä ikä kaikki. Kuilut umpeen! Meistä nettitaitavista jokainen voi olla omalla tyylillään ja sopivasti aikaansa käyttäen tuki-ihmisenä jollekulle netin kanssa tuskailevalle ikäihmiselle (mun mielestä myös nuorelle). Noloa ei saa myöskään olla avun pyytäminen. Ikävintä on pudota läpi verkkojen ja syrjäytyä nettimaailmoista. Noloa on myös antaa niin käydä.

>> https://yle.fi/aihe/nettia-ika-kaikki
>> https://www.facebook.com/groups/Digitreenit/

Ajattelun taidot ja oppiminen – kirjaviisauden aatelia

Kirja(vinkki)viisautta kollegalta toiselle

Syyslukukauden avautuessa uuden oppiminen kutkuttaa aina. Ammatillinen oppiminen itselläni tarkoittaa hyviä kirjoja, mielenkiintoisia verkkofoorumeita, podcasteja ja radio-ohjelmia, joskus jos jaksan, myös maukkaita videoita.

Kirjojen kanssa alkaa olla heikkoa. Viime keväänä tuskastuin täysin, kun useasta kirjakaupasta yritin metsästää tuoretta kotimaista Otavan julkaisemaa oman aihepiirinsä tähtikirjaa. "Voimme tilata." No voikaa tilata, niin minäkin voin.

Syyskauden ensimmäinen Opettajan Tietopalvelun asiakaslehdykkä ja kuukauden kirja Reseptit OPSin käyttöön (Aki Luostarinen ja Iida-Maria Peltomaa) sytyttivät oppimisen intoon. Seikkailin sen verran Opettajan Tietopalvelun sivuilla, että huomasin hauskan houkutuksen: Opettajan kirjablogin. Kirjablogiin kutsuttiin alan ihmisiä kirjoittamaan kirjavinkkejä kollegoilleen. Laitoin heti matoa koukkuun ja sain kutsun joukkoon. Listalta valitsin ilman arveluita kirjoittajajoukon ja kirjan nimen perusteella aarteeksi arvelemani. Kirjakaupoissakin olen aina kulkenut haistelemassa kirja-aarteita. Eikä ollut virhearvio. Harvinaisen ravitseva kirja: Ajattelun taidot ja oppiminen (kirjoittajaryhmä Irmeli Halinen, Risto Hotulainen, Eija Kauppinen, Päivi Nilivaara, Asta Raami, Mari-Pauliina Vainikainen).

Open kirjabloggaukseni kirjasta Ajattelun taidot ja oppiminen löytyy Opettajan Tietopalvelun Open kirjablogista: Ajatuksen voima olkoon kanssasi.

Opettajan Tietopalvelu on ideoinut kaikenlaista muutakin jännää ammattikirjallisuuden kanssa. Onnekas opettaja sai lukuvuodeksi 1000 eurolla ammattikirjallisuutta. Kokeilulla tutkitaan, mikä vaikutus hyvällä ja tuoreella käsikirjastolla on opettajan työssä jaksamiseen ja mitä kirjallisuudesta saa irti omaan työhönsä. Nuori opettaja Anna Vehkala raportoi kerran kuussa kokemuksiaan.

Toinen vinkeä idea ammattikirjallisuuden äärellä on #opechat eli Twitterissä keskustellaan kuukauden kirjoista. Linjoilla ovat kirjailijat itse. Ideana on, että chatin vetäjä esittää kysymyksiä ja sitten niistä keskustellaan tovi. Twitter on vähän hämärä väline tähän. Voi kun meillä olisi edelleen Jaiku!

Ajatukset ovat kuin viherkasvit kotona tai kasvimaa tuolla pihan puolella. Sopivasti valoa, vettä ja ravinteita. Ja sitähän kirjat ovat ajatuksille. Ajattelun taidot ja oppiminen aivan erityisesti auttaa ymmärtämään sitä, mitä olen juuri nyt tekemässä itse ja sitä mihin voin johdattaa oppijoita. Meillä ei saa olla niin kiire, että emme ehdi lukea ja ajatella. Nyt vähän kuin olisi niin kiire...

Mobiili oppija ja mukana kulkeva teknologia

Osallistuin vuonna 2006 kahdelle mobiilipedagogiikan kurssille. Paikka oli Heinola, ja opettaja Pasi Silander. Kevään kurssilla syttyi liekki, syksyn kurssille oli pakko päästä syventämään: maksoin itse, koska koulun koulutusrahat oli siltä vuodelta käytetty (ne kaikki noin 200 € per pää). Nälkä oli suuri ja siihen aikaan tieto oli kortilla … ei ollut juuri minkäänlaisia avoimia verkostoja oppimiseen. Jaiku keräili syksyllä 2006 uuden nuuskijoita. Bloggaajia oli Suomessa kourallinen, blogien opetuskäyttöä oli orastavasti Helsingin Yliopistolla Lokari-blogi, YLE:llä Tuija Aalto kuin lumiaura raivasi oppivan organisaation liikkumakenttää web 2.0 -maisemiin, Sun äitis ja Rautasilta olivat mobiilin mediapedagogiikan äärellä.

Pasi Silanderin ja Anni Rytkösen artikkeli (2005), An Intelligent Mobile Tutoring Tool Enabling Individualisation of Students’ Learning Processes, oli ensimmäisiä jäsentäjiä, jonka avulla itse ryhdyin hahmottamaan tulollaan olevaa oppimaisemaa, sitä, että teknologia irtoaa sähkö- ja verkkojohdoista ja oppiminen voi toimia moninaisissa tiloissa.

Digikamera oli mullistava kaveri. Sitä mullistusta ei nykyisin voi kuvitella. Kun 24 tai jopa 36 kuvan filmin kehittäminen vei aikanaan aikaa viikon ja rahaa järjettömän paljon, oli käsittämätöntä, että pienellä kameralla saattoi kuvata ihan mitä vain ja ladata heti kuvat omalle koneelle ja tulostaa, mitä huvitti milloin vain. Mobiili valokuva oli niin radikaali, että nyt sitä ei kyetä ymmärtämään. Ja sitten tuli video. Puhelimen ja kameran video. Ensin oli hirveästi tiedostomuotoja ja syksyn 2006 kurssillakin konvergoitiinkin urakalla, että saatiin tiimien mobiilivideot pelittämään.

Vuoden 2005 alussa aloitin opetyön ohella maakunnallisen verkko-opetuksen kehittämishankkeen koordinaattorina ja sain töistä kannettavan tietokoneen, ensimmäiseni. Ei siitä ollut mitään iloa ja hyötyä ja palautin sen koululle. Sillä ei nimittäin päässyt nettiin kuin koulun tiloissa. Soitin IT-tukeen ja neuvottelin, mutta ei, ei mitään mahdollisuuksia. Luovutin. Onneksi voitin huhtikuussa 2005 Microsoftin Innovatiivinen opettaja kisassa ihan mahtavan Fujitsun kosketusnäytöllisen tietokoneen (joka muuten on toimintakunnossa edelleen, vaikka ei sitä enää nettiin voi laittaa virussuojattomana). Kunnollinen työväline on avainasemassa, jos halutaan, että muutos tapahtuu. Edelleenkään kaikilla opettajilla ei ole henkilökohtaisia tietotyön välineitä.

Mobiilipedagogiikan kurssilla syksyllä 2006 olin tulisia hiiliä Nokia 3110:n kanssa. Huimat 8,5 vuotta palvellut kapula sai väistyä. Vielä heinäkuussa olin sinnitellyt, mutta vääjämätön hyppy matopeliä edeltävältä kivikaudelta mobiilibloggaukseen oli huumaava. Sillä Sony Erikssonilla pystyi bloggaamaan! Hauskaa näin vuosien jälkeen selailla vanhaa valokuvablogia, se oli aikaa ennen Instagramia.

Perustimme 2006 mobiilipedagogiikan kurssilla yhden pöytäryhmän kanssa Vaparetki-blogin, sen oheen wikin, Jaiku-ryhmän, Flickrissä kokeiltiin valokuvalla oppimista. Blogi on mainio muisto ja osoitus myös siitä, että aika hyvin oltiin kartalla. Vuosien vieriessä huomaa myös hyvin, miten mainiota on, että muistiinpanot on tehty avoimeen verkkoon. Kurssin Moodle on hävinnyt.

Digikameroitten, kannettavien tietokoneiden ja puhelinten rinnalle nousivat muutamiksi vuosiksi minikannettavat. Nyt elämme tabletlaitteiden kultakautta. Tulevatko sähköpaperilaitteet muuttamaan taas kerran mobiilioppimisen arkea?

Avointa oppimista ja aktiivista kansalaisuutta edistäneet hankkeet päättyvät. Itse olen ollut töissä AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Sen sisarhankkeen päättöseminaariin Inariin piirtelin mukana kulkevasta teknologiasta ja mobiilioppimisesta etäesityksen. Kokosin kuviin niitä asioita, joiden kanssa edelleen painitaan, vaikka vuosikausia näitä ollaan kehitetty. Asiat menevät välillä eteenpäin hitaasti, vaikka samaan aikaan jotkin asiat loikkivat ja hyppäävät suorastaan uskomatonta vauhtia kehitystasolta toiselle.

Mukana kulkeva teknologia ja mobiili oppija from Anne Rongas

Open Päivitystä... ja homma jatkuu

Lisää tätä! Toivoivat opettajat.

Olen pari viime vuotta ollut töissä kahdessa Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa opetusalan hankkeessa: AVO (Avoimet verkostot oppimiseen ja Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin) sekä Open Päivitys. Viimeksi mainittu päivittää opettajia opetusteknologian pedagogiseen käyttöön.

Open Päivityksessä olemme luoneet verkotokouluttajien toimintamallin, jossa koulutuksen toteuttujana ei ole yksi organisaatio vaan usean osaajan yhdistelmä. Samaa toteuttaa myös AVO. Tuloksena on kombinaatio, jossa löytyy laajaa osaamista ja osaamisen yhdistelmiä. Osaamisverkosto ei synny hetkessä eikä pysy toimintakykyisenä pelkällä hyvällä tahdolla.

Molemmissa hankkeissa olemme kehittäneet lukuisia keinoja tehdä omaa työtä näkyväksi, oppia vertaisilta, työskennellä yhdessä, liittää erilaisten osaajien taitoja ja tietoja yhteen. Käytämme jatkuvasti jaettuja dokumentteja, virtuaalisia juttelutiloja, jaettuja kalentereita ja monia muita keinoja.

Open Päivityksessä olemme jalostaneet koulutuksen mallia ja kirjoittaneet kaikki vaiheet yhteiseen tuotantokäsikirjaan, jolla on mittaa 24 sivua. Tällä tavalla uusi toimija pääsee mukaan systeemiin.

Tiimityönä olemme erityisesti työstäneet koulutuksen arviointi- ja palautemalleja sekä vertaisoppimisen mallia. Viimeksi mainittu on ollut vaativa, sillä opettaminen on pitkään ollut yksin tekemistä. On ollut haasteellista luoda sellaisia tulokulmia ja toimintoja, joilla yhtä aikaa huomioidaan yksilöllisyys ja itsenäisyys ja toisaalta kannustetaan oppimaan toisilta ja tekemään yhteistyötä. Onneksi tässäkin olemme saaneet yhteen monta viisasta päätä ja alan kehittäjää. Tulossa on Vertaisvihko eli työkirja vertaistyöskentelyn tueksi. Myös Vertaispäivittäjän lyhytkurssi, johon on rakennettu askel askeleelta etenevä, ei liian työläs, mutta silti rikas, kokonaisuus.

• Open Päivityksen ja AVO-hankkeen koulutusaineistoja Edulan Mediakirjastossa (jo yli 100 aineistoa).
• Open Päivityksen koulutusten verkkosivut.
• Open Päivityksen blogi ja Facebook-sivu.

Parhaillaan Open Päivittäjät kokoavat yhteen oppimisprosessien ja oppimistehtävien suunnittelun apuvälineitä ja suunnittelumenetelmiä. Dokumenttia pääsee myös rikastamaan, dokumentin alusta löytyy toimintaohjeet.

Koulutuksista on julkaistu didaktisia ideoita kaikkien saataville, nimittäin jokainen kaipaa hyviä esimerkkejä ja tuntumaa, mitä opetusteknologian avulla voisi tehdä. Open Päivitys ei ole luonut uutta erillistä ideoitten julkaisupaikkaa, vaan osallistujat ohjataan käyttämään olemassa olevia: OPH:n Hyvät käytännöt, Osaava-ohjelman Open kortit tai Aalto-yliopiston ja kumppaneiden LeMillin Sisällöt tai Menetelmät. Koulutuksen koordinaatio vie LeMilliin myös kaikki lomakkeella ilmoitetut vinkit, jos osallistujalle tämä on mieluisin tapa.

Avoin oppiminen, opetus ja avoimet sisällöt – huuhaa vai jihuu?

Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.