Vuorovaikutteisen opettamisen kuusi kultaista käskyä

Antti Hirvonen oli joukkoistanut ja koonnut eilen Storify-palveluun Vuorovaikutteisen journalismin 6 käskyä. Kooste oli niin hyvä, että idearosvoilen tähän opettamiseen (ohjaamiseen) soveltaen.

Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.

Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:

1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin

Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.

Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."

2. Kerro, mitä teet

Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.

Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.

3. Joukkoista

Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.

4. Kuratoi prosessia

Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.

5. Arvosta apua

Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia.  Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.

6. Palkitse

Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.

Silloin ennen vanhaa...

Meiän miä.

Aamulla virtaili FB:ssä taas tuttu menneitä hurjia aikoja muisteleva hupailuviesti:

"Jos olet kasvanut kotiruoalla, olet joutunut nousemaan vaihtaaksesi TV-kanavaa, pyöräillyt kouluun ilman kypärää, joutunut kelaaman kasettia lyijykynällä, joutunut menemään naapuriin sen sijaan, että olet soittanut kännykkään ottaaksesi selvää oliko kaveri kotona, ja kaupat olivat kiinni aina sunnuntaisin, laita tämä seinällesi, koska sinä olet selvinnyt!"

Mieleen tupsahti heti muutamia muitakin arjesta kadonneita asioita, joista on hauskaa kertoilla jälkipolville ja samalla laskeskella, miten kuuluu itse jo siihen ennen-vanhaa-koulukuntaan, josta itse pienenä tykkäsin ja joiden maailma tuntui olevan kaukana kaukana. Korvat hörössä kuuntelusta jäi tarinointirakkaus ja innostus puhuttuun kieleen.

Nykyäänhän ihmiset, isovanhemmatkaan, eivät välttämättä kertoile menneistä ajoista. Halpa huvi. Mutta vaatii myös tiettyä asennetta puolin ja toisin. Lapsuuteni kertojataiturit eivät vähätelleet nykyisyyttä ja kullanneet menneisyyttä vaan ihmettelivät maailman menoa ja loivat nykyisyyteen aikajatkumoa taaksepäin.

Nyt ymmärrän oman tulevaisuuskiinnostukseni virinneen noista lapsena kuulluista tarinoista, sillä mennyt loihtii sisäisen mielikuvituksen silmiin myös näkymiä tulevaan. Tulevaisuus on yhdellä tavalla heijastusta menneisyydestä. Vilkas mielikuvitus luo pienillä vihjeillä kaikenlaista.

Lapsenlapsi (vajaa viisvee) on monien naperoitten tavoin loputtoman kiinnostunut dinosauruksista. Luimme kesän kuluessa pari dinosauruskirjaa ja kävimme Heurekassa ihmettelemässä dinonäyttelyä. Dinosaurusten aika ruokkii lapsen mielikuvitusta. Jossain kaukana menneisyydessä. Aika saa menneisyystarinoitten kautta ulottuvuuksia. Taaperon nykyisyys muuttuu mielikuviksi menneestä, olevasta ja tulevasta.

Radiossa soi Entisten nuorten sävellahja, kun aloittelin tätä kirjoittelemaan. Ensin vastasin lapsenlapsen sähköpostiin (ei ihan vielä osaa lukea, mutta kirjoittaa, sähköinen viestintä motivoi ja innostaa lapsia kirjoittamaan). Ajat muuttuvat ja viestintäkulttuurit. Ihmiset pitävät yhteyttä toisiinsa. Nostalgialla on sijansa, mutta pitäisikö menneeseen pitäytyä vain siksi, että se oli silloin ennen vanhaa ainoa oikea ja todellinen?

Jos maailmaa tarkastelee jurakauden perspektiivissä, on ihan sama, miten me pienet ihmiset keskenämme viestittelemme. Tärkeintä on yhteyksien luominen, toistemme ymmärtäminen, kyky ilmaista ja kyky kuulla, eläytyä, ymmärtää.

Lauma tuntemattomia ystäviä

Friend, family friend, network, contact, connection, followings/followers, watching/subscribers, kontakti/seuraaja, kaveri, ystävä... Sosiaalisen median oleellinen puoli on seurata ja olla seurattuna tai siis ottaa vastaan ja jakaa informaatiota.

Jaettua informaatiota on monenlaista, kuten mikroblogien viestit (kuten Twitter, Qaiku), statuspäivitykset (mitä minä missä nyt), omien tuotosten julkaiseminen (mm. blogimerkinnät, jaetut kuvat ja videot), omien verkkotilojen päivitykset (mm. wikin editoinnit), jaetut verkkosisällöt (linkit, syötteet ja mahdollisesti niihin liittyvät kommentit).

Verkossa on ihmisiä, joiden julkinen viestivirta (lifestream... jonka suomennosta Jaikussa kehiteltiin ja elovirtaan päädyttiin) kiinnostaa juuri minua, klikkaan siis hänet mmm... kontaktikaveriystäväksi. Ehkä hänkin bongaa minut ja havaitsee, että tuolta tyypiltä tulee jotain järjellistä nettiin, voisihan sitä silmäillä, ok, klik kontaktikaveriystäväksi.

Mutta mitä nämä kontakti-kaveri-ystävät ovat? Voivat tulla sydänystäviksi, voivat olla kuin työkavereita, vaikka ovat eri paikassa virallisesti töissä, ovat lähemmän kaverin kavereita siis kaverinkavereita, voivat olla nettituttavia, joita tapaan vain netissä, voivat olla kaukaa seurattuja, kuten Miehikkälän kunnanjohtaja, jonka kyllä tunnistan ja jonka julkisia edesottamuksia seuraan, mutta joka ei minua tunne.

Tätä tuli mietittyä edellisen blogimerkinnän kohdalla. Olen kesällä ja jo aiemmin mielihyvikseni lukenut Tero Heiskasen Google Readerilla jakamia verkkosisältöjä. Jakaminen onnistuu, koska olemme Google Readerin kautta 'ystäviä'. Mietin, että millä sanalla nimitän Teroa? Ystävä? No ei, johan siellä toisessa päässä vähintään puoliso nostaisi kulmia. Kerran on oltu samassa Turkimusparven tapaamisessa, on valmisteltu esitystäni Jyväskylän yliopistolle, kommentoitu samoja verkkokeskusteluita, on yhteisiä kavereita, siis ehkä kaverinkavereita.

Tuija Aallon ja Marylka Yoe Uusisaaren Nettielämää-kirjassa verkkotuttavuus tulee monella lailla esille, erityisesti luvussa Keiden kanssa kaveriksi? Kuka kutsuu ketä? Luvussa pohdiskellaan paitsi ystävä-käsitettä myös yksityiselämän ja työelämän sekoittumista sosiaalisen median kaveripiireissä (aiheesta mielenkiintoinen rinnakkaisilmiö creepy treehouse eli aikuisten, kuten opettajien, tunkeutuminen lasten ja nuorten vapaa-ajan nettielämään).

Nettielämää-kirjassa (s. 97): "Jos näyttää siltä, että hyväksyt kaveriksi kenet tahansa, alennat sillä todellisten kaverisuhteidesi arvoa. Elämä on verkossakin sosiaalista peliä, jossa menestyy tyylitajulla ja hienotunteisuudella."

Jaikussa käytiin toissavuonna mieleenjäänyt (siis miltei legendaarinen) keskustelu Facebookin kaverikutsuista, Suvikon aloitusviesti kuului: "Facebookissa jatkuvasti joutuu torjumaan tai päästämään kavereiksi ihmisiä, joita ei sellaisiksi koe, mutta joita ei haluaisi loukata."