lauantaina, marraskuuta 22, 2014

Lauantaisin opettelen uutta rennoilla keinoilla

Yhdistän hyötyä ja hupia lauantaisaunan jälkeen. Luen hyödyllistä kirjaa, neulon ja tasapainoilen laudalla. Työviikot ovat olleet viime aikoina täynnä välttämätöntä tekemistä. Jotta se ei kävisi rasittavaksi, pitää olla henkistä ilmatilaa.

Mieltä pitää ruokkia, mutta millä ajalla ja voimilla – näin kysyy moni kaltaiseni tietotyöläinen. Veikkaan, että tämä oma tapani puolittain opiskella uutta ja kuitenkin rentoilla kotioloissa on hieman erikoinen. Aivoni saivat hyödyllisiä virikkeitä, suoraan seuraavalla työviikolla käytettävää polttoainetta, mutta kuitenkin samalla tein myös jotain ihan muuta, enkä mitenkään hypertehokkaasti, vaan ihan leppoisasti. Kas näin:

1. Sattumahdollisuudesta oppimisen ilo irti

Etsin erääseen kirjoitelmaani siteerausta Alf Rehnin kirjasta Vaaralliset ideat. Koska kirja on paperinen, etsi-toiminto toimi muistin varassa ja silmillä. Ahmin uudelleen kirjan sivuja, lyijykynämerkintöjäni. En ihan löytänyt etsimääni, joten kokeilin googlausta ja löysin ammatillisesti erittäin kiinnostavan kirjan, jonka Sonera oli julkaissut toissa vuonna: Uuskasvun anatomia – opas parempaan tuottavuuteen. Julkaisijasta ja nimestä huolimatta hurjan kiinnostava. Työteliään viikon päälle en halunnut istua lukemaan. Istuttu oli taas ihan liikaa.

2. Korvilla lukemisen kätevyys

Noukin kirjan linkin puhelimellani leikepöydälle, avasin Voice Dreamissa sen (kerroin tästä mainiosta lukijarobotista äskettäin tässä blogissa).  Yhdistin puhelimen kaiuttimiin ja laitoin Sannan lukemaan.
Puhelimessa Sanna lukee ääneen PDF:ää, puhelin kiinni kaiuttimissa.

Tältä lukeminen näyttää puhelimella, luettava alue keltainen.


3. Vapailla käsillä ja jaloilla mukavaa tekemistä

Otin neulomuksen esille. Villapusero vaavalle, etukappaleen miehustassa jo mennään. Neulominen on niin mukavaa. Rentouttaa. Saa mielen tyyneen tilaan. Kuunteleminen sopii hyvin neulomisen kaveriksi. Ja koska ei tehnyt yhtään mieli istua, nousin tasapainolaudalle. Seisten neulominen sujuu hyvin, nehän esiäiditkin neuloivat kävellessään.
Neulomus edistyi mukavasti.
Tasapainolaudalla seisten.

4. Muistiinpanoja hipaisemalla

Minulla on hyvä kuulomuisti. Silti tekee mieli aina tehdä merkintöjä kirjaan. Nyt lyijykynän korvasi Diigon PDF-annotointi. Kun Sanna luki jotain erityisen kiinnostavaa, hyvän lauseen tai kappaleen, astahdin tasapainolaudalta pöydällä olevalle koneelle ja maalasin kuulemani kohdan. Voice Dreamissakin voi maalata siteerauksia, mutta tein tämän Diigossa. Diigoon tallennetut PDF-linkit muuttavat asiakirjan editoitavaksi. Tyydyin pelkkiin maalauksiin, olisin toki voinut myös kirjoittaa omia ajatuksiani, mutta neulomisen ja kuuntelun rytmiin se ei sopinut. Kaikki maalaamani sitaatit löytyvät kätevästi Diigosta.

Kiinnostavat kohdat kävin hipaisten maalaamassa talteen.
Ja tältä ne hipaisut näyttävät Diigossa.

Tässäpä maistiaisiksi minua viehättänyt pohdinta kirjan sivulta 27:

"Uhkakuvana on, että kun siirrämme arjen yksinkertaisten merkityksien rakentamisen ulkoiselle apuvälineelle, niin emme harjaannuta aivokapasiteettiamme jatkuvasti arjessa. Kykenevätkö ihmiset luomaan tietoelementtien välille uusia yhteyksiä enää silloin, kun edessä on merkityksellisiä uusia haasteita? Tyhmistymmekö kansakuntina ja tyhmistyvätkö kansakunnat eri aikaan?"
Tämä ei ollut siis mitään yltiötehokasta moniajoa. Jokainen neuloja tietää, että neulominen auttaa keskittymään. Jokainen tasapainolaudan käyttäjä tietää, ettei laudalla seisominen vaadi aivoja, eikä käsiä. Usein harrastan lauantaisin pitkään nukkumisen jälkeen jotain tällaista erilaista oppimista.

tiistaina, marraskuuta 18, 2014

Mobiili oppija ja mukana kulkeva teknologia

Osallistuin vuonna 2006 kahdelle mobiilipedagogiikan kurssille. Paikka oli Heinola, ja opettaja Pasi Silander. Kevään kurssilla syttyi liekki, syksyn kurssille oli pakko päästä syventämään: maksoin itse, koska koulun koulutusrahat oli siltä vuodelta käytetty (ne kaikki noin 200 € per pää). Nälkä oli suuri ja siihen aikaan tieto oli kortilla … ei ollut juuri minkäänlaisia avoimia verkostoja oppimiseen. Jaiku keräili syksyllä 2006 uuden nuuskijoita. Bloggaajia oli Suomessa kourallinen, blogien opetuskäyttöä oli orastavasti Helsingin Yliopistolla Lokari-blogi, YLE:llä Tuija Aalto kuin lumiaura raivasi oppivan organisaation liikkumakenttää web 2.0 -maisemiin, Sun äitis ja Rautasilta olivat mobiilin mediapedagogiikan äärellä.

Pasi Silanderin ja Anni Rytkösen artikkeli (2005), An Intelligent Mobile Tutoring Tool Enabling Individualisation of Students’ Learning Processes, oli ensimmäisiä jäsentäjiä, jonka avulla itse ryhdyin hahmottamaan tulollaan olevaa oppimaisemaa, sitä, että teknologia irtoaa sähkö- ja verkkojohdoista ja oppiminen voi toimia moninaisissa tiloissa.

Digikamera oli mullistava kaveri. Sitä mullistusta ei nykyisin voi kuvitella. Kun 24 tai jopa 36 kuvan filmin kehittäminen vei aikanaan aikaa viikon ja rahaa järjettömän paljon, oli käsittämätöntä, että pienellä kameralla saattoi kuvata ihan mitä vain ja ladata heti kuvat omalle koneelle ja tulostaa, mitä huvitti milloin vain. Mobiili valokuva oli niin radikaali, että nyt sitä ei kyetä ymmärtämään. Ja sitten tuli video. Puhelimen ja kameran video. Ensin oli hirveästi tiedostomuotoja ja syksyn 2006 kurssillakin konvergoitiinkin urakalla, että saatiin tiimien mobiilivideot pelittämään.

Vuoden 2005 alussa aloitin opetyön ohella maakunnallisen verkko-opetuksen kehittämishankkeen koordinaattorina ja sain töistä kannettavan tietokoneen, ensimmäiseni. Ei siitä ollut mitään iloa ja hyötyä ja palautin sen koululle. Sillä ei nimittäin päässyt nettiin kuin koulun tiloissa. Soitin IT-tukeen ja neuvottelin, mutta ei, ei mitään mahdollisuuksia. Luovutin. Onneksi voitin huhtikuussa 2005 Microsoftin Innovatiivinen opettaja kisassa ihan mahtavan Fujitsun kosketusnäytöllisen tietokoneen (joka muuten on toimintakunnossa edelleen, vaikka ei sitä enää nettiin voi laittaa virussuojattomana). Kunnollinen työväline on avainasemassa, jos halutaan, että muutos tapahtuu. Edelleenkään kaikilla opettajilla ei ole henkilökohtaisia tietotyön välineitä.

Mobiilipedagogiikan kurssilla syksyllä 2006 olin tulisia hiiliä Nokia 3110:n kanssa. Huimat 8,5 vuotta palvellut kapula sai väistyä. Vielä heinäkuussa olin sinnitellyt, mutta vääjämätön hyppy matopeliä edeltävältä kivikaudelta mobiilibloggaukseen oli huumaava. Sillä Sony Erikssonilla pystyi bloggaamaan! Hauskaa näin vuosien jälkeen selailla vanhaa valokuvablogia, se oli aikaa ennen Instagramia.

Perustimme 2006 mobiilipedagogiikan kurssilla yhden pöytäryhmän kanssa Vaparetki-blogin, sen oheen wikin, Jaiku-ryhmän, Flickrissä kokeiltiin valokuvalla oppimista. Blogi on mainio muisto ja osoitus myös siitä, että aika hyvin oltiin kartalla. Vuosien vieriessä huomaa myös hyvin, miten mainiota on, että muistiinpanot on tehty avoimeen verkkoon. Kurssin Moodle on hävinnyt.

Digikameroitten, kannettavien tietokoneiden ja puhelinten rinnalle nousivat muutamiksi vuosiksi minikannettavat. Nyt elämme tabletlaitteiden kultakautta. Tulevatko sähköpaperilaitteet muuttamaan taas kerran mobiilioppimisen arkea?

Avointa oppimista ja aktiivista kansalaisuutta edistäneet hankkeet päättyvät. Itse olen ollut töissä AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Sen sisarhankkeen päättöseminaariin Inariin piirtelin mukana kulkevasta teknologiasta ja mobiilioppimisesta etäesityksen. Kokosin kuviin niitä asioita, joiden kanssa edelleen painitaan, vaikka vuosikausia näitä ollaan kehitetty. Asiat menevät välillä eteenpäin hitaasti, vaikka samaan aikaan jotkin asiat loikkivat ja hyppäävät suorastaan uskomatonta vauhtia kehitystasolta toiselle.



sunnuntaina, marraskuuta 09, 2014

Korvilla lukeminen vapauttaa jalat, kädet ja silmät

Mieleeni tuli tietokoneelle aikanaan keksitty suomennos, rautainen konttoristi, kun löysin sujuvan ja toimivan digitaalisen yksityissihteerin lukemaan minulle työhön liittyviä raportteja.  Kyllähän näitä tekstistä puheeksi -sovelluksia on ollut aikapäiviä ja näkövammaisille kehitettyjä erityisesti. Mutta nyt vasta osui omalle kohdalle sellainen apulainen, joka toimii kännykällä ja on helppo käyttää.

Kyse on Voice Dream -sovelluksesta. Se ei ole maksuton, mutta hinta on kolmen suklaalevyn verran ja karkkiaskin hinnalla siihen saa ostettua vielä Acapellasta miellyttävä-äänisen Sannan. Vieraille kielille pitää hankkia omat äänimoottorit (iOS:lle on nyt olemassa 36 maksutonta kielipakettia), englanti ja suomi tulivat valmiina. Äänipaketit ovat aika isoja tiedostoja, mikä voi rajoittaa useiden kielten käyttämistä. Toki ääni on kuin rautaisella konttoristilla, hieman tökkivä. Mutta edut lieventävät haittoja.

Minulle on jäänyt roikkumaan useita tärkeitä raportteja ja selvityksiä, joita ei työpäivän aikana ole ehtinyt lukemaan. Kuulo on aina ollut lempiaistini (minkä vuoksi pakenen kaupungeista niin pian kuin voin). Muistan hyvin kuulemani asiat ja olen aina oppinut kuulemalla. Minulle tämä siis sopii kertakaikkisen hyvin.

Kun töissä lähes koko ajan kirjoitan, luen tai puhun, niin tuota ekstraluettavaa on kertynyt – nimen omaa PDF-muodossa. Tavallisia kirjoja on erilaista lukea, samoin e-kirjoja. En halua tulostaa paperinippuja, varsinkin, kun kyseessä on kymmenien raporttien ja selvitysten kahlaaminen niin, että noukin helmet tiettyihin tarpeisiin. Nyt selvitin jonosta jo kaksi raporttia ihan kevyesti Voice Dreamin kanssa.

Voice Dreamin ominaisuuksiin kuuluu, että se näyttää korostettuna kohdan, jossa mennään. Näytön voi asentaa myös niin, että luettava rullaa muutaman rivin suurennoksena, jos haluaa myös katsoa tekstiä yhtä aikaa (sopii varmaan hyvin kieleen, joka ei ole hyvin hallussa).

Tekstejä voi noutaa luettavaksi monella tavalla. Itse latasin PDF:t suoraan verkko-osoitteella. Palvelu yhdistyy mm. Dropboxiin ja Google Driveen.

Tekstiin voi lisätä kirjanmerkkejä. Puhetta voi nopeuttaa ja hidastaa. Tekstiä voi kelata pikana eteenpäin tai loikkia yli vähemmän tärkeiden kohtien. Taulukot ja muut oheissisällöt aiheuttavat kikkaireita lukemiseen, mutta ne voi hypätä yli. Itse muistan hyvin numerot, joten eilen esimerkiksi painoin mieleen sivunumerot, jonne kannattaa palata.

Mikä parasta, samalla kun lukee, voi puuhailla kotiaskareita, kävellä, loikoilla rentona tai tehdä jotain muuta rutiinimaista. Monille suuri apu on myös siitä, että silmät eivät rasitu.