EDIT. 23.2.2012 + 29.2.2012 kommentoin itseäni: "Olen tänä päivänä eri mieltä menneen itseni kanssa kosketusteknologiasta eri mittakaavoissa. Se, tarvitaanko siihen kallista peltiä ja muovia, on eri asia. Nykyisillä tekniikoilla päästää kevyisiin ratkaisuihin. Mukavaa, että vanhanakin ajatukset voivat vaihtua hyvien perusteiden vaikutuksesta. eBeamin hankinta vireillä kotitoimistoon. Teknologia sinällään on alusta moneen. Uusi ei tee vanhoja tyhjäksi, vanhoista parhaat muuntuvat uuteen."
31.1.2010 kirjoitin:
Iltalehti tukee interaktiivisten valkotaulujen markkinointia Suomeen. Kepeästi otsikoimalla ja painottamalla saadaan syntymään mielikuva siitä, että tässä on härpäke, jonka vuoksi emme ole tietoyhteiskuntakehityksen keihäänkärki.
Videojuttu on otsikoitu: "
Mullistaako tämä keksintö koulunkäynnin?" Ja videon viestiä siivitettiin näin: "IL-Digi oli Educa-messuilla tutustumassa uudenlaiseen tapaan opettaa oppilaita luokassa. Tätä tapaa käytetään jo laajalti Euroopassa, ja näillä näkymin se on suuntautumassa myös Suomeen." (
Aiheesta myös juttu IL-verkkolehdessä.)
Tyyppiesimerkki opetusteknologiasta, jossa ainoa isohko juttu on värikkyys ja jota markkinoidaan opettajalle opetuksen avuksi. Kampanjahinta tuossa esitellylle systeemille on viiden tonnin paikkeilla. Edes joka toiseen suomalaisluokkaan sellainen varustus... tai joihinkin se tonnin karvalakkimalli. Sitten ne kuluvat, niitä pitää huoltaa, tulee päivitysohjelmia, varaosamyyntiä...
Todellinen mullistus oppimiseen olisi se, että käytettäisiin tyhjiä välineitä, joissa on pelkkiä apuvälineitä. Sellaisessa bisneksessä ei kuitenkaan synny juuri päivittämistarvetta, ei voida myydä uusia, uudistettuja sisältöjä.
Näillä interaktiivisilla tauluilla saadaan aikaan viehättäviä myyntivideoita. Ja meissuilla on ihan hauskaa demota, miten kaukosäätimellä voi äänestää vastauksia ja kappas, siellä ujommat viittaajat pärjäsivätkin paremmin. Mitä mullistavaa tässä on? Kyllä introverteille ja visuaalisille ja muille erilaisille oppijoille saa aikaan moninaisia oppimiskokemuksia vaikka väripapereilla ja saksilla.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että tällä tauluteknologialla mennään taas tyypillisesti siihen halpaan, että uskotaan teknisen laitteen ratkaisevan ongelmia, joita tekninen laite ei voi ratkaista.
Interaktiivisen valkotaulun ja siihen liittyvien oheislaitteiden avulla voidaan organisoida laadukasta, monipuolista ja hauskaa oppimista. Ne eivät estä hyvää oppimista. Niillä voidaan myös toteuttaa kiinnostavia juttuja, kuten näytön nauhoittamisen tai jakamisen etäopiskelijoille, kaikenlaisia visuaalisia pelejä, karttoja yms. Mutta mikä sitten näistä on hintansa väärtti verrattuna esimerkiksi pelkkään tietokone+netti+tykki-pakettiin?
Ja entäs sitten se tilanne, että opettaja ei osaa käyttää laitetta ja siinä se sitten jököttää pimeänä seinällä? Tai siihen tulee vikaa vikaa vikaa? Tai sitä käytetään vain frontaaliopetuksen toteuttamiseen ja oikeastaan jatketaan vanhaa tietoa toistavaa opetustyyliä, drilliharjoituksia ja ... no, kun ajattelen, miten 45 minuutin tunnilla sählätään laitteiden kanssa. Kun omassa luokassa on viime aikoina tykki toiminut hitaasti, olen jättänyt sen pimeäksi. Ollaan käytetty kynää ja paperia.
Olisihan se kiva, jos joku nyt tulisi tohkeissaan todistamaan, että kyllä nämä taulut mullistavat suomalaisen opetuksen. Itse kaipaisin tiedon jäsentämisen ja kollektiivisen käsittelyn välineitä, arvioinnin apuvälineitä ja koko arviointimaailman uudelleen miettimistä. (Arvioinnista keskustellaan
Vinkkiverkossa ja
Sometussa.)
Oppimisen kannalta tyhjä työpöytä on hyvä aloitustilanne (en nyt puhu ihan parusluku- ja laskutaidon opettelusta). Keksiminen, tutkiminen, omatoiminen luokittelu, yhdistely, oivaltaminen.... kaikenlaiset projektit, joissa yhdistyy oppivan yhteisön erilainen osaaminen, niistä itselleni on ainakin jäänyt parhaat oppimismuistot.
Siihen aikaan, kun kävin koulua, opettajat antoivat meidän vetää lastenjuhlia ja kaikenlaisia rahankeräämiskemuja. Toteutimme myös biologian ja maantiedon opettajamme Tapio Rintasen johdolla monia unohtumattomia juttuja, puiden istuttamisesta lähiympäristön suunnitteluun, variskeitoista kaislapontikan keittoon (no ei siihen prosentteja saatu, mutta ei haitannut). Olen kokenut itse sen, miten taitava opettaja toimii yläkoululaisten kanssa ja saa erilaiset mukaan. Ei se niin monimutkaista ole. Eräs taitava pedagogi sanoi kerran minulle, että kyllä se riittää, että menet värikynien kanssa tuonne luokkaan.
Rintasen Tapio opetti meitä ottamaan asioista selvää. Varmaan jokainen joutui useaan kertaan lähtemään oppitunnilla ulos luokasta, koulun kirjastoon, toisen opettajan oppitunnille, luontoon. Menimme etsimään vastauksia. Hän antoi meille rohkaisun ja suuntaa, ei vastannut itse. Ja se jos mikä, jäi mieleen. Kuten se, kun vähän polvet tutisten koputin rehtori-ruotsinopettajan luokan ovelle: "Anteeksi, että häiritsen, mutta..."
Oppimisen psykologiasta on paljon tutkittua tietoa. Motivaation ja emootioiden merkitystä ollaan taas julkisemminkin oivaltamassa. Vaihtoehtopedagogiikoissa on elätetty jo vuosisadalta toiselle ja kolmannellekin paljon oivallista. Pidän itse erittäin merkittävänä tietoisuuden ja oman aktiivisuuden virittämistä. Tärkeää on myös yhdessä toimiminen ja erilaisten äänien kuuluville pääsy, maailman avautuminen ja mutkistuminen. Se, että oppii näkemään pintailmiöitten taakse ja että ymmärtää myös, miten voi vaikuttaa maailmanmenoon, miten voi löytää edes pienen oman paikan tässä maailmassa. Merkityksen elämälleen.
Sanomalehti- ja
aikakauslehtipäivät ovat tulossa. Mielestäni niissä näkyy eräs suomalaisen oppimiskulttuurin loistokkuus. Mutta näistä joskus lisää.
