Näytetään tekstit, joissa on tunniste arviointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arviointi. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 11, 2020

Uunituore arvioinnin työväline PS-kustannuksen painokoneesta #arviointi

 

Anne ja Najat
Jiihaa! Puolitoista vuotta sitten Najat Ouakrim-Soivion kanssa herännyt idea jalostui viime vuonna kesällä käsikirjoitusmuotoon. Talven mittaan viilailtiin ja nyt on painokone laulanut. Viime viikolla julkaistiin Arvioinnin työväline sekä Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirja.

Työvälineeseen kuuluu ohjevihkonen (näytän sen takakantta viereisessä kuvassa), kaksi suunnittelupohjaa ja 48 korttia. Kortit kattavat seitsemän aihepiiriä, joita meidän mielestämme on hyvä miettiä arvioinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kortit on tähdätty yleissivistävään opetukseen, mutta suuri osa sisällöstä on geneeristä aikuiskoulutusta myöten. 

Kortit helpottavat arvioinnin suunnittelun ohella dialogin käynnistämistä, arvioinnin monipuolistamista ja yhteisen arviointikulttuurin kehkeytymistä. Yksityisajattelu ei riitä, tarvitaan yhteistä puhetta ja siitä kumpuavaa näkyväksi tekemistä. Samoin kaivataan yhteisessä toimintaympäristössä ja sosiaalisessa yhteydessä toteutettavia tekoja. Siis ei vain sanan helistelyä vaan käytäntöä, periaatteena: pieni on kaunista ja ymmärrettävä mannaa. Oikea-aikaisuuskin on arvioinnin kanssa kultaa, sillä klisee "vähemmän on enemmän" pitää vankasti paikkansa.

Korteissa toinen puoli on opettajille joko omaa ajattelua kyydittämään tai yhteissuunnittelun avuksi. Toinen puoli on oppijoille (eli oppilaille tai opiskelijoille). Kortit sopivat alakoulun ylemmiltä luokilta eteenpäin. 

Vastaavaa tuotetta ei ole meille tullut vastaan. Vaikka kortteja on monta eli 48, niitä kaikkia ei tarvitse käyttää yhdellä kertaa. Kiireisessä arjessa muutaman kysymyksen äärelle pysähtyminen riittää.

Työvälineeseen kuuluvat suunnittelupohjat antavat vinkkiä arviointiin liittyvien asioiden suunnitteluun vuositasolla sekä oppimiskokonaisuuden kaarella. Pohjia voi monistaa ryhmätyöskentelyyn tai niitä voi varioida omiin tarpeisiin.

Katsos vaan: Arvioinnin työvälineen näytesivut.

Toinen ja itsenäinen osa pakettia on Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirjalla. Sillä on taustahistoria, tuote on ollut olemassa vuosikausia. Se on nyt mietitty uusiksi tähän päivään. Arviointityöstä iso osa toteutuu sähköisesti. On kuitenkin tilanteita, joihin paperinen muistikirja on mainio apulainen. Kirjasessa on myös tiivistetysti tietoa peruskoulun ja lukion arviointiasioiden ytimistä. Se on jaoteltu oppimisen aikaisen arvioinnin ja osaamisen arvioinnin tueksi. Mukana on myös koulun arviointikulttuurin suunnittelu sekä arviointisanasto. Suunnittelu- ja muistikirja on lukuvuosittain uudistuva. Seuraavaan painokseen tulee jotain vanhaa, jotain uutta.

Kahokaho: Arvioinnin suunnittelu- ja muistikirjan näytesivut.

Meille tekijöille oli melkoisen jännittävä yllätys, että tuotoksemme on syyslukukauden alkuun Opettajan tietopalvelun kauden kirjapakettina (kuva vieressä). Vaikka monet kirjakerhot ovat kadonneet, Opettajan tietopalvelu on opetusalan tietokirjojen luottoväylä. Oma kotikirjastoni on rikastunut sitä kautta vuosia. Ks. Opettajan tietopalvelun jäsenille pakettihinnalla molemmat.

Jos teosten hankinta kiinnostaa, tästä löytyy kirjailijakohtaiselta VIP-sivulta pidempään voimassa oleva etuhinta:

Testikäyttäjiltä saimme rohkaisevaa palautetta, mutta olisi huippua saada lisää palautetta. Olemme tehneet työvälinettä ilman esikuvaa, joten se ei voi mitenkään olla täydellinen. Fyysiset rajatkin tulevat vastaan, kun tuotoksen pitää sopia materiaalin ja mittojen suhteen tiettyyn olomuotoon. 

Sellainen olo meillä Najatin kanssa nyt kumminkin on, että ihan rinta rottingilla uskallamme tätä hengen hedelmäparia esitellä. Teimmekin korona-tyyliin etänä pienen hehkuttelu-esittelyvideon.

Najatin taustalta löytyy polku historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajana, lukion rehtorina ja arviointitutkijana. Tutustuimme siksi, että rakastan kirjoja. Hänen kirjansa Oppimisen ja osaamisen arviointi (Otava 2016) kolahti minuun niin reippaasti, että otin yhteyttä ja pyysin silloin meneillään oleeseen lukion arviointikulttuurin kehittämishankkeeseemme asiantuntijavieraaksi. 

Meillä Najatin kanssa arviointiajatukset sopivat sen verran hyvin yhteen, että yhteistyö on jatkunut siitä lähtien. Podcastiakin ollaan höpsötelty yhden koulutuksen eväiksi. Viime kesäkuussa hanketta raportoidessa ällistyin, että näinkin himmeää aihetta oli käynyt kuuntelemassa toista tuhatta henkeä.

PS-kustannus on alansa timantti Suomessa. Aikamoisen kiitollinen olo tästä puolentoista vuoden matkasta.


Esittelyssä avioinnin työväline from Anne Rongas on Vimeo.

EDIT: 31.8.2020 Suomen Arviointiyhdistys jakoi Arvin päivän palkinnon. Museoviraston arviointityö sai pääpalkinnon ja meidän Arvioinnin työvälineemme kunniamaininnan.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2014

Tärkeitä eväitä kasvattajalle

Liisa Keltikangas-Järvinen on tehnyt merkittävän elämäntyön tutkiessaan kollegoidensa kanssa sitä, miksi me ihmiset toimimme, kuten toimimme, mitkä asiat vaikuttavat siihen, millaisia meistä tulee.

Keltikangas-Järvinen summasi äskettäisessä Tiedeykkösen radioohjelmassa omaa uraansa ja siinä ohessa kertoi hyvin ymmärrettävällä tavalla siitä, miten suuria edistysaskeleita molekyyligenetiikka on tuonut psykologiaan. Kun Freud aikoinaan yhdisti varhaislapsuuden ja myöhemmän iän mielenterveyshäiriöt, hän joutui käyttämään selittäjänä mielen tiedostamatonta kerrosta. Nyt tiedetään, että lapsuuden kasvuympäristö, painokkaimmin lähimmät ihmiset, muovaavat kasvavan lapsen aivoista sellaiset, että tämä syy-seuraus -yhteys on todellakin olemassa. Freud oli siis nykytietämyksen mukaan oikeilla jäljillä, mutta keinot selittää tieteellisesti uskottavalla tavalla puuttuivat.

Pienen lapsen kasvuympäristöllä ja lähimmillä ihmissuhteilla on valtava vaikutus hänen loppuelämäänsä. Lapset ovat perimältään erilaisia, joten samassa perheessä ja samalla kasvatuksella on erilaisia tuloksia. Jos yksilöllisyyttä ei huomata ottaa lukuun kotona, vielä vähemmin koulussa. Onneksi monet kehittävät tänä päivänä yksilöllisen oppimisen menetelmiä (kuten Pekka Peura kollegoineen).

Liisa Keltikangas-Järvinen on ansiokas tiedenainen siinäkin mielessä, paitsi että on ensimmäinen suomalainen nainen psykologian professorina, hän on kirjoittanut myös liudan erittäin hyviä, tärkeitä ja yleistajuisia kirjoja kehitys- ja persoonallisuuspsykologiasta. Juuri ilmestyi hänen ja Sari Mullolan kirja Maailman paras koulu? Kympin tytöt ja seiskan pojat? – luonnonlakiko olisi syytä kulkea jokaisen opettajan ja kasvattajan lukemistoon.

Eilen 12.8.2014 Keltikangas-Järvistä haastateltiin radion Ajantasa-ohjelmassa. Haastattelussa keskityttiin kouluarvosanoihin ja arvioinnin ongelmiin. Henkilökohtainen temperamentti eli biologisperäinen toiminnan tyyli vaikuttaa hänen mukaansa aivan liikaa arvosanoissa nykyisin. Hän myös kertoi, että tyttöjen ja poikien arvosanaerot vääristyvät tuon toiminnan tyylin arvottamisen vuoksi.

perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Otteita oppimisen arjesta

Muutama kurkistus siihen, mitä ajattelee 10 vuotta koulumaailmassa tutkiskellut pedagogi oppimisen arjesta, hieman teoriaan peilaten. Neljä osaa, saatavilla sekä slidecasteina (ääni synkattu dioihin), että pelkkinä dioina ja mp3-äänenä.

Koostin erästä oppivaa ryhmää varten omia mietteitäni siitä, millaista on koulumaailmassa, miten netti on muuttanut työnkuvaa, mitä ajatuksia arviointi virittää ja miten pedagogit löytävät verkostoihin.

Kooste löytyy koulutusaineistojeni sivulta.

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Väripaperi, sakset ja oven aukaiseminen päihittävät interaktiivisen taulun

EDIT. 23.2.2012 + 29.2.2012 kommentoin itseäni: "Olen tänä päivänä eri mieltä menneen itseni kanssa kosketusteknologiasta eri mittakaavoissa. Se, tarvitaanko siihen kallista peltiä ja muovia, on eri asia. Nykyisillä tekniikoilla päästää kevyisiin ratkaisuihin. Mukavaa, että vanhanakin ajatukset voivat vaihtua hyvien perusteiden vaikutuksesta. eBeamin hankinta vireillä kotitoimistoon. Teknologia sinällään on alusta moneen. Uusi ei tee vanhoja tyhjäksi, vanhoista parhaat muuntuvat uuteen."

31.1.2010 kirjoitin:
Iltalehti tukee interaktiivisten valkotaulujen markkinointia Suomeen. Kepeästi otsikoimalla ja painottamalla saadaan syntymään mielikuva siitä, että tässä on härpäke, jonka vuoksi emme ole tietoyhteiskuntakehityksen keihäänkärki.

Videojuttu on otsikoitu: "Mullistaako tämä keksintö koulunkäynnin?" Ja videon viestiä siivitettiin näin: "IL-Digi oli Educa-messuilla tutustumassa uudenlaiseen tapaan opettaa oppilaita luokassa. Tätä tapaa käytetään jo laajalti Euroopassa, ja näillä näkymin se on suuntautumassa myös Suomeen." (Aiheesta myös juttu IL-verkkolehdessä.)


Tyyppiesimerkki opetusteknologiasta, jossa ainoa isohko juttu on värikkyys ja jota markkinoidaan opettajalle opetuksen avuksi. Kampanjahinta tuossa esitellylle systeemille on viiden tonnin paikkeilla. Edes joka toiseen suomalaisluokkaan sellainen varustus... tai joihinkin se tonnin karvalakkimalli. Sitten ne kuluvat, niitä pitää huoltaa, tulee päivitysohjelmia, varaosamyyntiä...

Todellinen mullistus oppimiseen olisi se, että käytettäisiin tyhjiä välineitä, joissa on pelkkiä apuvälineitä. Sellaisessa bisneksessä ei kuitenkaan synny juuri päivittämistarvetta, ei voida myydä uusia, uudistettuja sisältöjä.

Näillä interaktiivisilla tauluilla saadaan aikaan viehättäviä myyntivideoita. Ja meissuilla on ihan hauskaa demota, miten kaukosäätimellä voi äänestää vastauksia ja kappas, siellä ujommat viittaajat pärjäsivätkin paremmin. Mitä mullistavaa tässä on? Kyllä introverteille ja visuaalisille ja muille erilaisille oppijoille saa aikaan moninaisia oppimiskokemuksia vaikka väripapereilla ja saksilla.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että tällä tauluteknologialla mennään taas tyypillisesti siihen halpaan, että uskotaan teknisen laitteen ratkaisevan ongelmia, joita tekninen laite ei voi ratkaista.

Interaktiivisen valkotaulun ja siihen liittyvien oheislaitteiden avulla voidaan organisoida laadukasta, monipuolista ja hauskaa oppimista. Ne eivät estä hyvää oppimista. Niillä voidaan myös toteuttaa kiinnostavia juttuja, kuten näytön nauhoittamisen tai jakamisen etäopiskelijoille, kaikenlaisia visuaalisia pelejä, karttoja yms. Mutta mikä sitten näistä on hintansa väärtti verrattuna esimerkiksi pelkkään tietokone+netti+tykki-pakettiin?

Ja entäs sitten se tilanne, että opettaja ei osaa käyttää laitetta ja siinä se sitten jököttää pimeänä seinällä? Tai siihen tulee vikaa vikaa vikaa? Tai sitä käytetään vain frontaaliopetuksen toteuttamiseen ja oikeastaan jatketaan vanhaa tietoa toistavaa opetustyyliä, drilliharjoituksia ja ... no, kun ajattelen, miten 45 minuutin tunnilla sählätään laitteiden kanssa. Kun omassa luokassa on viime aikoina tykki toiminut hitaasti, olen jättänyt sen pimeäksi. Ollaan käytetty kynää ja paperia. 

Olisihan se kiva, jos joku nyt tulisi tohkeissaan todistamaan, että kyllä nämä taulut mullistavat suomalaisen opetuksen. Itse kaipaisin tiedon jäsentämisen ja kollektiivisen käsittelyn välineitä, arvioinnin apuvälineitä ja koko arviointimaailman uudelleen miettimistä. (Arvioinnista keskustellaan Vinkkiverkossa ja Sometussa.)

Oppimisen kannalta tyhjä työpöytä on hyvä aloitustilanne (en nyt puhu ihan parusluku- ja laskutaidon opettelusta). Keksiminen, tutkiminen, omatoiminen luokittelu, yhdistely, oivaltaminen.... kaikenlaiset projektit, joissa yhdistyy oppivan yhteisön erilainen osaaminen, niistä itselleni on ainakin jäänyt parhaat oppimismuistot.

Siihen aikaan, kun kävin koulua, opettajat antoivat meidän vetää lastenjuhlia ja kaikenlaisia rahankeräämiskemuja. Toteutimme myös biologian ja maantiedon opettajamme Tapio Rintasen johdolla monia unohtumattomia juttuja, puiden istuttamisesta lähiympäristön suunnitteluun, variskeitoista kaislapontikan keittoon (no ei siihen prosentteja saatu, mutta ei haitannut). Olen kokenut itse sen, miten taitava opettaja toimii yläkoululaisten kanssa ja saa erilaiset mukaan. Ei se niin monimutkaista ole. Eräs taitava pedagogi sanoi kerran minulle, että kyllä se riittää, että menet värikynien kanssa tuonne luokkaan.

Rintasen Tapio opetti meitä ottamaan asioista selvää. Varmaan jokainen joutui useaan kertaan lähtemään oppitunnilla ulos luokasta, koulun kirjastoon, toisen opettajan oppitunnille, luontoon. Menimme etsimään vastauksia. Hän antoi meille rohkaisun ja suuntaa, ei vastannut itse. Ja se jos mikä, jäi mieleen. Kuten se, kun vähän polvet tutisten koputin rehtori-ruotsinopettajan luokan ovelle: "Anteeksi, että häiritsen, mutta..."

Oppimisen psykologiasta on paljon tutkittua tietoa. Motivaation ja emootioiden merkitystä ollaan taas julkisemminkin oivaltamassa. Vaihtoehtopedagogiikoissa on elätetty jo vuosisadalta toiselle ja kolmannellekin paljon oivallista. Pidän itse erittäin merkittävänä tietoisuuden ja oman aktiivisuuden virittämistä. Tärkeää on myös yhdessä toimiminen ja erilaisten äänien kuuluville pääsy, maailman avautuminen ja mutkistuminen. Se, että oppii näkemään pintailmiöitten taakse ja että ymmärtää myös, miten voi vaikuttaa maailmanmenoon, miten voi löytää edes pienen oman paikan tässä maailmassa. Merkityksen elämälleen.

Sanomalehti- ja aikakauslehtipäivät ovat tulossa. Mielestäni niissä näkyy eräs suomalaisen oppimiskulttuurin loistokkuus. Mutta näistä joskus lisää.