Vertaisten rinnalle ertaisia, erilaisia vertaisia

Joanna Muukkonen tutkii AVO-hanketta, jossa olen töissä. Hän kirjoittaa kiinnostavaa Avoimesti tutkien blogia ja mietti eilisessä kirjoituksessaan, kuinka Kohti vertaisuutta.

Kirjoitin Joannan pohdintaan kommentin, jonka julkaisen myös tähän. Mielestäni olemme kulkemassa ja olemme jo vaiheessa, jossa vertaistyöskentelyn edistäminen ja top-down-asiantuntijuuden ongelmat ovat merkittäviä pohdinnan kohteita. Näiden rinnalle nostaisin mietintään erilaisuuden yhdistämisen haastetta, ertaisten, erilaisten vertaisten yhteistyötä, jonka verkko mahdollistaa.

Erilainen vertainen on asiantuntija jossakin, jossa minä olen noviisi. Minä olen mestari jossakin, jossa hän noviisi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää loputtomasti aikaa ja vaivaa tullaksemme toistemme kanssa samalle viivalle kaikessa vaan voimme yhdistää osaamistamme. Kahden osaamis- ja taitomaailman rajapinta luo oivallista maastoa kehittää uusia oivalluksia.

Suomi on tasa-arvomaa ja edelleen ajattelemme helposti tasavertaisuutta konkreettisesti. Tasavertaisuus voi olla kuitenkin abstraktimmalla tasolla. Erilaisuudesta huolimatta ja juuri siitä ponnistaen löydettyä erilaisten vertaisuutta.

Tässä kommenttini Joannan tekstiin ja kommenttini ei siis millään muotoa kiistä mitään, mitä Joanna kirjoittaa vaan pohdiskelee, miten hänen pohdintaansa voisi myöskin jäsentää. Kehyksenä ovat opettamisen ja opiskelun kehittäminen sekä opettajien kouluttaminen.

Kuvailit muutamia aiheita, joiden vuoksi olen kovasti kaipaillut sosiaalipsykologian kiinnostumista nykynetin luomaa elämänpiiriä ja sosiaalista todellisuutta kohtaan.

Laajan verkostomaisen hankkeen kohdalla vertaisuudessa on kaksi tasoa: hanketoimijoitten keskinäinen vertaisuus ja vertaistyöskentely hankkeen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, jolloin koulutetaan muita kuin hanketyöntekijöitä.

Jälkimmäisestä: Yksi kouluttaja ei ajallisesti ehdi toimia vertaisena koulutukseen osallistujien kanssa, verkossa tämä voi jo jotenkuten mahdollistua, mutta siinäkään vertaistyöskentely yhden kouluttajan ja kymmenien tai satojen koulutettavien kanssa vaatisi yhteistä projektia ja pitkää kestoa.

Tärkeää on ilman muuta kiinnittää huomiota kieleen sekä asioitten kytkemiseen siihen kontekstiin, jossa koulutukseen osallistuvat elävät. Koulumaailmassa tämä vaatisi sitä, että kouluttaja on itse toiminut tai toimii koulumaailman sisällä. Realismi ei avaudu ulkoa katsellen (kuten vaikka se, millainen vaikutus on työn sykkeeseen yo-kirjoituksilla tai miten lukujärjestysteknisesti on mahdotonta järjestää nopeasti mielenkiintoisia kokeiluja tai miten opetussuunnitelma huomioidaan).

Tavoiteltava vertaisuus koulutuksissa on sitä, että koulutukseen osallistujien välille syntyisi vertaisuutta. Tämän lähtökohtana opettajien kohdalla olisi, että samasta tai lähikoulusta löytyy kolellega, jonka kanssa voi toteuttaa konkreettisesti opeteltavaa toimintaa.

Koulun perustoiminta syö virtaa ja harvoin on tilanteita, joissa työaikaa voi rauhassa käyttää vertaistyöskentelyyn. Tämä on usein hankalaa jo pelkästään oman koulun sisällä, vaikka tahtoa olisi kuinka. Kun kunnat säästävät, ryhmäkoot kasvavat ja tilanne hankaloituu entisestään.

Toinen asia, tuo hanketoimijoiden keskinäinen vertaisuus tai sekaryhmät, joissa on sekä hanketoimijoita että muita kumppaneita, on hieman erilaatuinen tilanne. On tilanteita, joissa on tärkeää hakea yhteistoiminnalle avoin yhteisen tuottamisen, luomisen ja vuorovaikutuksen tila, pyrkiä samalle tasolle, pyrkiä kuuntelemaan, kuulemaan, ilmaisemaan selkeästi.

Sitten on erotettava tarve kehittää jotain, mitä vielä ei ole. Asiaan syväperehtyneet kykenevät loikkimaan ja luomaan oikopolkuja ja yhdistämään toimintoja uudella tavalla. Kun ulkopuolinen kuuntelee tähtä uutta luovaan keskustelua asiaan perehtyneiden (keskenään vertaisten) välillä, hän on varmasti ihan pihalla. Tämä vinhaa kiitävä luova keskustelu on myös tärkeää. Se johtaa oivalluksiin, kokeiluihin, kehittämistoimintaan.

On tärkeää, että toiminta on avointa ja halukkailla on mahdollisuus osallistua. Mutta tärkeää on myös se, että suvaitaan kaikkiin suuntiin. On tärkeää myös ymmärtää, ettei itsen tarvitse osallistua kaikkeen eikä tarvitse olla kaikkien asioitten asiantuntija vaan että asiantuntemus voi syntyä myös yhdistämällä. Omaa asiantuntemusta pitäisi kunnioittaa ja samalla kunnioittaa toisen asiantuntemusta. Kyse on itsetunnosta ja minäkuvasta ja joskus aika vaikeasta asiasta avoimessa toiminnassa. Joku ihminen arkailee ja kokee epävarmuutta, vaikka hän olisi jonkun asian suvereeni haltija. Hän vertaa itseään muihin sellaisella alueella, jolla on itse vielä noviisi. Meidän on nyt kuitenkin kyettävä ylittämään tämä henkinen este, jokainen on sekä noviisi että mestari, eri ihmiset eri alueilla, renessanssineroja on vähän, mutta verkostovertaisina tai saman verkon eri solmuina kykenemme muodostamaan joukkoälyllämme aikamoisen renessanssihahmon.

Vertaisen lisäksi pitäisikin verkkoaikana puhua yhteistyökumppanista, joka on erilainen, ertainen.

Verkkovoimailua-blogista poimittua

Syyskuun puoliväliin saakka raportoin Verkkovoimailua-blogiin Tekesin Oppimisympäristöt-ohjelmavalmistelun sosiaalisen netin toteutuksia, sekä tekniseltä, sosiaaliseltä, toimintakulttuuriselta että sisällölliseltä kannalta. Tässä poimintoja viime viikolta:

Webinaarin järjestämisestä (lue koko webinaarijuttu):

Tiivistettynä webinaarijärjestäjän muistilista:

1. Tee ennakkoon kaikki, mitä voit. Webinaarissa ei enää sävelletä mitään lennossa.
2. Yhteyksien ennakkotestaaminen on erittäin tärkeää.
3. Esitysaineistot hyvissä ajoin paikalleen ja tarkistus, että ovat ok.
4. Webinaarista tiedottaminen mahdollisimman moneen paikkaan.
5. Työnjako toteutuksessa, vähintään kaksi ihmistä taustatöissä (tekniikka ja viestintä).
6. Varasuunnitelmia mahdollisuuksien mukaan.
7. Esiintyjille ja taustatyön tekijöille toistensa puhelinnumerot.
8. Aikataulusta pidetään kiinni.
9. Palautetta pyydetään ja se otetaan huomioon.
10. Osallistujat kiitellään.

Avoin prosessi ja sen seuraaminen Twitterillä (lue koko Twitter-juttu):

Vapaa prosessi, johon osallistuu epälukuinen määrä ihmisiä usean kuukauden ajan, on erilainen toteutettava Twitterissä, kun normaali projekti. Koska aiheesta kirjoittelevat monet ihmiset, ei Twitter-profiili ole autuaaksi tekevä ratkaisu. Profiililla voidaan toki tiedottaa ja visertää tuoreita kuulumisia, mutta vaikka profiilia käytettäisiin isommalla taustatyöntekijöitten joukolla, se ei sisällä muiden ihmisten aiheesta kirjoittamia tviittejä.

Asiaan onkin suhtauduttava samoin kuin tapahtuman taustakanavaan eli oleellista on hashtag, tunnistemerkintä, joka tässä tapauksessa on #tekesoppy. Sitä voi seurata monin tavoin, kuten Twitter Search -palvelun avulla. Tarkempi esittely Verkkovoimailua-blogissa. 

Kuinka organisaation olisi paras toteuttaa nettivuorovaikutusta? (lue aiheesta juttu a ja juttu b):

Organisaatio voi päättää, että käytämme verkkoaktiviteetteihin vaikkapa Facebookia ja Twitteriä. Mutta mokomat ihmiset siellä netissä käyttävät, mitä heitä huvittaa. Nettivapauteen päästetty informaatio virtailee moninaisia reittejä ihmisiltä toisille. Jotkut suhtautuvat verkkopalveluihin myös periaatteellisesti ja ideologisesti: toiset palvelut ovat vihattuja ja toiset lempikotipesiä; se, mistä yksi tykkää, on toisen inhokki.

Jos jokainen informaatiomurunen on arvokas, diversiteetti palvelee tarkoitusta. Mutta mitä vastataan, jos monikanavaisuus häiritsee? Sosiaalisen netin contentmanager on vielä keksimättä, tuskin sitä keksitäänkään vaikka yhtensulautuminen ja integrointi etenevät. Tiettyyn kaoottisuuteen ja hallitsemattomuuteen totutaan. Elämme epämääräisyyden aikoja, jossa säikeitä punomaan ja yhteenvetoja tekemään tarvitaan syötteiden, suodatusten, kanavointien ja hakutoimintojen lisäksi ihmisiä.

Asiaa on aina mietittävä tapauskohtaisesti. Kokeilut eivät ole vaaraksi, kun pysytään asialinjalla. Muistan erään keskijohdon koulutustilaisuuden, johon osallistuin. Naisten vessassa kokenut henkilöstöjohtaja totesi, että meillä Suomessa pelätään liikaa epäonnistumista. Yhtä loistokeksintöä kohti on kasa sutta ja sekundaa.

Mitä se puhe innovaatiosta? Siihen soisi liitettävän puheen jalostamisesta. Ilman tutkivaa kokeilemista ei löydy sitä, mikä toimii ja mikä ei. Sosiaalinen verkkotoiminta on yllättävää. Kuka olisi uskonut, että niin idioottimainen palvelu kuin 140 merkin välittäminen nettiin, voisi tuottaa yhtään mitään fiksua?

Monet sosiaalisen median konsultit auttavat ratkaisukeskeisesti. Markkinointia suunnataan nyt yksisuuntaisesta vertaisten tuottamaan sivusuuntaiseen. Mutta hallinta ja selkeys eivät jotenkin kuulu sosiaaliseen nettiin. Sitä ei saa pyydystettyä, menee menojaan ja on aina riskibisnes.

Nettiin kaivataan käteviä ja luotettavia maksumenetelmiä

Torstaista saakka nettifoorumeilla on kohistu Ningin muuttumisesta kokonaan maksulliseksi ja yhtiön työntekijöitten potkusta, 40% kerralla ulos. Ningin liiketoimintamalli ei ole ollut kunnossa.

Sosiaalisen median kuolemaa on povattu, samoin ilmaiskuplan puhkeamista. Kirjoittelen tätä maailman suurimman mainostoimiston ilmaiseksi tarjoamalla sovellusohjelmalla saman putiikin ilmaiseksi tarjoamalle palvelimelle. Googlen liiketoimintamalli on näihin saakka ollut kunnossa. Yritys pyörii.

Viimeisen viiden vuoden nettipalveluaallosta (web 2.0, sosiaalinen media) osa on perustunut aloittavien yritysten riskinottoon, osa iloiseen harrastajapuuhaan tai jonkun taustarahoittajan hyväntahtoisuuteen. Monille palvelun tarjoajille ilmainen on ollut asiakashankintaa ja markkinointia.

Itse olen maksanut ilmaiskäytön lisäksi esimerkiksi 37 Signal -palvelupaketista,  Wikispaces- ja Wikidot-wikipalveluista, Flickr-kuvanjakopalvelusta ja Picnic-kuvanmuokkauspalvelusta. Olen myös ostanut useita maksullisia sovellusohjelmia netin kautta. On useita palveluita, joista olisin valmis maksamaan heti, jos ne muuttuvat maksullisiksi. Elinkeinonharjoittajana pidän tätä maksamisasiaa luonnollisena. Tosin nettiin kaivattaisiin lisää monipuolisempia, helpompia ja luotettavampia maksamisen tapoja.

Ilmainen on ollut hyvää bisnestä, se on ollut huonoa bisnestä. Sama jatkuu. Toteutusmuodot kehittyvät. Hypekuplilla on tapana puhjeta aina jossain vaiheessa. Samalla syntyy tilaa jollekin uudelle.

Kun olen netin avoimista oppimisympäristöistä puhunut ja kouluttanut, usein on kysytty luotettavuudesta: voiko ilmaiseen luottaa? Suomalaiset ovat kokeneet pankkikriisiin, 30-luvulla oli suuri lama. Ei maksullinenkaan ole sen varmempaa. Oli liiketoimintamalli mikä tahansa, toiminta voi lakata.

Se, mitä netin avoimuus ja verkkoyhteisöllinen toiminta ovat synnyttäneet, on kestävämpää laatua. Se, missä ympäristössä, millä työvälineillä ja keinoilla verkkovoima toimii, on sitten oma juttunsa. Kyse ei ole yksittäisistä sovellusohjelmista tai palveluista vaan toimintakulttuurista. Teknologia on oleellinen, mutta vielä oleellisempaa on ihmisten halu, kyky ja tahto toimia verkon verkostoissa yhdessä, avoimesti koko netin nähden tai pienemmissä sisäryhmissä.

Voi olla, että nettiin kehittyy toimivia vaihdantatalouden malleja, paikallisrahan nettisovelluksia, mikromaksuja, virtuaalirahaa (kuten Second Lifen lindenit, joita voi vaihtaa oikeaksi rahaksi).

Maailma muuttuu ja sitä eletään eteenpäin. Pitäisi osata valvoa ja pitää huolta, että hyvät asiat kehittyvät ja säilyvät. Suhteellisuudentajumme ei ole vielä oikein yltänyt globaalin maailmankylän tasolle ja epäillä sopii, yltääkö se koskaan. Olemme valmiita siihen, että asuinalueita tuhotaan kultakorujen aikaansaamiseksi, pidämme luonnollisena sitä, että lavakurkkuja syödään tammikuussa, vaikka ulkona on -30°, meistä on oikeutettua lentää viikonlopuksi shoppailemaan Lontooseen, hyväksymme jopa sen, että taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa enemmän kuin parin tuhannen kilometrin lentomatka...

Maailma on täynnä nurinkurisuuksia, Ningin tai minkä tahansa ilmaisen verkkopalvelun maksulliseksi muuttuminen on melko luonnollinen asia.

Osa nettiin tuotetusta on virtausta ja prosessia, jolla on toki arvonsa ja niiden toivoisi tallettuvan jonnekin. Mutta ei kaikkea ääntä ja puhettakaan säilötä minnekään. Arvostamme ehkä edelleen verkkoon tuotettua kuin informaatioköyhänä aikana painotekstiä.

Ning-case on harmillista, mutta ei järkyttävää. Monet kurssi-Ningit katoavat. Vanhojen aarteiden säilömiseen Tarmo Toikkanen antaa vinkin kuinka säilöä Ning-aarteita, jos ei jatkossa ole valmis maksamaan. Ne Ning-yhteisöt, jotka ovat eläviä ja toimivia, eivät reilun kympin kuukausimaksusta kuole. Toinen asia on, onko koko putiikki hajoamistilassa.

Parasta olisi, jos kysyntää syntyisi kotimaisille verkossa toimiville yhteisöpalveluille ja että hinnoittelun ja maksamisen mallit myös kehittyisivät. Edes avoimen lähdekoodin ohjelmat eivät tarkoita ilmaista, kuten tässä tapauksessa Elgg, sillä ilmainen koodi toimii aina jollakin serverillä, sitä on päivitettävä ja molemmet asiat ovat kustannuksia, niin rauta, nettiyhteydet kuin ihmistyökin.

Tuhkasta nousee aina jotain uutta. Vapaan Ningin aikana olemme oppineet paljon hyödyllisiä asioita.