Plokihelmi

Aristoteleen kantapää:
Todellista älykorvaviihdettä ja sanallista ilotulitusta eetterin täydeltä. Voi kuunnella verkon kautta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen nam. Ääniosasto tekstiplokin kupeessa. Mitenkäs tuo podcast nyt sitten nätisti kääntyisi härmän murteelle... kuulumia, äänikkeitä... (podcast mainostaa yhtä tiettyä merkkisoitinta ja sellaista tietysti kannatta hiukkasen vastustaa, vaikka kukaanhan ei enää moista kai huomaa).

Avoin verkkoaineisto voi innostaa opiskelemaan

Sain etäopiskelijalta sähköpostia: "Katselin sinun psykologin etäkurssia ja mieleni tekisi alkaa sitä täältä kotoa käsin opiskelemaan, tutustun vielä tarkennin ja otan siinä sitten yhteyttä."

Yksi tavoite minulla avoimen verkkoaineiston suhteen on luokan oven avaaminen. Meillä ei ole oikeastaan ollenkaan etäopetusta psykologiasta. Se on kuitenkin etäopiskelijoitten suosikkiaineita. Olen rakentanut monta psykologian kurssia niin, että kurssin voi opiskella portfoliotyöskentelynä, viimemmäksi Mediapsykologian kurssin (kaikki verkossa olevat psyka-aineistoni).

Nykyään toimimme niin, että oppitunnilla kurssin wiki on auki, suurella tekstikoolla projektorin kanssa valkokankaalla. Kirjaan keskusteluita sinne, laitan kuvia, mindmappeja, aina sitä mukaa, kuin asioita kertyy. Etäopiskelijat voivat seurata kurssin etenemistä kotonaan.

Vähän propellipään hommaa, mutta minulle riittää, että avoin aineisto silloin tällöin palvelee opiskelijoitani. Kerrassaan palkitsevaa, jos joku aineistoa tutkimalla innostuu oppiaineesta.

Ilmaisia lounaita ei ole, mutta...

Opin kaakaokupin ja viikon sanomalehtien äärellä, että OPH:n pääjohtaja Lindroosin peräänkuuluttama oppitakuu on varmaan hyvin ajateltu, mutta jos se tarkoitta sitä, että yhteiskunnan pitäisi taata, että jokainen opetusta saanut oppii, niin millähän moisen takaa. Tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen, että opettajien tiedot ja taidot pysyvät ajan tasalla.

Mikä onkaan karu todellisuus? Opetan kaupungissa, jossa on periaatteessa opettajilla koulutuskielto. Säästetään. Sijaisia ei saa hankkia. Tämä tarkoittaa kaikille perusasteen opettajille sitä, että koulutukseen voi osallistua vain vapaa-aikana. Lukioissa rehtoreilla on hieman enemmän liikkumavaraa ja oikein tärkeisiin koulutustilaisuuksiin opettajat pääsevät (mutta kuka määrittelee sen, mikä on oikein tärkeää).

Tietenkään ei ole ilmaista koulutusta. Mutta kyllä nyt taas tekee mieli järjestää oma karvalakkimallin versio tästäkin kiinnostavasta aiheesta, jota OPH juuri markkinoi eli Ajattelu esiin - käsitteet kartaksi. Koulutuspäivän hinta on 185 €, siihen kun lisätätään matkat ja päivärahat sekä sijaiskustannukset, voin kieli pitkällään sanoa, että kiitos ei kiitos.

Koulutuksessa opetetaan CMap Tools -ohjelman käyttöä. Kun niin ottaa päähän nuo koulutuskiellot ja rahaesteet, aion ihan totta järjestää ilmaisen varjotilaisuuden omalla koululla. Meillä on ohjelma koneilla ja sitä on tullut käytettyäkin. Todella kätevä ja helppo.

Ja tästä kulki ajatus siihen, että olen vuosien mittaan oppinut hyvin paljon ammattiini liittyviä asioita avoimen vepin kautta. Aikaa toki on kulunut, mutta ei ole tarvinut matkustaa minnekään. Yksi hyvä blogin hedelmä on ajatusten selkiyttäminen. Tätä kirjoittaessani keksin esimerkiksi tuon karvalakkimallin varjokurssin. Siitä laitan sitten raportin tänne ja oppimateriaali tulee tietenkin wikiin kaikkien saataville, kuten kaikki koulutukseni viime aikoina. (Ai miksi avoimesti ilmaiseksi? Olen sitä mieltä, että pelkällä aineistolla ei opi ja aineistoa on pilvin pimein. Ja jos joku oppii pelkällä aineistolla tai käyttää sitä hyväkseen muuten, niin ihan hyvä. En kärsi tappiota, vaikka jaankin oman aineistoni CC-lisenssillä. Oppimisessa on kysymys jostain ihan muusta!)

Hesari esittelee yhteisöllistä veppiä

Kuinkahan monta äidinkielen opettajan verenpainetta nostattavaa uudissanahirmua löytyy viime tiistain Hesarin sivulta D1 (täällä luetaan sanomalehtiä vain viikonloppuisin)? Kollegani Kouvolasta otti kantaa kummastuttavaan sanastoon ihan äskettäin. Kannattaa muuten seurata Kielipoliisin sanaa viikonvaihteeksi.

Juttu käsitteli ilmiötä, jota nimitetään web 2.0:ksi. Jutussa mainittiin Web 3.0 siihen sävyyn, kuin tuota termiä ei vielä olisi käytetty: "Odottelemme, mikä taho ilmoittaa pian suureellisesti, että olemme siirtyneet Web 3.0-aikaan.". Johan tuo termi on saanut merkityksellisen sisältönsä aikoja sitten, jopa Talouselämä on uutisoinut ilmiötä. Huvittavia nuo termit. Juuttuun liittyvä Hesarin Tiede-blogin merkintä sisältää muutamia kommentteja.

Näin rahvaan näkökulmasta sosiaalinen veppi on ihan eri asia kuin www-verkkosivuveppi. Ehdin opettajana aloittamaan omien kotisivujen laatimisella keväällä 2002 - siis editorin kanssa ja FTP-yhteydellä palvelimmelle siirtäen. Ne ekat tuherrukset muuten ovat vielä tallessa... (heh heh)... ja tällainenkin voi apua

Kun plokit ja vikit kaikkine lisämausteineen avautuivat, tuntui samalta, kuin siirtyminen aikoinaan kirjoituskoneen käyttämisestä tietokoneelle. Olen ollut aina surkea kirjoituskoneen kanssa. Se oli yhtä tuskaa ja paperitolloja. Tietokoneella kirjoittaminen on kuin tanssia. Samalta tuntuvat nämä web2.0-palvelut, millä nimellä niitä nyt sitten kutsutaankaan. Antavat aikaa ja tilaa luovuudelle ja sisältöjen monipuolistamiselle sen sijaan, että pitäisi käyttää taas tunti siihen, että löytää koodista sen väärin päin olevan kenoviivan, joka estää sivun avautumisen Explorerilla vaikka Netscape näyttääkin ihan kunnolliselta.

Ehkä eräs sosiaalisen vepin hahmottamisen ongelma liittyy siihen, että ilmiökenttä on aivan valtaisa, kuten ihmisen muukin sosiaalinen toiminta. Kun asioita niputtaa, niistä katoaa moniulotteisuus. Toinen vaikeus lienee siinä, että jako välineeseen ja sisältöön ei käy yhtä helposti kuin ennen. Hesarin jutussa lainataan www:n kehittäjän Tim Berners-Leen toteamusta:

"Web 2.0 on käyttökelvotonta sekopuhetta, jota kukaan ei pysty selittämään. Se on nippu tekniikoita, jotka yrittävät saavuttaa täsmälleen samaa kuin alkuperäinen web."

No ehkä niin, mutta sisältö ei ennen elänyt, tekniikat eivät avanneet vuorovaikutuksen kanavia. WWW-sivut olivat tolppailmoituksia. Nyt sivut ovat maitolaitureita, täällä kuullaan, kerrotaan, tavataan, tänne palataan ihmisten vuoksi. Ja sitten: myös kaikenlaiset kielteiset ilmiöt kukkivat, mutta kuka niitä käskee seuraamaan? Sama kuin valitus huonoista tv-ohjelmista. Toosan voi sulkea, jos ei sisältö miellytä. Ja verkossa vielä toinenkin mahdollisuus: luo itse omat sisältösi, oma maailmasi.

Poliitikoiden blogit - edustajalta suoraan kansalle (?)

Löytyykö vielä joku poliitikko, jolla ei ole nettipäiväkirjaa? Usein niistä näyttää puuttuvat kommentointimahdollisuus. Tänään löysin kuitenkin aika kiinnostavalla tavalla poliitikon blogin, jota päivälukion kollegani oli käyttänyt opetuksessaan. Pöydällä on tulostettu blogimerkintä. Kyse oli Terho Pursiaisen blogista, jossa hän arvioi Juha Sihvolan kirjaa Maailmankansalaisen etiikka (blogi sisältää myös Sihvolan kommentointia, johon Pursiainen vastaa). Blogimerkintä oli yhtenä aineistona etiikan oppitunnilla. Voisi olla ihan kiinnostavaa vertailla poliitikoita blogien perusteella. Entä, syntyykö tällä alueella imagonrakentajia, tilaisiko joku blogikäsikirjoittajan tuottamaan sopivaa blogia?

Myöhempi lisäys: Mietiskelin sitä, miten kiinnostavan tehtävän aiheesta saisi monellekin oppitunnille (yhteiskuntaoppiin, filosofiaan, psykologiaan, äidinkieleen). Tuli mieleen, olisiko jossain kootusti kerätty poliitikoiden blogeja ja toki sellainen kokoelma verkosta löytyy. Ja ehdokkaiden blogilista myös. Löytyy myös kiinnostavia kannanottoja aiheesta Sediksen blogissa ja Jere Majavan Työnimessä. Ja oikeastaan pidin aika paljon Työnimessä pohditusta: ...olen itsekin "puristina" esittänyt turhautumista poliitikkojen blogien teknisiin rajoitteisiin: RSS:n, permalinkkien ja kunnollisten arkistojen tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. Toisaalta, kuka nyt kommentteja kaipaa, blogejahan voi kommentoida omassa blogissa. Alkuperäiseen merkintään vain pitää voida viitata. Korostan vielä: poliitikkojen blogien yleistyminen on todella merkittävä ja hieno asia.

PPS: Blogiskooppikin mietiskelee aihetta

Miksi Wikispaces on niin namu

Tein kurssiwikiin alla olevasta blogimerkinnästä sivun. Aikaa kului pari minuuttia ja kaikki muotoilut linkkeineen olivat kohdallaan. Vaikka helposta leikkaa-liimaa-toiminnasta on riesaa, on siitä myös paljon iloa. Wikispaces on helppo ja nopea. Se ei sisällä kaikista hienoimpia wikitoimintoja, mutta reippaan puolen vuoden kokemuksella toimii luotettavasti.

Blogien editorit: vertailussa neljä

Laadin parhaillaan opastusta opettajille blogien perustamiseen. Oman kokemukseni perusteella suosittelen neljää blogipalvelua: Vuodatus (etuna suomenkielisyys), Blogger (etuna kohtuullinen helppous suhteessa monipuolisuuteen), WordPress (aatelia, aloittelijalle hieman haastetta) ja Edublogs (edellisen opetusviritelmä, joka tarjoaa kyljessä mainoksettoman Wikispaces-wikin).

Tässä edellä mainittut editorit lyhyessä vertailussa (klikkaamalla kuvaa saat todellisen kokoisen tarkan kuvan, selaimesta riippuen joudut ehkä klikkaamaan kahdesti suurentaaksesi):

Vuodatus tarjoaa selkeän peruseditorin, johon ei kuulu mitään kummallisia erikoisuuksia. Jos kuvasta haluaa linkin, sitä varten on oma näppäin. Otsikosta ei saa linkkiä. Fontin kokoa, väriä ja tyyliä voi säätää. Kaikissa editoreissa on mahdollisuus juttujen luokitteluun nyt, kun Bloggerkin uudistui tältä osin. Vuodatuksessa tämä toiminto on nimeltään kategoria.

Ohjeet löytyvät suomeksi sivun alalaidasta. Niitä kannattaa malttaa lukea.

Koodiin pääsee käsiksi editointiruudun alalaidasta, linkistä Vaihda koodinäkymään.




Blogger on englanninkielinen. Editorista löytyvät perustoiminnot. Niiden lisäksi voi lisätä lainauksen (muotoilee sivupohjasta riippuen lainauksen esim. sisennys ja pienempi fontti). Myös kielenhuolto englanniksi. Kumilla voi pyyhkiä muotoilut valitulta alueelta. Muotoiluihin voi käyttää pikakomentoja (ohjeet löytyvät editorin alalaidasta). Otsikosta voi tehdä linkin, jos tämä toiminto on valittu Settings-välilehden Formatting-kohdassa: Show Link-field. Koodiin pääse käsiksi Edit-HTML-välilehdellä.


Kokonaisuutena WordPress on blogipalveluitten kärkeä. Hallintosivut ovat osittain suomenkieliset. Tosin osa käännöksistä on hykerryttäviä, kuten Kojelaudaksi käännetty Dashboard. Noviisi ei ihan äkkiä keksi, mistä on kysymys. Editori on selkeä. Erikoisuutena mahdollisuus katkaista blogin etusivulla näytettävä teksti. Tekstin väriä ja fonttia ei voi muokata - harmillista. (Toki värit saa koodilla.) Palvelusta on olemassa useita versioita ja osassa editori on runsaampi, ulkoasunkin valikoima riippuu hieman valitusta sivupohjasta.

Edublogs perustuu siis samaan ohjelmistoon WordPressin kanssa. Editori on viritetty opetuskäyttöön. Muotoilupainikkeita on useita ja erikoisuutena erilaisen median upottamiseen omat painikkeet. Tekstin sisäisen ankkurin luominen onnistuu napinpainalluksella. Myös ylä- ja alaindeksit sekä erikoismerkit löytyvät editorin valikoimista. Tätä voi siis lämpimästi suositella opetuskäyttöön heti, kun tuntuma bloggaamiseen on laajentunut. Edublogs on englanninkielinen.

Sarjakuva+blogi+asiaa ja ydintä

Entäs jos joku kerta laittaisi kurssin sarjakuvana blogiin... tämä voisi olla kevätprojekti itselleni, kun pääsen irti viimeisestäkin projektiviitasta. Siis projekti, jossa ei tarvitse pitää kirjaa mistään eikä raportoida kelleen. Jotain lentoa ja intoa... tässä nimittäin kiehtovan houkuttava malli siitä, miten blogi voi myös toimia!

Blogiskooppi tarkkailee ehkä sinuakin

Satakunnan Kansan tuore Blogiskooppi-blogi tutkii sitä, mitä blogit tutkivat, pohtivat, ähisevät ja suoltavat. Lehtien blogit alkavat olla osa blogien kermaa - sanan ammattilaiset osaavat, oli väline mikä tahansa. Blogi on hyvä areena kehitellä aiheita. Olen itsekin käyttänyt blogia sisällön tuottamisen ensimmäisenä askelmana. Helppo, nopea, kohtuullisen kritiikitön... ei valkoisen paperin kammoa, ei sanomisen tuskaa.

Lukeminen ja blogit > lisää

Tuossa muutama päivä sitten laitoin muistiin, miten hyvin välineenä blogi luontuu lukupäiväkirjaksi. Tänään maakuntalehtemme esittelee samaa asiaa. Päivi Taussin jutussa todetaan, että:

Perinteiseen tapaan toimivat kirjallisuuspiirit ovat saaneet haastajan Internetiin. Siellä on palsta poikineen ja tyttärineen - arvosteluja, asiallista keskustelua, joskus myös epäasiallista.

Kirjallisuuskeskusteluun pääsee kiinni mm. seuraavissa nettipisteissä (useimmat blogeja):
Kiiltomato
Parnasso blogilla 1500 lukijaa, lehdellä 5000 tilaajaa
Älkää unohtako näitä Hannu Marttilan kirjalöytöjä
Anita Konkka: Sanat kirjailijan blogi
Eufemia Lähinnä lukupäiväkirja
Blogilista: hakusanalla 'lukupäiväkirja'

Sitten aivain tajuton löytö Hannu Helin fanittajalle, runoilijan blogi
127.0.0.1, jonka syntysanoissa hän kertoo, että...

Avoin verkko ja plagioinnin vaara

Siivouspäivän löytöjä Kymppärin uutinen parin viikon takaa: "Bloggaajan teksti päätyi luvatta lehteen."

Tämä on eräs niistä kysymyksistä, johon aina törmään, kun esittelen avoimen verkon hyötykäyttöä. Jutussa kerrotaan Keskipohjanmaan toimittajasta, joka oli koostanut kirja-arvostelunsa leikkaa-liimaa-menetelmällä. Leikannut sekä Lappeenrantalaisen Salla Brunoun blogista että YLE:n Radio Suomen Juha Roihan blogista.

Juha Roiha totesi lehden haastattelussa: "Jutun tekijällä on ollut henkilökohtaisia ongelmia..." Ja vaikka suhtautuukin ymmärtämyksellä, niin: "...näin ei tehdä. Piste."

Kiinnostavaa tapauksessa on, että avoin verkko, joka helpottaa plagiointia, myös valppaasti paljastaa sitä. Juttu selvisi Sallan lukupäiväkirjaa seuraavan henkilön kommentin kautta. Juttu on dokumentoitunut Sallan lukupäiväkirjablogiin. Keskipohjanmaa julkaisi oikaisun asiasta ja toimittaja Aro menetti julkisesti mainettaa - hyh hyh. Ja tässä Sallan kertomus siitä, miten sitten menetellään.

En itse välttele avointa tekstin tuottamista siinä pelossa, että joku kopioi, mutta yritän aina lainata asiallisesti. Opettajana pidän myös tämän alueen mediakasvatusta äärimmäisen tärkeänä. Kaikilla ihmisillä (en sano, että nuorilla, koska näitä copy-pastaajia on aikuisissa todistetusti) ei ole käsitystä siitä, mitä plagioiminen on tai että sitä ei tehdä piste. Tämän ajan moraalinen ohje on: saa tehdä, jos ei jää kiinni (urheilumaailmasta tuttu periaate).

Olen laatinut nuorisoa varten pienen sivun aiheesta plagiointi. Saa vapaasti linkittää. Linkittäminen ei ole plagiointia - sitäkin joku joskus epäilee ja jopa kieltää sivujensa linkittämisen. Jos niin ajattelee, ei kannata laittaa sivuja verkkoon.

Jukka Korpelan sivuilta paljon asiaa aiheesta ja sivustolta Lähde esiin.

Mikä on blogi?

Jokunen aika sitten sanoin sivulauseen painolla toisessa blogissa, etteivät poliitikoiden verkkopäiväkirjat ole blogeja. Tämä herätti kummastusta. Oli mukavaa lukea Hakukoneoptimoinnin antikehäpäätelmälause: Blogi ei ole esim päiväkirja, mutta päiväkirja voi olla blogi.

Poliitikoiden päiväkirjoissa, niissä verkossa julkaistuissa, ei ole juurikaan linkityksiä verkkoseikkailuihin (siis webissä purjehtimisen lokikirjaamista - web log) eikä kommentointimahdollisuutta (we blog). Ovatpahan vain tänään-ajattelin-ja-olin-mieltä-juttuja siis päiväkirjoja. Niitä voi oikein hyvin kutsua verkko/nettipäiväkirjoiksi. Katso vaikka Matti Vanhanen, Erkki Tuomioja >> ei mahdollisuutta kommentoida, mutta sentään wwwedustaja Jyrki.Kasvi suo mahdollisuuden kommenteille, hienoa! Julistusta vai keskustelua? Kenen ääni saa tilaa?

Blogin ytimeksi itse ymmärrän avoimuuden, vuorovaikutuksellisuuden ja yhteyksien luomisen. Minä olen esimerkiksi tavannut kaksi tämän blogin kautta löytynyttä tuttavaa ihan tästä läheltä ja useampia kauempaa. Tämä blogi ei ole keskusteleva, liian järkiperäinen ja informatiivinen. Mutta parikymmentä päivittäistä kävijää! Outoa ja jännää...

Hyvä tutustumismatka blogimaailmaan on Rebecca Blood (bloggaaja since 1996!) ja hänen kirjoittamansa kirjat >> The Weblog Handbook, We've got a Blog ja tietenkin hänen bloginsa rebecca's pocket.

Merkityksellinen/merkillinen Web 3.0

Semanttisen webin tulemisesta luin ja kuulin itse ensikertaa kesällä 04. Ymmärrän, että kyse on tietoverkkojen kyvystä luoda samaan tapaan yhteyksiä asiasta toiseen, kuten ihmisaivot luovat. Siis oppiva järjestelmä, jossa merkitykset muodostavat yhteyksiä keskenään. Jos oikein ymmärrän, termi Web 3.0 viittaa juuri tähän siirtymään. Web 2.0 edustaa sosiaalista webiä. Termit ovat tietenkin kökköjä ja yhtä hyviä kuvaamaan ilmiöitä, kuin muutkin yksinkertaistukset. Silti mielenkiintoista...

Tässä jotain lähtöjä aiheeseen...
Talouselämä: Web 3.0 paljastaa sinusta kaiken

Semanttinen web voisi luoda oppimisen näkökulmasta hyvänä näkymänä parempia välineitä tiedonhallintaan ja ilmiöitten hahmottamiseen. No, itse odotan sitä, että voin jutella äidinkielelläni tietokoneeni kanssa. Tuskin kovin kaukana. Goolen seuraava versio hakee ääneen lausumani pyynnön mukaisesti tarvitsemaani tietoa. Ja minä voin torua ohjelmaa, joka syytää minulle puppua...

Mutta se merkityksellinen... se on jotain, joka ei lakkaa toimimasta sähkökatkojen aikana. Jotain, joka sisältää ihmebitin. Koneille mahdottoman. Vai voi(si)ko Matrix olla totta?

Blogi ja kronologia

Johdattelemme eräällä kurssilla opettajia blogimaailmaan ja uuteen maastoon tutustujilla on hyviä ynnä kiinnostavia havaintoja. Kun ei ole tottunut, hahmottaa toisin ja se on rutinoituneellekin hyödyllistä ajattelun avartamiseen.

Hyvin virkistävä kysymys oli minulle sellainen, jossa ihmeteltiin sitä, miksi blogissa uusi viesti aina siirtää vanhat alaspäin mutta kommenteissä uusi tulee viimeiseksi. Vastasin: Blogin etusivun idea on, että uusin juttu tulee aina ylimmäiseksi. Tästä on se etu, että sivulle tulija näkee heti tuoreen jutun, eikä tarvitse rullata sivua alas. Kommentointi sitä vastoin noudattaa keskusteluketjun linjaa niin, että ajallisesti viimeisin tulee alimmaksi. Blogin etusivun juttujen sijoitusta voi muuttaa muuttamalla jutun aikaleimaa.

Blogimerkintöjen dialogi kulkee siis jännästi alasylöisin, jos haluaa keskustella aiempien merkintöjen kanssa esimerkiksi blogissa, jota tuottaa useampi ihminen. Linkeillä voi viitata. Kun blogin rakenteeseen tottuu, osaa kronologiaa hakea rullaamalla alas ja lukemalla alhaalta ylös. Jos blogia käyttää esimerkiksi oppimispäiväkirjana tai prosessin dokumenttina, voisi olla ihan oivallista se, että tämän aikaulottuvuuden voisi kääntää toisinpäin. Se ei varmaan teknisesti olisi kovin hankalaa... kuvittelee tällainen koodaamisista mitään tajuamaton.

Teon alla pieni, mutta karttuva blogioppimateriaali.

Blogi pelittää hankehommissa

Edelliseen pitää heti lisätä itse yksi blogivaltti. Koulumaailmassakin puuhataan monenlaisten hankkeiden kanssa. Blogi on mainio tiedottamisen väylä ja hankkeen tunnetuksitekemisen ikkuna. Tuli vastaan eAineistot oppimisen resurssi - blogi, joka monipuolisesti avaa juuri alkanutta hanketta. Ja miten tuonkin löysin? Katselin, miltä sivuilta oli tähän blogiin tultu tänään. Pieniä hiirenpolkuja bittiavaruuden hangilla :-) Very nice. Itse olen pitänyt hankkeen uutiskirjettä blogilla, vähän ehkä välillä hitaammin, kun osapäiväisesti ja täystyöllistetysti hankeurakkaa olen hoidellut, mutta silti. Näppärä vekotin. Kuka voisi kuvitella monistamista ja postittamista... ei kiitos.

Mitä etua blogista opetustyössä

Laitanpa parin vuoden kokemuksen kartuttamaa listaa blogin käyttökelpoisista piirteistä opetuskäytössä verrattuna johonkin perinteiseen oppimisympäristöön (vertailukokemusta minulla on WebCT, BSCW, Opit, Peda.net, Moodle, Optima ja muutama muu).

Ja huomio heti alkuun: kyse ei ole oppimisympäristöjen huonommuudesta. Blogi on järjestelmä, joka on kehittynyt koulumaailman ulkopuolella, eikä sitä ole suunniteltu oppimisen käyttöön. Perinteisissä oppimisympäristöissä on monia pedagogisesti mietittyjä piirteitä. Mutta toisaalta, eihän kaikkia koulurakennuksiakaan ole alunperin suunniteltu pedaogisessa mielessä. Oppitunteja voi pitää vaikka laivan konehuoneessa.

Blogien kohdalla kiinnostavaa on, että ne ovat osa ilmiötä, joka on saanut nimen Personal Learning Environmen, henkilökohtainen oppimisympäristö, ks. Jere Majavan esitys aiheesta ja Konfabulaaria 2006 tekemänsä jäsennys (hyvät viitteet) ja Wikispedia History of PLE.

Tässä siis listaani:

1. blogit ovat sosiaalisia verkkotiloja
   
2. blogi on nopea, kun sitä oppii muutaman harjoituskerran jälkeen käyttämään
3. blogimerkintää on helppo korjata, aina tulee kirjoitusvirheitä ja korjaaminen on tuskallisen hankalaa eräissä oppimisympäristöissä
   
4. blogin ulkoasua voi personoida
5. blogin jokaista merkintää voi kommentoida ja siihen voi linkittää suoraan
6. blogi sopii loistavasti kaikkiin kronologisesti eteneviin asioihin
7. blogiin voi upottaa muuta mediaa yleensä hyvin helposti
8. blogi on saatavilla kaikkialla, missä netti toimii
9. blogi antaa mahdollisuuden tehdä virtuaalista yhteistyötä
10. blogi sopii hyvin kansainväliseen yhteistyöhön
11. blogi on helppo tiedottamisen kanava
12. blogi tekee ajattelun näkyväksi, myös hapuilevan ja luonnostelevan ajattelun
13. blogien kautta saman asian harrastajat löytävät toisiaan
14. blogin kävijöitä voi seurata
    
15. blogi on ekologinen (en monista kovinkaan paljoa, tulostan vielä harvemmin)
16. blogi tukee visuaalisesti hahmottavia, jos käytetään kuvia
17. blogi on edullinen
18. lukija ei tarvitse salasanaa ellei blogi ole suljettu
19. blogi toimii erittäin hyvin portfoliona tai oppimispäiväkirjana (siitä itse aloitin)
20. blogilla soveltuu hyvin ohjaukseen, vanhat kysymykset ja vastaukset jäävät talteen
21. blogilla tuotettua voi seurata uutissyötteen avulla
22. blogissa olevia juttuja voi luokitella ja hakutoiminnon avulla voi löytää etsimänsä
23. luokitteluiden ja uutisvirran avulla tiettyjä juttuja voidaan myös ohjata blogiryhmän kokoavaan blogiin
    
24. blogi seuraa prosessia ja blogissa samaa prosessia voi viedä eteenpäin monta ihmistä (kuten Vaparetkellä)
25. blogi+wiki ovat mainio pari, itse käytän usein ohjausblogia ja oppimateriaaliwikiä (ja wikiin siis myös opiskelijat sisällöntuottajina)
26. muiden blogeista oppii ja oivaltaa monenlaista
27. blogi on helppo linkittää vaikka suljettuun oppimisympäristöön
28. blogissa kuuluu persoonallinen ääni (ja oikeastikin blogi voi sisältää ääntä)
    
29. kerro lisää...

Monet edellä kuvatut eivät onnistu suljetuissa oppimisympäristöissä. Haaste sinne suunnalle. Joissakin on jo blogityyppisiä toimintoja, mutta blogin keskeinen idea toteutuu parhaiten avoimena ja koska se on jotain, jota ei voi myydä, ei ainakaan kaupallisilla oppimisympäristöillä ole juuri kiinnostusta näille alueille.

Blogi lukupiirinä

Hesarin blogissa Kirsi Piha pitää lukupiiriä. Myös YLE Radio 1:n Lukupiirillä on oma blogi. Muutama lukupäiväkirja löytyy Blogilistalta. Moni ensikertaa blogeihin tutustunut äidinkielen opettaja on ihastunut blogiin juuri lukupiirioivalluksen kautta. Totta. Hyvin näppärä tähän käyttöön.

Wikissä blogeista

Onpa ollut pieni luova tauko blogi-askareissa. Projektin vetäjällä vuoden vaihtuminen on viimehankintoja ja raporttien viilaamista, ohjausryhmiä ja sellaista.

No, nytpä on meneillään eräälle ryhmälle jälleen blogien opetuskäytön opastukset. Laadin uusittua peruspläjäystä blogeista wikiin. Hyviä vinkkejä kun löytäisi... Jere Majava on jo löydetty useaan kertaan, Piirtoheittimen pari artikkelia. Jotain suomeksi on etsinnässä. Mä mistä löytäisin sen???

Blogi virittämään kansalaiskeskustelua

Suora lainaus Tietoyhteiskunta-sivujen ajankohtaisuutisesta:

Uusi blogi publicaccess.fi on suomalainen keskustelufoorumi avoimista
kanavista ja verkoista. Aiheina ovat mediademokratia, kansalaisosallistuminen,
paikallinen ja yhteisötelevisio sekä muut avoimiin viestintäkanaviin ja
muuttuvaan mediamaisemaan liittyvät kysymykset.
Public access -periaate on Yhdysvalloissa 1970-luvulla käynnistynyt yhteisötelevision malli, jossa paikallisten toimijoiden ja kansalaisryhmien pääsy televisioon taataan tarjoamalla lähetysaikaa, tuotantoresursseja tai muuta tukea. Eri tavoin sovellettuna on malli otettu käyttöön useimmissa länsimaissa ja pohjoismaisissa naapurivaltioissamme.
Publicaccess.fi tekee periaatetta tunnetuksi Suomessa ja luo edellytyksiä sen kotimaiselle toteutukselle kokoamalla tietoa viestintäpolitiikasta sekä toimivista yhteisö- ja paikallistelevision malleista eri maissa. Tavoite on myös päivittää public access -toimintamalli nykyiseen monikanavaiseen ympäristöön.
Blogin kirjoittajina ovat digitaalisen television sekä verkko- ja kansalaismedian parissa työskennelleet Kari Hintikka, Kristiina Kantola, Seppo Kangaspunta ja Minna Tarkka. Jatkossa mukaan kutsutaan myös vierailevia kirjoittajia.Tervetuloa keskusteluun!