Avoimet oppisisällöt hämmentävät

Setälän kielioppia luettiin sata vuotta. Oli turvallista, kun oli valtakunnallinen pysyvä oikean opin peruskirja. Tänään eletään erilaista aikaa.

Oppikirjasarjoja on lukuisia. Kirjat eivät ole juuri koskaan yhden henkilön kirjoittamia vaan tiimityön tuloksia. Perinteisiä kustantamoja on kadonnut, loput ovat keskittyneet, kaksi suurta hallitsee Suomen markkinoita. Alalle on tullut muutaman viime vuoden aikana uusia toimijoita. On digitaalisten oppimissisältöjen, julkaisujärjestelmien ja työskentely-ympäristöjen toimittajia sekä avointen aineistojen tekijöitä.

Oppikirja nykymuodossaan voi olla monimuotoinen kombinaatio, jonka palikoita ovat sisällöt, tehtävät ja harjoitukset, opettajan aineistot, teknologinen toteutusmuoto, interaktiivisuus ja verkostot. Oppikirja voi kytkeytyä myös yhteen oppimista tukevien järjestelmien, kuten vaikka sanakirjan tai virtuaalisen muistion kanssa.

Suomen Tietokirjailijat on julkaissut hiljattain artikkeliteoksen Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, jossa Helena Ruuskan artikkeli Ei oppikirja ojaan jouda käsittelee lyhyesti suomalaisen oppikirjan historiaa ja nykytilaa. Teoksen tausta huokuu artikkelin hieman mustavalkoisessa sävyssä, joka toistuu myös tavan takaa keskusteluissa, joita käydään akselilla kustannettu oppikirja versus avoin oppikirja.

Ruuskan artikkeli kertoo realistisesti, ettei oppikirjan tekeminen Suomessa ole rahakasta työtä. Ammattimaisuus näkyy kustannetuissa kirjoissa, joissa kirjan kokonaisuus on mietitty, kieli on hyvää ja erityisesti ulkoasu on havainnollinen ja tukee oppimista.

Nuo Ruuskan listaamat laatutekijät pätevät usein, mutta olen tavannut opettajaurallani myös useita luokattoman huonoja oppikirjoja, jotka on selvästi tehty kiireellä, kuvatoimittaja ja taittaja eivät ole olleet mukana tiimissä vaan ovat harrastaneet omiaan, kuvitus on jäänyt koristeen asteelle, oikoluku puolitiehen. Eräskin pienen oppiaineen lukiokirja oli niin tylsä, että ihan suretti luetuttaa sitä nuorilla ihmisillä (tietenkin yritin kaikkeni etsiessäni elävämpää ja motivoivampaa aineistoa).

Avoimet aineistot ovat hajallaan netin lukuisissa jakopisteissä. Osa avoimista aineistoista on tehty rajattuun tarpeeseen, tukemaan tietyn opintoryhmän oppimisprosessia eikä aineiston ole edes tarkoitus olla vaihtoehtona kustannetulle oppimateriaalille. Osa avoimista aineistoista on todella laadukasta, innostavaa ja toimivaa myös laajassa käytössä.

Paperikirjan asema on selkeästi muuttumassa. Ruuskan kuvaama suunta käsikirjan tai perusoppaan rooliin näyttää todennäköiseltä. Erilaiset digitaaliset aineistot, niin kaupalliset kuin avoimet, tulevat rinnalle. Opettaja suunnittelee oppimissisältöjen kokonaisuuden – ellei sitten joku hulluus yllätä meitä, kuten viime talvena vähän aikaa visioitu keskitetty kunnallinen oppimateriaalihankinta toisen asteen ensimmäiselle luokalle.

Mobie Oy julkaisi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen CC-lisenssoidun yläkoulun matikan. Kirjat on jo aiemmin julkaistu Avoinoppikirja.fi-sivustolla. Mobien julkaisemien kirjojen käyttäjiä houkutellaan myös muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan omia aineistojaan kirjojen oheen. Miksi yritys sahaa omaa oksaansa? Miksi oppikirjailijat? Ansainta syntyy jostain muualta, esimerkiksi käyttöympäristön lisenssien myynnistä tai asiantuntijatyöstä.

Analysoimme vuonna 2010 Kari A. Hintikan kanssa e-oppimisen uusia liiketoimintamalleja ja mm. oppikirjan tulevaisuutta ELMA-raportissa. Jo tuolloin oli näkyvissä nykyinen tilanne. Ei ole vain yhdenlaisia oppikirjoja eikä yhtä ansaintamallia.

Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuden oppikirjojen radikaaliin henkilökohtaistamiseen, jos sellaista halutaan. Opettaja voi valikoida oppijalle soveltuvan koosteen tarjolla olevasta valmiista kirjasta ja lisätä omaa aineistoaan, oppijat voivat tuottaa itse osan aineistosta ja jakaa sitä ryhmässä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden verkostot voivat tuottaa sisältöjä, joita voidaan integroida perusaineistoon. Mobie Oy:n ohella näitä käyttäjien muokkaamisen mahdollistavia ominaisuuksia sisältyy myös mm. Tablet-koulun ja eOpin digitaalisiin aineistoihin.

Kun tänään TVT-opetuskäytön ryhmässä keskusteltiin avoimista matikankirjoista, julki tuli usein aiemminkin esitettyjä huolenaiheita: a) avoimen oppikirjan laatu, b) tekijöille korvaus työstä, c) ammattimainen kirjantoimittaminen ei saisi hävitä (kustantaminen, kielenhuolto, kuvitus, taitto) ja d) uhkakuvana se, että jatkossa työnantaja olettaa jokaisen opettajan tuottavan oppimateriaalit itse ilman erilliskorvausta. Nämä kommentit heijastelivat samaa mustavalkoista lähestymistapaa, joka edellä mainitussa Ei oppikirja ojaan jouda -artikkelissa jäi askarruttamaan mieltäni.

Olisi helppoa, jos vaikkapa Opetushallitus leimasi kelvolliset oppimissisällöt ja sanelisi, mitä ympäristöjä ja menetelmiä käytetään (tätä haikailuakin olen kuullut). Maailman on kuitenkin nyt mikä se on. Ei ole viranomaista, joka voisi kieltää avointen aineistojen tekemisen, julkaisemisen ja käyttämisen. Avoin ja kaupallinen eivät ole niin pahasti törmäyskurssilla kuin äkkipäätään voisi ajatella. Välimaastossa on paljon kasvun tilaa uudelle.

Ruuskan artikkelissa pohditaan tärkeitä: Miksi oppimateriaalien merkitystä ei ole korostettu Suomen PISA-menestyksen myötä? Miksi oppikirjoja ja oppimateriaaleja ei ole tutkittu, ja jos onkin tutkittu, niin lähinnä tulokseksi saatu listaus vioista?

Mitä miettii lukiolainen digitalisoituvasta oppimaisemasta?

Viime perjantaina Ville, joka ei saanut sanottavaansa mahtumaan ihan Twitterin 140 merkkiin, bloggasi monipuolisen ja hyvin mietityn jutun sähköisistä oppisisällöistä ja digitaalisista oppimisen ympäristöistä.

Tämä bloggaus on alun perin julkaistu #opus2015-blogissa 24.3.2014. Blogi raportoi Oppikirja oppimisympäristönä -hankkeen tiimoilta muuttuvaan oppikirjaan liittyviä asioita.

Ville kuvailee bloggauksessaan hyvin tilkkutäkkimäistä aikaa, jossa nykylukiolainen opettajineen elää. On palvelu siellä, toinen täällä, on sisältöja, hyviäkin, mutta mikä aukeaa milläkin välineellä ja kuinka sujuvasti. Ideaali alkaa hahmottua, mutta arjessa on vielä matkaa sujuvaan ja sulautuvaan.

Aiheellisesti Ville myös muistuttaa, etteivät laitteet ja teknologia ole arvo sinänsä. Se, että oppikirja muunnetaan sähköiseen muotoon, ei vielä anna suuria perusteita teknologian käytölle. Pitäisi olla jotain enemmän. Toisaalta kriittisissäkin kommenteissaan kirjoittaja on hyvin kaukonäköinen: asiat eivät vielä suju, mutta teknologialla on oma arvonsa ja oma paikkansa.

Erityisesti hän peräänkuuluttaa laatua: nurinkuriselta tuntuu, että digitaalinen aineisto voi olla jopa vivahteettomampaa kuin painettu oppikirja, pelkkiä tekstejä vaikka mukana voisi olla juuri sitä, mihin kirja ei pysty: elävää kuvaa, rikastettua todellisuutta, animaatioita, 3D-malleja, ajantasaista aineistoa. Myös oppijan ja opettajan toimintamahdollisuudet (muistiinpanot, alleviivaukset, kommentit) ja itse tuotetut sisällöt onnistuvat vaihtelevasti ja näiden jakaminen on mahdotonta tai hankalaa. 

Käyttöliittymät saavat kirjoittaman ihmettelemään: "varta vasten kouluun suunniteltujen sovelluksien kohdalla on käynyt niin, että sitä käyttääkseen tarvitsee olla diplomi-insinööri".

Käyttäjälähtöinen suunnittelu on laajasti ollut esillä jo vuosia. Itse olen opettajana ja opiskelijana huokaillut aivan samoja kummallisuuksia, joita Ville. Puhuttelevana loppupäätelmänä komppaan hänen huoltaan: "eri yritysten puhaltaminen yhteen hiileen tuntuu ikävä kyllä hieman kaukaiselta ajatukselta". Jotta tilkkutäkki ei repeilisi ja hajoaisi, tarvittaisiin todella käyttäjälähtöistä suunnittelua ja jokin systeemi, jolla sisältöjen laatu nousisi, toimintavarmuus ja hinta olisivat kohdallaan ja se tärkein, oppiminen ja opettaminen sujuisivat mielekkäästi, innostavasti.

Oppikirja oppimisympäristönä eli #opus2015

Oppikirja muuttuu eläväksi ja vuorovaikutteiseksi. Se on varmaan osittain sama kuin se on ollut viimeiset reippaat sata vuotta. Mutta aivan yhtä varmasti se on myös jotain ihan muuta, jotain, josta unelmoidessaan ihmiset huokaisevat: sulautuva, kaikkiallinen, digitalisoituva, vuorovaikutteinen, aktivoiva, personoitava, mukana kulkeva, yksilöllinen ja yhteisöllinen, päivittyvä.

Viime keväänä Sometu-verkoston ITK-sessio Oppikirja uusiksi keräsi innostuneen osallistujajoukon. Aihe jäi elämään ja toukokuussa Opetushallitukseen lähti oppimisympäristöjen kehittämishankkeen hakemus. Mukaan saatiin upea joukko pilottikouluja. Ilahduttavaa on, että mukana on hyvin erilaisia, erittäin taitavia, ja eri ikäisten kanssa toimivia, eskarista aikuislukioon. Maantieteellistä peittoa on Mikkelistä Turkuun. Hanketta koordinoi Suomen eOppimiskeskus Otavan Opiston kanssa.

Kehittämishanke sai nimekseen Oppikirja oppimisympäristönä, tuttavallisesti #opus2015 tai Opus-hanke. Ks. hankesuunnitelman tiivistelmä.

Parhaillaan on menossa hankkeen verkkopaikkojen rakentaminen. Tarkoitus ei ole pyöriä pelkästään hankeväen sisäpiirissä, vaan avata kaikille kiinnostuneille verkkoreittejä osallistumiseen. Verkkoreittejä siksi, että hankevaroja ei ole paljon ja matkustamista pyritään kaikin keinoin välttämään sekä ajankäytöllisessä että ekologisessa mielessä.

Onko sinula ajatuksia ja ideoita aiheesta? Tule mukaan johonkin hankkeen verkkopaikkaan, laita viestiä palautelomakkeella tai ole minuun yhteydessä.

Hankkeen aloitusvaiheeseen liittyy aihepiirin selvitystyö, joka toteutetaan tammikuuhun 2013 mennessä. Tavoitteena on saada aikaan lyhyt raportti, alustava sanasto, jäsennyskehikko ja jonkinlainen työväline, jolla erilaisia oppikirjan uusia muotoja voisi arvioida. 

Pilotit käynnistyvät vaiheittain loppuvuoden ja vuoden 2014 aikana. Osallistuvat oppilaitokset suunnittelevat ja toteuttavat pilotit omista lähtökohdistaan. Toteuttamisprosessin dokumentointiin kiinnitetään huomiota, sillä merkityksellistä on nimen omaa matka ja matkan aikana vastaan tulevat asiat. Pilottien tuloksia työstetään alkuvaiheen raportin ja jäsennyskehikon avulla. Toteutuskuvaukset ja mahdolliset muut syntyvät tuotokset ovat toivon mukaan raaka-aineena aihepiiriin liittyvässä jatkotyöskentelyssä.

Hanketta voi seurata blogin kautta. Parhaillaan on meneillään logoäänestys (14.10.13 saakka). Muita verkkopaikkoja löytyy keskeisistä sosiaalisen median palveluista (näistä voi valita mieleiset):

• Google+
• Facebook-sivu
• Facebook-ryhmä
• Twitter
• Instagram
• Scoop.it
• Tunnisteena #opus2015

Oppikirja luo kantensa

Sometu-verkostossa avattiin viime syksynä keskustelu unelmien oppikirjasta: Mitä ja millainen on oppikirja uusissa muodoissaan? Millainen on tulevaisuuden oppikirja?

Aihe kiinnosti, joten Sometu-verkosto AVO-hankkeen kanssa esitti teeman ITK-raadille ja lupa saatiin. Tämän kevään ITK-konferenssissa oli siis teemaseminaari Oppikirja uusiksi.

Toteutusmuoto jalostui ja pelkistyi suunnittelun aikana. Taustalla oli ajatus elävästä miellekartasta ja Haminan ympyräasemakaavasta. Lopputuloksena oli säteittäin pöydillä kalustettu sali, jossa kymmenen teemapöytää. Tori-tyyliin yleisö sai vaeltaa teemapöydissä. Esittelijät johdattivat aiheeseen vapaalla tyylillä. Yleisöä sai hyödyntää tuotekehitykseen ja ideoitten testaamiseen. Osassa pöydistä tunnelma oli keskustelevaa, kyselevää ja ideoivaa. Osassa pidettiin esityksiä omasta jutusta. Yleisö liikkui tai jumittui halunsa mukaan. Saliin syntyi myös yleiseen toritunnelmaan sopivasti sponttaaneja pienryhmiä. Mukana oli kaikkiaan 80 osallistujaa.

Eräs teemapöytien esittelijoistä, e-Opin Johannes Pernaa, kuvasi blogissaan teemaseminaarin menetelmää näin:

"Oppikirja uusiksi -seminaarin konsepti oli seuraavanlainen:

1. Kustannusalan avoimet ja kaupalliset toimijat sekä eri sidosryhmät istutettiin pöytiin ympäri suurta seminaarisalia.
2. Seminaarin järjestäjä Sometu-verkosto veti lyhyen alustuksen alan kehittymisen mahdollisuuksista ja haasteista.
3. Seuraavaksi tapahtumaan osallistuneet konferenssivieraat istutettiin eri toimijoiden pöytiin. Pöydissä tehtiin yhteisöllistä tiedonrakennusta siitä, millainen tulevaisuuden oppikirja voisi olla ja millaisiin haasteisiin sen tulisi vastata.
4. Vieraat eivät pysyneet koko ajan samassa pöydässä, vaan he kiersivät juttelemassa eri toimijoiden kanssa seuraavan tunnin ajan.
5. Keskustelut dokumentoitiin muistilapuille, jotka ryhmiteltiin luokkiin laadullisen sisällönanalyysin metodein.
6. Lopuksi data palautettiin Sometu-verkoston edustajille."

Tapahtumassa tuotettiin joukkovoimalla suuri määrä ajatuksia ja ideoita. Yleisön pääosa oli käytännön opettajia. Keskusteluissa keskityttiin oppikirjaan ja sen uusiin muotoihin. Pedagoginen näkökulma on luonnollinen peilauspinta.

Seuraavana tehtävänä on jalostaa ajatuksia, unelmia ja ideoita sekä miettiä jatkotoimenpiteitä. Yleisö toivoi ainakin kohtaamista OPH:n ja OPS-työryhmien kanssa.

Tapahtuman muistiinpanoja silmäilemällä huomaa toiveen elävästä oppikirjasta, jossa olisi valmista sisältöä, mutta sellaisessa muodossa, että sitä voisi muokata ja täydentää ja että sisältö olisi muutakin kuin PDF:ksi muutettu kirja.

Mielenkiintoista onkin se, että nyt osittain kirja ui digitaalisessa muodossa sähköisiin oppimisympäristöihin (sillekin alalle on tulossa uusia tulijoita). Avoimia ja maksullisia kirjoja voidaan hankkia samaan ympäristöön, avoimien sisältöjen tuotanto systematisoituu, avointen ja kaupallisten välimaastoon nousee uusia toimintamalleja.

Mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä? ITK-session muistiinpanot on koottu yhteen. Niitä kertyi 25 sivua. Aineisto on käytettävissä. Tästä pääset lukemaan aineistoa ja tästä dokumentin muokkaustilaan.
Jos sinulla syntyy idea, miten aineistoa voi jalostaa, jaa ideasi tai toteuta se. Blogikirjoitukset aiheesta ovat tervetulleita. Voit ilmoittaa ideasi, tuotoksesi, bloggauksesi tms. palautelomakkeella.

Oppikirja uusiksi -teemasta on jo syntynyt ja syntymässä:

• miellekartta (avoin editoinnille) 
• linkkikokoelma (Diigo-ryhmä, johon voi liittyä) 
• verkkolehdykkä (Scoop.it) 
• tarinakooste (Storify) 
• koostesivusto

Itse olen unelmoinut samoista asioista jo pitkään. Sain kutsun keväällä 2007 ITK-päiville puhumaan tulevaisuuden oppimateriaaleista. Silloin tiivistin asian näin:

"Tulevaisuuden oppimateriaalit pedagogin käsissä – Elävää oppimateriaalia ja virtuaali-ikkunoita

Varmaa ja pysyvää tietoa ei ole. Tämä totuus on toisille ikävä, toisille luonnollinen. Perinteinen oppimateriaali on esittänyt sen hetkisen tiedon mukaan varmoina pidettyjä tietoja. Useita ja keskenään ristiriitaisia tietoja ei ole yleensä opetettu.

Maailma, jossa elämme, pakottaa selviytymään keskenään ristiriitaisten ja epätäydellisten tietojen kanssa. Millä tavalla koulu voi valmentaa tähän? Käyttämällä perinteisten tietolähteitten rinnalla muita tiedon lähteitä. Opettamalla oppijoita omaksumisen lisäksi tutkimaan ja ajattelemaan asioita.

Ajattelun ja tutkimisen taitoja ravitsevat luokkahuoneessa digitaalisten lähteiden ja yhteyksien kautta avautuvat virtuaaliset ikkunat. Niiden kautta oppimistilanteessa ovat läsnä elävät, autenttiset, ajankohtaiset, yhteisöllisesti tuotetut ja vuorovaikutteisesti syntyvät oppimisaineistot."

Esitystäni en laittanut diasarjaksi vaan wikisivulle, jossa oli kaksi kuvaa. Muistan, kun laadin yllä olevaa kuvaa. Ensimmäinen läppärini ja koevalvonnassa pöydältä napattu MAOLin taulukko. Myöhemmin samana vuonna kesällä tiivistin ydinsanomani unelmieni oppikirjasta tähän blogiin:

"Tämän kevään ITK-päivillä sain ilon esittää omia ajatuksiani tulevaisuuden oppimateriaaleista. Aloitin unelmallani, vaikka sitten puhuin enemmän tästä päivästä, vuorovaikutuksesta oppimisessa, wikeistä ja semmoisesta. Unelmani liittyy oppikirjoihin.

Tähän asti olen tavannut ainoastaan ajatuksia siitä, kuinka kirja viedään tietokoneeseen tai verkkoon. Mutta minun unelmakirjassani asia on toisin päin. Tietokone ja verkko on viety kirjaan. Kirja on samanlainen kuin nyt - no melkein ainakin. Mutta siinä on sisällä tekniikkaa ja verkkoyhteyksiä. Kirjalle voi esimerkiksi jutella, voin tehdä muistiinpanoja puhumalla. Ja kirjan sivuille kirjoittamani liittyy osaksi muiden samaa kirjaa lukevien kommentaarifilettä. Parhaimmillaan kirjailijakin on mukana keskustelussa. Ja kustantaja reagoi huomioihin ja kysymyksiin, kirjakin saattaa päivittyä, tai ladata uusia versioita itseensä (onhan sitä alkuperäistä aina mukava lukea)."

Aina kannattaa unelmoida. Unelmat tuppaavat toteutumaan. Siksi pitää olla myös tarkka, mitä unelmoi. Tulevaisuuden oppikirjoja kannattaa nyt unelmoida yhdessä. Tule mukaan keskusteluihin (Sometun Ning ja Facebook-ryhmä) tai tee vaikka talletus Unelmapankkiin. Asiat etenevät toki hitaasti, mutta oppikirjan digitalisoituminen näyttäisi olevan nyt selkeä suunta. ITK-tapahtumassa yksi pöytä kurkisti kohti tulevaisuutta, vuoteen 2023. Ihan radikaaleja visioita ei maalailtu. Ehkä korkealentoisempia unelmia tallettui kilpailulomakkeille ja unelmapankkiin.

Yksi aktiviteetti on Sometun seuraava kuukausitapahtuma, jossa käsitellään ITK-tapahtuman tuotoksia ja työstetään niitä eteenpäin. Ajankohta on ensi perjantaina, 19.4. klo 14-16 ks. tapahtumatiedote. Verkko-osallistuminen Adobe Connect (kirjaudu vieraana) http://connect.ilonait.fi/sometu. Paikalliryhmiä kokoontuu eri puolilla maata, lisätietoja http://sometu.wikispaces.com/Sometun+kuukausitapahtumat+2013.

Linda-Senja-Vesa-ytyä (oppi)kirjamaailmassa

Kansalaismedia järisytti journalismia. Kirjamaailmassa omakustanteet ovat toki olleet olemassa pitkään, mutta nyt on käsillä jokin uusi aika. Tässä useampi jännittävä esimerkki.

Linda Saukko-Rauta on tullut tunnetuksi kutkuttavista piirroksista, joissa opettajat riemuitsevat ja tuskailevat tietotekniikan ja nykyajan muiden hullutusten kanssa ja piirtäjä itse seikkailee arjen pienissä erikoisuuksissa. Myös visuaaliset muistiinpanot ovat Lindan erikoisalaa. Hän on tehnyt muiden täppäri-piirtäjien iloksi myös hienon opasvideon visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Tänä kesänä Linda Saukko-Rauta julkaisi yhdeksän kuukauden omakohtaisten kokemusten herättämistä tuokiokuvista "Ei voi perua" -iBookin, jota eräs kommentoija suositteli kätilö-terveydenhoitajille oppikirjaksi (eikä syyttä, minäkin suosittelen, oh sitä tuskan hikeä...). Toteutusvälineenä oli iBooks Author (Lindan jakama linkkivinkki iBooks-oppaista). Sellainen aaninki, että saattaisi olla ensimmäinen iTunesista ladattava suomalainen sarjakuvakirja.

Tiesitkö, että Senja opettaa sinulle ruotsia? Huipputempaus, jonka juurista kirjoitin viime vuoden keväällä tässä blogissa pikkaisen, kyseessä siis ruotsin opiskelun riemastuttava somesovellus (joka voitti keväällä 2012 Suomen eOppimiskeskuksen eEemeli-kilpailun Parasta parasta sarjan). Senja kertoo YouTubessa: Miten pyörii nollabudjetin kielikoulu. Nyt fröken Senja on laittanut hiivaa nettiin ja alustanut kerrassaan upean projektin, jonka tavoitteena on toimittaa parin vuoden aikana kertynyt oppiaineisto hyödylliseksi paketiksi, kekseliäästi kuvitetuksi e- ja paperikirjaksi.

Vaivaa ja työaikaa kuluu, joten leipomossa nousee nyt yleisön lämmittelyä kaipaava taikina eli yhteisörahoitushanke projektille. Meno näyttää jännältä, reilu kolmasosa keräysajasta kulunut ja yli kolmasosa tavoitesummasta koossa. Yhteisörahoitukseen voi osallistua dollarilla tai useammalla. Lahjoituksen suuruudesta riippuen saa erilaista hyvää palkkioksi. Järjestelmä toimii sulavasti: taikina kohoaa KickStarter-palvelussa, joka on yhteydessä Amazoniin. Jos rahoitus tulee kokoon, tavoitepäivänä lahjoittajien luottokortteja laskutetaan.

Laitoin paperikirjaan oikeuttavan summan likoon ja kannustan muitakin osallistumaan tähän ainutlaatuiseen projektiin. Tarvitsen ilman muuta ruotsin oppia, mutta vielä enemmän minua innosti osallistumaan koko toimintamuoto ja tyyli, jolla Senja kumppaneineen vetää hommaa. Jotain samaa henkeä, kuin 2000-luvun taitteessa Juliet Colon ja kumppaneiden alulle laittama ranskan opiskelun Maison de Quartier.

Senjan (ja muiden kielenopettajien, joista viroa opettava Samu oli edelläkävijä) tapaan Vesa opettaa sinulle sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa. Nyt Vesa (Linja-aho) on laittanut hihat heilumaan ja maanitellut hurjan joukon tuottamaan viikonlopussa lukion pitkän matematiikan oppikirjan.

Eikä tässä kaikki. Suunnannäyttäjiä ja kokeilijoita riittää. Yhtenä heistä enoni Asko Korpela, joka toimitti jo pari vuotta sitten kääntämänsä teoksen Amazoniin Kindle-myyntiin (ja vielä parempaa, rakenteli lukijan kanssa keskustelevan filosofian kirjan nettisivuille, mitä ideaa sopisi soveltaa myös koulujen reaaliaineiden kirjoihin). Näitä esimerkkejä katsellessa nousee mieleen, että kirjan tulevaisuus on monenlainen. Lukijat testaavat laadun ja tarpeen. Varmasti edelleen on kysyntää kustannustoimitetuille kirjoille kuten ammattijournalistien laadukkaille jutuille. Minäkin harkitsen, että menen jonottamaan syksyn uutuuskirjaa yömyyntiin, kun satun olemaan sopivasti hollilla ja kovasti fanitan paperikirjoja ja tätä suurta kirjailijaa.

Esitysten yhteistuottaminen ja kysymysten oivuus

Viikolla sain palautelomakkeen kautta kysymyksen siitä, miten ihmiset voisivat netin yli tuottaa yhteisiä esityksiä. Kysyjä oli sähköpostitellut tuttavansa kanssa ppt-tiedostoa edes takaisin ja törmännyt versio-ongelmaan. Hän huomautti myös, että yhteisesityksen tekeminen on pulmana aika monella ihmisellä.

Tässä siis erilaisia vaihtoehtoja:

1. Yhden ja saman tiedoston säilyttäminen Dropboxissa, jonne molemmilla on pääsy. Editoinnin ajan voi pitää esimerkiksi työvuorolistaa ensimmäisessä diassa. Dropbox on verkkolevy, jonne pääsee avoimessa netissä miltä tahansa koneelta. Tiedostoja voi laittaa sekä julkiseen että suljettuun kansioon.

2. Google-dokumenttien Esitys mahdollistaa yhteistyöskentelyn. Esityksen editori on aika rajattu, mutta itse olen siihen tykästynyt. Ihan riittävästi selkeään perusesitykseen säätöjä. Esityksen, kuten kaikki Google-dokumentit voi jakaa joko halutuille kavereille tai kokonaan avoimeksi. (Kokoelma Googlen työvälineitten ohjeita ja muutamia opasvideoita Google-dokumenteista.)
EDIT: 2.5: Tuore Google Cloud Cinnect yhdistää eri koneilla työskentelevien Microsoft Office -dokumentit yhteistyödokumenteiksi ja säilöö versiohistorian automaattisesti. Kannattaa katsoa esittelysivun lyhyt video. Kiitos vinkistä Leena Helttulalle!

3. Prezi-palvelu antaa mahdollisuuden vähän erilaisen esityksen luomiseen. Selaimella editoitavaan esitykseen voi kutsua myös kavereita tekijöiksi.

En ollut koskaan itse pientä minikokeilua enempää Preziä käyttänyt. Jäin miettimään yhteiseditointikysymystä. Siinähän on toinenkin ulottuvuus. Se, että esityksen sinällään tekee yksin, mutta ajatuksia kehittelee toisten kanssa. Opettelin Prezin käytön (mikä olikin ppt-ajattelumallin poisoppimisen vuoksi hieman aikaa vievää).

Tein esityksen aiheesta Avoin oppiminen. Koen oppivani lähes kaiken tarpeelliseni formaalin koulutuksen ulkopuolella. Halusin tavoittaa jotain olellista avoimesta oppimisesta. Omat ajatukseni eivät ole riittäviä, joten kysyin muilta Facebookissa (huono some, eihän sinne voi linkittää), Twitterissä (aika huono some sekin, twiitit häviävät ja sirpaleina liitelevät mikä minnekin) ja Qaikussa (onneksi on, sinne kokosin saamani vastaukset).

Esitystä kootessani mietin paljon sitä, miten tärkeää keskustelu on oppimisessa. Kirjojen lukeminenkin on tietyllä lailla keskustelua. Toinen tulee mieleeni ja sanoo jotain. Minä koen ja ymmärrän. En koskaan täysin samalla tavalla kuin sanoja. Mutta ajatukseni muuttuvat. Toimintani muuttuu. Vuorovaikutamme ja kun ymmärrystä syntyy, luomme yhteistä, kommunikoimme.

Myös käsitteellisiä asioita voi oppia konkreettisen toiminnan kautta. Kuten piirtämällä.

Tällainen siitä Prezistä tuli:

Avoin oppiminen on Prezi

Vanha tvt-virsi, mikä tästä tekee niin hidasta?

Luin päivällä OKM:n tuoreen muistion Koulun tietoyhteiskuntakehittäminen 2020 ja mietin, että miten tämä teksti on niin tuttua. Toki asiat ovat tuttuja, mutta oli siinä muutakin. Nimittäin kirjoitin ihan samoista asioista keväällä 2007, siis himppusen vaille 4 vuotta sitten, alueellisen verkko-opetuksen kehittämishankken päättyessä.

Tällaista tekstiä esimerkiksi:

Verkko-opetuksella saavutetaan kaksi nykyisin tärkeänä pidettyä koulutuksen tavoitetta: oppimisen henkilökohtaistaminen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen eli yhteistyö- ja ryhmätaitojen kehittäminen. Verkko-opetuksen kehittäminen on aina samalla kokonaisvaltaisesti koulun toimintakulttuurin ja opetustyön kehittämistä. Hyvin järjestetty verkko-opetus ohjaa luontevasti aktiiviseen oppimiseen ja tukee myös eri tavoin oppivia

Koulujen välillä on suuria eroja tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Myös opettajien taidot vaihtelevat. Kehittäjäkouluissa ollaan pitkällä, kun samaan aikaan toisissa kouluissa tieto- ja viestintätekniikkaa ei käytetä juuri ollenkaan. Tästä syystä opettajien täydennyskoulutus on erityisen tärkeää. Alueellinen tvt-strategia ja yhteiset päätökset edistävät oppijoiden tasa-arvoa ja tukevat koulujen hallinnollista kehittämistä.

Kirjoitin silloin aikoinaan neljä opasta: oppijalle, opettajalle, opolle ja päättäjälle. Kaikki ovat ladattavissa muinaiseen blogimerkintään sijoitetusta Boxnetistä ja päättäjäopas myös hieman varhemman bloggauksen liitteenä. Julkaisin nyt tuon päättäjäoppaan tekstin ja osia kuvituksesta Scribdiin, jos ketä kiinnostaa.

Tvt opetuksessa – opas päättäjille, kevät 2007

Eka kertaa verkkokurssilaisten kanssa FB:ssä

Ning on menossa maksulliseksi, joten jatkossa ehkä tulee pidettyä korkeintaa yksi omasta pussista maksettava Ning. Kouluhan ei näitä maksele, vaikkei ole kuin kymppi kuussa. Tarve on kätevästä ja mukavasta verkkojuttelupaikasta, joka on integroitu sähköpostiin niin, ettei jatkuvasti tarvitse päivystää, että tapahtuuko jotain jossain.

Veikkasin, että suunilleen kaikilla on Facebook-profiili, joten perustin ryhmän. Ryhmästä vain perustiedot näkyvät ulospäin. Laitan ohjauspuheeni sinne, juttelemme kurssin teemoista, tutkailemme ilmiöitä mm. YouTube-videoitten kanssa ja katsotaan nyt, mitä muuta kivaa syntyy, annan myös kurssilaisille mahdollisuuden tehdä aloitteita.

Tein itsekin ekan FB-tehtävän (aion tehdä kaikki kurssitehtävät) ja oli aika hauskaa etsiä tehtäväkuvaukseen liittyvää videopätkää. Siinä tuli mietittyä myös kyseistä käsitettä (persoona) monella lailla. Toivottavasti opiskelijoilla käy samoin ja toivottavasti saadaan kivoja keskusteluja aikaan.

Meillä on mukana myös yksi aikuiskoulutuksen pedagogisia tekevä opiskelija Jyväskylästä. Sometun kautta otti yhteyttä ja pyysi päästä seuraamaan opetusta. Hauska idea. Ei tarvitse matkustaa ja voi tutkailla rauhassa kaikkea sisältöä. Itsekin seurasin aikoinaan opettajan pedagogisissa paria verkkokurssia.

Kurssin sisältösivut ovat wikissä, wiki on jo monta vuotta vanha, siinä on vähän kerroksia, mutta sitä taas ehostelen matkan varrella. Wikin syntytarinan olen aikoinaan dokumentoinut blogiin.

Aika erikoiseen havaintoon törmäsin kurssisivuja laitellessani. Eräältä kustantajalta oli tullut uusimman kirjasarjan 5-osa, joten kävin linkittämään kirjan sivuille, mutta eipä se onnistunut. Uusitut oppikirjasivut olivat nimittäin sellaiset, että alisivuille ei saa linkkiä tai ehkä jollakin kikkakepulikonstilla saisi. Mielenkiintoista oli, että oppikirjasivulta olisi saanut tulostettua oppikirjan esitteen. Näinä paperittoman opiskelun aikoina en näe, mikä etu tulosteesta on. Sivuilta ei tietenkään ollut mitään jakamislinkkejä somen suuntaan. Lähetin pitkän kuluttajapalautteen ja kutsuin kustantajan edustajat Elma-raportin julkaisutilaisuuteen. Ollaan kirjoitettu mm. pitkät pätkät oppikirjan tulevaisuudesta. Paperikirjaa ei mitenkään dissata, mutta sen oheen voi kehittyä kaikenlaista kivaa. Laitan julkaisun jälkeen tänne blogiin, Elma tulee myös pdf:nä sekä wikinä. Elman esiteksti kirjan tulevaisuudesta esiintyi tässä blogissa aiemmin talvella.

Voit itse valita oppikirjasi

Luin juuri professori Jyri Mannisen haasteen meille opettajille innovoida uusia oppimisympäristöjä. Mannisen, tai sanoisinko hänen vanhana opiskelijanaan Jyrin, tulevaisuusvisio on täyttä rautaa:

"Oppikirjoja ja -materiaaleja on yhden sijasta useita, ja niitä hyödynnetään vertaillen ja soveltaen. Opiskelu ei tapahdu yksinomaan luokkahuoneessa, vaan erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntäen ja yhdistellen. Samalla opettajilla on mahdollisuus tehdä yhteistyötä yli oppiainerajojen ja etenkin erilaisten käytännön toimijoiden kanssa."

Olen yhdeksättä vuotta opettajana ja edelleen hämmästelen oppikirjasidoksia. Ymmärrän, että tehtäväkirjoissa on tärkeää olla sama kirja koko porukalla, mutta muuten? Itse olen antanut opiskelijoilleni suosituksia ja samalla kertonut, että kunhan on x-vuoden jälkeen painettu kirja, niin sopii tälle kurssille. Olen myös kannustanut opiskelemaan samaa kurssia usean oppikirjan avulla, varsinkin, jos tähtäimenä on yo-tutkinto. Tämän viisauden talletin loistavan biologian ja maantiedon opettajani, Tapio Rintasen,  tunneilta.

En ole yhtään kurssia tähän mennessä lukiossa opettanut oppikirjasta (kääk, tuleeko nyt nootti jostain...), vaan kaikki opetussuunnitelmasta. Sitä pidän oppimistoimintaa ohjaavana asiakirjana. Oppikirjat on tehty opetussuunnitelman mukaan. Siis minkä tahansa oppikirjan pitää kelvata.

Ymmärrän kustannusalan huolen, oppikirjamarkkinoilla leijuu tummia pilviä. Oppikirjan tulevaisuudesta kirjoitin tähän blogiin äskettäin. Tänään näin ensimmäistä kertaa kirjakaupassa kierrätyskirjahyllyn (pitää käydä kuvaamassa huomenna). Sellainen on Helsingin Suomalaisen kirjakaupan oppikirjaosastolla. Entäs jos oppikirjat löytyvät tulevaisuudessa Wikikirjastosta? Juuri tv-uutiset kertovat Gummerruksen kirjapainon lopettamisesta.

Oma näkyni on se, että toisen asteen koulut ja kirjastot toimivat yhdessä. Samalla kurssilla käytetään lukuisia oppimateriaaleja. Osa oppiaineistoista syntyy kollektiivisesti, osa on toimitettua, osa kansainvälistä. Osa oppiaineistosta on maksullista ja osa vertaistuotannon kautta maksutonta. Osa oppiaineistojen luomisen ympäristöistä on mainos- tms. -rahoitteisia, osa kaupallisia. Turvallisuudesta saattaa tulla koulumaailmassa myyntivaltti.

Hybridikirja tulee kouluihin - juoma-automaattien tilalle latauspisteitä

Kyselin pari päivää sitten Twitterissä ihmisten ajatuksia tulevaisuuden oppikirjasta. Kuusi asiantuntijaa vastasi ja yhteenvetona kaikki olettavat jonkin asteista perinteisen kirjan ja uuden teknologian liittoa.

VTT selvitti äskettäin oppikirjan tulevaisuutta. He kokeilivat hybridioppikirjaa, jossa kirjaan painettujen kuvakkeiden avulla saattoi avata kännykkään aiheeseen liittyviä sisältöjä, jotka noudattelivat myös oppijan edistymistä. Tutkimustulokset olivat rohkaisevia.

Jokin aika sitten yritimme pienellä porukalla testailla ReadCloud-palvelua, jossa tavoitteena oli lukea kollektiivisesti ekirjoja, jakaa kommentteja, nostaa esiin tekstin oleellisia asioita sekä keskustella teksteistä. Palvelu oli vielä turhan beta, mutta idea varmasti kehittyy ja sopii erittäin hyvin esimerkiksi korkea-asteen perinteisten kirjatenttien rinnalle sekä kirjallisuuskasvatukseen.

Twitter-raati oli myös sitä mieltä, että tutkiva- ja ongelmalähtöinen (+ilmiöpohjainen) oppiminen johtaa siihen, että nykymuotoiset oppikirjat eivät jatkossa ole niin keskeisessä asemassa kuin ovat olleet, yliopistossa tämä muutos on jo selkeästi havaittavissa erään kommentoijan mukaan.

Ongelmissa yhdistyy monta tieteenalaa ja lähteitä tarvitaan aina useita. Oma ymmärrys, tiedon etsintä, tiedon käsittely, ajatusten ja tekstien luominen tutkitun ja koetun perusteella tuntuvat olevan keskiössä myös niissä opinnoissa, joihin olen itse viime aikoina osallistunut. Kirjoilla on aina oma sijansa, mutta liiketoimintana oppikirjan kustantamista joudutaan miettimään uudella tapaa.

Chris Andersonin kirjassa Free (suomennettu Ilmainen) esitellään ilmaisen oppikirjan ja siihen liittyvien oheistuotteiden mahdollisuuksia. Esimerkiksi Wikikirjastossa ja YUDU-palvelussa on jo nyt saatavilla paljon ilmaisia oppikirjoja. Ilmainen kirja on ilouutinen kenelle tahansa opiskelijalle ja kuntien säästöpaineissa houkuttelevaa, kuten on saatu lukea rapakon takaakin, Schwarzeneggerien vaatiessa ilmaisia sähköisiä oppimateriaaleja opiskelijoille.

Mitä sitten Anderson ehdottaa? Ilmaisen kirjan rinnalla sekä huokeita (mustavalkoisia) että kalliimpia maksullisia painettuja kirjoja, oikeus pdf-tiedoston tulostamiseen (lisämaksusta tulostus palveluna, johon kuuluu kirjaksi sitominen), tulostettava luku kirjasta, äänikirja, luku kerrallaan äänikirja, ekirja kokonaisena tai luku kerrallaan, flash card -versio koko kirjasta ja luvusta kerrallaan. Suomi, joka on pieni kielialue, ei varmaan toimi samaan tapaan kuin Andersonin esimerkkitapaus Yhdysvalloista, mutta kyllä näistäkin löytyisi ideoita uusiin tuotteisiin. Tieteenaloihin perustuvissa oppikirjoissa sisällön päivittyminen muutoin kuin massiivisilla uusilla painoksilla olisi eduksi.

Miltä sitten koulunkäynti näyttää tulevaisuudessa? Välitunneilla ei tankata raittiilla ilmalla ja vedellä nuorisoa vaan sähköllä taskuissa tai ranteissa kulkevia oppimislaajennuskoneita. Ehkäpä langattomalla sähköllä.