1200 jäsenen Facebook-ryhmä on valuuttaa – tapaus ITK-ystävät

Unohtumaton me-hengen hetki ITK:sta vuodelta 2009.

Facebookissa on ollut 10 vuotta ryhmä ITK-ystävät, jossa on reilut 1200 ryhmään liittynyttä opetusalan ammattilaista ja kehittäjää. Ryhmässä on tiedotettu ITK-konferenssiin liittyvistä päivämääristä, minkä ohella viestivirtaa ovat hallinneet ryhmän nimen mukaisesti ITK-konferenssin ystävät jakaen ajatuksia, pieniä muistiinpanoja, linkkejä, valokuvia ja tunnelmia papereiden kirjoittamisen tiimellyksestä. Viestivirrasta löytyy myös lukuisia aineistoja esityksistä.

Syyskuun puolivälissä ITK-ystävät FB-ryhmän ylläpitäjä eli Hämeen kesäyliopisto vaihtoi ryhmän bannerin. Bannerissa mainostetaan nyt uutta ITK-konferenssin paikalla toteutettavaa saman alan tapahtumaa. Tämän eleen saattoi tulkita tukevan ITK:ssa esiintyneille puhujille samaan aikaan lähetettyä sähköpostiviestiä, jonka saattoi virheellisesti ymmärtää niin, että ITK on lakkautettu ja tilalla perinnettä jatkaa uusi konferenssi. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa – ITK järjestetään edelleen tavalliseen tapaan, kuten on jo 30 vuoden ajan tehty.

Syyskuun alkupuolella siis Hämeen maakuntajohtaja ja Hämeen kesäyliopisto ilmoittivat yllättäen järjestävänsä uuden, oman opetusalan konferenssinsa ja juuri ITK:lle varattuna ajankohtana - vieden näin ITK:lta myös kyseisen ajankohdan tilavaraukset ja pakottaen ITK:n vaihtamaan ajankohtaa maaliskuulle 20.-22.3. Vaihdos vei kovin kovin harmillisesti yo-kirjoitusten päälle, eikä näin tehty ilman yritystä löytää nopeasti parempi vaihtoehto.

Viestinnässä uutta konferenssia on argumentoitu sillä, että ITK-yleisö on antanut palautetta, jota kuullen uusi konferenssi on suunniteltu. Mikään tapahtuma ei ole täydellinen, mutta ITK:n puolesta yleisö on jatkuvasti äänestänyt jaloillaan. Myös ITK-ystävät Facebook-ryhmässä lukuisat henkilöt ovat viestittäneet kaipaavansa vuosittain juuri kolmekymppistä ITK:ta.

Uutta konferenssia on tuotu esille niin ITK-ystävät FB-ryhmässä kuin puhujille lähetetyssä kirjeessä (sekä ITK:n aiemmille verkosivuille rakennetun uuden konferenssin teksteissä) perinteen jatkajana. Kuinka uusi voi olla äkkiä perinteikäs? Järjestäjien puolelta on kerrottu, että uutta konferenssia tehdään suurella innolla. Näyttää ITK-ystävät FB-ryhmän viestintää lukiessa kuitenkin siltä, että monet ymmärtävät ja kokevat ITK-hengen kumpuavan alhaalta päin. 

Konferenssille on vuosien saatossa muodostunut varsin vakiintunut kävijäkunta ja samalla joka vuosi lukuisia uusia opettajia ja opetusalan ihmisiä on liittynyt joukkoon. Hyvin muistan vielä tuon unohtumattoman hengenheimolaisuuden kokemuksen ensimmäiseltä käyntikerraltani 2000-luvun alkupuoleta. ITK:n ystävät todellakin ottivat avosylin vastaan ja monta uutta ystävää ja kollegaa on kertynyt elämääni Aulangon käytäviltä ja kahvipöydistä.

Helsingissä ja muualla Suomessa on vastaavan tyyppisiä tapahtumia ollut tarjolla. Konferensseja mahtuu ja on hyvä, että tarjontaa riittää. Toivon onnea myös kesäyliopiston uudelle konferenssille. Mitä olen näissä muissa käynyt, en ole ITK:n kaltaista henkeä tavannut eikä näille muille ole muodostunut myöskään kannattajien FB-ryhmää. Itse asiassa on varmasti vaikeaa synnyttää yli päätään minkään isomman tapahtuman ystävien aktiivista ja innostunutta Facebook-ryhmää.

Voiko siis löyhän, mutta tiivistunnelmaisen ja erityishenkisen ITK-ystävien FB-ryhmän noin vain vaihtaa uuden eri konferenssin ystäviksi? 

Tältä syksyltä löytyy vastaava tapaus, kun Ylen Pressiklubi-sivu vaihdettiin Sannikka & Ukkolaksi, ikäänkuin Harakan ja sittemmin Stillerin mediakriittisen ohjelman fanittajat automaattisesti olisivat myös uuden erilaisen ohjelman fanittajia. Saatuaan peukuttajilta moitteita ja sivun seuraajien poistumisia Yle onkin linjannut, ettei enää perusta ohjelmille FB-sivuja. Vaihdosta perusteltiin sillä, että uusi ohjelma on samalla ohjelmapaikalla. No, samalla ohjelmapaikalla ITK:n kanssa on myös järjestettävä uusi konferenssi, joten eikö ole ihan oikein, että ryhmän fokus muutetaan, varsinkin kun ryhmän ylläpitäjä on kesäyliopisto? Logiikka ontuu. Eikö ryhmän jäseniltä olisi voinut kysyä asiaa ensin?

ITK-ystävät ryhmän tarkoituksen muutokseen nousseisiin kysymyksiin vastasi ensin syyskuulla Hämeen uudehko maakuntajohtaja ja eilen kesäyliopiston johtokunnan puheenjohtaja. Molemmat vakuuttavat, että kaikki on hyvin ja uuden konferenssin tekijöillä on into päällä ja osaavaa väkeä tekemässä. Epäilemättä. Mutta miksi ITK-ystävät Facebook-ryhmä piti muuttaa uuden konferenssin ystäviksi? Siksi, että sillä on 1200 jäsentä. Siksi, että FB-ryhmästä tuleva viestintä tavoittaa paremmin nämä ihmiset, kuin maksettu Facebook-mainonta. Veikkaan. 1200 ryhmäjäsentä on merkittävä saalis viestinnässä. 

Itselleni ITK on ollut aito ihmisten yhteisö, kollegiaalinen, hulvaton ja älykäs. ITK-konferenssista toiseen tuttuja naamoja ja yhtä paljon uusia. Monet somekaverit ovat saaneet lihamaailman muodon ITK:n hulinoissa. Monia uusia innostuksia on kehitetty. Nytkin kytee kaksi loistoideaa, jotka laitettiin alulle ITK-konferenssin käytävillä. ITK-ystävät Facebook-ryhmä ei tarkoita itselleni taustaorganisaation hallinnollista tiedotuskanavaa tai kauppapaikkaa, vaan nimensä mukaista, kollegiaalisen jakamisen ja ystävien tilaa verkossa.

Kun ITK-ystävät -ryhmässä on toistamiseen ja eri henkilöiden suulla esitetty pyyntö, että uudelle konferenssille avattaisiin uusi oma ryhmä ja 10 vuoden mittaan toiminut ryhmä säilyttäisi alkuperäisen roolinsa ITK:n ystävien ryhmänä, kesäyliopiston nimissä – maakuntaliiton suunnalta – vastattiin, että ryhmän ylläpito-oikeuksia ei jaeta ja että ryhmän nimikin tulee muuttumaan. Samassa yhteydessä kehotettiin myös ITK:n ystäviä perustamaan oma ryhmä (eikö mene jo mielenkiintoiseksi, toki erittäin murheellisella tavalla).

Vararyhmä ITK:n ystävät on perustettu https://www.facebook.com/groups/itkystavat/. Tämä tehtiin heti syyskuussa, kun tässä kuvattu tapahtumasarja käynnistyi ITK-ystävät -ryhmän bannerivaihdoksella. 

ITK-ystävät Facebook-ryhmän poreilu on jotain ainutlaatuista enkä ole vastaavaa päässyt näkemään ja kokemaan niiden 13 vuoden aikana, kun olen Suomi-somen maastoissa ja parveiluissa liikkunut. Erikoista seurata, mitä tapahtuu avoimen someryhmän hallinnollisen hyödyntämisen vaiheissa. Ovatko ystävät uusia ystäviä noin vain hallinnollisella päätöksellä?

Kevään ITK-konferenssin slogan kuuluu: Muutos on mahdollisuus. Call for papers on avautunut ja ihmiset ovat kiirehtineet varamaan hotellihuoneita Aulangolta. ITK:n henki ei ole kaupan, sitä ei omista kukaan, se elää, jos me yhteisönä niin teemme.

ITK'19 Aulangolla 20.-22.3.2019 https://itk-konferenssi.fi/

[Olen syvästi murheissani tästä selvästä skismasta. Tilanne on loos-loos. Pienessä Suomessa ja pienessä Hämeenlinnassa ei olisi varaa tällaiselle. Mutta elämää eletään eteenpäin tosiasiat tunnustaen. Hyvät asiat pyrkivät kantamaan. Loppujen lopuksi. Joskus pohjakosketuksen kautta. Joskus jopa tappion kautta. Oppimista riittää. Myötätunnon ja ymmärryksen kasvattamiselle riittää tilanteita.]

Kesä on kokeilujen aikaa, ensimmäisenä kohteena Minds

Aina silloin tällöin pompahtaa uusia yhteisöllisen verkostoitumisen palveluita. Harva niistä pääsee suureen suosioon. Kokeileminen on silti ihan hauskaa puuhaa. Viime syksynä laajempaa levikkiä yrittänyt Ello on edelleen sekavan oloinen. Se pyrkii suosikiksi lupaamalla mainoksettomuutta nyt ja aina. Ellon ulkoasu on erilainen, minimalistinen. Palvelua on kehitetty ja uusia ominaisuuksia ilmestynyt. Ei silti houkuttele ainakaan minua.

Ello näyttää tällaiselta, kun olen kirjautuneena ja omalla seinälläni.

Nyt tarjolla on samantapainen Minds, joka ainakin kättelyssä vaikuttaa huomattavan selkeältä Elloon verrattuna. Mindsin taustalla on avointa lähdekoodia. Pieneen kielivalikoimaan kuuluu jo nyt suomi eli lienee suomalaisetkin näpit asialla. Minds mahdollistaa viestien salaamisen, yksityisyyden säätöä. Asetuksissa vilahtivat myös Bitcoinit, vaan nytpä niitä en löytänyt. Ilmeisesti kuitenkin ominaisuuksissa mahdollisuuksia myös myydä omaa sisältöä tms.

Mindissa voi jutella, luoda ryhmiä, jakaa sisältöjä, pitää blogia, seurata toisia ja sisältövirtoja, hakea paikkakunnan mukaan sisältöjä eli perusjuttuja. Jos haluat kokeilla, kaveeraa mun kaa.

Kokeilu kiinnostaa eräitä, en tarkoita, että jokaisen pitää kokeilla. Itse kaipaan kovasti Jaikua. Facebook ja Twitter ärsyttävät. Google+ ei vedä. Joskus ehkä tulee vielä joku hyvä.

Minds-profiilisivu näyttää tältä.

Juhlabloggaus – 10 vuotta blogosfääreissä

Elokuun 9 päivä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bloggasin ensimmäistä kertaa. Olisiko pitänyt hehkutella ja historiaa kirjoittaa? Yritin, mutta tuntui omakehuisen tympeältä. Jäi puolitiehen.

Silloinen mullistus 2004 oli se, että kuka vain saattoi maksuttomasti perustaa itselleen tai asialleen sivut, joita päivitettiin selainkäyttöliittymän kautta. Siis ei enää kalliita tai mutkikkaita sovelluksia verkkosivujen luontiin ja sivu sivulta FTP-ohjelman avulla palvelimelle siirtämisiä. Wau!

Se oli se Web 2.0. Sittemmin ryhdyttiin puhumaan sosiaalisesta mediasta (social media). Jussi-Pekka Erkkolan gradussa 2008 käsite määriteltiin suomeksi.

Silmiini osui juuri Jani Liljan raikas bloggaus 17.6.2014: Sosiaalinen media on kuollut. Web 2.0, sosiaalinen media tai some – nuo kaikki ovat olleet ilmauksia, joilla siirtymäaikana olemme pystyneet erottelemaan viestinnän ja vuorovaikutuksen uusia muotoja vanhoista. Koko erottelu on vihdoin aikansa elänyttä.

Tämän blogin ensimmäinen arkistointi internetiä säilövään Internet Archiveen on 27.10. 2006 ja vekkuli huomio: bloggailin tuolloin myöhempien vuosien opintojeni professorin Frans Mäyrän blogista (Frans goes blog). Tuossa alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy sivupalkissa kuvake ensimmäiseen wikiini, jonne kirjoitin siitä, miten blogilla voi oppia. Nämä kaikki ovat edelleen saatavilla verkossa. Jännää.

Tämä blogi syintyi kevättalvella 2006 oikeastaan vain etäesitykseksi Tampereelle, jonne minua pyydettiin kertomaan blogien opetuskäytöstä. En voinut mennä, koska olin kiinni opetustyössä. Ehdotin etäesitystä. Päivi Jokitalo näytti vihreää valoa. Diaesitykseni (jossain kätköissä minulla on myös video): 5.5.2006. Näemmä yritin jo silloin kertoa, miten kätevästi informaatiovirtoja voi ohjata ja koota RSS-syötteiden avulla. Vaan voih, tuo kätevyys on edelleen niin tuntematonta.

Sanat 'sosiaalinen media' ja 'some' voitaisiin kai jo siirtää sanojen hautausmaille. Jos ei heti, niin piakkoin. Vihdoin.

Oppimisteknologian aateliset mun mielestä

Matleena Laako bloggasi kymmenestä oppimisen parhaasta teknologisesta palvelusta ja muistutti vielä avoinna olevasta vuosittaisesta Jane Hartin äänestyksestä. (EDIT: Eenariina Hämäläinen listasi oman kympin hetipian Matleenan innoittamana.)

Päätin listata omat henkilökohtaiset suosikkini ennen kuin luen tarkemmin Matleenan omia tai vilkuilen, miltä Jane Hartin kisassa meno näyttää. Huomasin, että Twitter oli keulilla Matleenalla kuten se on ollut Jane Hartin kokoamalla listalla jo vuosia. Omaan kymppilistaani se ei päässyt. Ehkä listani on muutenkin outo.

1. Google Dokumentit

Jokainen työpäiväni sisältää yhteistä kirjoittamista ja sisältöjen tuottamista Google Dokumenttien kanssa. Olen käyttänyt aikanaan Google Docs & Spreadsheets -nimellä kulkenutta palvelua syksystä 2007 alkaen. Mainiota katsella ensimmäistä dokumenttia, jota väsättiin porukalla netitse virtuaaliopetuksen päiville. Tuohon aikaan Jaiku yhdisti suomalaisia web 2.0 -pedagogihörhöjä. Jaikuilimme, chattäilimme Google Talksin ja Skypen kautta. Google on muuttanut esityksen formaattia ja alkuperäinen muoto on kadonnut (se on ehkä minulla tallessa, olen kova tallettamaan ja varmuuskopioimaan). Mutta tuo kertoo paljon! Siihen aikaan Google-dokumenteissa ei ollut chattiä. Saman kohdan kirjoittaminen yhtä aikaa onnistui välillä ja välillä ei. Ihmiset käyttivät värejä ja nimikirjaimia, jotta omat lisäykset olisivat tunnistettavissa. Googlen dokumenteissa omalla värillä kirjoittaminen säilyi pitkään yhteiskirjoittamisen menetelmänä. Koen, että yhteinen kirjoittaminen tai muu sisällön tuottaminen opettaa valtavasti. Pääsin tästä avautumaan videollekin äskettäin.

2. Podcastit

Ihastuin ikihyvikseni podcasteihin, heti kun löysin ne noin 2.7.2005, jolloin laitoin alulle virtuaalisen muistivihkon eli blogin aiheesta. Olen tehnyt itse podcasteja jo silloin, kun niiden tekeminen oli tosi vaikeaa tällaiselle humanisti-nikkarille. Nyt senkun Audioboota tai Spreakeria kehiin. Olen laittanut pienen diapaketin aiheesta. Koska erityisesti olen ihastunut kuulemalla oppimiseen, en voi tajuta edelleenkään, miten vähän oppimiseen hyödynnetään näitä. Samaa muuten hämmästelivät kielenopettajat, joille äskettäin kerroin aiheesta. Kukaan ei ollut kuullutkaan. Tulin hetki sitten lenkiltä. Ensin kuuntelin ikisuosikkini australialaisen All In The Mind -radiosarjan podcastia, jossa pähkäiltiin sitä, miten äidinkieli vaikuttaa ajatteluun ja sitten kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen ihan sairaan hyvän jakson. Puhelimellani on aina hyvän tai pahan hetken varalle tuntitolkulla opettavaisia podcasteja, jotka ovat oppimisen mannaa. Lemppareitani on myös Deutsche Wellen Alltagsdeutsch. Ja sanomattakin lienee selvää, että podcasteilla oppii kieltä, sivutuotteena, huomaamatta.

3. Wikispaces

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Word ja vastaavat ovat hankalia. Käytän vain pakotetusta syystä kirjoittamiseen jotain muuta kuin Google-dokumenttia, wikiä tai blogia. Wikispaces-wiki iski tajuntaani heti. Kaikki kunnia kaikille muille wikipalveluille. Myös ne ovat hyviä. Olen kokeillut kaikkia maksuttomia vastaan tulleita. Wikispaces on edelleen kaikkien kehitysvuosiensa ja käyttöliittymäuudistustensa jälkeen sellainen, jonka kanssa saan hetkessä jäsennettyä opetustuokion tai oppimisprosessin tai sisältöpaketin. Tähän sopinee historian havinaa jälleen, ykköskohdan virtuaalikoulupäivien esityksen työstämiseen liittyvä toinen juttu. Siinä se Jaikukin näkyy. Että tämmöinen on edelleen saatavilla ihan googlettamalla, kun muisti vain hatarasti hahmotti pari avainsanaa. Wikispaces-wikit saa monessa muodossa varmuuskopioitua. Ne sopivat hyvin rajallisen kokonaisuuden eli virtuaalikirjan tapaisen luomiseen, yksin ja yhdessä.

4. + 5. Blogger ja Wordpress

Olen bloggaillut nyt jo yli 10 vuotta. Kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Bloggaaminen on todella hyvä tapa oppia. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten monta blogia olen perustanut. Tämmöinen on ensimmäinen bloggaukseni 9.8.2004. Blogin avoimuus altistaa dialogille. En ole koskaan pitänyt suljettua blogia. Blogin idea on avoimuus. Suljetusti voi kirjoittaa sähköposteja, runoja pöytälaatikkoon tai kynällä vihkoon. Ymmärrän toki, että toisenlaiset ihmiset toisenlaisiin tarpeisiin käyttävät suljettuja blogeja. Avoimuus altistaa toiselle, vaikka omalla kohdallani kuluikin pari vuotta, että sain ensimmäisen kommentin bloggaukseeni. Silti tietty etäännyttäminen ja tietty esittäminen auttavat hahmottamaan omia ajatuksia, tietoja ja ymmärrystä muiden vastaaviin. Olen ajauksineni nyt tässäkin sekä subjekti, puhuja että kohde, luettava ja katsottava eli kuten sosiaalipsykologiassa minuutta hahmotetaan: I and me (oheisen kuvan piirsin aikanaan Opetushallituksen etälukion aineistoon). Pidin todella paljon Posterous-blogipalvelusta, koska sillä pystyi tekemään oman iTunesin kautta tilattavan podcastin, mutta se blogipalvelu kuoli pois. Sääli. Se oli loistava. Blogger ja Wordpress ovat molemmat todella hyviä. Nykyään kokeilen myös Evernoteen yhdistyvä Postach.io:ta. Nuo kaksi ovat opiskeluun oiva pari. Mutta blogipalveluiden kaksi kunkku-kuningatarta ovat ehdottomasti nämä, järjestystä en halua antaa. Blogeista kaiken kaikkiaan voi oppia paljon kuuntelemalla muita, ei vain pauhaamalla itse.

6. + 7. TV-kaista ja YLE Areena

Oivallan paljon asioita hitaasti taustalla. En jaksa loputtomia YouTube-videoita, jotka ovat sitä ja tätä ja monet aivan mahtavia. Koska mieleni käsittelee opittavia asioita yhtä aikaa monella tasolla, tarvitsen oivaltamiseen mielen suvantoja. TV-kaistalta saan ladattua iPadille offline-katselua varten timanttisen hyviä mielen suvantoja. Häly tasoittuu. Nukahdan. Ja ta-daa, asiat ovat kirkastuneet. YLE Areena selättää TV-kaistan radion osalta. Kuuntelen joka ilta mobiili-Areenalta kuunnelmia tai luentaa. Mielen häly nollautuu. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Rentoudun ja nukun hyvin. Jos joskus päässä on liikaa sähköä, nämä kaksi tasoittavat. Valitsemani ohjelmat ovat myös sellaisia, joista saan potkua – joskus parhautta on pöljyys. Diggaan esimerkiksi Dagia. Tietenkin töllöistä ja radioista tulee myös paljon opettavaista, kuten kohta 2. eli podcastit jo todisti.

8. Facebook

Ihmisten jutut ja aivan erityisesti aamuvirkkujen päivän lehtikatsaukset ovat aarteita. Minulle tulee viikonloppuhesari, koska haluan tukea suomalaista journalismia viimeiseen saakka. Silti on pakko tunnustaa, että viikonloppuisin laiskana herääjänä Facebookin aamuvirkut tuttavani ovat nostaneet parhaat jutut keskusteluihin ja jutut ovat saaneet sellaista eloa, ettei paperilehti tunnu kuin vanhalta. Myös monet FB-ryhmät ovat niin hyviä, että palvelu saisi olla listalla ylempänä ellen noin periaatteesta ällöäisi sitä, mutta on se nyt kumminkin praktisesti hyvä, kun ei ole mitään kaltaista. Opeverkostoja on vaikka kuinka, lisää tuonne puuttuvia (klik vain Edit, kirjoita ja tallenna).

9. Scoop.it

Kuratointipalveluja on moneen menoon. Scoop.it on koko ajan huononemassa. Kauppaa hirveän kallista maksullista palveluaan. Silti se on edelleen aivan loistava. Virtaavia nettisisältöjä koostavia ammattilaisia on hienoa seurata. Palvelun mobiilikäyttö on sujuvaa. Flipboard, Keeeb, Pinterest, RebelMouse... On näitä. Ehkä ensi vuonna Scoop.it on sahannut oman oksansa. Mutta jokin tällainen lehtimäisen koostamisen ja monipuolisen verkostoitumis-jakamis-jutun paikka on, kun nettiä ja oppimista ajattelen. Tärkeänä kriteerinä mobiilikäyttö. Näitä selailen puolitajuttomana, pitkän työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin ennen ylösnousua.

10. Paper53

Sori vaan Twitter, MindMeister, Google Earth ja vaikka mitkä mageet. Oman oivalteluni tärkeä asia on piirtäminen. Kymmenen oppimislempparin joukkoon kuuluu siksi ehdottomasti digitaalisen piirtämisen loistavin sovellus Paper53. Asioiden ymmärtäminen on joskus hidasta. Välillä olen katsoja. Välillä ymmärrän kuvasta jotain itselleni oleellista kauan piirtämishetken jälkeen. Viime kesäkuussa piirsin Paper53:lla akateemisen esityksen ja postikorteiksikin tämä meni.

Jakamisen idea: ei se ole minulta pois, jos saat hyötyä tästä!

Kollaboraatio ja sovelluspilvet ilman kirjautumispakkoa

Viime aikoina on keskusteltu tietosuojasta ja henkilörekistereistä, joita käyttäjätiedoista muodostuu ulkomaalaisten palvelutarjoajien palvelimille. Koulukäytössä sosiaalista mediaa on käytettävä toisenlaisella harkinnalla kuin iloisten nettikokeilijoitten aikuisryhmissä.

Elias Aarnio bloggasi viikolla henkilötietojen ja pilvipalveluiden koulukäytön ongelmista (ja lupasi jatkaa sarjaa esittelemällä vaihtoehtoja).

Oppilaitoksen oma sähköinen oppimisympäristö sisältää usein tarvittavat työkalut. Mutta sen rinnalla voi tulla tarpeita rikastaa työskentelyä verkon suomilla mahdollisuuksilla, erityisesti, jos tehdään yhteistyötä organisaatiorajojen yli.

On lukuisia mahdollisuuksia käyttää rikastavia apuvälineitä tai kollaboraatiokanavia ilman, että käyttäjien tarvitsee luoda käyttäjäprofiilia ja solmia sopimusta ulkomaalaisen palveluntarjoajan kanssa. Olen muutaman vuoden ajan ylläpitänyt listausta tällaisista ilman kirjautumista toimivista apulaisista sekä tässä blogissa että parissa muussa formaatissa (Pearltree-jäsennys ja Google-esitys).

On hyvä muistaa, että kaikenlaiset wikit saa (yleensä) avattua yhteistyöhön niin, ettei käyttäjien kirjautuminen omalla käyttäjäprofiililla ole pakollista. Googlen dokumentit saa avattua kenen tahansa editoitavaksi ja tätä ominaisuutta voi myös säädellä kaiken aikaa eli avata esimerkiksi dokumentti editointitilaan hetkeksi aikaa ja sitten rajoittamalla oikeutta pelkkään kommentointiin tai vain lukemiseen. Yleisimpiin blogiympäristöihin voi antaa sähköpostiosoitteen, jolloin blogimerkintää varten ei tarvitse kirjautua vaan lähettää sähköposti suoraan blogiin.

Blogimaailmaan on ilmaantunut varteenotettava tulokas koululuokan tai kurssiryhmän yhteistyöhön, Kidblog. Kidblog toimii viritellyllä Wordpressillä.

Opettaja luo luokan, kutsuu oppijat, mutta niin, että oppijan ei tarvitse luoda omaa käyttäjäprofiilia vaan hän saa oman käyttäjänimen ja salasanan. Käyttäjänimi voi olla etunimi, lempinimi, keksitty nimi, nimikirjaimet, mitä vain, mikä toimii kyseisessä ryhmässä. Blogiluokka rakentuu automaattisesti niin, että opettajan ja oppijoitten blogit näkyvät kaikille, etusivuna on linkkilistaus uusimpiin blogimerkintöihin. Opettajan ei siis tarvitse erikseen koota sivupalkkiin linkkilistaksi oppijoitten blogeja.

Käytämme koeluontoisesti ryhmälle suljettua Kidblogia parhaillaan menossa olevalla Vertaispäivittäjän etäkurssilla. Blogi on vapaaehtoinen muistiinpanojen ja reflektointien paikka. Siellä voi käydä bloggaamassa tai kommentoimassa, jos jokin kurssiin liittyvä asia pomppaa mieleen. Demonstraation vuoksi toimimme anonyymisti. Jokaisella on keksitty nimi.

Porukan kesken tuli jo idea siitä, että nimen vihjeen eli kasten lisäksi Kidblog voisi toimia muiden somemaailmaan tottumattomien tai muuten henkilötietojaan jakamattomien kanssa, kuten senioreitten kurssiryhmissä tai maahanmuuttajien kanssa.

Kidblog toimii myös iOS-laitteilla. Käyttäjärjestelmässä ei ole tällä hetkellä kieliversioita. Käyttökielenä on englanti. Käyttöjärjestelmä on kuitenkin niin selkeä ja riisuttu, että voisi kuvitella sen oppimiskynnyksen olevan kohtuullinen.

Diaopaste Kidblogin käyttöönoottoa varten:

Liverapoilu elikäs kollektiivisia (opettavaisia) muistiinpanoja

Olemme Sometun veijarijoukoissa suunnitelleet hartaasti tapahtumaa, jonka esiliverapoilu tekisi tarpeettomaksi koko tapahtuman fyysisen järjestämisen. Juttu siis menisi niin, että sovittuna aikana sovitussa verkkopaikassa ennalta jaettua seminaariohjelmaa sielunsa korvin ja silmin seuraavat ihmiset kokoontuisivat raportoimaan kyseistä tapahtumaa, sen esiintyjiä. Näin voitaisiin saada mukaan myös kuolleita esiintyjiä, vaikkapa Aristoteles, fiktiivisiä henkilöitä, vaikkapa Roope Ankka ja henkilöitä, joita on muuten vaikea saada kaukaiseen pohjolaan, vaikkapa Tawakkul Karman.

Homma on vielä toteuttamatta, mutta vielä joku päivä huippuseminaari kutsuu esiliverapoilijoita, sillä Suomi-somessa on vankka rakkaus yhteisölliseen muistiinpanojen tekemiseen ja selostamiseen. Liverapolua ennakoivat erilaiset yhteisölliset kommentointiketjut IRC:ssä, mutta Jaiku-palvelun myötä yhteisöllinen tapahtumakommentointi avautui kenelle tahansa netin käyttäjälle. Jaikuun perustettiin erityinen Seminaarikannu näitä liveraportointeja varten. Sama toistui Jaikun jälkeen Qaikussa. Tuija Aalto toi YLE:lle varhain sosiaalisen median käytön. Hän opasti esimerkiksi 2010, kuinka kimppamuistiinpanoja tehdään Qaikussa.

Tiina Airaksinen liverapoilee Jaikuun ITK-päiviltä 2008. Kuva Ville Venäläinen.

Molemmissa palveluissa oli erinomaiset ominaisuudet tapahtumaraportointiin. Aloitusviestin jälkeen saattoi samaan ketjuun liittää laajempia tekstejä linkityksineen ja myöhemmin myös kuvien lisääminen onnistui. Suomen ansiointuneimpia liveraportoijia on varmasti kaikkien asiaa tuntevien mielestä Irmeli Aro. Haikeaa, että nuo Jaikun-Qaikun aikojen viestiketjut ovat poissa. Jaiku-arkistossa sentään vielä joitain aarteita tallella, esimerkiksi Kari A. Hintikan aloittamassa Jaiku-ketjussa mietiskeltiin 16.9.2008 balanssia somekanavan rapoilukäyttöön ilman että viestitulva olisi häiriöksi ulkopuolisille. Tavaksi tuli, että myös tilaisuuteen osallistumattomat tulivat kuulolle, usein jakamaan hyvinkin oivallisia kommentteja.

Liverapoilusta tuli aikaa myöten yleistä erilaisissa konferensseissa. Twitterin yleistyttyä tapahtumajärjestäjät ryhtyivät ilmoittamaan tunnisteen, hashtagin, jolla viestit saattoi kiinnittää samaan ketjuun ja kanavoida saman tien myös tapahtuman verkkosivuille ja tapahtumatilan seinälle. Toisinaan osallistujat ottavat vapauksia ja luovat omintakeisia ratkaisuja kollektiiviseen muistiinpanojen tekemiseen. Ehkä hervottomimpia tilanteita, joita itse olen nähnyt, oli MindTrek vuonna 2009, kun yleisö tympääntyi Pekka Himasen esitykseen.

Liverapoilu ei aina tähtää mihinkään päämäärähakuiseen. Mukana voi olla rönsyilyä ja pelleilyä. Usein kuitenkin rapoiluun tottuneet pääsevät tilaisuudessa uudelle asteelle, aktiivisiksi osallistujiksi ja tuottamaan jotain uutta sisltöä, ajatuksia tai vaikka artikkelin aiheesta. Liverapoilu aktivoi. Toki se myös vähentää turhautumisen tunnetta. Passiivinen seminaari-istuminen on uuvuttavaa.

Kollektiivista muistiinpanojen tekemistä voidaan käyttää opiskelussa joko omaehtoisesti ja spontaanisti tai opettajan / kouluttajan antamana tietoisena toimintana. Ihan kylmiltään liverapoilu ei suju. Keskittymisessä pitää päästä virtausmaiseen flow-tilaan. Jos rapoilu tapahtuu kirjoittamalla, kirjoitusnopeus ja tottumus vaikuttavat. Sujuva rapoilu vaatii myös nopeaa, oivaltavaa ajattelua ja kykyä kuunnella tarkasti. Toisaalta kirjoittaminen myös virittää tarkkaavaisuuden huomion kohteeseen.

Aina luennoitsijat eivät ilahdu aktiivisesta ja avoimesta liverapoilusta. Läpinäkyvyys, näkyväksi tuleminen, voi olla pelottavaa. Kuulijat voivat tulkita ja ymmärtää omalla tavallaan. Suomessa on tapana kokoontua yhdessä olemaan samaa mieltä asioista. Liverapoilu avaa tilaa erilaisille ajatuksille, myös täysin ulkopuolelta tuleville heitoille ja tahalliselle vasta-argumentoinnille. Näyttää kuitenkin siltä, että olemme tähänkin vilkkaamman keskustelun kulttuuriin tottumassa, tosin hitaasti ja edelleen leimahtavien mustavalkoisten inttämisten kautta, joita näkee tavan takaa jopa ihan asiallisissa aikuisten Facebook-keskusteluissa.

Koska kollektiivisten muistiinpanojen tekeminen on oppimisen menetelmänä kiinnostava ja koska siihen on nykyisin rikkaita tuottamisen keinoja, kokosin kollegoiden avustamana diasarjan siitä, kuinka näitä kollektiivisia muistiinpanoja on nykyisin mahdollista tehdä. Näkökulmana on antaa ohjeita tapahtuman tai oppimistuokion järjestäjälle. Ja voi tätä somemaailman ihmettä. Kauniina syyssunnuntai-iltana nettiapujoukot riensivät täydentämään koostetta. Ihan mahtikiitokset, erityisesti tässä vaiheessa Kari A. Hintikka ja Tarja Ollas! Esitys on edelleen avoin täydennyksille ja korjauksille. AVO-hankkeen tuotantoa, rohkaisua kohti avoimia oppimisverkostoja, oppimistilanteiden ja tilojen avaamista kiinnostuneille ja innostuneille.

Esitys sisältää myös pieniä siipaleita somen lähihistoriaa. Kyse ei sinällään ole mistään supisuomalaisesta ilmiöstä, näin toimitaan maailmalla ja suuressa mittakaavassakin. Suomelle erityistä on pieni kielialue, tiheät verkostot ja vahvasti kallistus älykkään huumorin suuntaan, hukkaamatta ammatillista pyrkimystä tutkia, selvittää, analysoida, jäsentää, ratkaista, löytää jne.

Pienyrittäjiä some-sumutetaan

Kohtasin äsken pienen henkilöyrityksen nettisivun, jossa oli kivat somepainonapit Facebookiin ja Twitteriin. Mutta voi sentään, ne eivät johtaneet yrityksen aktiivisille somesivustoille kyseisiin palveluihin vaan maanitelivat minua suosittelemaan kyseistä yritystä mainittujen palveluiden henkilökohtaisessa viestivirrassani.

Yrittäjätoverit! Olen itsekin pieni pienyrittäjä ja kuvittelen olevani myös pieni someasiaintuntija. Jotain haaveilen myös ymmärtäväni ihmisen oppimisprosesseja ja käyttäytymistä. Edellä kuvattu verkkosivutoiminto on saattanut maksaa yrittäjälle pitkän sentin (onko idioottimaisempaa lokalisointia pitkälle pennille häh?).

Tuore tyyppi tulee firman verkkosivuille, siis niille ylläpitojärjestelmän perinteisille portaali- tms. sivuille, joilta löytyy tyypillisesti Ajankohtaista, Palvelut ja Yhteystiedot yms. alisivuja. Hän bongaa leiskasta (layout, sivuston asetelman rakenne, visuaalinen ilme painikkeineen) some-nappuloita, tuttuja kuvakkeita, kuten Facebookin siniruutu ja F ja Twitterin turkoosilla valkoinen liverryslintu. Hän klikkaa ja ensiolettamana some-orientoituneella on kontaktoida firman kanssa mainituissa palveluissa.

Tapasin juuri pienyrittäjän sivuston, jossa edellä kuvattu aktiviteetti johti minut suosittelemaan kyseistä yritystä ja sen staattisia verkkosivuja omalla aikajanallani niin Facebookissa kuin Twitterissä.

Ei näin. Jos tehdään linkkipainike sivuston leiskaan, niin sen pitää johtaa sivuston ylläpitäjän omille sivuille painonapin osoittamilla sivuilla. Somessa on ihan oma juttunsa sitten sellaiselle yleiselle aktiviteetille kuin JAA. Ihan kaikkea julkaistua sisältöä voi tarjota muille jaettavaksi ihan mille vaan somepalvelusivustolle. Mutta jakaminen ja kontaktointi ovat selkeästi eri asia. Jakaessani minä suosittelen koko some-tuttavakunnalleni. Kontaktoidessani otan sinut, sinut yksittäisenä oliona, tuohon tuttavakuntaani.

Monille elämässään yltäkylläisen kiireisille pienyrittäjille, joilla tiedotusosasto on = yrittäjä itse ei ole mahdollisuuksia hallita näitä kulttuureja. Saattaa kuulostaa rahanarvoiselta palvelulta, kun joku lupaa luoda painonappeja sinne ja tänne ja jopa omat Facebook-sivut. Joista huimin kuulemani maksoi 5-numeroisen summan (eikä siinä vaiheessa oheispalveluillakaan pystynyt someasioita tunteva kuvittelemaan muuta kuin kusetusta).

Sosiaalinen media on hyvä toripaikka. Tuotteitansa saa tarjolle ja kaupaksi, suhteita luodaan. Mutta somea ei voi ostaa kaupasta. Jokainen yhteys luodaan joko suoran tai kaverin kautta tuntemisen kautta. Minä en suosittele tuntematonta. Kun ensi kertaa menen yrityksen sivuille, kun ensi kertaa klikkaan siellä FB- tai Twitter-linkkiä, en todellakaan ole valmis suosittelemaan. Mutta jos firman somehabitus on hyvä ja todella toimiva, olen hyvinkin valmis jakamaan firman FB-sitvut ja Twitter-profiilin kavereilleni. Ei näitä mielikuvilla hoidella.

Monta somea – harhauttavasti yksi käsite

Tietoviikko uutisoi eilen, että some-kupla uhkaa puhjeta seuraavaksi. Se some, josta he puhuvat, on uutisen luettua ihan eri some kuin se, jossa tunnen itse liikkuvani.

Kesäkepeästi mutu-mietiskelin, että on meillä ainakin kolme somea: on (1) kevyen yhteiskunnallisen vastakarvan aktivismisome, on (2) avoimen oppimisen ja luomisen some ja sitten on tuo Tivin (3) bisnes-some (en tiedä, mihin näistä tieteen some sijoittuu, laittaisin sen [1+2] aktivismi+avo-oppiin).

Tiedonvälitys on lööppikierteessä. Liiketoiminta kvartaalikierteessä. Pitäisi olla aina jotain uutta nopeasti kyllästyville kuluttajille. Ensimmäinen some, tuo aktivistisome, on itse tehtyä. Se ei elä ilman mukanaoloa. Aika himmeältä sekin näyttää nykyisin Suomi-somessa. Jaiku kuoli, Qaiku oli hyvä pohja, mutta ihmiset liukenivat, huumori kuoli, elävyys katosi. Twitter kaikkine hyvyyksineen on kapea toitottamisväline ja satunnaisaktivoitumisen tuuba. Suomi-somen Jaiku-aikakaudella mukana oli pienen piirin iloista hurmaa. Jaikua väärinkäytettiin luovalla tavalla. Twitter ei taipunut (juuri) mihinkään.

Facebook ja Google+ Twitterin ohella ovat laventaneet piirejä ja hyvä niin. Varmaan harva jaikuilija koki missään niistä edes haaleaa underground-hurmaa, joka Jaikussa oli melko lähellä.

Bisnes-ratkaisujen tarjonta on laajentunut: entiset joukkotiedotusmainostoimistot ovat brändänneet itsensä someasennossa. Somekouluttajien pätevyyttä sentään vakavasti ja inspiroivasti epäiltiin keväällä Tomin SocialMediocracy.com-blogissa.

Dialogipedagogiikka on hyvä apuri erottelemaan näitä someulottuvuuksia toisistaan (ei mitenkään ainut, tuli vaan ekana mieleen): Aktiivisten kansalaisten, taitavien amatöörien ja antautuneiden harrastajien sosiaalinen media loi Wikipedian ja muita sen kaltaisia. Eka ja toka some siis kuuluvat minä-me-vuorovaikutukseen. Bisnes-some liikkui mahdollistamisen ja hyödyntämisen välimaastossa, painottuen minä-ne/he/se. Mahdollistaminen tarjosi vapaata liikkumatilaa, hyödyntäminen keräsi salakavalasti vertaismarkkinointia ja sen sellaista. En pane pahakseni, jos tämä kupla uhkaa puhjeta. Jopa toivon sitä. Some ei ole kuolemassa (yhteiskunnallisen vastakarvan some ja avoimen oppimisen ynnä luomisen some), ellemme vaivu henkiseen velttouteen. Tai ehkä somesta tulee hippi-punk-ketjun lenkki. Kuollut mutta ah niin ihana. Hmmm...

Pursotinsometusta

Tällaisena kesäiltana 8 vuotta sitten (eli -04) kesäduunailin silloiselle eWSOY:lle opasta verkko-opiskelun taidoista (valitettavasti edelleen lukkojen takana). Löysin blogien ihmeellisen maailman ja muita aarteita. Blogi-termi on vuodelta -99, mutta ilmiön valtavirtaistuminen vei vuosia.

Hankin tuolloin heti innoissani Amatzonilta pari alan klassikkoa ja olin tyrmistynyt siitä, miten yleissivistävänä pitämäni Helsingin Sanomat ja muu kotimainen sanoma- ja aikakauslehdistö, saati käymäni yliopistokoulutus mediakasvatuksen opintoineen (HY -03) olivat tyystin sivuuttanut koko vapaan nettiviestinnän maailman.

Juuri opin Hanna Nikkasen Verkko- ja vapaus -kirjasta, miten noihin aikoihin ensi-innostuksen keskellä kukoisti globaalin kansalaismedian Indymedia. Yliopistossakin ryhdyttiin puhumaan kansalaisjournalismista. Muutama vuosi, ja blogeja tupsahteli sadesienometsänä, saatiin Jaiku ja Suomi-some.

Nikkanen analysoi tylyn hyvin (s. 17): "Ensin nälinettä käyttää vain pieni harrastajien joukko ja teknologia kehittyy innostuneiden, anarkististen kokeilujen myötä. Harrastajat eivät pidä säännöistä ja rajoituksista, ja he tekevät mieluummin yhteistyötä kuin kilpailevat patenteista. Kun yhteiskunnan ylimmät kerrokset alkavat omaksua uuden välineen käyttöönsä, peliin astuu raha ja kokeilut korvataan kontrollilla. Kehitystyö siirtyy alan yritysten sisään, missä sitä tehdään salaa, teollisuusvakoilua peläten. Alalle muodostuu monopoleja tai ainakin huomattavasti monololia muistuttavia rakenteita. Tässä vaiheessa käyttäjien toimintaa ryhdytään rajoittamaan teknisillä..." (lukekaa koko kirja!)

Tämän päivän sosiaalinen media on kuin kakunkuorrutusta. Kakkupohjaresepti eiliseltä, kukaan ei enää ihan muista, miten monta munaa ja missä asteessa kuinka monta minuuttia uunissa. Väliin laitettiin jotain hyvää ja tänään kun sitä kuorrutetaan, truutta valmiina, hyvää vaahtoa, kivat pursotuskuvio ja näyttää nätiltä. Vähän kuin jenkkiläinen leipominen lukiokavereitteni aikaan: mentiin kauppaan ja ostettiin valmis pohja, pussitäytteet (lisää vain vesi), valmis spay-kerma ja koristepussi.

Mielenkiintoista, että edelleenkään ammattilaiset eivät hoida aukottomasti kuratointisomea. Meille eteenpäin truuttaajille ja somekoristelijoille jää vielä tilaa. Sanon tahallisen provokatiivisesti, koska minun miltei someveteraanin näkemys somen ytimestä on itse tehty. Siis ei se, että edelleenlähetellään ja toimitaan sentraalisantereina some-uutisille. Ytimessä on silti henkitoreissaan maailman tekeminen, maailman muuttaminen. Ootsähei löytänyt uusimman appsin ei ihan riitä arvopohjaksi somen yhteiskuntaeettiselle käytölle.

Jatkan lukemista. Nikkasen teos on inspiroiva. Oi kiitos tekijälle! Jossain kohdissa nyansseja oli laajemmin, mutta sou not. Analyysi, joka pamflettisoi lukijaa, on rautaa.

Soma Suomi-some

Tämän blogin syntymaisema.

Olen mietiskellyt Mikko Jordmanin bloggausta tältä viikolta. Hän kuvaili meisyyttä someverkostoissa, ammatillista ja notkeaa; sitä, miten aika riittää someen. Tämä Opeblogi täytti äskettäin 6 vuotta, 06 syntynyt. Blogit löysin edellisvuoden kesällä. Muistan sen yksinäisen innon ja tyhjään huutelun. Muistan miten syksyllä 06 tajuntaa räjäyttävästi Jaiku ja Sometu-Ning avasivat vuorovaikutuspintaa, aitoa keksimisvuoropuhelua, hauskuttelua älyttelyn rinnalla.

Edellinen bloggaukseni linkittyi Google+-keskusteluun, jossa mm. kommenttikeskustelussa mietittiin sitä, pitääkö keskenään hymistellä, eikö vaan tehtäis asioita tekemättä suurempaa numeroa. Sisäänlämpiävä keskinäisen kehumisen kerhostelu muodostaa aina pienen vaaran eli sulkee helposti meikäläiset huomaansa ja muukalaiset ulkopuolelle.

Toisaalta olen itse kokenut vahvasti tuon yksinäisestä huutelusta ja päätä-seinään-oppimisesta siirtymisen kaverijeesauksen maailmaan, jota Mikko Jordmankin kuvasi. Ihmiset elävät erilaisissa tilanteissa, erilaisissa ympäristöissä. Oma elämisympäristöni on sellainen, ettei arjessa tule kotioloissa vastaan vieläkään juuri koskaan juuri ketään, joka puuhaisi samanlaisia työ- tai opiskelujuttuja. Tämän kuun lopussa olen ensimmäistä kertaa omalla kotiareenallani someopastajana pikkukylien pikkumarkkinoilla, vähän friikkinä, mutta ehkäpä jo sentään Facebook ja Gmail kiinnostavat Miehikkälänkin leveysasteilla.

Minulle Suomi-some on ollut soma. Olen oppinut sometellen ja opin edelleen: kevyesti; ja kuten Mikko mainitsi bloggauksessaan, kivalla tavalla. Todellista oppimisen iloa. Itseäni motivoi myös globaalieettinen ajatus siitä, että juuri näitä työtapoja tarvitsemme suurien ongelmien ratkaisuyrityksiin: yhteistyötä, joukkoälyä, verkkovoimaa.

Kävin 06-07 hyvän koulutuksen legendaarisessa Heinolassa. Koulutuksen oheistuote oli paras oppi, nimittäin perustimme pienellä porukalla Vaparetki-blogin (ja wikin ja Flickrin ja Jaikun), ryhdyimme tutkimaan ja oppimaan kokeiluja reflektoiden. Kokeilimme mobiilia oppimista kännykän tekstiviesteillä, mobiilivalokuvalla ja muuta jännää. Eläydyimme porukalla, innolla, innostellen. Etsimme pedagogista rakkautta. Kukitimme luovuutta, kollektiivisesti.

Mikko pohti omassa bloggauksessaan sometteluajan löytymistä. Samaa aihetta mietin tässä blogissa 06 ja mietintää jatkoin vielä tuossa Vaparetki-ryhmäblogissamme. Aika on suhteellinen asia. Uuden oppiminen vaatii aina aikapanosta. Joskus on antauduttava, sammutettava oma kärsimättömyys.

Kun itse pulahdin someen kesällä 05, tein sen järven avustuksella. Uin ja mietin, annoin oivallusten virrata mielessäni, katselin maisemaa, kuuntelin luonnon liplattelua. Asiat loksahtivat paikoilleen. Visio kirkastui. Nyt se on totta. En ole yksin tässä. En huuda pelkkään tyhjyyteen. On me, me suomisomettelijat, keskinäiskaverit, tuttavustuneet, auttelijat, viisaat neuvojat, vaikutustahtoiset olevaisuuden tekijät, leikkimieliset ammattilaiset.

Erään kirjan nimeä lainaten: meillä on täällä Suomi-somessa välittävät verkostot. Välittävät-sanan kahdessa merkityksessä. Upeaa!

Somesukukokouksen jälkilämmössä

Kolmatta kertaa toteutunut Sometime-tapahtuma keräsi vajaat sata Suomi-somen vanhempaa ja tuoreempaa aktivistia yhteen. Tällä kertaa koontipisteenä Helsingin Etelä-Espalla Briim-center aivokuntokeskus.

Vekkulia muistella, miten kivenheiton päässä Smolnan edustalla poliisin Karhu-ryhmä vartioi meitä alkuvoimalaisia maalaisaktivisteja 18 vuotta sitten. Eilinen someaktivismi oli kesympää valvovan Iso Veljen kannalta, vaikka epäilen, että sittenkään ei. Nimittäin kookoontuneessa joukossa oli monen tason anarkisteja. Pehmeitä kai, mutta vaikutusvoimaisia. Voimallinen yhteinen nimittäjä oli kulttuurimuutos: ihmisläheisyys, yhteisälyisyys, toisin tekeminen.

Itseäni ilahdutti suuresti se, että väline-tuote-sovellus-rauta-bisnes-brändi-hypen aika oli selvästi ohitettu. On liian suurta sanoa, että ilmassa oli reilun vuosisadan takaista osuustoiminnan, vapaan sivistystyön ja työväen aatteen hengen kaltaista. Tämä aika ei ole (vielä) suurten ideologioitten aikaa. Mutta jotain tuon kansallisen heräämisen aikojen laatuista oli liikkeellä. Mainiosti sitä nimitettiin somesukulaisuudeksi – mistä lie kiittäminen Janne Ruohiston sanaisaa arkkua.

Some ja somesukulaiset jäivät sanoina pyörimään mielessäni. Miksi nämä sanat? Some on toki kätevä sana lyhyydessään, mutta siinä on muutakin. Se hävittää välineen. Sosiaalinen media viittaa mediumeihin, erilaisiin kanaviin, välittäviin välineisiin, teknologioihin, sovelluksiin, palveluihin.

Somen kielioppia kelailtiin Sometu-verkostossa jo 2009 ja mainiosti mukana oli myös Vinkkiverkossa äidin kautta junioriosaston sanaseppo: somettaa, sometus, sometin, sometoida, somettaja, someilla, someilija, sometulainen, sometumainen, somettua, sometuksi. Sittemmin some on saanut sijaa kielenkäytössä niin ihmisten puheessa, printtimediassa kuin nettiteksteissä. Some on jo miltei virallinen sana suomessa.

Niin ITK-päivillä Hämeenlinnassa kuin nyt Sometime 2012 -tapahtumassa keskeistä oli välineellisen ajattelun vähäisyys. Keskiöön nousivat ihmiset, ihmisten yhteinen tekeminen, vuorovaikutus, kommunikaatio, luominen, tuottaminen, työ-, toiminta- ja viestintäkulttuurin muuttuminen, avoimuus, avoimen sisällön ja datan hyödyntäminen, oppiminen hyvin laajalla skaalalla.

Kuppikuntien, yhdistysten ja korporaatioiden Suomi saa kyytiä. Sitä kyytiä antoi Alkuvoima-ryhmämme aikanaan. Veti perinteisen MTK-toiminnan vastaisesti mukaan ihmisiä, joita pidettiin vastapoolin edustajina: kuluttajia ja kaupunkilaisia, ei-maalaisia, ei-maanviljelijöitä. Kuka on paras hehkuttaja ideallesi? Se, joka ei ole sisäpiirissäsi, leimattu jäsenkirjalla varustettu virallinen valtuutettu ja apinan tavoin ylätason julkilausumaa toistava tyyppi. Jos ideasi kestää ja hyödyntää epäilyä, kritiikkiä, vastalauseita, erimielisyyttä, onko ideasi huono? Ei. Se on hyvä ja kehityskelpoinen. Idea, jonka kaikki hyväksyvät, on pelottava.

Sometime 2012 oli pienesti kaaos, hitusen hallitsematon, melkolailla sitä sun tätä ja juuri siksi toivoa herättävä. Erittäin ilahduttavaa oli, että koolle saapuneista moni oli ensikertalainen, yli kolmannes. Untuvikkojen kommentit ovat vahvistaneet hyväksymisen tunnelmaa, sukulaisuutta.

Olemme etsimässä jotakin. Syvällä maaseudulla asuvana suurena muutoksena tunnistan välimatkojen haihtumisen. Kohtaamisia tapahtuu uusissa ajan ja paikan tiloissa. Myös ketterät yli rajojen punoutuvat liittoumat tekevät notkeasti asioita, joita kukaan ei älyä kieltää. Lopputulokset ovat hyödyllisiä. Anarkismi elää. Ehkä se oli paras matkamuistoni Sometime 2012:sta. Samoin se, miten ihmiset tässä seurapiirissä ovat aidosti kiitollisia toisilleen, avuliaita, arvostavat toisiaan ja ovat lähtövalmiita avaruuslennoille.

Tapahtuma jätti aikamoisen nettijalanjäljen. Päivitän tähän myöhemmin lisää linkkilistaa apajista. Sometime2012-tuotoksia netissä:

• Sometime2012 FB-ryhmä
• Sometime2012 FB-tapahtuma
• Sometime2012 wiki
• Sometime2012 blogi
• Näkymättömän oppimisen / muuttuvan koulun työpaja (Twitter #avoinvisio)
• Eija Kallilan muistiinpanoja tapahtumasta
• Jarmo Lahden YouTube-kanavalla useita videoita
• Personal EU Bambuser eli Kurt Linderoosin striimauksia
• Kerro komentoimalla lisää linkkejä, päivitän listaa...

Sosiaalisen median lukiokurssi

Kolmas kierros käynnistyy sosiaalisen median lukiokurssilla. Kahtena vuonna olemme vetäneet kurssia turkulaisten ja hämeenlinnalaisten kanssa niin, että olen vieraillut luennoimassa etäteitse ja rakennellut kurssiaineistot wikiin sekä osallistunut etätyöskentelyyn Ningissä.

Nyt on mukava tilaisuus käydä maanantaiaamuisin kaksoistunnilla naamakkain Karhulan lukiossa. Emme ottaneet tällä kertaa käyttöön muuta kuin blogit verkkotyöskentelyyn. Kirjoitan omaa kurssiblogiani, seuraan opiskelijoitten blogeja, kommentoin niitä, nostan esiin aiheita, kirjoitan juttuja omaan blogiini, vien keskusteluja muille verkkofoorumeille (kuten nyt tähän) ja houkuttelen kiinnostuneita mukaan. On vain eduksi, jos joku näkee niin paljon vaivaa, että kuikkii kurssiamme ja varsinkin, jos vielä vinkaisee sekaan jotain.

Sen verran on jo kuulunut kommentteja muutamista suunnista, että samanlaisia kursseja on vireillä monessa paikassa. Olisi kiva saada linkkejä tai ainakin tietoa, jos joku hyödyntää tätä meidän aineistoamme. Se on tehty leviämään ja jaettavaksi. Muuntelut sallittuja. Lukiokurssin idut ja ensiversot tuotti AVO-hanke, joka edistää avoimia oppimisresursseja ja -verkostoja.

Noista tekijänoikeuksista kun on kovasti nyt taas pulistu, niin... Mielelläni itse teen avointa oppisisältöä wikiin, jossa sitä voi muokata ja täydentää ja sisällön saa julki heti. Ensinnäkin oppimateriaalia tekemällä ei Suomessa juuri rikastu. Minusta tämä keskinäinen jakaminen on paljon rikastuttavampaa. Yritin kovasti tarjota painotuotteeksi sähköiseen muotoon monta vuotta sitten laatimaani aineistoa verkko-opiskelun taidoista. Se on edelleen linkkejä lukuun ottamatta ihan pätevä tuotos – toki pientä editointia vaatisi kauttaaltaan. Mutta ei se printtipuolella kustannuskynnystä ylitä. Olisi kiva linkittää kyseiseen aineistoon, mutta se on salasanojen ja lisenssien takana. En voi edes näyttää sitä kenellekään, koska se on varmassa jemmassa kuin bunkkerissa. Kohta en pääse edes itsekään siihen käsiksi.

Plussan puolella Google

Tälle kesäkaudelle sijoittui useita Googlen palveluiden uudistuksia ja kokonaan uuden testivaihe.

Gmailin perusleiska vaihtuu kevyeen ja vähäeleiseen. Sama ulkoasu-uudistus on raikastanut myös Blogger-palvelua. Tekstieditori muistuttaa Google-dokumenttia. Hallintasivun ilmekin on niin uusi, että ensin hieraisee silmiä.

Gmailissa voi nyt valita viestinäkymän useista vaihtoehdoista.

Gmailin paras uudistus on viestien perusnäkymän valikoima. Jo aiemmin tuli mahdollisuus seuloa tärkeät viestit (ja Gmail automaattisesti auttaa perusseulonnassa) ja halutessaan valita perusnäkymään tärkeät viestit. Nyt käyttäjä voi valita halutessaan myös perusnäkymän näyttämään ensimmäisinä lukematta olevat viestit tai merkityt viestit.

Gmailin käyttäjältä saattaa helposti jäädä huomaamatta myös kätevä pikku palvelu, joka oli aiemmin erillissovellus Remember the Milk. Nyt se on vakiona ja nimeltään Tasks/Työlistat eli perinteinen to-do-lista. Sähköpostin voi esimerkiksi suoraan merkitä tehtäviin. Työlistoja voi luoda tarpeen mukaan ja jokaisen tehtävän voi myös sijoittaa Google-kalenteriin. Työlistan voi lisätä iGoogleen. Se toimii myös mobiililaitteissa. Ks. lisää Googlen omalta ohjesivulta.

Jänskin somepiirejä pyörittänyt uutuus on moneskohan yritys Googlelta houkutella someilua omaan palveluunsa, viides vähintään: Groups, Orkut, Buzz, Wave. Nyt testikäyttöön avattu Google+ näyttää todella lupaavalta. Ensimmäistä kertaa palvelu on jo testivaiheessa integroitu kelvollisesti Gmailiin, Google-kalenteriin, dokumentteihin ja Picasaan (tulollaan on myös uusi kuvavirtapalvelu Photovine) ja integrointi on parantumassa jo ensi viikolla.

G+ yhdistää Facebookin, Twitterin ja sosiaalisten kirjanmerkkien ominaisuuksia. Listojen ja ryhmien tapaan G+:ssa luodaan piirejä. Saman tuttavan voi liittää useisiin piireihin. Omia viestejä voi julkaista kokonaan julkisesti, piireissä tai yksittäiselle kontaktilleen. Mitään valtiosalaisuuksia ei toki kannata vuodattaa, sillä viestejä voidaan jakaa piiristä toiseen.

G+ ei vaadi seuraamiseen Facebookin tapaan molemminpuolista hyväksyntää. G+:ssa on myös mahdollista seurata henkilöiden lisäksi tiettyä aihepiiriä (Sparks). Aihepiirin voi kiinnittää omaan perusnäkymään. Piirien ja aihepiirien selailu on jo nyt varsin kätevää eli tiettyjä nettiselailun ominaisuuksia on mukana palvelussa.

Arkikäyttö ratkaisee, miten G+ menestyy. Verkottuminen tuntuu olevan nopeaa ja tihentävää. Keskenään tuttavantuttavien kautta löytyvillä on kaikkia aiempia kokemiani palveluita matalampi kynnys lisäillä kontakteja. Itse arvelen, että syksyn tullen työkäyttöpiirit vilkastuvat. Se, mistä palveluista G+-aktiviteetti on pois, jää nähtäväksi. Keskustelua on käyty G+ versus Facebook ja arveltu, ettei G+:lla ole mahdollisuuksia lyödä FB laudalta ja että sillä on mahdollisuuksia ja ettei ole tarvetta keskustella koko asiasta.

Miten sinne G+:aan pääsee? Siten, että joku piireissä oleva kaveri lisää sinut omiin piireihinsä. Lisää aiheesta Diigo-linkkikokoelmastani (ja toki googlaamalla G+ / Google+ tolkuton määrä tavaraa). Toikkasen Tarmon 10 aloitusvinkkiä suositeltavia.

Vertaisaika – inhimillisyyden ja joukkoälyn kevätkesää

Luen kahta tietyllä tavalla toisistaan kaukana olevaa kirjaa, joilla on silti jotain syvästi yhteistä. Toinen on Maria Azuan The Social Factor, jossa IBM:n johdossa työskentelevä kirjoittaja luotaa informaatioajan jälkeisen yhteisöjen ja verkostojen ajan mukanaan tuomia muutoksia niin yhteiskunnallisella, kulttuurisella kuin tuotannon tasolla. Tulokulma on siihen, kuinka liiketoimintaa ja voittoa tehdään yhteisöjen ja verkostojen aikana.

Maarit Mäkisen väitöskirja Digitaalinen voimistaminen paikallisten yhteisöjen kehittämisessä taas kantaa huolta marginaaliin jäävistä, niistä, joilla ei ole usein edes omia toiveita siitä, miten he pääsisivät mukaan verkostoihin ja tämän ajan yhteisöihin. Mäkinen esittelee mahdollisuuksia ja sitä, kuinka nämä mahdollisuudet ovat jääneet toteutumatta esimerkiksi siksi, että ne on tarjottu ylhäältä alas tai ilman kulttuurista ymmärrystä.

Mäkinen ei ole kuitenkaan teknologiaskeptikko vaan harjoittaa tervettä kritiikkiä. Viestintäteknologia voi silloittaa ryhmiä, lisätä vuorovaikutuksen verkostoja ja antaa eväitä eteenpäin (s. 131):
"Digitaalisilla silloilla, kuten koulutuksella, välineillä ja sopivalla ohjauksella, voidaan lisätä tasa-arvoisempaa kehitystä."

Mäkinen on tehnyt kunnioitusta herättävän kymmenvuotisen työn väitöskirjansa kanssa, jonka aineisto on kerätty Suomen lisäksi Yhdysvalloista, Brasiliasta ja Keniasta. Azuan näkökulma on globaalissa verkottuneessa ja liikkuvassa työssä, jossa informaatiotulvasta on tullut taakka samalla kun se on välttämätön tuotannon tekijä ja nerokkain keino päästää tuottavat ja luovat voimat valloilleen on joukkoäly, vertaisten ja verkostojen voima.

Azua käyttää tästä ajasta nimitystä Social Age. Äsken käänsin sen mutkikkaasti yhteisöjen ja verkostojen aika. Mielestäni kumpikaan ei ihan täsmälleen sovellu käännökseksi. Yhteisöllinen kulttuuri sellaisena kuin se edelleen monissa maailman kolkissa näyttätyy, on rajoittavaa, vaikka me yhteisöistä puhuessamme vaivummekin idylliseen nostalgisointiin. Yhteisö syntyy tiettyjen kehysten sisälle ja niiden sisällä olemme me, muualla ovat muut.

Mäkinen kuvailee nettiajan negatiivisimmillaan johtavan fragmentoitumiseen, sisä- ja ulkoryhmiin, samanmielisyyden korostamiseen ja yhteisöjen välisen vuorovaikutuksen puuttumiseen (vähän samantapaisia pohdiskelin MindTrekin aikaan Nettikansan nuotiotulilla viime syksynä).

Mäkinen listaa neljä verkkoviestinnän ja vuorovaikutuksen aluetta, jotka ovat keskeisiä aktiivisuuteen ja osallistumiseen voimistumisessa (s. 134):

• infomaatiota jaetaan, ei väin lähetetä yksisuuntaisesti,
• kannustetaan erilaisten näkemysten julkaisemista,
• edistetään tasa-arvoista keskustelua,
• lisätään vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Mäkinen jatkaa edelleen avointen verkostojen merkityksestä: "informaatio karttuu, sitä voidaan korjata ja sitä voidaan potentiaalisesti käyttää ilman että se samalla vähenee keneltäkään".

Mietiskelin sanaa, jolla tätä informaatiotulvasta yhteisölliseen informaation käsittelyyn ja tiedonrakenteluun siirtymisen aikaa, Azuan mainitsemaan Social Age, voisi kuvata. Kuten tälle ajalle tyypillistä, ajattelin asian ääneen Twitterissä. Sain mukavia vastauksia ja yhden omasta mielestäni puhuttelevan ja puhumisen arvoisen: Vesa Ilolan käännösehdotus oli 'vertaisaika'. Ja totisesti, kaiken maailman murheen ja ikävien uutisten keskellä, voin yhtyä Tero Toivosen idealismiin: "Olen ehkä yltiöoptimistinen, mutta luulen, että olemme yhteisöllisyyden ajan ovella."

Me elämme yhteisöllistyvää aikaa. Lieveilmiöitä on paljon, vahvasti sisäpiiriytyvää yhteisöllisyyttä ja tiukkoihin rajoihin linnoittautuneita yhteisöjä nousee. Mutta samalla myös sosiaalista virtaustilaa syntyy, minkä on selvästi havainnut myös Suomi-somen opeverkostoissa: yhteiskehittely, tsemppihenki, auttaminen, vinkkaaminen, kaverin loistoaatosten levittäminen, yhteiskehittely, kollektiivinen asioiden nuuskinta... kaikkea tätä tapahtuu joka päivä. Olemme jonkun hyvän jäljillä. Vertaisajan hermolla.

Mielenkiintoista liikehdintää on monella suunnalla. Ryhdyin listaamaan tähän, mutta pyyhin pois, koska en halua unohtaa ketään enkä pysty luettelemaan kaikkia. Kevätkesältä vaikuttaa tällä aluella vaikak toden nimissä on aina oltava hiukan skeptinenkin netin ja verkostojen kanssa. Sellaista elämä on, suolaista ja makeaa.

Kannattaako blogikirjoittaminen näinä FB-aikoina

Sosiaalisen median suurhyöky 2005 alkoi blogeista, yltyi wikeistä ja sittemmin palvelutyyppien kirjo on kasvanut tiheää tiheämmäksi viidakoksi. Moni tuore viidakkoon sukeltava pää pyörryksissään ihmettelee, mitä palveluja kannattaisi ottaa käyttöön, kun kuitenkin ensi viikolla tulee taas tukullinen uusia ja kiiltävämpiä.

Kommentoin äskettäin erääseen somepalveluiden viidakkoihmettelyyn, että edelleen voin suositella peruslähestymisenä samoja palveluita kuin vuonna 2005. Blogit ja wikit ja jos malleja kysytään, kaksi kumpaisestakin on ollut toimivia kaikkien näiden vuosien ajan: blogeista Blogger ja WordPress, wikeistä Wikispaces ja MediaWiki.

Antti Poikola rakenteli nykyisellään Nettikansana tunnetun oppimis- ja toimintaverkoston perustuksia Mahdollista-blogiin. Blogi oli avainroolissa viime syksynä MindTrek-konferenssin yhteydessä järjestetyn Nettikansa-tapahtuman ennakko- ja jälkiaktiviteeteissa. Itse kirjoittelin oman leirinuotioni polttopuista elikäs nettikätilöinnistä kyseiseen blogiin ja viikko sitten kohtasimme Otavan Opistolla nettikätilöintipajassa, jossa nuo syksyiset bloggaukseni ovat yhtenä aineistona.

Samainen Nettikansan leiripäivä johdatti bloginuotiotulineen kirkastamaan omaa graduteemaani, joka siis on nettiverkostojen fasilitointi. Perustin syksyllä gradublogin. Eipä aikaakaan, kun sain kommenttina kultakimpaleen. Sama pieni ja vaatimaton blogi on poikinut paljon muutakin arvokasta.

Viimemmäksi bloggaamisen vaikuttavuutta olen ihastellut seuratessani Tero Toivasen näkymättömän oppimisen leimahdusta some-eloon.

Tero oli havainnut Twitterissä John Moravecin kuuluttavan tuoreimman kirjansa (yhdessä Cristóbal Cobo kanssa) pdf-version arviointia. Tero espanjantaitoisena twiittasi halukkuutta ja sai arvostelukappaleen itselleen. Kirja näkymättömästä oppimisesta osui suoraan siihen, mitä Tero oli viimeisten vuosien aikana hahmottanut eri suunnista. Muutosta ilmassa. Oppimisen menneet paradigmat ovat kypsyneet ja nahistuneet. Muutos on enemmän kuin välttämätön ja hannaavat voimat vakiintuneisuudessaan – sanon Esa Saarista lainaten – latistuksen mankeli.

Tero kirjoitti blogiin, muutamat lukivat, kannustivat innoissaan kommenteissaan, linkittivät Twitteriin ja Facebookiin, Tero perusti näkymättömän oppimisen ryhmän Sometu-verkostoon. Ainakin itse kutsuin lauman kavereitani ryhmään. Tiesin entuudestaan Pekka Ihanaisen ja John Moravecin kumppanuuden. Muistan sytyttävän innovaatiojunanodotustuokion Oulussa tammikuussa 2009, kun Pekka keroi pointtilistisesta oppimisesta ja vaikka mistä. Rajattoman oppimisen seminaari saman vuoden syksynä. Tekstin pätkiä ja ajatusluonnoksia, joita Ihanaisen Pekka linkitteli Teron perustamaan Sometu-ryhmään: yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisointi.

Moravecin ja Cobon kirjan kääntämiseen tarvitaan 5000 dollaria. Meitä on Sometun ryhmässä jo 47. Ainakin itse olen valmis lähettämään pienen kolehtisumman käännöskassaan, jos saan englanninkielisen pdf:n vastineeksi.

Blogien suuri voima on verkostosolmujen muodostamisessa. Blogiin voi linkittää, sitä seuraavat ja siihen kommentoivat saattavat kohdata toisiaan. Blogi on vaikkapa Facebookin viestivirtaan verrattuna kuin peruskallio, nettikiveen hakkaamista. Vaikka laittaisin miten hienon kommentin Facebookiin, en voi linkittää siihen. Se on ja menee. Puhumattakaan siitä, mitä oikeuksia annan palvelun ylläpitäjälle puuhailla tuottamani sisällön kanssa. Facebook on kätsä, mutta se on kuin lentolehtinen blogien ja wikien peruskalliolla. Ja tuuli puhaltaa sen pois (kuten toki lopulta kaiken).

Yrittäjyyskasvatuksesta

Jari Välkkynen ja pintakäsitellyt

Tavastian teollisen pintäkäsittelyn opettaja Jari Välkkynen kirjoitti Osaava opettaja -blogiin Koulusta ja yrittäjyydestä. Jari on kevätlukukauden mittaan toteuttanut uraa uurtavasti ammattiopintojen avaamista verkkoon ja opiskelijoitten kannustamista avoimeen oppimiseen Pintakilta-sometoteutusten kautta (ks. wikin navigoinnista muut someympäristöt).

Tavoitin Jarin bloggauksen Facebook-virrasta, josta näyttää ainakin itselleni tulleen syötteenlukijan korvike työsaralla merkittävän informaation nettiseulonnassa (vaikka olenkin FB-kerettiläinen niin pakko tunnustaa: juuri nyt tässä se toimii). Suomalaiset opettajat ovat myös Twitterissä entistä aktiivisempia. Nyt esimerkiksi meneillään #finnedchat Twitterissä: suomalaiset opettajat kommentoivat meikäläisiä opetusalan asioita englanniksi.

Kommentoin Jarin kirjoitusta näin:

Nostit merkittävän kissan pöydälle. Itse siirryin kouluun 20 vuoden maanviljelijätaipaleen jälkeen. Olin opiskellut sekä yrittäjyyttä että yrittäjyyskasvatusta – opintojen ohella myös kouluttanut yrittäjyyttä painottavilla kursseilla. Olin kuin puulla päähän lyöty, kun lukio-opettajana siellä täällä tuli vastaan nuivaa suhtautumista yrittäjyyskasvatukseen.

Jaan kanssasi käsityksen siitä, ettei yrittäjyys voi olla erillisoppiaine, paitsi silloin, kun opiskellaan ihan oikeasti yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä käytännön asioita, kuten kirjanpitoa, verotusta, markkinointia, tuotteistamista yms. Nuiva suhtautuminen yrittäjyyskasvatukseen selittynee juuri sillä, että vain osa opettajista mieltää yrittäjyyden asenteena ja elämäntapana, jota leimaa jatkuva elinikäinen oppiminen. Edes puhe sisäisestä yrittäjyydestä ei oikein avaa tätä asetelmaa.

On hienoa katsella ja kuunnella nuoria, joilla on ideoita ja ajatuksia. Olen parhaillaan ohjaajana verkkokurssilla, jossa opettajat (pääasiassa ammatillisen puolen) oivalsivat laajentaa omaa oppimisprosessiaan dialogiin opiskelijoitten kanssa. On tosi hienoa sivusta seurata, miten mainitsemasi opettajuuden tenho valtaa ihmiset. Pääsee jatkuvasti inspiroitumaan, oleman ajan hermolla, saa enemmän kuin antaa.

Yrittäjyyteen liittyy vahva itsenäisyys, omaehtoisuus, hyppy eteenpäin, rohkeus tehdä heittäytyen ja antautuen. Yrittäjämäinen oppija ei katso kelloa. Asiat ovat ja kun on aika, niitä tehdään. On urakoita ja tyytyväisyyttä onnistumisesta. Kuvasit hyvin sitä, miten elinikäisen oppimisen haasteet kuivahtavat, jos kaikki on jo nähty. Yrittäjämäinen oppija on aina nälkäinen ja nauttii siitä. Palkkatyöelämä ei välttämättä suo riittävästi liikkumatilaa ja vapautta näille knowmadeille, ks. Sometu-verkoston keskustelu näkymättömästä oppimisesta.

Edellä mainittua keskustelua inspiroi Tero Toivasen referointi John Moravicin ja Cristóbal Cobon kirjasta Aprendizaje Invisible. Knowmad on nykyajan oppija, hänet tunnistaa näistä (lainaus Tero Toivasen tekstistä):

1. Knowmad ei ole rajoittunut johonkin tiettyyn ikään.
2. Knowmad on luova, innovatiivinen, yhteistyökykyinen ja motivoitunut.
3. Hän käyttää ja tuottaa tietoa eri yhteyksissä.
4. Knowmad on kekseliäs, intuitiivinen ja kykenevä tuottamaan ideoita.
5. Hän pystyy luomaan sosiaalisesti rakennettua ymmärrystä.
6. Knowmad ei vain etsi pääsyä tiedon lähteille, vaan myös yrittää käyttää sitä avoimesti ja vapaasti.
7. Knowmad on verkostojen luoja, joka on aina yhdistämässä ihmisiä, ideoita, järjestöjä jne.
8. Hän tuntee ja hänellä on kyky käyttää työkaluja erilaisten ongelmien ratkaisemiseen.
9. Knowmad on digitaalisesti lukutaitoinen.
10. Knowmad on kykenevä ratkaisemaan tuntemattomia ongelmia eri konteksteissa.
11. Knowmad osaa jakaa tietoa ja tietämystä ilman maantieteellisiä rajoja.
12. Hän on mukautuvainen eri yhteyksiin ja ympäristöihin.
13. Hän on tietoinen vapaan tiedonsaannin arvosta.
14. Hän on tarkka tiedon yhteyksien ja sovellettavuuden suhteen.
15. Knowmad on kykenevä poisoppimaan nopeasti sekä yhdistämään uusia ideoita.
16. Knowmad on kykenevä luomaan horisontaaleja osaamisverkostoja.
17. Hänelle on tyypillistä jatkuva ja koko elämän kestävä oppiminen.
18. Knowmad tekee jatkuvasti kokeita TVT:llä.
19. Knowmad ei pelkää epäonnistumista.

Someoppimisympäristön suunnittelu: ensiaskeleet

Kevättalven aikana olen Hannu Kuuselan kanssa tiivistellyt sosiaalisen median oppimisympäristön suunnittelun apuja pieneen oppaaseen. Hannu vetää ammatillisella puolella someoppimisympäristöjen kehittämishanketta, KROY-TROY, koordinaattorina KK Tavastia, rahoittajana OPH. Itse olen kolmatta vuotta mukana AVO Avoimet verkostot oppimiseen -hankkeessa, jota koordinoi Suomen eOppimiskeskus ja rahoittaa ESR, Lapin ELY-keskus.

Opas syntyy Google-esityksellä, jota kuka tahansa pääsee muokkaamaan: http://bit.ly/somerakenneopas

Miten alkuun? Tässä suunnittelua varten kysymyslista:

1. Mitä on tarkoitus oppia? (Opetussuunnitelma? Tutkintotavoite? Osasuoritus johonkin kokonaisuuteen?)
2. Millaiset työskentelytavat ovat tavoitteina?
3. Mikä motivoi opiskelijaa? Motivaatiolähteet.
4. Miten pitkän aikaa someympäristöä käytetään?
5. Käytetäänkö samaa ympäristöä useille ryhmille?
6. Ketkä osallistuvat someympäristössä näkyvästi toimintaan? (Onko mukana esimerkiksi useita ohjaajia, työelämän edustajia, muita toimijoita?)
7. Halutaanko someympäristö tarjota aktiivisesti myös hiljaisten seuraajien saataville?
8. Tuottavatko opiskelijat arvioitavia asioita someympäristöön? Millaisia? Onko arvioinnista (kriteereistä) olemassa kuvaus?
9. Toteutuksen avoimuus? Onko toteutukseen yhdistetty suljettuja osioita?
10. Osallistuvatko kaikki kohderyhmän opiskelijat työskentelyyn someympäristössä? (Opiskelijan/huoltajan suostumus.)
11. Rajoittavia tekijöitä, kuten oppilaitoksen normit (hyväksytyt ja ei-hyväksytyt verkkopalvelut, tekijänoikeuskysymykset), opiskelijoitten ikä (monet somepalvelut yli 13-vuotiaille), osallistujien tekniset taidot (tuen ja koulutuksen saatavuus)?

Kysymyksiä on avattu wikissä, josta löytyy paljon muutakin apua someympäristöjen suunnittelijalle.

Kaksi hyvää ohjenuoraa someoppimisympäristön suunnittelijalle:

• Someoppimisympäristössä pitää olla äänitilaa opiskelijoille ja mielellään myös muille, siis aidosti yhteistö touhuamista: tietoa luovaa, ongelmalähtöistä, tutkivaa tai muuta aktiivista ja yhteisöllistä oppimista. Opiskelija on keskiössä: hänen innostuksensa, motivaationsa, kykynsä, osallistumisensa. Opettaja pitää huolen, että tavoitteet täyttyvät eikä toiminta ole pelkkää kivaa viihtymistä. Ohjaukselle on suuri tarve. Some ja netti ei automaattisesti muutu tavoitteelliseksi ja tutkintoja tukevaksi oppimisympäristöksi. "Menkää nettiin" ei riitä ohjaukseksi.
• Someoppimisympäristöä ei kannata rakennella portaaliksi, materiaalin jakeluun tai opettajalähtöiseen materiaalituotantoon. Toki tähän tarpeeseen somevälineet ovat oivallisia ja käyttökelpoisia, mutta silloin ei kannata puhua someoppimisympäristöstä.

Lasse Vallemaan kolme hyvää neuvoa opiskelijoiden kanssa toimimiseen:

• Lähdetään liikkeelle siitä, mitä opiskelija jo osaa käyttää ja rakenetaan siitä eteenpän.
• Tavoitteena rakentaa henkilökohtaista oppimisympäristöä, joka kulkee opiskelijan mukana eteenpäin. Oppija tekee itse. Ottaa välineet haltuunsa.
• Opetellaan jakamaan ja jakamisen kautta koetaan verkoston ja ryhmän voima.

Somen syvin olemus pedagogille?

Viime aikoina olen mietiskellyt sitä, miten somepaine muuttuu toiminnaksi oppilaitoksissa ja opetuksessa. Some on pop. Näkyvyys Facebookissa ja Twitterissä on opiskelijoita hakeville oppilaitoksille tärkeää. Blogeista ja wikeistä puhutaan niin paljon, että kai niitä sitten pitäisi käyttää.

Suomessa on tyypillistä mennä asioissa äärestä laitaan. Nyt herkästi kaikki uusi näyttäytyy hyvänä ja kaikki vanha miltei tuomittavan vanhanaikaisena. Vaikka ahkerasti puuhastelen kaikenlaisten interaktiivisen opetusteknologian kokeilujen kanssa, pidän kaikenlaista opettamista ja oppimista arvokkaana enkä ollenkaan tykkää vastakkainasetteluista.

Itse rakastan liitutaulua, siinä on mainio käyttöliittymä, hyvä resoluutio, näkyvyys luokan perälle kaikissa valaistusolosuhteissa ja matala hiilijalanjälki (sen saa myös digikameralla kätevästi nettiin). Silti mielestäni kaikenlaiset kosketusnäytöt ovat ihan okei. Toisena esimerkkinä Second Life, joka ei itseäni ole vieläkään imaissut sisäänsä, kun en jaksa ylittää käyttöönottokynnystä. Silti pidän sitä mainiona ympäristönä toteuttaa myös pedagogisesti mielekkäitä toteutuksia (kuten äsken Kaisa Vähähyypän Facebookin kautta jakama matikanopetuksen juttu).

Tykkään hyvistä luennoista, parhaat saavat haltioitumaan. Silti kannatan myös aktiivista oppimista, jossa oppijat laitetaan töihin. Vaikka olenkin vuosien ajan kehitellyt portfoliotyöskentelyä arvioinnin kohteeksi, pidän vanhanaikaisia kokeiltakin hyvinä oppimistilaisuuksina, kunhan mittaamisen kohteina ei ole triviaali knoppitieto. Ajattelin muuten kerätä kaikki yhdeksän vuoden aikana tekemäni kokeet Opiskelutaitojen wikiin (jahka kesäkausi alkaa). Usein olen teettänyt opiskelijoilla koetehtävien muotoilua. Kysymisen opettelu on erittäin hyödyllistä.

Ajan innokkaasti ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamista eli oppiaineita yhdistävää oppimista, mutta en pidä realistisena oppiainejakoisuuden poistamista. Nämä toteutustavat sopivat elämään rinnatusten. Jos opiskelija ei koskaan koe oppimisprojekteja, tutkivaa, ongelmalähtöistä oppimista, tosi sääli, tosi sääli. Oma biologian ja maantiedon opettajani Tapio Rintanen opetti meitä 70-luvulla käyttäen loistavia ja mieliinpainuneita metodeja, kuten maantieteessä kirjallisuutta ja karttaoppia: Tarzanin levinneisyys Afrikassa.

Auroran koulun rehtori, tohtori Martti Hellström laittoi kriittisiä jäitä hattuun opetustoimen tietoyhteiskuntapapereita lukeville (ja tekeville): toimintakulttuurin muutos on iso asia, kaikkea ei voi siirtää verkkoon ja erityisesti itseäni puhutteli hänen muistutuksensä ikäkausipedagogiikan merkityksestä (osa 1 ja osa 2).

Samu, Senja ja Lena ovat löytäneet jotain aivan huippua sosiaalisesta mediasta oppimisen tukena. Asialla ovat ihmiset, joita kielen oppiminen kiinnostaa ja joilla on iloista intoa heittäytyä. Some on ensisijaisesti ihmisiä, ihmisten välistä toimintaa, ajattelua, puheita, kuuntelua, ideointia, kysymistä, vastaamista, yhteistö kehittelyä, tsemppaamista, vinkkaamista, auttamista.

Anja Alasilta muistutteli yritysten someviestijöille tunteiden merkitystä. Hän pohtii, että some voisi vahvistaa tunnesiteitä. Sama asia koskee myös oppimisen maailmaa. Motivaatio ja tunteet (emootiot) on tärkeä pari ja tämän parin emootio-osapuoli on liiaksi unohdettu.

Ikäkausipedagogiikkaan liittyen on tärkeää miettiä ja ymmärtää oppimisen ja oppimaan oppimisen taitoja. Tiedonkäsittelykyvyillä on rajoituksia eivätkä ihmisen tiedonkäsittelykyvyt ole eri ikäkausina samanlaisia. Aivojen kypsyminen vaikuttaa sisäiseen säätelyyn ja siten mm. tarkkaavaisuuteen. Emootioilla on vaikutusta havaintoihin. Emootioihin kuuluvat siis yleiskielen ymmärtämien tunnetilojen lisäksi biologiset aisteihin ja kehon kemiaan perustuvat tuntemukset. Mikäli ihmisen stressihormonitaso on korkealla, hänen havaintokenttänsä kapenee ja saattaa suuntautua tiettyihin ärsykkeisiin. Ihminen on sopeutuva ja aivojen plastisiteetti eli muotoutuvuus on kautta ihmiskunnan historian auttanut sopeutumaan erilaisiin toimintaympäristöihin. Erilaiset temperamenttiominaisuudet (ärsykkeisiin reagoinnin tyylit) ovat säilyneet, sillä eri ympäristöissä heikkoidet ja vahvuudet ovat erilaisia.

Some näyttää helpolta jakelukanavalta ja siksi meillä opettajilla se tapaakin olla monistenipun korvaaja ja jonkinlainen portaali omaan opetukseen. Somen ydin ei ole kuitenkaan tässä vaan vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, yhteisessä tekemisessä, siinä, mitä ihmiset yhdessä luovat, tuottavat, työstävät ja jakavat. Siis yhdessä. Kyllä itse käsi sydämellä voin sanoa, että paljon paasausta on tullut nettiin laitettua, ei siis sen kummampaa kuin luokassa ovi kiinni ja nyt puhun minä täältä kateederilta, kuunnelkaa!

Sosiaalisen median lukiokurssi – vassokuu

AVO-hankkeen tuotoksia alkaa tipahtelemaan kuin kypsiä hedelmiä puusta. Tätä hedelmää on kypsytelty jonkunmoisella joukolla puolitoista vuotta. Siis somen median luokiokurssia.

Vuonna 2009 järjestin omassa osahankkeessa (Vinkkiverkko) Harppaus-opintopiirin Wikiopistoon. Tarkoituksena netitse ottaa sosiaalisen median työtavoista ja ilmiöistä työkaluineen ite. Opintopiiri ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mikä oli inspiroivaa ja johti kehittelemään jatkoajatuksia. Yksi jatkoajatuksista oli lukiolaisille kohdennettu opinto-ohjauksen näkökulmasta suunniteltu sosiaalisen median kurssi. Opinto-ohjaus tässä tarkoittaa opiskelutaitoja ja valmiudet jatko-opintoihin sekä työelämään.

Alunperin Kotkasta piti löytää toteutuskoulut ja kurssilaiset, mutta monen tekijän summana homma ei lähtenyt käyntiin. Verkostoissa on voimaa ja niinpä kokeilu polkaistiin käyntiin Turussa ja Hämeenlinnassa. Turun Päivi Luoma ja Antti Huttunen sekä Hämeenlinnan Pieta Tukkimäki-Hildén saivat organisoitua ensimmäiset kurssit pystyyn. Assistenttina ensimmäisessä toteutuksessa oli abiturientti Riku Heininen, jolle myös vielä suuret kiitokset. Riku valaisi nuorisonäkökulmaa kurssin rakenteluun. Turusta löytyi kaksi pilottivalmiudessa olevaa opettajaa, Jatta Paakkinen ja Johanna Parvinen, joille myös iso kiitos.

Homma eteni etäluentojen ja verkkotehtävien kanssa. Viime syksynä pallo oli entistä enemmän kouluilla. Turkulaiset liittivät kurssin verkkotarjottimelleen ja Hämeenlinnalaiset toteuttivat kurssin osana yrittäjyysopintoja. Hämeenlinnalaisten lopputuotos oli onnistunut tapahtumailta paikallisille yrittäjille.

Kuulin, että muuallakin on vedetty sosiaalisen median lukiokurssia, mutta en silloin saanut mitään linkkejä, josko jotain olisi somessakin löydössä. Tämä meidän toteutus on CC BY-SA 3.0 mukaisesti käytettävissä. Kesän aikana rakentelen kurssipaketin Wikiopistoon, sinne mistä kaikki aikoinaan lähti.

Somen lukiokurssin wikistä löytyy mm. opetussuunnitelma, open opas kurssin yhdenlaista toteuttamista varten, portfolio-ohjeet, arvioinnista opiskelijoille, arviointimatriisi ja käänteismentroinnin idea yrittäjyyskurssilaisille. Kaikkia sisältöjä on mahdollisuus edelleen muokata ja kehittää. Tavoitteena on valmistaa kesän rauhallisena aikana ennen lomia vielä muutama sisältöalue. Rakennettakin on jatkuvasti hyvä selkiyttää ja miettiä vaihtoehtoisia toteutustapoja. Mutta tässä on nyt ainakin jotain, mistä lähteä eteenpäin.