Näytetään tekstit, joissa on tunniste opaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, elokuuta 14, 2013

Kaksi vaikuttavaa käyttöopasta suomeksi: Android ja Wordpress

Lyhyenä vinkkinä kaikille, jotka itsekseen opettelevat mobiililaitteita ja somettelua. Verkosta löytyy hienosti toteutettuja opastuskokonaisuuksia. Kiitoksia tekijöille.

Android

Opetushallituksen oppimisympäristörahoituksella on tuotettu Android-sivusto, jossa selkeästi neuvotaan Android-laitteiden opetuskäyttöön liittyvissä asioissa. Kokonaisuuden yhteyshenkilönä on Helsingin Mediakeskuksesta Juhani Kärki. Taustahankkeet ovat Sormet ja Mobiilisti maailmaan. Tästä kaikki hankkeet mallia! Kun vielä lisättäisiin mukaan jatkokäyttöä ohjaava CC-lisenssi, hipoisi täydellisyyttä.


Wordpress

Toinen vaikuttava ja malliksi sopiva opastesivusto antaa vihdoin tuoretta apua Wordpressin käyttäjille. Wordpress on blogisysteemien kunkku, mutta ensikokemuksena hieman kimurantti (tosin mobiiliversio on huomattavan käyttäjäystävällinen). WP-oppaan toteutuksesta vastaa Timo Leiniö, Sofokus Oy. Sisältöjä saa linkittää ja upottaa ja opasvideoita käyttää YouTube-käyttöehtojen mukaan eli aineisto sopii itseopiskeluun sekä tukiaineistoksi, ilman lupaa sitä ei saa käyttää opetustilanteissa.


maanantaina, huhtikuuta 29, 2013

Opetusalan hankkeilta heruu julkista hyvää

Kun 2004 ensimmäistä kertaa tutustuin opetusalan kehittämis- ja koulutushankkeiden maailmaan, elettiin aikaa, jolloin kaikki julkaistiin visusti suljettujen nettiovien takana tai mieluiten painotuotteina. Avoimet verkkosivut olivat harvassa, verkostoja ei juuri ollut ja tvt-kehittäjäihmiset matkustivat lentokoneilla, junilla ja autoilla Helsinkiin verkottumaan keskenään.

Iloisena nyt huomaa, miten hankkeet jakavat yhä systemaattisemmin tuotoksiaan. Jakamisessa käytetään joskus jopa Creative Commons -lisenssejä ja näin saatetaan kertaalleen julkisesti rahoitettu yhteiseksi hyväksi ensisijaista kohderyhmää laajemmalle joukolle.

Olen ihaillut, miten selkeästi ja systemaattisesti PAOK-hankkeen Matleena Laakso julkaisee diaesityksiä. Hänen kokoamissaan diaesityksissä kannesta löytyy kaikki oleellinen tieto ja viimeisessä diassa vielä selostetaan CC-lisenssin suomat oikeudet selkokielellä. Kansi ja viimeinen dia toistuvat aina samanlaisina. Esityksistä muodostuu sarja, jonka tunnistaa.

Myös meidän töissä AVO-hankkeessa (AVO = avoimet verkostot oppimiseen, ESR-rahoittajana) olemme pyrkineet toteuttamaan systemaattisuutta diaesitysten julkaisussa. Olemme laatineen sosiaalisen median hyödyntämisen kynnyksiä madaltamaan opasteita, jotka auttavat ensiaskeleitten ottamisessa.

Samaa mallia on pidetty myös pedagogisten vinkkiesitysten kanssa Open Päivitys -koulutushankkeessa, meidän töitä sekin (OPH:n rahoittamaa henkilöstökoulutusta). Diaesitykset, videot ja muut CC-lisenssein jaettu on koottu mm. Edula-mediakirjastoon.

Olemme käyttäneet diaesitysten tuottamiseen ja jakamiseen Google-esitystä, koska sen avulla olemme voineet avata esitykset myös käyttäjien päivitettäväksi. Avatuista esityksistä on myös tarvittaessa helppo käydä kopioimassa omaan käyttöön haluttuja osia. Esitykset on koottu kansioon ja kansio on julkaistu linkin saaneille katsottavaksi. Jaetun Google-dokumenttien kansion esikatselukuvat eivät avaudu kaikilla selaimilla, mutta esitysten nimet yleensä näkyvät ja niitä klikkaamalla pääsee selaamaan ja avaamaan esityksiä. Tällä hetkellä diaesityksiä on jaetussa kansiossa jo 48 kappaletta.


AVO:n diaesityksissä kansi ja kakkosdia toistuvat samankalaitaisina. Koska tekijöitä on useita ja esityksiä on kertynyt useamman vuoden ajan, vaihtelua löytyy. Systematisointia varten olemme tehneet ohjeet. Tätäkin ideaa saa hyödyntää ja jalostaa.

perjantaina, joulukuuta 07, 2012

Bloggerista muutama muisto ja tuoreet ohjeet

Löysin blogit elokuussa 2004. Kirjoitin eWSOY:lle Verkko-oppimisen taidot -aineistoa. Sain suunilleen aivotäräyksen ja maailmaan valkeni uusi ulottuvuus. Piti uida monta ympyrää Kotijärvessä, että ideamylläkkä päässä laantui. Ensimmäisen bloggaukseni kirjoitin 9.8.04 Blogger-blogiin, joka oli siirtynyt 2003 Googlen katraaseen.

Blogger-blogeja on tullut vuosien varrella luotua lukuisia, niistä eloisin tämä Opeblogi, joka alkoi etäesitelmän liitännäisenä huhtikuussa 2006. Tuolloin etäesitelmässä Tampereelle kokoontuneille kirjastolaisille kerroin blogien lisäksi syötteistä. Tänäkin syksynä on harmiteltu somekoulutuksiin osallistuneiden kanssa, miten hitaasti syötteet ovat tulleet tutuiksi. Tässä ensimmäinen etäesitelmäni diasarja, ikää siis kuusi ja puoli vuotta:



Tallensin tuota esitelmää varten tämän blogin varhaisversion, jonka laatimisen olin aloittanut 13.4.06. Tuo versio on saatavilla. Blogin kupeessa oli silloin pieni kartta, joka ei nykyään toimi, ohita siis ilmoitus, joka ensimmäisenä tulee vastaan eli tämä Opeblogi sellaisena, kuin se oli 5.5.2006. Tein myös minuutin mittaisen tiiserivideon (aivan hirveää katsottavaa) kyseiseen koulutukseen osallistuville. Blogien opetuskäytöstä pyydettiin koulutuksia tihenevään tahtiin, joten kokosin myös pienen wikin blogien opetuskäytöstä (luotu 14.6.06).

Muisteluksia riittäisi vaikka kuinka. Mutta otsikon asiaan: kokemusta Bloggerblogista on kertynyt reippaat 8 vuotta. Koskaan mitään ei ole kadonnut. Kaikki on edelleen saatavilla. Kerran Bloggerin muutosrumbassa tämä Opeblogi oli pari päivää jollakin ihmeellisellä sulkulistalla, mutta siitä selvittiin sujuvasti. En tiedä, oliko joku vahingossa liputtanut blogini epäsopivaksi vai oliko kyse jostakin teknisestä häikästä. Ylläpito palveli. Kymmenien Blogger-blogien kanssa siis vuosien kokemuksella pelkkää hyvää sanottavaa. Helppo ja toimintavarma. Mikään ei tietenkään ole ikuista.

Blogger on edelleen suosittu blogipalvelu. Koulutustarpeisiin päivitin tänään Bloggerin perusoppaan, jota saa käyttää lisenssin mukaisesti ja jos lisenssi miellyttää (CC BY-SA 3.0), oppaan sisältöjä pääsee myös päivittämään ja täydentämään (ks. ohje dialta 2).


maanantaina, heinäkuuta 30, 2012

Google+ integroitui Google-kalenterin kanssa


Google+ täytti kesällä vuoden. Merkkipäivä ei aiheuttanut kuhinaa, kuten ei kyseinen palvelukaan enää. Google+ näyttää olevan vakaasti kehitettävien Google-tuotteiden linjalla. Ominaisuudet rikastuvat. Mielenkiintoinen ja käyttökelpoinen uutukainen on Google+ Tapahtumat.

Google+ Tapahtuman voi luoda joko tilapäivityksen yhteydessä tai Tapahtumat sivulta. Teemakuva tai oma kuva yksilöi kauniisti tapahtuman. Tapahtumasta voidaan keskustella ja siihen voi liittää kuvia, joista voi koostaa kuvaesityksen. Android-sovelluksella kuvavirtaa voi lähettää suoraan tilanteesta.

Hieno ominaisuus on tuo otsikossa mainittu. Kun luo Google+ Tapahtuman, se siirtyy automaattisesti omaan (ja kutsuun vastanneiden) Google-kalenteriin.

Viikon kuluttua pidämme lomalta palanneiden työkavereitteni kanssa ensimmäisen maanantai-hangoutin. Tein siitä tapahtuman ja laadin samalla pienen kuvasarjan (voit täydentää, muokata ja käyttää lisenssin mukaan).

tiistaina, elokuuta 09, 2011

Kuinka SlideShare-esitys upotetaan Wikispaces-wikiin

Kollega kysyi otsikon asiaa ja tässä vastaus. Wikispaces-wikiin on helppo upottaa sisältöjä muista sisällön jakamisen palveluista, mutta ensikertaa saattaa mennä pitkään ihmetellessä, että minne ihmeeseen se koodi lykätään.

Vastaavalla tavalla onnistuu myös videoitten upottaminen. YouTuben koodi on muuttunut eikä toimi Other HTML -ikkunaan upotettuna. Videota upotettaessa kannattaakin Wikispacen Widgetissä klikata kohtaa Video (vasen yläkulma) ja seurata ohjeita. Muuten yleensä aina voi käyttää Other HTML -ikkunaa koodien upottamiseen. Olen koonnut ja tehnyt Wikispaces-ohjeita, osa vähän vanhoja, tuoreempia tulossa syksyn mittaan.

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Wikispaces edelleen luotettava ja helppo

Olen käyttänyt Wikispaces-wikipalvelua vuosikausia. Edelleen olen tykästynyt siihen. Nyt myös korkea-asteen opetukseen saa mainoksettoman Wikispaces-wikin.

Erästä AVO-koulutusta varten perustin juuri Wikispaces-helppimestan. Esitykseen kertyy kurssilaisten kysymysten pohjalta lisää ruutukaappausopasteita. Perusvinkkejähän olen koonnut ja tehnyt jo joitain aikoja sitten ja vaikka ovat hiukan vanhoja, perusasiat toimivat edelleen.

tiistaina, marraskuuta 09, 2010

Open vinkki: klikkaa itsesi verkkoon

Olen vuosien varrella tehnyt erinäisen määrän ruutukaappausvideoita. Palvelut uudistuvat, näkymät vaihtuvat. Nyt Vinkkiverkko-hanke (Kotkan osahanke AVO-kokonaisuudessa) tuottaa pieniä opastevideoita erilaisten somepalveluitten käyttöönottamisesta. Otsikkona kulkee Open vinkki.

Opasteet ovat muutaman minuutin mittaisia. Ne ovat sekä pienoisvideona että selaimelle avautuvana Flash-videona. Laatu on amatööritasoa, mutta kyllä näillä varmaan jotain tolkkua saa asioista. Videoita voi linkittää eteenpäin. Toiveita voi esittää.

Ruutukaappausvideoita teen BB FlashBack Express -ohjelmalla sekä vanhalla puhkuvalla ja puhisevalla Windows-läppärillä. Äänen nappaa koneen oma mikki. Eli mitään ihmeellisiä laitteita ei tarvita eikä sovellus vaadi koneelta suurta vääntöä (nimittäin tuo meidän vanha toosa kaatuu heti, jos sitä enemmän höykytetään).

Muista aina somepalveluitten käyttöehdot ja tietosuojakysymykset. Opetushallitus on juuri julkaissut Elias Aarnion toimittaman kokonaisuuden Sosiaalisen median käyttöehdot opetuksessa. Tulossa on myös Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen kirjoittama kirja Koulujen tekijänoikeudet kuntoon (Facebook-sivu ja kirjaan liittyvän koulutuksen sivusto).

Jos joku somepalvelun käyttäjä nyt pelästyy, että eikö saa käyttää Wikispaces-wikiä tai Voice Threadia, niin on syytä huomata, että suositukset kohdentuvat tarkasti tulkittuihin käyttöehtoihin ja siihen, ovatko käyttöehdot jossain suhteessa meidän oikeuskäytäntöihimme. Tervettä järkeä ja harkintaa voi aina käyttää. Lasten ja nuorten kohdalla aina erittäin vastuullisesti.

Tekijänoikeusasiat ovat välillä kinkkisiä, jopa terveen järjen tuolla puolen, kuten Ville Oksasen äskettäinen blogikirjoitus tekijänoikeuslain historian kätköistä paljastaa.