Avoimen opetuksen viikko – #jaajotain neljättä kertaa

Auttaminen ja anteliaisuus luovat yhteistä hyvää. Voimme auttaa toinen toisiamme kevyesti, vähäsen. Kun moni auttaa avoimesti yhteisössää vähäsen, pienistä puroista kasvaa tunnetusti suuri. On esimerkiksi uskomatonta kahlata Open Culture -sivuston aarteita, jonne on valikoitu oppimista ja opettamista ajatellen avointen parhaimmistoa, ei todellakaan vähäisiä (rima alas, myös pieni on kaunista).

Creative Commons -lisenssointi on edelleen harvoille tuttu, vuosi vuodelta kuitenkin yhä useammalle. Kun lisenssoit jakamasi heti kättelyssä, muiden ei tarvitse kummastella, saavatko käyttää ja jos, miten. Lisenssivaihtoehtoja on moniin tarpeisiin ja mm. Googlen tarkennettu haku tunnistaa lisenssit (kohta: käyttöoikeudet). Myös Creative Commonsin omalla hakukoneella pääsee hakemaan avoimesti lisenssoituja aineistoja.

Tänään tempaisimme vapaaehtoisjoukoin neljättä kertaa AVO-hankkeen aloittaman kansainvälisen avoimen opetuksen viikon (Open Education Week) suomalaisen startin: Jaa jotain -päivän (helposti mieleen tarttuvasta nimestä propsit menevät Kari A. Hintikalle).

Talkoojoukoissa tänä vuonna olivat Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit (minä tiedotin ja kokosin hedelmiä, Niina Kesämaa ja muut kollegat tiedottivat) sekä IT-kouluttajat (Tarmo Toikkanen antoi Creative Commons -opastusta ja Tero Toivanen löi löylyä kiukaille). Myös monet muut verkostojen kutojat, kuten Matleena Laakso rohkaisivat ja muistuttivat Jaa jotain -päivästä. Erityisen arvokasta oli, että kopin ottajissa oli taas ensikertalaisia. Yhtälailla upeaa, että vanhoja konkareita. Tämä elää. Haavena ensi vuodelle Jaa jotain -osaamismerkkien jakaminen.

Jakamista voi tehdä myös suppeammin, oman työyhteisön sisällä. Viime vuonna joku ideoi oman työyhteisön sisäisen Jaa jotain -päivän. Idean saa napata!

Jakamalla jotain omia oppimateriaaleja voi tehdä näkyväksi omia erityistaitoja. Tämän päivän Jaa jotain, kuten edellisvuosien, todisti laajaa osaamisten kirjoa ja sitä, miten juuri siinä on se jokin. Kertyi pelejä, piirroksia, valokuvia, taulukoita, kaavioita, toimintaohjeita, käsityövinkkejä, diapaketteja ja monenlaista muuta. Sisällöt kumpusivat sekä jakajien ammattillisesta osaamisesta että omista rakkaista harrastuksista.

Jaa jotain -päivän blogista löytyy ohjeita ja linkkejä, tässä tärkeimmät:

• Tarmo Toikkainen: CC-lisenssin ohje
• Twitterissä tunniste #jaajotain
• Facebook-ryhmä: Jaa jotain
• Jaetut sisällöt kootusti Scoop.it-sivustolla.

Minua henkilökohtaisesti ilahdutti tänään jaetuista kaikista hienoista erityisesti Marja Oilingin kaunis ja puhutteleva  Luontoetiikka-diapaketti – niin ulkoasultaan kuin sisällöltään. Samalla sain ratkaisun kauan kaipaamalleni: Google Slidesiin (Esitykseen) saa kauniita ulkoasuja http://www.slidescarnival.com/-sivustolta. Aikanaan Google Driven yhteydessä oli mallipohjien jakopaikka, mutta se poistui erinäisten uudistusten myötä.

Verkon verkostoissa ongelmana on avointen aineistojen löytäminen. Siksi Creative Commons -lisenssit ovat lämpimästi suositeltavia. Hakukoneet tavoittavat ainakin osittain niiden ansiosta sisältöjä. Opeverkostot ovat mainio tapa jakaa kollegoitten kesken (lisää oma verkostosi listalle). Kannattaa myös tutustua sisällönjakopalveluiden ominaisuuksiin. Esimerkiksi YouTubessa voi laittaa videoille CC-lisenssin: Se pitää vain huomata tehdä: kas tässä ohje.

Itse laitoin päivän saaliisiin jakoon kuvan, jolla havainnolistan jaa jotain -ideaa: minä annan yhden ja kun monta kaveria ja tuntematonta verkostoissa antaa yhden, meillä kaikilla on äkkiä paljon. Kuvan voit ladata Flickr-palvelusta.

Avoimen opettamisen viikolla hyvä kiertämään #jaajotain

Kolmatta kertaa Suomessa tempaistaan kansainvälisen avoimen opettamisen viikon alkajaisiksi Jaa jotain -päivä. Päivään liittyvästä blogista löytyy jakamisohje ja tuoreet Vesa Linja-Ahon sekä Tarmo Toikkasen aineistot, joissa vastataan miksi ja miten jakaa.

Jaan itse alla olevan kuvan, joka kuvaa verkostoihin jakamisen ideaa. Annat jotain vähän ja kun monet tekevät niin, kaikki saavat paljon. Vielä on ilman muuta meillä paljon ideointityötä siinä, miten jaetut eivät ole vain siruina digipilvissä. Mutta siitä sitten jatkossa lisää.

Jaettujen kertymistä voit seurata ScoopIt-sivulta ja Twitteristä. Facebookissa Jaa jotain -ryhmä ja -tapahtuma.

Linkki jakamaani kuvaan.

Mobiili oppija ja mukana kulkeva teknologia

Osallistuin vuonna 2006 kahdelle mobiilipedagogiikan kurssille. Paikka oli Heinola, ja opettaja Pasi Silander. Kevään kurssilla syttyi liekki, syksyn kurssille oli pakko päästä syventämään: maksoin itse, koska koulun koulutusrahat oli siltä vuodelta käytetty (ne kaikki noin 200 € per pää). Nälkä oli suuri ja siihen aikaan tieto oli kortilla … ei ollut juuri minkäänlaisia avoimia verkostoja oppimiseen. Jaiku keräili syksyllä 2006 uuden nuuskijoita. Bloggaajia oli Suomessa kourallinen, blogien opetuskäyttöä oli orastavasti Helsingin Yliopistolla Lokari-blogi, YLE:llä Tuija Aalto kuin lumiaura raivasi oppivan organisaation liikkumakenttää web 2.0 -maisemiin, Sun äitis ja Rautasilta olivat mobiilin mediapedagogiikan äärellä.

Pasi Silanderin ja Anni Rytkösen artikkeli (2005), An Intelligent Mobile Tutoring Tool Enabling Individualisation of Students’ Learning Processes, oli ensimmäisiä jäsentäjiä, jonka avulla itse ryhdyin hahmottamaan tulollaan olevaa oppimaisemaa, sitä, että teknologia irtoaa sähkö- ja verkkojohdoista ja oppiminen voi toimia moninaisissa tiloissa.

Digikamera oli mullistava kaveri. Sitä mullistusta ei nykyisin voi kuvitella. Kun 24 tai jopa 36 kuvan filmin kehittäminen vei aikanaan aikaa viikon ja rahaa järjettömän paljon, oli käsittämätöntä, että pienellä kameralla saattoi kuvata ihan mitä vain ja ladata heti kuvat omalle koneelle ja tulostaa, mitä huvitti milloin vain. Mobiili valokuva oli niin radikaali, että nyt sitä ei kyetä ymmärtämään. Ja sitten tuli video. Puhelimen ja kameran video. Ensin oli hirveästi tiedostomuotoja ja syksyn 2006 kurssillakin konvergoitiinkin urakalla, että saatiin tiimien mobiilivideot pelittämään.

Vuoden 2005 alussa aloitin opetyön ohella maakunnallisen verkko-opetuksen kehittämishankkeen koordinaattorina ja sain töistä kannettavan tietokoneen, ensimmäiseni. Ei siitä ollut mitään iloa ja hyötyä ja palautin sen koululle. Sillä ei nimittäin päässyt nettiin kuin koulun tiloissa. Soitin IT-tukeen ja neuvottelin, mutta ei, ei mitään mahdollisuuksia. Luovutin. Onneksi voitin huhtikuussa 2005 Microsoftin Innovatiivinen opettaja kisassa ihan mahtavan Fujitsun kosketusnäytöllisen tietokoneen (joka muuten on toimintakunnossa edelleen, vaikka ei sitä enää nettiin voi laittaa virussuojattomana). Kunnollinen työväline on avainasemassa, jos halutaan, että muutos tapahtuu. Edelleenkään kaikilla opettajilla ei ole henkilökohtaisia tietotyön välineitä.

Mobiilipedagogiikan kurssilla syksyllä 2006 olin tulisia hiiliä Nokia 3110:n kanssa. Huimat 8,5 vuotta palvellut kapula sai väistyä. Vielä heinäkuussa olin sinnitellyt, mutta vääjämätön hyppy matopeliä edeltävältä kivikaudelta mobiilibloggaukseen oli huumaava. Sillä Sony Erikssonilla pystyi bloggaamaan! Hauskaa näin vuosien jälkeen selailla vanhaa valokuvablogia, se oli aikaa ennen Instagramia.

Perustimme 2006 mobiilipedagogiikan kurssilla yhden pöytäryhmän kanssa Vaparetki-blogin, sen oheen wikin, Jaiku-ryhmän, Flickrissä kokeiltiin valokuvalla oppimista. Blogi on mainio muisto ja osoitus myös siitä, että aika hyvin oltiin kartalla. Vuosien vieriessä huomaa myös hyvin, miten mainiota on, että muistiinpanot on tehty avoimeen verkkoon. Kurssin Moodle on hävinnyt.

Digikameroitten, kannettavien tietokoneiden ja puhelinten rinnalle nousivat muutamiksi vuosiksi minikannettavat. Nyt elämme tabletlaitteiden kultakautta. Tulevatko sähköpaperilaitteet muuttamaan taas kerran mobiilioppimisen arkea?

Avointa oppimista ja aktiivista kansalaisuutta edistäneet hankkeet päättyvät. Itse olen ollut töissä AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Sen sisarhankkeen päättöseminaariin Inariin piirtelin mukana kulkevasta teknologiasta ja mobiilioppimisesta etäesityksen. Kokosin kuviin niitä asioita, joiden kanssa edelleen painitaan, vaikka vuosikausia näitä ollaan kehitetty. Asiat menevät välillä eteenpäin hitaasti, vaikka samaan aikaan jotkin asiat loikkivat ja hyppäävät suorastaan uskomatonta vauhtia kehitystasolta toiselle.

Mukana kulkeva teknologia ja mobiili oppija from Anne Rongas

Oppimisteknologian aateliset mun mielestä

Matleena Laako bloggasi kymmenestä oppimisen parhaasta teknologisesta palvelusta ja muistutti vielä avoinna olevasta vuosittaisesta Jane Hartin äänestyksestä. (EDIT: Eenariina Hämäläinen listasi oman kympin hetipian Matleenan innoittamana.)

Päätin listata omat henkilökohtaiset suosikkini ennen kuin luen tarkemmin Matleenan omia tai vilkuilen, miltä Jane Hartin kisassa meno näyttää. Huomasin, että Twitter oli keulilla Matleenalla kuten se on ollut Jane Hartin kokoamalla listalla jo vuosia. Omaan kymppilistaani se ei päässyt. Ehkä listani on muutenkin outo.

1. Google Dokumentit

Jokainen työpäiväni sisältää yhteistä kirjoittamista ja sisältöjen tuottamista Google Dokumenttien kanssa. Olen käyttänyt aikanaan Google Docs & Spreadsheets -nimellä kulkenutta palvelua syksystä 2007 alkaen. Mainiota katsella ensimmäistä dokumenttia, jota väsättiin porukalla netitse virtuaaliopetuksen päiville. Tuohon aikaan Jaiku yhdisti suomalaisia web 2.0 -pedagogihörhöjä. Jaikuilimme, chattäilimme Google Talksin ja Skypen kautta. Google on muuttanut esityksen formaattia ja alkuperäinen muoto on kadonnut (se on ehkä minulla tallessa, olen kova tallettamaan ja varmuuskopioimaan). Mutta tuo kertoo paljon! Siihen aikaan Google-dokumenteissa ei ollut chattiä. Saman kohdan kirjoittaminen yhtä aikaa onnistui välillä ja välillä ei. Ihmiset käyttivät värejä ja nimikirjaimia, jotta omat lisäykset olisivat tunnistettavissa. Googlen dokumenteissa omalla värillä kirjoittaminen säilyi pitkään yhteiskirjoittamisen menetelmänä. Koen, että yhteinen kirjoittaminen tai muu sisällön tuottaminen opettaa valtavasti. Pääsin tästä avautumaan videollekin äskettäin.

2. Podcastit

Ihastuin ikihyvikseni podcasteihin, heti kun löysin ne noin 2.7.2005, jolloin laitoin alulle virtuaalisen muistivihkon eli blogin aiheesta. Olen tehnyt itse podcasteja jo silloin, kun niiden tekeminen oli tosi vaikeaa tällaiselle humanisti-nikkarille. Nyt senkun Audioboota tai Spreakeria kehiin. Olen laittanut pienen diapaketin aiheesta. Koska erityisesti olen ihastunut kuulemalla oppimiseen, en voi tajuta edelleenkään, miten vähän oppimiseen hyödynnetään näitä. Samaa muuten hämmästelivät kielenopettajat, joille äskettäin kerroin aiheesta. Kukaan ei ollut kuullutkaan. Tulin hetki sitten lenkiltä. Ensin kuuntelin ikisuosikkini australialaisen All In The Mind -radiosarjan podcastia, jossa pähkäiltiin sitä, miten äidinkieli vaikuttaa ajatteluun ja sitten kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen ihan sairaan hyvän jakson. Puhelimellani on aina hyvän tai pahan hetken varalle tuntitolkulla opettavaisia podcasteja, jotka ovat oppimisen mannaa. Lemppareitani on myös Deutsche Wellen Alltagsdeutsch. Ja sanomattakin lienee selvää, että podcasteilla oppii kieltä, sivutuotteena, huomaamatta.

3. Wikispaces

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Word ja vastaavat ovat hankalia. Käytän vain pakotetusta syystä kirjoittamiseen jotain muuta kuin Google-dokumenttia, wikiä tai blogia. Wikispaces-wiki iski tajuntaani heti. Kaikki kunnia kaikille muille wikipalveluille. Myös ne ovat hyviä. Olen kokeillut kaikkia maksuttomia vastaan tulleita. Wikispaces on edelleen kaikkien kehitysvuosiensa ja käyttöliittymäuudistustensa jälkeen sellainen, jonka kanssa saan hetkessä jäsennettyä opetustuokion tai oppimisprosessin tai sisältöpaketin. Tähän sopinee historian havinaa jälleen, ykköskohdan virtuaalikoulupäivien esityksen työstämiseen liittyvä toinen juttu. Siinä se Jaikukin näkyy. Että tämmöinen on edelleen saatavilla ihan googlettamalla, kun muisti vain hatarasti hahmotti pari avainsanaa. Wikispaces-wikit saa monessa muodossa varmuuskopioitua. Ne sopivat hyvin rajallisen kokonaisuuden eli virtuaalikirjan tapaisen luomiseen, yksin ja yhdessä.

4. + 5. Blogger ja Wordpress

Olen bloggaillut nyt jo yli 10 vuotta. Kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Bloggaaminen on todella hyvä tapa oppia. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten monta blogia olen perustanut. Tämmöinen on ensimmäinen bloggaukseni 9.8.2004. Blogin avoimuus altistaa dialogille. En ole koskaan pitänyt suljettua blogia. Blogin idea on avoimuus. Suljetusti voi kirjoittaa sähköposteja, runoja pöytälaatikkoon tai kynällä vihkoon. Ymmärrän toki, että toisenlaiset ihmiset toisenlaisiin tarpeisiin käyttävät suljettuja blogeja. Avoimuus altistaa toiselle, vaikka omalla kohdallani kuluikin pari vuotta, että sain ensimmäisen kommentin bloggaukseeni. Silti tietty etäännyttäminen ja tietty esittäminen auttavat hahmottamaan omia ajatuksia, tietoja ja ymmärrystä muiden vastaaviin. Olen ajauksineni nyt tässäkin sekä subjekti, puhuja että kohde, luettava ja katsottava eli kuten sosiaalipsykologiassa minuutta hahmotetaan: I and me (oheisen kuvan piirsin aikanaan Opetushallituksen etälukion aineistoon). Pidin todella paljon Posterous-blogipalvelusta, koska sillä pystyi tekemään oman iTunesin kautta tilattavan podcastin, mutta se blogipalvelu kuoli pois. Sääli. Se oli loistava. Blogger ja Wordpress ovat molemmat todella hyviä. Nykyään kokeilen myös Evernoteen yhdistyvä Postach.io:ta. Nuo kaksi ovat opiskeluun oiva pari. Mutta blogipalveluiden kaksi kunkku-kuningatarta ovat ehdottomasti nämä, järjestystä en halua antaa. Blogeista kaiken kaikkiaan voi oppia paljon kuuntelemalla muita, ei vain pauhaamalla itse.

6. + 7. TV-kaista ja YLE Areena

Oivallan paljon asioita hitaasti taustalla. En jaksa loputtomia YouTube-videoita, jotka ovat sitä ja tätä ja monet aivan mahtavia. Koska mieleni käsittelee opittavia asioita yhtä aikaa monella tasolla, tarvitsen oivaltamiseen mielen suvantoja. TV-kaistalta saan ladattua iPadille offline-katselua varten timanttisen hyviä mielen suvantoja. Häly tasoittuu. Nukahdan. Ja ta-daa, asiat ovat kirkastuneet. YLE Areena selättää TV-kaistan radion osalta. Kuuntelen joka ilta mobiili-Areenalta kuunnelmia tai luentaa. Mielen häly nollautuu. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Rentoudun ja nukun hyvin. Jos joskus päässä on liikaa sähköä, nämä kaksi tasoittavat. Valitsemani ohjelmat ovat myös sellaisia, joista saan potkua – joskus parhautta on pöljyys. Diggaan esimerkiksi Dagia. Tietenkin töllöistä ja radioista tulee myös paljon opettavaista, kuten kohta 2. eli podcastit jo todisti.

8. Facebook

Ihmisten jutut ja aivan erityisesti aamuvirkkujen päivän lehtikatsaukset ovat aarteita. Minulle tulee viikonloppuhesari, koska haluan tukea suomalaista journalismia viimeiseen saakka. Silti on pakko tunnustaa, että viikonloppuisin laiskana herääjänä Facebookin aamuvirkut tuttavani ovat nostaneet parhaat jutut keskusteluihin ja jutut ovat saaneet sellaista eloa, ettei paperilehti tunnu kuin vanhalta. Myös monet FB-ryhmät ovat niin hyviä, että palvelu saisi olla listalla ylempänä ellen noin periaatteesta ällöäisi sitä, mutta on se nyt kumminkin praktisesti hyvä, kun ei ole mitään kaltaista. Opeverkostoja on vaikka kuinka, lisää tuonne puuttuvia (klik vain Edit, kirjoita ja tallenna).

9. Scoop.it

Kuratointipalveluja on moneen menoon. Scoop.it on koko ajan huononemassa. Kauppaa hirveän kallista maksullista palveluaan. Silti se on edelleen aivan loistava. Virtaavia nettisisältöjä koostavia ammattilaisia on hienoa seurata. Palvelun mobiilikäyttö on sujuvaa. Flipboard, Keeeb, Pinterest, RebelMouse... On näitä. Ehkä ensi vuonna Scoop.it on sahannut oman oksansa. Mutta jokin tällainen lehtimäisen koostamisen ja monipuolisen verkostoitumis-jakamis-jutun paikka on, kun nettiä ja oppimista ajattelen. Tärkeänä kriteerinä mobiilikäyttö. Näitä selailen puolitajuttomana, pitkän työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin ennen ylösnousua.

10. Paper53

Sori vaan Twitter, MindMeister, Google Earth ja vaikka mitkä mageet. Oman oivalteluni tärkeä asia on piirtäminen. Kymmenen oppimislempparin joukkoon kuuluu siksi ehdottomasti digitaalisen piirtämisen loistavin sovellus Paper53. Asioiden ymmärtäminen on joskus hidasta. Välillä olen katsoja. Välillä ymmärrän kuvasta jotain itselleni oleellista kauan piirtämishetken jälkeen. Viime kesäkuussa piirsin Paper53:lla akateemisen esityksen ja postikorteiksikin tämä meni.

Jakamisen idea: ei se ole minulta pois, jos saat hyötyä tästä!

Avointen oppisisältöjen luokittelun hahmottelua

IT-kouluttajat antoivat kevätretkeään varten haasteen selventää aihetta avoimet oppisisällöt. Mietin käyttäjän (oppijan, ohjaajan, opettajan) näkökulmaa. Luonnostelin kaksi tulokulmaa: a) valmiit sisällöt ja b) itse tuotetut.

Ensimmäiseen luokkaan kuuluu sisällön palasia, vähän kuin Lego-palikoita ja isompia kokonaisuuksia, ihan kuin Lego-rakennuksia. Lisäksi on raaka-aineita, ihan kuin tee-se-itse -tyypille muovirakeita: tee näistä omat Legosi.

Toinen luokka on toiminnallista (ja toki näistä syntyy ensimmäisen luokan sisältöjä, mutta siis ajattelin tätä käyttäjän näkökulmasta, että ensin helpoimmasta eli valmiista liikkeelle). Käyttäjälähtöisessä tuotannossa kolme keskeistä toiminnallisuutta ovat jakaminen, kuratointi ja verkostoissa toimiminen.

Esimerkkejä ja linkkivinkkejä aina kaivataan. Niinpä laitaoin editoitavaan muotoon jäsennyksen esimerkkeineen. Käy rikastamassa, jos mieleesi tulee hyviä esimerkkejä! Ja piirtelin vielä pienen pikkuruisen infografiikan sikiön asiasta (on vielä matkaa kunnollisten tekemisosaamiseen). Klikkaa kuvaa, saat sen suurempana. Jos kuvasta on iloa, sen voi tulostaa pdf:nä SlideSharesta.

Avoin oppiminen, opetus ja avoimet sisällöt – huuhaa vai jihuu?

Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.

Jaa jotain 11.3.2013

Opiskelija vuosien takaa chattäili muutama tunti sitten Facebookissa. Kertoi muistelleensa, miten opastin opiskelutaitoihin. Kätevästi vanhat kurssiaineistoni ovat netissä ja sieltä saatoin laitella linkkejä, ihan on aiheesta mp3-äänitteitä ja niistä pdf:nä tiivistelmät. Tein aikoinani paketin, kun keskimmäinen valmistautui reaalikokeeseen ja toki myös omille opiskelijoilleni, mutta ykkösmotiivina oli minikurssi omalle lapselle.

Teemme Kari A. Hintikan kanssa töitä Suomen eOppimiskeskuksen luotsaamassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Hankkeen agendalle kuuluu masinoida nimensä mukaista asiaa Suomessa. Koskapa maaliskuussa vietetään kansainvälisesti Open Education Week -tapahtumaa, päätimme laittaa pallon pyörimään kevyyeen tyyliin, avoimen netin kaverisuosittelun hengessä:

• Facebookissa ryhmä: Jaa jotain 11.3.2013
• Google+ -tapahtuma: Jaa jotain 11.3.2013
• Hashtag #jaajotain ja tunniste eri ympäristöissä (tag) jaajotain.

Aiheesta innostuneitten kesken ehditään vielä ideoida sopivat tapa kerätä tuloksia. Usutamme jakamaan laajalla skaalalla, jotain, josta arvelee olevan jollekin oppimishaluiselle ihmiselle iloa. Jaettu voi liittyä koulumaiseen oppimiseen, mutta yhtä hyvin harrastuksiin tai työelämässä oppimiseen.

Miksi jakaisimme? Aiheesta on virallisen opetuksen puolella viime viikon aikana kohistu. Emme ota kantaa tuohon, vaan siihen, miten jakaminen ilahduttaa ja auttaa. Virtuaalinen jaettava ei paljon paina, mutta osuessaan tarvitsijalle painoarvoa kertyy.

Kenenkään ei ole pakko jakaa. Saa lurkkia, saa vapaamatkustaa ja saa myös haukkuaräksyttää jakajia. Yhdenlaista jakamistahan sekin on.

Vapautin (CC BY-SA) tapahtumaa varten yhden piirrokseni vuodelta 2008. Kuvassa Unkelo ja Tunkeli, nuo hillittömät veljekset, jakavat jotain toisilleen netin kautta. Ja kivaa näyttäisi olevan.

Opintokerho – vertaisoppimisen kultaa!

Joulusiivouksen aloitin virtuaalipuolella, sähköpostisumasta ja huokaisin Facebookiin, että ei näin, tarvitaan tolkkua infohyökyyn. Siinä keskustelun edetessä kehkeytyi ajatus Evernoten mahdollisuuksista järjestää muistettavia asioita, muistiinpanoja, tehtävälistoja ja muuta sellaista.

Vapaan sivistystyön seniorina, opintokerhohurahtaneena ehdotinkin sitten Evernote-opintokerhoa (tapahtumailmoitus Facebookissa). Ja ketju jatkui. Ajankohta loksahti paikoilleen, paikka siunaantui, netti fyysisen paikan jatkoksi. Loppujen lopuksi vielä havaittiin, että tämä epävirallinen oppimisjuttu on hyvinkin juuri AVO-hankkeen (avoimet verkostot oppimiseen) pilottitoimintojen ytimessä ja pientä työaikaresurssia saadaan sitä kautta (opintokeskuksilta on myös mahdollista saada suuruusluokkaa 3 € / opintotunti valtionapua, mutta siihen emme nyt turvaudu).

Tänään siis käynnistyi Evernote-opintokerho. Sosiaalisen HUBin tiloissa Helsingissä oli 9 ja Skypen kautta netitse 5 ihmistä paikalla: ideaalinen opintokerhon ryhmäkoko.

Aloitimme pienten tarinoitten kierroksella: kuka olet ja mikä on suhteesi Evernoteen. Kirjoitimme yhdessä muistiinpanoja Etherpadiin: mitä tämä ryhmä jo osaa ja mitä haluttaisiin oppia. Esittelykierros oli innostava. Miten erilaisia reittejä ihmiset löysivät paikalle, tuttu, tutun tuttu, nettituttu, somekonkari, oppimiselle utelias, untuvikko, Evernoten syväosaaja, juuri palvelun koneelleen ladannut, laidasta laitaan. Jokaisella jokin oma anti yhteiseen kekoon. Osaamista ja oppimisen intoa.

Olin ihan fiiliksissä, kun tarinakierros eteni. Mainitsin siinä tilanteessakin, miten yhdeltä osin olemme kokoontuneet järjellis-rationaalisesti hankkimaan hyödyllistä osaamista omaan arkeen, mutta miten toisaalta oppiminen läpi iän on jotain muutakin, miten se yhteinen tilanne luo lämpimän nuotiopiirin, kohtaamme ihmisinä, annamme ja saamme, olemme sosiokonstruktiivisen oppimisen ytimessä.

Lankalinja puuttui, Skype vähän pätki, pientä yhteyssäätöä, mutta kivasti etäläiset tulivat äänillään ja tarinoillaan lähelle. Itsekin jouduin pomppimaan tilanteesta toiseen. Opintokerhon moottori lähti käyntiin. Vertaisoppimisen loisteputki syttyi. Tarinakierrokselta saatiin jo helmiä. Agendan kehittelyn aikana kirkastui seuraava askel, kaksikin. Alustava etenemispolku muotoutui.

Opi Evernote -blogi lihoo lähitulevaisuudessa. Tapaamme suunilleen kerran kuussa kevättalvella, juhlimme kesän korvalla ylen oppineina saavutuksiamme. Opintokerhohenkeä kuvastaa mainiosti se, miten ryhmä päätti olla yhteyksissä Evernoten perustajaan Phil Libiin.

Joskus aikoinaan kiteytin opintokerhon ideaksi 3H: Halpaa, Hauskaa ja Hyödyllistä. Totta totisesti sitä. Se ilo, se, miten ihmisiä motivoi myös halu oppia jotain, jotta voisi jakaa opittua eteenpäin, ja ihan vain sekin, että voi olla mukana, omalla tavallaan. Kiitos ihanat ihmiset monitasoisesta opintokerhostamme! Jatkuu...

(Osa Facebookiin viittaavista linkeistä ei avaudu, ellet ole palvelun käyttäjä tai kaverini.)

Muuttuva koulu

Jos nyt olisin kouluun menevä lapsi ja tuon lapsen vanhempi ja sen koulun opettaja, millaisen koulun haluaisin? Ilo, lumous, turva ja kaveruus ovat neljä sanaa, jotka nousevat ensimmäisinä mieleeni.

Opetussuunnitelmilla ja koulun rakenteellisilla ratkaisuilla vaikutetaan yhteiskuntaan. Yhteiskunta säätelee koulumaailmaa. Suhde on vuorovaikutteinen. Rakenteeseen vedotaan, kun ei haluta tai jakseta tehdä asioita toisin. Rutiinin turva voi olla liiallista turvaa ja väärille ihmisille (opettajan rutiini ei ole oppijan rutiini, hallintovirkamiehen rutiini ei ole opettajan rutiini).

Muutos ei itsetarkoituksena toimi. Toimiva muutos on tutkivaa kokeilua avoimin mielin, valppaalla asenteella. Kokeileminen johtaa joskus sen oivaltamiseen, että vanha olikin oikeastaan oikein hyvä. Silti kokeilun jälkeen vanhaa ei ehkä enää toteuteta samoin kuin ennen.

Muistan erään isän topakan kiellon, että hänen lapsensa ei ainakaan saa olla opetuksen kokeiluhankkeen uhrina. Minä olisin toista mieltä niin lapsena, vanhempana kuin opettajana. Nautin omina kouluaikoinani 70-luvulla kovasti siitä, miten asioita tehtiin toisin – elettiin peruskoulun muutosvuosia. Osa kokeiluista peruttiin, mutta se tekemisen meininki jäi itseeni sytyttäjäksi. Opin henkisiä valmiuksia uusien tilanteiden kohtaamisen, siihen, kuinka katsoa asioita uudesta tulokulmasta. Edellytys onnekkaille tuloksille on se, että kokeiluhankkeita toteutetaan innostuksella ja uteliaana. Onnistumisen pakko tuntuu kuihduttavan tätä.

Rohkaiseva ja kannustava koulu, joka jotenkin saisi kylvettyä iloista kunnianhimoa, oppimisen nälkää... sellainen ei voi elää, jos koulu on suljettuja luokkia, pulpettiarmeijoita. Oivaltava biologian ja maantieteen huippupedagogi Virolahden yhteiskoulussa, Tapio Rintanen, opetti aikoinaan meitä koululaisia menemään omin jaloin lähteille, keskellä tuntia koulukirjastoon tai häiritsemään asiantuntijan eli toisen opettajan oppituntia. Oli jännittävää ja samalla lumoavaa mennä opettajan toimeksiannosta yläastelaisena koputtamaan lukiorehtorin ruotsin tunnin oveen: "Anteeksi että häiritsen, mutta..." Ja siitä edelleen lukiolaisena saman opettajan johdolla toteutettua kylämaiseman kohentamissuunnitelmaa hehkuttamaan Hannu Karpolle tv-kameroiden eteen.

Haasteiden vastaanottaminen tai ehkä paremmin sanottuna kyky tarttua toimeen, oppiminen autenttisissa ympäristöissä, oppimis- ja osallistumisvalmiuksien kasvattaminen – siinä asioita, joita haluaisin lasten oppivan. Lapsikin on osa yhteiskuntaa, toimija, jolla on ajatuksia, maailman muuttaja. Lasten huomio ja aika imeytyvät nykyisellään herkästi sinne, missä on vapauden tilaa. Viihdeteollisuus osaa homman.

Koulu yrittää sinnitellä, mutta jää välillä päiväsäilytyspaikaksi, joka pyrkii hetkeksi kytkemään lapset irti viihdeteollisuuden taikamaailmasta. En pidä viihdettä, pelejä ja muuta ajanvietettä sinällään pahana, mutta aika-ahmarina kyllä. Jos lapsuuteni 70-luku oli läpipolitisoitunut, nyt aikamme on läpikaupallistunut. Balanssi pitäisi löytää. Lapsen pitäisi oppia ymmärtämään myös elämän vaikeuksia, sitä, miten ikäviä tilanteita ratkotaan yhdessä, miten hyödynnetään vanhoja juttuja ja keksitään uusia. Kaikkea ei saa ostamalla, on osattava tehdä itse ja yhdessä.

Jokainen haluaa (yleensä) olla merkityksellinen ja erityinen. Rangaistuslaitoksissa on kautta historian riisuttu erityisyys ja yksilöllinen merkityksellisyys. Eräs lukio-opettaja totesi vuosia sitten minulle, ettei jaksa nähdä vaivaa opetella tunnistamaan opiskelijoita nimeltä. Kurssi kestää vain 6-7 viikkoa ja sitten tulee taas kymmenittäin uusia opiskelijoita, samaa opiskelijaa ei ehkä toista kertaa tule vastaan. Toinen lukion äidinkielen opettaja huokasi raskaasti, kun sai valmennettavakseen abiryhmän, jota ei ollut koskaan aiemmin opettanut – hän koki mahdottomana tilanteen, jossa ei entuudestaan tuntenut kenenkään oppimishistoriaa ja suhdetta äidinkieleen. Lukio ei enää perustu ihmissuhteisiin, kasvatussuhteeseen. Kyse on liukuhihnasta, joka tuottaa mieluiten laudatureita, mutta oikeastaan väsyneitä ja kyynisiä ihmisiä, nuoria, joita vaivaavat paniikkihäiriö ja muut ahdistukset. Kärjistettynä. Pahimmissa tapauksissa. Tai tavallisissa.

Nykyinen rakenne ei estä järkeviä ja hyviä uudistuksia. Ilmassa on kuitenkin nyt jotain isompaa, laajarintamaista tahtoa uudistaa koulu, monilla eri tasoilla: rakennuksina, ihmisten toimintana, työympäristöinä, oppimisen paikkana...

Viime aikoina ollut useita merkkejä sekä ideologisesta että käytännöllisestä koulun muuttamisesta. Seinien sulkema koulu pulpettiarmeijoineen saa kyytiä. Erillissaarekkeeksi tietoa toistavaa oppimista ylläpitävä koulu saa huutia. Tässä muutamia merkkejä muutoksen virrasta:

• Khan Academy: avoimesti saatavilla olevia itseopetusvideoita
• Flipped Classroom: tehdään luokassa sitä, missä kohtaaminen on arvokkainta: perehdytään perusasioihin kotona ja tehdään oppimistehtävät koulussa eikä päin vastoin.
• Lauri Järvilehdon Ajattelun ammattilainen -blogissa Khan Academystä ja Flipped Classroomista: Oppimisen vallankumous (11.4.2012)
• Näkymätön oppiminen: ehdotus ja tutkielma uuden vuosituhannen oppimisesta ja oppijasta (Cristóbal Cobo ja John Moravec), Wikiopistossa, Sometu-ryhmä ja Tero Toivasen blogissa. "Kaikkea sitä, mitä opitaan, ei välttämättä havaita formaalissa oppimisessa oppimiseksi. Se jää näkymättömäksi, piilotetuksi opetussuunnitelmaksi."
• Koulu kaikkialla -tutkimushanke (HY): wiki ja keskustelublogi, hankkeen nimestä huolimatta perusajatuksena se, että oppiminen tapahtuu kaikkialla, ei vain koulussa. Jatkoa Oppimisen sillat -hankkeelle. (Ks. myös hankkeessa työskentelevän Olli Vesterisen blogi.)
• Demos Helsingin aloite Vapauttakaa koulu: DIY-koulu Helsingin juhlaviikoilla 24.-26.8.2012. "Hyvän elämän oppimisessa on kyse inspiraation siirtämisestä. Sitä kommunikoidaan eri tavalla kuin informaatiota."
• Marko Kuuskorven väitös (2011) luokkahuonemallin ongelmista (ks. myös juttu luokkahuoneen päivityksestä). "Suomalaislapset viettävät koulupäivänsä tiloissa, joiden perusteet ovat muotoutuneet Englannissa noin 150 vuotta sitten."
• Kirsti Lonka on ponnekkaasti ottanut kantaa suomalaisen koulun ja erityisesti luokkahuoneen muuttamiseen. Muutos lähtee opettajankoulutuksesta sekä tilojen suunnittelusta, arkkitehtuurisista ja sisustuksellisista ratkaisuista. (Katso oppimisen tilojen kehittämishankkeen tiivistelmä ja Olli Niemen videokannanotto bulimiaoppimista varten suunniteltujen oppimistilojen ja innostavien oppimistilojen eroista. Tässä blogissa kaipailin tammikuussa 2010 pedagogista sisustusarkkitehtuuria Pohjankartanon koulussa vierailun innoittamana.)
• Hakuja uudistusjuonteista kannattaa tehdä myös mm. ilmauksilla ilmiöpohjainen, tutkiva-, keksivä- ja mobiili oppiminen.
• Loppuhuipennuksena vielä Curtis J. Bonkin avoin kirje tämän planeetan oppijoille avoimen ja jatkuvan oppimisen hengessä. "In this millennium, everyone can be an educator as well as learner at any moment ofthe day or night."

Sometu-verkostossa on avattu AVO-hankkeen AVO-opiston toimesta Muuttuva koulu -ryhmä, jossa kootaan ideoita ja uudistuksen merkkejä. Aiheita käsitellään myös Sometun tulevissa tapahtumissa.

Arvostamani oppimisen tulevaisuuden näkijä Pekka Ihanainen puhui näistä asioista jo 2010 taltioidussa videohaastattelussa oivaltavasti. Hän epäili, voidaanko kouluja enää kutsua kouluiksi nykyisessä mielessä. Tärkeää on tehdä yhdessä, toimia, tuottaa ja olla vuorovaikutuksessa paitsi oppijaryhmän sisällä, myös avoimissa oppimisympäristöissä, lasten ja aikuisten kesken, oppijoiden ja pienyritysten kesken. Tärkeää tarjota tilaa yhteisen lisäksi vetäytymiseen, rauhaan jota oppiminen myös kaipaa. Yksilöllisen ja yhteisöllisen yhdistämiseen.

Kevyesti ryhmäbloggausta

Oppimisblogeja voi olla monenlaisia. Viime aikoina on paljon puhuttu henkilökohtaisesta oppimisympäristöstä ja sen myötä myös henkilökohtaisista blogeista. Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla perusteltua tuottaa ryhmän kanssa yksi yhteinen blogi.

Ryhmäblogin voi perustaa millä tahansa blogipalvelulla. Kaikissa blogipalveluissa on mahdollisuus antaa käyttäjille eri rooleja, kuten ylläpitäjä tai pelkkä kirjoittaja. Lähes kaikkiin blogeihin voi lähettää sisältöä sähköpostilla: esimerkiksi Blogger-blogiin voi muodostaa sähköpostiosoitteen asetusten välilehdellä, joka on nimetty Sähköposti ja mobiililaitteet. Blogipalveluissa sähköpostiviestin julkaiseminen vaihtelee. Bloggerissa on mahdollista määritellä, julkaistaanko sähköpostilähetykset heti vai talletetaanko ne luonnoksina.

Posteroussilla on pitkälle hiottu sähköpostin ja bloggaamisen yhdistelmä. Blogimerkintöjen lähettäminen sähköpostilla on sulavaa: sähköpostin otsakkeesta tulee blogimerkinnän otsakke, viestikentän teksti muodostaa blogimerkinnän tekstin ja liitetiedostoina voi laittaa mukaan kuvia, ääntä, videoita tai muita sisältöjä. Tiedostojen konvergointi hoituu palvelun puolesta nopeasti.

Myös Tumblr-blogiin voi lähettää kuvia sähköpostin liitteenä, mutta Posterousiin verrattuna käytössä on vain sähköpostin otsikko, josta tulee kuvateksti. ITK-päivillä 2011 Otavan Opiston Aika ja energia -aiheinen Tumblr-blogi keräsi aiheesta kuvahavaintoja.

Posterousilla on tarjolla myös eityinen ryhmäkäyttöön suunniteltu blogi, joka edellyttää kaikkien bloggaajien liittämisen ryhmään. Yksinkertaisimmin bloggaaminen onnistuu siis antamalla kurssilaisille sähköpostiosoite. Taitavammat voivat luoda mielenkiintoisia multimediaa. Toisille riittää pienten tekstien lähettäminen. Parasta olisi, jos kommentoinnista tulisi elävää.

>> Tule kokeilemaan ryhmäbloggaamista. Lähetä sähköpostia osoitteeseen somemalli //ÄT// posterous . com. Laitoin muuten malliksi tuohon demoblogiin taustasivulle Google-kalenterin. Katso myös >>Ryhmäblogidemon pieni esittely.

Esitysten yhteistuottaminen ja kysymysten oivuus

Viikolla sain palautelomakkeen kautta kysymyksen siitä, miten ihmiset voisivat netin yli tuottaa yhteisiä esityksiä. Kysyjä oli sähköpostitellut tuttavansa kanssa ppt-tiedostoa edes takaisin ja törmännyt versio-ongelmaan. Hän huomautti myös, että yhteisesityksen tekeminen on pulmana aika monella ihmisellä.

Tässä siis erilaisia vaihtoehtoja:

1. Yhden ja saman tiedoston säilyttäminen Dropboxissa, jonne molemmilla on pääsy. Editoinnin ajan voi pitää esimerkiksi työvuorolistaa ensimmäisessä diassa. Dropbox on verkkolevy, jonne pääsee avoimessa netissä miltä tahansa koneelta. Tiedostoja voi laittaa sekä julkiseen että suljettuun kansioon.

2. Google-dokumenttien Esitys mahdollistaa yhteistyöskentelyn. Esityksen editori on aika rajattu, mutta itse olen siihen tykästynyt. Ihan riittävästi selkeään perusesitykseen säätöjä. Esityksen, kuten kaikki Google-dokumentit voi jakaa joko halutuille kavereille tai kokonaan avoimeksi. (Kokoelma Googlen työvälineitten ohjeita ja muutamia opasvideoita Google-dokumenteista.)
EDIT: 2.5: Tuore Google Cloud Cinnect yhdistää eri koneilla työskentelevien Microsoft Office -dokumentit yhteistyödokumenteiksi ja säilöö versiohistorian automaattisesti. Kannattaa katsoa esittelysivun lyhyt video. Kiitos vinkistä Leena Helttulalle!

3. Prezi-palvelu antaa mahdollisuuden vähän erilaisen esityksen luomiseen. Selaimella editoitavaan esitykseen voi kutsua myös kavereita tekijöiksi.

En ollut koskaan itse pientä minikokeilua enempää Preziä käyttänyt. Jäin miettimään yhteiseditointikysymystä. Siinähän on toinenkin ulottuvuus. Se, että esityksen sinällään tekee yksin, mutta ajatuksia kehittelee toisten kanssa. Opettelin Prezin käytön (mikä olikin ppt-ajattelumallin poisoppimisen vuoksi hieman aikaa vievää).

Tein esityksen aiheesta Avoin oppiminen. Koen oppivani lähes kaiken tarpeelliseni formaalin koulutuksen ulkopuolella. Halusin tavoittaa jotain olellista avoimesta oppimisesta. Omat ajatukseni eivät ole riittäviä, joten kysyin muilta Facebookissa (huono some, eihän sinne voi linkittää), Twitterissä (aika huono some sekin, twiitit häviävät ja sirpaleina liitelevät mikä minnekin) ja Qaikussa (onneksi on, sinne kokosin saamani vastaukset).

Esitystä kootessani mietin paljon sitä, miten tärkeää keskustelu on oppimisessa. Kirjojen lukeminenkin on tietyllä lailla keskustelua. Toinen tulee mieleeni ja sanoo jotain. Minä koen ja ymmärrän. En koskaan täysin samalla tavalla kuin sanoja. Mutta ajatukseni muuttuvat. Toimintani muuttuu. Vuorovaikutamme ja kun ymmärrystä syntyy, luomme yhteistä, kommunikoimme.

Myös käsitteellisiä asioita voi oppia konkreettisen toiminnan kautta. Kuten piirtämällä.

Tällainen siitä Prezistä tuli:

Avoin oppiminen on Prezi

Avoimet verkostot oppimiseen – siis mitä?

Minun pitäisi olla 20 minuutin kuluttua messukeskuksessa Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä puhumassa vaan täällä kökötän kotona eilisen puhekieltopaperin kanssa. AVO-hankkeen työtoverit Tiina Front-Tammivirta ja pikahälytyksellä Ville Venäläinen joutuivat loikkaamaan puolivalmiiseen ppt-esitykseen ja sen juoneen lennossa, kiitos heille! Illalla hioimme chattäillen kuntoon esityksen osasia.

Suomalainen opetusalan kehittäjien verkosto on eri suunnissa vienyt avointa oppimista monipuolisesti eteenpäin. Oli loistavaa seurata Twitter-virran kautta napakkaa raportointia virtuaalipäivien avajaispuheenvuoroista. Yhä useampi opettaja tviittaa ja viittaa sujuvasti lisälähteisiin – harva taitaa enää muuten viittailla. (Huom! TwapperKeeperissä pitää osata valita näkymä niin, että saa riittävästi viestejä näkyviin, TwitterSearch toimii niin kauan hyvin kuin viestit pysyvät Twitterissä)

Avajaispuheenvuoroissa nostettiin esiin useita keskeisiä huolehdittavia. Näkymät olivat kohti tulevaisuutta ja huolehtiminen koski oppijoitten tulevaisuutta, että saavat hyvät eväät matkaansa. Toki huolena myös se, miten me hyvien eväiden saamisen järjestämme.

Erityisesti sykähdytti Kaisa Vähähyypän puheenvuoron päätös: hän kannusti kuulijoita ahkeraan jakamiseen. Kannatan tätä lähestymistä kerta kaikkiaan täysillä. Me teemme yhdessä tätä juttua ja mitä enemmän voimme auttaa kaveria, verkon yli tai reaalimaailmassa, sitä kivempaa on jokaisen työ ja sitä kevyempiä myös työtaakat. Jostain kumman syystä reaalielämä vain monin paikoin on juuri päin vastainen. Uupuvia ja ylirasittuneita ihmisiä, joilla ei ole aikaa tehdä mitään kunnolla. Tähän on saatava vallankumous.

Eilen illalla kirjoittelin kollegoilleni auki kavopohjiani. Mitä jakaminen ja avoimuus eri näkökulmista voisivat olla. Lisäajatuksia valui päähän yön mitttaan ja äsken tuossa chattäillessä lupasimme Venäläisen Villen kanssa, että AVO-hanke kirjoittaa kirjan aiheesta Avoimet verkostot oppimiseen!

Tässä puhujan muistiinpanot alla olevaan esitykseen siinä muodossa, kuin ne eilen naputtelin:


Mitä on avoimuus oppimiskontekstissa?

Tutkimme toiminnan kautta avoimuuden toimintaa eri suunnista.

Avoin oppimisympäristö: esimerkiksi Wikiopisto, voi osallistua jopa täysin anonyymisti.

Teknisten ympäristöjen tekninen avoimuus eli open source yhtenä tutkimuksen ja kokeilujen kohteena. Ideaalina olisi, että kaikilla käyttöjärjestelmillä voisi avata dokumentit ja päästä palveluihin.

Oppiresurssien avoimuus perustuu siihen faktaan, ettei enää ole mitään sellaista informaatiota, jota ei jo jossakin muodossa olisi avoimesti saatavilla. yliopistomaailman pitkään jatkunut open access -projekti > globaalin tasa-arvon lisääminen + tieto lisää tietoa, jakamalla oppimisresursseja kaikki voittavat, opettaminen ei ole informaation siirtämistä

avoimet oppimistilanteet, kuten webinaarit, tallenteet, vertaisoppimisen verkostot, kuten Qaiku- ja Twitter, Facebook-ryhmät, Sometu, Vinkkiverkko: kysyminen - avustaminen, avoimet muistiinpanot, linkkivinkkien jakaminen, kavereiden pitäminen ajan tasalla, ei perustu kahden kauppaan vaan siihen, että kun kysyn, verkostosta joku vastaa, laaja hajautettu kognitio, auttamisesta syntyvät luottamus



Mitä on avoin oppiminen?

Avoin oppiminen ei perustu tutkintotavoitteisiin vaan toimijoiden omiin tavoitteisiin ja päämääriin.

Aktiivinen, omaehtoinen kansalaisuus on jatkuvaa avointa oppimista.

Avoin oppiminen voi johtaa myös tutkintoihin ja se hyödyttää aina tutkintotavotteista opiskelua.

Verkkotutorilla on hyvä erottelu avoimen ja suljetun oppimisen ääripäistä, ei tätä tartte käydä missään nimessä läpi http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/avoinop.htm

Avoimeen oppimiseen liittyy sekä iloisia ja myönteisiä emootioita että myös tiedollista tuskaa: ihminen ryhtyy opettelemaan asioita myös pakon edessä tai suuresta oppimisen halusta, vaikka aluksi olisikin vaikeaa, sisäinen tai ulkoinen motivaatio laittaa vauhtia (monelle aikuiselle esim. tieto- ja viestintätekniikan alukuoppiminen on edennyt tästä tilanteesta)


Mitä on avoin opettaminen?

Ajatus, että opettaja ei enää ole tiedonhaltija, joka siirtää tiedon tietämättömien päähän

Opettajan auktoriteetti ja ammatti-identiteetti ei perustu aukottomaan ja kattavaan tietämiseen vaan siihen, että opettajalla on tieto siitä, kuinka asian oppii parhaiten, oppimaan oppimisen ohjaaminen, oppimisprosessin järjestäminen.

Oppijoillakaan ei välttämättä ole valmiuksia ja rohkeutta yhteisölliseen ja avoimeen oppimiseen. Motivointi ja turvallisen ilmapiirin luominen. Arviointimenetelmien tulisi muuttua tukemaan yhteisöllistä työskentelyä.

Monimutkainen maailma, mutkikkaat ongelmat: ihmisten pitää osata yhdistää tietojaan ja taitojaan.

Opettajakaan ei ole yksin, kollegiaalinen tuki verkostojen kautta. Yksin tekemisen kulttuuri ei miellytä kaikkia opettajia. Yksin tekeminen ei myöskään tue yhteisöllisen oppimisen taitoja. Niitä tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän (avainkompetenssi: kyky tehdä vaativaa kognitiivista työtä yhdessä muiden kanssa).

Näkyväksi muuttuva ajattelu ja toiminta tekee myös haavoittuvaksi. Mokat eivät jää piiloon eikä niitä voi peitellä. Jatkuvasti lisääntyvä informaatio ja muuttuva toimintaympäristö vaativat kykyä sietää keskeneräisyyttä.


Mitä ovat oppimisverkostot?

Ihmiset ovat aina muodostaneet omia epävirallisia verkostojaan. Aiemmin sosiaaliset siteet olivat tiheämpiä, suku, perhe ja kylä auttoivat eteenpäin. Nyt näitä verkostoja korvaavat osittain erilaiset nettiverkostot

Vaikka puhutaan informaatiokylläisyydestä, niin on ihminen aina elänyt informaatiokylläisessä ympäristössä, ennen on joutunut esimerkiksi lukemaan luontoa nykyistä tarkemmin selviytyäkseen

Netin oppimisverkostot tukevat tietovirrasta poimintaa "kurkistusviestintä" > ei tarvitse seurata kaikkea kaikkialla kaiken aikaa vaan kaveriverkostot nostavat oleellisia asioita esiin

Trialogisen oppimisen idea Syvällinen ja monipuolinen oppiminen aktiivista, tietoa luova yhteisöllinen oppiminen, jossa yhteistö kohdetta kehitellään, on nettiajan oppimiseen hyvä, ei voi kopioida mistään.

Oppimisverkostot avaavat myös silmät toiseudelle, miten toinen ajattelee ja ymmärtää. Avoimissa verkostoissa on yleensä mukana kriittisiä ja erilaisia ihmisiä. Tämä pakottaa ajattelemaan. Hyvä oppimisverkosto voi laajentaa tietoisuutta ja tukee aktiivista kansalaisuutta, osallistumishalua.


Toimintakulttuurin muutos ja avoimet ympäristöt

Miksi toimintakulttuurin muutoksesta puhutaan niin paljon?

Siksi, että kyse ei ole jostakin pienestä lisäteknologiasta, kuten piirtoheittimen tulemisesta luokkahuoneeseen.

Tieto- ja viestintätekniikka, sosiaalinen, yhteisöllinen media näyttävät ensin teknisiltä välineiltä, mutta suurin asia ei ole tekninen vaan sosiaalinen muutos. viestinnän nopeus, mobiililiittymät, monimediaisuus, kuvan ja videon alan valtaus, streamaus, lisätty todellisuus

Monet tuntevat ahdistusta laajojen mahdollisuuksien keskellä. Organisaatioiden rakenteet eivät tule välttämättä hyvin uutta toimintakulttuuria (vrt. esim. Facebookin käyttökiellot, varjo-IT, se, ettei työkoneelle saa ilman virittelyjä haluamiaan työvälineitä), tietoturvaan liittyvät hankaluudet.

Toimintakulttuurissa periteiset roolijaot menevät uusiksi, esimerkiksi koulussa oppilaan asemassa oleva voi olla asiantuntija tieto- ja viestintätekniikassa. Sallitaanko tämä?

Juhana Kokkonen käyttänyt katalyytin/parvikatalyytin nimitystä muutoksen vauhdittajasta http://juhana.org/tag/parvikatalyytti/

Yhteisöissä tarvitaan toimijoita, jotka auttavat yhteisöä rakentamaan uusia toimintamalleja. Usein organisaatoissa koetaan rakenne pyhänä, vaikka sekin on ihmisten tuottama ja sellaisena se on myös ihmisten muutettavissa.

Vanhoilla rakenteilla emme kykene vastaamaan kaikkiin niihin haasteisiin, joita tulevaisuus meille tuo. Kyky laajaan ja moniammatilliseen yhteistyöhön on todella vaativaa.

Vertaisten rinnalle ertaisia, erilaisia vertaisia

Joanna Muukkonen tutkii AVO-hanketta, jossa olen töissä. Hän kirjoittaa kiinnostavaa Avoimesti tutkien blogia ja mietti eilisessä kirjoituksessaan, kuinka Kohti vertaisuutta.

Kirjoitin Joannan pohdintaan kommentin, jonka julkaisen myös tähän. Mielestäni olemme kulkemassa ja olemme jo vaiheessa, jossa vertaistyöskentelyn edistäminen ja top-down-asiantuntijuuden ongelmat ovat merkittäviä pohdinnan kohteita. Näiden rinnalle nostaisin mietintään erilaisuuden yhdistämisen haastetta, ertaisten, erilaisten vertaisten yhteistyötä, jonka verkko mahdollistaa.

Erilainen vertainen on asiantuntija jossakin, jossa minä olen noviisi. Minä olen mestari jossakin, jossa hän noviisi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää loputtomasti aikaa ja vaivaa tullaksemme toistemme kanssa samalle viivalle kaikessa vaan voimme yhdistää osaamistamme. Kahden osaamis- ja taitomaailman rajapinta luo oivallista maastoa kehittää uusia oivalluksia.

Suomi on tasa-arvomaa ja edelleen ajattelemme helposti tasavertaisuutta konkreettisesti. Tasavertaisuus voi olla kuitenkin abstraktimmalla tasolla. Erilaisuudesta huolimatta ja juuri siitä ponnistaen löydettyä erilaisten vertaisuutta.

Tässä kommenttini Joannan tekstiin ja kommenttini ei siis millään muotoa kiistä mitään, mitä Joanna kirjoittaa vaan pohdiskelee, miten hänen pohdintaansa voisi myöskin jäsentää. Kehyksenä ovat opettamisen ja opiskelun kehittäminen sekä opettajien kouluttaminen.

Kuvailit muutamia aiheita, joiden vuoksi olen kovasti kaipaillut sosiaalipsykologian kiinnostumista nykynetin luomaa elämänpiiriä ja sosiaalista todellisuutta kohtaan.

Laajan verkostomaisen hankkeen kohdalla vertaisuudessa on kaksi tasoa: hanketoimijoitten keskinäinen vertaisuus ja vertaistyöskentely hankkeen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, jolloin koulutetaan muita kuin hanketyöntekijöitä.

Jälkimmäisestä: Yksi kouluttaja ei ajallisesti ehdi toimia vertaisena koulutukseen osallistujien kanssa, verkossa tämä voi jo jotenkuten mahdollistua, mutta siinäkään vertaistyöskentely yhden kouluttajan ja kymmenien tai satojen koulutettavien kanssa vaatisi yhteistä projektia ja pitkää kestoa.

Tärkeää on ilman muuta kiinnittää huomiota kieleen sekä asioitten kytkemiseen siihen kontekstiin, jossa koulutukseen osallistuvat elävät. Koulumaailmassa tämä vaatisi sitä, että kouluttaja on itse toiminut tai toimii koulumaailman sisällä. Realismi ei avaudu ulkoa katsellen (kuten vaikka se, millainen vaikutus on työn sykkeeseen yo-kirjoituksilla tai miten lukujärjestysteknisesti on mahdotonta järjestää nopeasti mielenkiintoisia kokeiluja tai miten opetussuunnitelma huomioidaan).

Tavoiteltava vertaisuus koulutuksissa on sitä, että koulutukseen osallistujien välille syntyisi vertaisuutta. Tämän lähtökohtana opettajien kohdalla olisi, että samasta tai lähikoulusta löytyy kolellega, jonka kanssa voi toteuttaa konkreettisesti opeteltavaa toimintaa.

Koulun perustoiminta syö virtaa ja harvoin on tilanteita, joissa työaikaa voi rauhassa käyttää vertaistyöskentelyyn. Tämä on usein hankalaa jo pelkästään oman koulun sisällä, vaikka tahtoa olisi kuinka. Kun kunnat säästävät, ryhmäkoot kasvavat ja tilanne hankaloituu entisestään.

Toinen asia, tuo hanketoimijoiden keskinäinen vertaisuus tai sekaryhmät, joissa on sekä hanketoimijoita että muita kumppaneita, on hieman erilaatuinen tilanne. On tilanteita, joissa on tärkeää hakea yhteistoiminnalle avoin yhteisen tuottamisen, luomisen ja vuorovaikutuksen tila, pyrkiä samalle tasolle, pyrkiä kuuntelemaan, kuulemaan, ilmaisemaan selkeästi.

Sitten on erotettava tarve kehittää jotain, mitä vielä ei ole. Asiaan syväperehtyneet kykenevät loikkimaan ja luomaan oikopolkuja ja yhdistämään toimintoja uudella tavalla. Kun ulkopuolinen kuuntelee tähtä uutta luovaan keskustelua asiaan perehtyneiden (keskenään vertaisten) välillä, hän on varmasti ihan pihalla. Tämä vinhaa kiitävä luova keskustelu on myös tärkeää. Se johtaa oivalluksiin, kokeiluihin, kehittämistoimintaan.

On tärkeää, että toiminta on avointa ja halukkailla on mahdollisuus osallistua. Mutta tärkeää on myös se, että suvaitaan kaikkiin suuntiin. On tärkeää myös ymmärtää, ettei itsen tarvitse osallistua kaikkeen eikä tarvitse olla kaikkien asioitten asiantuntija vaan että asiantuntemus voi syntyä myös yhdistämällä. Omaa asiantuntemusta pitäisi kunnioittaa ja samalla kunnioittaa toisen asiantuntemusta. Kyse on itsetunnosta ja minäkuvasta ja joskus aika vaikeasta asiasta avoimessa toiminnassa. Joku ihminen arkailee ja kokee epävarmuutta, vaikka hän olisi jonkun asian suvereeni haltija. Hän vertaa itseään muihin sellaisella alueella, jolla on itse vielä noviisi. Meidän on nyt kuitenkin kyettävä ylittämään tämä henkinen este, jokainen on sekä noviisi että mestari, eri ihmiset eri alueilla, renessanssineroja on vähän, mutta verkostovertaisina tai saman verkon eri solmuina kykenemme muodostamaan joukkoälyllämme aikamoisen renessanssihahmon.

Vertaisen lisäksi pitäisikin verkkoaikana puhua yhteistyökumppanista, joka on erilainen, ertainen.

Sana avautuu hitaammin kuin ilme, evoluution tässä vaiheessa

Tämä mietelmä on jatkoa edelliselle ja erityisesti Joannan kommentin innoittamaa.

Vygotsky kirjoitti puhuttelevasti siitä, miten sanassa aukeaa maailman mikrokosmos. Yhtenä esimerkkinä edellä esittämääni oppimisen nelikenttään käytin mainitsemassani AVO-hankkeen haastattelussa Harppaus-opintopiiriä.

Harppaus oli viime kesänä pohjarakenneltu Wikiopistoon sijoitettu avoin toteutus, joka oli lähinnä hyvä alku, mutta vielä raakaversio. Harppaus avoimeen oppimiseen alkoi kohtuullisesti, mutta opintopiirin perusidea jäi minulta auki kirjoittamatta. Sijoitin toimijarooleihin rakentajan, mutta se olisi pitänyt määritellä tarkemmin.

Sana opintopiiri on oman taustani (vapaa sivistystyö) vuoksi rikas ja vivahteikas, täynnä toimintaa, säpinää, yhteishyvää, vertaistoimintaa. Yksi ainoa sana, käsite, mielle, mentaalinen malli, mikrokosmos, kulttuurihistoriallisesti vivahteikas työväline. Sama sana avaa jollekin toiselle eri maiseman. Wikissä, varsinkin Wikiopiston askeettisessa MediaWikissä sanojen merkityksen saavat paljon painoa. Ne avaavat tai jättävät avaamatta.

Harppaus ei ollut kuitenkaan surkea kokeilu, vaikka ei päästy loppuun saakka. Siitä jalostui Sukellus soaiaaliseen mediaan -AVO-hankkeen virtuaalinen roadshow. Ja Harppausta jalostelen jälleen kesän aikana. Ymmärryksellä varustettuna.

Piirtelin yhden havainnolistavan kuvan siitä, miten kolme osallistujaa asemoituu ensimmäisellä Harppaus-opintopiirin kierroksella oman lähtökohtansa mukaan nelikentälle. Sama tilanne avautuu omista lähtökohdista, edeltävistä kokemuksista, tulkinnoista ja syntyvästä ymmärryksestä käsin eri ihmisille eri tavoin. Ja näille samoille ihmisille uudella kierroksella jälleen uudella tavalla. Liike voi kulkea kentän sisällä ja kentästä toiseen. On myös hyvä muistaa, kuten Yrjo Engeström muistuttaa (Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä, 2004, s. 12): "Muutos ei ole sama asia kuin kehitys."

Netti on edelleen pitkälti kieltä. Oli tavattoman jännittävää ja kiinnostavaa olla mukana Sometime 2010 -tapahtumassa. Koskaan en ole kokenut vastaavaa vuorovaikutusulottuvuudella Suomessa. Periaatteessa keskenään melko tuntemattomat ihmiset kulkivat hetkessä yli perisuomalaisen valtaetäisyyden: halailtiin paljon, myös urheilukentiltä tuttu ryhmähali toistui. Facebookin peukku muuntui variaatioineen elekieleen.

Mietin jälkikäteen, että kyse oli sekä puolivalmiista läheisyydestä että nettituttavuuden aneemisuuden vastalääkkeestä. Kun kerrankin oli mahdollista... Leikillisyys ja lämminhenkinen huumori väreili. Toki osa osallistujista piti pidempää välimatkaa ja suotuisaa läheisyysastetta mitattiin aika notkeasti.

Kehon kieli ja sen merkitykset eivät ole mukana netissä... vielä. Varsinkaan Wikiopistossa.

Mielenkiintoista seurata netitse ja olla mukana kulttuurisesti välittyneiden työvälineitten kehittelyssä. Emme osaa kovinkaan hyvin vielä hahmottaa, mikä on luonnollista parin vuosikymmenen kuluttua. Kuvittelen itse, että kasvokkaiskohtaamisen ja välittyneen kohtaamisen erot hiipuvat. Kasvokkaiskohtaaminenkin on aina välittynyttä. Eron tekee vain välittyneisyyden aste. Sanojen kautta on aina mutkikkaampaa kohdata kuin kehollisesti. Evoluutio on hidas. Jos olisimme tekstiviestineet 20 000 vuotta, tilanne olisi toinen.

Vapaa sivistystyö tekee hyvää

Sometu-verkostossa on aktivoitunut keskustelu vapaasta sivistystyöstä. Oletko käynyt joskus kansanopiston? Oletko opiskellut opintopiirissä? Tai työväen/kansalaisopistossa?

Itse olen lukukauden opetellut lukuisia kädentaitoja Perheniemen kansanopistossa vähän päälle parikymppisenä. Kansalaisopistossa samoin kädentaitoja ja kieliä. Myös luovaa kirjoittamista tuli opiskeltua monet vuodet. Opintopiireissä opiskeltiin mm. kulttuuri- ja viestintätaitoja. Opintojeni työharjoittelun tein Maaseudun Sivistysliitossa ja opettajaopintojen syventävän praktikumin (siis sen, mitä ennen auskultoinniksi kutsuttiin) Helsingin kaupungin työväenopistossa. Näkökulmaa ovat tuoneet myös lyhyt tovi kansanopiston johtokunnassa ja parhaillaan opistolaisen äidin rooli.

Kaikesta on ollut loppuelämäksi ilo ja hyöty. Erityisen merkittävänä pidän kuitenkin vapaan sivistystyön roolia identiteettikehityksen edistämisessä ja myönteisen itsetunnon syntymisessä. Vapaaseen sivistystyöhön kuuluu luontaisesti ryhmätoiminta ja vertaisoppiminen. Opitaan olemaan ihmisiksi keskenämme. Vapaamuotoisten opiskelun kohteiden avulla tehdään matkoja omaan mielen avaruuteen, mahdollisten maailmaan ja kuttuurin moniin kerroksiin.

Vapaa sivistystyö on hyötyä tavoittelevassa yhteiskunnassa rajalla. Se helposti säästetään pois tai toisaalta vapaa sivistystyö saattaa omaksua tulostavoitteisen yhteiskunnan hyötykoodiston. Soisin sydämestäni, että vapaa sivistystyö säilyttäisi vapautensa ja paikkansa. Itse olisin ilman hyötyä tavoittelemattomia harrasteopintoja kädettömämpi ja päättömämpi.