tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Hahmotelma oppimisen toteutumiskentistä

Avoimet verkostot oppimiseen AVO-hankkeeseen kuuluu tutkimusosio, jossa tutkija seuraa, analysoi ja kehittelee väliintuloja ja jäsennyksiä, kehittävän työntutkimuksen metodein.

Olin tänään haastateltavana ja valmistauduin eilisiltana miettimällä ennakkoaineistoa. En osannut jäsentää dynaamista toimintaa muutamaan pysäytyskuvaan, Engeströmin kolmioihin. En kyennyt vaikka tai juuri siksi, että olen käynyt 2 kehittävän työntutkimuksen kurssia ja yhden lukukauden ajan seurannut avoimia tohtorikoulun luentoja ja pari kertaa vieraillut silloisessa Toiminnan teorian ja kehittävän työntutkimuksen yksikössä, nykyiseltä nimeltään CRADLE (yhdistyttyään Verkko-oppimisen ja tiedonrakentelun tutkimusyksikköön). Kandityössäni käytin kehittävän työntutkimuksen metodia ja vireillä olevassa gradussa vähän laajemmin. Pääsin tovin aikaa nauttimaan tohtorikoulun Laura Seppäsen mentoroinnista, siihen aikaan, kun hän teki väitöskirjaansa. Olen saanut paljon eväitä niistä opeista hanketyöskentelyyn, työ- ja organisaatiotoiminnan ymmärtämiseen. Ken ei teoriaa kaihda, suosittelen kehittävän työntutkimuksen teoksiin perehtymistä lämpimästi.

Mietiskelin eräitä ilmiöitä, joita kohtaamme avoimen oppimisen edistämisessä. Asia jäi hautumaan mieleeni. Aamulla oli hahmottunut nelikenttä.
Nelikentän avulla saatoin itse ymmärtää kehkeytyvän toiminnan dynamiikkaa, muutamia kitkan aiheuttajia ja sitä rituaalinomaista ulottuvuutta, joka koulutuksiin liittyy (asiat eivät ole vaikeita, mutta tarvitaan uskon vahvistusta, kollektiivista muutosrohkeuden keräämistä). Opettamisessa koko toimintajärjestelmä on vahvasti rakentunut yksinäisen opettajan toimintaan ja siihen, että yksinäinen opettaja opettaa suljetun oven takana. Totta kai tehdään muutakin, mutta pelkästään koulurakennukset erottelevat ryhmät opettajineen erilleen ja pitävät opettajia ja oppilaita/opiskelijoita erillään välitunneilla ja usein myös ruokatunneilla.

(Selitystä: DIY = do-it-yourself eli työn ohessa omatoimisesti oppiminen, usein netin sosiaaliaalisia ominaisuuksia hyödyntäen, LMS = learning management system, perinteiset salasanoin suljetut verkko-oppimisen alustat.)

Kun nyt olen muuttanut työkotini ja kotikotini käsikirjastoja kotikotiini, vastaan tulee kaikenlaisia aarteita, kuten Avaimia avoimeen kouluun (toim. Olavi Kataja 1996) ja Mahdollisuudeksi avautuva koulu (Juhani Räsänen 1992). Niin ja tietenkin Piilo-opetussuunnitelma (Donald Broady 1986, Ivan Illichin on jossain... niin ja sitten oli sen yhden naisen kirja, joka oli ihan älyttömän hyvä, lukion pedagogiikka tai jotain sinne päin, pitää silmä tarkkana järjestää kirja-aarteita). Kyllä näitä juttuja on mietitty mielinkiintoisella tavalla kautta aikojen.

Räsänen kuvailee koulujärjestelmämme kivijalkaa, säilyttämistä (s. 25): "Säilyttävä oppiminen on ollut suomalaisen koulun hallitsevin ajattelutapa. Se on arvottanut kiinnostuksen yhteiskunnalliseen tasapainoon, konsensukseen ja samankaltaisuuteen." "Se parantaa kykyämme ratkaista tuttuja ongelmia mutta ei uusia tuntemattomia ongelmia." "Se on toiminut muutosta vastaan." Ai ai, miten herkullista tekstiä luvussa tutkintovimma. Eikä kyse ole opettajien rajoittuneesta toiminnasta vaan rakenteesta (s. 39): "Hän [opettaja] hikoilee opetuksen valjaissa, tuntee itsensä tutkimisen, arvioinnin, usein takanapäin käytävien keskustelujen ja tarkastelujen alaiseksi."

Oppimisen vapauttaminen ja oppimaan vapautuminen ei ole estetty. Nykyiset puitteet ja ymmärryksemme suovat paljon mahdollisuuksia. Olemme yllättävän sitkeän historian vankeja ja ylen hitaasti räpistelemme uusille urille. Kirjassa Avaimia avoimeen kouluun Martti Korhonen kirjoittaa (Kotkan lyseon lukiosta, kirjan tekijöinä ja nuorisokouluajatuksen ajajina useita edelläkävijöitä Kotkasta) luostarikoulun perinnöstä (s. 13): "Luostarikoulu on luonut paitsi asenteita myös käytäntöjä. Oppilaitosten välinen yhteistyö oli pitkään mahdottomuus. Toisaalta eristäytyminen vastasi ylläpitäjän, kirkon, ihannetta. Opiskelija keskittyi olennaiseen munkin tavoin muurien suojassa, pahalta maailmalta varjeltuna."

2 kommenttia:

joannamuukkonen kirjoitti...

Kiitos Anne, tuo tosiaan innoitti ajattelua!

Kaivelin omia muistiinpanojani viimeiseltä puolelta vuodelta, ja löysin useamman nelikenttähahmotelman, joista yksi sisälsi samat ulottuvuudet kuin oma kuvasi (muttei noin pitkälle yksittäisten kenttien osalta mietittynä). Olin miettinyt siis useita erilaisia vastaavia ulottuvuuksia ja niiden erilaisia yhdistelmiä (avoin-suljettu, yksin-yhteisöllisesti, digitaalisesti-ei-digitaalisesti, reaaliaikaisesti-viiveellä jne.) mutta en ollut pidemmälle noita vienyt. Asia taisi jäädä hautumaan ja nyt joutua uudestaan tarkasteluun :)

Mietin muuten edelleen kolmioita. Itse en niinkään näe niitä staattisina, vaan jokaiseen elementtiin ja kokonaisuuteen näen silmissäni muodostuvan ketjun ko. vaiheeseen johtanutta historiallista kehityskulkua. Noissa aineistoni kuvissa se ei näy. Koetan havainnollistaa tätä vielä aineistossani paremmin siten, että vaikka kolmiot ovatkin läpileikkauksia ajassa, ne näyttäytyisivät paremmin osana dynaamista prosessia.

Anne Rongas kirjoitti...

Vastaus kommenttiin laveni uudeksi bloggaukseksi.