perjantaina, maaliskuuta 27, 2015

Monikäyttöinen Thinglink – esimerkki digitarinoinnista

Thinglinkissä erikoisosasto
opettajille: https://www.thinglink.com/edu
Pieni on usein kaunista ja väline per tarkoitus. Suomalaissyntyinen sosiaalisen median palvelu Thinglink on osoittautunut yksinkertaisuudessaan kerrassaan verrattomaksi myös opetuskäyttöön. Palvelun kaupallinen menestyshän taisi syntyä sillä, että yritykset julkaisivat kuvia, joista pääsi suoraan tilaamaan kuvan tuotteita.

Thinglinkin maksuttomaan profiiliin voi ladata 100 kuvaa. Kuvaan voi pisteitä, joissa voi olla tekstiä, kuvia, videoita ja muuta verkkoon jaettua sisältöä. Pohjakuvana voi olla vaikka pelilauta ja pisteissä pelin tehtäviä tai pohjakuvana voi olla esimerkiksi solu soluelimineen ja pisteissä selittäviä videoita. Thinglink toimii myös videoitten kanssa, tämä ominaisuus on maksullinen.

Rakentelen itse parhaillaan Thinglinkillä muistelutarinaa omasta blogien ja wikien opetuskäytöstä. Vasemmalla laidalla blogien reitti, oikealla wikien ja keskelle jäävän vesistön punaisessa pisteessä voi käydä kommentoimassa kuvaa.



Kuljeta hiirtä tai mobiililaitteella sormea kuvan päällä, niin sisältöpisteet aktivoituvat.

Thinglinkin voi upottaa verkkosivuille. Sen voi avata kenen tahansa editoitavaksi. Se toimii hyvin mobiililaitteilla. Se mahdollistaa kätevästi BYOD-työskentelyn eli toiminnan erilaisten henkilökohtaisten laitteiden kanssa.

Päivitin vuodelta 2012 ollutta Thinglink-ohjetta. Ohjeeni löytyy sekä Google-esityksenä että SlideShare-palvelussa. Ohjeessa vinkkejä niin tietokoneen kuin mobiililaitteen käyttäjälle. Pienellä videolla esittelen, kuinka Thinglink otetaan käyttöön mobiililaitteen kanssa.



Olisi hauskaa saada listaa hyvistä esimerkeistä kouluista, miten Thinglinkiä on käytetty. Tässä muutamia:

torstaina, maaliskuuta 26, 2015

Joko opettajien kesken kokousaika on luovaa yhteisaikaa?

Yhteinen aika on arvokasta aikaa. Kokoukset vedetään usein edelleen vanhalla kaavalla, vaikka mobiilivälineet ja verkon erilaiset hyvät apuneuvot mahdollistaisivat kokouskäytänteitten uudistamisen. Muistan, kun eräs digitaitava rehtori jo useampi vuosi takaperin päätti hyödyntää tuoreita mobiililaitteita opekokouksissa. Kaikilla oli käsissään jaettu dokumentti, joka päivittyi kokouksen edetessä ja johon jokainen saattoi kirjoittaa. Pieni suuri mullistus.

Kymmenisen vuotta takaperin meillä oli aikuislukioitten opinto-ohjaajien verkko-opohanke, jota pyrimme toteuttamaan hankkeen sisällön mukaisesti hyödyntäen verkkoa kaikessa mahdollisessa. Muistan ällistykseni, kun rahoittaja nikotteli webkameroitten hankintaluvan kanssa. Rahaa sai muitta mutkitta käyttää siihen, että me ympäri Etelä-Suomea ollut ryhmä matkustimme busseilla, junilla ja autoilla fyysisesti samaan paikkaan, mutta yhden kokoontumisen kustannuksia pienempi laitehankintakustannus... kun aihekin oli opinto-ohjaus verkossa. No, ajat ovat sentään muuttuneet. (Hankkeen digipäiväkirja on meille asianosaisille nostalgista luettavaa.)

Kirjoitin äsken työblogiimme digitaalisista kokouskäytänteistä ja talletan tähänkin kyseisen bloggauksen, koska koulumaailman hankekokouksia ja muita rutiinikokouksia kannattaa ajatella uusiksi. Verkon kautta voi olla mainiosti läsnä. Yhdessä voidaan tuottaa ja luoda sekä hauskasti että tehokkaasti, kun vain tehdään digitaalisista kokouskäytänteistä oman oloisia.

Alla oleva teksti julkaistu alun perin Ideatarhurit-blogissa 26.3.2015:

Olen vanha järjestöjyrä. Minulla on erittäin vankka kokemus kokouksiin matkustamisesta ja kokouksissa istumisesta. Nykyiseen etätyöhöni kuuluu päivittäin lukuisia verkkokokouksia, joista ei välillä edes huomaa, että ne ovat kokouksia. En vähättele ihmisten kasvokkaisen kohtaamisen merkitystä, mutta haluaisin myös kumota harhaluulot verkkokohtaamisen huonommuudesta.

Tämän päivän työelämässä ja järjestötoiminnassa aika on niukkuustekijä. Ajan ja luonnonvarojen käyttäminen matkustamiseen pitäisi aina olla tarkkaan harkittua. Edelleen sujuvien verkkokokouskäytänteiden taitajat ovat harvassa – onneksi sentään tämän alan osaaminen ja into oppia ovat selvästi lisääntymässä. Perinteisissä kokouskäytänteissä piileviä ongelmia:
  • matka-aika (yhden pitkän kokousmatkan aika riittää sujuvien verkkotyöskentelyn taitojen opetteluun)
  • vaikka paperikirjeistä on siirrytty sähköpostin liitetiedostoihin, kokousasiakirjojen suhteen työn sujuvoituminen on vähäistä
  • ihmiset istuvat liikaa
  • työskentelymalli on usein hierarkinen, koolla oleva inhimillinen potentia jää hyödyntämättä
  • toteutusta vaativat asiat etenevät hitaasti tai ne kaatuvat kilttien ahkerien ihmisten harteille
Miten sitten sujuva verkkoa hyödyntävä kokous sujuu? Ensinnäkin vähennetään ja lyhennetään kokouksia mahdollisimman paljon (kiitos tämän itsestään selvän asian muistuttamisesta kuuluu Facebook-keskustelulle ja siellä Janne Koposen kommentille). Tämä toimintamalli on hyväksi havaittu:
  • avataan jaettu verkkodokumentti, johon kaikilla on muokkausoikeus, dokumentti sijoitetaan jaettuun kansioon, jonne voidaan lisätä muita oleellisia dokumentteja
  • dokumentti nimetään selkeästi ja niin, että jo nimestä kaikki tietävät, mistä on on kyse
  • dokumentissa käytetään otsikkotyylejä, sisällysluetteloa ja blogimaista kirjaamismallia, jolloin uusin muistio tulee ylimmäksi
  • dokumentin pääotsikon alle kootaan kaikki oleelliset linkit, kuten verkkokokoustilan osoite, muiden oleellisten verkkopaikkojen linkit, henkilöitten yhteystiedot yms.
  • ennen kokousta jaettuun dokumenttiin kirjoitetaan kokousmuistion luonnos ja osallistujille annetaan sopivia ennakkotehtäviä, kuten kirjoittaa vastaus johonkin kysymykseen (jokainen valmistautuu, yhteistä aikaa ei tuhlata rutiiniasioihin)
  • kokousaika sovitaan edellisessä kokouksessa tai Doodlella
  • kokouksesta muistutetaan sähköpostilla, sähköpostissa on linkki jaettuun dokumenttiin, verkkokoustilan osoite ja yhteyshenkilön yhteystiedot (työsähköpostissa pitäisi aina olla lähettäjän yhteystiedot, sillä puhelinnumeroitten etsiminen on nykyaikana työlästä)
  • kokousaika merkitään myös yhteiseen kalenteriin ja kalenterimerkinnässä on linkit jaettuun dokumenttiin sekä kokoustilaan
  • ihmiset ilmoittavat, jos eivät pääse kokoukseen tai myöhästyvät, odottelu ja poissaolijoitten erillinen briiffaaminen vievät arvokasta työaikaa
  • kaikki kirjoittavat muistiota kokouksessa
  • kokouksen vetovastuuta voidaan kierrättää
  • kokouksissa voi seisoa ja ellei tarvitse kirjoittaa, voi kävellä, polkea kuntopyörää, keikkua tasapainolaudalla
  • kokoukseen kuuluu mukavaa jutustelua, vapaa henki, kuuntelua; kun kokousrutiinit ovat selkeät, voidaan yhdessä olo käyttää tarpeen mukaan tehokkaasti pelkkiin asioihin, mutta usein tällaisissa verkkokokouksissa hersyy huumori ja päästään yhteisölliseen flow-tilaan
  • hyvin organisoidut verkkokokoukset ovat omalla työurallani olleet verrattuna perinteisiin kokouksiin mukavia, tehokkaita, luovia ja innostavia.
Kiteytin perinteisen kokouskäytännön ja hyvin organisoidun verkkokokouskäytännön erot alla olevaan kuvaan. Me ideatarhurit eli Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen työporukat olemme näitä taitoja opetelleet tietoisesti useita vuosia. Osaamme myös opettaa sujuvien verkkokokousten toteuttamisen taitoja halukkaille. Kun verkkotyöskentelystä tulee arkea, kokousmatkustamiseen ja istumiseen ei tee mieli palata.



sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2015

Valokuva- ja videotehtävät lasten kanssa BYOD-hengessä

Valokuva ja video ovat mainioita apuvälineitä ympäristön havainnointiin. Kirjasta opeteltu asia muodostuu eläväksi, kun opeteltavia asioita tallennetaan kameralla. Tarkkaavaisuusharjoituksena kuvaaminen on myös verraton.

Kuvaustehtävä ruokkii keskittymistä, havaintoympäristön analysointia, kohteiden tunnistamista (ja nimeämistä). Kuvaamisesta voi laatia esimerkiksi nopeustehtävän tai kisailun kohteena voi olla mahdollisimman erilaisten havaintojen tekeminen.

Lasten kanssa kuvatehtävissä huomioitavaa:
  • kuvauslupa sovittu yhteisesti vanhempien kanssa (Opettajan tekijänoikeusblogissa lupapohja, kouluissa on tapana kerätä kaikki luvat lukuvuoden alkaessa)
  • kasvokuvien suhteen erityisesti vanhempien lupa
  • käytetään koulun omia verkkopalveluita tai sellaisia, joihin oppilaan ei tarvitse luoda käyttäjäprofiilia (profiilin perustaminen vaatii lähes aina 13-vuoden iän ja alaikäisillä vanhempien suostumuksen).
Mobiililaitteet sopivat hyvin kuvaamistehtäviin. Kuvaamiseen voidaan käyttää koulun laitteiden lisäksi oppilaiden omia laitteitta (BYOD). Ainut ongelma on, että eri laitteilla kuvattujen valokuvien ja videoitten kokoaminen yhteen voi olla hankalaa (piuhan kautta lataaminen ei aina onnistu ongelmitta, eri laitteilla on erilaiset latausominaisuudet, Bluetooth vaatii yhteiskäyttöön sopivia sovelluksia yms.). Toivon, että saan kokeneilta opettajilta lisää hyviä vinkkejä tästä aiheesta.

Valokuvia voi kätevästi jakaa eri mobiililaitteista Instagram-tilille. Samalle Instagram-tilille on mahdollista kirjautua yhtä aikaa useilla eri laitteilla. Tili voi olla yhteiskäyttöön luotu eli sen ei tarvitse olla henkilökohtainen. Android-tabletilla tallennettu ohjevideo Instagram-tilin luomisesta.

Koulutyössä Instagramia voi käyttää monella tavalla. Esimerkiksi Perniön lukiossa opiskelijakunnan hallituksen Instagram-tilillä on opiskeluvinkkejä, tapahtumatiedotteita, tilannekuvia ja yleistä hauskutusta.

Instagram-kuvilla ja Thinglinkillä saa helposti monenlaisia tarinoita aikaan. Oheisessa kuvassa on kotimaastoni, siinä lenkki- ja soutureittini, joihin olen lisännyt muutaman vuoden varrella ottamiani valokuvia Instagramista. Tästä pääset Thinglink-kuvaan.

Thinglink on verkkopalvelu, johon voi ladata kuvan ja kuvaan voi sitten kiinnittää erilaista sisältöä, kuten tekstejä, linkkejä, valokuvia, videoita, äänitiedostoja. Esimerkiksi viereisessä karttapohjassa avoimena näkyvä kuva löytyy Instagramista. Instagram-kuviin voi lisätä selostuksia ja paikkamerkinnän.

Kuvaajan tunnistaminen.
Henkilötietoja ei tarvita.
Valokuvat ja videot kannattaa ottaa ensin mobiililaitteen omilla sovelluksilla ja jakaa sen jälkeen sovitulla tavalla. Instagram ja muutamat muut verkkopalvelut mahdollistavat myös palvelun kautta kuvaamisen ja jakamisen, mutta jos mobiiliverkkoyhteydet toimivat huonosti, kuva saattaa kadota vahingossa.

Kuvaajan tunnistaminen yhteistunnuksia käytettäessä toimii kuvaan lisättävällä merkillä. Se voi olla vaikkapa liimalappu, jossa on nimikirjaimet tai numero tai se voi olla jokin muu henkilökohtainen tunniste, jonka opettaja ja ryhmä tunnistavat. Näin lapsen henkilötietoja ei siirry avoimeen verkkoon, vaikka käytettäisiin avoimen verkon palvelua.

Tässä videolla vielä havainnollistan sitä, miten tekijätunnisteen voi lisätä valokuvaan.
 

(PS. Yllä oleva videon on tallennettu Adroid-tabletilla Mobizen-sovelluksella ja julkaistu suoraan tabletilta YouTubeen eli videon tekemiseen meni aikaa noin 4 minuuttia.)

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2015

Kun saa oppia uutta eli ope oppijana

Kuuntelin eilen ulkoillessani tuoreen OKM:n julkaisun Tulevaisuuden peruskoulu. Kirja perustuu asiantuntijaryhmien työhön, tutkimuksiin, kyselyihin ja selvityksiin. Tulevaisuuteen katsotaan ensi vuonna käyttöön tulevien opetussuunnitelmien kautta ja opetussuunnitelmatyön pohjalta.

Opettajien koulutus ja opetushenkilöstön täydennyskoulutus ovat kirjassa monessa kohdassa tarkasteltavana. Siis se, mitä huomenna menen tekemään jälleen kerran. Ensinnäkin remontti aloitetaan sanasta. Täydennys on huono sana monien mielestä. Valmistumisen pariksihan se sopii hyvin. Kyse on jatkuvasta oppimisesta, ammatillisesta ajan tasalla pysymisestä, parhaimmillaan myös kehittämisestä, ei vain muutosten jäljessä juoksemisesta.

Opettaja on oppimisen ammattilainen. Kun kyse on omasta oppimisesta, sen organisointi tuntuu ylipääsemöttämältä esteeltä. Näiden kymmenen vuoden aikana, kun olen opettajia kouluttanut, olen usein kuullut pyynnön: näytä se täydellinen malli, minkä voin ottaa käyttöön. Kaivataan täsmälleen omaan työhön sopivaa uudistuksen palikkaa. Yhtä usein kuuluu huokaus: virkavapaata kiitos, että nämä voisi oppia. Aikaa ei ole. Ei ehdi. On kiire. Tähänkin OKM:n julkaisussa otetaan kantaa: työaikajärjestelyihin kaavaillaan lisää liikkumatilaa uuden opiskeluun.

Olen näiden vuosien aikana tavannut myös satoja innostuneita ja opinjanoisia opettajia, joilla päivittäinen työtaakka ei ole kevyt ja leppoisa. Silti he säteilevät oppimisen iloa, jakavat omasta oppimastaan vinkkejä kollegoilleen. Mistä siis se taika syntyy? Osittain tietenkin vapaa-ajan valinnoista. Virassa olevilla ja tuntiopettajilla on erilainen nälkä kasvattaa omaa osaamistaan. Mutta kyllä kyse on myös siitä, että löytää todelliset avaimet oppia arjessa yksin ja yhdessä toisten kanssa.

Nyt ja tulevaisuudessa ope saa olla aina välillä oppijan roolissa. Omia kikkoja voisi käyttää itseensä. Miten minä tämän opin? Tein pienen korttipakan osaksi huomista opekoulutusta. Jokainen saa laittaa itselleen oppimistavoitteen ja miettiä, miten siihen pääsee. Koolla on 18 henkilöä, joten en voi millään opettaa jokaiselle henkilökohtaisesti juuri hänen opetustyöhönsä ja aineisiinsa sopivia taitoja. Luon kehykset. He tekevät sen itse.

Tein Canvalla kortit, joiden avulla voi valita yhden tai vaikka useamman arjen oppimisreitin. Korttien kuvituksena on tekijänoikeuksista vapautuneita 1800-luvun eläinkuvia, joita pengoin Flickr Commonsista.

Jos haluat tulostaa itsellesi kortit, tässä PDF-tiedosto (tiedosto iso, mutta tulostusjälki kohtuullinen). Tutuille voin jakaa Canvaan käyttöikeuden, jolla pääsee tekemään vaikka lisää kortteja tai muokkaamaan tekstejä (sähköpostia tänne päin).

Kaikkea ei voi hamuta kerralla. Jostain pitää aloittaa. Huomasin tuskallisesti uutta käyttöjärjestelmää uudella laitteella opetellessani tämän viisauden. Pitää suostua siihen, että aluksi osaan vain vähän. Ja siihen, että minun henkilökohtaisesti ei tarvitse edes osata kaikkea. Näillä opeilla: