Maanantaina ja tiistaina olen virtuaaliopetuksen päivillä Helsingissä. Maanantai-illan oppitunnit piti järjestellä. Opokurssin tunti siirrettiin, filosofian kurssilaiset keskustelevat verkossa (vaihtoehtona on pohdiskelu paperille) mediasta, tiedosta ja totuudesta ja psykologian kurssilaiset tekevät välikokeen.
Vinkkiverkosta löysin äsken vinkin Teacher Tube -videoon, joka havainnollisti digitaalista kuilua yhdysvaltalaisille collage-opettajille. Videolla oli muutama hyvä kysymys. Videolla on keskeisiä ajatuslainauksia tutkijoilta. Muun muassa tutkimustulos siitä, miten nuoriso edelleen koulussa on vastaajan roolissa, oli hätkähdyttävä. Opettajat kysyvät, eivät opiskelijat. Kysymisen taito on kuitenkin avain oppimiseen, siitä lähtee ihmetys.
Videon katsottuani päätin kertoa tähän tuosta välikokeesta. Opiskelijani saavat käyttää kaikkea mahdfollista informaatiota, mitä löytävät. Koekysymyksetkin ovat jo netissä, jos joku ne sattuu löytämään. Jokainen saa eri kysymykset. Kurssilla on 16, joten tein 32 kysymystä, valitsevat kahdesta toisen. Tavoitteena on kirjoittaa lukion esseetyyliin koevastaus, jossa ei siis saa lainata lähteitä. Oleellinen juttu on se, että pyydän jäsentelemään vastauksen ja liittämään jäsentelyn osaksi koevastausta.
Arvioinnissa annan painokkaiten palautetta tiedon jäsentelystä ja vastauksen rakentamisesta saatavilla olevan tiedon avulla. Se jäsennys onkin siis oleellinen osa koetta, vaikka sitä kokeen tekijät eivät ehkä tiedä (jos siis joku ei lue tätä blogia). Sovimme myös, että koetta ei valvo kukaan. Jos joku on sairaana tai saksan tunnilla (kun menevät maanantaina päällekkäin), tekee kotonaan. Aikarajoitus 70 minuuttia ja luottamus, että kurssilaiset haluavat kuitenkin mitata omaa osaamistaan, on mielestäni riittävä valvoja. Jos joku työllistää kaveriaan, se kyllä näkyy. Siinä tapauksessa välikokeen tulos poikkeaa muusta näytöstä.
Eilisaamuna pyrähdin Espoossa Virtuaalikorkeakoulupäivillä. Harmi kyllä, illan oppitunnit osuivat rajoittamaan osallistumista kiinnostavanoloiseen kaksipäiväiseen tapahtumaan.
Työn ja välimatkojen vuoksi ei ollut järkevää, että aikoinaan lupauduin yhteisesitykseen Jere Majavan ja Juhana Kokkosen kanssa. Mutta kokemuksena olin sentään hyvilläni jutusta. Nimittäin kokeilimme esityksessämme Pecha Kucha -tyyliä, siis 20 kuvaa ja 20 sekunttia kuvaa kohden. Otsikkomme oli Kaksi eteen, yksi taakse: sosiaalinen media matkalla korkeakouluihin.
Koko esityksen Echo-tallenne (minä, Jere Majava, Juhana Kokkonen ja keskustelu 45 min, voi siirtyillä esityksessä kohdasta toiseen)
Aloitin omalla tarinallani Wikiopistossa ja Tampereen yliopistolla kokemastani (slidecasta eli äänet mukana). Nauhoitin puhelimellani (iPhone) oman osuuteni. Yllättävän hyvin ääni tallentui, vaikka en ollut ihan puhelimen vierellä. Tallenteen formaatti oli m4a, jonka konvertoin netissä mp3-muotoon. Kuvat ja ääni on synkattu Slide Share -palvelussa.
Sometu-verkoston sivuilla kysellään parhaillaan sitä, mitä on tulevaisuuden yleissivistys. Eiliseltä tälle päivälle jatkuneilla Virtuaalikorkeakoulupäivillä heti avauspuheenvuorossa opetusministerin lausumana huomioitiin taas kerran, ettei Suomi ole enää tietoyhteiskuntakehityksen keulilla (samantapaisia Virkkunen kirjoitti Opettaja-lehden kolumniin alkukuusta).
Opetussuunnitelmia ollaan jälleen uudistamassa. Ja joo, juurihan edelliset on saatu käyttöön, mutta käsittely vie vuosia ja oikeastaan opetussuunnitelmien onkin oltava mukana ajan liikkeessä. Nyt käydään edellistä merkittävämpää keskustelua. Eri suunnista halutaan yhä enemmän ja enemmän teemoja opetukseen. Oppiainejärjestöt tekevät hartiavoimin töitä oman asemansa säilyttämisen ja toki myös nostamisen eteen. Uusia oppiaineita on esitetty kymmenittäin.
Ja mitä arki on? Ankeimmillaan? Niin kiire, ettei mitään ehdi oppia kunnolla. Mielenterveysongelmat lisääntyvät. Uuvuttaa ja turhauttaa. Luokkahenkeä ei enää ole, varsinkaan lukiossa, jossa samalla asteella opiskelevat saattavat tehdä tarkempaa tuttavutta vasta abivuoden projektiretkellä (ja tämä ei ollut keksitty esimerkki).
Kenessäkään järjestelmän yksittäisessä toimijassa ei ole vikaa. Kokonaisuudessa on vikaa. Minun mielestäni. Tämä on vain eräs mielipide muiden joukossa. Jois saisin valtaa, vähentäisin opittavien asioitten määrää, syventäisin kunnollisten kehysten rakentamista ja lisäisin huomattavasti taito- ja taideaineitten osuutta. Jotta monipuolisuus säilyisi, osa valinnaisaineista voisi muodostua ilmiöpohjaisista oppimistoteutuksista (projektioppimista, tutkivaa oppimista, ongelmalähtöistä oppimista).
Hidas oppiminen kunniaan!
Lue lisää TIEKE:n Tiedosta-lehdestä, mitä kirjoitimme Vainion Leenan kanssa hitaasta oppimisesta ja hektisestä maailmasta.
Nykyisin tapahtumissa ei enää jätetä yleisön vastuulle taustakanavien perustamista, kuten vielä Jaikun ja Qaikunkin varhaisaikoina eräitä poikkeuksia lukuunottamatta. Tapahtumat perustavat blogeja, ilmoittavat etukäteen Twitter-hashtaginsä, Flickr-tägin, Qaiku-kanavan ja niin edelleen.
Huomenna alkava Virtuaalikorkeakoulupäivät (myös Twitterissä) suosittelee Twitter-viesteihin #vkk09 ja ensi viikolla pidettävät Valtakunnalliset Virtuaaliopetuksen päivät (myös Twitterissä) #vvop hashtagia.
Blogeihin kootaan linkkejä, ohjelmaan liittyviä merkintöjä, Twitter-viestivirtaa. Qaikun Seminaarikannusta on muotoutunut vakiopaikka, jossa raportoidaan kuultua ja nähtyä. Twitter sallii vain 140 merkkiä kaikkiin viesteihin, Qaikussa kommentit voivat olla pidempiä.
Twitterin etuna ovat monet sovellukset, joilla tapahtumissa voidaan esimerkiksi näyttää viestivirtaa. Eräs näistä on Twazzup, joka Virtuaaliopetuksen päivien osalta näyttää jo nyt näinkin aktiiviselta:
Firefox-selaimeen saa Adblock Plus -lisäosan, joka sulkee mainokset. Valmiit listat auttavat alkuun ja itse voi lisätä sulkulistalle kohteita.
Esimerkiksi Wikispaces-wikin Google-mainosten rivi näyttää tyhjää. Ningin mainoslaatikko ei ilmesty ollenkaan esille. Ja tietenkin monien verkkolehtien selaaminen keventyy huomattavasti.
Sometu-verkostossa on aktivoitunut keskustelu vapaasta sivistystyöstä. Oletko käynyt joskus kansanopiston? Oletko opiskellut opintopiirissä? Tai työväen/kansalaisopistossa?
Itse olen lukukauden opetellut lukuisia kädentaitoja Perheniemen kansanopistossa vähän päälle parikymppisenä. Kansalaisopistossa samoin kädentaitoja ja kieliä. Myös luovaa kirjoittamista tuli opiskeltua monet vuodet. Opintopiireissä opiskeltiin mm. kulttuuri- ja viestintätaitoja. Opintojeni työharjoittelun tein Maaseudun Sivistysliitossa ja opettajaopintojen syventävän praktikumin (siis sen, mitä ennen auskultoinniksi kutsuttiin) Helsingin kaupungin työväenopistossa. Näkökulmaa ovat tuoneet myös lyhyt tovi kansanopiston johtokunnassa ja parhaillaan opistolaisen äidin rooli.
Kaikesta on ollut loppuelämäksi ilo ja hyöty. Erityisen merkittävänä pidän kuitenkin vapaan sivistystyön roolia identiteettikehityksen edistämisessä ja myönteisen itsetunnon syntymisessä. Vapaaseen sivistystyöhön kuuluu luontaisesti ryhmätoiminta ja vertaisoppiminen. Opitaan olemaan ihmisiksi keskenämme. Vapaamuotoisten opiskelun kohteiden avulla tehdään matkoja omaan mielen avaruuteen, mahdollisten maailmaan ja kuttuurin moniin kerroksiin.
Vapaa sivistystyö on hyötyä tavoittelevassa yhteiskunnassa rajalla. Se helposti säästetään pois tai toisaalta vapaa sivistystyö saattaa omaksua tulostavoitteisen yhteiskunnan hyötykoodiston. Soisin sydämestäni, että vapaa sivistystyö säilyttäisi vapautensa ja paikkansa. Itse olisin ilman hyötyä tavoittelemattomia harrasteopintoja kädettömämpi ja päättömämpi.
Oletko työstänyt yhteisiä dokumentteja wikissä tai Google Dokumenteissa? Nyt tarjolla kollektiivisen kirjoittamisen verkkoväline Etherpad, jossa on mainiosti yhdistetty wikin, keskustelusivun ja chatin ominaisuuksia. Lisäksi yhteistyöryhmän jäsenet saavat (IP-osoitteen mukaan ilmeisesti) oman värin (valikoima ei vielä suuri), jolloin tekstistä hahmottaa kollektiivisen työstämisen.
Me ihmiset olemme erilaisia. Itsensä tunteminen olisi tärkeää, jottei tarvitsisi juosta sen perässä, mikä on omaan olemiseen epäsopivaa. Toisaalta rajoja pitää tutkia, että sopivan löytää ja rajat muuttuvat elämän myötä. Niin että vaikea olla varma.
Tämä esipuheena sille, että arvosta kovasti näitä aivotutkijoita, jotka kehottavat meitä ihmisiä lepäämään ja suodattamaan ja hidastamaan. Tänään Reseptorissa Radio YLE 1:ssä professori, aivotutkija Kiti Müller (mainion Aivokutinaa-kirjan kirjoittaja) puhui varoituksen sanoja 7/24-yhteiskunnasta. Asia pitää ottaa onkeen, mutta toisaalta tuolla asenteella, että olemme erilaisia. Ohjelma tulee 12.11.09 klo 11:30, podcastina saatavilla ja Puhe-kanavallakin.
Joskus olen itse joutunut selittelemään paljoa tekemistä ja mitens-sinä-jaksat. Vastaukseni on, että olen hyvä laiskottelemaan (on tullut ennenkin bloggailtua aiheesta).
Luin Hesarin Kuukausiliitteestä mahtihyvän jutun Bengt Holmströmistä, joka on niitä harvoja suomalaisia, jolle povataan Nobelia. Hän kertoi käyttävänsä paljon aikaa ajattelemiseen. Ei siis jatkuvaan tiedon perässä juoksemiseen, vaan ajattelemiseen. Hän kuvasi tieteentekemisen mestareita vertauksella Roomaan menijöistä, joista osa puskee väen väkisin Roomaan, kun jotkut matkan varrella tajuavat, että onkin parempi mennä Prahaan.
Jos ei ajattele, jää paljon havaitsematta. Monella on nykyään tilanne päällä koko ajan ja käy, kuten tuttavalleni, joka huokasi: "On niin kiire, ettei ehdi ajattelemaan."
Huomaan usein käyvän niin, että mitään tekemättä edistää jotakin asiaa nopeammin kuin pinnistelemällä. Mutta samalla on myös oltava ahkera prosessin alku ja loppupäässä. Tai ehkä siinä välilläkin. On nähtävä vaivaa, etsittävä, selvitettävä, kuunneltava, luettava, opeteltava asioita.
Mutta välillä pitää olla vain. Katsella taivaalle tai varpaisiin. Mennä vaikka Tiutisiin.
Tekstit
Kaikki kommentit
