maanantaina, toukokuuta 25, 2009

"Pikkasen otin henkilökohtasesti"


Otsikon sanamuodoin kuvasi pohjoinen mobiilin sosiaalisen median yrittäjä Eero Leppänen tuntemuksiaan 11.5.09 lähetetystä Voimala-ohjelmasta, jossa kohteena oli sosiaalinen media.

Katsoin viime torstaina (21.5.) ohjelman (joka löytyy Areenalta vielä kuun vaihteeseen). Kuuntelin myös 18.4.09 lähetetyn Ajantasan lauantaivieraan (kuultavissa syksyyn saakka), jossa Voimalassa aivotutkimuksella sosiaalista mediaa vastaan argumentoinut Jaana Venkula kertoi laveammin ajatuksistaan.

Voimalan lähetyksestä käytiin kiintoisaa keskustelua Qaikussa.

Minäkin, Leppäsen Eeron tapaan, otin kyseisen Voimala-ohjelman pikkasen henkilökohtaisesti. Ensin täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että ohjelmaan oli saatu jännitettä ja erilaisia ihmisiä. Hyvä ohjelma saa katsoja ja kuulijan virkeäksi. Toiseksi, kun kohta argumentoin Venkulan ajatuksia vastaan, tunnusta, että tietyllä tasolla ymmärrän, mitä hän ajaa takaa ja olen monista asioista samaa mieltä, vaikka päädynkin erilaisiin johtopäätöksiin.

Kommentoin vain sosiaalipsykologi Jaana Venkulan sanomisia. Hän kertoi molemmissa ohjelmissa luopuneensa sähköpostin käytöstä, koska huomasi, että opiskelijat yrittivät sitä kautta kysellä häneltä pikaohjeista siihen, miten saisivat gradunsa valmiiksi. Hän kertoi, ettei sinänsä vastusta tekniikkaa ja oli aikoinaan suuren atk-keskuksen suhdetoimintahenkilönä.

"Liiallinen keskittyminen pelkästään tähän tietotekniseen maailmaan siis verkossa elämiseen niin se tuottaa esimerkiksi masentuneisuutta ihmisille, sehän on vain kuvitteellista toimintaa, sehän on vain niiden ohjelmien mukaan toimimista, mitä mikäkin kone sallii ja se kaikki tapahtuu vain pään sisässä ja sormia käyttämällä, joka on hyvin vaatimaton liike..."

Venkula korosti, että merkittävät aivotutkijat (mm. muuan neuropsykologi) todistavat nyt aivotutkimuksella, miten tärkeää on käsillä tekeminen, arkiset rutiinit, vaikkapa siivoaminen. Olisi ollut hauskaa, että hän olisi nimennyt nämä "merkittävät" tutkijat. Kuulosti kovin vahvasti mm. Susan Greenfieldiltä.

Venkulan tulkinta sosiaalisesta mediasta tuntui kummalliselta. Sosiaalipsykologin luulisi hahmottavan sosiaalisen median olellisen ulottuvuuden, sosiaalisuuden. Mutta ei, Venkula vetosi siihen, että ihmisen on aivotoimintojensa vuoksi ylläpidettävä konkreettisia taitoja ja toimittava välittömässä maailmassa.

Miksi itse olen viehättynyt sosiaalisesta mediasta? Tärkein argumentti on ehdottomasti se, että ihmiskunnalla on jo nyt ja vielä hurjemmin tulevaisuudessa suuria yhteisiä ongelmia ratkottavana, samalla, kun matkustamisesta tulee yhä tuomittavampaa tuhlausta. Avoin tiede, avoin informaatio, kollektiivinen ongelmanratkaisu ja avoin demokratia, jonkinlainen wikitulevaisuus, on mielestäni merkittävä toivon pilkahdus. Ajatukset matkustavat kevyesti, ihmiset ovat kotiseudullaan ja silti kohdataan ja luodaan yhdessä.

Koen niin, että nyt me vasta opettelemme alkeita siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ja mitä voisimme saada aikaan. Kannatan myös tuotannon siirtymistä immateriaaliseen muotoon (vaikka toki tuotteiden tuottamiseen, jakeluun ja nauttimiseen tarvitaan materiaalisia laitteita).

Eero Leppäsen lailla oudoksuin Voimala-ohjelman pääkaupunkikeskeisyyttä. Välimatkoihin on kevyt suhtautua, kun pääsee ratikalla kirjastoon ja fillarilla yliopistolle. Eero havainnollisti yli 200 kilometrin työmatkaa. Itsekin säästän joka viikko lukuisia kilometrejä verkkoyhteyksillä.

Parasta tietenkin on se, että sosiaalinen media tarkoittaa kavereita, juttuseuraa, työntekoa yhdessä, auttamista, älyttelyä, hupailua.

Venkula ihannoi käsillä tekemistä. Minä olen tehnyt ensimmäisen työurani ruumiillista työtä. Koko ikäni olen ollut harras käsityöihminen (kuvitin erääseen aineistoon käsittämisen käsi-käsittää-päällä). Mutta en pidä mielekkäänä asettaa vastakkain nettiä ja netin ulkopuolista toimintaa.

Verkossa tapaa paljon toiminnallisia ihmisiä ja hyvää seuraa jaloihin taitoihin perehtymiseen. Inari Gebhard esimerkiksi opettaa laulua netin kautta, Tarmo Thorström jakaa nypläysideoita (kurkkaa korviksia). Lista olisi pitkä.

Pieniä lapsia ei kannata laittaa tietokoneen ääreen kasvamaan. Eivät normaalit lapset edes kykene. Mutta kyllä pienikin lapsi voi iloita kaikenlaisista koneista, kuten vaikka digikamerasta (esim. Aleksi 2,5 v).

Venkula esitti, että lasten ja nuorten masentuneisuuden taustalla on se, ettei tehdä käsillä. Minä nyt kumminkin ottaisin ihan ensteksi isiltä ja äideiltä pois viinapullot, ennen kuin syyttäisin nettiä.

Kun on tullut hikisenä mätettyä paikasta toiseen kaikkea, mitä nyt maalla mätetään, paskaa ja paaleja eniten, niin romanttisuus käden töiden kanssa on eri kehyksessä, kun hieman toisenlaisessa maailmassa tennis- ja golfkentillä eläneillä. Vain onnekkaat käden töistä nautiskelijat (eli harrastajat) tuntevat aivoissaan oivallukset ja säkenöinnin. Ne, jotka joutuvat käden töillä elättämään perheensä ja maksamaan velkansa, no... tekevät osansa ja ovat hyviä ihmisiä. Mutta vain saattavimmat (vähävelkaisimmat) heistä jättävät hengentuotteita jälkipolville.

Pikkasen otin henkilökohtaisesti. Vaikka olikin hilpeää katsella ja kuunnella sitä vähättelyä, varoittelua ja tuohtumusta, jolla sosiaaliseen mediaan suhtauduttiin mainitussa Voimala-ohjelmassa, niin toisaalta otti päähän, että tuossa sitä nyt oli taas niitä, joita kuunnellaan. Netistä mitään tietämättömiin uppoaa.

torstaina, toukokuuta 21, 2009

Havainnollistamishaaveita

Haaveilen kovasti uusista havainnollistamisen välineistä ja siitä, että voitaisiin syöttää eri lähteistä sisältöä, jäsentää sitä, muutta ilmaisumuodosta toiseen, linkittää, lisätä värillisiä muistilappuja, kommentteja, säikeitä... siis jotain kolmiulotteista, monimediaista, kollektiivista miellekarttaa, joka yhdistyy sosiaaliseen mediaan.

Haaveilen siksi, että asioita voisi käsittää entistä monipuolisemmin.

Eilen olin AVO-mobiilien kokouksen jälkeen Taikin Demo Day -tapahtumassa. Minuun teki mm. vaikutuksen Miska Knapen esitys Weather Carving. Hän oli muuttanut tuulen reliefimäiseksi veistokseksi. Konkreettisesti. Hän oli kerännyt dataa tuulen nopeudesta, suunnasta ja läpötilasta ja luonut siitä ensin 3D animaation ja sitten siirtänyt jyrsimällä puuhun syntyneen visualisoinnin.

Toinen wau-fiiliksen herättänyt havainnollistamiseen liittyvä asia tuli vastaan myös Taikissa, MoA09-näyttelyssä. Siellä oli esillä Tia Sistosen näkövammaisille suunnittelema päälle puettava navigointilaite (WearMe – GuideMe).

Havainnolistaminen voi olla monenlaista. Olemme niin tottuneet sanoihin täällä netissä, että sanoilla yritämme pärjäillä, vaikka oivalluksia voisi syntyä ihan uudella tavalla, jos saataisiin siirtymiä informaatiomuodosta toiseen.

AVO-mobiilien kokouksessa (Qaiku-rapo) mietittiin sitä, mitä mobiilius oikeastaan on. Ihanaisen Pekka nosti hujauksessa mielikuvitelmien tasoa puhumalla kehollisuudesta. Mobiilit välineet jatkavat ihmisen aisteja esimerkiksi kiinnittämällä paikkatiedon havaintoon, kuten kuvaan. Mobiililla tutkimusmatkailija välittää havaintoja ja aistimuksia muille, kuten nyt vaikka Jari tänään valashain katselukokemuksiaan Yhdysvalloista. Jonkun keho menee havaintopaikkaan, muut seuraavat taskussa tai jopa iholla, kun mobiililaitteista tulee pahvinohuita ja kehoon kiinnitettäviä.

Toikkasen Tarmo kertoi kokemuksiaan tutkimuksesta, jossa testattiin silmälappunäyttöä (näyttö siis toisen silmän edessä, en tiedä, miten sitä näyttöä oikeasti nimitetään, ainakin silmikkonäyttö-sana löytyy netistä). Kertoi, että kokemus oli jännä. Näyttö täytti puolet havaintokentästä ja syntyi ihan kelvollinen aistimus.

Nämä haaveet pyörittivät päätäni. Nappasin Aleksandriasta ohimennessäni (Opiskelijakirjastosta saa nyt kirjoja koko kesän laina-ajalla) tuoreen Yliopisto-lehden 5/2009. Jossa esiteltiin lyhykäisesti HIIT:in uutta mahtikehitelmää eli kynää, jolla voi piirtää oikeasti oikealle paperille ja sitten naps-naps lähettää piirroksen mobiilisti nettiin ja mukana myös paikkatieto. Katso video:

tiistaina, toukokuuta 19, 2009

Sometu-mentaliteetti: avitan koska se huvittaa

Olen ollut aloittamaisillani useaan otteeseen tätä pientä tarinaa. Otsikkoni on ollut väärä. Olen otsikoinut Sometu-henki. On sitäkin, mutta hain jotain muuta.

Sometu on verkosto verkossa. Yhteen kutovina teemoinan sosiaalinen media, oppiminen, kansalaistoiminta ja muut sosiaalisen median kehittävät sovellukset esimerkiksi yritysmaailmassa. Sometussa on juuri aloitettu yhteiskehittely Wikipedia-artikkelille, jossa kuvataan Sometua. Hiljan valmistui verkoston voimin pohjateksti 'yhteisöllisyys'-artikkeliin.

Muutama viikko (huu... kohta kuukausi) sitten Hämeenlinnan ITK-päivillä koettiin erikoinen Sometu-efekti (lamaannuksentappolätkä-bloggaukset osa I ja osa II).

Aiemmin oli pientä ajatusta, että täällä meillä järjestettäisiin toukokuun Sometu-tapaaminen ja mietittäisiin erityisesti AVO-hankkeen virittämiä mahdollisuus-avoruuksia. Mutta sitten ensiehdotuksen päivä 8.5. ei sopinut avainhenkilöille.

Ei-sit-kai-mitään olotila sai kipinää. ITK-päivien tunnelma oli käsinkosketeltava. Niinpä Venäläisen Villen kanssa chattäiltiin, että jos sentään tukokuussa Sometu Kotkassa. Koko tapahtuman organisointi 28.4. eteni Sometu-mentaliteetilla. Tehdään eikä ihmetellä. Ehdin jotain alkuja laittaa näkyville, kun jo Laitisen Kimmo käynnisti ilmoittautumisen tapahtumaan (ja hui ääh mua korpesi, kun Kimmolle iski force majeure eikä hän sitten loppujen lopuksi päässyt Kotkaan, edes virtuaalisesti). Minä vielä odottelin varmistuksia toteutuspaikasta: Vellamo vai Rantasauna, kun jo tulokkaita virtasi netitse. Eli jes jes jes, tapahtumasta tulee elävä. Tapahtuman kommenttiketju edustaa upeasti Sometu-menttaliteettia.

Paikan päällä koettiin elävästi Sometu-mentaliteetti. Koko juttu olisi ollut täysi fiasko ilman ihmisiä, joita huvitti avittaa. Tarjoiluosasto pelasi mainiosti. Verkko toimi, vaikka 3 minuuttia ennen ilmoitettua verkko-osuuden alkamisaikaa mikään ei toiminut. Aamulla tajuttiin, että Sometu in English voisi olla kova juttu, mutta sitä ei oltu organisoitu. Homma toimi ja ryhmän tuotos oli upea! Mutta ei se itsestään syntynyt. Ensin oli Andrean pitkäaikaisia aloitteita, oli Josin saaminen mukaan irl, oli Sannan kielisuu (no -pää myös). Ja aivan huippua, ad hoc tilaisuuden verkko-osallistujien valmius vaihtaa Lontoon murteelle teema-pöytien vaiheessa.

13.5. Sometu Kotkassa oli päivä, jolloin en ehtinyt tehdä aamumeikkiä, en edes vaihtaa paraativaatteita. Mutta viis siitä. Meillä oli hauskaa. Homma toimi. Jokainen antoi omastaan, ihan vain huvikseen. Viereinen kuva (kuvaaja Minna Artimo) henkii mentaliteettia, napattu saunan teemapöydästä. Olen nähnyt vastaavaa ennenkin ja tiedän, mikä voima on liikkeellä, kun ihmisiä sattuu huvittamaan. Tuotokset puhuvat puolestaan. Millään rahalla ei saa tätä!

Vain hyvä homma toimii. Sometu on hyvä homma (minun mielestäni) – tietenkin monitahoisuudessaan kaoottinen, mutta improvisaatioyhteiskunnassa on kummempaakin meneillään. Tule mukaan (näissä avoimissa verkkojutuissa hyvä käyttää kirjautumiseen muuta kuin työsähköpostia)! Luvassa ainakin toimintakulttuurin taitos. Kohti avointa, kohti yhteistä, kohti avittamista.

sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

Radiotulevaisuus?

Tuija Aalto kokoaa ajatuksia radion tulevaisuudesta.

Kun nyt pääsin taas kuvittelemaan tulevaisuutta, innostuin tietysti. Kas näin:

5. Kun kuvittelet tulevaisuutta 10 vuotta eteenpäin, vuoteen 2019, millaisia palveluita uskot tai toivot silloin olevan olemassa, jotka täyttävät niitä tarpeita, joita radio täytti aikaisimmin omalla kohdallasi?

Kuuntelen edelleen hyviä radio-ohjelmia ja arkistojen aarteita. Äänitearkistot ovat 10 vuoden kuluttua paremmin saatavilla ja niistä saa kätevästi haettua haluamiaan juttuja. Mobiilidigiradio toimii osana mukana kulkevaa medialaitetta. Äänitearkiston ohjelmat on geotägätty ja voin vaikkapa Haminaan mennessäni etsiä kätevästi Haminan historiaa käsittelevän radio-ohjelman ja kuunnella sen matkalla. RUK:n pihassa mobiili medialaite itse ehdottaa, että voisit kuunnella tämän jutun, koska olen pyytänyt radioarkiston aarteita ehdottamaan minulle paikallistarinoita sen mukaan, missä liikun. Ja Haminan torilla laite ehdottaa Pellen Gabrielin kuuntelua, koska olen lisännyt henkilökohtaisen geotägin siihen biisiin juuri sille paikalle.

Kamera joka lapselle: paljon iloa pienestä laitteesta

Silloin ennen vanhaa lapsilla ei ollut mitään mahdollisuuksia ottaa valokuvia. Tai ehkä joillakin lapsilla, poikkeustapauksissa. Valokuvaaminen oli kallista huvia. Ja hidasta. Filmitkin olivat lyhyitä, 24 tai 36 kuvaa. Ne vietiin kehitykseen, jotkut kehittivät itse. Sitten vasta näki, mikä kuva onnistui ja mikä ei.

Tein kokeita ensimmäisellä kamerallani. Voitin sen Osuuspankin piirrustuskilpailusta noin vuonna 1975. Pienen pieni pokkari, johon sai salamavalokuutioita. Yleensä kannatti kuvata vain ulkona, mieluummin valoisana päivänä. Kokeilukuvia otin pimeässä vaatekaapissa salamalla. Niistä ei tullut yhtään mitään. Mutta se tunnelma ei unohdu.

Toissa kesänä Lapin retkellä viihdytettiin serkun kanssa takapenkillinen naperoita antamalla jokaisen käsiin kamera tai kamerapuhelin. Olivat hyvin riemuissaan.

Nyt lapsenlapsi (2 v 7 kk) kuvaa innoissaan. Hänellä on kotona isän vanha kamera omassa käytössä ja on jo kokenut tähtäilijä. Tietää, ettei kameraa sovi heitellä miten sattuu. Annoin oman kamerani hänelle tänään. Mummolaa tuli ikuistettua ihan uusista näkökulmista, kuten sohvan alta, kattoon päin, mummon päätön syli ja tietenkin oma naama.

Näitä on hauska katsella jo nyt, saati sitten, kun pikkumies kasvaa.

lauantaina, toukokuuta 09, 2009

Avattu koekäyttöön simppeli keskustelutyöväline

LearningCafe tarjoaa mainoksettoman ja tyylikkään simppelin verkkokeskustelutyövälineen. Jokainen avattu keskustelu muodostuu yhdeksi keskustelutauluksi tai seinäksi. Uusin viesti tulee alimmaksi. Osallistujat kutsutaan sähköpostilla. Kätevää esimerkiksi ryhmille, joilla ei ole yhteistö toimintaympäristöä. Rekisteröityminen on selkeän simppeli. Taustalla ainakin E.Mikko Nurmi.

Kun nyt tuli mieleen, niin näiden keskustelutyövälineitten kehitys on jäänyt ihan retuperälle. Muistan 9 vuotta sitten opiskelujen tiimellyksessä yhden ainoan kerran törmänneeni verkkokeskusteluympäristöön, jossa keskustelun sisään sai laitettua huomautuksia, kuin post-it-lappuja. Mutta missään ei ole esimerkiksi yhdistetty miellekarttatyövälinettä keskustelutyövälineeseen. Myös värikyniä ja merkkejä tarvittaisiin. Keskustelu pitää aina tuskallisesti kahlata läpi ja tehdä muistiinpanot johonkin eri paikkaan. Toki sitten on jotain tutkimuskäyttöön tehtyvä sovelluksia, mutta ei niistä ole mitään iloa ihmisille, jotka nettikeskustellen kehittelevät ideoita tai analysoivat kohdetta.

keskiviikkona, toukokuuta 06, 2009

Blogihistorian kätköistä

Kaivelin erästä tilaisuutta varten omia verkkoarkistojani. Nyt tuntuu, että blogit ovat luonnollinen ja arkinen osa nettielämää. Mutta ei siitä maihinnoususta nyt niin pitä tovi ole. Tässä Faust3-blogin merkintä 30.12.2002: Mikä on weblog?

Itsekin kokoilin jonkinlaista yleiskatsausta blogimaailmaan tämän Opeblogin alkutaipaleella, huhtikuussa 2006. (Ensimmäinen blogimerkintäni 9.8.2004.)

Miten sinä rakentaisit PLE:n?

PLE = personal learning environment

Turkulaisten wikicampuksella osviittoja.
Katso myös Jari Sjölundin havainnekuva iGooglella toteutetusta PLE:stä (kuvaa klikkaamalla isompi kuva).

Posterous-blogi toimii nyt myös ryhmäpostittajana

Posterous group blogs are now email lists too. Get instant email notifications for new posts - The Official Posterous Posterous
"Posterous group blogs are now email lists too. Get instant email notifications for new posts

Posterous is now the easiest way to create an email list for your family or group. Creating a group blog is easy, just enter the email addresses of your friends and family intro the contributors section of Site Settings. Those contributors don't even need to create accounts in order to post or comment"

Pari kirjaa

Kuun lopulla Sulapinnan nettikonkareiden, Marylka Yoe Uusisaaren ja Tuija Aallon julkaistaan Nettielämää-kirja, tiedotteen mukaan:
"Kirja esittelee verkon maantiedettä ja kulttuuria ja verkostopalveluiden yleisiä periaatteita ja antaa lukijaille eväät itsenäisen nettielämän aloittamiseen.

Kirja selittää seikkaperäisesti sosiaalisen webin tärkeimmät yleiset käsitteet kuten identiteetti, maine, luottamus ja yksityisyys sekä ohjaa kädestä pitäen muutamien eri tyyppisten verkkopalveluiden käyttöönottoon. Läpi käydään myös perusteet tekniikkaan ja turvallisuuteen liittyvistä aiheista."

Odotetaan maistiaisten perusteella valmiina hankkimaan käsikirjastoon, täydentää hyvän Kallialan ja Toikkasen oppimiseen keskittyvää Sosiaalinen media opetuksessa -kirjaa. Oppimisaihepiiristä myös Ari ja Minna Haasion Pulpetit virtuaalivirrassa (en löytänyt kirjan verkkosivuja, mikä on kyllä miinusta tämän luonteiselle kirjalle).

Eilen bussia vaihtaessa Kampin Suomalaisesta tarttui käpälään The Wikipedia Revolution, Andrew Lih'n tuore kirja, jonka alaotsikko avaa sisältöä: How a bunch of nobodies created the world's greatest encyclopedia. En kummempaa arvioita vielä osaa antaa, vaikuttaa kiintoisalta ja selkeästi kootulta tarinalta Wikipedian syntyhistoriasta näihin päiviin.

maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Mitäs sitä sitten isona?

Jos ei tässä aina itsekään täsmälleen ja tarkkaan tiedä, mitä isona tekisi, niin vielä suurempi mahdollisuuksien keskellä arvailu on nuorella, työelämää kokemattomalla. Jyri Manninen kirjoitti äskettäin tutkimuksiin perustuvan blogimerkinnän siitä, miten putkimalli ei oikein toimi: kouluputkesta yliopistoputkeen ja vikkelästi työelämään. Ihminen ei vain ole sellainen, että tietäisi laakista, mitä haluaa, mihin omat taipumukset soveltuvat, nuo molemmat kun kehittyvät läpi elämän.

Olen itse elävä esimerkki sekä opetusviranomaisten hyihyttelemästä hitaasti yliopistoon siirtyneestä että ikuisesta opiskelijasta, jota ei meinaa saada pois. Mutta toisaalta olen koko opiskeluajan ollut työelämässä, maksanut veroja, kasvattanut seuraava ja sitäkin seuraavaa sukupolvea. Pitäisikö tässä nyt jotenkin hävetä? No, olen päättänyt itse omavaltaisesti, että ei syytä. Ei mene käsikirjoituksen mukaan, mutta sellaista elämä on.

Jyri Manninen kirjoittaa nappiin:
Monella työelämäorientaatio on hukassa, joten sitä on ihan hyvä etsiä rauhassa pari vuotta vaikkapa ihan oikeassa työelämässä. Tätä kutsutaan välivuodeksi, joita jotkut tarvitsevat useita. Kansantaloudelle, yliopisto-opetukselle ja ennen kaikkea nuorelle itselleen on kehittävämpää viettää tuo aika töissä, vapaan sivistystyön oppilaitoksessa tai ulkomailla kuin yliopistossa kuten opetusministeriö haluaa.

perjantaina, toukokuuta 01, 2009

Sometu = lamaannuksentappolätkä osa II

Sometun ITK'09-tunnelmiin pääsee vielä valokuvien (ja muutamien videoitten) kautta. Mietin muuten jälkikäteen sitä, että jatkossa pitää opetella ottamaan pieniä videotunnelmia. Niissä on erityistä kiehtovuutta.

Jos sinulla on vielä jakamattomia ITK-kuvia, Flickr-kuvanjakopalvelussa luokittelusanat (tag) itk09 JA sometu johdattavat kuvat alla olevaan koosteeseen.

Kuten kuvista voi aistia, samaan aikaan samassa paikassa on aina ainutlaatuista. Kaikkialla leijui hillitön meisyys: me ollaan me, tuu mukaan!