Otsikon sanamuodoin kuvasi pohjoinen mobiilin sosiaalisen median yrittäjä Eero Leppänen tuntemuksiaan 11.5.09 lähetetystä Voimala-ohjelmasta, jossa kohteena oli sosiaalinen media.
Katsoin viime torstaina (21.5.) ohjelman (joka löytyy Areenalta vielä kuun vaihteeseen). Kuuntelin myös 18.4.09 lähetetyn Ajantasan lauantaivieraan (kuultavissa syksyyn saakka), jossa Voimalassa aivotutkimuksella sosiaalista mediaa vastaan argumentoinut Jaana Venkula kertoi laveammin ajatuksistaan.
Voimalan lähetyksestä käytiin kiintoisaa keskustelua Qaikussa.
Minäkin, Leppäsen Eeron tapaan, otin kyseisen Voimala-ohjelman pikkasen henkilökohtaisesti. Ensin täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että ohjelmaan oli saatu jännitettä ja erilaisia ihmisiä. Hyvä ohjelma saa katsoja ja kuulijan virkeäksi. Toiseksi, kun kohta argumentoin Venkulan ajatuksia vastaan, tunnusta, että tietyllä tasolla ymmärrän, mitä hän ajaa takaa ja olen monista asioista samaa mieltä, vaikka päädynkin erilaisiin johtopäätöksiin.
Kommentoin vain sosiaalipsykologi Jaana Venkulan sanomisia. Hän kertoi molemmissa ohjelmissa luopuneensa sähköpostin käytöstä, koska huomasi, että opiskelijat yrittivät sitä kautta kysellä häneltä pikaohjeista siihen, miten saisivat gradunsa valmiiksi. Hän kertoi, ettei sinänsä vastusta tekniikkaa ja oli aikoinaan suuren atk-keskuksen suhdetoimintahenkilönä.
"Liiallinen keskittyminen pelkästään tähän tietotekniseen maailmaan siis verkossa elämiseen niin se tuottaa esimerkiksi masentuneisuutta ihmisille, sehän on vain kuvitteellista toimintaa, sehän on vain niiden ohjelmien mukaan toimimista, mitä mikäkin kone sallii ja se kaikki tapahtuu vain pään sisässä ja sormia käyttämällä, joka on hyvin vaatimaton liike..."
Venkula korosti, että merkittävät aivotutkijat (mm. muuan neuropsykologi) todistavat nyt aivotutkimuksella, miten tärkeää on käsillä tekeminen, arkiset rutiinit, vaikkapa siivoaminen. Olisi ollut hauskaa, että hän olisi nimennyt nämä "merkittävät" tutkijat. Kuulosti kovin vahvasti mm. Susan Greenfieldiltä.
Venkulan tulkinta sosiaalisesta mediasta tuntui kummalliselta. Sosiaalipsykologin luulisi hahmottavan sosiaalisen median olellisen ulottuvuuden, sosiaalisuuden. Mutta ei, Venkula vetosi siihen, että ihmisen on aivotoimintojensa vuoksi ylläpidettävä konkreettisia taitoja ja toimittava välittömässä maailmassa.
Miksi itse olen viehättynyt sosiaalisesta mediasta? Tärkein argumentti on ehdottomasti se, että ihmiskunnalla on jo nyt ja vielä hurjemmin tulevaisuudessa suuria yhteisiä ongelmia ratkottavana, samalla, kun matkustamisesta tulee yhä tuomittavampaa tuhlausta. Avoin tiede, avoin informaatio, kollektiivinen ongelmanratkaisu ja avoin demokratia, jonkinlainen wikitulevaisuus, on mielestäni merkittävä toivon pilkahdus. Ajatukset matkustavat kevyesti, ihmiset ovat kotiseudullaan ja silti kohdataan ja luodaan yhdessä.
Koen niin, että nyt me vasta opettelemme alkeita siitä, mitä voimme tehdä yhdessä ja mitä voisimme saada aikaan. Kannatan myös tuotannon siirtymistä immateriaaliseen muotoon (vaikka toki tuotteiden tuottamiseen, jakeluun ja nauttimiseen tarvitaan materiaalisia laitteita).
Eero Leppäsen lailla oudoksuin Voimala-ohjelman pääkaupunkikeskeisyyttä. Välimatkoihin on kevyt suhtautua, kun pääsee ratikalla kirjastoon ja fillarilla yliopistolle. Eero havainnollisti yli 200 kilometrin työmatkaa. Itsekin säästän joka viikko lukuisia kilometrejä verkkoyhteyksillä.
Parasta tietenkin on se, että sosiaalinen media tarkoittaa kavereita, juttuseuraa, työntekoa yhdessä, auttamista, älyttelyä, hupailua.Venkula ihannoi käsillä tekemistä. Minä olen tehnyt ensimmäisen työurani ruumiillista työtä. Koko ikäni olen ollut harras käsityöihminen (kuvitin erääseen aineistoon käsittämisen käsi-käsittää-päällä). Mutta en pidä mielekkäänä asettaa vastakkain nettiä ja netin ulkopuolista toimintaa.
Verkossa tapaa paljon toiminnallisia ihmisiä ja hyvää seuraa jaloihin taitoihin perehtymiseen. Inari Gebhard esimerkiksi opettaa laulua netin kautta, Tarmo Thorström jakaa nypläysideoita (kurkkaa korviksia). Lista olisi pitkä.
Pieniä lapsia ei kannata laittaa tietokoneen ääreen kasvamaan. Eivät normaalit lapset edes kykene. Mutta kyllä pienikin lapsi voi iloita kaikenlaisista koneista, kuten vaikka digikamerasta (esim. Aleksi 2,5 v).
Venkula esitti, että lasten ja nuorten masentuneisuuden taustalla on se, ettei tehdä käsillä. Minä nyt kumminkin ottaisin ihan ensteksi isiltä ja äideiltä pois viinapullot, ennen kuin syyttäisin nettiä.
Kun on tullut hikisenä mätettyä paikasta toiseen kaikkea, mitä nyt maalla mätetään, paskaa ja paaleja eniten, niin romanttisuus käden töiden kanssa on eri kehyksessä, kun hieman toisenlaisessa maailmassa tennis- ja golfkentillä eläneillä. Vain onnekkaat käden töistä nautiskelijat (eli harrastajat) tuntevat aivoissaan oivallukset ja säkenöinnin. Ne, jotka joutuvat käden töillä elättämään perheensä ja maksamaan velkansa, no... tekevät osansa ja ovat hyviä ihmisiä. Mutta vain saattavimmat (vähävelkaisimmat) heistä jättävät hengentuotteita jälkipolville.
Pikkasen otin henkilökohtaisesti. Vaikka olikin hilpeää katsella ja kuunnella sitä vähättelyä, varoittelua ja tuohtumusta, jolla sosiaaliseen mediaan suhtauduttiin mainitussa Voimala-ohjelmassa, niin toisaalta otti päähän, että tuossa sitä nyt oli taas niitä, joita kuunnellaan. Netistä mitään tietämättömiin uppoaa.
23 kommenttia:
Kiitos Anne. Kun sosiaalista mediaa kritisoidaan, niin minulle puolestaan tulee tunne, että olen koneella jumittava syrjäytynyt erakko ja muilla ihmisillä on ihan itsestään sisältörikkaat sosiaaliset suhteet joka suuntaan, joiden hoitamiseen ei tarvita edes kännykkää.
Vaikka vastakkainasettelu onkin hölmöä, niin tosiasissa sosiaalisen median vuoksi uskoisin itselläni olevan keskimääräistä enemmän sosiaalisia elämää verkkoyhteyksien ulkopuolella. Sosiaalisen median kautta olen löytänyt uusia urheilulajeja (leijalautailu, padel-tennis), löytänyt uusia harrastuskavereita vanhoihin lajeihin (sulkapallo, uusi maratonporukka). Sosiaalinen media on tarjonnut myös paljon apua nimenomaan käsillä tehtävään työhön, (remonttiapua, ryijyn solmintaneuvoja) silloin kun oma tietämys on ollut puutteellista.
Olen Venkulan kanssa monista aivojen toimintaan liittyvistä asioista samaa mieltä, mutta onkohan hänellä täysin käsitystä siitä mitä sosiaalisen ulottuvuudet voivat parhaimmillaan olla, kun s-postikin on jäänyt pois käytöstä? Tuo perustelu sähköpostin käyttämättäjättämisestä tuntuu yksikantaiselta ja ontuvalta perustelulta. Oman graduni sain tehtyä nimenomaan sosiaalisen median voimin toiselta paikkakunnalta (=graduryhmä Moodlessa, ohjaaja vastaili pieniin pulmiin välittömästi)
Aion printata ja lähettää etanapostilla tämän merkinnän Venkulalle, joten kommentoikaa lisää.
Haluan itse kysyä, mitä ne merkittävät aivotutkimukset ovat, koska perehtyisin mielläni niihin. Aloitamme piakkoin Wikiopistossa Gary Smallin iBrain-kirjan lukupiirin.
Omaa graduani sosiaalinen media on edistänyt ja edistää huomattavasti. Avoimeen graduwikiin olen saanut vinkkejä alan tutkijoilta. Jatkan syksyllä täsmentyneen hankkeeni kanssa Avoin.orgissa, jossa on jo valmiiksi hyvää seuraa. Pääsin Tampereen hypermedian maisteriohjelmaan, josta en olisi tiennyt mitään ilman sosiaalista mediaa. Sain alivuokralaiskämpän Tampereelta sosiaalisesta mediasta. Opinnot mahdollistava työ perustuu sosiaaliseen mediaan. Ja Sometussakin on monen tutkijan opinnäytetyötä tukeva tuore Tutkijankammio. Erikseen pitää vielä mainita Tutkimusparvi ja Arjen parviyhteiskunnan neuvottelukunta.
Ja kaikki tämä tulee kotisohvalleni tai pihapuun siimekseen. Tai tähän Hämeenlinnan rautatieaseman ravintolaan, sormilla näpytellen.
Mutta siis, olen myös sitä mieltä, että käsillä tekeminen auttaa käsittämään ja sammaliat tai järven ulappaa tuijottelemalla oivaltaa Elämän Tärkeitä Asioita.
Olipa varsin opettavaista kuunnella myös Lauantaivieras-ohjelma. Minun pitää varmaankin kuunnella ohjelma uudelleen vähän myöhemmin, mutta se, mikä jäi tältä kuuntelukerralta mieleeni on puhe ylisuojelevista vanhemmista ja uusavuttomista lapsista, jotka avuttomuutensa takia masentuvat verkoissa (kärjistetysti ilmaistuna).
Venkula kertoo myös opetelleensa sietämään epävarmuutta. Minä puolestani mietin, minne hän on unohtanut ne lapset, jotka ovat eläneet koko elämänsä epävarmuudessa ja sen vuoksi masentuneet. Samalla mietin, että ehkä voisin tulla mukaan sitten, jos olisit lähdössä ottamaan lasten vanhemmilta ne viinapullot pois.
Tuli myös mieleeni, mitä tohtori Phil sanoi ohjelmassaan eräälle äidille, joka murehti, että oikeasti hän elää valheessa, koska kaikki luulevat hänen olevan hyvä leipomaan, vaikka hän oikeasti valmistaa kaiken puolivalmisteista.
Tämä tohtori sanoi, että jos tuo on kamalin asia nainen elämässä, hän voisi olla iloinen siitä. Sitten hän sanoi naiselle: "Go home!"
Katsoin Voimalan miltei pari viikkoa sitten ja kirjoitin siitä blogiini. Kirjoitus löytyy 13. päivän kohdalta.
P.S. Myös minua kiinnostaa tietää, mihin tutkimuksiin ja tutkijoihin Venkula viittaa haastatteluissaan.
Hyvä Anne!
Toivoinkin, että joku kirjoittaisi argumentteja Venkulan kädentaito-teeseistä. Itse jätin ne kokonaan pois kun omat kädentaitoni ovat niin nollat. En kyllä valitettavasti voi siitä syyttää internettiä kun olin jo 26 kun se "lanseerattiin".
Komppaan!
Kunhan ehdin kuunnella, palaan kunnollisemmalla kommentilla.
t. Sä
Tosi ajankohtainen keskustelu, Anne. Viimeisen koeviikon keskeltä en ehdi nyt sen enempää kommentoida kuin että satuin juuri tänään lukemaan vähän samansuuntaisen puolustuspuheen tuolta Atlantin toiselta puolelta. Aihe on ilmeisen kuuma peruna siellä sun täällä. Tässä linkki ketä kiinnostaa:
http://speedchange.blogspot.com/2009/05/width-of-world.html
Ensivaikutelmat eivät välttämättä ole kaikkein objektiivisimpia. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olin epäoikeudenmukainen Venkulaa kohtaan (viittaus dr Philiin).
Tietenkin pitää olla huolissaan silloin, kun joku masentuu, olkoon sitten syynä perimästä johtuva aivokemiallinen häiriö tai sosiaalinen media, kuten Venkula väittää. Minä vain olen taipuvainen edelleenkin uskomaan siihen, että pelkästään sosiaalinen media ei voi masentaa ketään ihmistä. Taustalla pitää olla muita häiriötekijöitä. Nykytutkimuksen mukaan taipumus masennukseen on perintötekijöissä. Kaikki samojen perintötekijöiden kantajat eivät masennu vaan tarvitaan muita ympäristötekijöitä (perheolot ym). Lasten kaltoinkohtelua on tosiaankin monenlaista - heitteillejätöstä aina curlingvanhempiin asti.
En voi myöskään ymmärtää Venkulan puheita siitä, kuinka depressiosta voi parantua imuroimalla. Nettimaailma on siitä mainio paikka, että täällä voi tutustua monenlaisiin ihmiskohtaloihin. Vaikeasti masentuneiden kirjoituksista olen ymmärtänyt, että masennus ei parane tekemällä, koska vaikeasti masentunut ei jaksa tehdä mitään. Siksi imuriin tarttuminen kuulosti korvissani aika ikävältä.
Eri asia on sitten nämä muotidepressiot, joihin "sairastutaan" ja "toivutaan" muutamassa päivässä. Joku viisas onkin sanonut, että kyseessä on pikemminkin jonkinlainen ohimenevä alakulo, ja noihin tuntemuksiin käsillä tekeminen varmaankin tuottaa mielihyvää. Tiedän itsekin, miten mukavaa on ruveta puutarhatöihin, jos elämä tuntuu vähän tylsältä. Siinä ei pikkuasiat paina, kun lapioi multaa tai työntää ruohonleikkuria. Kädentaidoista voi tosiaankin nauttia harrastus.
Mutta entä sitten, kun kädentaidot onkin raakaa työtä, elämisen elinehto? Kuinka paljon siitä pystyy ihan oikeasti nauttimaan, miettii opiskelurahoja raskaalla siivoustyöllä aikoinaan ansainnut akateeminen ihminen. Niistä loma-ajan työrupeamista oli hauskuus kaukana, mutta sen kesti, kun tiesi työn loppuvan, kun opiskelut alkoivat.
Aihe polttelee edelleen mieltäni. Olisi mainiota, jos Venkula voisi olla itse keskustelemassa täällä ja oikomassa ylitulkintojani/mme. Hänen Tietämisen taidot -kirjansa on ollut kirjahyllyssäni eturivin paikalla jo toistakymmentä vuotta.
Nyt vain jäi tuntu, että hän puhuu asioista, joista muodostaa käsityksen ilman omaa kokemusta tai nojaten sellaiseen kosketuspintaan (atk ja tietokoneohjelmat), joka ei ole enää relevantti.
Sinänsä minusta on hyvä, että jarrumihet ja -naiset mölisevät ääneen. Juuri näin debatti kimpoaa eloon.
Maanviljelijänä totuin siihen, että ammatistani jokaisella oli tiukka ja vakaa mielipide, jonka ydinsisältöön kuului se, että MTK käy veronmaksajan taskulla.
Meillä ei olisi varaa näihin lapsellisiin musta-valko-asetteluihin taas ja taas. Kyse on silkasta aivoenergian ja emotionaalisen latauksen haaskuusta.
Puolustan satakymmenen lasissa käden taitoja. Olen aivan vakuuttunut siitä yliliikkuvine selkänikamineni, että ihminen on luotu liikkumaan.
Mutta en millään muotoa näe demonien emergoituvat tietokonetta näpytteleviltä sormilta.
2000-luvun ihmisen olisi kyettävä dualismia moniulotteisempaan ajatteluun.
Tämä on kirjoitettu Helsingin keskustassa, M-baarissa, juustokakkua ja hyvää musiikkia nautiskellen.
Lueskelin blogiasi ja kommentteja sohvalla istuen sekä omenatorttua ja teetä nautiskellen. Ilman nettiä en pääsisi osalliseksi tästäkään keskustelusta. Toki myönnän, että netissä on viljalti keskusteluja, joita ilman olisi monen mukavampi.
En viitsi hitailla yhteyksillä yrittää latailla mainitsemiasi ohjelmia, joten en voi kommentoida niitä, mutta voinen kertoa tavallisen netinkäyttäjän ja nettiä jonkin verran koulutyössä hyödyntävän opettajan ajatuksia.
Lyhyen kokemukseni perusteella en antaisi varsinkaan uusia työkaluja pois. Muistan, kun sain ensimmäisen sähköpostiosoitteeni, ja ihastuin nettiin heti. Helppous lähettää ja vastaanottaa tekstejä ja mahdollisuus kysyä ja vastata olivat ja ovat työtä helpottavia juttuja.
Oppimisalustat ja keskustelualueet ovat nekin muuttaneet työtäni. Osa vanhoista rutiineista on poistunut ja tilalle on tullut uusia.
Näen netin erilaisine vimpaimineen työkaluina, joista yritän saada omaan työhöni mahdollisimman paljon irti. Oppiminen on sosiaalista toimintaa, ja ainakin minun opetukseeni esim. Ning on tuonut entistä enemmän keskustelua. Nettikeskusteluihin pääsevät kotona itsekseen opiskelevat etäopiskelijatkin mukaan.
Toki välillä s-posti tuntuu olevan täynnä triviaaleja kysymyksiä, mutta niihinkin yritän suhtautua ja mm. kertoa ryhmille tavastani käyttää s-postia. En nimittäin suostu olemaan tavoitettavissa koko ajan.
Reetta K, kyllähän minäkin olen kuullut epäilyjä, ettei minulla ole "oikeaa elämää", kun minulla on aikaa kirjoittaa blogia tai jutella Qaikussa. Vastaan aina, että se ON elämää. Mitä nuoriin tulee, minusta eräs ystäväni toimii esimerkillisen äidin tavoin, kun on mukana Facebookissa ja Irc-galleriassa. Ei siellä kaikkien äitien tietenkään tarvitse olla, jos eivät halua.
Minusta olisi kurjaa, jos netin käyttäminen jakaisi ihmiset kahteen leiriin. Tosin en usko niin tapahtuvan. Nykylapset oppivat tekemään erilaisia asioita sekä konkreettisesti käsin että virtuaalisesti. Esimerkkinä vaikka partiolaiset, jotka ovat ottaneet myös verkon haltuunsa. Viime kesänä minä ja mieheni lähetimme sähköpostikortteja eräälle pikku sukulaispartiolaiselle mökin patiolta, kun emme päässeet vierailemaan keskelle metsää rakennettuun leiriin.
Heips taas!
Jutustani tuli sen verran pitkä ja epäkoherentti, että siirsin sen postaukseksioman blogiini, pois näitä nurkkia sotkemasta.
Minultakin tuli kommentti, mutta pitkäksi meni. Omassa blogissa... :)
Hei,
kiitoksia kaikille kirjottaneille, olen ilman ohjelman näkemistä koettanut muodostaa mielipidettä tästä asiasta. (Hirvittävän epäpätevää ja epätieteellistä, tiedän) Minusta tuntuu hullulta, kuten olen Virven blokiin kommentoinut, että joku asettaa käden ja netin vastakohdiksi. Ymmärrän nyt hiukan, mitä Venkula ajaa takaa ja toki, jos nettiin ja VAIN nettiin jää, se varmasti näivettää.
Mutta satunnainen netin käyttö ja sen tarjoamat verkostot, jotka ovat kultaakin kalliimpia haja-asutusalueella, jossa oma työ on arkista käsin tekemistä. Minulla ei olisi ilman nettiä mahdollisuutta tälläiseen ajatuspähkäilyyn tai tämä kaltaisen keskustelun seuraamiseen.
siteeraan itseäni Virven blokista: "Ehkä katson asiaa niin toisesta vinkkelistä, koska minulle netti tuo sen aikuisten maailman kotiin ja tunnen suurta tyydytystä sen aikuisseurasta, ja se käsillä tekeminen on läsnä vahvasti tosielämässäni - maalaisia kun ollaan. Ehkä kaupunkilaisella, akateemisella ihmisellä on varaa luopua netistä ja tietokoneesta ja sen sosiaalisissta verkoista, mutta ilman konetta minulla ei niitä olisi. Tarkoituksellista pistoa ei ole nimenomaan akateemisten suuntaan, mutta tuli mieleen, että he saavat varmasti työssään teoreettisia ja käsitteellisiä pohdintoja eteensä, he eivät ratkaise asiaa puukolla tai sahalla. Tai korkokengän korolla ja kynsiviilalla, kun vasaraa ja ruuvaria ei löydy.
Tämä on minulle hengen ja mielen apetta, miten muuten voisin haastaa itseäni ajattelemaan tälläisiä tai käydä näitä keskusteluja, tosielämässä me emme tunne toisiamme enkä tunne ihmisiä, joiden kanssa pohtia näitä."
Istuin tuossa syksyllä 2008 Tamperetalossa virtuaaliammattikorkeakouluseminaarissa. Puhujaksi meille kaiken maailman virtuaaliopettajille saapui Jaana Venkula.
Tilaisuudesta päällimmäiseksi jäi mieleeni hänen tiukka ja jollain tapaa agressiivinen asennoitumisensa yleisöön. Yleisö joka oli sikin sokin isoa auditoriota, siellä täällä edessään läppäri, osan ollessa hyvin syvällisestikin uppoutuneena siihen. Minäkin kuuluin tuohon vähemmän uppoutuneiden seurakuntaan.
Vaikka alustajan reagointitapa yleisöä kohtaan ei ollut kovin neutraali ja rakentava, kyllä hänen padottu kiukkunsa oli varmaan ihan aiheellinenkin. Onko meidän kommunikaatiomme niin monimuotoinen ja samamanaikainen eri suuntiin, ettemme voi olla enää varmoja kuka meitä kuuntelee, kuinka kauan?
Onko keskustelustakin ja kongnitiivisesta ajattelutoiminnasta tulossa eräänlaista "kansainväliset henkisen pääoman markkinat toimintaa" jossa yksilöt hakevat yhä tuottavampaa vastetta omalle käyttämälleen aivokapasiteetille.
Ei mutta tästähän ihan oikeasti saattaakin olla kysymys, vaikka en ole asiaa koskaan ennen näin ajatellut?
KIrjoitinpa minäkin blogiin "http://heli.edublogs.org/2009/05/29/sosiaalisen-median-asiantuntijat-ihmettelemassa/"jotain kun näin jälkijättöisesti ehdin lukemaan keskustelut.
Juhan kommentti sai minut tänne kirjoittamaan: en tiennyt että Venkulaa ihan tosissaan käytetään virtuaalimaailman vastustukseen eli kai hänellä sitten joku intressi siihen on. Luulin että hän oli enempi sattumalta paikalla kun tarvittiin joku kielteinen mukaan.
Tuo JUhan loppulause oli upea ja osoittaa miten osallistumalla oppii ja huomaa mitä ajattelee. Laita lause virt.amk ja oman amk strategiaan nopeasti :)
Hyviä huomioita Juha K ja Heli. Olisi hyvä ymmärtää, että elämme keskellä suomalaisen yhtenäiskulttuurin rapautumista. Hyvä tai huono, en ota kantaa.
Mutta seminaarikäyttäytymisen kohdalla pitäisi varmaan selittää asiaa. Entistä useammin seminaariin fyysisesti osallistuvat tuovat mukanaan virtuaalisen kaveripiirinsä, joka on kiinnostunut samasta aiheesta, mutta ei pääse itse paikalle. Nämä henkilöt raportoivat simultaanitulkin tapaan. He ovat hyvin intensiivisesti läsnä ja kiinni siinä, mitä käsitellään, mutta koska tekstin tuottaminen vaatii katsetta, katsekontaktia seminaarissa lihallisesti paikalla oleviin ei synny samalla tavalla kuin perinteisesti seminaariin osallistuvilla.
Olisi ehkä hyvä luoda yhteisellä neuvottelulla sopimus siitä, millainen osallistuminen ja käyttäytyminen on suotavaa. Tilaisuudesta ei todellakaan muodostu hedelmällistä, jos osallistumisen muoto ärsyttää.
Olen monesti ollut itse kaverin näpyttelevien sormien välittämänäosallistunut erilaisiin tilaisuuksiin, joihin muutoin en olisi päässyt. Olen rikastunut suuresti näistä mahdollisuuksista.
Monissa tilaisuuksissa nykyään huomioidaan verkko-osallistujat, tarjotaan osallistumiselle laajennettu tila ja otetaan myös huomioon verkko-osallistujien kommentit. YLE:kin on järjestänyt erittäin onnistuneesti tällaisen tilaisuuden.
Voi olla, että etäläsnäoloa ja tekniikkavälittynyttä vuorovaikutusta inhoavat alkavat pitämään omia tilaisuuksiaan ja muodostetaan käänteisubiikkeja ympäristöjä, joissa vain ilman välittämä kommunikaatio on mahdollista.
Edustan itse sitä ihmiskunnan osajoukkoa, jonka johtotähtenä on ihmiskunnan kannalta merkityksellisen informaation vapauttaminen.
Paronitar Susan Greenfieldillä netin aivoja tuohovan varoittelun missio, esimerkiksi Guardianin artikkeli Facebook and Bebo risk 'infantilising' the human mind (kiitos vinkistä Rikulle).
Anne,
Olisko Sulla tallennetta tosta Voimalasta. Kävi näet niin, että lykkäsin ja lykkäsin sen kattomista areenalta, ja kun perjantaina? olin katsomassa, niin tuli kesken ohjelman ilmoitus, että ko. ohjelma ei ole enää katsottavissa. Siis pyydän, että lähettäisit - jos on - kopion ohjelmasta tuohon blogiosoitteeseen:)
kiittäen
Hei peeÄR, eipä minulla tietenkään ole mitään tallennetta. En ole koskaan edes tutkinut, voiko Areenalta nauhoittaa (kai jollakin ruutukaappauksella), mutta vaikka voisikin, sellaista tallennetta ei saisi lain mukaan käyttää kuin omaan käyttöön, ei nyt ainakaan lähetellä sähköpostista toiseen. Paitse että tästä asiasta ollaan yhä laajemmin myös eri mieltä, ks. Piraattipuolue.
Anne,
Tää radio-ohjelma, jossa Venkulaa haastatellaan, on kyllä sujuvasti linkitettävissä naamakirjaan, minkä tein. Ja kyllä mää oon tallettanu joitain areenan juttuja itelleni realPlayeriin.
Kesät Sulle!
Hei PR-mies, suora linkki Areenan Voimala-äänitykseen on tässä:
http://areena.yle.fi/toista?id=2238637
Linkki toimi ainakin hetki sitten, kun käynnistin sen kokeeksi. :)
Villekin oli eilen 7.6. katsonut ohjelman, joten se on ehkä uusittu (?) ja nyt taas katsottavissa.
No nythän muistin viimein lähettää tämän paperitulosteena (10 sivua + kä'sinkirjoitettu saate) Jaana Venkulalle.
Lähetä kommentti