Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin_aineisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin_aineisto. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, maaliskuuta 03, 2017

Jaa jotain -päivä on tänä vuonna Jaa jotain -viikko

Suomalaiset opetusalan ihmiset ovat ahkeria auttamaan toinen toisiaan. Suosiaalisen median rantautuessa Suomeen reilu 10 vuotta takaperin Jaikun, Qaikun ja Sometun kautta verkostoitui laaja joukko opettajia ja opetusalaa lähellä olevia ihmisiä. Jaiku ja sen seurannainen Qaiku lopetettiin, Sometu-verkosto teki tehtävänsä. Laajimmillaan Otavan Opiston tapahtumasta ponnahtaneessa Sometussa (= sosiaalinen media oppimisen tukena) oli yli 5 000 Ning-sivustolle liittynyttä seuraajaa.

Näiden pioneeriverkostojen jälkeen Facebook ja Twitter valtasivat verkostoitumisen kanavapaikat. Suomalaiset opetusalan ihmiset ovatkin todella aktiivisia ammatillisesti Facebookissa. Erilaisia kohdennettuja keskustelun, vinkkaamisen ja keskinäisen avunannon ryhmiä löytyy kymmenittäin.

Jaa jotain -viikko 27.-31.3.2017
Suomen eOppimiskeskuksen luotsaaman AVO-hankkeen aikana kannustettiin oppimisalan verkostoitumista ja keskinäistä avunantoa. Kun yksilö antaa vähän verkostoon, näistä vähistä muodostuu mittava varanto. Toki ongelmaksi muodostuu varannon kasvaessa oikean avun löytäminen. Siihen tarpeeseen vastaavat ihmiset eli kun kysyn verkostolta, se usein vastaa nopeasti, koska aina joku tietäjä on online. Etsimisen tarpeeseen vastaa myös mahdollisuus luokitella eli tägätä jaettuja aineistoja. Yhä useammin verkostoissa häärii myös erilaisia botteja eli koodin pätkiä, jotka auttavat löytämään juuri oikeita verkostoon jaettuja hedelmiä.

Tämän kuun viimeisellä viikolla vietetään Avoimen opetuksen viikkoa eli kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa.

Viikon kunniaksi tempaisemme jälleen suomalaisissa opetusalan ja kouluttajien verkostoissa avoimen jakamisen Jaa jotain -tapahtuman. Vinkkaamme toinen toisiamme siitä, miten Creative Commons -lisenssejä hyödyntäen sisältöjen julkaisija voi määritellä toisille oikeuksia käyttää julkaisuja. Jaettuja aineistoja kerätään tunnuksella #jaajotain ja kootaan ScoopIt-palvelussa Jaa jotain -koosteena.

Jaa jotain -päivän juuret ovat Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Tuolloin Otavan Opiston luotsaama Nettikansa-osahanke käynnisti vuonna 2013 Jaa jotain -tapahtuman suomalaisena avoimen opettamisen viikon tempauksena. Kari A. Hintikka keksi oivallisen nimen, Tarmo Toikkanen jakoi ohjeita ja opastusta ja Anne Rongas tiedotti ja kokosi. Nyt Jaa jotain -tapahtumaa jatkaa Otavan Opiston Suunta-tiimi.

Jakamista tapahtuu luontevasti suomalaisten opetusalan ihmisten kesken lukuisissa opetusalan verkostoissa Facebookissa.


OSALLISTU VIIKON AKTIVOINTIIN

Ilmoittaudu mukaan edistämään suomalaista Jaa jotain -tapahtumaa 27.-31.3.2017. Lähetä sähköpostia os. anne.rongas /ät/ otavanopisto.fi. Ennakkoilmoittautuneille lähetetään 20.3. alkaen vinkkipaketti, kuinka edistää asiaa.

Mukana:

maanantaina, maaliskuuta 07, 2016

Avoimen opetuksen viikko – #jaajotain neljättä kertaa

Auttaminen ja anteliaisuus luovat yhteistä hyvää. Voimme auttaa toinen toisiamme kevyesti, vähäsen. Kun moni auttaa avoimesti yhteisössää vähäsen, pienistä puroista kasvaa tunnetusti suuri. On esimerkiksi uskomatonta kahlata Open Culture -sivuston aarteita, jonne on valikoitu oppimista ja opettamista ajatellen avointen parhaimmistoa, ei todellakaan vähäisiä (rima alas, myös pieni on kaunista).

Creative Commons -lisenssointi on edelleen harvoille tuttu, vuosi vuodelta kuitenkin yhä useammalle. Kun lisenssoit jakamasi heti kättelyssä, muiden ei tarvitse kummastella, saavatko käyttää ja jos, miten. Lisenssivaihtoehtoja on moniin tarpeisiin ja mm. Googlen tarkennettu haku tunnistaa lisenssit (kohta: käyttöoikeudet). Myös Creative Commonsin omalla hakukoneella pääsee hakemaan avoimesti lisenssoituja aineistoja.

Tänään tempaisimme vapaaehtoisjoukoin neljättä kertaa AVO-hankkeen aloittaman kansainvälisen avoimen opetuksen viikon (Open Education Week) suomalaisen startin: Jaa jotain -päivän (helposti mieleen tarttuvasta nimestä propsit menevät Kari A. Hintikalle).

Talkoojoukoissa tänä vuonna olivat Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit (minä tiedotin ja kokosin hedelmiä, Niina Kesämaa ja muut kollegat tiedottivat) sekä IT-kouluttajat (Tarmo Toikkanen antoi Creative Commons -opastusta ja Tero Toivanen löi löylyä kiukaille). Myös monet muut verkostojen kutojat, kuten Matleena Laakso rohkaisivat ja muistuttivat Jaa jotain -päivästä. Erityisen arvokasta oli, että kopin ottajissa oli taas ensikertalaisia. Yhtälailla upeaa, että vanhoja konkareita. Tämä elää. Haavena ensi vuodelle Jaa jotain -osaamismerkkien jakaminen.

Jakamista voi tehdä myös suppeammin, oman työyhteisön sisällä. Viime vuonna joku ideoi oman työyhteisön sisäisen Jaa jotain -päivän. Idean saa napata!

Jakamalla jotain omia oppimateriaaleja voi tehdä näkyväksi omia erityistaitoja. Tämän päivän Jaa jotain, kuten edellisvuosien, todisti laajaa osaamisten kirjoa ja sitä, miten juuri siinä on se jokin. Kertyi pelejä, piirroksia, valokuvia, taulukoita, kaavioita, toimintaohjeita, käsityövinkkejä, diapaketteja ja monenlaista muuta. Sisällöt kumpusivat sekä jakajien ammattillisesta osaamisesta että omista rakkaista harrastuksista.

Jaa jotain -päivän blogista löytyy ohjeita ja linkkejä, tässä tärkeimmät:

Minua henkilökohtaisesti ilahdutti tänään jaetuista kaikista hienoista erityisesti Marja Oilingin kaunis ja puhutteleva  Luontoetiikka-diapaketti – niin ulkoasultaan kuin sisällöltään. Samalla sain ratkaisun kauan kaipaamalleni: Google Slidesiin (Esitykseen) saa kauniita ulkoasuja http://www.slidescarnival.com/-sivustolta. Aikanaan Google Driven yhteydessä oli mallipohjien jakopaikka, mutta se poistui erinäisten uudistusten myötä.

Verkon verkostoissa ongelmana on avointen aineistojen löytäminen. Siksi Creative Commons -lisenssit ovat lämpimästi suositeltavia. Hakukoneet tavoittavat ainakin osittain niiden ansiosta sisältöjä. Opeverkostot ovat mainio tapa jakaa kollegoitten kesken (lisää oma verkostosi listalle). Kannattaa myös tutustua sisällönjakopalveluiden ominaisuuksiin. Esimerkiksi YouTubessa voi laittaa videoille CC-lisenssin: Se pitää vain huomata tehdä: kas tässä ohje.

Itse laitoin päivän saaliisiin jakoon kuvan, jolla havainnolistan jaa jotain -ideaa: minä annan yhden ja kun monta kaveria ja tuntematonta verkostoissa antaa yhden, meillä kaikilla on äkkiä paljon. Kuvan voit ladata Flickr-palvelusta.


tiistaina, syyskuuta 08, 2015

Sway ja Docs.com – WAU

No nyt pääsi Microsoft häikäisemään. Bussimatkalla silmiini tarttui kännykkää räplätessä päivän opekeskusteluista sana Sway. Outo. Sillä voi laittaa esityksiä jakoon. Google apuun. Haa, sovellus, lataan (iOS). Kokeilen. Helppo. Hauska! Kuvia, videoita, tekstejä, linkkejä, otsikoita. Palasia voi liikutella. Tarinankerrontaa. Tyylejä.

Palvelu toimi keveästi tien päällä. Jaoin kokemukseni tuoreeltaan Facebookiin ja kommentoin: Tarinankerronta on oppimisen kaveri. Työselosteiden tekeminen, oman toiminnan reflektointi, portfolion työkansion kartuttaminen, itsearviointi, ongelmanratkaisun prosessointi... tälle keksii vaikka mitä käyttöä. Ja samaten ope voi laittaa kivoja aineistopaketteja, tekstiä, kuvaa, verkkolinkkejä, videoita ja ihan lennossa voi tehdä koosteen. Nam.

Sway on siis nettisovellus, jolla voi tehdä koostejulkaisuja. Julkaisualustana on Docs.com. Ja nämä molemmat liittyvät osaksi OneDriveä. Itselläni ei ole käytössä O365:ttä, mutta käsittääkseni Sway toimii myös sen kanssa.

YouTuben kanssa voi opiskella lisää Swaytä!

Tähän upotan ensimmäisen bussissa kännykällä värkkäämäni Swayn:

maanantaina, maaliskuuta 09, 2015

Avoimen opettamisen viikolla hyvä kiertämään #jaajotain

Kolmatta kertaa Suomessa tempaistaan kansainvälisen avoimen opettamisen viikon alkajaisiksi Jaa jotain -päivä. Päivään liittyvästä blogista löytyy jakamisohje ja tuoreet Vesa Linja-Ahon sekä Tarmo Toikkasen aineistot, joissa vastataan miksi ja miten jakaa.

Jaan itse alla olevan kuvan, joka kuvaa verkostoihin jakamisen ideaa. Annat jotain vähän ja kun monet tekevät niin, kaikki saavat paljon. Vielä on ilman muuta meillä paljon ideointityötä siinä, miten jaetut eivät ole vain siruina digipilvissä. Mutta siitä sitten jatkossa lisää.

Jaettujen kertymistä voit seurata ScoopIt-sivulta ja Twitteristä. Facebookissa Jaa jotain -ryhmä ja -tapahtuma.

Linkki jakamaani kuvaan.


tiistaina, joulukuuta 02, 2014

Avoimia aineistoja: vapaamatkustaminen sallittu

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin #Opus2015-blogissa 2.12.14.

Aloitin opettajana syksyllä 2001. Pääsin tuntiopettajan opettamaan myös aineita, jotka eivät olleet pääaineitani, joista opinnot olivat vähän vaiheessa, varsinkin didaktisen työstämisen osalta. Opetin päivälukiossa, aikuislukiossa ja etälukiossa. Samalle jaksolle osui 6 eri kurssia. Eksoottisin niitä yhdisti päivälukion kolmen pakollisen kurssin sisällöt yhteen etälukiokurssiin, johon kuului kolme 70 minuutin lähitapaamista. Opetin luokassa, jonka takaseinällä vitriinissä lasiovien takana oli konkarikollegan vuosikymmenten kartuttamat kansiot. Kaikenlaisia kivoja havainnollistuksia ja harjoituksia, veikkasin. Lukkojen takana.

Siellä ne lukitut vitriinikaapit häämöttävät luokan peräseinällä.
Kuva vuodelta 2007. Esillä bloggaus opekollegojen vertaisuudesta.
Ja niin minä väsäsin omiani koulujen välillä seikkallessa välillä autossa parkkipaikalla viime tipassa. Kokemus jätti hyvin vahvan jäljen: opettajan paras osaaminen ei saa olla sitä, että hän tekee samankalaisia aineistoja kuin sadat kollegansa. Voi kyllä tehdä omia, mutta jotain pohjaa ja alkua. Opettajan oppaisiin en innostunut koskaan, vaikka niihin sitten tietysti turvauduin. Siihen aikaan kollegalta kollegalle jakaminen oli hyvin vähäistä. Sijaiselle tietenkin. Mutta ei muuten, vaikka sitä aineverkostoissa yritettiin sitten muutamien vuosien aikana oikein maakunnallisesti, salasanojen takana tietenkin.

Kevättalvella 2002 ryhdyin jakamaan kaikki aineistoni verkkoon, lähinnä opiskelijoille helposti saataville, kirjoitin jakamisen perusteluiksi: "Näillä sivuilla tarkoitukseni on ensisijaisesti tukea opiskelijoitani kurssien sisällön hahmottamisessa, rikastamisessa ja vaihtoehtoisten opiskelutapojen toteuttamisessa. Sivuilla on myös avointa aineistoa netin mahdollisuuksista kiinnostuneille opettajille sekä linkkejä omaan käyttööni."

Lukuisia kertoja minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä, jos joku hyötyy nettiin jakamastani aineistosta. Olen vastannut, että se ei ole minulta pois. Ja totta totisesti, työ ei ole paennut minua, sitä on tullut päin vastoin lisää. MUTTA korostan: on myös opettajia, joilla edelleen on niin ainutlaatuista osaamista, että heidän ei kannata jakaa aineistojaan nettiin. Jokainen punnitsee asian itse. Kun olen omista aineistoistani muokannut kustannettavia oppisisältöjä, olen joutunut tekemään ison työn. Harvoin opetuksessa käytettävät aineistot ovat sellaisenaan hyödynnettävissä kaupallisesti, edes aineistojen tuottajalla itsellään.

Opus-hankkeen webinaarissa 3.12. tutustumme OnEdun sähköisiin aineistoihin. OnEdun julkaisujärjestelmä MobieZine mahdollistaa opetusaineistojen tuottamisen eri päätelaitteilla käytettävään muotoon. Palvelussa julkaistuna löytyy maksullisten aineistojen lisäksi avoimesti lisenssoituja sisältöjä, esimerkiksi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen yläkoulun Avoin matematiikka: Tilastoja ja todennäköisyyksiä.

Omat vuosikymmenen takaiset muistot palasivat mieleeni, kun katselin, miten Kuopion Klassillisen lukion lehtorin virasta äskettäin eläkkeelle siirtynyt Aarne Hagman oli jättänyt perintöä jälkipolville. Aarne on ollut avoimuuden ja jakamisen pioneeri. Hänen aineistonsa eivät odota lasivitriinissä siivoojaa ja paperinkeräystä. Ne ovat kaikkien halukkaitten ilona, rikastuttavana aineistona, kuten Aarne jokaisen kurssinumerolla nimetyn lehden loppuluvussa nimeää. Hänen aineistonsa saa huokaisemaan. Tällainen rikastava aineisto olisi keventänyt aikanaan omaa polkuani opettajana (vaan en ole katkera, se lukittu vitriinihän oli oivallinen katalyytti):
Laitan tähän vielä linkit, joiden takaa noita OnEdun avoimia aineistoja löytää:

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2014

Avoimet oppisisällöt hämmentävät

Setälän kielioppia luettiin sata vuotta. Oli turvallista, kun oli valtakunnallinen pysyvä oikean opin peruskirja. Tänään eletään erilaista aikaa.

Oppikirjasarjoja on lukuisia. Kirjat eivät ole juuri koskaan yhden henkilön kirjoittamia vaan tiimityön tuloksia. Perinteisiä kustantamoja on kadonnut, loput ovat keskittyneet, kaksi suurta hallitsee Suomen markkinoita. Alalle on tullut muutaman viime vuoden aikana uusia toimijoita. On digitaalisten oppimissisältöjen, julkaisujärjestelmien ja työskentely-ympäristöjen toimittajia sekä avointen aineistojen tekijöitä.

Oppikirja nykymuodossaan voi olla monimuotoinen kombinaatio, jonka palikoita ovat sisällöt, tehtävät ja harjoitukset, opettajan aineistot, teknologinen toteutusmuoto, interaktiivisuus ja verkostot. Oppikirja voi kytkeytyä myös yhteen oppimista tukevien järjestelmien, kuten vaikka sanakirjan tai virtuaalisen muistion kanssa.

Suomen Tietokirjailijat on julkaissut hiljattain artikkeliteoksen Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, jossa Helena Ruuskan artikkeli Ei oppikirja ojaan jouda käsittelee lyhyesti suomalaisen oppikirjan historiaa ja nykytilaa. Teoksen tausta huokuu artikkelin hieman mustavalkoisessa sävyssä, joka toistuu myös tavan takaa keskusteluissa, joita käydään akselilla kustannettu oppikirja versus avoin oppikirja.

Ruuskan artikkeli kertoo realistisesti, ettei oppikirjan tekeminen Suomessa ole rahakasta työtä. Ammattimaisuus näkyy kustannetuissa kirjoissa, joissa kirjan kokonaisuus on mietitty, kieli on hyvää ja erityisesti ulkoasu on havainnollinen ja tukee oppimista.

Nuo Ruuskan listaamat laatutekijät pätevät usein, mutta olen tavannut opettajaurallani myös useita luokattoman huonoja oppikirjoja, jotka on selvästi tehty kiireellä, kuvatoimittaja ja taittaja eivät ole olleet mukana tiimissä vaan ovat harrastaneet omiaan, kuvitus on jäänyt koristeen asteelle, oikoluku puolitiehen. Eräskin pienen oppiaineen lukiokirja oli niin tylsä, että ihan suretti luetuttaa sitä nuorilla ihmisillä (tietenkin yritin kaikkeni etsiessäni elävämpää ja motivoivampaa aineistoa).

Avoimet aineistot ovat hajallaan netin lukuisissa jakopisteissä. Osa avoimista aineistoista on tehty rajattuun tarpeeseen, tukemaan tietyn opintoryhmän oppimisprosessia eikä aineiston ole edes tarkoitus olla vaihtoehtona kustannetulle oppimateriaalille. Osa avoimista aineistoista on todella laadukasta, innostavaa ja toimivaa myös laajassa käytössä.

Paperikirjan asema on selkeästi muuttumassa. Ruuskan kuvaama suunta käsikirjan tai perusoppaan rooliin näyttää todennäköiseltä. Erilaiset digitaaliset aineistot, niin kaupalliset kuin avoimet, tulevat rinnalle. Opettaja suunnittelee oppimissisältöjen kokonaisuuden – ellei sitten joku hulluus yllätä meitä, kuten viime talvena vähän aikaa visioitu keskitetty kunnallinen oppimateriaalihankinta toisen asteen ensimmäiselle luokalle.

Mobie Oy julkaisi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen CC-lisenssoidun yläkoulun matikan. Kirjat on jo aiemmin julkaistu Avoinoppikirja.fi-sivustolla. Mobien julkaisemien kirjojen käyttäjiä houkutellaan myös muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan omia aineistojaan kirjojen oheen. Miksi yritys sahaa omaa oksaansa? Miksi oppikirjailijat? Ansainta syntyy jostain muualta, esimerkiksi käyttöympäristön lisenssien myynnistä tai asiantuntijatyöstä.

Analysoimme vuonna 2010 Kari A. Hintikan kanssa e-oppimisen uusia liiketoimintamalleja ja mm. oppikirjan tulevaisuutta ELMA-raportissa. Jo tuolloin oli näkyvissä nykyinen tilanne. Ei ole vain yhdenlaisia oppikirjoja eikä yhtä ansaintamallia.

Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuden oppikirjojen radikaaliin henkilökohtaistamiseen, jos sellaista halutaan. Opettaja voi valikoida oppijalle soveltuvan koosteen tarjolla olevasta valmiista kirjasta ja lisätä omaa aineistoaan, oppijat voivat tuottaa itse osan aineistosta ja jakaa sitä ryhmässä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden verkostot voivat tuottaa sisältöjä, joita voidaan integroida perusaineistoon. Mobie Oy:n ohella näitä käyttäjien muokkaamisen mahdollistavia ominaisuuksia sisältyy myös mm. Tablet-koulun ja eOpin digitaalisiin aineistoihin.

Kun tänään TVT-opetuskäytön ryhmässä keskusteltiin avoimista matikankirjoista, julki tuli usein aiemminkin esitettyjä huolenaiheita: a) avoimen oppikirjan laatu, b) tekijöille korvaus työstä, c) ammattimainen kirjantoimittaminen ei saisi hävitä (kustantaminen, kielenhuolto, kuvitus, taitto) ja d) uhkakuvana se, että jatkossa työnantaja olettaa jokaisen opettajan tuottavan oppimateriaalit itse ilman erilliskorvausta. Nämä kommentit heijastelivat samaa mustavalkoista lähestymistapaa, joka edellä mainitussa Ei oppikirja ojaan jouda -artikkelissa jäi askarruttamaan mieltäni.

Olisi helppoa, jos vaikkapa Opetushallitus leimasi kelvolliset oppimissisällöt ja sanelisi, mitä ympäristöjä ja menetelmiä käytetään (tätä haikailuakin olen kuullut). Maailman on kuitenkin nyt mikä se on. Ei ole viranomaista, joka voisi kieltää avointen aineistojen tekemisen, julkaisemisen ja käyttämisen. Avoin ja kaupallinen eivät ole niin pahasti törmäyskurssilla kuin äkkipäätään voisi ajatella. Välimaastossa on paljon kasvun tilaa uudelle.

Ruuskan artikkelissa pohditaan tärkeitä: Miksi oppimateriaalien merkitystä ei ole korostettu Suomen PISA-menestyksen myötä? Miksi oppikirjoja ja oppimateriaaleja ei ole tutkittu, ja jos onkin tutkittu, niin lähinnä tulokseksi saatu listaus vioista?

lauantaina, helmikuuta 22, 2014

Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

Digitalisoituva oppimisen arki nostaa entistä ajankohtaisemmaksi kysymykset tekijänoikeuksista, aineistojen muuntamisesta, esittämisestä ja jakamisesta.

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin 22.2.2014 oppilaitosjohdon BossIT-koulutuksen blogissa. HUOMIOI, että tämä teksti koskee julkaisuajankohdan tilannetta.

Tekijänoikeusasioita on pidetty niin epäselvinä ja hankalina, että osa opettajistakin on tehnyt tietoisen ratkaisun olla noudattamatta hankalia sääntöjä. Kun koulu toisaalta edustaa yhteiskunnan hallinnollista ja järjesteytynyttä puolta, on kasvatuksellisesti merkittävää opettaa ja toimia itse yhteisten sopimusten mukaisesti.

Samalla on toki tärkeää keskustella oppijoitten kanssa säädösten ja lakien syntymekanismista ja siitä, miten aikaamme liittyy esimerkiksi digitaalisen median osalta ristiriita ihmisten toiminnan ja sovittujen sääntöjen välillä.

Aihepiiri on tärkeää kehystää opetuskeskusteluissa oppijan iän mukaan maailmantalouden, luovan työn tekijöiden toimeentulon ja plagioinnin ongelmien käsittelyllä. Eettistä keskustelua voi käydä kaiken ikäisten lasten kanssa eikä lasten ymmärryskykyä näiden asioiden suhteen kannata vähätellä. Ensin toki oppilaitoksissa aikuisten on hankittava riittävä ymmärrys, jotta ohjeet ja niiden perustelut ovat selvillä.

Hämeenlinnan BossIT-koulutuksen yhteydessä osallistujilta tuli kysymyksiä digitaalisten aineistojen käyttöehdoista. Aiheesta keskusteltaessa huomattiin myös tähän aihepiiriin kuuluva harmillinen selkeyden puute. Erään koulun rehtori korjasi omalla diallani olleen virheen: TV2:n lähetyksiä ei enää saa katsoa tai tallentaa opetuskäyttöön.

Kun asiaa perattiin, toden totta: jo viime kesänä tulleessa Kopioston tiedotteessa TV2:n kanava on poistunut sallittujen listalta. Sitä vastoin TV2:n ohjelmia elokuvia lukuunottamatta voi katsoa YLE Areenalta (Areenalta ei saa tallentaa). Aiheesta on edelleen verkossa paljon väärää tietoa, koska tiedon ajantasaisuus on ilmeisesti nähty olevan alan toimijoiden omalla vastuulla. Esimerkiksi Mediakasvatusseuran sivuilla on edelleen listaus, jossa TV2 on mukana. Toivottavaa olisi, että sosiaalisen median aktiivisia oppilaitosjohdon ja opettajien verkostoja hyödynnettäisiin näin tärkeässä asiassa. [Edit: Tarmo Toikkanen bloggaa asiasta Opettajan tekijänoikeus -blogissa 21.2.2014.]

Digitaalinen muuntaminen on toinen hankala asia. Opiskelija saa tehdä omaan käyttöönsä digitaalisia muunnoksia, esimerkiksi kirjan skannaamista, mutta opettajalla pitää olla asianmukainen lupa. Valtio on hankkinut korkea-asteelle digiluvan, mutta ensimmäisellä ja toisella asteella oppilaitoskohtainen maksullinen lupa on hankittava vuosittain.

Digitaalinen oppisisältö muuttaa opetusta ja mahdollistaa aktiivisen oppimisen metodit, jossa oppijat ovat myös aktiivisia tuottajia. Avoimet oppisisällöt voivat muodostua kollegaverkostoissa, oppijat voivat olla mukana tuottajina ja avoimilla oppisisällöilläkin voi syntyä myös kannattavaa liiketoimintaa. Toista kertaa järjestettävä suomalainen Open Education Week -tapahtuma: Jaa jotain keräsi viime vuonna hyvän joukon osallistujia, intoa ja yhteisöllistä luovuuden iloa. Tutustu ja välitä halutessasi tietoa eteenpäin: Jaa jotain 10.3.2014. Tapahtuman toteuttaa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hanke.

Lisää tietoa aiheesta:
Operight-sivusto
Opettajan tekijänoikeusoppaan sivusto
Kopiosto (tekijänoikeudet)
Teosto (esittävän taiteen tekijänoikeudet)
Tuotos (elokuvat)
Gramex (musiikki)
Creative Commons-sivusto (avoimet lisenssit) sekä
KOTEK – Koulujen tekijänoikeudet kuntoon -koulutus ja tiedotushanke.

Tiivistetty diaesitys aiheesta. Diaesitystä saa jakaa ja käyttää nimi mainiten, jakaminen verkkoon samalla lisenssillä CC BY-SA, tekijä Anne Rongas 2014. Sama diaesitys löytyy myös Google Drivesta.


sunnuntaina, helmikuuta 16, 2014

Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

Internetin sydän lyö jakamisen tahtiin ja verenkiertona pitkin nettisuonistoa vilistävät monenlaiset jaetut partikkelit. Ilman jakamista, sitä mitä sosiaaliseksi mediaksi vieläkin kutsutaan, nykynetti olisi tylsä kuin asfaltoitu parkkipaikka.

AVO-hankkeessa olemme useita vuosia rakennelleet avoimia verkostoja oppimiseen. Oppimisen saralla avoimuus tulkitaan monin tavoin ja sitä myös pelätään. Pelko-osasto ryöstäytyi vuosi sitten turhaan huoleen, Vesa Linja-ahon somekommentointi nostatti korkeat vasta-aallot. Maailma ei kuitenkaan järkkynyt, aallot tasaantuivat.

Avoimuus on yhdeltä osaltaan vapaan lähdekoodin juttua, siitä saa parhaiten lisätietoa VALO:n ja COSS:in sivuilta, myös Educossin blogista.

Yhdeltä osaltaan avoimuus on Wikimedia-säätiön toimintaa (säätiö, jonka rahankeruu sai erikoista potkua Suomessa), avoimen verkkotietosanakirja Wikipedian lisäksi lukuisia muita toimintoja, joista Wikimedia Commonsin media-aineistoineen soisi olevan ainakin opetuspuolella tunnetun. Wikimedia-säätiön toimintojen taustalla pörrää Open Source -ohjelmisto eli MediaWiki.

Avoimuus on myös oppiaineistojen jakamista Creative Commons -lisenssillä varusteltuna, jolloin käyttäjä voi lisenssistä heti tietää, kuinka aineistoa saa käyttää. Sopii muistaa, että muitakin netin kautta jaettuja aineistoja voi linkittää, jakokanavasta riippuen myös upottaa ja luvan kanssa myös käyttää.

Creative Commonsin video jakamisen kulttuurista tiivistää hyvin sen, mistä jakamisen eetoksesta on kysymys: jakamalla luomme ja tuotamme yhdessä ja lisenssoimalla huolehdimme, että jakaminen tapahtuu tekijän oikeuksia kunnioittaen.

Kaikki avointen sisältöjen jakamisväylät eivät kulje vapaiden ja avointen ohjelmistojen kautta, vaan monia avoimia sisältöjä jaetaan kaupallisten toimijoiden, kuten Googlen, ilmaiseksi tarjoaman palvelintilan avulla. Aihe ei ole ristiriidaton, mutta käytännöllinen ihminen löytää oman kultaisen keskitiensä.

Jakajan on hyvä osata ottaa alkuperäiset ja varmuuskopiot omista tuotoksistaan. Netissä mikään ei ole lopullisesti varmasti tallessa, mutta näin ei ole myöskään netin ulkopuolisessa maaimassa.

Oppiaineistojen jakaminen on osa oppimisen ja tiedon avaamista globaalisti mahdollisimman rikkaana mahdollisimman monien saataville. Open Learning/Education ja tiedemaailman Open Access ovat pitkään ajaneet tasa-arvoa oppiaineistojen saatavuuteen.

Open Education Week juhlistaa tätä avoimen oppimisen ja opetuksen liikehdintää nyt kolmatta kertaa. Yhtenä suomalaisena jakamisen kulttuurin ja yhdessä tuottamisen arkipäiväistämisenä järjestämme toista kertaa AVO-hankkeen voimin Jaa jotain -päivän.

Miksi jakaisin jotain omastani? Ihmiskunnan menestyminen tällä pallolla on aina perustunut siihen, että opimme toisiltamme ja välitämme osaamistamme yli sukupolvien. Minun tuotokseni ovat osa jakamisen ketjussa ja verkostossa. Yhdistämällä ideoitamme ja tuotoksiamme, luova mieli saa raaka-ainetta keksintöihin, ongelmanratkaisuun, taiteeseen, harrastuksiin, uuden oppimiseen.

Jakaminen tuo maailmaan inhimillistä lämpöä. Toki se tuo myös paljon kohinaa ja informaatiovirtoja. Jakaminen ei ole ongelmatonta. Erityisen hyvä on muistaa harkinta informaatiovyörytyksen kanssa. Ennemmin vähän ja harkitusti kuin tulvana sitä sun tätä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ja toisaalta kynnys alas: pienikin juttu voi olla oikeaan osuessaan aarre verraton.

Tiina Niskasen linkittämänä löysin aamulla Petra Larvuksen bloggauksen siitä, miten hän oli pienten koululaisten kanssa keskusteluut ja elänyt todeksi jakamisen kulttuuria:
"Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun olen tällä viikolla alkanut havaitsemaan oppilaissa aivan erilaista, uudelle tasolla kehittynyttä luovuutta (jos näin voi sanoa?) - he heittelevät ideoita toisilleen, paneutuvat visuaaliseen ulkoasuun ja haluavat ehdottomasti, että heidän työtään näytetään kaikille Air Playn kautta :) Näissä hetkissä ope tietää tehneensä edes jotain oikein, vaikka aina ei ole helppoa (eikä pidäkään olla, jotta mielekkyys säilyy)."
Tulen itse siitä vanhasta maailmasta, jossa naapuriapu ja talkoot olivat arkea. Isovanhemmat opastivat: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan."

Jaa jotain -päivän verkkopaikat jakajille ja seurailijoille

tiistaina, joulukuuta 10, 2013

Yhteisöllinen oppimisen design ja taikapussin heilautus

Online Educa Berliini nähty ja koettu toisen kerran. Eivät Pohjanmeren myrskytkään karkottaneet päivänpaistetta ja tähtipölyä päänupistani. Sain valaistuksen ja intopläjäyksen. Unelmajutut ovat mahdollisia. Joku tekee niitä jo. Työpaja löi ällikällä.

Arpomalla valitsin keskiviikon 4.12. työpajoista sellaisen, jossa luki learning co-design. Ennakkoon oli tullut jo pieni valmistava tehtävä. Pääsimme maistiaisina kolmessa tunnissa kokeilemaan suunnitteluprosessia, joka aitona toteutuksena kestää koko työpäivän.

ESR-projekti pörrösi taustalla: Meeting teachers' co-design needs by means of Integrated Learning Environments eli METIS. Kehitteillä on avoimen lähdekoodin härveli ja avoimen yhteisöllisen jakamisen ja kehittelyn foorumi, joka antaa menetelmiä ja työvälineitä sekä oppimisprosessien suunnitteluun, muotoiluun että konkreettiseen rakenteluun. Taustalla on 10 vuotta kehittämistyötä, nyt menevä hanke jatkuu 2015 ja vakuuttivat, että homma jatkuu. Nykyisellään työskentely-ympäristöä oli koeajettu vasta muutamassa työpajassa, mutta kokemukset olivat olleet lupaavia.

Lyhyesti:
  • ovat perustaneet ja avanneet opettajille yhteisöllisen suunnittelun verkkoympäristön: Integrated Learning Design Environment eli ILDEn
  • ILDEssä jokainen voi luoda omia suunnittelun apuvälineitä sekä suunnitelmia (LdS Learning design Solutions), tagittää niitä, lisätä CC-lisenssejä, jakaa niitä muille yhteiseditointia varten (ympäristössä voi perustaa myös ryhmiä ja jakaa sisältöjä ryhmille), julkaista avoimeen verkkoon sekä kopioida, selata ja kommentoida toisten jakamia tai julkaisemia
  • ILDEssä on valmiina useita erilaisia ideointiin ja suunnitteluun sopivia mallipohjia, esimerkiksi kurssikartta tai käyttäjälähtöiseen suunnitteluun luotuja persoonakortteja
  • ILDEssä voi rakentaa havainnollisen visuaalisen työvälineen avulla oppimisprosessin vaiheet, sovittaa vaiheet toiminnallisiin rakenteisiin ja pedagogisiin malleihin sekä tietylle oppijaryhmälle ja tiettyyn virtuaaliseen toteutusympäristöön
  • GLUE-PS:n avulla koko rakenteen voi viedä virtuaaliseen oppimisympäristöön, tällä hetkellä MediaWikiin tai Moodleen
  • ILDEn voi perustaa tarvittaessa kokonaan suljettuna järjestelmänä omalle palvelimelle
Alla muutamia kuvia työskentelystä: oppimisprosessin rakenteen suunnittelu sujuu visuaalisen työvälineen avulla, työvälineessä näkyy mm. jokaisen oppijan polku, kuvassa näkyy pyramidimalli, jossa ensin jokaisella on yksilötehtävä, sen jälkeen jakaudutaan ryhmiin ja lopuksi työskennellään kaikki yhdessä:




Kun opintokokonaisuus on suunniteltu valmiiksi, se viedään haluttuun ympäristöön. Pohja säilyy ILDEssä ja samaa rakennetta voi siis jakaa muille, muokata, monistaa ja varioida. Ensimmäinen rakennustyö vaatii askartelua, mutta kokemus oli vaikuttava.

Yishay Mor, Davinia Hernández-Leo ja Yannis Dimitriadis
Työpajan vetäjä professori Yannis Dimitriadis Valladolidin yliopistosta Espanjasta korosti, että verkkototeutusten designissa on tärkeää päästä korkeammalle abstraktiotasolle kuin mitä normaalisti tehdään: visualisoinnin avulla suunnitelmista tulee havainnollisia ja kommunikoitavia, niitä voidaan arvioida ja kehittää pedagogiyhteisössä ja mikä myöskin erittäin merkittävää, niitä voidaan jakaa ennen sisältöjen sijoittamista eli sama rakenne voi toimia sopivasti muokaten useilla kursseilla eri oppiaineissa. Näin päästään kiinni yhteisölliseen pedagogiseen designiin.

Video esittelee nyt vielä demovaiheessa olevaa työskentely-ympäristöä:




- - - - - - - - - - -
Jälkikirjoitus muutama tunti myöhemmin. Kirjoitin Facebookin TVT-opetuskäytön ryhmään aiheesta ja talletan tähän sinne pähkäilemäni lauseet:

Tässä ryhmässä ollaan kiinnostuneita TVT:n roolista opetuskäytössä. Viime aikoina näemmä vähän ajautunut vastakkainasetteluihin ja hyvä-paha-akselille TVT:n osalta jutut. Niputetaan helposti, vaikka pitäisi ehkä purkaa enemmän osiin, vaiheisiin, kontekstiin, kohderyhmälle. Ja löytää TVT:n luonteva rooli. Reseptiksi toivoisin enemmän suunnittelua ja muotoilua, lisää laatua ja tämä kaikki vielä vähenevällä työtaakalla. Tarvitaan apuvälineitä ja vertaistyöskentelyä. Online Educa Berliinissä sain maistiaisia teknologian mahdollisuuksista opetuksen tukena tässä mielessä (linkki tähän bloggaukseen).

Aalto-yliopistollakin tapahtuu mielenkiintoisia samalla alueella: http://edukata.fi/fi/

Oppimisen suunnittelussa ja muotoilussa (desing) astetta korkeampi abstraktiotaso avaa keskustelun yleisempiin tavoitteisiin, menetelmiin, työtapoihin, etenemisen vaiheisiin, oppimisprosessin suunnitteluun, oppijan polkuun ja sen tukemiseen, arvioinnin ja palautteen järjestelyihin. Monipuolisuus on tärkeää, samoin motivointi, mielekkyys, merkityksellisyys, kiinnostavuus, selkeys, tavoitteellisuus, oppijan aktivoituminen. Miten näitä ja muita asioita voisi tukea hyvällä suunnittelulla, hyvillä menetelmillä, hyvällä sisällöllä?

Design-osaajilla on paljon annettavaa opetusalalle. Prosesseja, malleja, apuvälineitä, työskentelytapoja. Meillä olisi huimasti opittavaa tässä suhteessa. Nyt kinastellaan nyansseista, käytetäänkö sahaa, kirvestä vai puukkoa (RT, iOS vai Android tms.). Kunpa päästäisiin luomaan tukevia rakennustelineitä ja hyödyntämään sitä, missä olemme kumminkin ihan tosi hyviä: pedagogisia malleja, oppimisprosessiajattelua, oppijalähtöisiä menetelmiä ja työtapoja.

Itse kaipaan selkeyttä nykyisen hukuttavan ja vyöryvän sälän sijaan. Nousua vuorille, näkymää vähän kauemmas ja siitä suunnistaen taas lähelle, käytäntöön, aitoon toimintaan, jossa jokaisen ei tarvitsisi loputtomasti keksiä pyörää uudelleen. Nyt tämä TVT:n opetuskäyttö on vähän kuin pommin jäljiltä, sirpaleista ja rikkonaista. Paljon hyvää tehdään ja tapahtuu, onneksi sekin nousee esiin. Osaamista meillä on valtavasti, kun vain saisimme kaiken potentian hyvin hyrräävään systeemiin.

EDIT: Salla Vainio vinkkasi samaan saumaan toisen aihepiiriin liittyvän eli Learning Design Support Environment.

maanantaina, huhtikuuta 29, 2013

Opetusalan hankkeilta heruu julkista hyvää

Kun 2004 ensimmäistä kertaa tutustuin opetusalan kehittämis- ja koulutushankkeiden maailmaan, elettiin aikaa, jolloin kaikki julkaistiin visusti suljettujen nettiovien takana tai mieluiten painotuotteina. Avoimet verkkosivut olivat harvassa, verkostoja ei juuri ollut ja tvt-kehittäjäihmiset matkustivat lentokoneilla, junilla ja autoilla Helsinkiin verkottumaan keskenään.

Iloisena nyt huomaa, miten hankkeet jakavat yhä systemaattisemmin tuotoksiaan. Jakamisessa käytetään joskus jopa Creative Commons -lisenssejä ja näin saatetaan kertaalleen julkisesti rahoitettu yhteiseksi hyväksi ensisijaista kohderyhmää laajemmalle joukolle.

Olen ihaillut, miten selkeästi ja systemaattisesti PAOK-hankkeen Matleena Laakso julkaisee diaesityksiä. Hänen kokoamissaan diaesityksissä kannesta löytyy kaikki oleellinen tieto ja viimeisessä diassa vielä selostetaan CC-lisenssin suomat oikeudet selkokielellä. Kansi ja viimeinen dia toistuvat aina samanlaisina. Esityksistä muodostuu sarja, jonka tunnistaa.

Myös meidän töissä AVO-hankkeessa (AVO = avoimet verkostot oppimiseen, ESR-rahoittajana) olemme pyrkineet toteuttamaan systemaattisuutta diaesitysten julkaisussa. Olemme laatineen sosiaalisen median hyödyntämisen kynnyksiä madaltamaan opasteita, jotka auttavat ensiaskeleitten ottamisessa.

Samaa mallia on pidetty myös pedagogisten vinkkiesitysten kanssa Open Päivitys -koulutushankkeessa, meidän töitä sekin (OPH:n rahoittamaa henkilöstökoulutusta). Diaesitykset, videot ja muut CC-lisenssein jaettu on koottu mm. Edula-mediakirjastoon.

Olemme käyttäneet diaesitysten tuottamiseen ja jakamiseen Google-esitystä, koska sen avulla olemme voineet avata esitykset myös käyttäjien päivitettäväksi. Avatuista esityksistä on myös tarvittaessa helppo käydä kopioimassa omaan käyttöön haluttuja osia. Esitykset on koottu kansioon ja kansio on julkaistu linkin saaneille katsottavaksi. Jaetun Google-dokumenttien kansion esikatselukuvat eivät avaudu kaikilla selaimilla, mutta esitysten nimet yleensä näkyvät ja niitä klikkaamalla pääsee selaamaan ja avaamaan esityksiä. Tällä hetkellä diaesityksiä on jaetussa kansiossa jo 48 kappaletta.


AVO:n diaesityksissä kansi ja kakkosdia toistuvat samankalaitaisina. Koska tekijöitä on useita ja esityksiä on kertynyt useamman vuoden ajan, vaihtelua löytyy. Systematisointia varten olemme tehneet ohjeet. Tätäkin ideaa saa hyödyntää ja jalostaa.

keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013

Oppikirja luo kantensa

Sometu-verkostossa avattiin viime syksynä keskustelu unelmien oppikirjasta: Mitä ja millainen on oppikirja uusissa muodoissaan? Millainen on tulevaisuuden oppikirja?

Aihe kiinnosti, joten Sometu-verkosto AVO-hankkeen kanssa esitti teeman ITK-raadille ja lupa saatiin. Tämän kevään ITK-konferenssissa oli siis teemaseminaari Oppikirja uusiksi.

Toteutusmuoto jalostui ja pelkistyi suunnittelun aikana. Taustalla oli ajatus elävästä miellekartasta ja Haminan ympyräasemakaavasta. Lopputuloksena oli säteittäin pöydillä kalustettu sali, jossa kymmenen teemapöytää. Tori-tyyliin yleisö sai vaeltaa teemapöydissä. Esittelijät johdattivat aiheeseen vapaalla tyylillä. Yleisöä sai hyödyntää tuotekehitykseen ja ideoitten testaamiseen. Osassa pöydistä tunnelma oli keskustelevaa, kyselevää ja ideoivaa. Osassa pidettiin esityksiä omasta jutusta. Yleisö liikkui tai jumittui halunsa mukaan. Saliin syntyi myös yleiseen toritunnelmaan sopivasti sponttaaneja pienryhmiä. Mukana oli kaikkiaan 80 osallistujaa.

Eräs teemapöytien esittelijoistä, e-Opin Johannes Pernaa, kuvasi blogissaan teemaseminaarin menetelmää näin:

"Oppikirja uusiksi -seminaarin konsepti oli seuraavanlainen:
  1. Kustannusalan avoimet ja kaupalliset toimijat sekä eri sidosryhmät istutettiin pöytiin ympäri suurta seminaarisalia.
  2. Seminaarin järjestäjä Sometu-verkosto veti lyhyen alustuksen alan kehittymisen mahdollisuuksista ja haasteista.
  3. Seuraavaksi tapahtumaan osallistuneet konferenssivieraat istutettiin eri toimijoiden pöytiin. Pöydissä tehtiin yhteisöllistä tiedonrakennusta siitä, millainen tulevaisuuden oppikirja voisi olla ja millaisiin haasteisiin sen tulisi vastata.
  4. Vieraat eivät pysyneet koko ajan samassa pöydässä, vaan he kiersivät juttelemassa eri toimijoiden kanssa seuraavan tunnin ajan.
  5. Keskustelut dokumentoitiin muistilapuille, jotka ryhmiteltiin luokkiin laadullisen sisällönanalyysin metodein.
  6. Lopuksi data palautettiin Sometu-verkoston edustajille."
Tapahtumassa tuotettiin joukkovoimalla suuri määrä ajatuksia ja ideoita. Yleisön pääosa oli käytännön opettajia. Keskusteluissa keskityttiin oppikirjaan ja sen uusiin muotoihin. Pedagoginen näkökulma on luonnollinen peilauspinta.

Seuraavana tehtävänä on jalostaa ajatuksia, unelmia ja ideoita sekä miettiä jatkotoimenpiteitä. Yleisö toivoi ainakin kohtaamista OPH:n ja OPS-työryhmien kanssa.

Tapahtuman muistiinpanoja silmäilemällä huomaa toiveen elävästä oppikirjasta, jossa olisi valmista sisältöä, mutta sellaisessa muodossa, että sitä voisi muokata ja täydentää ja että sisältö olisi muutakin kuin PDF:ksi muutettu kirja.

Mielenkiintoista onkin se, että nyt osittain kirja ui digitaalisessa muodossa sähköisiin oppimisympäristöihin (sillekin alalle on tulossa uusia tulijoita). Avoimia ja maksullisia kirjoja voidaan hankkia samaan ympäristöön, avoimien sisältöjen tuotanto systematisoituu, avointen ja kaupallisten välimaastoon nousee uusia toimintamalleja.

Mitä seuraavaksi voitaisiin tehdä? ITK-session muistiinpanot on koottu yhteen. Niitä kertyi 25 sivua. Aineisto on käytettävissä. Tästä pääset lukemaan aineistoa ja tästä dokumentin muokkaustilaan.
Jos sinulla syntyy idea, miten aineistoa voi jalostaa, jaa ideasi tai toteuta se. Blogikirjoitukset aiheesta ovat tervetulleita. Voit ilmoittaa ideasi, tuotoksesi, bloggauksesi tms. palautelomakkeella.

Oppikirja uusiksi -teemasta on jo syntynyt ja syntymässä:
Itse olen unelmoinut samoista asioista jo pitkään. Sain kutsun keväällä 2007 ITK-päiville puhumaan tulevaisuuden oppimateriaaleista. Silloin tiivistin asian näin:

"Tulevaisuuden oppimateriaalit pedagogin käsissä – Elävää oppimateriaalia ja virtuaali-ikkunoita

Varmaa ja pysyvää tietoa ei ole. Tämä totuus on toisille ikävä, toisille luonnollinen. Perinteinen oppimateriaali on esittänyt sen hetkisen tiedon mukaan varmoina pidettyjä tietoja. Useita ja keskenään ristiriitaisia tietoja ei ole yleensä opetettu.

Maailma, jossa elämme, pakottaa selviytymään keskenään ristiriitaisten ja epätäydellisten tietojen kanssa. Millä tavalla koulu voi valmentaa tähän? Käyttämällä perinteisten tietolähteitten rinnalla muita tiedon lähteitä. Opettamalla oppijoita omaksumisen lisäksi tutkimaan ja ajattelemaan asioita.

Ajattelun ja tutkimisen taitoja ravitsevat luokkahuoneessa digitaalisten lähteiden ja yhteyksien kautta avautuvat virtuaaliset ikkunat. Niiden kautta oppimistilanteessa ovat läsnä elävät, autenttiset, ajankohtaiset, yhteisöllisesti tuotetut ja vuorovaikutteisesti syntyvät oppimisaineistot."

Esitystäni en laittanut diasarjaksi vaan wikisivulle, jossa oli kaksi kuvaa. Muistan, kun laadin yllä olevaa kuvaa. Ensimmäinen läppärini ja koevalvonnassa pöydältä napattu MAOLin taulukko. Myöhemmin samana vuonna kesällä tiivistin ydinsanomani unelmieni oppikirjasta tähän blogiin:

"Tämän kevään ITK-päivillä sain ilon esittää omia ajatuksiani tulevaisuuden oppimateriaaleista. Aloitin unelmallani, vaikka sitten puhuin enemmän tästä päivästä, vuorovaikutuksesta oppimisessa, wikeistä ja semmoisesta. Unelmani liittyy oppikirjoihin.

Tähän asti olen tavannut ainoastaan ajatuksia siitä, kuinka kirja viedään tietokoneeseen tai verkkoon. Mutta minun unelmakirjassani asia on toisin päin. Tietokone ja verkko on viety kirjaan. Kirja on samanlainen kuin nyt - no melkein ainakin. Mutta siinä on sisällä tekniikkaa ja verkkoyhteyksiä. Kirjalle voi esimerkiksi jutella, voin tehdä muistiinpanoja puhumalla. Ja kirjan sivuille kirjoittamani liittyy osaksi muiden samaa kirjaa lukevien kommentaarifilettä. Parhaimmillaan kirjailijakin on mukana keskustelussa. Ja kustantaja reagoi huomioihin ja kysymyksiin, kirjakin saattaa päivittyä, tai ladata uusia versioita itseensä (onhan sitä alkuperäistä aina mukava lukea)."

Aina kannattaa unelmoida. Unelmat tuppaavat toteutumaan. Siksi pitää olla myös tarkka, mitä unelmoi. Tulevaisuuden oppikirjoja kannattaa nyt unelmoida yhdessä. Tule mukaan keskusteluihin (Sometun Ning ja Facebook-ryhmä) tai tee vaikka talletus Unelmapankkiin. Asiat etenevät toki hitaasti, mutta oppikirjan digitalisoituminen näyttäisi olevan nyt selkeä suunta. ITK-tapahtumassa yksi pöytä kurkisti kohti tulevaisuutta, vuoteen 2023. Ihan radikaaleja visioita ei maalailtu. Ehkä korkealentoisempia unelmia tallettui kilpailulomakkeille ja unelmapankkiin.

Yksi aktiviteetti on Sometun seuraava kuukausitapahtuma, jossa käsitellään ITK-tapahtuman tuotoksia ja työstetään niitä eteenpäin. Ajankohta on ensi perjantaina, 19.4. klo 14-16 ks. tapahtumatiedote. Verkko-osallistuminen Adobe Connect (kirjaudu vieraana) http://connect.ilonait.fi/sometu. Paikalliryhmiä kokoontuu eri puolilla maata, lisätietoja http://sometu.wikispaces.com/Sometun+kuukausitapahtumat+2013.

keskiviikkona, maaliskuuta 27, 2013

Open Päivitystä... ja homma jatkuu

Lisää tätä! Toivoivat opettajat.
Olen pari viime vuotta ollut töissä kahdessa Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa opetusalan hankkeessa: AVO (Avoimet verkostot oppimiseen ja Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin) sekä Open Päivitys. Viimeksi mainittu päivittää opettajia opetusteknologian pedagogiseen käyttöön.

Open Päivityksessä olemme luoneet verkotokouluttajien toimintamallin, jossa koulutuksen toteuttujana ei ole yksi organisaatio vaan usean osaajan yhdistelmä. Samaa toteuttaa myös AVO. Tuloksena on kombinaatio, jossa löytyy laajaa osaamista ja osaamisen yhdistelmiä. Osaamisverkosto ei synny hetkessä eikä pysy toimintakykyisenä pelkällä hyvällä tahdolla.

Molemmissa hankkeissa olemme kehittäneet lukuisia keinoja tehdä omaa työtä näkyväksi, oppia vertaisilta, työskennellä yhdessä, liittää erilaisten osaajien taitoja ja tietoja yhteen. Käytämme jatkuvasti jaettuja dokumentteja, virtuaalisia juttelutiloja, jaettuja kalentereita ja monia muita keinoja.

Open Päivityksessä olemme jalostaneet koulutuksen mallia ja kirjoittaneet kaikki vaiheet yhteiseen tuotantokäsikirjaan, jolla on mittaa 24 sivua. Tällä tavalla uusi toimija pääsee mukaan systeemiin.

Tiimityönä olemme erityisesti työstäneet koulutuksen arviointi- ja palautemalleja sekä vertaisoppimisen mallia. Viimeksi mainittu on ollut vaativa, sillä opettaminen on pitkään ollut yksin tekemistä. On ollut haasteellista luoda sellaisia tulokulmia ja toimintoja, joilla yhtä aikaa huomioidaan yksilöllisyys ja itsenäisyys ja toisaalta kannustetaan oppimaan toisilta ja tekemään yhteistyötä. Onneksi tässäkin olemme saaneet yhteen monta viisasta päätä ja alan kehittäjää. Tulossa on Vertaisvihko eli työkirja vertaistyöskentelyn tueksi. Myös Vertaispäivittäjän lyhytkurssi, johon on rakennettu askel askeleelta etenevä, ei liian työläs, mutta silti rikas, kokonaisuus.
Parhaillaan Open Päivittäjät kokoavat yhteen oppimisprosessien ja oppimistehtävien suunnittelun apuvälineitä ja suunnittelumenetelmiä. Dokumenttia pääsee myös rikastamaan, dokumentin alusta löytyy toimintaohjeet.

Koulutuksista on julkaistu didaktisia ideoita kaikkien saataville, nimittäin jokainen kaipaa hyviä esimerkkejä ja tuntumaa, mitä opetusteknologian avulla voisi tehdä. Open Päivitys ei ole luonut uutta erillistä ideoitten julkaisupaikkaa, vaan osallistujat ohjataan käyttämään olemassa olevia: OPH:n Hyvät käytännöt, Osaava-ohjelman Open kortit tai Aalto-yliopiston ja kumppaneiden LeMillin Sisällöt tai Menetelmät. Koulutuksen koordinaatio vie LeMilliin myös kaikki lomakkeella ilmoitetut vinkit, jos osallistujalle tämä on mieluisin tapa.



maanantaina, maaliskuuta 25, 2013

Avointen oppisisältöjen luokittelun hahmottelua

IT-kouluttajat antoivat kevätretkeään varten haasteen selventää aihetta avoimet oppisisällöt. Mietin käyttäjän (oppijan, ohjaajan, opettajan) näkökulmaa. Luonnostelin kaksi tulokulmaa: a) valmiit sisällöt ja b) itse tuotetut.

Ensimmäiseen luokkaan kuuluu sisällön palasia, vähän kuin Lego-palikoita ja isompia kokonaisuuksia, ihan kuin Lego-rakennuksia. Lisäksi on raaka-aineita, ihan kuin tee-se-itse -tyypille muovirakeita: tee näistä omat Legosi.

Toinen luokka on toiminnallista (ja toki näistä syntyy ensimmäisen luokan sisältöjä, mutta siis ajattelin tätä käyttäjän näkökulmasta, että ensin helpoimmasta eli valmiista liikkeelle). Käyttäjälähtöisessä tuotannossa kolme keskeistä toiminnallisuutta ovat jakaminen, kuratointi ja verkostoissa toimiminen.

Esimerkkejä ja linkkivinkkejä aina kaivataan. Niinpä laitaoin editoitavaan muotoon jäsennyksen esimerkkeineen. Käy rikastamassa, jos mieleesi tulee hyviä esimerkkejä! Ja piirtelin vielä pienen pikkuruisen infografiikan sikiön asiasta (on vielä matkaa kunnollisten tekemisosaamiseen). Klikkaa kuvaa, saat sen suurempana. Jos kuvasta on iloa, sen voi tulostaa pdf:nä SlideSharesta.


lauantaina, helmikuuta 09, 2013

Avoin oppiminen, opetus ja avoimet sisällöt – huuhaa vai jihuu?

Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Jaa jotain 11.3.2013

Opiskelija vuosien takaa chattäili muutama tunti sitten Facebookissa. Kertoi muistelleensa, miten opastin opiskelutaitoihin. Kätevästi vanhat kurssiaineistoni ovat netissä ja sieltä saatoin laitella linkkejä, ihan on aiheesta mp3-äänitteitä ja niistä pdf:nä tiivistelmät. Tein aikoinani paketin, kun keskimmäinen valmistautui reaalikokeeseen ja toki myös omille opiskelijoilleni, mutta ykkösmotiivina oli minikurssi omalle lapselle.

Teemme Kari A. Hintikan kanssa töitä Suomen eOppimiskeskuksen luotsaamassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Hankkeen agendalle kuuluu masinoida nimensä mukaista asiaa Suomessa. Koskapa maaliskuussa vietetään kansainvälisesti Open Education Week -tapahtumaa, päätimme laittaa pallon pyörimään kevyyeen tyyliin, avoimen netin kaverisuosittelun hengessä:
Aiheesta innostuneitten kesken ehditään vielä ideoida sopivat tapa kerätä tuloksia. Usutamme jakamaan laajalla skaalalla, jotain, josta arvelee olevan jollekin oppimishaluiselle ihmiselle iloa. Jaettu voi liittyä koulumaiseen oppimiseen, mutta yhtä hyvin harrastuksiin tai työelämässä oppimiseen.

Miksi jakaisimme? Aiheesta on virallisen opetuksen puolella viime viikon aikana kohistu. Emme ota kantaa tuohon, vaan siihen, miten jakaminen ilahduttaa ja auttaa. Virtuaalinen jaettava ei paljon paina, mutta osuessaan tarvitsijalle painoarvoa kertyy.

Kenenkään ei ole pakko jakaa. Saa lurkkia, saa vapaamatkustaa ja saa myös haukkuaräksyttää jakajia. Yhdenlaista jakamistahan sekin on.

Vapautin (CC BY-SA) tapahtumaa varten yhden piirrokseni vuodelta 2008. Kuvassa Unkelo ja Tunkeli, nuo hillittömät veljekset, jakavat jotain toisilleen netin kautta. Ja kivaa näyttäisi olevan.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2013

Materiaalejani ette saa!

Linda Saukko-Rauta kiteytti oivaltavasti rintamalinjoja.
Leimahtipa netissä keskustelunloiske avoimista oppisisällöistä. Taidan olla osasyyllinen, vaikka en ymmärrä, miksi. Varoitan heti kärkeen: en vastusta suljettuja sähköisiä oppimisympäristöjä, en manifestoi sen puolesta, että kaikkien opettajien pitää jakaa aineistojaan, en usko mustavalkoisiin asetelmiin. Itse jaan avoimesti, koska koen sen globaalieettisenä velvoitteena: ihmiskunta on suurten ongelmien keskellä ja niitä voimme ratkoa vain yhdistämällä osaamistamme ja toimintaamme.

Juttu leimahti näin:

1. EKO-blogi julkaisi 14.1. aamulla vierasbloggaukseni, jonka sain vapaasti muotoilla ja valitsin aiheen, joka on itselleni ollut läheinen etäopettajana jo vuodesta -02, ja etäopiskelijana edelliseltä vuosituhannelta, elikäs avoimet oppisisällöt. Bloggausta on luettu kahdessa päivässä aihepiirin huomioiden huimat 2 347 kertaa ja FB-peukutettu 104 kertaa.

2. Eräs opetusalan kehittäjäihminen jakoi omalla FB-seinällään myönteisesti kommentoiden linkin kyseiseen bloggaukseen.

3. Hänen FB-kaverinsa suivaantui maanantai-iltana kohtuullisen reippaasti jostain bloggaukseeni liittyen (ilmeisesti otsikosta, kommenteista päätellen ei ollut lukenut juttua). Hän käytti kommenteissaan poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia. Kertoi olevansa OAJ-aktiivi, pitkän linjan opettaja.

4. Vesa Linja-aho bloggasi asiasta tiistain puolella. Kommentointi kävi kuumana.

5. Asia herätti printtimedian. Hesari soitti Vesa Linja-aholle ja haastatteli häntä, kysyi jatkohaastateltavia, Vesa antoi nimeni. Hesari soitti minulle. Satuin olemaan pääkaupungissa, seurauksena haastattelu.

En mitenkään yllättynyt tästä kuohahduksesta. Olen saanut tuntumaa varsinkin OAJ:n suunnalta kiivaaseen vihamieliseen lähestymiseen, kun kyse on taikasanoista tieto- ja viestintätekniikka, internet, etäopetus ja verkkokurssi. Olen saanut järjestön edustajalta huutoraivarit korviini asiasta jo vuonna 2005.

Kysyin itse opettajana jatkuvasti: ketä varten koulu on, miksi teen tätä työtä. Ei mitään epäselvää: koulu on oppijaa varten, opettaja tekee työtä oppimisen edistämiseksi, oppijoiden tulevaisuuden eteen. Olen saanut omilta opettajiltani evästä elämään. Saman mission koin arvokkaaksi itse opettajana.

Nyt leimahtanut keskustelu ajautui ikävästi palkkauskysymyksiin. En itse millään kyennyt ymmärtämään argumenttia, jonka mukaan jakaessaan avoimesti opettaja varastaa leivän kollegan suusta, koska työnantaja vetää johtopäätöksen, ettei nettisisältöjen tuottamisesta tarvitse maksaa erikseen eli kaikilta palkkaa pois siltä osin. Ikään kuin kovinkin yleisesti opettajille maksettaisiin lisäliksaa nettisisältöjen tuottamisesta (mikä ei ole totta). Kommentoinnissa vedottiin myös tekijänoikeuksiin siihen malliin, että lämpimästi suosittelen maan huippuasiantuntijoiden, Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen avoimia nettisisältöjä ja maksullista kirjaa Opettajan tekijänoikeusopas (heidän blogissaan kommentoitiin tätä asiaa ja Ville Oksanen vielä erikseen Tietokone-lehden blogissa).

Erilliskorvausten paikka on hyvin perusteltua pioneerityössä, uuden tekemisessä. Kun oppi karttuu ja rutiinit kertyvät, lisätyötä ei enää ole vaan teknologian sulautuminen opetukseen ja oppimiseen vähentää opettajan työtä. Tätä makeutta eivät kriitikot ole selvästikään päässeet maistamaan. Erääseen haastatteluun vastasin jo 5 vuotta sitten, että minulle pitäisi maksaa, että en käytä nettiä ja verkkopalveluita opetustyöni apuna.

Omat argumenttini avointen oppisisältöjen puolesta perustuvat vuosikymmenen kokemukseen paitsi oppisisältöjen jakajana myös etäopettajana, verkkokurssien laatijana ja opettajana, oppisisältöjen tuottajana kustantajille:
  • oppisisällöt ovat opetuksen oheistuote (kun verkkotyökalut tulevat tutuiksi, verkkosisältöjen tuottaminen ei aiheuta lisätyötä verrattuna muihin tapoihin valmistella ja toteuttaa opetusta, tein tästä kenttäkokeen vuonna 2007)
  • sisällöt paranevat dialogin ja vertaistuotannon prosessin kautta, avoin jakaminen johdattaa opettajan oppimaan uutta ja kehittymään ammatissaan
  • sisällöt sinällään eivät johda oppimiseen tai opettajan korvaamiseen, jos näin olisi, kirjastolaitos olisi jo aikaa sitten tehnyt opettajat tarpeettomiksi
  • on ihan oma juttunsa suunnitella ja laatia verkkokurssi (sekä vetää kyseinen kurssi), sellaisille työlle on kysyntää, eikä avoin oppisisältöjen jakaminen mitenkään eliminoi tai korvaa verkkokurssin tuottajien työtä, päin vastoin, mitä enemmän netissä on informaation sälää, sitä enemmän kaivataan ammattilaista auttamaan viidakossa ja mitä enemmän kysyntää joustaville opiskelumuodoille on, sitä enemmän töitä taitaville verkko-opettajille.
Eri ammattialoilla kuljetaan kipupisteiden kautta uusiin kehitysvaiheisiin. Opetusalalla on ollut mahdollista kieltäytyä sähköpostin käytöstä vielä viisi vuotta sitten, kuten itse äitinä sain kokea.

Kyse ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kenenkään yksittäisen opettajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan kokonaisuudesta, sen johtamisesta, rakenteista. Vanha toimintakulttuuri on ollut vankka. Sillä on ollut ja on edelleen vahvuuksia. Nyt olisi pystyttävä tunnistamaan tosiasiat ja suunnistamaan tulevaisuuteen yhdessä. Tunteenpurkauksille on oma sijansa, mutta niiden pohjalle ei voi laatia suuntaa tulevaan. Kyse on kuitenkin lapsistamme ja nuoristamme, heidän tulevaisuudestaan.

Meillä on loistava oppimisilmasto, vauvasta vaariin. Näillä leveysasteilla ei ole pärjännyt ilman hinkua uuden oppimiselle. Sitä kipinää toivon kaikille, erityisesti tässä taloustaantumaa uhkuvassa ajassa! Työn iloa soisin kaikille opettajille. Hieno ammatti. Arvokasta työtä.

EDIT:
PS. Keväällä -08 YLE tuotti sarjan opetuksen ja oppimisen uusista tuulista. Olin mukana sosiaalisen median osiossa, josta tuo otsikon teesi. Ohjelma löytyy edelleen Opettaja.tv:stä.

HS 16.1.13, juttu Tuomas Peltomäki ja Jorma Salovaara, kuva Fanni Oksanen.

torstaina, lokakuuta 11, 2012

Mikä Google-kalenterin vitsi avoimissa hankeverkostoissa?

Kollegani Kaisan kanssa olimme tiistaina opastamassa opettajaryhmää sosiaalisen median palveluiden hyödyntämiseen omassa työssään. Yhtenä esittelykohteena oli Google-kalenteri. Kommenteissa kyseltiin, mikä idea Google-kalenterin käyttämisessä on, kun koko oppilaitoksen henkilökunta käyttää intranetin kalenteripalvelua.

AVO-hankkeessa tutkimme ja kehitämme avointen oppimisverkostojen organisointia ja toiminnan mahdollistamista. Olemme monta vuotta opetelleet itse asioita, joita opetamme muille. Ajanhallinta on eräitä hankalimmin systematisoitavia asioita toimijaverkostossa. Kokoan tähän nyt listan käytännössä koeteltuja etuja, joita yhteisen kalenterin käyttämisestä syntyy.

Olen kokeillut erilaisia kalenteripalveluita. Google-kalenterin monipuolisuus on vakuuttava.

Eri kalentereiden synkronointi

Hankeverkostoissa on tyypillistä, että toimijat ovat useista organisaatioista. Heillä on työn puolesta erilaisia sähköisiä kalentereita tai ei laisinkaan sähköistä kalenteria. Google-kalenterin voi synkronoida kalenterijärjestelmien kanssa, jotka tukevat iCalendar-muotoa.

Kaikki kalenterit yhdessä kalenterissa

Monen hankeverkostoissa toimijan työnkuva jakautuu osahankkeisiin, jopa työtehtäviin usean työnantajan palveluksessa. Yhden ryhmän kanssa käytetään yhtä yhteistä kalenteria, toisen ryhmän kanssa toista. Jossakin projektissa ylläpidetään sekä ulkoista että sisäistä kalenteria. Google-kalenterissa on mahdollista yhdistää kaikki itseä koskevat kalenterit samaan kokonaiskalenteriin. Kalenterit voi erotella väreillä ja niiden näkymistä omassa kokonaiskalenterissa voi säätää itse. Google-kalenteria pitää siis lähtökohtaisesti ymmärtää usean kalenterin summana.

Kalenterien jakaminen

Jokaisen kalenterin voi jakaa rajatulle käyttäjäjoukolle (sisäinen kalenteri) ja julkaista myös avoimesti saataville linkin kautta tai verkkosivulle upotettuna (ulkoinen kalenteri). Muille käyttäjille jaettaessa kalenterin käyttöoikeuksia voi säätää. Toiselle voi antaa pelkän katseluoikeuden tai laajemmat muokkaus- tai hallinnointioikeudet. Verkkosivuille upotettavan kalenterin ulkoasua voi säätää helppokäyttöisen editorin avulla.

Kollegoiden kanssa voidaan jakaa myös henkilökohtaisten Google-kalentereiden varattu-näkymät eli työkaverit eivät näe, mitä toisen kalenterissa lukee, mutta näkevät, koska toinen on vapaa ja koska varattu.
AVO-hankkeen ulkoinen kalenteri upotettuna verkkosivulle.

Kalenterimerkinnän noukkiminen omaan kalenteriin

Jaetusta kalenterista kalenterimerkinnän voi liittää omaan Google-kalenteriin. Tämä oli vuosia sitten omien opiskelijoitteni esittämä toive Google-kalenterin käyttämiseen. Kun kalenteri on jaettu avoimeen verkkoon, kuka tahansa voi kopioida kalenterimerkinnän omaan kalenteriinsa.

Toimijajoukko merkitsee tapahtumia samaan kalenteriin

Henkilökohtaiseen kalenteriin vain minä merkitsen tapahtumia. Toimijaverkostossa ja työyhteisössä jaettuun kalenteriin voi jokainen osakas merkitä tapahtumia. On tärkeää luoda vastuutuksen rutiini: jos joku hoitaa tiettyä tapahtumaa, hän myös tekee kalenterimerkinnän. Vastuuvuoroa voi myös kierrättää.

Muistutusten lisääminen ja kalenterikutsut

Kalenterimerkinnän voi lähettää kutsuna tapahtuman osallistujille. He saavat tiedon sähköpostitse. Kutsutuille osallistujille voi antaa myös laajennetut oikeudet yksittäisen tapahtuman muokkaamiseen ja uusien osallistujien kutsumiseen, jos niin halutaan. Ja tämä onnistuu, vaikka kutsutuilla ei muuten ole käyttöoikeuksia kalenteriin.

Muistutuksen voi tilata monella tavalla: ponnahdusviestinä (näkyy jos olet muistutuksen aikaan koneella tai mobiililaitteen Google-kalenteri on aktiivisena), tekstiviestinä tai sähköpostina. Tekstiviestimuistutus vaatii oman kännykän yhdistämisen Google-käyttäjätunnukseen. Muistutuksen voi ajastaa haluamallaan tavalla.

Jos muokkaa tapahtumaa, voi muokkauksesta lähettää automaattisen sähköpostitiedotteen kaikille tapahtumaan liitetyille henkilöille.

Kalenterimuistutukset noudattavat aikavyöhykeasetuksia. On siis tärkeää tarkastaa, että kalenterin aikavyöhyke on asetettu oikein (GMT +02:00 Helsinki). Aikavyöhykkeen valinta löytyy kalenterin oikean yläkulman ratassymbolin takaa: Asetukset > Kalenterit > Kalenterin tiedot.

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman lisääminen on helppoa. Klikataan haluttua päivää ja lisätään tarpeelliset tiedot. Tapahtuman voi merkitä koko päivän tai useamman päivän tapahtumaksi tai tiettyjen kellonaikojen välille. Kun tapahtumapaikkaan laitetaan osoite, paikka yhdistyy Google karttaan. Itse lisään tapahtuman tarkempaan kuvaukseen kaikki tapahtumakutsun tiedot, jolloin tietoja ei tarvitse etsiä sähköpostin syövereistä. Hankeverkostoissa käytetään nykyisin paljon etäpalavereita. Etäpalaverin toteutusohjeet ja esim. verkko-osoite kannattaa aina liittää tapahtumailmoitukseen, koska paikka on olellinen tieto, jota osallistuja etsii.

Synkronointi mobiililaitteisiin

Kun Google-kalenterit on synkronoitu mobiililaitteeseen, kulkee kalenteri ja muistuttaja aina mukana. Karttalinkit saa nopeasti aukaistua reittiohjenäkymään. Mobiililaitteeseen saapuva tapahtumamuistutus on ainakin itseni kaltaiselle flow-tilaan uppoajalle kullanarvoinen.

Hyödyistä huolimatta toimijaverkostossa rutiinien kehittämisen haaste

Niin hieno kuin Google-kalenteri onkin ominaisuuksiltaan, olemme todella pitkän tien kautta viimein pääsemässä omassa toimijaverkostossamme hyvään kalenterin yhteiskäyttörutiiniin.

Asioita sovitaan kovin helposti suullisesti ja sähköpostilla, mutta jaettuun kalenteriin vienti on heikko kohta. Kalenterimerkintä mielletään henkilökohtaiseksi asiaksi.

Nykyisin olemme jo noin 70 % rutiinissa eli melko monet kahden tai useamman väliset tapaamiset merkitään asianomaiseen kalenteriin. Hankeverkostollemme lähtee yhteisesti koottu viikkotiedote maanantaisin klo 12 jälkeen. Tiedotteesta vastaava on saanut kunniatehtävän tarkistaa, että kaikki tiedotteeseen liitetyt kalenterimerkinnät ovat myös Google-kalentereissa.

Hankeverkostossa oleellista on tietää, kenelle mikäkin tapahtuma jaetaan. Olemme laatineet Google-laskentataulukkoon yhteystietojen listauksen, josta kalenterimerkinnän tekijä voi halutessaan laittaa muistutukset kaikille, joita asia koskee.

Periaatteessa kaikki kalenterit on jaettu ihmisille, joita kukin kalenteri koskee. Tämäkin ideaali on vielä vaiheessa. Hankeverkosto elää ja yhteystietolistan ajantasaisena pitäminen vaatii toimenpiteitä. Joku Muu on huono hoitamaan asioita. On siis tärkeää jakaa vastuunakit nimetyille henkilöille ja luoda toimiva rutiini. Ja vaikka sellainen olisi luotu, pitää aika ajoin tarkistaa, toimiiko rutiini.

Opasteita: