Lukemalla oppii – niin uusilla kuin vanhoilla konsteilla

Lenkillä kuuntelu on kivaa. Omakuva 2013.

Kaikki kotonani käyneet tietävät, että minulla on muutama kirja. Jokaisessa huoneessa on teemakirjahylly, parhaassa kolme. Olen myös ahkera kirjaston käyttäjä. En juuri osta romaaneja, paitsi erittäin rakkaita, ihania, sellaisia, joita voi lukea monet kerrat. Ja nykyään tulee ajeteltua myös kirjailijoiden tienestejä – asia, johon Antti Holma sysäsi ajatukset taannoin.

Silmillä paperilta lukeminen ei mitenkään ole minulle ainut oikea lukemisen tapa. Siirryin sähköiseen ja audiolukemiseen heti, kun siitä tuli kätevää ja teknisesti mahdollista. Olen käyttänyt apunani robottilukijaa kuusi vuotta (tässä blogissa 9.11.2014: Korvilla lukeminen vapauttaa jalat, kädet ja silmät). Tein pari vuotta sitten pienen demovideon, kuinka homma toimii. Käytän maksullista Voice Dream -sovellusta. 

Lähes kaikkien älylaitteiden käyttöjärjestelmissä on nykyään tekstistä puheeksi (text-to-speech) toiminnot. Esimerkiksi iOS-laitteilla olen aktivoinut ominaisuuden ja liu'uttamalla kolme sormea näytöllä alaspäin saan lukijan aktivoitua. Koska kuuntelen kirjoja liikkuessani, olen todennut Voice Dreamin hintansa arvoiseksi. Se pysyy päällä ja sitä voi säätää monipuolisesti. Siihen saa myös kauniita lukijaääniä.

Robottilukija on mieluisin itselleni työhön liittyvien tutkimusten ja raporttien lukemiseen. Kun lukijan asentaa reippaalle vauhdille ja lähtee lenkille, kävelyn tahti rytmittyy samalla. Tutulla reitillä kuunteluun uppoutuu. Hupaisaa on, että oivalluskohtiin jää aivoissani paikkamerkki eli muistan, missä kohdassa maantieteellisesti olin, kun kuuntelin tietyn asian.

E-kirjojen lukeminen tietokoneelta on ergonomisesti kauheaa. Pää on väärässä asennossa. Koko keho on väärässä asennossa. Pitää lukkiutua näytön äärelle paikoilleen. Lisäksi näytön valoa pitäisi säätää tavattoman paljon, että se olisi lukemiseen sopiva ja sitten taas se ei ole hyvä muuhun työhön. Sähköisten näyttöjen sininen valo on haitallista silmille. Jos työn lisäksi kaikki lukeminen tapahtuu valoisalta näytöltä, silmien kuormitus kasvaa. 

E-kirjat tietokoneella ovat silti mainioita käsikirjastona: hakulukemiseen ja silmäilyyn. Tiedon etsiminen käy nopeasti ja siteerausten tekeminen on kätevää. Opiskelun avuksi kannattaa asentaa Zotero, jolla voi kerätä lähteiden ja sitaattien kirjastoa itselleen.

Aloin lukea e-kirjoja ensimmäiseksi juna- ja bussimatkoilla 10 vuotta takaperin. Noudin tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja ja ahmin mm. kaikki Juhani Ahon romaanit. Project Gutenbergin kirjahyllyistä löytyy vaikka mitä niin kielitaidon kohottamiseen, kulttuuriseikkailuille kuin aikamatkoille oman kirjallisuutemme alkuaikoihin.  

Kindlen hankin kuusi vuotta takaperin. Siinä kulkee mukana lukematon määrä kirjoja. Akku kestää viikkokausia. Silmille Kindle (ja muut sähköistä mustetta käyttävät lukulaitteet) ovat paperikirjan kaltaisia. Lukeminen onnistuu myös auringonvalossa ulkona. Ensikokemuksia Kindlestä kirjasin 20.7.2014: Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä.

Äänikirjat ovat huippujuttu. Kuuntelin radiosta kirjojen lukua jo aikoja sitten. Lasten ollessa pieniä kaseteille nauhoitettiin Robin Hood, Momo, Lasse Pöystin lukemia Muumeja ja tietenkin huikea Peltsin ja Väänäsen Nalle Puh. Kun Yle Areena avautui, kuuntelin sieltä monet klassikkokirjat, joista suurella lämmöllä suosittelen Esko Salervon lukemana Samuli Paulaharjun Sompiota. 

E-kirjoja ja äänikirjoja tulee lainattua nykyisin kirjastosta. Valikoimat ovat vain aika suppeita. Kirjastokortilla saa muuten nykyään luettua kotoa käsin monia aikakauslehtiä, vaikka Suomen Kuvalehteä! Kirjastojen digipalvelut ovat huikeita. Kannattaa kurkata eKirjastoon.

Hyviä e-kirjoja ostan silloin tällöin Elisa-kirjasta – lähinnä, jos kirjalla on pidempää käyttöä. Elisa-kirjan e-kirjat ovat vesileimattuja eli ne saa Calibre-ohjelmalla siirrettyä Kindleen. Nyt viimein laajasti läpilyönteistä äänikirjapalveluista BookBeat on tietenkin kovassa käytössä.

Oppiakseni uutta tilaan edelleen hyviä lehtiä, kuten niin & näin paperisena ja LongPlayn digitaalisena. 

Aikoinaan hyviä kirjoja löysin kirjakaupoista, sellaisista kuin Akateeminen Kirjakauppa. Vaikka tuon niminen kirjakauppa edelleen löytyy, voin murheellisena sanoa, että vanha Akateeminen katosi ja muutenkin kirjojen kirjakaupat ovat kadonneet. Nykyisissä kirjakaupoissa on pieni kirjavalikoima parhaiten kaupaksi meneviä niteitä. Muuten ne ovat täynnä tingeltangelia – joukossa toki itselleni rakkaita piirrustus- ja askartelutarvikkeita. Niitä minulla on kotivarana muutamaksi vuodeksi päätoimiseen puuhasteluun.

Divareita olen kolunnut ahkerasti nuoresta lähtien. Nykyisin tarkistan aina nettidivareista kiintoisien kirjojen saatavuuden. Hyvin löytyykin aarteita, ja sopuisaan hintaan. Kirjastojen poistomyynneistä löytyy klassikoita pilkkahintaan. Hankin lähinnä vain tietokirjoja näillä keinoin.

Kirjakaupoissa harrastin aikoinaan kirjojen haistelua. Siis satunnaista vaeltelua hyllyjen välillä, sitä, jota voi nimittää serenpiditeettinä, sattumahdollisuutena. Monta rakasta kirjaystävää on löytynyt sattumoisin löytänyt haahuillen hyllyjen välissä. Nyt tuo haistelu ei enää onnistu kuin tositosi harvoin. Valikoimat ovat niin onnettomia. Sen sijalla kuuntelen satunnaislöytöjä etsiessäni kävelylenkeillä ja kotona puuhaillessa Blinkistiä (maksullinen). Mahtavalla ammattitaidolla palvelussa pakataan tuoreiden tietokirjojen anti varttiin sekä tekstiksi että usein myös audioksi. Monet aarteet olen sitä kautta löytänyt. Blinkist on saksalainen ja sieltä löytyy myös hyvää treeniä saksan kielelle. 

Amazonin Audible on kävelylenkkieni parhainta seuraa australialaisten podcastien, All in the Mind ja Future Tense, ohella. Audible on kuukausimaksullinen palvelu, jossa kuukausimaksua vastaan saa kreditin, jolla voi hankkia haluamansa kirjan. Kirjoja voi myös ostaa ja joitakin sisältöjä on tarjolla maksutta. 

Audiblea hankkiessa on oltava tarkkana, minkä maan palvelun hankkii. Avasin nimittäin aluksi itse vahingossa puhelimella yhdysvaltalaisen audible.com -palvelun ja tabletilla australialaisen audible.au -liittymän. Ihmettelin vain, että eikös ensimmäinen kerta onnistunut. Meni joku aika ennen kuin huomasin, että nämä ovat kaksi keskenään erillistä saman palvelun versiota.

Tänä viikonloppuna olen opiskellut Suomen YK-liiton loistavalla kurssilla Opettajat kestävän tulevaisuuden tekijöinä. Kurssin innostamana tuli perustettua oma kirjahyllypaikka aihepiirin kirjoille, joita on kertynyt jo vuosikymmeniä. Koska planetaarinen sivistys, syteemiajattelu ja Senge nousivat esille, avasin Sengen ym. 10 vuotta vanhan kirjaklassikon, The Necessary Revolution. Se löytyi aikoinaan Helsingin Suomalaisesta eräällä kirjojenhaistelukierroksella. Ja voi miten ajankohtainen tuo kirja onkaan. Audiblen kreditillä otin sen kävelylenkeille matkaseuraksi. Uusia oivalluksia ja painavia, isoja ja silti toimeen pantavia ajatuksia syntyi jo ensimmäisistä luvuista.

Samaa kirjaa voi rinnakkain nautiskella eri muodoissa. Kuvasta näkee, että pidän iPadillä kaiken aikaa sinistä valoa suodattavaa säätöä päällä. Siihen tottuu heloposti. Asetuksista punainen kalvo.

Matkustan erittäin harvoin lomamatkoille. Matkarahani laitan kirjallisuuteen eri muodoissaan. Ilman kirjaystäviäni ja intohimoa lukemiseen en olisi maanviljelijän ammatista kyennyt suurten muutosten vuosina siirtymään akateemiselle polulle. Kiitos kirjat. Kaikissa muodoissa. 

(Ja hassu lämpöisen ilkikurinen huokaus niille ihmispoloille, jotka jaksavat peistä taittaa, mikä kirjan olomuoto on oikea. Ei mikään. Kaikki ovat.)

EDIT: Tätä bloggausta voi kommentoida Facebookissa.

Lukemisen digikipinää puhaltelemassa

Luen lapselle mutkikasta kirjallisuutta.

Anja Snellman harmitteli viime viikolla Hesarissa sitä, miten häntä kirjailijana lähestyvien lasten kirjallinen ilmaisu on huonontunut ja miten lasten lukuharrastus ohentunut. Hesari summasi koululaisten viestien herättämiä tuntoja (hastateltavina Snellmanin lisäksi kaksi muuta kirjailijaa sekä äidinkielen opettaja): "On myös valiteltu kirjojen liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Viestit on kirjoitettu toisinaan luokattoman huonolla suomen kielellä, ja niiden sävy on arrogantti. Kirjailijan pitäisi tehdä kysyjän puolesta oikeastaan koko esitelmä." "Kirjailijat ovat huolissaan myös kielen muuttumisesta: moni lukion käynytkään ei hallitse enää kirjakieltä." (Hesarin artikkeli 13.4.2017, kokonaisuudessaan saatavilla tilaajille.)

Ajat muuttuvat ja ilmaisutavat muuttuvat. Emme enää laula runoissa esihistoriaamme tai sure kollektiivisesti itkuvirsillä (vaikka voisi tehdä hyvää). Ne ilmaisutavat ja kulttuuriset perinteen rakennus- ja välityskeinot, jotka ovat tulevaisuudessa merkittäviä ja arvokkaita, ovat ehkä erilaisia, kuin näihin saakka kirjapainon jälkeisillä sukupolvilla. Silti kirjallisuus ja kielellinen ilmaisu on aina arvossaan. Mitä rikkaampi kieli, sitä ilmaisuvoimaisempi ja tarkemmin havainnoiva mieli. Kielen rikkaus ryydittää mielikuvitusta. Mestarillisia tviittejä ei voi vääntää ilman notkeaa kielikorvaa. Rikas sanavarasto on kuin silmä, joka kykenee näkemään enemmän värisävyjä kuin toinen (ja tosiaan, silmissä on eroja). Toisin kuin silmän mekaanisia ominaisuuksia, kielikorvan erottelukykyä voi harjaannuttaa ja laajentaa.

Muistelin pääsiäisretkellä juniorille (10 v) sitä, miten syksyllä 1969 alakoulun opettaja kielsi meitä ekaluokkalaisia juuri lukemaan oppineita lainaamasta koulukirjastosta kirjoja. Yläkoulun opettaja oli meille jo monta kertaa lainannut ja voi sitä riemua Anni Swanin kanssa. Siihen aikaan ei kirjastoauto vielä kukenut. Koska vanhempani eivät ehtineet harrastaa lukemista, eikä varmaan tullut edes mieleen, ei 10 kilometrin päässä kunnankirjastossa käyty koskaan. Kodin ja isovanhempien pienet kirjavarastot oli äkkiä koluttu. Mamma, isän äiti, oli tartuttanut lukuinnon. Koulukirjasto oli kuin paratiisi. Sen portit opettaja siis komensi kiinni. Vaan loppuihan se kirjattomuuskin. Kirjastoauto ei nykyaikana tunnu kovin kummoiselta, mutta voi veljet. Muistan vieläkin lainakirjojen tuoksun.

Kirjakärpänen on loppujen lopuksi antanut takuun itselleni siihen, että olen kyennyt oppimaan ja ilmaisemaan oppimaani keveämmin kuin ilman lukuintoa olisin, ja samaan pakettiin menee sekin, että kykenin keskellä ikää opiskelemaan hullun lailla. Opiskelu tarkoitti eniten lukemista, toisekseen kirjoittamista ja sitten vasta niitä kaikkia muita herkkuja. Lukeminen ruokkii ajattelua, sillä lukija juttelee luettavan kanssa, samalla oma henkinen pääoma muuttuu, yleensä kasvusuuntaan.

Tutut äidinkielenopettajat ovat vuosikausia metsästäneet ohuita kirjoja. Niitä kun laittaa listaksi, saattaa saada houkuteltua kirjallisuuden kurssilla lukiolaisia oikeasti lukemaankin jonkun kirjan. Yleinen tapahan on lukiolaisilla jo toistakymmentä vuotta ollut katsoa kirjasta tehty elokuva, lukea ehkä alku ja loppu, etsiä netistä juoni ja mahdollisesti jonkun nettiin jakama essee tai kirja-arviointi ja siitä sitten sommitella oma näkemys teoksesta.

Sanat kantavat historiaa ja kulttuuria. Lev Vygotsky kirjoittaa kauniisti: "Tietoisuus heijastuu sanassa niinkuin aurinko vesipisarassa. Mielekäs sana on inhimillisen tietoisuuden mikrokosmos." (Päätöslauseet teoksessa Ajattelu ja kieli.)

Pääsiäisretkelle ei tullut pakattua lukemista mukaan (toki digikirjoja digilaitteilla). Yöpuulle käydessä käsiin osui sopivan näköinen opus: Veikko Huovisen Puukansan tarina. En ollut sitä itsekään lukenut, joten tuostapa molemminpuolinen ilo. Lapselle lukeminen on yksi lukuinnon sytytin. Pääsimme ensimmäisen luvun käryävään loppuun. Ja siitä sitten oivalsin jatkaa lukemista iltaisin WhatsAppin kautta. Selitän vaikeat sanat tai tapahtumat samalla kun luen. Valitsen jatkossakin lukulistalle kirjoja, joissa on liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Sattumasta otettiin tapa. Viisi minuuttia illassa ei ole pitkä tovi, mutta minne kaikkialle kirjat voivatkaan mummolukijaa ja lapsikuulijaa kuljettaa sanojen voimin? Viidakoihin, avaruuteen, maan ääriin, toisiin todellisuuksiin.

Vinkki:

Suomen 100-vuotisuutta juhlitaan myös kirjallisesti. YLE:n ja Kansalliskirjaston huiman hieno Kirjojen Suomi tarjoaa tämän vuoden ajan 101 e-kirjaa luettavaksi joko YLE-tunnuksella tai kirjastokortilla (lukuoikeus kestää kirjan latauksen jälkeen kuukauden ja homma toimii vain tämän vuoden ajan). Kirjoja voi lainata Ellibsin kautta ja kirjoihin liittyviä ohjelmia ja aineistoa löytyy YLE:n Kirjojen Suomi -sivustolta.

Vinkki 2:

Tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja saa ladattua monien e-kirjasysteemien kautta:

• suurimpana näistä varmaankin Project Gutenberg, jonka suomenkielisen kirjallisuuden valikoima on laaja ja saatavilla lukuisia tiedostomuotoja, myös äänikirjoja
• kotimaista kauno- ja käännöskirjallisuutta saa maksutta myös esim. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista (valikoimassa yli 400 kirjaa)
• Projekti Lönnrot on tehnyt suomalaisten teosten digitoinnissa yhteistyötä Gutenbergin kanssa, mutta kotimainen kokoelma on laajempi, sillä kaikkien kirjojen oikeudet eivät mene yhteen Gutenbergin vaatimusten kanssa
• skandinaavista kirjallisuutta on digitoinut saataville Project Runeberg.

Väline sumentaa tarkoituksen eli tapaus #digiloikka

Elämme mustavalkoisuuden media-aikaa, koska on helppoa laatia vetäviä klikkiotsikoita kärjistäen asiat näyttämään niin tai näin. Sekä-että on hankalaa, koska pitää ajatella systeemisesti, ottaa huomioon laajempi perspektiivi ja useita tulokulmia.

Filosofia tuli lukioihin pakolliseksi oppiaineeksi reipas 10 vuotta takaperin. Tavoitteena oli erityisesti rikastuttaa nuorison ajattelun taitoja. Pakollinen filosofia on hiukan paradoksaalista. Filosofian ytimessä elää ajattelun vapaus, liikkuva ajatus, ihmettely ja tutkiminen, asioista selvää ottaminen, perusteiden selvittäminen ja perusteleminen.

Olen viime aikoina ahkerasti ihmetellyt sitä, miten vallattomasti yleistyy koulutuksen suunnanmäärittäjänä käsite digiloikka. Mitä sillä tarkoitetaan? Yleissilmäyksellä näyttäisi olevan Troijan hevonen, jolla yritetään puskea kaikenlaista sähköistä ja digitaalista oppimisen arkeen. Puhujat tarkoittavat sillä kymmeniä tai ehkä satoja eri asioita. Niin hehkuttajat kuin vastustajat.

Annan kaksi perusesimerkkiä opiskelusta, jossa mustavalkoinen digiloikka-höpötys saa minulta kyytiä: lukeminen ja kirjoittaminen.

Kirjoittaminen: Käsin paperille kirjoittaminen on aivojen ja motoriikan kannalta tärkeä taito. Muistiinpanojen tekemiseen käsinkirjoittaminen on usein toimiva menetelmä. Työelämässä saan huvittuneita nauruja siitä, että käytän paperikalenteria. Koska jaettu sähköinen kalenteri on yhteisten aikojen synkronointiin verraton, pidän sitäkin ajan tasalla, mutta muistini toimii moitteetta yhteen käsinkirjoittamisen ja paperikalenterin viikkonäkymien kanssa. Käsinkirjoittamisella on äärimmäisen hyvät puolensa. Mutta se on myös hidasta ja hankalaa. Pitkiä tekstejä ja asia-artikkeleita tai viestejä ihmisille kirjoitan mieluiten koneella tai mobiililaitteella. Puhumalla kirjoittaminen on mainio uusi kirjoittamisen muoto, jota käytän tilanteissa, joissa joko pitää litteroida käsinkirjoitettuja tekstejä tai lähettää tekstiviesti liikkeellä ollessa. Kirjoittaminen elää. Emme enää hakkaa savitauluille emmekä taiteile vasikannahalle. Lisää aiheesta verrattomassa Future Tensen jaksossa: Does handwriting have a future (Suomikin mainittu, eikä ihan oikein ymmärrettynä, mutta ei kannata pysähtyä siihen vaan kuunnella koko ohjelma).

Lukeminen: Paperiset kirjat ovat mainioita. Niitä voi lukea sähköttömissä olosuhteissa, ne ovat kauniita, niihin voi tehdä merkintöjä, niistä näkee, missä oma lukeminen on menossa, niitä voi vaihtaa, lainata, kierrättää tai pitää näytillä. Lukeminen on laajempi asia kuin paperikirjojen lukeminen. Ja kirja on laajempi asia kuin paperikirja. En mene näihin kumpaankaan nyt syvemmin. Vaan haluan kertoa, että lukemisen imuun päästyä ei ole lukijalle juuri mitään väliä, mikä on kirjan formaatti. Olen kirjojen rakastaja ja himolukija. Kun vertaan 500-sivuisen kiehtovan romaanin lukukokemusta paperikirjana ja e-kirjana, niin e-kirjan keveys on ainut asia, jota vertailusta voi sanoa. Ainut e-aineistojen lukemisen miinus on se, ettei pitkiä tekstejä ole mitään järkeä lukea tietokoneen näytöltä. Sitä vastoin minä ikänäköikäinen mummo olen lukenut esimerkiksi Juhani Ahoa ja Eino Leinoa kännykältä hurmioituneena ja hurahtanut heihin ihan toisella lailla kuin kouluaikana. Enoni (s. 1937) ei lue enää mitään muuta kuin digikirjoja ja hän, jos kuka on lukemisen grand old gentleman. Kovin kapeasti on e-kirjojen lukemista käsitelty artikkeleissa, joita olen nähnyt. Vankkoja mielipiteitä ovat esittäneet myös henkilöt, jotka eivät ole itse lukeneet e-kirjoja. Esimerkiksi ensi viikolla tentin Turun Avoimeen yliopistoon kurssin aloitustentin, jonka kaikki artikkelit luen tablet-laitteelta. Säädän näytön sopivaksi, illan tullen poistan yhdellä napauksella sinisen valon. Enkä tässä nyt mene syvemmin siihen, miten digitaalinen lainaaminen, muistiinpanot, sanakirjat ja yhteisöllinen lukeminen ovat e-kirjan kanssa hipauksen päässä. Sen vaan sanon, että on autuaan helppoa hakea tarvittava tieto e-kirjasta verrattuna saman asian hakemiseen paperikirjoista (ensin pitää muistaa, mikä kirja, sitten pitää löytää se kirja ja sitten pitää vielä löytää, missä kohdassa sitä kirjaa ja kuten eilen, en löytänyt paperikirjasta puolessa tunnissa, löysin e-kirjasta 10 sekunnissa). Mutta että siis paperikirjat ovat ihania!

Hesari repäisi ihan hyvän lööpin juuri aiheesta: "Koulujen sähköiset materiaalit saavat kovaa kritiikkiä – Kallion lukion abiturientit haluavat kynän ja paperin takaisin". Kyllä joo, kynällä on hyvä kirjoittaa paperille, mutta niin on myös erilaisilla sähköisillä apulaisilla. Istumista ja ruudulle tuijottamista tulee liikaa? No hei, kirjoittaminen sujuu kävellen ja sanellen. Samalla kognitiivisesti voi palata sulkakynän aikaan (viite edellä linkittämään australialaisohjelmaan). Ja jos ruudulta lukeminen aiheuttaa migreeniä eikä ole mahdollisuuksia käyttää silmä- ja hartialihasystävällisiä lukulaitteita tai mobiililaitteita, niin kuuntelemalla lukeminen on upea mahdollisuus. Samalla voi lenkkeillä raikkaassa ulkoilmassa. PDF-kirjat ovat mainettaan parempia, koska niitä voi kuunnella eikä robottilukija ole mitenkään tylsä, suomalainen Sanna lukee kauniilla äänellä.

Jatko-opinnoissa ja työelämässä on monilla aloilla kyettävä kirjoittamaan ja lukemaan monin tavoin. Muutenkin kuin kynällä ja paperilta. On helppoa valittaa ja löytää negatiivista kaikesta. Vanha on hyvää ja vanhaa hyvää ei sovi hukata. Mutta on myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista on ihmiselle suurta iloa. Kuten esimerkiksi itse olen kovin iloinen siitä, miten digitaalisesti voi piirtää ja maalata ilman vettä ja tärpättiä.

Siis: Väline sinänsä on keino. Ihmisillä on taipumiksia erilaisiin välineisiin ja keinoihin, mutta ihmiset voivat myös oppia vanhojen tuttujen lisäksi uusia välineitä ja keinoja. Väline ei ole itsetarkoitus. Tärkeintä on, miten tavoitteita saavutetaan ja oppimisen osalta, miten asioita ja taitoja opitaan.

Tenttikirjana digikirja – päihittää paperin

Viimeisen vuoden aikana on tullut kyseltyä lukiolaisilta kokemuksia sähköisistä aineistoista ja kokeisiin valmistautumisesta. Yllättävän negatiivinen suhtautuminen vastassa. Pohdittiin opettajakollegan kanssa ja päädyttiin siihen, että tietokoneen näytöltä lukeminen lienee se suurin syy negatiivisiin kommentteihin. Näytöltä on todella epäergonomista lukea. En tykkäisi yhtään.

Mutta mobiililaitteelta sen sijaan on todella mukava lukea e-kirjoja. Nyt tuli vastaan itselle tenttikirja, jota en ehdi saada mistään kirjastosta. Piti ostaa. Yleensä olen hankkinut ulkomaiset Amazonista, mutta nyt Google-kirjoista sai 13 € edullisemmin (ja 25 € paperipainosta edullisemmin). Mobiililaitteella yli 500-sivuinen kirja on myös kevyt pitää kädessä.

Testasin tietokoneen selaimella, iPadillä ja Android-tabletilla sekä iPhonella. Kirja toimii kaikilla laitteilla tosi hienosti. Kun lopetan yhdellä laitteella lukemisen, avaa toinen kirjan siitä, mihin jäin. Kun avasin kirjan toisella laitteella samaan aikaan, kun kirja oli auki toisella laitteella, sain ilmoituksen, jossa kysyttiin, siirrynkö sille sivulle, joka on auki toisella laitteella.

Voin tehdä yliviivauksia neljällä värillä. Voin lisätä liimalapuilla muistiinpanoja ja tietenkin kirjoittaa ne puhumalla (iOS kirjoittaa myös välimerkit käskystä). Saan kaikki kirjaan tekemäni muistiinpanot näkyville samaan listaukseen ja ne voi asettaa synkronoitumaan Google Driveen (tulee automaattisesti tosi hieno dokumentti, ominaisuus pitää laittaa erikseen päälle Android-sovelluksen asetuksissa).

Tenttikirjassani on sanasto ja keskeiset käsitteet on merkitty tekstiin sinisellä. Sanaa napauttamalla saan sanastosta auki käsitemäärittelyn. Vaikeat sanat saan käännettyä suomeksi pitämällä hetken aikaa sormea sanan päällä. Pääsen myös samalla sormen painalluksella tekemään sanahakuja kirjan sisältä, Googlesta ja Wikipediasta. Tietokoneen käyttöliittymässä pystyn tekemään myös tietokortteja.

Ja tietenkin saan laitettua kirjan lukemaan itse itseään ääneen (tämä ominaisuus Android-laitteella)! iOS-laitteet himmentävät illan tullen automaattisesti näytön ja suodattavat sinisen valon pois.

Suorastaan luksusta. Kyllä voittaa tenttiin lukemisessa paperikirjan, vaikka kirjoja rakastavana kovasti paperikirjoista tykkäänkin. Kyllä nyt mummo lämpimästi suosittelee mobiili-laitetta lukiolaiselle ja e-kirjojen lukemisen opettelua. Tulee olemaan hyötyä.

Tässä vähän kuvamaistiaisia e-lukemisesta.

EDIT: Tuli tämän bloggauksen perusteella kysymys, mitä e-kirjan hyviä puolia voisin listata aikuisopiskelijalle vinkiksi. Tämmöistä vastasin tajunnanvirtatyyliin:

• paperikirja on tuttu, sitä voi selailla ja sen hahmottaa silmillä ja näpeissään, ei vaadi sähköä, siihen voi kirjoittaa ja tehdä merkintöjä, jos on oma, sen voi myydä edelleen tai sillä voi kaunistaa kirjahyllyä (monta muutakin ihanuutta)
• e-kirjan hankkiminen on helppoa, kun asian oppii (sekä lainaaminen että ostaminen) eli ei tarvitse matkustaa kaukaiseen kirjastoon tai kirjakauppaan
• e-kirja on lähes aina kevyempi käsissä kuin paperikirja
• tekstinäkymää voi muokata itselle sopivaksi, taustaväriä ja valoisuutta voi muuttaa tilanteen mukaiseksi (voi lukea pimeässä ilman muuta valoa)
• useimmiten e-kirjaa voi kuunnella robottilukijalla (ja ovat nykyään kovin kaunisäänisiä, äänen nopeutta voi säätää)
• kirjaa lukiessaan voi hyödyntää sanakirjoja, kääntäjää (Google-kirja) ja hakuja joko kirjan sisällä tai ulkoisista lähteistä (kuten Google, Wikipedia)
• tekstejä voi alleviivata-maalata (joissakin sovelluksissa, kuten Kindlellä voi nähdä halutessaan, mitä muut ovat maalanneet)
• tekstiin voi tehdä omia muistiinpanoja (ja niitä voi tehdä usein puhumalla kirjoittaen, jolloin mobiililaitteella ei tarvita hankalaa tekstin näpyttelyä, Kindlellä muistiinpanojen tekeminen vähän kömpelöä), muistiinpanot saa yhdeksi tiedostoksi (Google-kirjassa pitää Android-sovelluksen asetuksista laittaa päälle, Kindlessä muistiinpanot saa nettikäyttöliittymästä)
• jos käyttää Goodreadsia, voi jakaa kokemuksiaan muiden lukijoiden kanssa (Goodreads https://www.goodreads.com/ integroituu suoraan ainakin Kindleen)
• kirja kulkee todella helposti mukana, kun sen voi avata puhelimelta, tabletilta, tietokoneelta tai lukulaitteelta
• yleensä kirja avautuu siitä, minne viimeksi jäin, olipa kirja auki millä laitteella tahansa
• jotkut valittavat digilukemisen tuottavan päänsärkyä, itselläni ei ole ollut koskaan näitä ongelmia, himmentäminen on ihan mahtavaa, auringossa on paljon mukavampi lukea e-kirjaa kuin kiiltäväpaperista paperikirjaa, tekstin koon helppo muuttaminen on myös hieno ominaisuus (esim. ikänäköisille)
• e-kirjoja saa lainattua nykyään yhä paremmin,
• mutta maksullista e-kirjaa ei saa kierrätettyä.

EDIT: Yövalon saa myös muille laitteille, yllä oli kuva iOS-käyttöjärjestelmän uudesta yövalo-ominaisuudesta. Tarmo Toikkanen vinkkasi kommentissa näin: "Iltalukemisen ja sinisen valon suodattamiseen suosittelen Android-laitteilla Twilight-nimistä maksutonta sovellusta. Muitakin on, mutta itsellä on se toiminut hyvin. Tietokoneissa flux-niminen sovellus tekee saman (justgetflux.com), Mac, Windows, Linux."

Avoimia aineistoja: vapaamatkustaminen sallittu

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin #Opus2015-blogissa 2.12.14.

Aloitin opettajana syksyllä 2001. Pääsin tuntiopettajan opettamaan myös aineita, jotka eivät olleet pääaineitani, joista opinnot olivat vähän vaiheessa, varsinkin didaktisen työstämisen osalta. Opetin päivälukiossa, aikuislukiossa ja etälukiossa. Samalle jaksolle osui 6 eri kurssia. Eksoottisin niitä yhdisti päivälukion kolmen pakollisen kurssin sisällöt yhteen etälukiokurssiin, johon kuului kolme 70 minuutin lähitapaamista. Opetin luokassa, jonka takaseinällä vitriinissä lasiovien takana oli konkarikollegan vuosikymmenten kartuttamat kansiot. Kaikenlaisia kivoja havainnollistuksia ja harjoituksia, veikkasin. Lukkojen takana.

Siellä ne lukitut vitriinikaapit häämöttävät luokan peräseinällä.
Kuva vuodelta 2007. Esillä bloggaus opekollegojen vertaisuudesta.

Ja niin minä väsäsin omiani koulujen välillä seikkallessa välillä autossa parkkipaikalla viime tipassa. Kokemus jätti hyvin vahvan jäljen: opettajan paras osaaminen ei saa olla sitä, että hän tekee samankalaisia aineistoja kuin sadat kollegansa. Voi kyllä tehdä omia, mutta jotain pohjaa ja alkua. Opettajan oppaisiin en innostunut koskaan, vaikka niihin sitten tietysti turvauduin. Siihen aikaan kollegalta kollegalle jakaminen oli hyvin vähäistä. Sijaiselle tietenkin. Mutta ei muuten, vaikka sitä aineverkostoissa yritettiin sitten muutamien vuosien aikana oikein maakunnallisesti, salasanojen takana tietenkin.

Kevättalvella 2002 ryhdyin jakamaan kaikki aineistoni verkkoon, lähinnä opiskelijoille helposti saataville, kirjoitin jakamisen perusteluiksi: "Näillä sivuilla tarkoitukseni on ensisijaisesti tukea opiskelijoitani kurssien sisällön hahmottamisessa, rikastamisessa ja vaihtoehtoisten opiskelutapojen toteuttamisessa. Sivuilla on myös avointa aineistoa netin mahdollisuuksista kiinnostuneille opettajille sekä linkkejä omaan käyttööni."

Lukuisia kertoja minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä, jos joku hyötyy nettiin jakamastani aineistosta. Olen vastannut, että se ei ole minulta pois. Ja totta totisesti, työ ei ole paennut minua, sitä on tullut päin vastoin lisää. MUTTA korostan: on myös opettajia, joilla edelleen on niin ainutlaatuista osaamista, että heidän ei kannata jakaa aineistojaan nettiin. Jokainen punnitsee asian itse. Kun olen omista aineistoistani muokannut kustannettavia oppisisältöjä, olen joutunut tekemään ison työn. Harvoin opetuksessa käytettävät aineistot ovat sellaisenaan hyödynnettävissä kaupallisesti, edes aineistojen tuottajalla itsellään.

Opus-hankkeen webinaarissa 3.12. tutustumme OnEdun sähköisiin aineistoihin. OnEdun julkaisujärjestelmä MobieZine mahdollistaa opetusaineistojen tuottamisen eri päätelaitteilla käytettävään muotoon. Palvelussa julkaistuna löytyy maksullisten aineistojen lisäksi avoimesti lisenssoituja sisältöjä, esimerkiksi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen yläkoulun Avoin matematiikka: Tilastoja ja todennäköisyyksiä.

Omat vuosikymmenen takaiset muistot palasivat mieleeni, kun katselin, miten Kuopion Klassillisen lukion lehtorin virasta äskettäin eläkkeelle siirtynyt Aarne Hagman oli jättänyt perintöä jälkipolville. Aarne on ollut avoimuuden ja jakamisen pioneeri. Hänen aineistonsa eivät odota lasivitriinissä siivoojaa ja paperinkeräystä. Ne ovat kaikkien halukkaitten ilona, rikastuttavana aineistona, kuten Aarne jokaisen kurssinumerolla nimetyn lehden loppuluvussa nimeää. Hänen aineistonsa saa huokaisemaan. Tällainen rikastava aineisto olisi keventänyt aikanaan omaa polkuani opettajana (vaan en ole katkera, se lukittu vitriinihän oli oivallinen katalyytti):

• BI1 Eliömaailma
• BI2 Solu ja perinnöllisyys
• BI3 Ympäristöekologia
• BI4 Ihmisen biologia
• BI5 Bioteknologia

Laitan tähän vielä linkit, joiden takaa noita OnEdun avoimia aineistoja löytää:

• Yläkoulun matematiikka
• Aarne Hagmanin biologia ja maantieto
• Open OnEdu: "Mikäli haluat tuottaa itse avoimia oppimateriaaleja, niin ota yhteyttä saadaksesi OnEdu -järjestelmän veloituksetta käyttöösi (edellytyksenä sopimus oppimateriaalin jakamisesta avoimena)."

Korvilla lukeminen vapauttaa jalat, kädet ja silmät

Mieleeni tuli tietokoneelle aikanaan keksitty suomennos, rautainen konttoristi, kun löysin sujuvan ja toimivan digitaalisen yksityissihteerin lukemaan minulle työhön liittyviä raportteja.  Kyllähän näitä tekstistä puheeksi -sovelluksia on ollut aikapäiviä ja näkövammaisille kehitettyjä erityisesti. Mutta nyt vasta osui omalle kohdalle sellainen apulainen, joka toimii kännykällä ja on helppo käyttää.

Kyse on Voice Dream -sovelluksesta. Se ei ole maksuton, mutta hinta on kolmen suklaalevyn verran ja karkkiaskin hinnalla siihen saa ostettua vielä Acapellasta miellyttävä-äänisen Sannan. Vieraille kielille pitää hankkia omat äänimoottorit (iOS:lle on nyt olemassa 36 maksutonta kielipakettia), englanti ja suomi tulivat valmiina. Äänipaketit ovat aika isoja tiedostoja, mikä voi rajoittaa useiden kielten käyttämistä. Toki ääni on kuin rautaisella konttoristilla, hieman tökkivä. Mutta edut lieventävät haittoja.

Minulle on jäänyt roikkumaan useita tärkeitä raportteja ja selvityksiä, joita ei työpäivän aikana ole ehtinyt lukemaan. Kuulo on aina ollut lempiaistini (minkä vuoksi pakenen kaupungeista niin pian kuin voin). Muistan hyvin kuulemani asiat ja olen aina oppinut kuulemalla. Minulle tämä siis sopii kertakaikkisen hyvin.

Kun töissä lähes koko ajan kirjoitan, luen tai puhun, niin tuota ekstraluettavaa on kertynyt – nimen omaa PDF-muodossa. Tavallisia kirjoja on erilaista lukea, samoin e-kirjoja. En halua tulostaa paperinippuja, varsinkin, kun kyseessä on kymmenien raporttien ja selvitysten kahlaaminen niin, että noukin helmet tiettyihin tarpeisiin. Nyt selvitin jonosta jo kaksi raporttia ihan kevyesti Voice Dreamin kanssa.

Voice Dreamin ominaisuuksiin kuuluu, että se näyttää korostettuna kohdan, jossa mennään. Näytön voi asentaa myös niin, että luettava rullaa muutaman rivin suurennoksena, jos haluaa myös katsoa tekstiä yhtä aikaa (sopii varmaan hyvin kieleen, joka ei ole hyvin hallussa).

Tekstejä voi noutaa luettavaksi monella tavalla. Itse latasin PDF:t suoraan verkko-osoitteella. Palvelu yhdistyy mm. Dropboxiin ja Google Driveen.

Tekstiin voi lisätä kirjanmerkkejä. Puhetta voi nopeuttaa ja hidastaa. Tekstiä voi kelata pikana eteenpäin tai loikkia yli vähemmän tärkeiden kohtien. Taulukot ja muut oheissisällöt aiheuttavat kikkaireita lukemiseen, mutta ne voi hypätä yli. Itse muistan hyvin numerot, joten eilen esimerkiksi painoin mieleen sivunumerot, jonne kannattaa palata.

Mikä parasta, samalla kun lukee, voi puuhailla kotiaskareita, kävellä, loikoilla rentona tai tehdä jotain muuta rutiinimaista. Monille suuri apu on myös siitä, että silmät eivät rasitu.

Avoimet oppisisällöt hämmentävät

Setälän kielioppia luettiin sata vuotta. Oli turvallista, kun oli valtakunnallinen pysyvä oikean opin peruskirja. Tänään eletään erilaista aikaa.

Oppikirjasarjoja on lukuisia. Kirjat eivät ole juuri koskaan yhden henkilön kirjoittamia vaan tiimityön tuloksia. Perinteisiä kustantamoja on kadonnut, loput ovat keskittyneet, kaksi suurta hallitsee Suomen markkinoita. Alalle on tullut muutaman viime vuoden aikana uusia toimijoita. On digitaalisten oppimissisältöjen, julkaisujärjestelmien ja työskentely-ympäristöjen toimittajia sekä avointen aineistojen tekijöitä.

Oppikirja nykymuodossaan voi olla monimuotoinen kombinaatio, jonka palikoita ovat sisällöt, tehtävät ja harjoitukset, opettajan aineistot, teknologinen toteutusmuoto, interaktiivisuus ja verkostot. Oppikirja voi kytkeytyä myös yhteen oppimista tukevien järjestelmien, kuten vaikka sanakirjan tai virtuaalisen muistion kanssa.

Suomen Tietokirjailijat on julkaissut hiljattain artikkeliteoksen Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, jossa Helena Ruuskan artikkeli Ei oppikirja ojaan jouda käsittelee lyhyesti suomalaisen oppikirjan historiaa ja nykytilaa. Teoksen tausta huokuu artikkelin hieman mustavalkoisessa sävyssä, joka toistuu myös tavan takaa keskusteluissa, joita käydään akselilla kustannettu oppikirja versus avoin oppikirja.

Ruuskan artikkeli kertoo realistisesti, ettei oppikirjan tekeminen Suomessa ole rahakasta työtä. Ammattimaisuus näkyy kustannetuissa kirjoissa, joissa kirjan kokonaisuus on mietitty, kieli on hyvää ja erityisesti ulkoasu on havainnollinen ja tukee oppimista.

Nuo Ruuskan listaamat laatutekijät pätevät usein, mutta olen tavannut opettajaurallani myös useita luokattoman huonoja oppikirjoja, jotka on selvästi tehty kiireellä, kuvatoimittaja ja taittaja eivät ole olleet mukana tiimissä vaan ovat harrastaneet omiaan, kuvitus on jäänyt koristeen asteelle, oikoluku puolitiehen. Eräskin pienen oppiaineen lukiokirja oli niin tylsä, että ihan suretti luetuttaa sitä nuorilla ihmisillä (tietenkin yritin kaikkeni etsiessäni elävämpää ja motivoivampaa aineistoa).

Avoimet aineistot ovat hajallaan netin lukuisissa jakopisteissä. Osa avoimista aineistoista on tehty rajattuun tarpeeseen, tukemaan tietyn opintoryhmän oppimisprosessia eikä aineiston ole edes tarkoitus olla vaihtoehtona kustannetulle oppimateriaalille. Osa avoimista aineistoista on todella laadukasta, innostavaa ja toimivaa myös laajassa käytössä.

Paperikirjan asema on selkeästi muuttumassa. Ruuskan kuvaama suunta käsikirjan tai perusoppaan rooliin näyttää todennäköiseltä. Erilaiset digitaaliset aineistot, niin kaupalliset kuin avoimet, tulevat rinnalle. Opettaja suunnittelee oppimissisältöjen kokonaisuuden – ellei sitten joku hulluus yllätä meitä, kuten viime talvena vähän aikaa visioitu keskitetty kunnallinen oppimateriaalihankinta toisen asteen ensimmäiselle luokalle.

Mobie Oy julkaisi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen CC-lisenssoidun yläkoulun matikan. Kirjat on jo aiemmin julkaistu Avoinoppikirja.fi-sivustolla. Mobien julkaisemien kirjojen käyttäjiä houkutellaan myös muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan omia aineistojaan kirjojen oheen. Miksi yritys sahaa omaa oksaansa? Miksi oppikirjailijat? Ansainta syntyy jostain muualta, esimerkiksi käyttöympäristön lisenssien myynnistä tai asiantuntijatyöstä.

Analysoimme vuonna 2010 Kari A. Hintikan kanssa e-oppimisen uusia liiketoimintamalleja ja mm. oppikirjan tulevaisuutta ELMA-raportissa. Jo tuolloin oli näkyvissä nykyinen tilanne. Ei ole vain yhdenlaisia oppikirjoja eikä yhtä ansaintamallia.

Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuden oppikirjojen radikaaliin henkilökohtaistamiseen, jos sellaista halutaan. Opettaja voi valikoida oppijalle soveltuvan koosteen tarjolla olevasta valmiista kirjasta ja lisätä omaa aineistoaan, oppijat voivat tuottaa itse osan aineistosta ja jakaa sitä ryhmässä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden verkostot voivat tuottaa sisältöjä, joita voidaan integroida perusaineistoon. Mobie Oy:n ohella näitä käyttäjien muokkaamisen mahdollistavia ominaisuuksia sisältyy myös mm. Tablet-koulun ja eOpin digitaalisiin aineistoihin.

Kun tänään TVT-opetuskäytön ryhmässä keskusteltiin avoimista matikankirjoista, julki tuli usein aiemminkin esitettyjä huolenaiheita: a) avoimen oppikirjan laatu, b) tekijöille korvaus työstä, c) ammattimainen kirjantoimittaminen ei saisi hävitä (kustantaminen, kielenhuolto, kuvitus, taitto) ja d) uhkakuvana se, että jatkossa työnantaja olettaa jokaisen opettajan tuottavan oppimateriaalit itse ilman erilliskorvausta. Nämä kommentit heijastelivat samaa mustavalkoista lähestymistapaa, joka edellä mainitussa Ei oppikirja ojaan jouda -artikkelissa jäi askarruttamaan mieltäni.

Olisi helppoa, jos vaikkapa Opetushallitus leimasi kelvolliset oppimissisällöt ja sanelisi, mitä ympäristöjä ja menetelmiä käytetään (tätä haikailuakin olen kuullut). Maailman on kuitenkin nyt mikä se on. Ei ole viranomaista, joka voisi kieltää avointen aineistojen tekemisen, julkaisemisen ja käyttämisen. Avoin ja kaupallinen eivät ole niin pahasti törmäyskurssilla kuin äkkipäätään voisi ajatella. Välimaastossa on paljon kasvun tilaa uudelle.

Ruuskan artikkelissa pohditaan tärkeitä: Miksi oppimateriaalien merkitystä ei ole korostettu Suomen PISA-menestyksen myötä? Miksi oppikirjoja ja oppimateriaaleja ei ole tutkittu, ja jos onkin tutkittu, niin lähinnä tulokseksi saatu listaus vioista?

Väline per tarkoitus – kokemuksia Kindlestä

Kirjoja voi lukea nykyisin tietokoneelta, tablet-laitteesta, puhelimesta ja halutessaan vaikka televisiosta. Onko siis mitään järkeä hankkia lukulaite, joka on lähinnä vain kirjojen lukemista varten?

Olen kuin se laulun Irja, tykkään hurjasti kirjoista. Olen tykännyt pienestä pitäen. Tykkään kirjastoista, kirjakaupoista ja kirjahyllyistä. Paperinen kirja luo kotiin tunnelmaa. Keskenlukuinen kirja on kodikas kaveri. Rakkaimmat kirjat ovat kirjahyllyssä kunniapaikalla, vaikka niitä ei voi vähän väliä lukea. 

Kirja ei kuitenkaan ole vain esine, paperille painettu. Kirja on ensisijassa sisältö, teksti, lukukokemus. Siksi pidän kovin paljon myös e-kirjoista. Minulla on puhelimessa Eino Leinon romaaneja tylsän hetken varalle. Naisen orjan perästä nyt lukemistona on Rahan orja. 

Project Gutenbergistä voi ladata tekijänoikeuksista vapautunutta kirjallisuutta ja latausmuotoja on monenlaisille laitteille. Radio YLE 1:ssä luetaan vanhoja kirjoja ja sieltä sain Juhani Aho -pistoksen. Gutenbergistä löytyy läjäpäin Ahon teoksia.

Puhelimella lukeminen on mainiota hupia ruuhkabussissa tai kassajonossa. Puhelin sopii hyvin käteen ja sivun vaihtaminen on sutjakkaa. Sitä vastoin en ole ihastunut kirjojen lukemiseen tablet-laitteella. Varmaan pienikokoisella laitteella lukeminen olisi ihan mukavaa, mutta koska tablet-laitteen tärkeimpiä ominaisuuksia itselleni on piirtäminen, pieni laite on huono valinta. Tietokoneella e-kirjoja luen vain työn vuoksi tai opiskelutarkoituksissa, jos muita vaihtoehtoja ei ole. Tietokoneen kanssa pitää lukea istuallaan, mikä on minusta vain olosuhteiden pakosta käypä asento lukemiseen. Paras lukemisasento on makuullaan ilman muuta.

Olin nähnyt yhden ainoan kerran e-kirjan lukulaitteen 23.11.2009. Tapaus jäi hyvin mieleen. Kaisa Vähähyyppä oli juuri parahiksi palannut Yhdysvalloista Virtuaaliopetuksen päiville, jonne ilmoittautuessani yhytin muutamien muiden tuttavien kanssa hänet esittelemässä tuliaista rapakon takaa.

Aika ajoin olen kurkkinut Amazonin verkkokaupasta Kindlejä. Saatavuus Suomeen on ollut huonoa. Nettifoorumeilla on ollut neuvoja keinoista, monet ovat matkoiltaan tai tuttaviensa kautta hankkineet laitteita. Eikä Kindle toki ole ainut alalla. Erityisesti Sonyn lukulaite on edullisuudellaan ollut vahva vaihtoehto.

Aloitin lyhyen kesälomani joulusiivouksella, joka on aika hyvä tehdä +20° -kelillä. Kirjahyllyt suloisine kirjoineen valtaavat kodin säilytystilaa. Jo viime kesän joulusiivoilla kannoin vinttiin syväsäilytykseen isot kasat kirjoja. Nyt tuntui mukavalta raivata lisää hyllytilaa. Samalla palasi mieleen haikailu Kindlen perään. Kun vielä radio-ohjelmassa haastateltu joku suomalainen maailmalla nimesi lempiesineekseen Kindlen, haikailuni sai vahvistusta. 

Kyllä minä kirjastoakin suosin, mutta kaikista sähköposteista ja tekstiviesteistä huolimatta olen aina myöhässä palautusten kanssa. Tykkään palata kirjoihin. On hankalaa, jos luettu kirja ei ole käsillä. Näissä mietteissä innostuin jälleen kurkkimaan Amazoniin, mitä se sanoo Kindlen toimittamisesta Suomeen? Kerrassaan hyvää! Taustavalollinen Kindle Paperwhite 6 on saatavilla Suomeen. Sitä sitten. 

Muitakin toimittajia on, edullisempia jopa, mutta mitä nettipalstoilta luin, niin toimitusajat voivat venyä, toimitukset epävarmoja ja varsinkin takuut ja ongelmatilanteet. Siispä alkuperäiseltä toimittajalta tilaukseen. Ja ei moitteen sijaa. Erittäin selkeä asiakaspalvelu. Tullauksesta tuli tekstiviesti ja homma hoitui siihen vastaamalla. Laite tuotiin kotiovelle.

Ja on se! Ensinnäkin silmälle. Lukukokemus on todella kuin kirjan sivulta lukisi. Ja laitetta pitelee yhdellä kädellä, paksujen kirjojen kanssa tietenkin todella kevyesti. Sivun vaihtaminen on luontevaa. Uppoutuminen kirjan vietäväksi toimii. Lukulaite ei tunnu tekniseltä. Siinä ei myöskään ole kaikenkarvaisia herätteitä sähköisiin maailmoihin.

Laitteessa on kosketusnäyttö, hieman kömpelö tablet-laitteisiin verrattuna, mutta sillä voi esimerkiksi merkata sitaatteja, kommentoida niitä ja jakaa sitaattejaan nettiin. Kindlen voi yhdistää Twitteriin, Facebookiin ja Goodreadsiin. Siinä on selain, ei mikään Jaguar, mutta sillä pääsee mm. edellä mainitun Gutenbergin sivuille lataamaan kirjoja. Osoitteeksi vain m.gutenberg.org/.

Kindlellä on olemassa myös tablet-laite, mutta se on tablet-laite. Lukulaite käyttää digitaalista mustetta ja on harmaasävyinen. Tekniikka on erilainen.

Kannattaako hankkia taustavalaistu ja sitä myöten kalliimpi Kindle? Jos luet iltamyöhällä kirjaa sängyssä ennen nukahtamista, vastaus on ehdoton kyllä. Valon määrän voi säätää. Lukukokemus on todella miellyttävä. Itse en pidä suurista valoista. Tämä Kindlen malli on silmän ystävä. Ulkona lukeminen onnistuu kaikilla keleillä. Näyttö ei kiillä.

Latasin laitteeni ensimmäisen kerran saapumispäivänä 7.7. ja tänään 20.7. toisen kerran (latausta oli vielä jäljellä). Taustavaloa olen käyttänyt jatkuvasti ja olen lukenut suunilleen joka päivä. Akku siis kestää todella pitkään.

Harmillista on tietenkin se, että uusia kotimaisia kirjoja ei saa Kindlelle. Suomalaiset e-kirjat on varustettu teknologialla, joka ei sovi yhteen Kindlen kanssa. Tätä bloggaustani kommentoinut henkilö määritteli ongelman näin: "Kindle on varustetettu propriataarisella teknologialla, joka ei tue standardeja." Vain harvoja suomalaisia on myynnissä Amazonissa.

EDIT uutta tietoa edelliseen liittyen: Opin paljon uutta Facebookissa kommentoineilta henkilöiltä. Suomessa melko suuri osa e-kirjoja myydään nykyään vesileimattuina, ei enää DRM-suojattuna. Vesileimatun kirjan voi siirtää tietokoneelle ja konvertoida Calibre-ohjelmalla mobi-muotoon, jota Kindle ymmärtää. Kirjan voi lähettää sähköpostilla omaan Kindleen tai jos Kindlen liittää tietokoneeseen, kirjan voi ladata Calibre-ohjelmasta suoraan laitteeseen. Kirjauduin Elisa-kirjaan ja hankin sieltä ilmaisen Maria Jotunin kirjan, jolla kokeilin tämän ja homma todella toimii.

Hauskaa on, että PDF-tiedostot voi lähettää sähköpostilla omalle Kindle-tilille ja lukea lukulaitteella. Kindle-tiliin kuuluu henkilökohtainen sähköposti ja sinne vain liitetiedostona PDF. Tosin lukukokemus riippuu PDF-tiedoston asetuksista. Jos taitto on tehty A4-kokoon, teksti on pientä, sillä skaalaaminen ei toimi. Mutta ainakin itse pystyin hyvin lukemaan noitakin läpysköitä.

Kindleen integroitu Goodreads on mainio kirjanystävien verkosto ja hauska palvelu. Kun siellä liittää suomalaiset tietokannat oman profiilin asetuksissa, saa kätevästi luettavat, arvioinnit ja monet muut toimimaan. Goodreadsiin on olemassa selainkäyttöliittymän lisäksi mobiilisovellus. (Minut löydät tämän linkin takaa Goodreadsista.)

Yhteenvetona:

• jos luen vain ammatillisesti e-kirjoja, tietokone ja mobiililaitteet riittävät
• Kindle on ihana!

EDIT:

• Oikeaa sivua Suomeen tilaamista varten on välillä vaikea löytää. Tässä ainakin tällä hetkellä toimiva sivu (valitse sivulta pudotusvalikosta Finland) http://www.amazon.com/dp/B00JG8GBDM/ref=kods_xs_dp_new
• Facebookissa syntyi asiantuntevaa keskustelua e-kirjojen teknisistä formaateista ja niihin liittyvistä bisnesmalleista.
• Kattava arviointi kyseisestä laitteesta.