Lauantaisin opettelen uutta rennoilla keinoilla

Yhdistän hyötyä ja hupia lauantaisaunan jälkeen. Luen hyödyllistä kirjaa, neulon ja tasapainoilen laudalla. Työviikot ovat olleet viime aikoina täynnä välttämätöntä tekemistä. Jotta se ei kävisi rasittavaksi, pitää olla henkistä ilmatilaa.

Mieltä pitää ruokkia, mutta millä ajalla ja voimilla – näin kysyy moni kaltaiseni tietotyöläinen. Veikkaan, että tämä oma tapani puolittain opiskella uutta ja kuitenkin rentoilla kotioloissa on hieman erikoinen. Aivoni saivat hyödyllisiä virikkeitä, suoraan seuraavalla työviikolla käytettävää polttoainetta, mutta kuitenkin samalla tein myös jotain ihan muuta, enkä mitenkään hypertehokkaasti, vaan ihan leppoisasti. Kas näin:

1. Sattumahdollisuudesta oppimisen ilo irti

Etsin erääseen kirjoitelmaani siteerausta Alf Rehnin kirjasta Vaaralliset ideat. Koska kirja on paperinen, etsi-toiminto toimi muistin varassa ja silmillä. Ahmin uudelleen kirjan sivuja, lyijykynämerkintöjäni. En ihan löytänyt etsimääni, joten kokeilin googlausta ja löysin ammatillisesti erittäin kiinnostavan kirjan, jonka Sonera oli julkaissut toissa vuonna: Uuskasvun anatomia – opas parempaan tuottavuuteen. Julkaisijasta ja nimestä huolimatta hurjan kiinnostava. Työteliään viikon päälle en halunnut istua lukemaan. Istuttu oli taas ihan liikaa.

2. Korvilla lukemisen kätevyys

Noukin kirjan linkin puhelimellani leikepöydälle, avasin Voice Dreamissa sen (kerroin tästä mainiosta lukijarobotista äskettäin tässä blogissa).  Yhdistin puhelimen kaiuttimiin ja laitoin Sannan lukemaan.

Puhelimessa Sanna lukee ääneen PDF:ää, puhelin kiinni kaiuttimissa.

Tältä lukeminen näyttää puhelimella, luettava alue keltainen.

3. Vapailla käsillä ja jaloilla mukavaa tekemistä

Otin neulomuksen esille. Villapusero vaavalle, etukappaleen miehustassa jo mennään. Neulominen on niin mukavaa. Rentouttaa. Saa mielen tyyneen tilaan. Kuunteleminen sopii hyvin neulomisen kaveriksi. Ja koska ei tehnyt yhtään mieli istua, nousin tasapainolaudalle. Seisten neulominen sujuu hyvin, nehän esiäiditkin neuloivat kävellessään.

Neulomus edistyi mukavasti.

Tasapainolaudalla seisten.

4. Muistiinpanoja hipaisemalla

Minulla on hyvä kuulomuisti. Silti tekee mieli aina tehdä merkintöjä kirjaan. Nyt lyijykynän korvasi Diigon PDF-annotointi. Kun Sanna luki jotain erityisen kiinnostavaa, hyvän lauseen tai kappaleen, astahdin tasapainolaudalta pöydällä olevalle koneelle ja maalasin kuulemani kohdan. Voice Dreamissakin voi maalata siteerauksia, mutta tein tämän Diigossa. Diigoon tallennetut PDF-linkit muuttavat asiakirjan editoitavaksi. Tyydyin pelkkiin maalauksiin, olisin toki voinut myös kirjoittaa omia ajatuksiani, mutta neulomisen ja kuuntelun rytmiin se ei sopinut. Kaikki maalaamani sitaatit löytyvät kätevästi Diigosta.

Kiinnostavat kohdat kävin hipaisten maalaamassa talteen.

Ja tältä ne hipaisut näyttävät Diigossa.

Tässäpä maistiaisiksi minua viehättänyt pohdinta kirjan sivulta 27:

"Uhkakuvana on, että kun siirrämme arjen yksinkertaisten merkityksien rakentamisen ulkoiselle apuvälineelle, niin emme harjaannuta aivokapasiteettiamme jatkuvasti arjessa. Kykenevätkö ihmiset luomaan tietoelementtien välille uusia yhteyksiä enää silloin, kun edessä on merkityksellisiä uusia haasteita? Tyhmistymmekö kansakuntina ja tyhmistyvätkö kansakunnat eri aikaan?"

Tämä ei ollut siis mitään yltiötehokasta moniajoa. Jokainen neuloja tietää, että neulominen auttaa keskittymään. Jokainen tasapainolaudan käyttäjä tietää, ettei laudalla seisominen vaadi aivoja, eikä käsiä. Usein harrastan lauantaisin pitkään nukkumisen jälkeen jotain tällaista erilaista oppimista.

Korvilla lukeminen vapauttaa jalat, kädet ja silmät

Mieleeni tuli tietokoneelle aikanaan keksitty suomennos, rautainen konttoristi, kun löysin sujuvan ja toimivan digitaalisen yksityissihteerin lukemaan minulle työhön liittyviä raportteja.  Kyllähän näitä tekstistä puheeksi -sovelluksia on ollut aikapäiviä ja näkövammaisille kehitettyjä erityisesti. Mutta nyt vasta osui omalle kohdalle sellainen apulainen, joka toimii kännykällä ja on helppo käyttää.

Kyse on Voice Dream -sovelluksesta. Se ei ole maksuton, mutta hinta on kolmen suklaalevyn verran ja karkkiaskin hinnalla siihen saa ostettua vielä Acapellasta miellyttävä-äänisen Sannan. Vieraille kielille pitää hankkia omat äänimoottorit (iOS:lle on nyt olemassa 36 maksutonta kielipakettia), englanti ja suomi tulivat valmiina. Äänipaketit ovat aika isoja tiedostoja, mikä voi rajoittaa useiden kielten käyttämistä. Toki ääni on kuin rautaisella konttoristilla, hieman tökkivä. Mutta edut lieventävät haittoja.

Minulle on jäänyt roikkumaan useita tärkeitä raportteja ja selvityksiä, joita ei työpäivän aikana ole ehtinyt lukemaan. Kuulo on aina ollut lempiaistini (minkä vuoksi pakenen kaupungeista niin pian kuin voin). Muistan hyvin kuulemani asiat ja olen aina oppinut kuulemalla. Minulle tämä siis sopii kertakaikkisen hyvin.

Kun töissä lähes koko ajan kirjoitan, luen tai puhun, niin tuota ekstraluettavaa on kertynyt – nimen omaa PDF-muodossa. Tavallisia kirjoja on erilaista lukea, samoin e-kirjoja. En halua tulostaa paperinippuja, varsinkin, kun kyseessä on kymmenien raporttien ja selvitysten kahlaaminen niin, että noukin helmet tiettyihin tarpeisiin. Nyt selvitin jonosta jo kaksi raporttia ihan kevyesti Voice Dreamin kanssa.

Voice Dreamin ominaisuuksiin kuuluu, että se näyttää korostettuna kohdan, jossa mennään. Näytön voi asentaa myös niin, että luettava rullaa muutaman rivin suurennoksena, jos haluaa myös katsoa tekstiä yhtä aikaa (sopii varmaan hyvin kieleen, joka ei ole hyvin hallussa).

Tekstejä voi noutaa luettavaksi monella tavalla. Itse latasin PDF:t suoraan verkko-osoitteella. Palvelu yhdistyy mm. Dropboxiin ja Google Driveen.

Tekstiin voi lisätä kirjanmerkkejä. Puhetta voi nopeuttaa ja hidastaa. Tekstiä voi kelata pikana eteenpäin tai loikkia yli vähemmän tärkeiden kohtien. Taulukot ja muut oheissisällöt aiheuttavat kikkaireita lukemiseen, mutta ne voi hypätä yli. Itse muistan hyvin numerot, joten eilen esimerkiksi painoin mieleen sivunumerot, jonne kannattaa palata.

Mikä parasta, samalla kun lukee, voi puuhailla kotiaskareita, kävellä, loikoilla rentona tai tehdä jotain muuta rutiinimaista. Monille suuri apu on myös siitä, että silmät eivät rasitu.

Pöytälaatikkorunoilija aukoo päätään

Lupasin Hernepensaskujanteen Jorille viime torstaina näyttää jotain ihan uttaa ihanuutta. Työjonojen ja työvuorien keskellä ihminen kaipaa ilmatilaa. Mitä nyt nuoresta asti olen sanataiteilua ja piirtämis-kuvaamista harrastanut, olen ymmärtänyt, että en ole yksin harrastuksineni. Meitä on paljon.

Pöytälaatikkoon mahtuu, loput viedään vinttiin. Mutta toisaalta, kun tekee jotain, itsekseen hihkuu aikaansaannoksensa kanssa. Lapsen lailla sitä mielellään näyttäisi jollekin. Sitähän tämä blogosfääri tai muut somejakamiset.

Kuva- ja sanataiteen harrastajille tulee tässä nyt siis vinkki. Valitettavasti tämä vinkki toimii vain iOS-laitteilla ainakin toistaiseksi. Android-sovellusten maaimaa tunteva voisi vinkata siltä osastolta vastaavat härvelit.

Tarvitaan Hokusai ja iMovie (joka vähän maksaa, mutta maksavat kynät ja paperi, saati mitä maksoi aikanaan aika videostudiossa). Tarvitaan kameran rullalle valokuvia ja videoita. Niitä voi nappailla vaikka päivälenkillä ja matkustellessa, kuten itse teen. Tekeminen opettaa silmää. Huomaa, miten jännistä paikoista otetut erikoiset kuvat alkavat elämään mielessä ja ruokkivat sanojen virtaa. Tarvitaan musiikkia (ei välttämätöntä), luvallista musiikkia. Tekijänoikeuksien suojaamaa ei saa ottaa sekuntiakaan, ei minkäänlaiseen sekoitteluun edes. (Monitaituriystävä antoi minulle musiikkia, mahtikiitos ubiq.)

Näillä tarpeilla voi tehdä monenlaista. Minä olen nyt tehnyt näin:

1. Lojun sohvalla pitkän päivän päälle uupuneena. Käännän ajatukset toiselle taajuudelle. Elämän ihmettelyyn. Nappaan kiinni jostain päivän asiasta, joka yrittää vielä kiertää pientä kehää mielessä. Tai nappaan kiinni vaikka jostain lauseesta sohvan edessä välkkyvästä televisiosta. Nauhoitan Hokusailla ex-tempore putkahtavat sanat, pari lausetta. Noin 15-20 sekuntia.
2. Editoin ääntä Hokusailla, lisään raitoja, tehosteita, häivytyksiä, musiikkia.
3. Tallennan Dropboxiin täysimittaisen äänen (wav-tiedosto). Jaan mpeg4-tiedostona äänen Hokusaista iMovieen (tämä onnistuu parilla hipaisulla). 
4. Aloitan iMoviessa uuden projektin. Tipauttelen projektin aikajanalle kuvia ja videoita. Säädän. 
5. Julkaisen kameran rullalle ja YouTubeen. 
6. Joskus annan vielä YouTuben korjata videoitten heilahtelua. Se tekee sen yhdellä hipaisulla. Nappaan upotuskoodin ja vien blogiin.

Kohdat 1-5 teen puhelimella. Aikaa vierähtää noin 5 minuuttia alusta loppuun. Ja samalla mieli on rentoutunut. Sähkö on pois päästä. Lopputulos voi olla vaikka tällainen:

Hokusain äänimuokkaus näyttää tällaiselta:

Ja iMovien videon koostaminen tällaiselta:

Ne ovat vain välineitä... mutta kun välineellä on väliä

Somehärpäkkeistä ja tietoteknologiasta tavataan sanoa, että kyse on vain välineistä. Tämä on oikein lausuttu siinä mielessä, että kyse on viestintäkanavista, viestinnän ja havaitsemisen apuvälineistä, informaation, datan ja tiedon käsittelyn apuneuvoista, muistin jatkeista, tiedonhankinnan työkaluista, sisältöjen tuottamisen apulaisista.

Toisaalta nykyteknologia auttaa tekemään jotain sellaista, mitä koskaan ennen ei ole ollut jokamiehen mahdollista tehdä. Jokunen aika sitten tuli mielenkiintoinen dokumentti Englannin pronssi Charlesin elämästä. Hän katsoi vanhoja filmejä ja valokuvia, muisteli heidän lasten ja maailmalla matkanneitten vanhempien yhteydenpitoa puhelimitse. Hänen koko olemuksensa ja muistelutarinansa heijastivat sitä syvää eläytymistä, jonka vuosikymmenten takaiset tallenteet herättivät. Jokunen elokuvanpätkä oli sellainen, jota hän ei ollut koskaan aiemmin katsonut.

Nyt ne keinot tallentaa ja kommunikoida, jotka olivat 50-luvulla vain rikkaimpien, vielä 60-luvullakin harvojen saatavilla, ovat huokeita lähes kenen tahansa käyttää. Laitteiden hinnan ja saatavuuden lisäksi käytettävyys on mullistunut. Olen joskus kehittänyt valokuvia ja ilman muuta digitaalinen valokuva on jotain ihan muuta. Olen vähillä koululaisen rahoilla valokuvannut 24-kuvan salamattomalla taskukameralla harkittuja kuvia ja odottanut kuukausikaupalla, että tietyn tilanteen valokuva on käsissäni. Kaikissa vanhoissa menetelmissä on oma loistonsa. Mutta esimerkiksi valokuvaamisen harjoittelu oli käytännössä täysin mahdotonta. Siksi ammattilaisuus ja amatööriys olivat selkeästi eri asioita. Valokuvaaminen oli liian kallis harrastus, joten piti tehdä muuta. Piirtää kynällä paperille. Se oli hyvä ja huokea harrastus.

Sama apuvälineitten saatavuuden ja käytettävyyden hidastava vaikutus koski myös äänittämistä ja kirjoittamista. Ensimmäisen kirjoituskoneeni ostin 80-luvun puolivälissä ja koska koulussakaan en ollut päässyt opettelemaan sen käyttöä, tulokset olivat tumpelomaisia ja raivostuttavia. Yksikin virhe ja koko paperi meni roskiin, korjausnauhan kanssa sählääminen nosti hien pintaan. Juuri ja juuri kokouspöytäkirjat syntyivät.

Saavuttamattomat tai hitaasti toimivat apuvälineet estivät luovuuden kukkimisen. Välineellä oli väliä. Olisin halunnut tehdä enemmän, mutta teknologiaa hyödyntävässä suunnassa keinot olivat vähissä. Käytin muita. Eikä sekään ollut huono asia, mutta silti, intoa olisi ollut.

Nyt on toisin. Ei tarvitse olla kuninkaallinen, ei upporikas, päästäkseen harjoittelemaan audiovisuaalista ilmaisua. On mahdollisuus toistaa loputtomiin. On apuvälineitä, joilla avautuu harrastajan taivas. Unelmat käyvät toteen. Ja mikä parasta, pääsee saman tien yhteyksiin toisten harrastajien, jopa ammattilaisten kanssa. Lisäksi harrastamisen ja työn raja on sulanut, on kehittynyt pro-am-välitila (amateur professionalism) sisältöjen ja palveluiden tuottamiseen. Tavallaan harrastan, mutta samalla opin jotain, joka siirtyy suoraan tai mutkan kautta siihen, mitä teen työkseni. Ilman, että harrastuksen vapauttava tunne mitenkään häiriytyisi siitä. Päin vastoin.

Syyskauden aloitus työssä on tarkoittanut ennakoitua pidempiä työpäiviä. Opiskelulle on pitänyt raivata tilaa. Älyllisen askartelun vastapainolle on jäänyt niukasti aikaa. Mutta voi autuus. Harrastajan taivas on kädessäni. Mobiilipuhelin. Kun olen lojunut reporankana työpäivän (ja iltalenkin) jälkeen sohvalla ennen yöpuulle siirtymistä, olen alkanut harrastamaan runoutta, nuoruuteni erästä lempiharrastusta. Mutta ihan uudella tavalla. Se uusi tapa on mahdollista ainoastaan näillä uusilla teknisillä vempaimilla. Hämmästyttävintä on helppous ja nopeus. Ja siitä kaikesta syntyvä ilo on tavattoman suuri. Intohimoinen harrastaja tietää sen onnentunteen, joka harrastukseen uppoutujan valtaa. Päivän sähköisyys tasaantuu, mielen valtaa tyyneys.

Yhdistän uudessa harrastuksessani sanoja (en kirjoita ollenkaan, vaikka kyse on runoista), valokuvia (muokattuna lähellä piirroksiakin), videoita ja musiikkia. Musiikki on hankalaa, jos haluaa julkaista teoksiaan, mutta onnekseni sain ystävältä luvallista musiikkia askartelumateriaaliksi. Yhdellä otolla taltioin parikymmentä sekuntia ääneen puhuttua ajattelua, aiheena päivän aikana kertyneet inspiraatiot, mielessä liikkuneet oivallukset tai ihmetykset, kenties siinä hetkessä TV:stä kuultu repliikki. Koko juttu syntyy noin vartissa ja samalla päivän häly on kadonnut mielestäni.

Eilisen illan kudelma:



Pieni resepti, miten tuollainen syntyy (ja siis kaikki on tehty puhelimella):

• Avaan Hokusai Audion, joka on äänitys- ja sämpäyssovellus, oikeastaan, kuten sovelluksen tunnuskuvakin kertoo, se on äänellä maalaamissovellus. Äänitän ajatelmani, ilman harjoittelua, ilman mistiinpanoja.
• Lisään sopivasti kopioimalla ja muokkaamalla ääniraitoja, lisään myös musiikkia ja muokkaan sitä.
• Tallennan valmiin äänitiedoston Dropboxiin pakkaamattomassa muodossa (waw). Sen jälkeen avaan äänitiedoston pakatussa muodossa (mp4) iMovie-ohjelmaan.
• Lisään ajatelmaan sopivia kuvia ja videoleikkeitä, itse otettuja, puhelimen kuvakirjastosta. Tallennan syntyneen videon puhelimelleni ja julkaisen sen YouTubeen.
• Tässä kaikessa siis kuluu aikaa noin 15 minuuttia alkutilanteesta, jolloin aihetta ei vielä ole, lopputulokseen.
• Ilman näitä välineitä koko juttu olisi mahdoton toteuttaa. 
• Joskus tuntuu mukavalta kertoa kavereille omasta päivästään runolinkillä, niitä tuntuu mukavalta koota blogiin, ehkä joku muukin saa virikkeen, iloa itselleen, löytää oman juttunsa. Jos minulla olisi nuorena ollut nämä taikavälineet, voi sentään. Voi sentään. (Tämän vinkin saa jakaa nuorisolle, jos jonkun lähipiirissä on sisältäpäin pulppuileva kansalainen.)

Eli sama kuvina (klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana):

1. Näkymä Hokusain muokkaustilasta.

2. Audion tallentaminen.

3. Audion avaaminen Hokusaista käsin toisessa sovelluksessa (tässä tapauksessa iMovie).

4. Audion vieminen joko aiempaan videoprojektiin tai uuden projektin luominen (Hokusaissa pystyy muuttamaan jokaista raitaa ja tekemään uuden tallenteen, iMoviessa voi muokata projektia ja vaihtaa esimerkiksi aiemman äänileikkeen uuteen tai lisätä uuden raidan.) 

5. Videoon voi lisätä ääntä, videota, valokuvia sekä muokata siirtymiä ja halutessaan lisätä myös tekstejä.

6. Videon vieminen kuvakirjastoon ja julkaiseminen nettiin.

Vinkki omasta radiokanavasta haaveilijoille

Osui silmiin Timo Ilomäen vinkki Spreaker-sovelluksesta ja verkkopalvelusta. Koskapa olemme työkaverini kanssa haaveilleet opettajien TVT-koulutuksien kupeeseen pientä podcast-kanavaa ja koskapa olen useita keinoja kokeillut, kokeilin tätäkin.

Toimii sekä iOS- että Android-laitteilla (sovelluskaupasta hakusanalla Spreaker). Kätevä. Voi joko tallentaa ensin ja julkaista tai lähettää suoraa lähetystä. Voi yhdistää SoundCloudin ja YouTuben kanssa sekä jakaa yleisimpiin somekanaviin.

Kuuntelijoille voi antaa oikeuden ladata ne mp3-tiedostoina omalle koneelle suoraan palvelusta (optio) tai julkaisut voi muuttaa yksityisiksi. Tallenteista saa upotuskoodin. Podcast-kanavan syötteen voi tilata iTunesiin tai vastaavaan, jolloin podcastit saa kätevästi mobiilaitteelleen (esimerkkikanavani syöte http://www.spreaker.com/show/971199/episodes/feed). Kuvan nuoli osoittaa, mistä sen saa (jos klikkaaminen ei anna iTunesia, kopioi hiiren kakkosnäppäimellä linkki ja vie iTunesin podcastiin, tilaus siellä löytyy nykyisin Arkisto-pudotusvalikosta).

Sreakerin käyttöliittymä selaimella. Nuoli näyttää podcast-syötteen tilauspainikkeen.

Lukuisia podcastaussysteemejä olen kokeillut, mutta tämä oli nyt kyllä ehdottomasti mallia yksinkertainen. Lisään pieneen podcast-opastukseeni. Blogiin voi upottaa tallenteen ja tältä se näyttää (upotuksen ulkonäköä voi hieman muokata):

Kätevästi ääntä verkkoon toimittaa Audioboo

Qaikussa on viikon varrella ennakoitu perjantain seminaaria (OKM & AKTIIVI-hanke: Avoimissa ympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi). Tänään keskustelu rönsyili miettimään ennakkorapoilua. Siitä ajatus johdattui verkko-osallistumisen vapauttamiseen tietokoneen äärellä kököttämisestä. Suunnittelin, että olisi kiva ennakko-osallistuen työstää kokouksia ja muita neuvonpitoja vaikkapa puutarhatöiden ohella.

Sanoista tekoihin. Suloinen sateentuhuinen syyssää. Kävin haravoimassa, sauvakävelyllä ja lämmitin saunan. Samalla mietin ääneen perjantain seminaaria, lähinnä kehitellen omaa salama-alustustani, jonka beta-version julkaiseminen täällä blogissa muutti jo yhden kommentin voimalla sisältöä, kiitos vain Sun Äitis antaman palautteen.

Ääneen miettimisen toteutin Audioboo-palvelun iPhone-sovelluksella. Sataa tihuutteli, mutta eipä haitannut. Puhelin oli sadetakin alla pussukassa, napit korvilla. Nauhoituksen sulkeminen on himppu hidasta ja loppuun tuli turhaa tyhjää. Äänilähetykseen voi liittää valokuvan, otsikon, tunnistesanoja ja halutessaan voi antaa myös geotagin tallentua tiedoston mukana.

1. Haravoidessa mietin seminaariesityksen ennakkorapoilua sekä kädet vapaana pihalla kommunikointia nettiverkostoille.
2. Sauvakävelyllä mietin, miksi ihmiset osallistuvat netin verkostoissa.
3. Saunaa lämmittäessä mietin sitä, miten toisaalta kaipaamme verkko-opiskeluun luokkatilanteen sujuvuutta, mutta samalla verkkokirjoitteluun tottuneille verkkojuttelu on outoa ja pelottavaa.

Ajattelu sujuu mukavasti ulkona puuhastellessa. Puheen tekstiksi muuttava teknologia on jo olemassa, samoin kirjoitetun ääneksi muuttava. Irmeli Aro antoi Qaiku-keskustelussa mukavana esimerkkinä Teemu Arinan blogin, jonka tekstiä voi kuunnella korvilla. Ei siis ole mitenkään mahdoton ajatus, että voisimme kommunikoida sujuvasti vaihdellen kirjoittaen ja puhuen.

Pikainen läjä pikkuhuomioita viestikurkistuksista

Säilön tähän kaiken puuhan keskellä muutaman hyvän jutun:

Kindlen on saanut jo joitain aikoja tietokoneelle ja mobiililaitteille. Amazonilta voi ladata paljon ilmaiskirjoja, aloitin Ihmemaan Liisalla. Löytyy jopa ihmisten kokoamia ilmais-Kindle-kirjojen listoja. Yliviivauksia ja muistiinpanoja pitäisi pystyä tekemään, mutta jokin bugittaa vielä sillä kohtaa. Joka tapauksessa mainiota. Oma läppärini on sitä luokkaa (kevyt, pitkä akkukesto, mahtuu olkalaukkuun), ettei ainakaan nykyisiä e-kirjanlukulaitteita vielä tarvitse hankkia. Kindle-tietokirjoja tulee jatkossa varmasti hankittua käsikirjastoon, kulkevat sitten aina mukana. Käyttöliittymä näyttää nyt tältä:

AudioBoo tuli vastaan Tuija Aallon jakaman hauskan äitienpäivä-tarinan kautta. Hänen isänsä siinä muistelee lapsuuttaan vekkulilla pikku tarinalla. AudioBoo mahdollistaa audiotiedostojen jakamisen ja upottamisen. Tällaista on tullut etsittyä. Posterous-blogi toimii ihan kelpoisesti tosin tarpeeseen, Voxopo joihinkin juttuihin, mutta kumminkin valikoimaan sopii.

AudioBoo on aivan huippujuttu! Toimii selaimella, voi lisätä audiotiedostoja tai nauhoittaa. Tilin perustaminen sujui hetkessä. Asensin AudioBoon iPhoneen, mikä sekin oli muutamalla klikkauksella selvä homma. Sunnuntaireporterina nappasin äitienpäivähaastatteluun kissaemo Speden iPhonella, kuvankin sai näppärästi liitettyä mukaan ja haastattelun julkaiseminen tapahtui vauhdikkaasti. Käyttöliittymältä ei voi enää juuri enempää toivoa, aivan huippu! Ja tässä tuo kissaemon äitienpäivähaastattelu (meidän Spedeä luultiin aikoinaan poikakissaksi, kunnes...):



Sitten Rainion Timolta napattu digitaalinen käyntikorttilöytö Dooid... tosin en nyt vielä perustanut itselleni, kun mietin palvelun turvallisuutta, mutta kovasti kehuttu näyttää olevan.

Ollaan myös tässä päivän mittaan toteiltu porukalla, että Google Dokumentit on lunastanut niitä lupauksia, joilla Google Wavea lanseerattiin viime vuonna. Nykyisin on ihan arkea, että sähköpostin sijaan yhteiskehittely laitetaan käyntiin G-dokumenteissa, jaettu kansio on helpottanut tilannetta kovasti. Aloitteen tekijä perustaa ensimmäisen dokkarin ja kutsuu muut siihen, sähköposteissa ei kierrätellä liitetiedostoja. Vielä kun kaikkiin dokumenttilajeisihin saadaan chatti ja keskusteluketju EtherPadin tapaan ja jonkinlainen dropbox-tyyppinen sujuva tiedostojen jako, niin huipputyökalu. Google Wavessa on tänään pähkäilty, että voisiko Wave jo olla yhteistyöstökaluna kelpoinen eikä ihan vielä ole pienen otoksen mukaan, osan mielestä mahdollisesti jatkossa. Google Wave on nykyään integroitavissa Gmailiin, mikä lisää käytettävyyttä. Käyttöliittymäkin on melkoisen mukava, verrattuna Google Dokumentteihin. Mutta silti Dokumentit jyrää vahvasti.

Aamulla tuli havaittua myös mainio integraatioasia. Vastasin kommentoimalla Google Buzzissa ja sama kommentti päivittyi näkyviin myös Google Readerissa. Asiat siis edistyvät. Vähitellen.

Joskus on maukasta olla omalla kurssilla

Opiskelijat sen tekevät, taas kerran. Siis minusta oppijan, joka uppoaa sellaiseen ajantajuttomuuteen, että missaa junan ja vähän muutakin maailmanmenoa. Oppiminen on työlästä mutta ehdottomasti elämän etupuolia, sen huomaa pienestä lapsestakin.

Meikäläisellä on tunne kuin maratonilta (Elma-rapo) olisin siirtynyt sadan kymmenen aidoille (Sometun ITK), mutta kumminkin eilen alkaneet verkkokurssit nappaavat osansa. Toinen menee enemmän portfoliotyöskentelynä, mutta PS5, joka on elänyt jo vuosia wikissä, päätyi kokeilulistalle.

Kurssin luokkajutteluita korvataan Facebook-ryhmällä. Eikä jää viimeiseksi kurssikokeiluksi naamakirjassa. En ole ollut mikään FB-intoilija, melko labiili toden sanokseni, vain Second Life voittaa, siellä kun Sokratinna Runo sätkii jo neljättä vuotta aloitussaarella... ei vaan niinku jaksa.

Facebookissa aloitimme persoonallisuus-käsitteen pohdinnoilla. Tehtävänä oli napata joku YouTube-video ja peilailla sitä vasten ajatuksia aiheesta. Ja miten jänniä juttuja... Hornetilla taivaalle ja musiikilla mielen sisäisiin kokemuksiin. Opiskelijoitten tuomat jutut rikastuttavat hetkessä kurssia ja mieli jää hitaasti sulattelemaan. Musiikki oli niin kiintoisa lisä, että perustin Spotify-listan, jonne kerään Facebook-keskustelussa kertyneitä biisejä.

Teen kurssille pieniä audioluentoja, tänään orientointia kurssille. Mainio Posterous apuna, siitä kun saa näppärästi podcastin (kerroin aiemmin, miten itse teen, muitakin vaihtoehtoja on, kun tulee rutiiniksi, ei vie paljoa aikaa). Linkitän audioluennot kurssiwikiin meneillään olevan teeman sivulle ja diaesityskin sieltä löytyy (tehty Google-dokumenteilla ja jaettu avoimesti nettiin cc-lisenssillä). Kun on aikaa, teen slidecastin, se vie hitusen enemmän aikaa, siksi nyt vain pelkät diat.

Wikispaces-wikissä on sellainen hauska ominaisuus, että siihen voi upottaa sekä podcastin että videocastin ja wikin vimpain luo pienen soittimen, jolla katsoa ja kuunnella suoraan wikisivulta. Siis kun lisään sähköpostitse seuraavan mp3-tiedoston Posterous-podcastblogiin, audio menee automaattisesti kurssiwikin Audioluennot-sivulle ja höpinäni voi kuunnella wikistä.

Tuli sellainenkin mieleen tänään, kun yksi opiskelija valitteli, ettei saa aina koulun käyttämää sähköpostia auki, että laitanpa kaikki ohjauskirjeet talteen ohjesivulle.

Linkkejä olen kerännyt kurssille jo vuosia Deliciousin kautta.

Tässä on nyt kelpo paketti. Wiki ja paljon valmista nettisisältöä edellisiltä vuosilta vapauttaa puuhaamaan lisäosia kurssille. Silti tuli tänäänkin mieleen, että wautsi wau, jos voisi opettaa jonkun kollegan kanssa yhdessä. Siis että meitä olisi isompi porukka sekä oppijoita että edeskäyviä oppijoita.

Maailman helpoin podcast, vihdoin ja viimein!

Kaikenhan pitäisi tapahtua nappia painamalla, että sitä viitsisi käyttää. Opetusteknologia on edennyt jo pitkän askeleen kohti helppoa notkeatoimisuutta. Mutta niin kaun kuin olenkin kokeillut podcastien tekemistä, aina on ollut kaikenlaista säätämistä. Vaan nyt pelittää. Muutamalla klikkauksella, jee!!!!

Näin homma toimii Lumileopardi-Macillä, mutta vastaavan virittelyn voi toki tehdä Windowsilla ja Audacityllä, johon asentaa mp3-enkooderin (en ole saanut sitä Macillä toimimaan kätevästi).

Ensimmäinen asia on siis saada kannettava tietokone nauhoittamaan haluttu ääni, kuten luento-osuus oppitunnilta. Tietenkin voi käyttää muutakin nauhuria, mutta sitten tulee tiedostonsiirtovaihe lisävaivaksi. Macillä nauhoittaminen sujuu parilla napinpainalluksella, QuickTime Player >> Arkisto >> Uusi äänitallenne ja sitten vain nappia klik alkuun ja klik loppuun. Ääni tallentuu automaattisesti Elokuvat-kansioon mov-muotoon. iTunesilla saisi mov-tiedoston konvergoitua mp3:ksi, mutta ohjeet olivat niin monipolviset, että investoin muutaman kympin helpoon konvergointiohjelmaan. Tämä on jokaisen makuasia ja laitteista kiinni, miten saa äänen tallennettua mp3:ksi. Windosilla Audacity on hyvä. Lisenssisyistä Audacity ei automaattisesti sisällä mp3-muunninta, mutta ohjeiden mukaan lisäpalikan kiinnittäminen sujuu. Joku itseäni viksumpi saa varmaan Macilläkin viritettyä simppeliksi.

No, sitten kun ääntä on mp3-muodossa, perustetaan Posterous-blogi ja ryhdytään lähettämään sinne sähköpostilla mp3-tiedostoja. Siis todellakin sähköpostilla, liitetiedostona. Posterous avaa äänitiedostolle automaattisesti audiosoittimen. Ja kun Posterous-blogin osoitteen perään kirjoittaa rss ja sillä osoitteella tilaa iTunesiin tai muuhun podcastlukijaan audiot, niin ta-daa, se toimii! (Lue lisää Posterous-blogista.)

Jos siis haluat vaikka kuunnella meikäläisen murrepakinoita, niin iTunesiin tilaus osoitteella http://annenmurrepakinat.posterous.com/rss.

Näppärää podcastausta olen todella kaivannut ja etsiskellyt. Pidin alkumatkasta Podcasting-blogia ja sittemmin olen keräillyt linkkivinkkejä Delicious-palveluun.

Kuuleviin korviin

Loppuviikon kuulohavainnoista muutama lyhyt poiminta:

Jörn Donner kehui suomalaista koululaitosta ja opettajia painavin lausein! Muuten tämänviikkoinen Syntymäpäiväsankari taisi olla toimittajan pahimpien painajaisunien luokkaa: suora lähetys, joka perustuu vieraaseen, hänen haastattamiseensa, tekstiviesteihin kuulijoilta sekä puheluihin. Jorn Donner oli unohtanut koko ohjelman. Saapui sitten noin kohdalla 20 min eli kolmanneksen ohjelmasta toimittaja veti ilman vierasta. Minkäs sille voi. Mutta niin änkyrä kuin Donner olikin kaikkea muuta suhtaan, tuo suomalaisopettajien kehuminen tuli suoraanja sydämestä.

Kari Hotakaisen Ihmisen osa palkittiin Runebergilla. Kirjaa voi kuunnella loistavan Ritva Valkaman lukemana radiosta ja netitse.

Jake Nymanin Nousevan auringon talo ja Tähtisumua (jota toimittaa myös Susanna Vainiola) vievät käsikynkkää aikamatkoille populaarimusiikin aarteille.

Ja sitten kannattaa välillä asettua tukevasti ilmaan Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin kanssa, Radio Helsingin aalloilla, kiitos vain vinkistä hra 47.

Podcastit – kieltenopiskelijan autuus!

Kuulemalla oppii. Eräät meistä oikein mielikseen. Siispä mistä löytyisi korvalle sopivaa haukattavaa?

Applen iPodeissa, iPhonessa ja iTunesissa toimivan App Storen kautta löytyy hyvin luokiteltu podcast-hakemisto. iTunesin saa myös Windows-koneelle. Itse olen käyttänyt sitä jo ennen Mac-aikaani podcastien tilaamiseen ja kuunteluun, mutta toki vaihtoehtojakin löytyy, esimerkiksi Juice, jonka sisältä löytyy myös podcasthakemisto.

Kelpoisa hakemisto podcastien verkkoselailuun on Odeo, jossa on esimerkiksi oma luokka opiskeluaineistoille. Sitä kautta löytyy helposti vaikkapa Deutsche Wellen mainio Langsam gesprochene Nachricten.

Odeosta voi myös kopioida upotuskoodin, jolla saa vaikkapa kielen verkkokurssille kätevästi kuuntelutehtävän (alla oleva löytyy täältä). Ohjelmia voi myös ladata omalle koneelle mp3-muodossa.

Voxopop

Kiitos VirtuaaliAnun ja FriendFeedin, löytyi toimiva audionauhuri ja -jakopalvelu Voxopop. ISOverstas fiksusti hyödyntää englannin opiskeluun Voxopopia. Pisteitä taas sinne suunnalle!

Aikoinaan vähän vastaavasti toiminut Evoca muuttui tyystin maksulliseksi ja tämä on nyt eka, joka tuli pitkästä aikaa vastaan. Kätevästi toimii. Tosin vähän hurjalta tuntuu, kun pitää antaa oikeus websovellukselle päästä käsiksi koneeseeni.

Voxopopissa perustetaan keskusteluryhmiä. Näyttää puuttuvan tagit, suosikiksi lisäämiset, upottamis- ja linkitysmahdollisuudet ja frendit. Mutta kannattaa tarkkailla. Lupaava.