torstaina, huhtikuuta 26, 2012

Oodi kotikylälle


Tätä blogia ei olisi ilman kotikylääni. Enkä olisi nettijuttuihin ja sometteluun niin ylen tykästynyt ilman kotikylääni. Kun asuu jonkun määritelmän mukaan keskellä ei mitään tai huitsun Nevadassa tai Möllikällässä, netti on jotenkin vielä toisenlaisempi kuin ihmisten ilmoilla olijalle.

Blogien opetuskäytön suurin innostajani oli aikuislukion filosofian etäopiskelija. Körötellessäni 60 kilometrin työmatkaa ja eläytyessäni filosofian yksinopiskelun kinkkisyyttä tuskailleen Raijan tuskaan, oivalsin, että netti tarjoaa mainion laajennuksen ajan ja paikan suhteen. Asioita voi tehdä hitaasti. Siitä syntyi ensimmäinen opetusblogini, yksi johti toiseen, toinen kolmanteen ja tuli voitettua yksi palkintokin, palkintomatka Tukholmaan kaltaisten joukkoon antoi voimaa ja intoa.

Luonto ja luonnontila ympärillä auttaa ajattelemaan ja oivaltamaan. Nettijuttuja olen opetellut muutamien kurssin ohella enimmäkseen itsekseni. Muistan elävästi kesän 2004, kun kirjoitin eWSOY:lle verkko-opiskelun opasta ja löysin blogien maailman. Se loputon avaruus ja tolkuton mahdollisuuksien maailma täräytti pään täyteen sähköä. Asiat tasaantuivat Kotijärvessä uidessa ja katsellessa peltoja, metsiä, liikkuessa luonnossa, linnunlaulussa. Ilman maalaismaisemaa en olisi oivaltanut asioita. En osaa ajatella kunnolla ilman luontoa ympärillä. Liikkuminen luonnossa loksauttaa orastavat ideat paikoilleen ja käynnistää keksimismoottorin.

Jokaisen on löydettävä omat avaimensa. Välillä työssään uupuneita ja ilottomia aikuisia ihmisiä kuunnellessa rankasti miettii sitä, minne lapsen into ja oppimisen ilo katoaa. Tätä viimeksi eilen ihmeteltiin mökki-suurmiehikkäläläisen 72 v. kanssa satunnaistapaamisella Pirkkalan City-marketissa. Avaimia on. Me voimme olla avaimia toinen toisillemme. Arki sisältää kätkettyjä aarteita ja voiman lähteitä. Itse tiedän, että tärkeä voiman lähteeni on elämä juurilla, maalla, syntymailla, suvun piirissä. Erilaiset tekemiset sopivat yhteen, kuten jälkikasvu asian ilmaisi: "Kerrostalojen ja liikekeskusten suunnittelutyö on hyvin teknistä puuhaa, mikä on mukavasti tasapainottanut enempi perinteisiin ja henkisiin arvoihin nojaavaa maalaiselämääni Miehikkälässä."

Kotikyläni Suur-Miehikkälä valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi. Meidän kylässä on hienoa se, että vaivalla tekohengitettyjen seurojen kamppailu on tuottanut tulosta. Nuoriso on ottanut paikkansa. Perinteitä ei ole heitetty, uusia on syntynyt. Moni nuori on jäänyt kotikylään, rakentanut uuden talon, vaikka kaukana ollaan (lähimmät kaupungit 40 km Hamina, 60 km Kotka, Kouvola ja Lappeenranta). Erityisen hienoa on se, että omanikäisten keskinäisen puuhailun lisäksi kotikylässäni on sukupolvet ylittävää tekemistä. Meillä on harvinainen seurantalo: kylänväen talkoilla pitämä, baari auki joka päivä. Tiedän, että rankkaa puuhaa ovat kaikki talkoohommat, vähenevällä väellä. Kaltaisiani on paljon, ei ikinä ehdi mihinkään yleiseen ja yhteiseen. Mutta sitten taas, aikanaan, vuorovedoin.

Tiedän, että monet pitävät syrjäkyliä, kuten meidän kylä on, yhteiskunnan hankalana reliikkinä, me maalaiset olemme rasite yhteiskunnan talousrationaalisuudelle. Olisi kätevää saada kaikki kaavoitetulle alueelle. Kaikille vaan taajama ei sovi. Kuulun siihen joukkoon.

Metsän keskellä on toki välillä hiljaista, jos mieli askaroi jonkin erikoisen kanssa. Netti tuo juttukaverit lähelle. Työnikin on nykyisin siellä, missä netti toimii. Voin olla tyyni ja innoissani. En kärsi koskaan lihasjännityksistä, päänsäryistä, unettomuudesta. Luonto ja kotikylä ihmisineen purkavat kaikki paineet. Olla möllötetään ja haastetaan, mitä haastetaan. Hyväntahtosesti. Välillä pistetään rapiast toimeks ja sit taas huilataan. Niinkuin Heiton heinäpäivillä:



sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2012

Ohitetaan työvaiheita

Muistan ällistykseni, kun ensikerran skannasin A4-paperin kännykälläni. Samoin sen, kun ensi kerran samalla laitteella editoin valokuvaa. Kosketusnäytöllisyys ja notkeat appsit muuttavat toimintareittejä.

Kun silloin ennen vanhaa halusin havainnollistavan kuvan netitse saataville, piti ensin piirtää se kuva paperille. Tietokoneella piirtäminen oli tuskallisen hidasta ja hankalaa, eikä omaa kädenjälkeä saanut kuviin. Usein piirsin ensin ääriviivat käsin ja väritin tietokoneella. Kuvan saaminen tietokoneelle vaati skannaamista. Usein skannerin jälkeä piti korjailla: poistaa roskia ja värivirheitä valkoiselta alueelta. Viivapiirroksissa usein kontrastia piti säätää. Skannattu kuva piti vielä muuttaa verkkojukaisuun sopivaan kokoon. Hommaan vaadittiin hyvää kuvankäsittelyohjelmaa. Myöhemmin löytyi sopivahkoja selaimella toimivia nettipalveluita. Aikaa meni, ennen kuin kuva oli kynänkäytön jäljiltä perillä netissä.

Usein kävi opetustilanteissa niin, että piirrokset jäivät odottamaan skannaamista. Skanneri oli milloin rikki, milloin se ei ollut lähettyvillä, kun kuvan siirtäminen oli mielessä ja kuva mukana. Moni kuva jäi skannaamatta. Osittain korvasin asiaa valokuvaamalla taulumuistiinpanoja ja siirtämällä valokuvat kuvanjakopalveluun. Kuvanjakopalvelusta ohjasin valokuvat syötteenä kurssisivuille.

Toisin ovat asiat nyt. Piirrän kuvan täppärillä, hipaisen piirtopintaa kahdella sormella ja napautan yhtä painiketta. Kuva on verkossa. Alla oleva kuva on tehty kuvatulla menetelmällä. Lisää aiheesta aamupäivän bloggauksessani. (Kuvassa käytetty ohjelma Paper 53.)

Huomio: Tämä bloggaus on alunperin julkaistu Hämeenlinnan Open Päivityksen blogissa.


Ajatuksen katselua ja piirtämällä miettimistä

Kyllitätisieluni on pyydystellyt kaikenlaisia kuva-ajattelun apuvälineitä. Tänä aamuna ennen ylösnousua selailin puhelimellani Flipboardia (kuten joku aloittaa aamunsa paperilehdellä ja puhelimella siksi, että se on pieni ja kiva köllötellessä tyynyn ja täkin välissä). Tadaa! 53-niminen firma oli kehitellyt Paper-luonnoskirjan, joka näytti unelmaiselta juuri minulle (promovideo).

Tunnissa olin ladannut sovelluksen, opetellut sen käytön ja perustanut blogin, jonne haluamani piirrokset siirtyvät parilla napautuksella. Hipaisuhavaintoja-blogiin piirtelen erilaisilla kosketusnäytöllisillä havaitsemiani ilmiöitä ja juttuja. Piirtäminen on toisenlaista ajattelua kuin kirjoittaminen. Kun piirtelen jotain, olen aina hieman myös katsoja, oman sanallisen ajatteluni ulkopuolella pyydystämässä ajatuksia, jotka eivät taivu notkeasti sanalliseen muotoon.

Piirtäminen on myös hauskaa ja rentouttavaa. Savu nousi korvista opettelutunnin aikana, mutta muuttui huumorihöyryksi, kun piirsin siitä kuvan... johon sitten lopuksi unohdin lisätä korvasavun.

Sormella piirtäminenkö ei muka onnistu? Milläs lapset ensimmäisenä piirtävät? Se on meillä selkäytimessä. Ja voihan kosketusnäyttöillä käyttää kynääkin, vaikka itse askarreltua.


lauantaina, huhtikuuta 07, 2012

Miellekarttoja Poppletilla

Sivusta seurailin jokunen aika sitten seminaarissa, kun semonaariosallistuja väsäsi näppärästi esityksiä kuunnellessaan iPadillä jäsennyksen esityksistä. Valitettavasti tämä metka ja mukavasti toimiva Popplet ei ole vielä tarjolla muille hipaisulaitteille, mutta sitä voi käyttää myös selaimen kautta.

Poppletin hyviä puolia ovat:
  • soluun (popplettiin) voi kuvata suoraan kameralla livetilanteesta valokuvan
  • valokuviin voi piirtää
  • helppo käyttöliittymä
  • mahdollisuus luoda monta jäsennysta samaan näkymään (eli ei rajattu yhteen ydinsanaan kartan rakentelu)
  • karttoja voi linkittää toisiinsa
  • maksullisessa versiossa mahdollisuus kutsua muita rakentamaan karttaa samanaikaisesti
  • kätevä esitystyökalu, jolla ensin numeroidaan solut ja sitten käynnistetään esitys
  • mahdollisuus tuoda sisältöä YouTubesta, Flickristä ja Google Mapsista
  • mahdollisuus jakaa (FB, Twitter) ja upottaa
Alla olevan harjoituksen tekeminen oli nopsaa. Kuvan piirsin iPadillä SketchTime -sovelluksella. Siinä hauskana ominaisuutena vesiväri sekä mahdollisuus tehdä taustasta läpinäkyvä.

torstaina, huhtikuuta 05, 2012

Jos oppisi lapsen lailla

Toimintaamme sulautuva teknologia muuttuu jatkuvasti helpommaksi ja huomaamattomammaksi. Silti käyttöönottovaihe vaatii toimintaa ja vaivannäköä. Kuin uutta kieltä oppisi ja samalla siihen oppimiseen liittyisi pyörällä ajamisen kaltainen motorinen taito. Pelkkä äly ei riitä.

Miten aikuisia turhauttaakaan nykyään lasten vikkelä oppiminen uuden teknologian hallinnassa. Viisivuotias lapsenlapseni osaa ilman apua soittaa Skypellä minulle. Lukutaidoton lapsi. Kun samaa parin napauksen toimintoa tarjoilin äidilleni, jo pelkkä ajatus herätti ei-ei-ein. Katsotaan ja ihmetellään lapsen asennetta näiden asioiden oppimiseen. Kokeilua, eläytymistä, wau-tunteita, iloa. Näitä laitteita on vaikeaa saada käyttämällä rikki.

Turhauttavaa aikuisista on se, että kaikkea on liikaa. On liikaa uusia asioita, laitteita, laitemerkkejä, sovellusohjelmia, ihan kaikkea. Mutta maailmassahan on aina kaikkea ihan liikaa yhdelle ihmiselle, eihän tämä moninaisuus sinänsä ole uutta. Uutta toki on se, että maailman moninaisuus tulee omille kämmenille, silmien eteen, sinun valittavaksesi. Aiemmin suodattimet ja seulat päästivät yksittäisen ihmisen saataville niukan valikoiman mahdollisuuksia.

Oman varhaislapsuuteni kodissa oli kaksi sähköllä toimivaa asiaa: lamput katossa (yksi jokaisessa huoneessa) ja putkiradio. Nyt aamulla kurkkasin silmät avattuani kännykällä Facebookia, josta silmiin osui Mashablen viesti blogijuttuun, jossa kerrottiin jänskästä iPhone appsista (Flixel), jolla saa kuvat eloon. Latasin sen puhelimeeni ja voi hassua, mitä jännää saattoi tehdä, valokuvasta eloisan ja liikkuvan (animoitu gif, hipaisten).

Kokeilin ja hihittelin lapsen lailla lelun kanssa. Eipä siinä pitkää tovia vierähtänyt, muutama minuutti. Piti ulkorapulla käydä kuvaamassa pyykkiä huhuilevia poikia. Kuten kuvasta huomaa, en aamutuimaan ja ensimmäisen kuvan kanssa ollut vielä kovin taitava. Mutta jee, helppoa ja hauskaa, hyödystä en tiedä (kyllä nämä ärsyttävät ihan totta, mutta silti tekeminen on yhtä hauskaa kuin lapsena torvella soittaminen).

Ilo ja ahdistus kulkevat käsikkäin, ihan sormenpäissä, näiden uusien teknologioiden kanssa. Torjunta ja vastaan argumentointi kampittaa hypettäviä hörhöjä. Ehkä löydämme vielä balanssin tässä. Minusta näyttää siltä, että sulautuva teknologia paljastaa aika pitkälle meidän ihmisten temperamenttipiirteitä. Olemme erilaisia ja sellaisina meidät tulee hyväksyä. Kukin tyylillään.