Verkkovoimailua-blogista poimittua

Syyskuun puoliväliin saakka raportoin Verkkovoimailua-blogiin Tekesin Oppimisympäristöt-ohjelmavalmistelun sosiaalisen netin toteutuksia, sekä tekniseltä, sosiaaliseltä, toimintakulttuuriselta että sisällölliseltä kannalta. Tässä poimintoja viime viikolta:

Webinaarin järjestämisestä (lue koko webinaarijuttu):

Tiivistettynä webinaarijärjestäjän muistilista:

1. Tee ennakkoon kaikki, mitä voit. Webinaarissa ei enää sävelletä mitään lennossa.
2. Yhteyksien ennakkotestaaminen on erittäin tärkeää.
3. Esitysaineistot hyvissä ajoin paikalleen ja tarkistus, että ovat ok.
4. Webinaarista tiedottaminen mahdollisimman moneen paikkaan.
5. Työnjako toteutuksessa, vähintään kaksi ihmistä taustatöissä (tekniikka ja viestintä).
6. Varasuunnitelmia mahdollisuuksien mukaan.
7. Esiintyjille ja taustatyön tekijöille toistensa puhelinnumerot.
8. Aikataulusta pidetään kiinni.
9. Palautetta pyydetään ja se otetaan huomioon.
10. Osallistujat kiitellään.

Avoin prosessi ja sen seuraaminen Twitterillä (lue koko Twitter-juttu):

Vapaa prosessi, johon osallistuu epälukuinen määrä ihmisiä usean kuukauden ajan, on erilainen toteutettava Twitterissä, kun normaali projekti. Koska aiheesta kirjoittelevat monet ihmiset, ei Twitter-profiili ole autuaaksi tekevä ratkaisu. Profiililla voidaan toki tiedottaa ja visertää tuoreita kuulumisia, mutta vaikka profiilia käytettäisiin isommalla taustatyöntekijöitten joukolla, se ei sisällä muiden ihmisten aiheesta kirjoittamia tviittejä.

Asiaan onkin suhtauduttava samoin kuin tapahtuman taustakanavaan eli oleellista on hashtag, tunnistemerkintä, joka tässä tapauksessa on #tekesoppy. Sitä voi seurata monin tavoin, kuten Twitter Search -palvelun avulla. Tarkempi esittely Verkkovoimailua-blogissa. 

Kuinka organisaation olisi paras toteuttaa nettivuorovaikutusta? (lue aiheesta juttu a ja juttu b):

Organisaatio voi päättää, että käytämme verkkoaktiviteetteihin vaikkapa Facebookia ja Twitteriä. Mutta mokomat ihmiset siellä netissä käyttävät, mitä heitä huvittaa. Nettivapauteen päästetty informaatio virtailee moninaisia reittejä ihmisiltä toisille. Jotkut suhtautuvat verkkopalveluihin myös periaatteellisesti ja ideologisesti: toiset palvelut ovat vihattuja ja toiset lempikotipesiä; se, mistä yksi tykkää, on toisen inhokki.

Jos jokainen informaatiomurunen on arvokas, diversiteetti palvelee tarkoitusta. Mutta mitä vastataan, jos monikanavaisuus häiritsee? Sosiaalisen netin contentmanager on vielä keksimättä, tuskin sitä keksitäänkään vaikka yhtensulautuminen ja integrointi etenevät. Tiettyyn kaoottisuuteen ja hallitsemattomuuteen totutaan. Elämme epämääräisyyden aikoja, jossa säikeitä punomaan ja yhteenvetoja tekemään tarvitaan syötteiden, suodatusten, kanavointien ja hakutoimintojen lisäksi ihmisiä.

Asiaa on aina mietittävä tapauskohtaisesti. Kokeilut eivät ole vaaraksi, kun pysytään asialinjalla. Muistan erään keskijohdon koulutustilaisuuden, johon osallistuin. Naisten vessassa kokenut henkilöstöjohtaja totesi, että meillä Suomessa pelätään liikaa epäonnistumista. Yhtä loistokeksintöä kohti on kasa sutta ja sekundaa.

Mitä se puhe innovaatiosta? Siihen soisi liitettävän puheen jalostamisesta. Ilman tutkivaa kokeilemista ei löydy sitä, mikä toimii ja mikä ei. Sosiaalinen verkkotoiminta on yllättävää. Kuka olisi uskonut, että niin idioottimainen palvelu kuin 140 merkin välittäminen nettiin, voisi tuottaa yhtään mitään fiksua?

Monet sosiaalisen median konsultit auttavat ratkaisukeskeisesti. Markkinointia suunnataan nyt yksisuuntaisesta vertaisten tuottamaan sivusuuntaiseen. Mutta hallinta ja selkeys eivät jotenkin kuulu sosiaaliseen nettiin. Sitä ei saa pyydystettyä, menee menojaan ja on aina riskibisnes.