Sana avautuu hitaammin kuin ilme, evoluution tässä vaiheessa

Tämä mietelmä on jatkoa edelliselle ja erityisesti Joannan kommentin innoittamaa.

Vygotsky kirjoitti puhuttelevasti siitä, miten sanassa aukeaa maailman mikrokosmos. Yhtenä esimerkkinä edellä esittämääni oppimisen nelikenttään käytin mainitsemassani AVO-hankkeen haastattelussa Harppaus-opintopiiriä.

Harppaus oli viime kesänä pohjarakenneltu Wikiopistoon sijoitettu avoin toteutus, joka oli lähinnä hyvä alku, mutta vielä raakaversio. Harppaus avoimeen oppimiseen alkoi kohtuullisesti, mutta opintopiirin perusidea jäi minulta auki kirjoittamatta. Sijoitin toimijarooleihin rakentajan, mutta se olisi pitänyt määritellä tarkemmin.

Sana opintopiiri on oman taustani (vapaa sivistystyö) vuoksi rikas ja vivahteikas, täynnä toimintaa, säpinää, yhteishyvää, vertaistoimintaa. Yksi ainoa sana, käsite, mielle, mentaalinen malli, mikrokosmos, kulttuurihistoriallisesti vivahteikas työväline. Sama sana avaa jollekin toiselle eri maiseman. Wikissä, varsinkin Wikiopiston askeettisessa MediaWikissä sanojen merkityksen saavat paljon painoa. Ne avaavat tai jättävät avaamatta.

Harppaus ei ollut kuitenkaan surkea kokeilu, vaikka ei päästy loppuun saakka. Siitä jalostui Sukellus soaiaaliseen mediaan -AVO-hankkeen virtuaalinen roadshow. Ja Harppausta jalostelen jälleen kesän aikana. Ymmärryksellä varustettuna.

Piirtelin yhden havainnolistavan kuvan siitä, miten kolme osallistujaa asemoituu ensimmäisellä Harppaus-opintopiirin kierroksella oman lähtökohtansa mukaan nelikentälle. Sama tilanne avautuu omista lähtökohdista, edeltävistä kokemuksista, tulkinnoista ja syntyvästä ymmärryksestä käsin eri ihmisille eri tavoin. Ja näille samoille ihmisille uudella kierroksella jälleen uudella tavalla. Liike voi kulkea kentän sisällä ja kentästä toiseen. On myös hyvä muistaa, kuten Yrjo Engeström muistuttaa (Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä, 2004, s. 12): "Muutos ei ole sama asia kuin kehitys."

Netti on edelleen pitkälti kieltä. Oli tavattoman jännittävää ja kiinnostavaa olla mukana Sometime 2010 -tapahtumassa. Koskaan en ole kokenut vastaavaa vuorovaikutusulottuvuudella Suomessa. Periaatteessa keskenään melko tuntemattomat ihmiset kulkivat hetkessä yli perisuomalaisen valtaetäisyyden: halailtiin paljon, myös urheilukentiltä tuttu ryhmähali toistui. Facebookin peukku muuntui variaatioineen elekieleen.

Mietin jälkikäteen, että kyse oli sekä puolivalmiista läheisyydestä että nettituttavuuden aneemisuuden vastalääkkeestä. Kun kerrankin oli mahdollista... Leikillisyys ja lämminhenkinen huumori väreili. Toki osa osallistujista piti pidempää välimatkaa ja suotuisaa läheisyysastetta mitattiin aika notkeasti.

Kehon kieli ja sen merkitykset eivät ole mukana netissä... vielä. Varsinkaan Wikiopistossa.

Mielenkiintoista seurata netitse ja olla mukana kulttuurisesti välittyneiden työvälineitten kehittelyssä. Emme osaa kovinkaan hyvin vielä hahmottaa, mikä on luonnollista parin vuosikymmenen kuluttua. Kuvittelen itse, että kasvokkaiskohtaamisen ja välittyneen kohtaamisen erot hiipuvat. Kasvokkaiskohtaaminenkin on aina välittynyttä. Eron tekee vain välittyneisyyden aste. Sanojen kautta on aina mutkikkaampaa kohdata kuin kehollisesti. Evoluutio on hidas. Jos olisimme tekstiviestineet 20 000 vuotta, tilanne olisi toinen.