Näytetään tekstit, joissa on tunniste digitaaliset sisällöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste digitaaliset sisällöt. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 30, 2015

Podcast – yhdistä hyöty ja huvi

Helsingin Sanomat uutisoi juuri ennen joulua podcastien tulevan ja valloittavan. Mikä ihmeen podcast? Mobiililaitteesi saattaa sisältää vakio-ominaisuutena podcast-sovelluksen. Mitä sillä tekee? Lyhyesti sanottuna: sillä kuuntelee (katselee) lähetyksiä.

Ennen vanhaa radiokanava (ja TV) tarvitsi radiotaajuuden ja luvan. Merirosvokanavat lähettivät ilman lupaa. Internetin aikana radiotaajuuksien rajoite poistui ja kuka tahansa saattoi perustaa oman kansalaismedian kanavansa, jonka sisältö saattoi olla tekstiä, ääntä, videota, kuvavirtaa ja näiden yhdistelmiä (web 2.0). Internetin vuorovaikutteinen teknologia mahdollisti julkaistujen sisältöjen tilaamisen syötteenä (RSS, feed, Atom).

Löysin itse blogit kesällä 2004, kun koostin eWSOY:lle digitaalisen oppimisen sisältökokonaisuutta (kokosin alkuvuodesta poimintoja blogihistoriastani Thinglinkiin, ks. keltaiset täpät). Suomen pioneereja blogimaailmassa oli Tuija Aalto. Hänen Tuhat sanaa -bloginsa ja samoihin aikoihin Marylka Yoe Uusisaaren kanssa syntynyt Sula Pinta podcast olivat edelläkävijöitä. Tuija ja Yoe haastattelivat minua Sula Pinnan lähetykseen toukokuussa 2009. Tallenne löytyy edelleen netistä (eikä ole ihan lyhyt... kuuntelen tallennetta juuri nyt toista kertaa, Sula Pinta -podcast-sarja sisältää paljon Suomi-somen historiaa).
Valmiina lenkille lempipodcastin kanssa.
Kokosin vuosina 2005-2006 muutamia muistiinpanoja podcasteista blogiin. Olen tunnistanut itse jo varhain oppivani helposti kuulemalla. Vaikka olen aina ollut himolukija, korvat ovat silti yhtä lailla mainio ja rakas tapa oppia. Miksi radio levisi aikanaan niin nopeasti? Miksi olemme nuotiopiireistä alkaen oppineet tarinoista? Tarinat houkuttelevat. Hyviä tarinoita on viihdyttävää ja opettavaista kuunnella.

Kuuntelen lenkkeillessäni ulkomaalaisia podcasteja. Niiden ansiosta esimerkiksi saksan kielen kielitaitoni on pysynyt elossa. Matka taittuu kuin huomaamatta ja kuunteluun uppoutuu tarkkaavaisena. Podcastien hauskuus on siinä, että kädet jäävät vapaiksi. Videoitten katsominen vaatii paikallaan olemista (jos ei viritä kuntopyörään tai juoksumatolle videonäyttöä). Podcast voittaa myös automatkoilla tylsät soittolistat.

Olen vuosien saatossa kokeillut podcastien tekemistä monilla eri tavoilla. Aiemmin se oli melkoisen kinkkistä, mutta nyt helpoimmilla sovelluksilla tuotos on valmis hetkessä ja siirto omalle podcast-kanavalle vaivatonta. Olen päivittänyt koostamani diapaketin, jossa vinkkaan podcastien kuunteluun sekä tekemiseen. Diapaketti löytyy myös SlideShare-palvelusta (korjaukset ja päivitykset tulevat sinne hitaammin kuin alla olevaan Google-esitykseen).

tiistaina, joulukuuta 02, 2014

Avoimia aineistoja: vapaamatkustaminen sallittu

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin #Opus2015-blogissa 2.12.14.

Aloitin opettajana syksyllä 2001. Pääsin tuntiopettajan opettamaan myös aineita, jotka eivät olleet pääaineitani, joista opinnot olivat vähän vaiheessa, varsinkin didaktisen työstämisen osalta. Opetin päivälukiossa, aikuislukiossa ja etälukiossa. Samalle jaksolle osui 6 eri kurssia. Eksoottisin niitä yhdisti päivälukion kolmen pakollisen kurssin sisällöt yhteen etälukiokurssiin, johon kuului kolme 70 minuutin lähitapaamista. Opetin luokassa, jonka takaseinällä vitriinissä lasiovien takana oli konkarikollegan vuosikymmenten kartuttamat kansiot. Kaikenlaisia kivoja havainnollistuksia ja harjoituksia, veikkasin. Lukkojen takana.

Siellä ne lukitut vitriinikaapit häämöttävät luokan peräseinällä.
Kuva vuodelta 2007. Esillä bloggaus opekollegojen vertaisuudesta.
Ja niin minä väsäsin omiani koulujen välillä seikkallessa välillä autossa parkkipaikalla viime tipassa. Kokemus jätti hyvin vahvan jäljen: opettajan paras osaaminen ei saa olla sitä, että hän tekee samankalaisia aineistoja kuin sadat kollegansa. Voi kyllä tehdä omia, mutta jotain pohjaa ja alkua. Opettajan oppaisiin en innostunut koskaan, vaikka niihin sitten tietysti turvauduin. Siihen aikaan kollegalta kollegalle jakaminen oli hyvin vähäistä. Sijaiselle tietenkin. Mutta ei muuten, vaikka sitä aineverkostoissa yritettiin sitten muutamien vuosien aikana oikein maakunnallisesti, salasanojen takana tietenkin.

Kevättalvella 2002 ryhdyin jakamaan kaikki aineistoni verkkoon, lähinnä opiskelijoille helposti saataville, kirjoitin jakamisen perusteluiksi: "Näillä sivuilla tarkoitukseni on ensisijaisesti tukea opiskelijoitani kurssien sisällön hahmottamisessa, rikastamisessa ja vaihtoehtoisten opiskelutapojen toteuttamisessa. Sivuilla on myös avointa aineistoa netin mahdollisuuksista kiinnostuneille opettajille sekä linkkejä omaan käyttööni."

Lukuisia kertoja minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä, jos joku hyötyy nettiin jakamastani aineistosta. Olen vastannut, että se ei ole minulta pois. Ja totta totisesti, työ ei ole paennut minua, sitä on tullut päin vastoin lisää. MUTTA korostan: on myös opettajia, joilla edelleen on niin ainutlaatuista osaamista, että heidän ei kannata jakaa aineistojaan nettiin. Jokainen punnitsee asian itse. Kun olen omista aineistoistani muokannut kustannettavia oppisisältöjä, olen joutunut tekemään ison työn. Harvoin opetuksessa käytettävät aineistot ovat sellaisenaan hyödynnettävissä kaupallisesti, edes aineistojen tuottajalla itsellään.

Opus-hankkeen webinaarissa 3.12. tutustumme OnEdun sähköisiin aineistoihin. OnEdun julkaisujärjestelmä MobieZine mahdollistaa opetusaineistojen tuottamisen eri päätelaitteilla käytettävään muotoon. Palvelussa julkaistuna löytyy maksullisten aineistojen lisäksi avoimesti lisenssoituja sisältöjä, esimerkiksi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen yläkoulun Avoin matematiikka: Tilastoja ja todennäköisyyksiä.

Omat vuosikymmenen takaiset muistot palasivat mieleeni, kun katselin, miten Kuopion Klassillisen lukion lehtorin virasta äskettäin eläkkeelle siirtynyt Aarne Hagman oli jättänyt perintöä jälkipolville. Aarne on ollut avoimuuden ja jakamisen pioneeri. Hänen aineistonsa eivät odota lasivitriinissä siivoojaa ja paperinkeräystä. Ne ovat kaikkien halukkaitten ilona, rikastuttavana aineistona, kuten Aarne jokaisen kurssinumerolla nimetyn lehden loppuluvussa nimeää. Hänen aineistonsa saa huokaisemaan. Tällainen rikastava aineisto olisi keventänyt aikanaan omaa polkuani opettajana (vaan en ole katkera, se lukittu vitriinihän oli oivallinen katalyytti):
Laitan tähän vielä linkit, joiden takaa noita OnEdun avoimia aineistoja löytää:

keskiviikkona, heinäkuuta 30, 2014

Avoimet oppisisällöt hämmentävät

Setälän kielioppia luettiin sata vuotta. Oli turvallista, kun oli valtakunnallinen pysyvä oikean opin peruskirja. Tänään eletään erilaista aikaa.

Oppikirjasarjoja on lukuisia. Kirjat eivät ole juuri koskaan yhden henkilön kirjoittamia vaan tiimityön tuloksia. Perinteisiä kustantamoja on kadonnut, loput ovat keskittyneet, kaksi suurta hallitsee Suomen markkinoita. Alalle on tullut muutaman viime vuoden aikana uusia toimijoita. On digitaalisten oppimissisältöjen, julkaisujärjestelmien ja työskentely-ympäristöjen toimittajia sekä avointen aineistojen tekijöitä.

Oppikirja nykymuodossaan voi olla monimuotoinen kombinaatio, jonka palikoita ovat sisällöt, tehtävät ja harjoitukset, opettajan aineistot, teknologinen toteutusmuoto, interaktiivisuus ja verkostot. Oppikirja voi kytkeytyä myös yhteen oppimista tukevien järjestelmien, kuten vaikka sanakirjan tai virtuaalisen muistion kanssa.

Suomen Tietokirjailijat on julkaissut hiljattain artikkeliteoksen Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, jossa Helena Ruuskan artikkeli Ei oppikirja ojaan jouda käsittelee lyhyesti suomalaisen oppikirjan historiaa ja nykytilaa. Teoksen tausta huokuu artikkelin hieman mustavalkoisessa sävyssä, joka toistuu myös tavan takaa keskusteluissa, joita käydään akselilla kustannettu oppikirja versus avoin oppikirja.

Ruuskan artikkeli kertoo realistisesti, ettei oppikirjan tekeminen Suomessa ole rahakasta työtä. Ammattimaisuus näkyy kustannetuissa kirjoissa, joissa kirjan kokonaisuus on mietitty, kieli on hyvää ja erityisesti ulkoasu on havainnollinen ja tukee oppimista.

Nuo Ruuskan listaamat laatutekijät pätevät usein, mutta olen tavannut opettajaurallani myös useita luokattoman huonoja oppikirjoja, jotka on selvästi tehty kiireellä, kuvatoimittaja ja taittaja eivät ole olleet mukana tiimissä vaan ovat harrastaneet omiaan, kuvitus on jäänyt koristeen asteelle, oikoluku puolitiehen. Eräskin pienen oppiaineen lukiokirja oli niin tylsä, että ihan suretti luetuttaa sitä nuorilla ihmisillä (tietenkin yritin kaikkeni etsiessäni elävämpää ja motivoivampaa aineistoa).

Avoimet aineistot ovat hajallaan netin lukuisissa jakopisteissä. Osa avoimista aineistoista on tehty rajattuun tarpeeseen, tukemaan tietyn opintoryhmän oppimisprosessia eikä aineiston ole edes tarkoitus olla vaihtoehtona kustannetulle oppimateriaalille. Osa avoimista aineistoista on todella laadukasta, innostavaa ja toimivaa myös laajassa käytössä.

Paperikirjan asema on selkeästi muuttumassa. Ruuskan kuvaama suunta käsikirjan tai perusoppaan rooliin näyttää todennäköiseltä. Erilaiset digitaaliset aineistot, niin kaupalliset kuin avoimet, tulevat rinnalle. Opettaja suunnittelee oppimissisältöjen kokonaisuuden – ellei sitten joku hulluus yllätä meitä, kuten viime talvena vähän aikaa visioitu keskitetty kunnallinen oppimateriaalihankinta toisen asteen ensimmäiselle luokalle.

Mobie Oy julkaisi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen CC-lisenssoidun yläkoulun matikan. Kirjat on jo aiemmin julkaistu Avoinoppikirja.fi-sivustolla. Mobien julkaisemien kirjojen käyttäjiä houkutellaan myös muokkaamaan, tuottamaan ja jakamaan omia aineistojaan kirjojen oheen. Miksi yritys sahaa omaa oksaansa? Miksi oppikirjailijat? Ansainta syntyy jostain muualta, esimerkiksi käyttöympäristön lisenssien myynnistä tai asiantuntijatyöstä.

Analysoimme vuonna 2010 Kari A. Hintikan kanssa e-oppimisen uusia liiketoimintamalleja ja mm. oppikirjan tulevaisuutta ELMA-raportissa. Jo tuolloin oli näkyvissä nykyinen tilanne. Ei ole vain yhdenlaisia oppikirjoja eikä yhtä ansaintamallia.

Digitaalisuus tuo mukanaan mahdollisuuden oppikirjojen radikaaliin henkilökohtaistamiseen, jos sellaista halutaan. Opettaja voi valikoida oppijalle soveltuvan koosteen tarjolla olevasta valmiista kirjasta ja lisätä omaa aineistoaan, oppijat voivat tuottaa itse osan aineistosta ja jakaa sitä ryhmässä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden verkostot voivat tuottaa sisältöjä, joita voidaan integroida perusaineistoon. Mobie Oy:n ohella näitä käyttäjien muokkaamisen mahdollistavia ominaisuuksia sisältyy myös mm. Tablet-koulun ja eOpin digitaalisiin aineistoihin.

Kun tänään TVT-opetuskäytön ryhmässä keskusteltiin avoimista matikankirjoista, julki tuli usein aiemminkin esitettyjä huolenaiheita: a) avoimen oppikirjan laatu, b) tekijöille korvaus työstä, c) ammattimainen kirjantoimittaminen ei saisi hävitä (kustantaminen, kielenhuolto, kuvitus, taitto) ja d) uhkakuvana se, että jatkossa työnantaja olettaa jokaisen opettajan tuottavan oppimateriaalit itse ilman erilliskorvausta. Nämä kommentit heijastelivat samaa mustavalkoista lähestymistapaa, joka edellä mainitussa Ei oppikirja ojaan jouda -artikkelissa jäi askarruttamaan mieltäni.

Olisi helppoa, jos vaikkapa Opetushallitus leimasi kelvolliset oppimissisällöt ja sanelisi, mitä ympäristöjä ja menetelmiä käytetään (tätä haikailuakin olen kuullut). Maailman on kuitenkin nyt mikä se on. Ei ole viranomaista, joka voisi kieltää avointen aineistojen tekemisen, julkaisemisen ja käyttämisen. Avoin ja kaupallinen eivät ole niin pahasti törmäyskurssilla kuin äkkipäätään voisi ajatella. Välimaastossa on paljon kasvun tilaa uudelle.

Ruuskan artikkelissa pohditaan tärkeitä: Miksi oppimateriaalien merkitystä ei ole korostettu Suomen PISA-menestyksen myötä? Miksi oppikirjoja ja oppimateriaaleja ei ole tutkittu, ja jos onkin tutkittu, niin lähinnä tulokseksi saatu listaus vioista?

lauantaina, helmikuuta 22, 2014

Mitä oppilaitoksissa vähintään pitäisi tietää tekijänoikeuksista?

Digitalisoituva oppimisen arki nostaa entistä ajankohtaisemmaksi kysymykset tekijänoikeuksista, aineistojen muuntamisesta, esittämisestä ja jakamisesta.

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin 22.2.2014 oppilaitosjohdon BossIT-koulutuksen blogissa. HUOMIOI, että tämä teksti koskee julkaisuajankohdan tilannetta.

Tekijänoikeusasioita on pidetty niin epäselvinä ja hankalina, että osa opettajistakin on tehnyt tietoisen ratkaisun olla noudattamatta hankalia sääntöjä. Kun koulu toisaalta edustaa yhteiskunnan hallinnollista ja järjesteytynyttä puolta, on kasvatuksellisesti merkittävää opettaa ja toimia itse yhteisten sopimusten mukaisesti.

Samalla on toki tärkeää keskustella oppijoitten kanssa säädösten ja lakien syntymekanismista ja siitä, miten aikaamme liittyy esimerkiksi digitaalisen median osalta ristiriita ihmisten toiminnan ja sovittujen sääntöjen välillä.

Aihepiiri on tärkeää kehystää opetuskeskusteluissa oppijan iän mukaan maailmantalouden, luovan työn tekijöiden toimeentulon ja plagioinnin ongelmien käsittelyllä. Eettistä keskustelua voi käydä kaiken ikäisten lasten kanssa eikä lasten ymmärryskykyä näiden asioiden suhteen kannata vähätellä. Ensin toki oppilaitoksissa aikuisten on hankittava riittävä ymmärrys, jotta ohjeet ja niiden perustelut ovat selvillä.

Hämeenlinnan BossIT-koulutuksen yhteydessä osallistujilta tuli kysymyksiä digitaalisten aineistojen käyttöehdoista. Aiheesta keskusteltaessa huomattiin myös tähän aihepiiriin kuuluva harmillinen selkeyden puute. Erään koulun rehtori korjasi omalla diallani olleen virheen: TV2:n lähetyksiä ei enää saa katsoa tai tallentaa opetuskäyttöön.

Kun asiaa perattiin, toden totta: jo viime kesänä tulleessa Kopioston tiedotteessa TV2:n kanava on poistunut sallittujen listalta. Sitä vastoin TV2:n ohjelmia elokuvia lukuunottamatta voi katsoa YLE Areenalta (Areenalta ei saa tallentaa). Aiheesta on edelleen verkossa paljon väärää tietoa, koska tiedon ajantasaisuus on ilmeisesti nähty olevan alan toimijoiden omalla vastuulla. Esimerkiksi Mediakasvatusseuran sivuilla on edelleen listaus, jossa TV2 on mukana. Toivottavaa olisi, että sosiaalisen median aktiivisia oppilaitosjohdon ja opettajien verkostoja hyödynnettäisiin näin tärkeässä asiassa. [Edit: Tarmo Toikkanen bloggaa asiasta Opettajan tekijänoikeus -blogissa 21.2.2014.]

Digitaalinen muuntaminen on toinen hankala asia. Opiskelija saa tehdä omaan käyttöönsä digitaalisia muunnoksia, esimerkiksi kirjan skannaamista, mutta opettajalla pitää olla asianmukainen lupa. Valtio on hankkinut korkea-asteelle digiluvan, mutta ensimmäisellä ja toisella asteella oppilaitoskohtainen maksullinen lupa on hankittava vuosittain.

Digitaalinen oppisisältö muuttaa opetusta ja mahdollistaa aktiivisen oppimisen metodit, jossa oppijat ovat myös aktiivisia tuottajia. Avoimet oppisisällöt voivat muodostua kollegaverkostoissa, oppijat voivat olla mukana tuottajina ja avoimilla oppisisällöilläkin voi syntyä myös kannattavaa liiketoimintaa. Toista kertaa järjestettävä suomalainen Open Education Week -tapahtuma: Jaa jotain keräsi viime vuonna hyvän joukon osallistujia, intoa ja yhteisöllistä luovuuden iloa. Tutustu ja välitä halutessasi tietoa eteenpäin: Jaa jotain 10.3.2014. Tapahtuman toteuttaa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hanke.

Lisää tietoa aiheesta:
Operight-sivusto
Opettajan tekijänoikeusoppaan sivusto
Kopiosto (tekijänoikeudet)
Teosto (esittävän taiteen tekijänoikeudet)
Tuotos (elokuvat)
Gramex (musiikki)
Creative Commons-sivusto (avoimet lisenssit) sekä
KOTEK – Koulujen tekijänoikeudet kuntoon -koulutus ja tiedotushanke.

Tiivistetty diaesitys aiheesta. Diaesitystä saa jakaa ja käyttää nimi mainiten, jakaminen verkkoon samalla lisenssillä CC BY-SA, tekijä Anne Rongas 2014. Sama diaesitys löytyy myös Google Drivesta.