Näytetään tekstit, joissa on tunniste viestintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viestintä. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, heinäkuuta 29, 2014

Stubb-tviitit ja medialukutaito: Se on aina siellä netissä!

Aamiaispöytä ja tuore lehti. Luet otsikoita, syvennyt tärkeään juttuun, kommentoit aihetta pöydän ääressä istuvalle perheelle. Keskustelette.

Lounasjono. Mietit aamupäivän palaveria. Reflektoit ja tiivistät oman näkökulmasi. Kerrot sen selän takana jonottavalle kollegallesi. Normaalia.

Mutta kun ihan tätä samaa inhimillistä vuorovaikutusta harjoittaa valtakunnan pääministeri Twitterissä, hui kauhistus: se ryökäle ei hoida maan asioita vaan keikkuu vaan siellä netissä.

Yksi tviitti eli Twitteriin kirjoitettu viesti vie ihmiseltä vähemmän aikaa kuin nenän niistäminen. Pitäisikö pidättää? Sillä säästyneellä hetkelläkö maan työttömyys ja kestävyysvaje ratkaistaan?

Tviittailu on kuin juttelua. Pitäisikö siis kaikilta johtavassa asemassa olevilta kieltää joutoajalla jutteleminen, koska voisivat senkin ajan ratkoa firman / maan suuria ongelmia? Olen ihan eri mieltä, enkä nyt mielistele pääministeriä tai ketään. Julkijuttelu vallanpitäjien suunnalta avaa kanavan kansan kanssa. Se on upeaa!

Jos et vielä osaa itse tviittailla tai jutella muuten netitse, niin hanki pari teiniä opettamaan. Kyse on normaalista ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, joka parhaimmillaan voi kasvattaa ymmärrystä, kehiä esiin uusia oivalluksia ja johtaa nopeaan viestintäketjuiluun yli rajojen eli lisätä demokratiaa.

2000-luvun lukkarinkoululle voisi olla tilausta!
EDIT: Harto Pönkä analysoi blogissaan 29.7.2014 twiittaako Stubb omien oppiensa mukaan.

tiistaina, joulukuuta 18, 2012

Viestiviidakkoon sähköpostin muotoiluvinkkejä

Moni meistä tietotyön tekijöistä saa ilon laitella erilaisia kutsuja ja pyyntöjä sähköpostilla. Raivaillessani pienoista sähköpostisumaa, havahduin erääseen asiaan, jota olen yrittänyt opetella vuosien saatossa eli sähköpostiviestin muotoilu niin, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille ja lisää vastaanottajan informaatiokuormaa mahdollisimman vähän.

Tässä pari nyrkkisääntöä:
  • Jos sähköposti sisältää kutsun tai pyynnön tehdä jotain, laita kutsu tai pyyntö lyhyesti viestin otsikkoon, tapahtumien osalta myös päivämäärä ja kellonaika. 
  • EDIT: Kommenttitäydennyksenä vielä vinkki: päivämäärä ja yhteystieto kannattaa kirjoittaa kokonaisena, koska ne voi mobiililaitteella poimi suoraan kalenteriin ja osoitekirjaan.
  • Jos otsikkoon mahtuu tapahtuman paikka, niin hyvä, sillä ihmiset hakevat tietoa jälkikäteen viestin otsikosta. Pidä kuitenkin otsikko lyhyenä, häntäosa ei näy useinkaan sähköpostiohjelmassa, mobiililaitteella varsinkaan.
  • Ota otsikoinnissa huomioon, että osa sähköpostipostiohjelmista ei tee hakuja viestin sisällön vaan lähettäjätiedon, ajankohdan ja otsikon avulla.
  • Jos viestissä on muuta sisältöä, laita kutsu tai pyyntö heti alkuun.
  • Jos on useampia asioita, harkitse, onko parempi lähettää kutsu erikseen ja muu viesti omanaan.
  • Ihmisille tulee paljon sähköpostia ja he eivät välttämättä lue viestiä, jos otsikko ei kerro sisältöä. 
  • Ota huomioon, että kaikki aikuiset ihmiset eivät osaa silmäillä. Lyhyesti ja jäsennellysti kirjoittaminen on vaikeaa, mutta tarpeellista. 
  • Jäsentelyn selkiytämisessä voi käyttää väliotsikoita, numerointeja ja pieniä tehosteita, kuten katkoviivoja, isoja kirjaimia harkitusti ja harvoin, ne kuulostavat silmissä huutamiselta.
  • HTML-muotoillut viestit ovat hienoja, mutta edelleen joissakin sähköpostiohjelmissa ne eivät näy lähettäjän toivomalla tavalla.

lauantaina, elokuuta 06, 2011

Silloin ennen vanhaa...

Meiän miä.
Aamulla virtaili FB:ssä taas tuttu menneitä hurjia aikoja muisteleva hupailuviesti:
"Jos olet kasvanut kotiruoalla, olet joutunut nousemaan vaihtaaksesi TV-kanavaa, pyöräillyt kouluun ilman kypärää, joutunut kelaaman kasettia lyijykynällä, joutunut menemään naapuriin sen sijaan, että olet soittanut kännykkään ottaaksesi selvää oliko kaveri kotona, ja kaupat olivat kiinni aina sunnuntaisin, laita tämä seinällesi, koska sinä olet selvinnyt!"
Mieleen tupsahti heti muutamia muitakin arjesta kadonneita asioita, joista on hauskaa kertoilla jälkipolville ja samalla laskeskella, miten kuuluu itse jo siihen ennen-vanhaa-koulukuntaan, josta itse pienenä tykkäsin ja joiden maailma tuntui olevan kaukana kaukana. Korvat hörössä kuuntelusta jäi tarinointirakkaus ja innostus puhuttuun kieleen.

Nykyäänhän ihmiset, isovanhemmatkaan, eivät välttämättä kertoile menneistä ajoista. Halpa huvi. Mutta vaatii myös tiettyä asennetta puolin ja toisin. Lapsuuteni kertojataiturit eivät vähätelleet nykyisyyttä ja kullanneet menneisyyttä vaan ihmettelivät maailman menoa ja loivat nykyisyyteen aikajatkumoa taaksepäin.

Nyt ymmärrän oman tulevaisuuskiinnostukseni virinneen noista lapsena kuulluista tarinoista, sillä mennyt loihtii sisäisen mielikuvituksen silmiin myös näkymiä tulevaan. Tulevaisuus on yhdellä tavalla heijastusta menneisyydestä. Vilkas mielikuvitus luo pienillä vihjeillä kaikenlaista.

Lapsenlapsi (vajaa viisvee) on monien naperoitten tavoin loputtoman kiinnostunut dinosauruksista. Luimme kesän kuluessa pari dinosauruskirjaa ja kävimme Heurekassa ihmettelemässä dinonäyttelyä. Dinosaurusten aika ruokkii lapsen mielikuvitusta. Jossain kaukana menneisyydessä. Aika saa menneisyystarinoitten kautta ulottuvuuksia. Taaperon nykyisyys muuttuu mielikuviksi menneestä, olevasta ja tulevasta.

Radiossa soi Entisten nuorten sävellahja, kun aloittelin tätä kirjoittelemaan. Ensin vastasin lapsenlapsen sähköpostiin (ei ihan vielä osaa lukea, mutta kirjoittaa, sähköinen viestintä motivoi ja innostaa lapsia kirjoittamaan). Ajat muuttuvat ja viestintäkulttuurit. Ihmiset pitävät yhteyttä toisiinsa. Nostalgialla on sijansa, mutta pitäisikö menneeseen pitäytyä vain siksi, että se oli silloin ennen vanhaa ainoa oikea ja todellinen?

Jos maailmaa tarkastelee jurakauden perspektiivissä, on ihan sama, miten me pienet ihmiset keskenämme viestittelemme. Tärkeintä on yhteyksien luominen, toistemme ymmärtäminen, kyky ilmaista ja kyky kuulla, eläytyä, ymmärtää.

maanantaina, toukokuuta 30, 2011

Hippusen linkinlyhentäjistä ja QR-koodeista

Pitkät verkkolinkit ovat hankalia sähköposteissa ja lyhytviestintään ne eivät mahdu ollenkaan. Twitter ja sen erilaiset käytöliittymät tarjoavat automaattisia keinoja lyhentää pitkiä linkkejä. Monet palvelut tarjoavat myös jakamiseen valmiiksi lyhytosoitteen.

Toisinaan tulee tarve esimerkiksi tapahtumakutsuihin tai monisteisiin tai puheena toistettavaksi saada arvottua kirjain-numeroyhdistelmää selkeämpi lyhenne. Tämä onnistuu esimerkiksi Bit.ly-palvelulla, kun luot käyttäjätunnuksen palveluun. Bit.lyä voi käyttää myös ilman käyttäjätunnusta, mutta kustomoitua osoitetta ei pääse tekemään avoimesti. Jos aiot jatkossakin lyhentää saman aihepiirin linkkejä, suunnittele linkkien yksilöinti (esimerkiksi vuosinumero perään), koska luonnollisesti lyhennelinkkienkin on kaikkien oltava uniikkeja. Bit-lystä saa selaimeen painikkeen, jolla linkin lyhennys ja leikepöydälle kopiointi käyvät kädenkäänteessä. Myös selainlaajennoksia löytyy, joilla sama asia joituu.


Googlella on oma linkin lyhentäjä, joka näyttää klikkaustilastot ja tarjoaa samaan pakettiin myös QR-koodin. Esimerkiksi tämän blogin lyhytosoite on http://goo.gl/q44H4 ja QR-koodi tuossa yllä. QR-koodin voi lukea kännykällä (erilaisia sovelluksia, ei toimi kaikissa malleissa). Koodi avaa mobiililaitteeseen nettisisällön, kuten verkkosivun tai tiedoston. Helsingissä esimerkiksi koodeja näkee ratikkapysäkeillä ja koodi johdattaa aikataulutietoihin. Valopin sivulla myös QR-koodesta.

EDIT: Heti tipahti kommentissa hyvä täydennys eli QR-koodin saa myös Bit-lystä: "Myös Bit.lyn linkkeihin saa automaattisesti tuon QR-koodin. Koodi löytyy muun muassa lyhytlinkin infosivulta, jolle pääsee lisäämällä linkin perään plusmerkin (esim. http://bit.ly/kNnHgv+)."

lauantaina, helmikuuta 13, 2010

Hallitsetko kurkistusviestintää?

Ihmiset kyselevät toisiltaan vaikutelmia Googlen Buzzista. Eräs kommentti tarttui mieleeni. Henkilöä ahdisti se, että näkee, miten monta lukematonta viestiä. Miksi sellainen ahdistaa? Toinen kommentoi, että nyt sama viesti kaikuu ja tulee monesta suunnasta vastaan. Haittaako se ja miten? Kolmas huomautti, että kommentointi siroaa entistä laajemmalle. Joku kommentoi blogimerkintää Twitterissä, joku lukijaohjelmastaan, kolmas Frienfeedissä ja nyt vielä kaiken päälle tuo Buzz.

Pari viikkoa sitten lähetin tuttavalle työasiaa yksityissähköpostiin perjantaina iltapäivällä. Hän antoi asiallista palautetta siitä, miten moinen ahdistaa. Olen myös oppinut, että ihmisille ei pidä lähettää sähköpostia klo 2 yöllä asia-asioista (jos ei nyt muutenkaan).

Se, mistä ja milloin jokin viesti tulee, joutuu ensimmäiseksi tiedonkäsittelyn seulaan. Tätä seulaa on selkeästi kehitettävä, kun elämämme muuttuu viestivirrassa uimiseksi. Osittain ihmisen tiedonkäsittelyllä on biologiset reunaehdot ja tästä näkökulmasta eräät aivotutkijat ovat maalailleet suuria ukkospilviä informaatioelämän taivaalle. Mutta näin maallikkona omaan kokemukseen nojautuen, siis ilman suurta todistusvoimaa, sanoisin, että asia on myös oppimisen tulos.

Informaation seulonnassa on jo nyt sellainen tilanne, että asioita voi luokitella helposti kahteen: tärkeä ja vähemmän tärkeä. Tärkeän voi seuloa merkeillä, kuten henkilön nimellä, mikä on kaikista kätevin ja helpoin tapa. Myös avainsana on kätevä, mutta vaikeampi. Hakujärjestelmät, luokittelusanat (tag, label) ja kanavat (channel, hashtag) auttavat tässä seulonnassa. Kyse on siis kollektiivisesta työskentelystä. Tätä ei vielä taideta opettaa juuri missään.

Sanaseula voi toimia niin yksinkertaisesti, että työpaikalla esimerkiksi sovitaan, että kaikkiin teemaa X koskeviin viesteihin lisätään otsikkoon X ja ne tägätään X. Hyvänä esimerkkinä on Sometu-verkoston viestinnässä viimeaikoina ollut ITK'10 (tai ITK10). Helppo poimia virrasta, helppo myös erottaa edellisistä ja tulevista vuosista.

Mitä sitten tulee tuohon yksittäisen ihmisen viestivirta-ahdistukseen, niin ehdotan omalta osaltani suostumista ja rentoa otetta. Kaikkea EI TARVITSE lukea. Voi antaa soljua ohi ja sitten kurkistaa, kun huvittaa, kun on sopiva hetki. Seuloja voi käyttää, kuten Twitteristä kurkistan aina silloin tällöin hakusanan @arongas, jolloin näen, onko joku kommentoinut minulle tai jotain omaa juttuani.

Monet käyttävät erilaisia lisäohjelmia apuna viestivirran seuraamiseen. Itse en viehättynyt esimerkiksi TweetDeckistä, paitsi puhelimessa se on kätevä. En pidä omalla koneellani päällä mitään ohjelmaa, joka blong-blong-ding-ping ponnauttaa viestivirtoja näkyville. Skypen avaan vain, jos sovitaan soittelusta, Facebook on auki vain hetken kurkkausten ajan, chatin (Adiumin) avaan vain, jos haluan itse viestiä jotain. Gmail on auki, mutta ei Notifier. Puhelimeni soi harvoin, itse soitan vielä harvemmin (lähi-ihmisten kanssa toki). Nämä ovat omia, itselleni sopivia ja miellyttäviä tapoja rajoittaa viestivirtaa. Olen hyvin tavoitettavissa, mutta kenenkään viestintä ei häiritse minua.

Lukematta jääneet viestit erilaisista elonvirroista nousevat kyllä esiin, jos ovat oleellisia ja tärkeitä. Joku kaveri vinkkaa. Itse vinkkaan, jos tiedän, että joku kaverini kaipaa juuri tiettyä informaatiota. Kömmähdyksiä sattuu, kuten se, että erään nettituttavan seuraaminen jäi klikkaamatta päälle, vaikka niin luulin, hän sitä oli ihmetellyt, mutta ei kyseessä olut mikään kannanotto. Sattuma vain. Ja tätäkin pitäisi oppia kestämään. Joku ei ehkä seuraa minua jollakin kanavalla ihan vain sattumalta. Ja joku luokittelee eri kanavat eri ihmisille. Se on okei. Pitää oppia hyväksymään uudenlaisia toimintakulttuureita.

Meillä Miehikkälässä on perinteisesti morjestettu autolla ajettaessa kaikkia vastaantulijoita. (Kulttuuri alkaa hiippua.) Muistan jonkun piispan ja toisen öljykauppiaan asiaa ihmetelleen ääneen. Harvaanasuttu metsäinen kunta, vähän tielläliikkujia, perinne lienee jo hevosajoilta peräisin. Käden heilautus: rauha maassa, ollaan toverillisesti liikenteessä. Saksankielisessä Euroopassa liikkuessani isoissa ja pienissä paikoissa tervehtimiskulttuuri tuntuu olevan luontevaa. Grüß Gott, Wiedersehn.

Pieni arkinen morjestelu on tullut nettiin. Täällä vaan on hyväksyttävä, että jokainen ei huomaa jokaista, riittää, että joku huomaa, voi hetken rupatella ja antaa samalla idean. Kuten aamulla Mervin Buzz-kysymys minulle idean tähän mietintään.

On myös totuttava kurkistusviestintään. Kurkkaan viestivirtaa ja rupattelen hetken. Kun sopii. Unohdetaan hallinta. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Tai jos sitä haluaa, kannattaa juosta ihan eri suuntaan, ei sosiaaliseen mediaan.

PS. tykkään kovasti Buzz:n yksittäisviestin otsakkeesta: "Puskaradion päivitys..."

perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Kelmukelmit kellistävät kiinnostuksen

Kalvosulkeisten ja Power Point -tykitysten jälkeen kansa alkaa nurisemaan sisällön ja laadun perään. Kapinoinnin esiasteita on ollut ilmassa. Ilmiötä on pähkäilty urakalla Sometun keskustelussa.

Toikkasen Tarmo on tehnyt nyt miehen työn ja kiteyttänyt sekä kuvaksi että sanoiksi tähdellistä mietittävää esitysten visuaalisen osan merkityksestä. Blogi-kiitos raikukoon Tarmolle!

Tarmo: "Värikkäät diat ovat kiva juttu ja elävöittävät esitystä, mutta pelkästään niiden avulla ei huipulle päästä. Yleisö alkaa vaatia parempaa esiintymistekniikkaa, mihin kuuluu äänenkäyttö, elekieli, lavan haltuunotto, tauotus, tarinankerronta, dramatiikan taju – esiintymistaidot lyhyesti sanottuna."

EDIT: Tuijan Tuhat sanaa -blogissa samasta aihepiiritä (kiitos Raimo muistutuksesta!).

sunnuntaina, heinäkuuta 26, 2009

Mediakirjoitustaito medialukutaidon varjossa

Medialukutaidosta on puhuttu kohtuullisen kauan. Vintin siivoilussa vastaan tuli vuodelta -97 uutinen, jossa jo kannettiin huolta aiheesta. Nyt kun meistä kaikista on ainakin periaatteessa tullut lukijoitten lisäksi sisällöntuottajia, olisi ehkä syytä mietiskellä lukutaidon lisäksi kirjoitustaitoja.

Mitä sanoja olisi sopivaa käyttää? Mediateksti voi olla varsinaisen kirjoitetun tekstin lisäksi kuvia, ääntä, animaatiota ynnä muuta. Medialukutaito on paljon muutakin kuin tekstin lukemista. Mediakirjoittaminen ja mediakirjoitustaito voisivat analogisesti olla laveita, laajennetun kirjoitustaidon nimikkeitä.

Google-haku sanalla mediakirjoittaminen tuottaa 105 osumaa (26.7.09), mukana mm. sellainen eksoottinen kuin Helsingin yliopiston folkloristiikan laitoksen mediakirjoittamisen kurssi vuodelta 1995. Sanalla mediakirjoitustaito saalis on hieman tuhdimpi, 392 osumaa, joista kärkeen sijoittuu muun muassa muinainen Vaparetki-blogimme (siellä Merja kommentissaan viittaa Teemu Leinosen kanssa aiheesta käymäänsä keskusteluun).

Vertailun vuoksi aika hyvä rinnakkaisilmaisu mediataju tuottaa 2 700 osumaa, mutta osittain siksi, että on olemassa tuon niminen yritys. Medialukutaito 36 700 osumaa, mikä on aika vähän suhteessa siihen, että mediataito-sana löytyy 27 600 kertaa, mutta tämä selittyy voimassa oleviin opetussuunnitelmiin kirjatusta aihekokonaisuudesta viestintä ja mediataito.

Tietyssä mielessä mediakirjoitustaito voidaan ymmärtää osaksi medialukutaitoa. Silti medialukutaito kiinnittyy liian vahvasti lukemiseen tai seuraamiseen tai vastaanottamiseen. Mediataito on parempi ilmaisu. Silti kirjoitustaitoakin sopii välillä miettiä. Laajemmin kuin verkkokirjoittamisen taitona.

Miksi näitä mietteitä mielessäni? Tuttavan linkkilistalta tuli bongattua Genwi-verkkopalvelu, jossa on helppoa luoda syötteistä koostettu verkkolehti: Greate Your Newspaper! Mutta tuotoksia selatessa aika nopeasti tuli mieleen, että suuri osa syötteitä tuottavaan palveluun kirjoittavista kirjoittaa ilman ajatusta siitä, että kyseinen viesti voi näkyä vastaanottajalle aivan eri ympäristössä kuin mihin se on kirjoitettu. Ehkä sillä ei ole väliä, mutta toisaalta sillä voi olla väliä. Ainakin tärkeää on, että kirjoittaja on tietoinen erilaisista tyyleistä ja siitä, mitä tyylin valinnasta seuraa.

Tuoreessa Aristoteleen kantapää -radio-ohjelmassa puhuttiin siitä, miten paljon edelleen kirjoitamme. Ohjelma oli otsikoitu Kirje, postikortti, tekstari, sähköposti, mese...

Olen muuten sitä mieltä, että kyseiset media-alkuiset taitosanat ovat aika kökkäreitä. Ehkä meillä on tulevaisuudessa selkoisempia sanoja, joilla keskutella aiheesta.