Ihmiset kyselevät toisiltaan vaikutelmia Googlen Buzzista. Eräs kommentti tarttui mieleeni. Henkilöä ahdisti se, että näkee, miten monta lukematonta viestiä. Miksi sellainen ahdistaa? Toinen kommentoi, että nyt sama viesti kaikuu ja tulee monesta suunnasta vastaan. Haittaako se ja miten? Kolmas huomautti, että kommentointi siroaa entistä laajemmalle. Joku kommentoi blogimerkintää Twitterissä, joku lukijaohjelmastaan, kolmas Frienfeedissä ja nyt vielä kaiken päälle tuo Buzz.
Pari viikkoa sitten lähetin tuttavalle työasiaa yksityissähköpostiin perjantaina iltapäivällä. Hän antoi asiallista palautetta siitä, miten moinen ahdistaa. Olen myös oppinut, että ihmisille ei pidä lähettää sähköpostia klo 2 yöllä asia-asioista (jos ei nyt muutenkaan).
Se, mistä ja milloin jokin viesti tulee, joutuu ensimmäiseksi tiedonkäsittelyn seulaan. Tätä seulaa on selkeästi kehitettävä, kun elämämme muuttuu viestivirrassa uimiseksi. Osittain ihmisen tiedonkäsittelyllä on biologiset reunaehdot ja tästä näkökulmasta eräät aivotutkijat ovat maalailleet suuria ukkospilviä informaatioelämän taivaalle. Mutta näin maallikkona omaan kokemukseen nojautuen, siis ilman suurta todistusvoimaa, sanoisin, että asia on myös oppimisen tulos.
Informaation seulonnassa on jo nyt sellainen tilanne, että asioita voi luokitella helposti kahteen: tärkeä ja vähemmän tärkeä. Tärkeän voi seuloa merkeillä, kuten henkilön nimellä, mikä on kaikista kätevin ja helpoin tapa. Myös avainsana on kätevä, mutta vaikeampi. Hakujärjestelmät, luokittelusanat (tag, label) ja kanavat (channel, hashtag) auttavat tässä seulonnassa. Kyse on siis kollektiivisesta työskentelystä. Tätä ei vielä taideta opettaa juuri missään.
Sanaseula voi toimia niin yksinkertaisesti, että työpaikalla esimerkiksi sovitaan, että kaikkiin teemaa X koskeviin viesteihin lisätään otsikkoon X ja ne tägätään X. Hyvänä esimerkkinä on Sometu-verkoston viestinnässä viimeaikoina ollut ITK'10 (tai ITK10). Helppo poimia virrasta, helppo myös erottaa edellisistä ja tulevista vuosista.
Mitä sitten tulee tuohon yksittäisen ihmisen viestivirta-ahdistukseen, niin ehdotan omalta osaltani suostumista ja rentoa otetta. Kaikkea EI TARVITSE lukea. Voi antaa soljua ohi ja sitten kurkistaa, kun huvittaa, kun on sopiva hetki. Seuloja voi käyttää, kuten Twitteristä kurkistan aina silloin tällöin hakusanan @arongas, jolloin näen, onko joku kommentoinut minulle tai jotain omaa juttuani.
Monet käyttävät erilaisia lisäohjelmia apuna viestivirran seuraamiseen. Itse en viehättynyt esimerkiksi TweetDeckistä, paitsi puhelimessa se on kätevä. En pidä omalla koneellani päällä mitään ohjelmaa, joka blong-blong-ding-ping ponnauttaa viestivirtoja näkyville. Skypen avaan vain, jos sovitaan soittelusta, Facebook on auki vain hetken kurkkausten ajan, chatin (Adiumin) avaan vain, jos haluan itse viestiä jotain. Gmail on auki, mutta ei Notifier. Puhelimeni soi harvoin, itse soitan vielä harvemmin (lähi-ihmisten kanssa toki). Nämä ovat omia, itselleni sopivia ja miellyttäviä tapoja rajoittaa viestivirtaa. Olen hyvin tavoitettavissa, mutta kenenkään viestintä ei häiritse minua.
Lukematta jääneet viestit erilaisista elonvirroista nousevat kyllä esiin, jos ovat oleellisia ja tärkeitä. Joku kaveri vinkkaa. Itse vinkkaan, jos tiedän, että joku kaverini kaipaa juuri tiettyä informaatiota. Kömmähdyksiä sattuu, kuten se, että erään nettituttavan seuraaminen jäi klikkaamatta päälle, vaikka niin luulin, hän sitä oli ihmetellyt, mutta ei kyseessä olut mikään kannanotto. Sattuma vain. Ja tätäkin pitäisi oppia kestämään. Joku ei ehkä seuraa minua jollakin kanavalla ihan vain sattumalta. Ja joku luokittelee eri kanavat eri ihmisille. Se on okei. Pitää oppia hyväksymään uudenlaisia toimintakulttuureita.
Meillä Miehikkälässä on perinteisesti morjestettu autolla ajettaessa kaikkia vastaantulijoita. (Kulttuuri alkaa hiippua.) Muistan jonkun piispan ja toisen öljykauppiaan asiaa ihmetelleen ääneen. Harvaanasuttu metsäinen kunta, vähän tielläliikkujia, perinne lienee jo hevosajoilta peräisin. Käden heilautus: rauha maassa, ollaan toverillisesti liikenteessä. Saksankielisessä Euroopassa liikkuessani isoissa ja pienissä paikoissa tervehtimiskulttuuri tuntuu olevan luontevaa. Grüß Gott, Wiedersehn.
Pieni arkinen morjestelu on tullut nettiin. Täällä vaan on hyväksyttävä, että jokainen ei huomaa jokaista, riittää, että joku huomaa, voi hetken rupatella ja antaa samalla idean. Kuten
aamulla Mervin Buzz-kysymys minulle idean tähän mietintään.
On myös totuttava kurkistusviestintään. Kurkkaan viestivirtaa ja rupattelen hetken. Kun sopii. Unohdetaan hallinta. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Tai jos sitä haluaa, kannattaa juosta ihan eri suuntaan, ei sosiaaliseen mediaan.
PS. tykkään kovasti Buzz:n yksittäisviestin otsakkeesta: "Puskaradion päivitys..."
