ELMA ja kuinka netissä tehdään töitä

Ensi viikolla julkaistaan esiselvitys (e)-oppimissisältöjen liiketoimintamalleista. Palkkatyön ohessa enimmäkseen näin öiseen aikaan tehty työ on uutta työnteon kulttuuria, johon varmaan yhä useampi on siirtymässä. Prosessi on ollut mielenkiintoinen ja taas on tullut opittua paljon uutta. Koska mietin jo ensi viikkoista julkistamistilaisuutta, ajattelin tähän kuvata lyhyesti, miten koko juttu tehtiin.

Meitä selvitystyön toteuttajia on kaksi ja välimatkaa maantieteellisesti reippaat 200 kilometriä. Kaikki palaverit pidimme verkon välityksellä. Toimeksiantajan puolelta työstämiseen osallistui neljä ihmistä ja heidän kanssaan käytimme palaveeraamiseen Adobe Connect Prota. Keskenämme Skypeä ja Goolen Chattiä. Teksti kirjoitettiin Google Dokumentilla. Kaikki projektiin liittyvät dokumentit talletettiin Google Dokumenteissa jaettuun kansioon, jolloin toimeksiantaja pääsi koska tahansa tarkastamaan tekstin tilanteen.

Yhteispalavereita valmisteltiin Etherpadillä ja sen avoimen verkon seuraajilla Piratepadilla ja Talkwithmellä. Palaverin agenda lähetettiin sähköpostitse koko ryhmälle, siirrettiin ACP:n kokoustilaan muistioon, täydennettiin muistiinpanoilla ja siirrettiin sieltä jaetun Google Dokumenttikansion palaverimuistioon.

Kirjoittaminen alkoi karkeasta rungosta. Yhteiskirjoittamisen etenemisen kannalta oli oleellisen tärkeää vapauttaa pään sisäisiä muotoiluasetuksia. Alussa ei tarvitse tulla valmista tekstiä vaan vaikka vain pelkkiä palluroita tai ihan mitä vaan, kunhan tekstiä tulee. Aina on kynnyksiä toisen tekstiin menemisessä ja asenne on oltava kohdallaan. Yhteiskirjoittamisessa on tärkeää pitää välillä tilannekatsauksia, kysyä ja sanoa ääneen. Ulkopuolisten kommentit ovat äärimmäisen tärkeitä.

Elman osalta ulkopuolisten kommentteja ja rikastavaa aineistoa kertyi niin paljon, että kaikkea ei voinut ottaa mukaan tähän vaiheeseen. Ihmiset jakoivat huippuhienoja juttuja, muun muassa vielä julkaisemattomia erittäin ajankohtaisia papereita. Selvityksen aikana perustettiin Qaiku- ja Twitter-kanavat, avoin MindMeister-miellekartta sekä Google Sites -sivusto ja wiki (ensilukemalla luotava käyttäjätili) esitekstien julkaisemista kommentointia varten. Informaatiota virtasi myös henkilökohtaisten nettiliittymien, kuten tämän blogin, Facebookin, Google Buzzin, Sometun ja LinkedInin kautta. Osa kontakteista oli entuudestaan tuttujen haastatteluja, osa taas selvitystyön aikana vastaantulleita. Esimerkiksi lukuun kirjan uusista mahdollisuuksista eräs esimerkki löytyi nettihaulla ja johti sähköpostihaastatteluun.

Karkean arviomme mukaan ELMA:n eri vaiheisiin osallistui satakunta ihmistä. Aivan huippua! SUUR-kiitos kaikille.

Perinteinen kirjallisuus on ollut tietenkin merkittävä selvitystyön jäsentäjä. Nettityön iloinen havahtuminen kirjan uusiin mahdollisuuksiin kävi viime perjantaiaamuna, kun bussimatkalla Helsinkiin sain ajankohtaisen lähdeteoksen tuttavan kautta. Nettikirjoista ja mokkulayhteyksistä on tullut arkea. Vaikka kirjallisuutta kertyi selvityksen taustalle reippaasti, aikaa lähdeaineiston hankkimiseen ei ole kulunut mainittavasti. En tietenkään usko, että kaikki aineisto on netissä. Olen kerännyt käsikirjastoa ja käytän kirjastoja. Se, että esimerkiksi tuoreet väitöskirjat löytyvät verkosta, on aivan huippujuttu, jota arvostaa, jos asuu kaukana yliopistokirjastoista. Selvitystyön aikana tuli kollektiivisesti havaituksi, miten monet lähdeteokset ovat kestäneet aikaa, asiat muuttuvat hitaasti ja samaan tekstiin aukenee uusia näkymiä uudelleen lukemisen ja muuttuneen tilanteen myötä.

Eilen illalla tehtiin yhden tuttavan kanssa oikolukua ja sisällöllistä viilailua chattäillen. Kello oli yli yhden yöllä. Itse olen yöihminen (enkä ole sukumme ainokainen). Hieno tunne, kun ihmiset jaksavat sukeltaa tekstiin ja jutella siitä. Ymmärrän, että monille kuulostaa ahdistavalle ajatus siitä, että töitä tehdään yöllä. Juuri siksi olen elinkeinonharjoittaja. Saan tehdä töitä juuri sillä tavalla ja silloin, kuin huvittaa. Itse kykenen huonosti järjelliseen toimintaan kellon kahlitsemana, toki sitäkin on pitänyt harjoitella.

Nettityö sopii ihmisille, jotka eivät stressaannu tekemättömien, epämääräisten ja auki olevien asioitten kanssa. Netti tuo loputtomuuden ja informaatiotulvan lähelle. Pitää osata valikoida, hakea tietoa, rajata, kohdentaa, kysyä muilta, kuunnella muita, luopua laumasta ideoita ja paljon muuta, mitä ei enää osaa ajatella, kun hommaan tottuu. Ajanhallinta ja kiire nousevat edelleen esille jatkuvasti. Itse mietin tämän työn osalta sitä, miten mainiota, ettei tarvinut matkustaa juuri lainkaan. Jo yksi Hämeenlinnan käynti olisi merkinnyt viiden tunnin matka-aikaa. Monille perinteiseen palaveri-kokous-seminaari-rutinoituneille matka-ajat ovat edelleen luonnollinen osa työelämää. Itse nautin, kun pääsen niistä eroon. Viidessä tunnissa tekee nettitöissä paljon paljon. Mutta muistan myös, että se, mikä sopii minulle ei sovi kaikille. Silti olen vakuuttunut, että työnteon mittarina tunti on aikansa elänyt. Ainakin osittain.

Käyttäjälähtöinen suunnittelu – Design Thinking

Matkailu avartaa sanotaan ja viime viikkoinen lyhyt piipahdus IT-kouluttajien kevätretkellä Tallinnassa toimi ainakin sanonnan mukaisesti. Matkaohjelman eräs osa oli vierailu Tallinnan Tiedossa, siellä Provoken (suomalais-virolaisen yrityksen blogi ja Twitter) Hannes Seeberg kertoi käyttäjälähtöisestä suunnittelusta. Hannes oli muiden opintojen lisäksi valmistunut Uumajan muotoiluinstituutista (sikäläisten opiskelijoitten blogi) ja kuvaili kiehtovalla tavalla sikäläistä opetusta, joka nyt alumnien murheeksi on menossa ECTS-muottiin.

Kirjoitin suunnitteluajattelusta ensi viikolla julkaistavaan Elma-selvitykseen (tervetuloa julkistusjuhliin ITK-päivillä to 22.4. klo 18 kokoustila 21, ennakkoilmoittautuminen 19.4. mennessä). Tässä katkelma:

Oppimissisältöihin liittyviä teknisiä alustoja ja teknisiä käyttöympäristöjä on näihin saakka kehitetty teknologialähtöisesti. Suunnitteluajattelu, Design Thinking, on uusi lähestyminen, joka tuo muotoilualan osaamista mukaan kaikkeen suunnitteluun, myös palvelusuunnitteluun. Suunnitteluajattelu hyödyntää sosiaalista mediaa ja verkkotyöskentelyn nykyisiä malleja sekä muita kollektiivisen työskentelyn muotoja, joita ovat esimerkiksi avoin innovaatio, tulevaisuuden ennakointi, joukkouttaminen (crowdsourcing) ja co-creation (yritysten ja asiakkaiden yhdessä tekeminen). Käyttäjien tarpeista lähtevä suunnittelu voisi tuottaa kokonaan uusia tuote- ja palveluinnovaatioita, joihin ei tarvitse kehittää edes uutta teknologiaa. Ongelmallista on se, että vain harvat käyttäjät osaavat kuvitella tuotteita ja sisältöjä, joita eivät ole aiemmin käyttäneet. Suunnitteluajattelu tarjoaa systemaattisia menetelmiä käyttäjälähtöiseen suunnitteluun. (Aminof ym. 2010.)

Lähdetieto tarkemmin: Aminoff, Christian & Hänninen, Timo & Kämäräinen, Mikko & Loiske, Janne (2010). Muotoilun rooli muuttunut. Provoke Design Oy. Luovan talouden strateginen hanke Työ- ja elinkeinoministeriö.

---

Edit: Vartti tämän kirjoittamisen jälkeen tuli vastaan Wikiopistosta tuore alku: Johdatus suunnittelun tutkimukseen. Hahhaa, hyvä että tuli katsottua vielä lisää, kurssi kuuluu omiin opintoihini, pitää ottaa ohjelmaan heti kun mahdollista. Loistavaa TaY ja INFIM.

ELMA: Esiin nousevia teemoja (e)oppimissisältöjen liiketoiminnassa

Eilisiltana ja tänään on tiivistetty tähän astisen selvitystyön tuloksia. Kommentteja mielellään vastaanotetaan. Myös haastateltavia huolitaan (toteutustapana sähköposti, Skype tai puhelin).


Esiselvitys kartoittaa internet-aikakauden liiketoimintamalleja, alan toimijaverkostoa sekä oppimistuotteiden uusia muotoja. Alla muutamia teemoja, jotka ovat nousemassa esiin esiselvitystyöstä. Oppimissisältöjä käsitellään sekä oppilaistoskontekstissa että työelämän koulutuksessa. Oppimissisältöihin liittyvä liiketoiminta on moneen suuntaan vetävien muutoksen kohteena. Tavoitteena esiselvityksessä on hahmottaa näitä liikesuuntia, havainnollistaa niitä ja ohjata toimijat kysellen etsimään uusia mahdollisuuksia muutosten keskellä.

1. Avoimen sisällön haaste

Vanhojen bisnesmallien ja avoimen nettisisällön törmäys on totta niin viihdeteollisuudessa, journalismissa kuin oppimissisältötuotannossa. Avoimesta sisällöstä ei päästä eroon, päin vastoin, se lisääntyy jatkuvasti. Miten sitten uudessa tilanteessa löydetään maksavia asiakkaita? Miten avoimeen sisältöön reagoidaan? Avoimen sisällön paketointi, informaation seulonnan palvelut, uudelleen konseptointi ja muut uudet ideat ovat vilkkaan pohdinnan kohteena.

2. Jäähyväiset valmiille sisällöille

Vuorovaikutteinen tietoteknologia mahdollistaa jatkuvasti päivitettävät sisällöt sekä käyttäjälähtöisen sisällöntuotannon. Valmista sisältöä voidaan rikastaa ja elävöittää käyttäjien tuottamalla sisällöllä. Käyttäjäverkostot voivat toimia sovellusten, laitteidenja palveluitten tukimuotona.

Oppimisessa siirrytään kohti ongelmaperustaisia, tutkivia ja tilannesidonnaisia työskentelytapoja. Oppimistilanteet eivät ole enää samalla tavoin samanlaisiana toistuvia ja vakiomuotoisia, kuten ennen. Toki on opetussuunnitelmien ja täydennyskoulutusohjelmien mukaisia kursseja, mutta sisällöt elävät nopean informaatiovirtauksen tahtiin. Oppimisessa painopiste siirtyy tietämisen taitoihin ja aineistoa käytetään enenevässä määrin lähteenä.

Käyttöoppailta vaaditaan helppokäyttöisyyttä ja omaan lokalisointia organisaatioon. Esimerkiksi uuden matkalaskuohjelman vuoksi ei haluta enää lähteä puolen päivän koulutustilaisuuteen vaan toivotaan, että matkalasku itsessään sisältää tutoriaalin, joka tarvittaessa opettaa oman organisaation tavan käyttää sovellusta. Mikäli tutoriaalia ei voi päivittää organisaation muutosten myötä, sen käyttöarvo vähenee.

3. Oppimissisältöjen evoluutio

Kirja jatkaa elinvoimaisena, mutta rinnalle kehittyy yhä uusia muotoja, välineitä sekä tapoja välittää tekstiaineistoa. Markkinat segmentoituvat yhä futuristisempiin suuntiin. Synteettisiä ympäristöjä, kuten Second Life, käytetään jo nykyään. Lähitulevaisuuden uusia oppimissisältöjä ja muotoja ovat esimerkiksi hybridituotteet, vahvistettu todellisuus, paikkatieto sekä kalusteiden ja sisällön kohtaaminen.

4. Toimintaympäristön ja tarpeiden tunnistaminen

Asiantuntijaauktoriteetit ovat pudonneet Tieto-nimisen jättiläisen hartioilta. Merkityksellinen tieto on jatkuvassa liikkeessä ja keskenään kilpailevia tiedon auktoriteetteja on lukuisia. Toki kielioppisäännöt ja laskukaavat toimivat edelleen, mutta perustan päälle rakentuva osaaminen vaatii informaatioylikylläisenä aikakautena uutta lähestymistä.

Tarpeellisia tietoja ei ole vielä, joten niitä ei voi opiskella ennakkoon. On opiskeltava tietämisen taitoja ja kykyä toimia tietoa muodostavissa yhteisöissä. Community of practice (käytäntöyhteisö) ja jaettu asiantuntijuus sekä muut lähestymiset korostavat yhteisöllistä tiedonmuodostusta, ongelmanratkaisua, oppimista ja työskentelyä.

Tiedon auktoriteettien sirotessa ja informaatiovirtojen hajautuessa lavealle myös toimintakulttuurit kohtaavat aiempaa vilkkaammin. Globalisoituva työ ja muuttoliike korostavat kulttuurisia taitoja. Arvomaailmat kohtaavat, mikä näkyy myös oppimisen alueella. Koulutus- ja täydennyskoulutusjärjestelmät tekevät aina valintoja, jotka ovat arvosidonnaisia. Arvolähtökohdat voivat olla myös oppijan ja työntekijn kannalta ristiriitaisia, kuten yhtäaikainen vaatimus luovuuteen, innovatiivisuuteen ja tehokkuuteen.

Oppimisen organisointi kaipaa välineitä. Arviointi, johtajuus, ohjaaminen ja osaamisen tunnistaminen (näyttökokeet) ovat moniulotteisia ja vaativia tehtäviä, joissa toimija on jatkuvasti kiinni oppimisen ytimessä. Nämä toimijat kaipaavat lisää apuvälineitä ja ohjaavaa sisältöä oman työnsä tueksi.

Työelämässä oppiminen ja koulutus ovat sanoina (ja toimintoina) kokeneet inflaation. Tehokkuuden vaatimukset eivät suo aikaa pohdiskella asioita teoreettisesti ja esimerkinomaisesti, vaan halutaan ottaa asiat haltuun nopeasti ja vaivattomasti. Vertaisoppiminen sopii joillekin aloille, mutta sitäkin pidetään toisaalta edistyneempiä kuormittavana ja vertaistyön katsotaan suuntaavan heidän osaamispotentiaansa tuottamattomiin kohteisiin.

Työn muuttuminen vaatii myös uudenlaisia osaamisen kehittämisen apuvälineitä ja toimintamuotoja. Jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa yksi työntekijä voi tehdä töitä useissa organisaatioissa. Yrittäjyyden ja palkkatyön välille kehittyy osa-aikatyön ja vuokratyön lisäksi muita vaihtoehtoja, kuten juuri vireille laitettu mikroduuni-projekti osoittaa.

5. Ilmainen on loistavaa bisnestä

Internet, sosiaalinen media, Web 2.0 ja real-time web ovat jo muuttaneet totuttuja ansaintamalleja sisältöteollisuudessa. Maksuttomuus on yksi uusi malli ja osoittautunut rahasammoksi niin Googlelle kuin IBM:n ohjelmistotuotekehitykselle - entä eOppiminen?

6. Arvoverkoston murros – yhdessä yllättäviä oivalluksia

Kaupallisten eOppimissisältöjen toimiala on ehkä historiansa dynaamisimmassa murroksessa sitten internetin saapumisen. Alalle tulee uusia tarmokkaita toimijoita pelitaloista laitevalmistajiin. Kokeneemmat liittoutuvat keskenään ja löytävät uusia rooleja toimintaansa. Kullanarvoinen vastaus on, miten suhtautua käyttäjään, joka ei enää halua vain kuluttaa vaan myös osallistua suunnitteluun tai tehdä alusta loppuun itse.

---

Esiselvityksen tekevät Innopark Oy:n toimeksiannosta Kari A. Hintikka (JY) ja Anne Rongas (Pedapoint Oy).

Twitter-kanava (#ELMArapo)
Qaiku-kanava
ELMA-webinaari 12.3. klo 12-13

Oppimissuuntaa tulevaisuuteen (ELMA)

Eilen luin iltapalaksi Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa 2009 väliraportin. Jes, jes, jes! Olen varmaan tulossa vanhaksi tai sitten instituutioissa on makeeta säpinää. Tosissaan, oli erittäin kannustavaa lukea jo pelkästään Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen kirjoittamaa johdantoa.

Tiedollisten staattisten sisältöjen asema muuttuu kaikilla koulutuksen osa-alueilla. Keskiöön nousevat tietosisältöjen ohella tietämisen taidot,  sosiaalinen toimintakyky, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja kyvykkyys ihmiskuntaa sekä lähielämää ravistavien ongelmien selvittämiseen.

"Tarvitsemme uudenlaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tiedon käsittely- ja tuottamisprosesseja, jotta tiedon vaikuttavuutta voidaan kasvattaa." Johdannossa mainitaan luovuuden vapauttaminen, kekseliäisyys, monipuoliset kommunikaatio- ja ilmaisutaidot sekä tietoa käsittelevistä ja tietoa tuottavista verkostoista. Sosiaalinen media mainitaan erikseen: "Uusilla digitaalisilla oppimisympäristöillä ja sosiaalisella medialla on oppimisen ja opiskelun luonnetta olennaisella tavalla muuttava vaikutus.

Lankinen peräänkuuluttaa myös systeemistä uudistusta koulutusjärjestelmään. Tekniset muutokset yksin eivät riitä. Suomen tietoyhteiskuntakehityksen taantumassa (olemme valituilla mittareille Pohjoismaiden hännillä ja Euroopassa keskitasolla) on ollut väliraportin analyysin mukaan yhdeltä osin kyse siitä, että määrätietoinen suunta on puuttunut eikä enää voida edes puhua kansallisesta tasavertaisuudesta. Joissakin kouluissa ja kunnissa asiat ovat hyvällä tolalla, joissakin on pulaa raudasta, pedagogisesta kehittämisestä, käyttötuesta ja varmaan ennen kaikkea asenteista (tämä viimemmäinen on oma aatokseni, sillä paljon voidaan tehdä myös vähillä välineillä, kun on tahtoa ja tavoitteita).

Taitojen osalta huomion kohteiksi Lankinen nostaa erityisesti:

• ajattelemisen taidot
• työskentelyn taidot
• työvälineiden hallinnan taidot
• aktiivisen kansalaisuuden taidot

"Koululta ja opetukselta odotetaan kannustusta yritteliäisyyteen, luovuuteen ja innovatiivisuuteen."

Omasta päästä jälleen: Nyt pitäisi päästä keskusteluissa eteenpäin siitä, miten monta oppituntia mikäkin oppiaine saa. Kyse on jostain ihan muusta. Kyse on muutoksesta tietokäsityksessä ja oppimiskäsityksessä ja tämän muutoksen pitäisi mennä myös käytäntöön. Väliraportti nostaa myös ansiokkaasti esiin oppimisympäristön ja sen liittymisen ubiikkiin teknologiaan ja verkostoihin. Oppimisen paikkasidonnaisuus vähenee. Kokeilukoulujen esimerkeissä nousee esiin moniälykkyyden oivaltaminen ja oppimisyhteisöajattelu.

Monet työtehtävät ovat jo nyt ja muuttuvat entistä enemmän tietotyöksi (koneet ja järjestelmät tekevät, ihmiset ohjaavat, suunnittelevat yms.). Oleellinen asia on, miten saadaan korvien välistä ja koko työporukasta, isossakin organisaatiossa, liikeeseen oivaltavaa ja innokasta otetta. Nykyinen työelämän kurjistuminen saisi loppua. Jokainen uupuva ja nuutuva työntekijä on liikaa, ensisijaisesti hänelle itselleen murhe, mutta murhe myös työnantajalle.

Luin vastikää Ruotsissa mitatusta työtehon noususta, joka saatiin aikaan ilmapiirimuutoksella ja työviihtyvyyden lisäyksellä. Puritaanit puurtavat hampaat irvessä ja ilkkuvat niitä, joiden mielestä töissä pitäisi olla hauskaa. Omasta mielestäni töissä pitää ja saa olla hauskaa, en sano että helppoa. Oppimisen haasteet ja työtoiminann kehittäminen muuttuvat hauskaksi, kun asenne työhön muuttuu. Asenne muuttuu, kun organisaatio oppii. Jokainen ihmisten liittymä on täynnä osaamista. Se ei vain aina pääse esiin eikä muutu tuottoisaksi toiminnaksi (kateus, kilpailu ja mitä niitä nyt olikaan hohhoijaa...).  (Paljon onnea ja nostetta Intunexille, joka kehittää työvälineitä tämän alueen muutokseen.)


Miten asia koskettaa ELMA-raportin kirjoittajia? Kun mietimme oppimissisältöjä, sisällön käsite laajenee. Sisältöjen elävyys ja kytkökset suoraan sisällöstä oppimisverkostoihin muodostuvat tärkeiksi. Nyt jo otetaan askelia sosiaalisen median suuntaan, mutta sosiaalinen media pultattuna oppimissisällön kupeeseen ei vielä tee mitenkään autuaaksi. Koko arvoketju on murrostilassa.

Eilen pohdiskelin sitä, että ei enää voida jakaa selkästi sisältöjä yhtäälle ja teknisiä alustoja toisaalle. Aihetta kehiteltiin Qaikussa. Meneillään toimialan kategorioitten hahmottaminen ja mahdollisten uusien sisältötuotannon innovointikohteiden metsästäminen.

---

ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.

Sosiaalinen innovaatio teknisen härpäkkeen oheen (ELMA)

Viikko sitten ärsyttävän yksioikoisesti tartuin Iltalehden otsikkoon, jonka mukaan interaktiiviset taulut mullistavat suomalaisen oppimismaailman. Jatkan nyt vähän lempeämmin.

En usko teknisten härpäkkeitten pelastavaan voimaan, en usko siihen, että vain laitehankinnoilla ilman toimintakulttuurin muutoksia ja kaikkea, mitä sen toteutuminen tarvitsee, saadaan juurikaan mullistuksia aikaan. Seppo-setä antoi palautteessaan hyviä esimerkkejä, joiden soisi avautuvat niin oppilaitosmaailmassa kuin laitetoimittajien tuotekehityksessä. Yrityksissä kamppaillaan saman murroksen vaiheilla: härpäke ei yksin riitä, tarvitaan kokonaisuuden johtamista, asenne- ja työtapojen muuttamista.

Oppimistuotteiden konseptoinnissa on monia haasteellisia osia. On helppo myydä laite tai kirja tai vaikkapa pdf-tiedosto. Kappaletavaroita, valmiiksi tuotettuja, vakioituja, jokaiselle samanlaisia. Oppimisympäristöjä tai intraa onkin sitten jo paljon vaikeampaa myydä, puhumattakaan näistä sosiaalisen median jutuista.

Miten tehdä bisnestä jollakin, joka vaatii asiakkaan toimintaa, osallistumista, räätälöintiä. Yrityksissä myydään ratkaisuja. Kun ajatellaan vaikkapa wikipalvelun tuomista osaksi yrityksen toimintakulttuuria, ei riitä, että mennään kauppaan ja ostetaan wiki. Samalla tavoin toiminnan mahdollistavat koneet ja laitteet ovat tyhjiä ilman sisältöä ja mitä vuorovaikutteisemmasta, interaktiivisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä mutkikkaampaa.

Tarvitaan teknisen hallinnan oheen jakamisen ja yhteistyön kulttuuria. Interaktiivisten valkotaulujen ihmevoimaa vähätelleen bloggaukseni kommenteissa Teromakotero ja Seppo-setä ansiokkaasti toivat esille, että tätä tekniseen laitteeseen liittyvää sosiaalista toimeliaisuutta on jo kehittynyt.

Entä, jos oppisisältötoimittaja voisi tarjota tuotteensa ohessa valmiita reittejä tuotetta käyttävien verkostoihin? Tapahtuuko tätä? Ainakin tämänpäiväisen Kauppalehden mukaan suomalaisyrityksissä vielä epäröidään ja nähdään uhkakuvia sosiaalisen median oheistamisessa asiakasrajapintaan. Se, että esimerkiksi hologrammidemokoneen mukana seuraisi valmiiksi integroitu liittymä nettiverkostoihin, loisi tuotteelle huomattavaa lisäarvoa. Nimittäin mikäli tuotteen hankkivassa organisaatiossa ollaan siinä toimintakulttuurin vaiheessa, jossa kontaktit talosta ulos suodaan ja jossa yhteiskehittely, jakaminen ja muu sellainen katsotaan edistävän työtä ja kyseisen yksikön menestystä. (Hologrammidemokone on sellainen laite, jolla voidaan luoda kolmiulotteisia kuvia vaikkapa aivoista, hirvikärpäsestä tai Eiffeltornista luokan pöydälle, ei taida olla vielä tuotannossa.)

Tästä on vain pari vuotta aikaa, kun tapasin laivaseminaarissa erään viisaan naisen, joka oli erään oppimisen osa-alueen maan pätevintä kärkeä. Hän oli vaihtanut työpaikkaa suuren kaupungin päävirastoon. Ja häneltä oli kielletty kaikki keikkaluennot, jopa yhteydenpito ulos talosta. Syy oli tietenkin siinä, että hänen erinomainen osaamisensa oli ostettu taloon ja sitä ei nyt saanut jakaa muille. Hän itse koki tilanteen valitettavana. Hän olisi pitänyt mielellään yhteyttä samaa asiaa pähkäileviin kollegoihinsa. Huipuinkin huippu on ihminen, joka kaipaa keskustelua. Kun tätä ajattelutapaa ryhdytään purkamaan, vaaditaan aika monta asennonmuutosta monessa päässä ja monessa organisaation osassa.

Puhumattakaan sitten siitä, että monilla kunnilla ei ole tarjota omille organisaatioilleen, kuten kouluille, muuta kuin IT- tai atk-tukea, joka hoitaa yhteydet kuntoon ja raudat raksuttamaan. Sosiaalisen median käyttötukea ei ole. Eikä esimerkiksi kouluilla pedagogista teknistä tukea. Huutakoon hep, jonka tvt-strategioissa puhutaan interaktiivisesta tekniikasta niin, että puhutaan myös ihmisten keskinäisestä yhteistoiminnasta, verkostoista, sosiaalisesta mediasta tai millä nimellä nyt sitten kutsutaankaan. Siis muustakin kuin laitteista ja ohjelmista ja näiden mekaanisesta käyttötaidosta.

Koulupuolella on tietenkin ensin vielä mietittävä sekin asia, ettei ole riittävästi ihmisiä ja aikaa, on kunta-yyteet, on lomautukset, sijaiskiellot, täyttämättömät virat, poissäästetyt kouluavustajat ja erityisopetustunnit. Mitenhän on tuon valtakunnallisen tasa-arvonkaan laita tietoyhteiskuntavalmiuksissa ja niihin kasvamisessa tai kasvattamisessa.

---

ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.

Akustinen maisema ja oppiminen (ELMA)

Educa-messuilta viikko sitten tarttui mukaan kirjanen, jota aloin miettimään. Aiheena akustinen suunnittelu. Tekstiä en voi nyt lainata ja viittauskin tulee jälkijunassa, kirjanen kun on työkodin pöydällä. Illalla kun mietiskelin oppimistulevaisuuden erään verkkopaneelin väitteitä, yksi niistä oli hitaan oppimisen tila. Se sai mielikuvituksen ja unelmat laukkaamaan (kun hidasta oppimisesta Vainion Leenan kanssakin tuli mietittyä syksyllä).

Pohjankartanon InnoAulassa oli hyviä esimerkkejä siitä, miten pienillä kalustus- ja sisustusratkaisuilla saadaan akustiikkaa (ja valaisua) muutettua. Itse en esimerkiksi pysty tekemään tehokkaasti töitä ympäristössä, jossa kolisee, kilisee, humisee, hurisee, pirisee, vinkuu. Hyvä musiikki sopii, mutta sitähän ei työpaikoilla tai kouluissa yleensä ole, ellei omasta taskusta letkuja pitkin.

Levoton ja kolkko akustiikka häiritsee intensiiviseen keskittymiseen vaipumista. Toki, kun tilanne ihmee, kun flow vie, sitten ei ole juuri mitään väliä, vaikka katupora olisi vieressä.

En voi kuvitella muuttavani kaupunkiin ensisijaisesti siksi, että siellä on jatkuva melu. Toisekseen silmäni kaipaa luonnonmaisemaa tai ajatteluni kaipaa. Toki kyllä nautin myös rakennetusta maisemasta ja karusta arjesta, takapihoista, mutta matkailumielessä, turistina.

No, omassa pienessä päässäni syntyi idea sellaisesta moduli tai konttimallisesta tilasta, joka voitaisiin sijoittaa melko pienillä kustannuksilla jo olemassa oleviin tiloihin. Esimerkiksi arkkitehti Tero Pelto-Uotilan keksintö, tekstiilipuu, on hieno esimerkki siitä, että akustiset elementit eivät välttämättä vaadi suuria rakenteellisia muutoksia vaan ovat ennemminkin idearikasta sisustusta ja siten myös investointina kevyttä. Kun näihin arkkitehtoonisiin ja sisustuksellisiin ratkaisuihin liitetään pedagogista suunnittelua, ollaan uusien oppimissisältöjen äärellä.

Kotkan hienossa Merikeskus Vellamossa on maakuntamuseon puolella hiljaisuuden huone, suuri pallo, jossa kuiskauskin kuuluu erikoisena. Siellä on lepotilaa, hitaasti vaihtuva valaistus. Se on kaikenikäisten suosikkipaikka. Eikä siellä metelöidä.

Jokainen opettaja tietää, miten tärkeää oppimisen kannalta on rauhoittua, keskittyä, pysähtyä, miettiä, levähtää, jäsentää asioita, raivata mielestä tilaa kaiken sälän keskelle. Itse soisin, että jokaisessa koulussa olisi lasten ja nuorten suosima hiljainen tila.

Keräilemme Kari A. Hintikan kanssa ELMA-raporttiin (Eoppimisen LiiketoimintaMAllit) nykyisiä ja varsinkin tulevia oppisisältöratkaisuja ja niiden tuotantoon, markkinointiin, jakeluun ja kuluttamiseen liittyviä oivalluksia. Tästä eteenpäin (tai jo vähän alkuja on ollutkin) heittelen kaikenlaisia syötteitä (ja välillä ärsytteitäkin, kuten tuli jo tehtyä) joukkoistamisen ja sorsastuksen henkeen, josko jollakulla olisi jotain sanottavaa, ideoita, ajatuksia, vastaväitteitä.

Tulevaisuuden oppisisältökeloihin voi osallistua tässä blogissa (laitan jatkossa otsikkoon tunnisteeksi ELMA ja tekstiin myös, löytää siis tästä listauksesta). Pähkäilyihin voi osallistua myös Qaikussa ja Twitterissä ja kun tekstiä alkaa olla enemmän, myös wikissä. Maaliskuulla on tulossa webinaari aiheesta ja toukokuulla laajempi tapahtuma, jossa raportti myös julkistetaan. Toimeksiantajana tässä rapohankkeessa on Teknologiakeskus Innopark Oy. Tarkastelussa painottuvat sähköiset ratkaisut, mutta avaralla tavalla.

Tekes on käynnistämässä laajan hankkeen oppimisympäristöjen kehittämiseksi, Finpron Future Learning Finland -projektilla pohjustettiin suomalaisen oppimisosaamisen tuotteistamista ja vientiä. Innopark, joka on mukana DigiBusiness-klusterissa, vie asiaa eteenpäin myös muilla keinoilla. Yhteistyössä on mukana myös Suomen eOppimiskeskus (ry, joka huolii jäseniä edistämään alan kehittämistä).

---

ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.

Väripaperi, sakset ja oven aukaiseminen päihittävät interaktiivisen taulun

EDIT. 23.2.2012 + 29.2.2012 kommentoin itseäni: "Olen tänä päivänä eri mieltä menneen itseni kanssa kosketusteknologiasta eri mittakaavoissa. Se, tarvitaanko siihen kallista peltiä ja muovia, on eri asia. Nykyisillä tekniikoilla päästää kevyisiin ratkaisuihin. Mukavaa, että vanhanakin ajatukset voivat vaihtua hyvien perusteiden vaikutuksesta. eBeamin hankinta vireillä kotitoimistoon. Teknologia sinällään on alusta moneen. Uusi ei tee vanhoja tyhjäksi, vanhoista parhaat muuntuvat uuteen."

31.1.2010 kirjoitin:
Iltalehti tukee interaktiivisten valkotaulujen markkinointia Suomeen. Kepeästi otsikoimalla ja painottamalla saadaan syntymään mielikuva siitä, että tässä on härpäke, jonka vuoksi emme ole tietoyhteiskuntakehityksen keihäänkärki.

Videojuttu on otsikoitu: "Mullistaako tämä keksintö koulunkäynnin?" Ja videon viestiä siivitettiin näin: "IL-Digi oli Educa-messuilla tutustumassa uudenlaiseen tapaan opettaa oppilaita luokassa. Tätä tapaa käytetään jo laajalti Euroopassa, ja näillä näkymin se on suuntautumassa myös Suomeen." (Aiheesta myös juttu IL-verkkolehdessä.)

Tyyppiesimerkki opetusteknologiasta, jossa ainoa isohko juttu on värikkyys ja jota markkinoidaan opettajalle opetuksen avuksi. Kampanjahinta tuossa esitellylle systeemille on viiden tonnin paikkeilla. Edes joka toiseen suomalaisluokkaan sellainen varustus... tai joihinkin se tonnin karvalakkimalli. Sitten ne kuluvat, niitä pitää huoltaa, tulee päivitysohjelmia, varaosamyyntiä...

Todellinen mullistus oppimiseen olisi se, että käytettäisiin tyhjiä välineitä, joissa on pelkkiä apuvälineitä. Sellaisessa bisneksessä ei kuitenkaan synny juuri päivittämistarvetta, ei voida myydä uusia, uudistettuja sisältöjä.

Näillä interaktiivisilla tauluilla saadaan aikaan viehättäviä myyntivideoita. Ja meissuilla on ihan hauskaa demota, miten kaukosäätimellä voi äänestää vastauksia ja kappas, siellä ujommat viittaajat pärjäsivätkin paremmin. Mitä mullistavaa tässä on? Kyllä introverteille ja visuaalisille ja muille erilaisille oppijoille saa aikaan moninaisia oppimiskokemuksia vaikka väripapereilla ja saksilla.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että tällä tauluteknologialla mennään taas tyypillisesti siihen halpaan, että uskotaan teknisen laitteen ratkaisevan ongelmia, joita tekninen laite ei voi ratkaista.

Interaktiivisen valkotaulun ja siihen liittyvien oheislaitteiden avulla voidaan organisoida laadukasta, monipuolista ja hauskaa oppimista. Ne eivät estä hyvää oppimista. Niillä voidaan myös toteuttaa kiinnostavia juttuja, kuten näytön nauhoittamisen tai jakamisen etäopiskelijoille, kaikenlaisia visuaalisia pelejä, karttoja yms. Mutta mikä sitten näistä on hintansa väärtti verrattuna esimerkiksi pelkkään tietokone+netti+tykki-pakettiin?

Ja entäs sitten se tilanne, että opettaja ei osaa käyttää laitetta ja siinä se sitten jököttää pimeänä seinällä? Tai siihen tulee vikaa vikaa vikaa? Tai sitä käytetään vain frontaaliopetuksen toteuttamiseen ja oikeastaan jatketaan vanhaa tietoa toistavaa opetustyyliä, drilliharjoituksia ja ... no, kun ajattelen, miten 45 minuutin tunnilla sählätään laitteiden kanssa. Kun omassa luokassa on viime aikoina tykki toiminut hitaasti, olen jättänyt sen pimeäksi. Ollaan käytetty kynää ja paperia. 

Olisihan se kiva, jos joku nyt tulisi tohkeissaan todistamaan, että kyllä nämä taulut mullistavat suomalaisen opetuksen. Itse kaipaisin tiedon jäsentämisen ja kollektiivisen käsittelyn välineitä, arvioinnin apuvälineitä ja koko arviointimaailman uudelleen miettimistä. (Arvioinnista keskustellaan Vinkkiverkossa ja Sometussa.)

Oppimisen kannalta tyhjä työpöytä on hyvä aloitustilanne (en nyt puhu ihan parusluku- ja laskutaidon opettelusta). Keksiminen, tutkiminen, omatoiminen luokittelu, yhdistely, oivaltaminen.... kaikenlaiset projektit, joissa yhdistyy oppivan yhteisön erilainen osaaminen, niistä itselleni on ainakin jäänyt parhaat oppimismuistot.

Siihen aikaan, kun kävin koulua, opettajat antoivat meidän vetää lastenjuhlia ja kaikenlaisia rahankeräämiskemuja. Toteutimme myös biologian ja maantiedon opettajamme Tapio Rintasen johdolla monia unohtumattomia juttuja, puiden istuttamisesta lähiympäristön suunnitteluun, variskeitoista kaislapontikan keittoon (no ei siihen prosentteja saatu, mutta ei haitannut). Olen kokenut itse sen, miten taitava opettaja toimii yläkoululaisten kanssa ja saa erilaiset mukaan. Ei se niin monimutkaista ole. Eräs taitava pedagogi sanoi kerran minulle, että kyllä se riittää, että menet värikynien kanssa tuonne luokkaan.

Rintasen Tapio opetti meitä ottamaan asioista selvää. Varmaan jokainen joutui useaan kertaan lähtemään oppitunnilla ulos luokasta, koulun kirjastoon, toisen opettajan oppitunnille, luontoon. Menimme etsimään vastauksia. Hän antoi meille rohkaisun ja suuntaa, ei vastannut itse. Ja se jos mikä, jäi mieleen. Kuten se, kun vähän polvet tutisten koputin rehtori-ruotsinopettajan luokan ovelle: "Anteeksi, että häiritsen, mutta..."

Oppimisen psykologiasta on paljon tutkittua tietoa. Motivaation ja emootioiden merkitystä ollaan taas julkisemminkin oivaltamassa. Vaihtoehtopedagogiikoissa on elätetty jo vuosisadalta toiselle ja kolmannellekin paljon oivallista. Pidän itse erittäin merkittävänä tietoisuuden ja oman aktiivisuuden virittämistä. Tärkeää on myös yhdessä toimiminen ja erilaisten äänien kuuluville pääsy, maailman avautuminen ja mutkistuminen. Se, että oppii näkemään pintailmiöitten taakse ja että ymmärtää myös, miten voi vaikuttaa maailmanmenoon, miten voi löytää edes pienen oman paikan tässä maailmassa. Merkityksen elämälleen.

Sanomalehti- ja aikakauslehtipäivät ovat tulossa. Mielestäni niissä näkyy eräs suomalaisen oppimiskulttuurin loistokkuus. Mutta näistä joskus lisää.

Suomi oppimisosaamisen huippumaa: lisää ideaa bisnekseen

Teknologiakeskus Innopark Oy käynnisti oppisisältöjen liiketoimintamallien selvitystyön. Tutkinnan alla ovat nykyiset ja erityisesti tulevaisuuden mahdolliset mallit sekä arvoketjut. Teen viikonloppuisin ja muina vapaahetkinä eli yrittäjänä ja Kari A. Hintikan (ja Nethunt Oy:n) alihankkijana kyseistä selvitystä.

Oma osani on erityisesti perata jo olemassa olevia liiketoimintamalleja sekä alan yrityksten ja koulupuolen oppisisältötuotteita. Tässä blogissa on jo vilahtanut muutamia tähän urakkaan liittyviä juttuja.

eOppimistoimialan yrityksistä kartoitusta tekee erillisenä selvityksenä Valopi Oy:n Jarmo Tanskanen.

Selvistystyön taustalla on Finpron viimevuotinen projekti Future Learning Finland ja laajempi tavoite edistää suomalaista oppimisosaamisen kaupallistamista. Finpron hankesivuilla kiteytetään:

The high quality of Finnish education has been duly noted around the word. Now the Future Learning Finland project led by Finpro is making the famous Finnish educational competence widely available on international markets. Chalkboards and pointers are things of the past: future learning tools consist of mobile terminals and virtual classrooms.

The Future Learning Finland project aims to distribute information about the high quality of Finnish education, as well as the services and technologies in the field. National operating models cannot be directly transferred to other environments and cultures, but learning and experiences can be shared. 

Tässä seuraavien viikkojen aikana tarjolla on erilaisia mahdollisuuksia osallistua ideointiin ja analysointiin. Kirjoitamme osia selvityksestä luonnoksina avoimeen verkkoon. Sorsastamme ja jaamme syntyvää saalista. Ensimmäisiä verkko-osallistumisen paikkoja ovat Qaiku-kanava ja Twitter. Selvitys on nimetty ELMA:ksi (vaikka vähän jahkailin saman nimisen maaseutunäyttelyn vuoksi, mutta nimimaailma on mitä on).

Tiiviistäen: ELMA on raportti (E-)oppisisältöjen LiiketoimintaMAlleista. Tavoitteena on löytää uusia ideoita ja näkökulmia alan yrityksille. Verkko-osallistumista ja keskustelua toivotaan kaikilta kiinnostuneilta selvitystyön alusta alkaen.

Missä se bisnes on?

Kesätyönä kiersin haastattelemassa e-oppimisalan yrityksiä ja työstän loppuraporttia opettavaiselta ja antoisalta retkeltä. Lähes kaikille haastatelluille oli yhteistä tuskailu ansaintamallien kanssa. Tässä ote haastattelukierroksen raportista:

E-oppimistuotteiden asiakaskuntaa ovat formaalin koulutuksen järjestäjät, työelämän koulutusjärjestemät, vapaa-ajan harrasteopintojen tarjoajat ja yksityiset kuluttajat. Kotimaiset markkinat ovat suppeita ja osa asiakassegmenteistä hyvinkin pieniä. Oppimistuotteiden vienti laajentaisi huomattavasti potentiaalista asiakaskuntaa, mutta kieli ja kulttuuri koettiin haastattelun perusteella useimmiten suurena rajoittavana tekijänä. Tosin tarkkaan harkitulla konseptilla ja hyvillä suhteilla suomalainen oppimistuote oli löytänyt tiensä ulkomaille. Myös monikansallisen yrityksen henkilöstökoulutukseen räätälöity koulutuskokonaisuus oli ylittänyt kielirajat. Oman tuotteensa mukauttamista kansainväliseen levitykseen miettivät varsinkin pelillisiä tuotteita toimittavat yritykset: tuotteen kehittämisprosessi on pitkä ja kallis, asiakaskuntaa mielittäisiin lisää.

Yhteistä lähes kaikille haastateltaville oli mietteliäisyys eoppimistuotteiden suhteen: "Missä se bisnes on?" Ansaintalogiikan löytäminen on haasteellista avointen digitaalisten aineistojen levitessä YouTuben, Wikipedian, yliopistojen ja kansallisten yleisradioyhtiöitten verkkosivustojen ja muiden vastaavien kautta. Määrällä ei voida kilpailla, vaan valtit on löydettävä asiakkaan tarpeista, kuten
täsmällisesti kohdennetusta, luotettavasta ja laadukkaasta sisällöstä, jota voidaan mahdollisesti räätälöidä asiakkaan tarpeisiin.

---

ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.

Edukännyköitä lapsenlapsille

Toiveiden tynnyri auki: kuulin eilen, että on olemassa kännykkäsovellus, jolla saa tähtitaivaalle tähtäämällä tietoonsa tähtien nimet. Haluan lapsenlapselleni kännykän, joka liikennemerkkiin tähtäämällä kertoo liikennemerkin ja mitä jalankulkijan tai autoilijan pitää tehdä. Ja tietenkin sellaisen, joka opettaa tunnistamaan kaloja ja kasveja. Ja sellaisen, jolla voi harjoitella laskemaan ja laulamaan.

SPR:llä on ensiapuopas kännykkään. Voi kuvitella liudan mainioita oppaita, joille olisi enemmän käyttöä kännykässä kuin jossain kirjahyllyn takimmaisessa nurkassa, mistä ei ikinä löydä just sitä opasta, jonka tarvisi. Varsinkin oppaita, joita voisi ohjata kännykän kameralla tai puhumalla.

Niin että kun lapsenlapseni tulee kännykkäikään, niin meillä rahoittajilla saattaa olla suurempi hinku ostaa edukännykkä kuin viihdeluuri.

Missä viipyy pedagoginen sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu?

Viime tiistainen innovaatiojuna-retki pysähtyi Oulussa ja joukkio jakautui tutustumiskohteisiin. Huippunopealla aikataululla tulevaisuuden koulun projektipäällikkö Pasi Mattila järjesti meille vierailun Pohjankartanon koulun InnoAulaa wau-tutkailemaan. Ja kyllä se wau tapahtui heti ensi askeleen jälkeen, vielä enemmän kuitenkin näin jälkikäteen pohdiskellessa.

Rakennus on vanha 70-luvun alun suoraa ja avaraa arkkitehtuuria. Samassa tilassa toimivat yläkoulun lisäksi Madetojan musiikkilukio ja Oulun opisto. Koulu sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Suuri aulatila on toiminut jo aiemmin messukäytössä ja nyt InnoAula-kalustus ja sisustushankkeen jälkeen vielä paremmin.

Seuraavassa erittelen päällimmäisiä ajatuksia, jotka nyt ajatellen hämmästyttävät. Miksi näitä ei ole laajamittaisesti jo olemassa? Miksi emme toimi näin?

Pedagoginen kaluste- ja sisustussuunnittelu

Kouluissa käytetään toimistokalusteita. Toimistoissa käytetään PowerPoint-esityskalusteita. Koulujen kalustaminen tukee valtaosin frontaaliopetusta. Kalustuksella osoitetaan, mistä informaatio tulee, kuka johtaa. Toimistokalustamisessa sama linja. Erottuvia neukkarisisustusratkaisuja en juuri muista, ainoastaan Tampereen yliopiston INFIM:in sisustuksessa olen nähnyt oivalluksia.

Yllä olevassa kuvassa oranssipaitainen Pasi Mattila nojaa opettajanpöytään. Opettajanpöytä on pieni pyörillä liikuteltava ja kaasujousella varustettu laskutila. Mitä tekee yhdessä kohdassa näköttävällä opettajanpöydällä? Sillä jököttää yhdessä paikassa. Yllä näkyvässä luokassa oli säilytystilaa ja apupöytiä. Ei siis huolta, etteikö opettaja saisi tavaroitaan jonnekin.

Pohjankartanossa oli käytössä tiukalla aikataululla tietty kiinteä rahamäärä, joka ei joustanut. Siellä mietittiin jokainen ratkaisu ja valittiin kaikilla kriteereillä mitaten sopivin. Kaikkia haaveita ei toteutettu, vaan mietittiin asioita. Monet kalusteista oli tehty arkkitehdin kanssa ja paikallisessa puusepänverstaassa. Näin oli toimittu, koska sopivia muuntautumiskykyisiä ja tietotekniikkaan integroitavia kalusteita ei ole olemassa.

Esimerkkinä tästä liikuteltava musiikkiluokka, jossa pyörillä kulkavaan pömpeliin oli upotettu langattomia kosketusnäytöllä toimivia tietokoneita. Saatavilla olevilla ohjelmilla oli mahdollista soittaa kitaraa, koskettimia ja rumpusettiä. Bänditreenit voi pitää vilkkaassa aulassa äänettömästi langattomien kuulokkeitten avulla ja sitten, kun on aika esiintyä, viereinen stage, videonäyttö ja audiojärjestelmä on helposti yhdistettävissä settiin.

Käytävälläkin voi oppia

Koko koulurakennusta, ihmisiä ja kalustusta oli mietitty oppimisen kannalta. Kun normaalisti kello soittaa koululaiset sisälle luokkiin, suuri osa koulun pinta-alasta tyhjenee. InnoAulassa käytävät ja aulatila toimivat myös oppituntien aikana.

Matematiikan opettaja kertoi, että oppitunnin alussa hän jakaa tehtävät ja antaa oppijoiden valita itselleen mieluisimman työskentelypaikan. Hän totesi, ettei itse ymmärrä, mitä ideaa on siinä, että joku menee aulaan laskemaan, mutta tämä joku oli selittänyt, että siellä on kivaa, kun näkee kavereita. Mitä väliä sillä on, istuuko pulpettiin kahlittuna vai ei? Se väli, että pulpettiin kahlittuna jokainen ei pääse oppimisvireeseen tai työ ei vain suju.

Käytävälle oli myös järjestetty pitkiä pöytiä, penkkejä ja nettinäyttö. Minikannettavat ja muu liikuteltava tekniikka mahdollistaa sen, että oppitunnin aikana voidaan liikkua. Aulan työskentelypisteitä nimitettiin pesiksi. Muusta tilasta nämä pesät oli erotettu läpikuultavilla verhoilla. Hämmästyttävästi meidänkin 20-henkinen joukkio mahtui pesään ja tunnelma oli rauhoittava.

Valaistus, akustiikka ja ympäristöpsykologia

Kouluissa ja toimistoissa on tyypillisesti julma valaistus. Itse viivytän mahdollisimman pitkään valojen laittamista (mitä työtoverini vähän kummastelevat, että mitä sinä täällä pimeässä). Samaa olen havainnut päivällä lukiolaisten tekevän. Jos he saavat itse kontrolloida valaistusta, he jättävät loistelamput sytyttämättä.

Ikkunaverhot ovat monen luokkahuoneen ainut akustinen pehmentäjä. Luokissa kolisee kolkosti.

Pohjankartanon koulussa oli asennettu valaistuksen säätelyjärjestelmä, joka automaattisesti reagoi ikkunoista lankeavaan päivänvaloon. Säätöä saattoi tietenkin muuttaa käsin. Valaistuksen suhteen sisustajilla olisi ollut enemmänkin ajatuksia, mutta kaikkea ei pystytty tiiviissä aikataulussa toteuttamaan.

Suomessa on tehty jo pitkään tasokasta ympäristöpsykologista tutkimusta (Horelli). Ympäristöpsykologia ottaa huomioon ihmisen ympäristön kaikki osa-alueet, ei vain fyysistä ympäristöä. Pohjankartanon koulussa saattoi tuntea ja kokea, miten vaikuttavia voivat olla pienet ratkaisut.

Nyt olisi korka aika saada yhteen ympäristöpsykologian ammattilaisia, kalustesuunnittelijoita, valaisu- ja audiojärjestelmien suunnittelijoita. Ratkaisuja pitäisi saada bulkkituotantoon. Ei auta, että joku nyt kommentoi, että onhan meillä huippudesignia. On sitä jossain, mutta haluan sitä arkeemme, lastemme ja nuortemme arkeen. Kuten monet huppusuunnittelijat Alvar Aaltoa myöten ovat kuuluttaneet.

Raha ei ratkaise

Pasi Mattila kertoi uudelleen sisustetussa luokassa, ettei uusi ratkaisu ollut sen kalliimpi kuin miksi perinteistä luokkahuonesisustusta noudattava ratkaisu olisi muodostunut. Aulatilassa oli tehty valintoja, jotka säästivät kustannuksia suhteessa tavoitteisiin.

Kun laitevalmistajien myyntitykit pääsevät kauppaamaan tuotteitaan kalustepäätöksistä tekeville, ei pedagogiikasta taideta useinkaan puhua, kuin ehkä korulauseilla. Olen ollut kuuntelemassa Oulun oppilaitosjohtoa kolme vuotta sitten, kun tulevaisuuden koulu -hanke oli vasta käynnistymässä. Vaikutuksen teki koko päättäjälinjan perehtyminen pedagogiikkaan, puhuivat pedagogisesta johtamisesta. Ei mennä hallinnon, ei oppettajien vaan oppijoitten ehdoilla. Nimittäin oppijoitten ehdoille meneminen tuottaa hyvää tulosta myös opettajille ja hallinnolle, mutta päin vastoin homma ei toimi.

Ei näitä saa mistään

Useammankin ratkaisun kohdalla Pasi Mattila joutui toteamaan, että ei näitä saa oikein mistään. Osa ratkaisuista oli toteutettu, kuten edellä mainitsin, uniikkina käsityönä. Osa oli laajojen verksotojen avulla etsitty ja löydetty. Jos tietää, mitä haluaa, saa. Mutta kuinka moni koulun tai toimiston kalustaja tietää, ehtii ottaa selvää tai edes haluaa?

Onko laitevalmistajilla halua ja innostusta sisustussuunnitteluun ja arkkitehtoonisiin ideointeihin? Ihan kivoja laitteita on, mutta ohjelmia puuttuu. Viihdeohjelmilla saadaan näyttäviä mainoskuvia ja demoja, mutta entä käytännön sovellukset.

Pohjankartanon InnoAulassa oli lähiyhteisöä sekä tilojen käyttäjiä palveleva kahvila, jonka yhteyteen oli rakennetu sosiaalisen median nurkkaus. Sen eräs upea oivallus on Kalevaattori eli pieni pömpeli, josta voi seurata reaaliajassa maakuntalehti Kalevan nettilehteä.

Oppimisympäristöajattelusta löytyy hyvä kirja: Oppimista tukevat ympäristöt – johdatus oppimisympäristöajatteluun (Opetushallitus, Manninen ym. 2007). Kirjassa otetaan monipuolisesti kantaa oppimisympäristön kaikkiin ulottuvuuksiin. Teoksessa todetaan, että koulurakentamisen vaikutusta oppimiseen on tutkittu vielä vähän, eikä vähäinen tieto saavuta rakentajia.

Tämän aihepiirin soisi saavan oppimisinnovaattorit liikkeelle. Suomessa on pedagogista osaamista vientituotteeksi saakka. Kun tämä osaaminen liitetään kalusteisiin, sisustuselementteihin ja teknologiaan, ei painiskella kieliongelman kanssa. Kulttuurisesti asia ei tietenkään ole yksinkertainen. Pasi Mattilakin korosti, että uudenlainen oppimistila-ajattelu on herättänyt myös koko koulun toimintakulttuurin murroksen. Millä me haluamme mennä tulevaisuuteen?

Oppijoitten kommentti InnoAulasta: Ei ahista!

Kalevan arkistossa kuvakooste InnoAulasta.

InnoAulan esite.

Diaesitys InnoAula-hankkeesta:
Innoaula_esitys

Innovaatioita oppimiseen?

Täällä sitä körötellään läpi totaalivalkaistun Suomen innovaatioita metsästämässä. Vaunullinen ihmisiä edestakaisin Helsinki-Oulu. Energisiä sessioita, omani alkaa 10:30, aiheena bisnesideoita oppimiseen. Qaikuun tai kommenttina tähän. Oppimisen bisnesideat voivat olla kouluun tai yrityksiin, ne voivat olla perinteisiä ja uusia yhdisteleviä tai vaikka jostain eri ympäristöstä oppimiskäyttöön heivattuja. Ideoitten ei tarvitse välttämättä olla teknologiaa vaan ne voivat olla toimintamalleja tai palveluita. Ei tarvitse ajatella sitä, mikä on mahdollista. Omassa esivamistautumisblogissani mietin pois ajattelunkahleita.

Hybridikirja tulee kouluihin - juoma-automaattien tilalle latauspisteitä

Kyselin pari päivää sitten Twitterissä ihmisten ajatuksia tulevaisuuden oppikirjasta. Kuusi asiantuntijaa vastasi ja yhteenvetona kaikki olettavat jonkin asteista perinteisen kirjan ja uuden teknologian liittoa.

VTT selvitti äskettäin oppikirjan tulevaisuutta. He kokeilivat hybridioppikirjaa, jossa kirjaan painettujen kuvakkeiden avulla saattoi avata kännykkään aiheeseen liittyviä sisältöjä, jotka noudattelivat myös oppijan edistymistä. Tutkimustulokset olivat rohkaisevia.

Jokin aika sitten yritimme pienellä porukalla testailla ReadCloud-palvelua, jossa tavoitteena oli lukea kollektiivisesti ekirjoja, jakaa kommentteja, nostaa esiin tekstin oleellisia asioita sekä keskustella teksteistä. Palvelu oli vielä turhan beta, mutta idea varmasti kehittyy ja sopii erittäin hyvin esimerkiksi korkea-asteen perinteisten kirjatenttien rinnalle sekä kirjallisuuskasvatukseen.

Twitter-raati oli myös sitä mieltä, että tutkiva- ja ongelmalähtöinen (+ilmiöpohjainen) oppiminen johtaa siihen, että nykymuotoiset oppikirjat eivät jatkossa ole niin keskeisessä asemassa kuin ovat olleet, yliopistossa tämä muutos on jo selkeästi havaittavissa erään kommentoijan mukaan.

Ongelmissa yhdistyy monta tieteenalaa ja lähteitä tarvitaan aina useita. Oma ymmärrys, tiedon etsintä, tiedon käsittely, ajatusten ja tekstien luominen tutkitun ja koetun perusteella tuntuvat olevan keskiössä myös niissä opinnoissa, joihin olen itse viime aikoina osallistunut. Kirjoilla on aina oma sijansa, mutta liiketoimintana oppikirjan kustantamista joudutaan miettimään uudella tapaa.

Chris Andersonin kirjassa Free (suomennettu Ilmainen) esitellään ilmaisen oppikirjan ja siihen liittyvien oheistuotteiden mahdollisuuksia. Esimerkiksi Wikikirjastossa ja YUDU-palvelussa on jo nyt saatavilla paljon ilmaisia oppikirjoja. Ilmainen kirja on ilouutinen kenelle tahansa opiskelijalle ja kuntien säästöpaineissa houkuttelevaa, kuten on saatu lukea rapakon takaakin, Schwarzeneggerien vaatiessa ilmaisia sähköisiä oppimateriaaleja opiskelijoille.

Mitä sitten Anderson ehdottaa? Ilmaisen kirjan rinnalla sekä huokeita (mustavalkoisia) että kalliimpia maksullisia painettuja kirjoja, oikeus pdf-tiedoston tulostamiseen (lisämaksusta tulostus palveluna, johon kuuluu kirjaksi sitominen), tulostettava luku kirjasta, äänikirja, luku kerrallaan äänikirja, ekirja kokonaisena tai luku kerrallaan, flash card -versio koko kirjasta ja luvusta kerrallaan. Suomi, joka on pieni kielialue, ei varmaan toimi samaan tapaan kuin Andersonin esimerkkitapaus Yhdysvalloista, mutta kyllä näistäkin löytyisi ideoita uusiin tuotteisiin. Tieteenaloihin perustuvissa oppikirjoissa sisällön päivittyminen muutoin kuin massiivisilla uusilla painoksilla olisi eduksi.

Miltä sitten koulunkäynti näyttää tulevaisuudessa? Välitunneilla ei tankata raittiilla ilmalla ja vedellä nuorisoa vaan sähköllä taskuissa tai ranteissa kulkevia oppimislaajennuskoneita. Ehkäpä langattomalla sähköllä.