Pursotinsometusta

Tällaisena kesäiltana 8 vuotta sitten (eli -04) kesäduunailin silloiselle eWSOY:lle opasta verkko-opiskelun taidoista (valitettavasti edelleen lukkojen takana). Löysin blogien ihmeellisen maailman ja muita aarteita. Blogi-termi on vuodelta -99, mutta ilmiön valtavirtaistuminen vei vuosia.

Hankin tuolloin heti innoissani Amatzonilta pari alan klassikkoa ja olin tyrmistynyt siitä, miten yleissivistävänä pitämäni Helsingin Sanomat ja muu kotimainen sanoma- ja aikakauslehdistö, saati käymäni yliopistokoulutus mediakasvatuksen opintoineen (HY -03) olivat tyystin sivuuttanut koko vapaan nettiviestinnän maailman.

Juuri opin Hanna Nikkasen Verkko- ja vapaus -kirjasta, miten noihin aikoihin ensi-innostuksen keskellä kukoisti globaalin kansalaismedian Indymedia. Yliopistossakin ryhdyttiin puhumaan kansalaisjournalismista. Muutama vuosi, ja blogeja tupsahteli sadesienometsänä, saatiin Jaiku ja Suomi-some.

Nikkanen analysoi tylyn hyvin (s. 17): "Ensin nälinettä käyttää vain pieni harrastajien joukko ja teknologia kehittyy innostuneiden, anarkististen kokeilujen myötä. Harrastajat eivät pidä säännöistä ja rajoituksista, ja he tekevät mieluummin yhteistyötä kuin kilpailevat patenteista. Kun yhteiskunnan ylimmät kerrokset alkavat omaksua uuden välineen käyttöönsä, peliin astuu raha ja kokeilut korvataan kontrollilla. Kehitystyö siirtyy alan yritysten sisään, missä sitä tehdään salaa, teollisuusvakoilua peläten. Alalle muodostuu monopoleja tai ainakin huomattavasti monololia muistuttavia rakenteita. Tässä vaiheessa käyttäjien toimintaa ryhdytään rajoittamaan teknisillä..." (lukekaa koko kirja!)

Tämän päivän sosiaalinen media on kuin kakunkuorrutusta. Kakkupohjaresepti eiliseltä, kukaan ei enää ihan muista, miten monta munaa ja missä asteessa kuinka monta minuuttia uunissa. Väliin laitettiin jotain hyvää ja tänään kun sitä kuorrutetaan, truutta valmiina, hyvää vaahtoa, kivat pursotuskuvio ja näyttää nätiltä. Vähän kuin jenkkiläinen leipominen lukiokavereitteni aikaan: mentiin kauppaan ja ostettiin valmis pohja, pussitäytteet (lisää vain vesi), valmis spay-kerma ja koristepussi.

Mielenkiintoista, että edelleenkään ammattilaiset eivät hoida aukottomasti kuratointisomea. Meille eteenpäin truuttaajille ja somekoristelijoille jää vielä tilaa. Sanon tahallisen provokatiivisesti, koska minun miltei someveteraanin näkemys somen ytimestä on itse tehty. Siis ei se, että edelleenlähetellään ja toimitaan sentraalisantereina some-uutisille. Ytimessä on silti henkitoreissaan maailman tekeminen, maailman muuttaminen. Ootsähei löytänyt uusimman appsin ei ihan riitä arvopohjaksi somen yhteiskuntaeettiselle käytölle.

Jatkan lukemista. Nikkasen teos on inspiroiva. Oi kiitos tekijälle! Jossain kohdissa nyansseja oli laajemmin, mutta sou not. Analyysi, joka pamflettisoi lukijaa, on rautaa.

Osallistujaa osallistetaan – vai ei?

Sara Sintoselta on juuri tullut uusi mediakasvatuksen aihepiiriin kuuluva kirja: Susitunti – kohti digitaalista lukutaitoa. Kerron heti, että sain kirjan käsiini kustantajalta ystävällisin toivein, että tässä blogissa siitä voisin kirjoittaa (lehdistötiedote veikkaukseni mukaan tämä Mediakasvatus.fi-sivuilla julkaistu). Olen ollut myös Sara Sintosen mediakasvatuksen kurssilla Helsingin yliopistolla. Silti en nyt tunnusta juurikaan leipäpappina tässä puhuvani, vaan ihan tosissaan joka sivulta olen saanut monta innostusta ja kirjaa on ihan pakko lukea kynän kanssa, päänsisäinen dialogi pörhältää kiitoon.

Sintonen puhuu osallisuuden ajasta ja digitaalisesta kulttuurista. Meillä on meneillään Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa Vertaisaika -kirjaprojekti. Osallisuuden aika on kiehtovan lähellä ja nyt tähän nostamani erottelu osallistuminen – osallisuus Sintosen kirjasta ja osallistaminen – mahdollistaminen Nettikansan fasilitaattori Antti Poikolalta asettuvat rinnatusten sen kanssa, mitä olemme vertaisajan merkityksellisinä käänteinä hahmotelleet (liikkeessä oleva miellekartta).

Susitunti-kirjassa Sintonen argumentoi osallistuminen ja osallisuus -termien merkittävästä erosta. Nämä pari lausetta ovat todella puhuttelevia jokaiselle opettajalle, jokaiselle mediakasvattajalle ja jokaiselle nettifasilitaattorille:

"Osallisuuden kulttuurin yhteydessä osallistuminen ja osallisuus tarkoittavat merkittävällä tavalla eri asioita. Osallistuminen tarkoittaa mukanaoloa tilanteessa, joka on usein toisten ihmisten järjestämä ja johon ei itse ole juurikaan vaikuttanut millään tavalla. Osallisuus taas tarkoittaa sitä, että on itse sitoutunut toimintaan, halukas vaikuttamaan asioiden kulkuun sekä ottamaan vastuuta myös seurauksista. Osallisuus tarkoittaa omaa kokemusta asioihin vaikuttamisesta sekä tästä kokemuksesta juontuvaa sitoutumista."

Jos nettiin avataan kommunikaatiotila, onko se todella kommunikaatioon eli yhteiseksi tekemiseen johdattava? Usein kyse on tilaisuuden järjestäjän valmiiksi paaluttamasta paikasta, jossa Roland Barthes'n termein kyse on tekstistä pienellä teellä. Valmiiksi kirjoitettu ja suljettu. Valmiiksileikitty.

Onko yhteiskunnan rattaiden ja verkkojen ulkolaidalla oleva ihminen syrjäytynyt vai syrjäytetty? Kuka on toimija, kuka toiminnan kohde? Tästä näkökulmasta AVO2-hankkeen kirjoitustyön aikana Nettikansa-osahankkeen pääarkkitehti Antti Poikola herätti hankeklangin hurmasta meitä kirjoittajia: on ihan eri asia puhua osallistamisesta ja mahdollistamisesta.

Nettikansan ensimmäinen nettitunniste oli mahdollista.fi, nettiajan kansalaisyhteiskunta. Nettikansan viimemmäisessä tapahtumassa Uunisaaressa Ossi Kuittinen Sirtrasta kyseenalaisti kansalais-käsitteen: Miksi puhumme kansalaisista? Miksi emme puhu ihmisistä? Tämä kysymys palautuu Sintosen osallistuminen ja osallisuus erotteluun. Kansalainen osallistuu, ihminen on osallinen.