Twitter-tili kannattaa laittaa, vähäiseenkin käyttöön

Tapasimme viikko sitten Matleena Laakson kanssa ja muistelimme lähi- ja kaukomenneisyyttä, Twitter yhtenä puheenaiheena. Tässä muutama ajatus Twitterin hyödyistä. Käytän palvelua satunnaisesti. Paras se on tapahtumien taustakanavana ja asiantuntijoiden metsästyksessä sekä hankeviestinnässä.

Matleenan diapaketti Twitter opetuksessa ja verkostoitumisen välineenä antaa perustietoja. Harto Pönkän kokoamasta sosiaalisen median katsauksesta löydät laajemman kehyksen suomalaisten somekäytöstä.

Talven ITK-konferenssista jäi hyvät Twitter-muistot. Twitterissä voi seurata aihetunnisteita (hashtagejä) kätevästi. Aiemmin tätä piti tehdä erillisen palvelun kautta, mutta nykyisin Twitterin oma hakukenttä avaa sujuvasti päivittyvän viestivirran. ITK:n tunnelmat ja kollektiiviset muistiinpanot #itk2019 tulikin käytyä tapahtuman jälkeen tarkkaan läpi, sillä yhtä aikaa tapahtui paljon.

Näin seuraat tapahtumaa Twitterissä: aihetunniste hakukenttään ja viimeisimmät välilehti.

Totesimme Matleenan kanssa, että edelleen aika harva konferenssiesityksen pitäjä oli lisännyt esityksen alkuun Twitter-tunnuksensa. Asiasta päätettiinkin välittää toive konferenssiohjeistukseen laitettavaksi. Sessioitten puheenjohtajana kyselin Twitter-tunnuksia esittelyssä ilmoitettavaksi ja valtaosalta sellainen löytyi. Konferenssit ja muut tiiviit tapahtumat saavat lisäulottuvuuden Twitterin avulla: asiantuntijoiden bongailu, hyvät linkit, kiteytykset esityksista esimerkkeinä. Ja onhan esityksen pitäjän itsensäkin hauskaa katsoa jälkikäteen, mikä upposi ja puhutteli.

Perusvinkki: Kun teet tilin Twitteriin, laita siihen jotain itsestäsi, ammatti tai kiinnostuksen kohde. Siten sinut on samannimisten ihmisten joukosta helpompi tunnistaa. 

Twiiteistä sai aiemmin koottua näppärästi tarinallisia koosteita Storify-palvelulla, joka kuitenkin siirtyi vuosi takaperin palveluiden hatuumaalle. Samantapainen palvelu kuitenkin löytyy: Wakalet, jolla mm. Timo Ilomäki kokosi ITK-konferenssin tekoälyä ja laajennettua todellisuutta käsitelleen Areena-session twiiteistä tarinan.

Toinen Twitterin käytön peruste on erilaisten hankkeiden ja tavoitteellisten projektien näkyväksi tekeminen. Raportointia ajatellen twiitit muodostavat mukavan aikajanan. Samaa edistävien kanssa voi verkostoitua. Oma toiminta tulee tunnetuksi.

Twitteristä saa myös tietoa, sillä sillä on paljon asiantuntijoita, organisaatioita ja erilaisia tietäjiä-taitajia. Aihetunnisteilla löytyy asiaa, samoin hyvän kohteen seuraajista ja seuratuista, usein sellaista, mitä googlaamalla ei löydy. Seurattavista henkilöistä voi tehdä listoja, vaikkapa oman alan asiantuntijoista. Tweetdeck-selaimella voi samaan näkymään yhdistää useita kohteita. Twitter sopii hyvin sattumahdollisuuksien metsästykseen (serenpiditetti). Itse olen yhdistänyt kirjanmerkkipalvelu-Diigon Twitterin kanssa. Jokainen tykkäämäni twiitti siirtyy automattisesti Diigoon talteen ja automaatio lisää myös hakusanoiksi kaikki twiitin hashtagit. Niinpä esimerkiksi löydän jatkossa vaikka tykkäämäni #itk2019-twiitit Diigosta.

Liityin Twitteriin 12 vuotta takaperin, 8.5.2007. Ensimmäisen twiitin kirjoitin kuitenkin vasta 6.4.2008. Noihin aikoihin oli Jaiku. Jaiku oli hyvä, aivan loistava. Mutta sen tarina kulki toisin. Google osti ja hautasi.

Ensimmäinen twiittini.Ennen some-sanan vakiintumista.

Kesä on kokeilujen aikaa, ensimmäisenä kohteena Minds

Aina silloin tällöin pompahtaa uusia yhteisöllisen verkostoitumisen palveluita. Harva niistä pääsee suureen suosioon. Kokeileminen on silti ihan hauskaa puuhaa. Viime syksynä laajempaa levikkiä yrittänyt Ello on edelleen sekavan oloinen. Se pyrkii suosikiksi lupaamalla mainoksettomuutta nyt ja aina. Ellon ulkoasu on erilainen, minimalistinen. Palvelua on kehitetty ja uusia ominaisuuksia ilmestynyt. Ei silti houkuttele ainakaan minua.

Ello näyttää tällaiselta, kun olen kirjautuneena ja omalla seinälläni.

Nyt tarjolla on samantapainen Minds, joka ainakin kättelyssä vaikuttaa huomattavan selkeältä Elloon verrattuna. Mindsin taustalla on avointa lähdekoodia. Pieneen kielivalikoimaan kuuluu jo nyt suomi eli lienee suomalaisetkin näpit asialla. Minds mahdollistaa viestien salaamisen, yksityisyyden säätöä. Asetuksissa vilahtivat myös Bitcoinit, vaan nytpä niitä en löytänyt. Ilmeisesti kuitenkin ominaisuuksissa mahdollisuuksia myös myydä omaa sisältöä tms.

Mindissa voi jutella, luoda ryhmiä, jakaa sisältöjä, pitää blogia, seurata toisia ja sisältövirtoja, hakea paikkakunnan mukaan sisältöjä eli perusjuttuja. Jos haluat kokeilla, kaveeraa mun kaa.

Kokeilu kiinnostaa eräitä, en tarkoita, että jokaisen pitää kokeilla. Itse kaipaan kovasti Jaikua. Facebook ja Twitter ärsyttävät. Google+ ei vedä. Joskus ehkä tulee vielä joku hyvä.

Minds-profiilisivu näyttää tältä.

Juhlabloggaus – 10 vuotta blogosfääreissä

Elokuun 9 päivä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bloggasin ensimmäistä kertaa. Olisiko pitänyt hehkutella ja historiaa kirjoittaa? Yritin, mutta tuntui omakehuisen tympeältä. Jäi puolitiehen.

Silloinen mullistus 2004 oli se, että kuka vain saattoi maksuttomasti perustaa itselleen tai asialleen sivut, joita päivitettiin selainkäyttöliittymän kautta. Siis ei enää kalliita tai mutkikkaita sovelluksia verkkosivujen luontiin ja sivu sivulta FTP-ohjelman avulla palvelimelle siirtämisiä. Wau!

Se oli se Web 2.0. Sittemmin ryhdyttiin puhumaan sosiaalisesta mediasta (social media). Jussi-Pekka Erkkolan gradussa 2008 käsite määriteltiin suomeksi.

Silmiini osui juuri Jani Liljan raikas bloggaus 17.6.2014: Sosiaalinen media on kuollut. Web 2.0, sosiaalinen media tai some – nuo kaikki ovat olleet ilmauksia, joilla siirtymäaikana olemme pystyneet erottelemaan viestinnän ja vuorovaikutuksen uusia muotoja vanhoista. Koko erottelu on vihdoin aikansa elänyttä.

Tämän blogin ensimmäinen arkistointi internetiä säilövään Internet Archiveen on 27.10. 2006 ja vekkuli huomio: bloggailin tuolloin myöhempien vuosien opintojeni professorin Frans Mäyrän blogista (Frans goes blog). Tuossa alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy sivupalkissa kuvake ensimmäiseen wikiini, jonne kirjoitin siitä, miten blogilla voi oppia. Nämä kaikki ovat edelleen saatavilla verkossa. Jännää.

Tämä blogi syintyi kevättalvella 2006 oikeastaan vain etäesitykseksi Tampereelle, jonne minua pyydettiin kertomaan blogien opetuskäytöstä. En voinut mennä, koska olin kiinni opetustyössä. Ehdotin etäesitystä. Päivi Jokitalo näytti vihreää valoa. Diaesitykseni (jossain kätköissä minulla on myös video): 5.5.2006. Näemmä yritin jo silloin kertoa, miten kätevästi informaatiovirtoja voi ohjata ja koota RSS-syötteiden avulla. Vaan voih, tuo kätevyys on edelleen niin tuntematonta.

Sanat 'sosiaalinen media' ja 'some' voitaisiin kai jo siirtää sanojen hautausmaille. Jos ei heti, niin piakkoin. Vihdoin.

Oppimisteknologian aateliset mun mielestä

Matleena Laako bloggasi kymmenestä oppimisen parhaasta teknologisesta palvelusta ja muistutti vielä avoinna olevasta vuosittaisesta Jane Hartin äänestyksestä. (EDIT: Eenariina Hämäläinen listasi oman kympin hetipian Matleenan innoittamana.)

Päätin listata omat henkilökohtaiset suosikkini ennen kuin luen tarkemmin Matleenan omia tai vilkuilen, miltä Jane Hartin kisassa meno näyttää. Huomasin, että Twitter oli keulilla Matleenalla kuten se on ollut Jane Hartin kokoamalla listalla jo vuosia. Omaan kymppilistaani se ei päässyt. Ehkä listani on muutenkin outo.

1. Google Dokumentit

Jokainen työpäiväni sisältää yhteistä kirjoittamista ja sisältöjen tuottamista Google Dokumenttien kanssa. Olen käyttänyt aikanaan Google Docs & Spreadsheets -nimellä kulkenutta palvelua syksystä 2007 alkaen. Mainiota katsella ensimmäistä dokumenttia, jota väsättiin porukalla netitse virtuaaliopetuksen päiville. Tuohon aikaan Jaiku yhdisti suomalaisia web 2.0 -pedagogihörhöjä. Jaikuilimme, chattäilimme Google Talksin ja Skypen kautta. Google on muuttanut esityksen formaattia ja alkuperäinen muoto on kadonnut (se on ehkä minulla tallessa, olen kova tallettamaan ja varmuuskopioimaan). Mutta tuo kertoo paljon! Siihen aikaan Google-dokumenteissa ei ollut chattiä. Saman kohdan kirjoittaminen yhtä aikaa onnistui välillä ja välillä ei. Ihmiset käyttivät värejä ja nimikirjaimia, jotta omat lisäykset olisivat tunnistettavissa. Googlen dokumenteissa omalla värillä kirjoittaminen säilyi pitkään yhteiskirjoittamisen menetelmänä. Koen, että yhteinen kirjoittaminen tai muu sisällön tuottaminen opettaa valtavasti. Pääsin tästä avautumaan videollekin äskettäin.

2. Podcastit

Ihastuin ikihyvikseni podcasteihin, heti kun löysin ne noin 2.7.2005, jolloin laitoin alulle virtuaalisen muistivihkon eli blogin aiheesta. Olen tehnyt itse podcasteja jo silloin, kun niiden tekeminen oli tosi vaikeaa tällaiselle humanisti-nikkarille. Nyt senkun Audioboota tai Spreakeria kehiin. Olen laittanut pienen diapaketin aiheesta. Koska erityisesti olen ihastunut kuulemalla oppimiseen, en voi tajuta edelleenkään, miten vähän oppimiseen hyödynnetään näitä. Samaa muuten hämmästelivät kielenopettajat, joille äskettäin kerroin aiheesta. Kukaan ei ollut kuullutkaan. Tulin hetki sitten lenkiltä. Ensin kuuntelin ikisuosikkini australialaisen All In The Mind -radiosarjan podcastia, jossa pähkäiltiin sitä, miten äidinkieli vaikuttaa ajatteluun ja sitten kuuntelin YLE:n Tiedeykkösen ihan sairaan hyvän jakson. Puhelimellani on aina hyvän tai pahan hetken varalle tuntitolkulla opettavaisia podcasteja, jotka ovat oppimisen mannaa. Lemppareitani on myös Deutsche Wellen Alltagsdeutsch. Ja sanomattakin lienee selvää, että podcasteilla oppii kieltä, sivutuotteena, huomaamatta.

3. Wikispaces

Kirjoittaminen auttaa jäsentämään ajatuksia. Word ja vastaavat ovat hankalia. Käytän vain pakotetusta syystä kirjoittamiseen jotain muuta kuin Google-dokumenttia, wikiä tai blogia. Wikispaces-wiki iski tajuntaani heti. Kaikki kunnia kaikille muille wikipalveluille. Myös ne ovat hyviä. Olen kokeillut kaikkia maksuttomia vastaan tulleita. Wikispaces on edelleen kaikkien kehitysvuosiensa ja käyttöliittymäuudistustensa jälkeen sellainen, jonka kanssa saan hetkessä jäsennettyä opetustuokion tai oppimisprosessin tai sisältöpaketin. Tähän sopinee historian havinaa jälleen, ykköskohdan virtuaalikoulupäivien esityksen työstämiseen liittyvä toinen juttu. Siinä se Jaikukin näkyy. Että tämmöinen on edelleen saatavilla ihan googlettamalla, kun muisti vain hatarasti hahmotti pari avainsanaa. Wikispaces-wikit saa monessa muodossa varmuuskopioitua. Ne sopivat hyvin rajallisen kokonaisuuden eli virtuaalikirjan tapaisen luomiseen, yksin ja yhdessä.

4. + 5. Blogger ja Wordpress

Olen bloggaillut nyt jo yli 10 vuotta. Kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Bloggaaminen on todella hyvä tapa oppia. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten monta blogia olen perustanut. Tämmöinen on ensimmäinen bloggaukseni 9.8.2004. Blogin avoimuus altistaa dialogille. En ole koskaan pitänyt suljettua blogia. Blogin idea on avoimuus. Suljetusti voi kirjoittaa sähköposteja, runoja pöytälaatikkoon tai kynällä vihkoon. Ymmärrän toki, että toisenlaiset ihmiset toisenlaisiin tarpeisiin käyttävät suljettuja blogeja. Avoimuus altistaa toiselle, vaikka omalla kohdallani kuluikin pari vuotta, että sain ensimmäisen kommentin bloggaukseeni. Silti tietty etäännyttäminen ja tietty esittäminen auttavat hahmottamaan omia ajatuksia, tietoja ja ymmärrystä muiden vastaaviin. Olen ajauksineni nyt tässäkin sekä subjekti, puhuja että kohde, luettava ja katsottava eli kuten sosiaalipsykologiassa minuutta hahmotetaan: I and me (oheisen kuvan piirsin aikanaan Opetushallituksen etälukion aineistoon). Pidin todella paljon Posterous-blogipalvelusta, koska sillä pystyi tekemään oman iTunesin kautta tilattavan podcastin, mutta se blogipalvelu kuoli pois. Sääli. Se oli loistava. Blogger ja Wordpress ovat molemmat todella hyviä. Nykyään kokeilen myös Evernoteen yhdistyvä Postach.io:ta. Nuo kaksi ovat opiskeluun oiva pari. Mutta blogipalveluiden kaksi kunkku-kuningatarta ovat ehdottomasti nämä, järjestystä en halua antaa. Blogeista kaiken kaikkiaan voi oppia paljon kuuntelemalla muita, ei vain pauhaamalla itse.

6. + 7. TV-kaista ja YLE Areena

Oivallan paljon asioita hitaasti taustalla. En jaksa loputtomia YouTube-videoita, jotka ovat sitä ja tätä ja monet aivan mahtavia. Koska mieleni käsittelee opittavia asioita yhtä aikaa monella tasolla, tarvitsen oivaltamiseen mielen suvantoja. TV-kaistalta saan ladattua iPadille offline-katselua varten timanttisen hyviä mielen suvantoja. Häly tasoittuu. Nukahdan. Ja ta-daa, asiat ovat kirkastuneet. YLE Areena selättää TV-kaistan radion osalta. Kuuntelen joka ilta mobiili-Areenalta kuunnelmia tai luentaa. Mielen häly nollautuu. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Rentoudun ja nukun hyvin. Jos joskus päässä on liikaa sähköä, nämä kaksi tasoittavat. Valitsemani ohjelmat ovat myös sellaisia, joista saan potkua – joskus parhautta on pöljyys. Diggaan esimerkiksi Dagia. Tietenkin töllöistä ja radioista tulee myös paljon opettavaista, kuten kohta 2. eli podcastit jo todisti.

8. Facebook

Ihmisten jutut ja aivan erityisesti aamuvirkkujen päivän lehtikatsaukset ovat aarteita. Minulle tulee viikonloppuhesari, koska haluan tukea suomalaista journalismia viimeiseen saakka. Silti on pakko tunnustaa, että viikonloppuisin laiskana herääjänä Facebookin aamuvirkut tuttavani ovat nostaneet parhaat jutut keskusteluihin ja jutut ovat saaneet sellaista eloa, ettei paperilehti tunnu kuin vanhalta. Myös monet FB-ryhmät ovat niin hyviä, että palvelu saisi olla listalla ylempänä ellen noin periaatteesta ällöäisi sitä, mutta on se nyt kumminkin praktisesti hyvä, kun ei ole mitään kaltaista. Opeverkostoja on vaikka kuinka, lisää tuonne puuttuvia (klik vain Edit, kirjoita ja tallenna).

9. Scoop.it

Kuratointipalveluja on moneen menoon. Scoop.it on koko ajan huononemassa. Kauppaa hirveän kallista maksullista palveluaan. Silti se on edelleen aivan loistava. Virtaavia nettisisältöjä koostavia ammattilaisia on hienoa seurata. Palvelun mobiilikäyttö on sujuvaa. Flipboard, Keeeb, Pinterest, RebelMouse... On näitä. Ehkä ensi vuonna Scoop.it on sahannut oman oksansa. Mutta jokin tällainen lehtimäisen koostamisen ja monipuolisen verkostoitumis-jakamis-jutun paikka on, kun nettiä ja oppimista ajattelen. Tärkeänä kriteerinä mobiilikäyttö. Näitä selailen puolitajuttomana, pitkän työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin ennen ylösnousua.

10. Paper53

Sori vaan Twitter, MindMeister, Google Earth ja vaikka mitkä mageet. Oman oivalteluni tärkeä asia on piirtäminen. Kymmenen oppimislempparin joukkoon kuuluu siksi ehdottomasti digitaalisen piirtämisen loistavin sovellus Paper53. Asioiden ymmärtäminen on joskus hidasta. Välillä olen katsoja. Välillä ymmärrän kuvasta jotain itselleni oleellista kauan piirtämishetken jälkeen. Viime kesäkuussa piirsin Paper53:lla akateemisen esityksen ja postikorteiksikin tämä meni.

Jakamisen idea: ei se ole minulta pois, jos saat hyötyä tästä!

Opettajien kysymyksiä somen ja netin opetuskäytöstä

Olin jokunen aika sitten pitämässä isohkolle joukolle lukio-opettajia hyvin tiiviin tunnin mittaisen esityksen aiheesta sosiaalinen media opetuksen tukena. Työskentely jatkui aineiryhmissä ja yhtenä tehtävänä oli kommentoida esitystäni. Kommenteissa oli lukuisia kysymyksiä, joihin kävin vastaamassa.

Julkaisen vastaukset myös täällä, koska varmasti samat asiat askarruttavat monia. Vastaukseni ovat vain yhden asiaa eri puolilta kokeneen ihmisen vastauksia. Kun lähdin opiskelemaan, en osannut käyttää nettiä enkä sähköpostia. Kun aloitin opettajana, en osannut tehdä verkkosivuja, käyttää läppäriä tai tykkiä. Blogit ja wikit ilmaantuivat matkan varrella. Opetustehtäväni ei ollut kevyt, koska päätoimisuus oli koottu kirjavasta joukosta kursseja. Tiedän, että opettajan työ on intensiivistä ja päivät välillä tolkuttoman pitkiä. Ymmärrän hyvin, mistä nämä tuoreet kysymykset kumpuavat. Samoja kysymyksiä on kysytty minulta vuosikymmenen ajan.

Vertaispäivittäjän etäkurssilla olemme koulujen TVT-tukihenkilöitten kanssa pohtineet opettajaa oppijana. Opetusteknologian käyttötaitojen omaksuminen on minun mielestäni paljon helpompaa, kuin ne aineet, joita lukiolainen opiskelee koulussa eli siis mitä opettajat opettavat. Kuitenkin alati toistuu keskustelu siitä, miten aikaa vievää, vaikeaa ja mutkikasta on. Ja aina toistuu myös pyyntö siitä, että olisi tarjolla konkreettisia oman oppiaineen esimerkkejä eli pelkkä toimintaperiaatteen kuvaaminen ei avaudu kuten ei solun toiminta avaudu lukiolaiselle lukemalla kirjaa tai tekemällä muistiinpanoja opettajan kalvoilta.

Ymmärrän tämän hahmottamisvaikeuden niin, että katsomalla jotain verkossa näkyvää opetustoteutuksen jälkeä ei oikein pääse juttuun sisälle. Oppiminen on vuorovaikutusta ja toimintaa eikä työskentely avaudu katsomalla verkkosivuja. Ei luokkahuoneopetuskaan avaudu käymällä luokassa ja katsomalla monisteita. Oma kokemus ja tekeminen on tärkeää.

Tässä siis kysymykset ja vastaukset ryhmiteltyinä. Osa vastauksistani viittaa tiettyyn oppiaineeseen. Vinkkaan muutamia henkilöitä, jotka ovat aineverkoissaan tai omassa toimessaan olleet aktiivisia. Lihavoidut ovat opettajien kysymyksiä. Väliotsikointi minun.

Taloudellinen näkökulma

Miten on varaa tuottaa nettiin materiaalia?

Aikaresurssin puolesta: Sama suunnitteluaika käytettynä niin, että opetuksen tukiaineistot menevät suoraan digimuotoon, nettiin.

Ihmisresurssin puolesta: Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin, jotain kollegan kanssa, jotain oppijoitten kanssa yhdessä, jotain valmiina netistä, sisältöjen löytäminen joukkoistettu nettiverkostoihin tai oppijaryhmälle. Verkon kautta saa kommentteja ihmisiltä ja voi parantaa omia tuotoksia. Virheiden ja puutteiden näkyväksi tulemisen voi ymmärtää hyötynä: jos joku huomaa sellaisia, tilaisuus korjata ja oppia.
 
Palvelujen käyttämisen puolesta: Somessa maksuttomien ja luotettaviksi havaittujen palvelujen käyttäminen, aika ajoin varmuuskopiot omalle koneelle ja oman koneen varmuuskopiointi kunnossa.

Sisällöntuotannon osalta: Oppisisällöt sellaisena, kuin niitä opetuksen tukena käyttää, eivät ole (yleensä) kauppatavaraa, mutta julkaisemalla sisältöjä netissä voi saada hyvää kokemusta sisällöntuottajana, nettimainetta ja verkostoja. Monet opetuksen tueksi tuotetut sisällöt eivät ylitä teoskynnystä eivätkä ole mitenkään ainutlaatuisia. Enemmän opettaja hyötyy jakaessaan, jos verkosta löytyy edes kourallinen samoin tekeviä, kaikkien käytettävissä oleva sisältövalikoima kasvaa. Käyttöoikeuksia voi säädellä joko niin, ettei anna muille oikeuksia sisältöihin tai niin, että lisenssoi. Vain harvoilla oppialoilla sisällönmyynnillä saa mainittavaa tuloa. Jos tuloa on oletettavissa, ei tietenkään kannata julkaista avoimesti saataville. Toisaalta myös myytäviä oppisisältöjä voi markkinoida julkaisemalla maksuttomasti osan aineistoa.

Kuka maksaa tehdyistä materiaaleista?

Suunnittelutyö kuuluu työaikaan. Mitä enemmän aineistoa on digitaalisessa muodossa, sitä helpompi sitä on päivittää ja muokata uusille kursseille. Lisätyö kuuluu ainoastaan virtuaalisten ympäristöjen käyttöönottovaiheeseen. Kun siirryin tekemään oppisisältöjä wikiin ja lopetin monistamisen, wikin editointi vei suunilleen saman ajan kuin monistaminen kaikkine jonotuksineen ja kopiokoneen kanssa temppuiluineen. Olen dokumentoinut yhden tällaisen wikiprosessin yhden lukiokurssin osalta: http://psyka5.blogspot.fi/. Dokumenttiblogi pitää lukea lopusta alkaen, jos haluaa seurata, miten homma eteni. Ensimmäisen oppitunnin aloitin wikillä, jossa oli yksi sivu ja siinä ops. Wiki on karttunut usean vuoden ajan.

Mistä aika?

Millä ajalla tämän kaiken tai edes osan ehtii opiskelemaan ja sisäistämään ja valitsemaan olennaisen? (Se vuoden virkavapaa ei olisi hullumpi...)

Ihmiset oppivat asioita eri tahtiin. Alku voi olla TVT:n kanssa työläs, mutta homma helpottaa. Hyvin monissa ammaterissa edellytetään tänä päivänä teknologian käyttöä. Asiasta pitää keskustella työyhteisötasolla ja kehityskeskusteluissa. Ope.fi I -taitotason osaamisen saavuttaminen pitäisi hoitaa koulutuksen ylläpitäjän (työnantajan) toimesta.

Jutun juoni on kuitenkin siinä, että mikään järjestetty ja maksettu koulutus tai opintovapaa ei riitä, mutta jos oma kiinnostus on aito, näitä asioita oppii. Erityisesti pitää huomata, että opetusteknologia on hyvin paljon käytännön osaamista. Koulutusten opit valuvat hukkaan, jos opittua ei ota käyttöön.

Vertaisoppimisen piireistä ja kollegaopastamisesta on hyviä kokemuksia. Esimerkiksi muutamissa kaupungeissa käytetyt näytetunnit ovat saaneet kiitosta. Kun käytänteita avataan opettajalta opettajalle, turhat tekniset häiriötekijät jäävät pois ja mennään suoraan asiaan.

Käytimme omassa koulussa pitkällä tähtäimellä (useita vuosia) yhdessä oppimiseen opintokerhoa. Suunnittelimme askel askeleelta, mitä pitäisi oppia. Kerran kuussa kokoonnuimme tunnin verran opettelemaan porukalla niitä listattuja asioita.

TVT:n käyttöä ei tarvitse aina ajatella suurena massiivisena asiana, vaan pienenä rikastavana asiana. Alalla kuin alalla tänä päivänä esimerkiksi tiedonhaku on tärkeää ja siinä netti yksi keskeisistä lähteistä (tietosanakirjoja ei enää paineta).

Millä ajalla ehtii käyttää tunnilla mielekkäästi TVT:tä? Esim. solu- ja perinnöllisyystieteen kurssilla opettajajohtoista opettamista tarvitaan enemmän kuin esim. ympäristöekologian kurssilla.

Biologian opetuksessa Juha Kuusela Sipoon lukiossa on vuosien ajan käyttänyt käsitekarttatyöskentelyä (sähköisiä miellekarttoja). Juha varmasti kertoo mielellään metodeista ja tuloksista.

Opetusteknologia ei ole itsetarkoitus, jota pitäisi erikseen tunkea joka paikkaan. Mielekäs työskentely voi rikastua teknologian tuella, mutta sitä voi tehdä myös monin tavoin muutenkin.

Solubiologiassa oppijan ongelmana on dynaamisen mikromaailman hahmottaminen. Tässä esimerkiksi omien mallien rakentaminen eri tekniikoilla auttaa luomaan mentaalinen malli, johon sitten muu tieto ankkuroituu.

Simulaatioita löytyy, voivat olla apuna asioiden havainnollistamisessa. Esim. miljoonia LUMA-simulaatioita http://phet.colorado.edu/.

Opetus-tv:n videoitten kanssa http://opetus.tv/biologia/solubiologia-ja-perinnollisyys/ voi kokeilla vaikka Flipped Classroomia: kotitehtävänä videon katselu, oppitunnilla syvennytään tehtävien tekemiseen ja opettaja on apuna eikä siis päin vastoin (oppija yksin tehtävien kanssa kotona).

Hyöty

Oppimisympäristöä pitää laajentaa. Mitä hyötyä tästä on meille juuri nyt?

Ensisijaisena pitäisin oppijan motivaatiota, oppimista tukevaa työskentelyä, eväiden antamista jatko-opintoja ja työelämää varten. Sekä elinikäinen että elämänlaajuinen oppiminen ei ole pelkkää sanahelinää, vaan nyt ja jatkossa ihan jo pelkästään hyvän elämän ja arjesta selviämisen sekä itsensä ja mahdollisen perheensä elatuksen vuoksi ihmisen on osattava oppia asioita monilla tavoilla. Oppiminen ei rajoitu luokkahuoneisiin eikä muodolliseen koulutukseen. Oppimisen kyky ja halu on nuoren pääomaa elämää varten.

Helpottaako tvt:n käyttö todella tekemistä?

Ihmiset ovat erilaisia. Tekniset apuvälineet sulautuvat ihmisen työskentelyyn. Ihmisen toiminta muuttuu oppimisen ja harjoittelun tuloksena. Se, mikä nyt tuntuu vaivalloiselta, voi joskus olla sujuvaa arkea.

TVT:stä olisi tärkeää löytää niitä ominaisuuksia, jotka sopivat omaan työtapaan tai helpottavat yhteisöllistä työskentelyä. Tietty määrä kokeilua on paikallaan, jotta mahdollisuuksien avaruus aukeaa.

TVT:n mahdollisuudet erilaisten oppijoitten tukena on tärkeää muistaa. Teknologia joskus osittain korvaa aistivammojen rajoitteita. Eri tavoin oppijat voivat löytää omia vahvuuksia tukevia työtapoja. Jollekin teknologia on luontainen viestintäkanava.

Teknologian käytössä on omia hankaluuksia, joita olisi tärkeä myös oppia säätelemään, sillä teknologian oppimiskäyttö jatkuu korkea-asteella ja työelämässä. Hankaluuksia ovat muun muassa tekemiseen tarttuminen, keskittyminen tekemiseen, oman ajankäytön hallinta, yhteistyöskentelyn taidot, tietonhankinta- ja tiedonkäsittelytaidot.

Työn perustehtävä ei saa unohtua, tekniikka ei saa olla itseisarvo.

Lyhyessä esittelyssä, jonka pidin kysymykseen liittyvänä koulutuspäivänä, syntyy helposti vääristynyt kuva. Arjen työssä teknologian opetuskäyttö sulautuu työskentelyyn. Se mahdollistaa asioita, joitakin jopa niin, että muilla keinoin ei samallaista oppimiskokemusta voi saavuttaa. Asioita voi oppia hyvin monilla erilaisilla tavoilla.

Teknologian käytössä pitää olla aina harkintaa ja valikointia. Valikoinnin perusteita ovat esimerkiksi mielekkyys, merkityksellisyys, motivoivuus, tiedonalaan sopiva tiedonrakentelu, taitoaineessa taidon oppimista tukevat sisällöt ja apuvälineet, oppijan omaan maailmaan kiinnittyminen.

Miikka Salavuon Sosiaalisen median pedagogiikan miellekartta on hyvä apuväline valikointiin (ei haittaa, vaikka on jo useita vuosia vanha). (Sama jäsennys diaesityksenä.)

Ongelma: kuinka saada oppilaat tekemään sitä, mitä on tarkoitus tehdä?

Mielekkäiden asioiden tekeminen innostaa. Jos oppijoiden oma maailma tai omat tavoitteet ovat jollakin lailla mukana siinä, mitä tehdään, mielekkyys lisääntyy. Kielten opiskelussa maailman avartuminen kielen kautta herättää kiinnostusta.

Oppiainerajoja ylittävä ilmiöpohjainen oppiminen ja autenttiset aineistot voisivat antaa virikkeitä. Kannattaa kontaktoida esim. Twitterissä (tai muuten) Joanna Ovaska ja kysellä kuulumisia Helsingin ilmiöpohjaisen oppimisen projekteista sekä Tablet-koulun sähköisen, interaktiivisen oppimateriaalin käytöstä.

Teknologia välineenä

Onko väline tärkeämpi kuin itse asia?

Välineet ovat välineitä, mutta niillä on merkitystä. Opetuksen kehittämisessä ja opetusteknologian käytössä on hoettu: pedagogiikka edelllä. Toisaalta, kun teknisiä välineitä tulee, niiden haltuunotto vie aikansa ja siinä vaiheessa väkisinkin osa oppimisaikaa menee itse teknologiaan ja välineeseen. Myös kieli ja käsitteet ovat välineitä (vrt. Vygotsky). Ei ihminen pääse myöskään vieraalla kielellä kunnon vuorovaikutukseen ennen kuin näkee vaivaa ja opettelee edes jonkunlaisen sanaston, ääntämisen, kielenkäytön ja kieliopin.

Tarvitaanko vuorovaikutuksen "väliin" tietokone?

Tietenkään ei välttämättä tarvita. Tämän päivän kansalaistaitoihin kuuluu kuitenkin mm. asioitten hoitaminen verkkovälitteisesti. Nuoret joutuvat aikuistuessaan asioimaan monenlaisten viranomaisten kanssa verkkopalveluissa. Samoin omien opintojen hoitamiseen liittyy paljon verkkovälitteistä viestintää. Opetussuunnitelman eräs tavoite on taata tietoyhteiskunnan kansalaistaidot.

Silloin kun ihmiset ovat kaukana toisistaan, netti on korvaamaton Silloin, kun tehdään yhteisiä tekstejä tai muita esityksiä, jaetut dokumentit ovat todella hyödyllisiä

Kannattaa myös huomata, että hyvin useille ihmisille teknologian maisemat (netti) ei ole jotain, johon mennään erikseen, vaan jotain, joka on yhtenä todellisuuden osana läsnä (aina kun netti toimii). Siis ei erikseen mennä nettiin.

Toimiiko verkko aina?

Verkko ei toimi aina ja opettajalla voi olla äänihuulten tulehdus. Ammattitaitoinen opettaja selviytyy varmasti tilanteesta, jossa teknologia tökkii. Opetin itse 100 vuotta vanhassa jugendrakennuksessa, joka ei ollut mitenkään tietotekniikan osalta viimeisintä huutoa (nykyisin remontoituna kyllä). Verkon toimintaongelma tuli vastaan harvoin, kerran pari vuodessa. Kopiokoneen toimintahäiriöt olivat paljon tutumpia.

Miljoonien mahdollisuuksien ahdistus

Erilaisia mahdollisia ohjelma- ja alustaformaatteja on todella paljon: mistä tietää mikä on oikeasti hyvä ja missä on juuri itselle sopivia ominaisuuksia?

Lyöttäytyminen yhteen kokeneempien kanssa ja neuvon kysyminen auttaa.

Monelle voi riittää oppilaitoksen tarjoama sähköinen oppimisympäristö ominaisuuksineen. Jos avoin verkko aiheuttaa ahdistusta, mutta haluaa silti tarjota opiskelijoille mahdollisuuden rakentaa henkilökohtainen oppimisympäristö, kannattaa vinkata opiskelublogin perustamista: Blogger tai Wordpress. Oppilaitoksen sähköisen oppimisympäristön ongelma on (toivottavasti tämä ongelma poistuu), että se sulkeutuu, kun koulu loppuu. Varsinkin oppiaineesta innostunut opiskelija, joka aikoo jatkaa opintoja kyseisessä aineessa, hyötyy siitä, että tekee sähköiset muistiinpanot samaan paikkaan useita vuosia.

Materiaalin runsaus ahdistaa. Kuka neuvoisi noviisia? Mikä on helppo yksinkertainen ja pysyvä paketti opeteltavaksi?

Tarmo Toikkasen ja Eija Kallialan kirja Sosiaalinen media opetuksessa on hyvä aloituspaketti. Siinä esitellään pitkään opetuskäytössä olleita sosiaalisen median palveluita (ensimmäisessä painoksessa vähän eri palveluita kuin toisessa painoksessa). Kirjassa on ryhmitelty somepalvelut kuuteen ryhmään: kirjoittaminen ja julkaisu, yhteistyö, multimedia, viestintä, sosiaaliset verkostot ja ajan tasalla pysyminen.

Jos oman palveluiden suosikkilistani laittaisin opetus- ja opiskelukäyttöön, se olisi: Blogger-blogi (mobiilikäytössä Wordpress-blogi), Wikispaces- tai Purot-wiki, Diigo-kirjanmerkit, Flickr-kuvanjako, YouTube-videonjako, SlideShare-diaesitysten jako, Prezi-esitykset, Etherpad-pikamuistiot, Googlen palvelut, Skype-puhelut ja chat, Twitter-mikroviestintä, Dropbox-tiedostojen jako, Yammer-viestintä, Edmodo-kollaboraatio. Kaikki tässä mainitut ovat toimineet useita vuosia. Silti pysyvää pakettia ei voi luetella.

Ensimmäisenä opettelisin Etherpadin, sitten Blogger tai Wordpress-blogin ja Google-dokumentit, sitten Wikispaces- tai Purot-wikin ja sitten käyttötarpeen mukaan muita. Jos olisin vasta-alkaja, laittaisin ensimmäisen vuoden tavoitteeksi Etherpadin ja Bloggerin (Wordpressin).

Suuri osa sometyöskentelystä on prosessointia. Some mahdollistaa toki aineistojen tuottamisen ja jakamisen, mutta oppimisen kannalta hyödyllisintä on juuri tuo työstäminen, prosessointi, matka alkutilanteesta lopputilanteeseen. Koska sometyöskentelyn opettavaisin osa tapahtuu matkan aikana, sitä on tavattoman hankala esitellä, koska se, mitä näkyy, on aina vain tilannekuva jostakin hetkestä. Emme voi luokkahuoneestakaan antaa nähtäville oppimistilannetta paitsi niin, että havainnoija tulee mukaan. Videolla toki voi välittää näkymän luokkatilanteesta, nettityöskentelyssä ei ole videoinnin kaltaista tallennusmahdollisuutta.

Moodle-koulutus oli kohdallani ontuva, opin juuri ja juuri käyttäjäksi, minkä jälkeen sainkin kuulla, ettei SITÄ versiota enää kannata käyttää, kun tulossa on uusi, Nyt on uusi Moodle, mutta yhtäkkiä meidän pitäisikin siirtyä pilvimaailmaan. Tästä syystä haluaisin tietää, mihin kannattaa satsata?

Kannattaa keskittyä digitaaliseen lukutaitoon. Loppujen lopuksi palvelu kuin palvelu netin tai sovellusohjelman kautta toimii samoilla periaatteilla. Lue ruutunäkymää kuin piru Raamattua. Siinä näkymässä on aina toimintavihjeitä sekä yleensä myös linkki ohjeisiin. Luo omaan hahmottamistapaasi sopiva mentaalinen malli verkkoympäristöistä, joita käytät. Et osaa suunnistaa vieraassa maassa ja vieraassa kaupungissa ummikkona. Toista ensin tuttua reittia niin kauan, että et eksy.

Pieni oppimäärä HTML-peruskoodeja ei ole pahitteeksi (eikä tarvi osata ulkoa, ainoastaan löytää ja käyttää). Se ei ole juuri sen mutkikkaampaa kuin kertolasku tai patalapun virkkaaminen. Alussa vähän kummallista, mutta selkeää, kun sen oivaltaa. Mutta siis HTML:stä ei tarvitse ymmärtää mitään nykyisiä verkopalveluita käytettäessä.

Rajoita. Käytä ensin vain vähän ominaisuuksia ja toimintoja. Mieti, mikä on opetuksesi kannalta ja opiskelijoillesi keskeistä. Esimerkiksi ohjeiden tallettaminen nettiin ja jakaminen linkillä on hyvä alku. Samoja ohjeita voi käyttää uudelleen ja uudelleen ja muokata. Minä laadin esimerkiksi portfolio-ohjeet nettiin ja käytin niitä samoja ohjeita sitten useita vuosia, aina hiukan parannellen. Ei hukattuja monisteita.

Jos vain mahdollista, älä tee yksin. Yritä löytää edes yksi kaveri. Nettiasioista saa paljon paremmin tolkkua kaverin kanssa. Pidä yllä ilmapiiriä, jossa saa kysyä samaa perusasiaa vaikka kymmenen kertaa. Toiset oppivat nettiasiat valitettavan nopeasti, toiset tarvivat runsaasti aikaa. Osittain kyse on visuospatiaalisesta hahmottamisesta ja vielä niin, että luonnollisesta maastosta poiketen pitää hahmottaa vähän kuin pimeässä, sillä näet kerrallaan vain yhden ruutunäkymän.

Se, mitä yhdellä ruudulla tapahtuu, ei somessa jää yhdelle ruudulle vaan leviää usein hyvinkin moneen verkkotilaan. Internet on sivujen verkosto ja sivut ovat keskenään tekemisissä kuiten neuroverkot ihmisaivoissa. Tämäkään ei riitä, vaan sivut ovat integroituneet keskenään niin, että kun kirjoitan tämän blogimerkinnän, se menee automaattisesti sekä Google+:aan että Twitteriin, josta sen voi kuka tahansa jakaa eteenpäin, siteerata, linkittää, twiittinä upottaa vaikka Storyfy-tarinaan tai lisätä Pinterest-tauluun, Scoop.it-leikekokoelmaan tai Diigo-kirjanmerkiksi, joista tämä juttu voi jälleen kulkea eteenpäin.

Nettiä ei voi hallita. Hallinnasta ei siksi kannata murehtia. Jos laitan nettiin tämän kaltaisen melko kuivan sisällön, jossa on mukana tekijätietoni eikä mitään epämääräisiä jorinoita kenestäkään ihmisestä, ei minun tarvitse tietää, minne tämä juttu leviää ja kuka tätä levittää. Jos jollakin on asiaa tähän yksittäiseen juttuun liittyen, hän voi lähettää minulle kommentin.

Linkkilistat vaativat jatkuvaa ylläpitoa, koska osoitteet muuttuvat koko ajan. Joskus on helpompaa etsiä sivu Googlesta tai syöttää muistista suora osoite.

On paljon suhteellisen pysyviä sivustoja ja jos sisällöt muuttavat paikasta toiseen, osa muutoista sisältää uudelleenohjauksen.

Sosiaalisten kirjanmerkkien eräs hyvä ominaisuus on, että linkkilistan hallinnointi tapahtuu yhdessä ainoassa paikassa. Samat linkit voivat kuulua useille listoille ja ne voi linkittää kurssiaineistoihin.

Linkkilista sinällään ei ole itsetarkoitus. Jos opiskelijalla on riittävä kyky itsenäisesti suodattaa Google-hakujen loputtomista tuloksista hyvät verkkolähteet, ei listoja kannata koota.

Oma kokemukseni on, että opiskelija noukkii Google-haun ensimmäisen sivun tulokset. Sosiaalisissa kirjanmerkeissä linkkin voi lisätä selityksiä. Opettaja voi kommentoida lähdettä ja sitä, mikä sisällön tausta ja kytkös muihin lähteisiin on. Lukiolaisille on hyvä tarjoilla myös vieraskielisiä lähteitä, joita he eivät välttämättä itsenäisesti löydä.

Ylioppilastutkinto ja TVT

Ylioppilaskirjoitukset säätelevät melko paljon oppitunteja ja ajankäyttöä.

Kun asiat opitaan hyvällä tavalla, yo-koekin sujuu. Yo-tutkinto on tärkeä etappi. Keskustelua on käyty ja käydään kuitenkin siitä, miten paljon sen olisi järkevää säädellä lukio-opetusta ja varsinkin luoda kiirettä ja ylläpitää läpikäymisen pedagogiikkaa? Yo-tutkinnon lähes ainoa merkitys on korkea-asteen porttien avaaminen. Missä yo-tutkintoa tarvitaan? Itse en ole tarvinut sitä elämässäni näinä 32 vuotena, kun minulla se on ollut, vielä kuin yhden kerran, yliopiston hakukelpoisuuteen.

Kun opiskelija innostuu, hän oppii asioita, joita haluaa oppia. Innostus voi tarttua opettajasta. Yo-tutkinnon ja useimpien kurssien välissä on niin paljon aikaa, että nuori, joka elää elämänsä hehkuvaa aikaa, ei välttämättä ulkomuistissaan muista kurssien sisältöjä. Tärkeää on, että hänellä on hyvät valmiudet valmistautua osoittamaan osaamisensa, oli tuo osoittamistilanne mikä tahansa. Osa hakeutuu jatko-opintoihin aloille, joihin ei valmenneta ollenkaan lukiossa.

Minulla oli aikoinaan saksan opettaja, joka oli innostunut saksan kielestä. Oppitunnit olivat eläviä. Juttelimme paljon. Sain loppuiäkseni aarteen. Olisin ollut kovin kovin murheellinen, jos nuo oppitunnit olisivat kuluneet yo-tutkinnon viitoittamaan treenaamiseen. Kaikkihan eivät edes kirjoita kieliä. Kielitaito on niin paljon muutakin. Kulttuuriavain, vuorovaikutuksen portti, tie ihmisten luo maailmalla.

En halua näillä kommenteilla pahoittaa kenenkään mieltä. Ymmärrän, että opettajat pyrkivät tekemään työnsä niin hyvin kuin mahdollista – tässä järjestelmässä. Järjestelmä on aina tulkittavissa ja se voidaan nähdä eri kehyksissä. Minä yritän katsoa tässä asiaa ihmisen elämän mittakaavassa. Tiedän kyllä, että joskus yksikin tutkintopiste ratkaisee. Jos itse olisin käynyt abikeväänä biologian korotustentissä, olisin nyt arkkitehti. Ratkaiseva piste, vaikka ei tuo harmita.

Lukiossa on piilo-opetussuunnitelmana ylioppilaskirjoitukset. Pakollisilla ja syventävillä kursseilla on siitä syystä hankalaa ja uskaliasta kokeilla uusia juttuja. Kokeilut sopivat parhaiten soveltaville, - itse keksityille kursseille.

Asioita voi oppia monella tavalla tavoitteista tinkimättä. Mitä kompetensseja ylioppilastutkinnossa tarvitaan? Opitun näyttäminen on muutakin, kuin sisältöjen toistamista sellaisena, kuin ne ovat oppikirjoissa tai muistiinpanoissa. Ylioppilaskoe kulkee suuntaan, jossa se ei enää ole muistamiskoe.

Opetusteknologiaa on niin pitkään käytetty oppimisen tukena, ettei kyse ole pelkistä yksittäisistä riskialttiista kokeiluista. Aihe on ollut jo vuosikausia myös yliopistollisena oppiaineena. Väitöskirjoja löytyy lukuisia. Hyviä toimintamalleja on sekä koulutusta.

Aiheesta koottua tietoa mm. http://edu.fi/tvt_opetuksessa ja http://www10.edu.fi/kenguru/.

KIELA-hanke Helsingissä on esimerkiksi tuottanut käytännönläheisen menetelmäoppaan, jonka menetelmäviuhkan voi ladata sivuilta.

Osaava-ohjelmassa on kerätty menetelmäkortteja: ks. hakusanalla lukio.

OPH on julkaissut menetelmien keruuseen tietokannan Hyvät käytännöt: ks. hakusanalla lukio.

LeMill-verkkopalvelu kokoaa sekä työkaluja että menetelmiä opetukseen: ks. hakusanalla lukio.

Toisaalta sähköisten yo-kirjoitusten tulo (joiden todellisesta sisällöstä ja menetelmistä ei kellään vielä ole varmaa tietoa) pakottaa opettajat kursseillaan sähköisten välineiden ja alustojen käyttöön.

Olisi erittäin tärkeää päästä pakon ilmapiiristä eteenpäin. Opettajan ei pitäisi ottaa yksin raskasta taakkaa kaiken muun päälle, että tämäkin vielä, vaan liittoutua kollegoitten kanssa kehittämään ratkaisuja. Vastuuta ja mahdollisuuksien tarjoamista oppijoille, opettajan ei tarvitse tehdä edeltä kaikkea vaan luoda puitteet ja opastaa matkalle.

Opetus ja ohjaaminen

Kuinka käy kommunikatiivisuuden vieraissa kielissä, jos oppilaita pyritään innostamaan tekniikan käyttöön myös kielten tunneilla?

Sitä teknologiaa olisi syytä käyttää nimen omaan kommunikaatioon. Teknologian käyttö ei ole vain sitä, että yksilö näprää laitetta. TVT on lyhenne sanoista tieto- ja viestintätekniikka. Jos opiskelijat tekevät yhdessä vaikkapa videon tai verkkolehden, niin aika paljon siinä pitää keskenään puhua, rakennella juttuja yhdessä. Monilla kielten opettajilla on tuttavia ulkomailla. Virtuaalivieraan saaminen Skypen kautta tai vaikkapa chatillä voi kummasti elävöittää kielten opiskelua. Samoin ystävyyskoulujen kanssa aito viestintä ja vaikka yhteisen blogin kirjoittaminen.

Miten muodostetaan sellaisia tehtävänantoja, että opiskelija löytää olennaisen kaiken tiedon joukosta?

Olen koonnut pienen vinkkilistan oppimistehtävien muotoilusta niin, että vastausta ei voi kopioida vaan se on prosessoitava.

Missä määrin opiskelijoita pitää / saa ohjata ja auttaa?

En oikein osaa vastata tähän. En tiedä, koskeeko kysymys opetusteknologian käyttöä vai opiskelua yleisesti. Oppijan olisi tietenkin hyvä oppia siihen, että hän kysyy ja pyytää apua, jos ei pääse eteenpäin. Koska tämä ei aina toteudu, opiskelutaidot voivat olla välillä tietoisesti tapetilla. Psykologian opetukseen tämä sopii ihan sisällöllisestikin. Riippuvuus muista pitäisi nähdä myönteisenä asiana. Apua voi pyytää ja sitä voi ottaa vastaan.

Oppimisen kannalta on myös tärkeää ymmärtää oppimisen vaatima aika. Vaivannäkö on välttämätöntä. Jos ei ole aikaa itse etsiä ratkaisuja ja oivaltaa, oppiminen jää ulkokohtaiseksi. Tämä pätee myös opettajan TVT-asioitten oppimiseen. Toisaalta on tärkeää turvautua muihin mutta toisaalta myös tärkeää itse kokea ja tehdä, olla epämukavuusalueella, oppimistilassa, kulkemassa matka hämmennyksestä kohti osaamista.

Kollaboraatio ja sovelluspilvet ilman kirjautumispakkoa

Viime aikoina on keskusteltu tietosuojasta ja henkilörekistereistä, joita käyttäjätiedoista muodostuu ulkomaalaisten palvelutarjoajien palvelimille. Koulukäytössä sosiaalista mediaa on käytettävä toisenlaisella harkinnalla kuin iloisten nettikokeilijoitten aikuisryhmissä.

Elias Aarnio bloggasi viikolla henkilötietojen ja pilvipalveluiden koulukäytön ongelmista (ja lupasi jatkaa sarjaa esittelemällä vaihtoehtoja).

Oppilaitoksen oma sähköinen oppimisympäristö sisältää usein tarvittavat työkalut. Mutta sen rinnalla voi tulla tarpeita rikastaa työskentelyä verkon suomilla mahdollisuuksilla, erityisesti, jos tehdään yhteistyötä organisaatiorajojen yli.

On lukuisia mahdollisuuksia käyttää rikastavia apuvälineitä tai kollaboraatiokanavia ilman, että käyttäjien tarvitsee luoda käyttäjäprofiilia ja solmia sopimusta ulkomaalaisen palveluntarjoajan kanssa. Olen muutaman vuoden ajan ylläpitänyt listausta tällaisista ilman kirjautumista toimivista apulaisista sekä tässä blogissa että parissa muussa formaatissa (Pearltree-jäsennys ja Google-esitys).

On hyvä muistaa, että kaikenlaiset wikit saa (yleensä) avattua yhteistyöhön niin, ettei käyttäjien kirjautuminen omalla käyttäjäprofiililla ole pakollista. Googlen dokumentit saa avattua kenen tahansa editoitavaksi ja tätä ominaisuutta voi myös säädellä kaiken aikaa eli avata esimerkiksi dokumentti editointitilaan hetkeksi aikaa ja sitten rajoittamalla oikeutta pelkkään kommentointiin tai vain lukemiseen. Yleisimpiin blogiympäristöihin voi antaa sähköpostiosoitteen, jolloin blogimerkintää varten ei tarvitse kirjautua vaan lähettää sähköposti suoraan blogiin.

Blogimaailmaan on ilmaantunut varteenotettava tulokas koululuokan tai kurssiryhmän yhteistyöhön, Kidblog. Kidblog toimii viritellyllä Wordpressillä.

Opettaja luo luokan, kutsuu oppijat, mutta niin, että oppijan ei tarvitse luoda omaa käyttäjäprofiilia vaan hän saa oman käyttäjänimen ja salasanan. Käyttäjänimi voi olla etunimi, lempinimi, keksitty nimi, nimikirjaimet, mitä vain, mikä toimii kyseisessä ryhmässä. Blogiluokka rakentuu automaattisesti niin, että opettajan ja oppijoitten blogit näkyvät kaikille, etusivuna on linkkilistaus uusimpiin blogimerkintöihin. Opettajan ei siis tarvitse erikseen koota sivupalkkiin linkkilistaksi oppijoitten blogeja.

Käytämme koeluontoisesti ryhmälle suljettua Kidblogia parhaillaan menossa olevalla Vertaispäivittäjän etäkurssilla. Blogi on vapaaehtoinen muistiinpanojen ja reflektointien paikka. Siellä voi käydä bloggaamassa tai kommentoimassa, jos jokin kurssiin liittyvä asia pomppaa mieleen. Demonstraation vuoksi toimimme anonyymisti. Jokaisella on keksitty nimi.

Porukan kesken tuli jo idea siitä, että nimen vihjeen eli kasten lisäksi Kidblog voisi toimia muiden somemaailmaan tottumattomien tai muuten henkilötietojaan jakamattomien kanssa, kuten senioreitten kurssiryhmissä tai maahanmuuttajien kanssa.

Kidblog toimii myös iOS-laitteilla. Käyttäjärjestelmässä ei ole tällä hetkellä kieliversioita. Käyttökielenä on englanti. Käyttöjärjestelmä on kuitenkin niin selkeä ja riisuttu, että voisi kuvitella sen oppimiskynnyksen olevan kohtuullinen.

Diaopaste Kidblogin käyttöönoottoa varten:

Pienyrittäjiä some-sumutetaan

Kohtasin äsken pienen henkilöyrityksen nettisivun, jossa oli kivat somepainonapit Facebookiin ja Twitteriin. Mutta voi sentään, ne eivät johtaneet yrityksen aktiivisille somesivustoille kyseisiin palveluihin vaan maanitelivat minua suosittelemaan kyseistä yritystä mainittujen palveluiden henkilökohtaisessa viestivirrassani.

Yrittäjätoverit! Olen itsekin pieni pienyrittäjä ja kuvittelen olevani myös pieni someasiaintuntija. Jotain haaveilen myös ymmärtäväni ihmisen oppimisprosesseja ja käyttäytymistä. Edellä kuvattu verkkosivutoiminto on saattanut maksaa yrittäjälle pitkän sentin (onko idioottimaisempaa lokalisointia pitkälle pennille häh?).

Tuore tyyppi tulee firman verkkosivuille, siis niille ylläpitojärjestelmän perinteisille portaali- tms. sivuille, joilta löytyy tyypillisesti Ajankohtaista, Palvelut ja Yhteystiedot yms. alisivuja. Hän bongaa leiskasta (layout, sivuston asetelman rakenne, visuaalinen ilme painikkeineen) some-nappuloita, tuttuja kuvakkeita, kuten Facebookin siniruutu ja F ja Twitterin turkoosilla valkoinen liverryslintu. Hän klikkaa ja ensiolettamana some-orientoituneella on kontaktoida firman kanssa mainituissa palveluissa.

Tapasin juuri pienyrittäjän sivuston, jossa edellä kuvattu aktiviteetti johti minut suosittelemaan kyseistä yritystä ja sen staattisia verkkosivuja omalla aikajanallani niin Facebookissa kuin Twitterissä.

Ei näin. Jos tehdään linkkipainike sivuston leiskaan, niin sen pitää johtaa sivuston ylläpitäjän omille sivuille painonapin osoittamilla sivuilla. Somessa on ihan oma juttunsa sitten sellaiselle yleiselle aktiviteetille kuin JAA. Ihan kaikkea julkaistua sisältöä voi tarjota muille jaettavaksi ihan mille vaan somepalvelusivustolle. Mutta jakaminen ja kontaktointi ovat selkeästi eri asia. Jakaessani minä suosittelen koko some-tuttavakunnalleni. Kontaktoidessani otan sinut, sinut yksittäisenä oliona, tuohon tuttavakuntaani.

Monille elämässään yltäkylläisen kiireisille pienyrittäjille, joilla tiedotusosasto on = yrittäjä itse ei ole mahdollisuuksia hallita näitä kulttuureja. Saattaa kuulostaa rahanarvoiselta palvelulta, kun joku lupaa luoda painonappeja sinne ja tänne ja jopa omat Facebook-sivut. Joista huimin kuulemani maksoi 5-numeroisen summan (eikä siinä vaiheessa oheispalveluillakaan pystynyt someasioita tunteva kuvittelemaan muuta kuin kusetusta).

Sosiaalinen media on hyvä toripaikka. Tuotteitansa saa tarjolle ja kaupaksi, suhteita luodaan. Mutta somea ei voi ostaa kaupasta. Jokainen yhteys luodaan joko suoran tai kaverin kautta tuntemisen kautta. Minä en suosittele tuntematonta. Kun ensi kertaa menen yrityksen sivuille, kun ensi kertaa klikkaan siellä FB- tai Twitter-linkkiä, en todellakaan ole valmis suosittelemaan. Mutta jos firman somehabitus on hyvä ja todella toimiva, olen hyvinkin valmis jakamaan firman FB-sitvut ja Twitter-profiilin kavereilleni. Ei näitä mielikuvilla hoidella.

Monta somea – harhauttavasti yksi käsite

Tietoviikko uutisoi eilen, että some-kupla uhkaa puhjeta seuraavaksi. Se some, josta he puhuvat, on uutisen luettua ihan eri some kuin se, jossa tunnen itse liikkuvani.

Kesäkepeästi mutu-mietiskelin, että on meillä ainakin kolme somea: on (1) kevyen yhteiskunnallisen vastakarvan aktivismisome, on (2) avoimen oppimisen ja luomisen some ja sitten on tuo Tivin (3) bisnes-some (en tiedä, mihin näistä tieteen some sijoittuu, laittaisin sen [1+2] aktivismi+avo-oppiin).

Tiedonvälitys on lööppikierteessä. Liiketoiminta kvartaalikierteessä. Pitäisi olla aina jotain uutta nopeasti kyllästyville kuluttajille. Ensimmäinen some, tuo aktivistisome, on itse tehtyä. Se ei elä ilman mukanaoloa. Aika himmeältä sekin näyttää nykyisin Suomi-somessa. Jaiku kuoli, Qaiku oli hyvä pohja, mutta ihmiset liukenivat, huumori kuoli, elävyys katosi. Twitter kaikkine hyvyyksineen on kapea toitottamisväline ja satunnaisaktivoitumisen tuuba. Suomi-somen Jaiku-aikakaudella mukana oli pienen piirin iloista hurmaa. Jaikua väärinkäytettiin luovalla tavalla. Twitter ei taipunut (juuri) mihinkään.

Facebook ja Google+ Twitterin ohella ovat laventaneet piirejä ja hyvä niin. Varmaan harva jaikuilija koki missään niistä edes haaleaa underground-hurmaa, joka Jaikussa oli melko lähellä.

Bisnes-ratkaisujen tarjonta on laajentunut: entiset joukkotiedotusmainostoimistot ovat brändänneet itsensä someasennossa. Somekouluttajien pätevyyttä sentään vakavasti ja inspiroivasti epäiltiin keväällä Tomin SocialMediocracy.com-blogissa.

Dialogipedagogiikka on hyvä apuri erottelemaan näitä someulottuvuuksia toisistaan (ei mitenkään ainut, tuli vaan ekana mieleen): Aktiivisten kansalaisten, taitavien amatöörien ja antautuneiden harrastajien sosiaalinen media loi Wikipedian ja muita sen kaltaisia. Eka ja toka some siis kuuluvat minä-me-vuorovaikutukseen. Bisnes-some liikkui mahdollistamisen ja hyödyntämisen välimaastossa, painottuen minä-ne/he/se. Mahdollistaminen tarjosi vapaata liikkumatilaa, hyödyntäminen keräsi salakavalasti vertaismarkkinointia ja sen sellaista. En pane pahakseni, jos tämä kupla uhkaa puhjeta. Jopa toivon sitä. Some ei ole kuolemassa (yhteiskunnallisen vastakarvan some ja avoimen oppimisen ynnä luomisen some), ellemme vaivu henkiseen velttouteen. Tai ehkä somesta tulee hippi-punk-ketjun lenkki. Kuollut mutta ah niin ihana. Hmmm...

Somen rooli oppilaitoksissa

>> Kirjoitus on alunperin julkaistu LUOTI-blogissa.

Oppilaitosjohdon LUOTI-kesäseminaari käynnistyi. Kesäseminaarissa puhutaan kattavasti tvt:n ja sosiaalisen median roolista oppilaitoksissa. Osallistujilla on laaja kokemus ja näkemys aihepiiristä. Yhteisissä keskusteluissa haetaan avaimia toimintakulttuurimurrokseen ja pedagogiseen johtamiseen.

Oppimisessa korostuu nykyisin entistä enemmän suunnitteluosaaminen ja oppimisen muotoilu eli voidaan tietyssä mielessä puhua oppimisen designista. Lukuisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa on asiaa edistetty. Strategioita on laadittu pitkälti toista vuosikymmentä. Tietyssä mielessä tuntuu, että edistyminen on ollut hidasta. Toisaalta monissa asioissa on menty paljonkin eteenpäin – varsinkin rautaa on tullut, käyttöliittymät ovat helpottuneet, yhteydet parantuneet ja vapaa-ajan tvt-käyttö lisääntynyt.

Jokapaikan ubiikki tenologia, sähköistyvät oppisisällöt, mobiili teknologia ovat jo arkea monessa paikassa – eivät toisaalta vielä tasapuolisesti ja kaikkialla. Kaiken muun kehittämisen keskellä teknologian oppimiskäyttöön liittyvien asioiden jäsentäminen, vaiheistaminen, siirtymä edeltävistä teknologioista tuoreempiin, teknologian sulauttaminen lähityöskentelyyn, oppimisen avaaminen, oppimisympäristöjen rikastaminen. Kaikki tämä erilaisten säästöpaineiden kanssa.

LUOTI someosaaminen

View more presentations from arongas

Ilman kirjautumista somettelua (päivitetty tammikuussa 2015)

EDIT 21.3.12 koottu dia-esitykseen alla olevat, esitystä voi vapaasti muokata.
Linkeistä luotu Pearltree-jäsennys.

EDIT 2.9.2013: Matleena Laakson diasarja samasta aiheesta eli Somettelua ilman kirjautumista. Matleena päivittää säännöllisesti omaa koostettaan, joten kannattaa käyttää sitä.

EDIT 9.3.2022: Matleena Laakson päivitetty diasetti https://www.matleenalaakso.fi/2022/03/ilman-kirjautumista-toimivia-sovelluksia.html

Aina ei tarvitse luoda käyttäjätunnuksia vaan somepalvelun saa käyttöön noin vain. Listasin vastaantulleita:

• 10 minuutin sähköposti (vinkistä kiitokset menevät Leena Helttulalle Turkuun)
• AnswerGarden (aivoriihi: kysy, muut vastaavat, kiitokset Sanna Brauer) 
• Awwapp (virtuaaliseinä, jonne voi piirtää ja kirjoittaa yhdessä, kiitokset Matleena Laakso)
• Bounce (palvelun avulla voi kommentoida mitä tahansa verkkosivua, halutessaan kommentit voi jakaa eteenpäin Twitterin tai Facebookin kautta)
• BubbleUs (ajatuskartta)
• Doodle (aikataulujen sopimiseen)
• DrawItLive (valkotaulu, jossa peruspiirroksia ja chat, kehitysvaiheessa oleva demoversio)
• Ge.tt tiedostojen jakamiseen (tiedostoista muodostuu albumi, jonka linkin voit jakaa, toimii ilman kirjautumista sekä käyttäjätilin kautta, tiliin saa 2 Gt ilmaista tallennustilaa, ilman kirjautumista ladatut tiedostot säilytetään kuukauden ajan, kiitos vinkistä MinnaL).
• julkiseen editointiin avattu Google-dokumentti (vinkkinä, että voi sulkea editoinnin jälkeen)
• imgur-palvelussa (kuvan jakaminen, antaa myös kuvalle useita erilaisia linkitys- ja upotuskoodeja)
• Jotform (lomakkeiden tekeminen)
• Jottit (kirjoittaminen)
• Justpaste.it (tekstin julkaiseminen, kiitos vinkistä Tarmo Toikkanen)
• Kahoot! (ysymysten tekoon, opettaja luo kyselyn ja jakaa oppijoille nelinumeroisen koodin, sopii mobiililaitteille, kiitos Liisa)
• Kirjoitusalusta (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä, kiitos Matleena Laakso)
• Lino (virtuaaliseinä, korkkitaulu, kiitos Espoon opettajat)
• Mailvu (enintään 10 minuutin mittaisen videon taltiointi ja jakaminen, kiitos Taina Rytkönen)
• Meeting Words (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä, kiitos KaMa)
• Padlet (ent. Wallwisher) (virtuaaliseinä, jonne voi kiinnittää kuvia, tekstejä yms., kiitos vinkistä Martti Helevirta, ks. tutoriaali)  
• Picmonkey (kuvanmuokkaus, Hanna Toijalan video-ohje kuvakoon muuttamisesta) 
• Pixlr (kuvanmuokkaus)
• Polls.io (äänestäminen) 
• Psykopaint (piirtäminen, osa ominaisuuksista käytettävissä ilman kirjautumista suoraan selaimelta)
• Quikmaps (omia karttoja Google-karttapohjalle, kiitos vinkistä Iiro Kaksonen)
• Screencast-O-Matic (ruutukaappausvideo, kiitos vinkistä Linda Saukko-Rauta), samoin toinen ruutukaappausvideopalvelu Screenr. Molemmat vaativat Javan, joka syksyn 2012 ongelmien jälkeen ei ole kaikilla koneilla toiminnassa.
• Scrumy (projektin organisointi, vinkkasi Harto Pönkä), Scrumyn pikaohje: ensin Story, sitten plus-merkistä tehtävät, tehtäviä voi siirtää hiirellä yläpalkista eri vaiheisiin, jokaisella henkilöllä on oma väri. 
• Straw Poll (äänestys, jos äänestys tapahtuu ATK-luokassa / samasta IP-osoitteesta, rastita Permissive vote duplication checking, kiitos vinkistä Johanna Björkell
• Sumo-paint (piirtäminen, kuvien editointi, klikkaa aloitussivulla Get the app ja valitse ilmaisversio)
• Sumpli (ajan sopiminen) 
• Tapaaminen.net (ajan sopiminen, kiitos vinkistä Aija Hietanen)
• TeamUp (ryhmätyöt, vinkkasi Tarmo Toikkanen, kehitetty Aalto-yliopistolla)
• Text2MindMap (ajatuskartta, kiitos vinkistä Venla Hirvikoski) 
• TIEKE:n muistio (Etherpad, kirjoittaminen, samanaikaisesti jopa 32 henkilöä) 
• Tricider (ideoiden kerääminen ja järjestäminen, kiitos vinkistä Minna)
  
• Todays Meet (chat, taustakanava)  
• Twiddla (yhdistetty valkotaulu ja Etherpad, taustalle voi ladata kuvan, verkkosivun tai dokumentin yhteiseen käsittelyyn interaktiivisen valkotaulun tapaan, kiitos vinkistä Matleena)
• Vocaroo (äänitä tietokoneen selaimella, tallenna äänitiedosto koneellesi)
• Voki (puhuvan hahmon luominen)
• Wetransfer.com suurten tiedostojen lähettämiseen (max. 2 Gb)
• Wordle (sanapilvien luominen) 

• EDIT-osasto: Audioboo poistanut mahdollisuuden äänittää ilman kirjautumista, Dabbleboard lopettaa 31.8.12., Corkboardin käyttö ilman kirjautumista poistunut ja palvelun nimi muuttunut NopeApp muuttunut maksulliseksi.

Kannattaa myös huomioida WikiMedia-säätiön wikit (kiitos muistutuksesta Tarmo Toikkanen) ja ylipäänsä kaikki wikit, jotka on avattu avoimiksi kenen tahansa editoida. On myös hyvä muistaa, että lähes kaikkii blogeihin voi lähettää sisältöä sähköpostilla ja blogin kommentoinnin voi avata ainakin oppimistehtävän ajaksi sellaiseksi, ettei se vaadi erillistä kirjautumista (nykyään blogi-spämmin vuoksi monet blogit vaativat kommentointia varten kirjautumisen tai tunnistautumisen).

Kidblog tarjoaa 1- ja 2-aseteen opetukseen maksutta Wordpress-pohjalla toimivan luokkablogin, jossa vain opettaja kirjautuu ja luo luokkablogin (maksuton versio sallii kaksi opettajaa samalle luokalle). Opettaja luo tämän jälkeen oppijoille käyttäjätunnukset (vaikkapa lempinimillä tai nimikirjaimilla) ja antaa salasanat. Oppijan ei siis tarvitse kirjautu palveluun. Kidblogiin on saatavilla myös mobiilisovellus.

Socrative mahdollistaa luokkatilanteessa yhteistyön niin, että opettaja luo yhteistyötilan (kysymyksiä, äänestyksiä, monivalintoja) ja jakaa linkin ja avaimen, jolla oppijat pääsevät yhteistyötilaan joko tietokoneilla tai mobiililaitteilla (katso esittelyvideo).

Jussi Linkola oli löytänyt kätevän tlk.io-chatin, jota heti kokeiltiin. Sepä olikin kepeä. Hauskaa oli, että palvelu muodosti automaattisesti QR-koodin. Kokeilin kännykällä tietokoneen ruudulta koodin nappaamista ja pääsin saman tien mobiili-chattäilemään. Tlk.io ei toiminut ainakaan kokeiluhetkellä Samsung Galaxyllä, jolla Jarmo Lahti kokeili. Sitä vastoin hänen kokeensa läpäisi Harto Pönkän vinkkama Onlinr-chat, jolla voi tehdä vaikka omat pikamuistiinpanot.

Kalastelin tähän listaukseen apua Google+:ssa (ja sitä kautta Twitterissä). Samoin omalla FB-seinällä. FB-keskustelussa tuli mainittua vinkkinä, että atk-luokkatyöskentelyssä Google-dokumenttien ja EtherPadin tökkiessä F5:n painaminen (eli selaimen päivitys) auttaa usein. Kari Rajala vinkkasi myös jakamaan yhteistyöstämisen useampiin dokumentteihin. Atk-luokista yleensä bittivista lähtee ulos yhdestä ja samasta IP-osoitteesta, mikä aiheuttaa tuota yhmäilyä.

Survival kit: Google+

Pääsin työmaille tovereita varhemmin: kas keltanokille nopeammat vihreät niityt. Sivusilmällä tuli muutenkin silmäiltyä kesän mielenkiintoisinta some-uutukaista, Google+:aa. Mitä sitten lomalta palaajan olisi hyvä ensi hätiin uutukaisesta ymmärtää? Hyviä opasteita on jo monta, listaan muutamia tämän kirjoituksen loppuun.

Sähköpostiin on saattanut tulla kutsuja, kun ihmiset ovat lisäilleet Google+ eli lyhyesti G+ -piireihin sinut. G+:ssa ei ole ryhmiä (ainakaan vielä), ei kanavia (ainakaan vielä), eikä sinne voi vielä liittyä ilman kutsua (kiitos tämän kohdan korjauksesta Sun äitis). Meneillään on ennakkotestausvaihe, ei vielä edes kuuluisa beta. G+ toimii kuin kirkastettu Facebookin ja Twitterin sekasikiö.

G+:aa voi hyvin käyttää sähköpostin vähentäjänä ja sähköpostimuistutuksiakin voi rastitella asetuksista pois, jos muuten käyttää selaimella Googlen palveluita tai asentaa lisäosia (jotka siis vielä toimivat välillä ja välillä eivät).

Kontakteja voi seurata ilman, että kontakti hyväksyy seuraamisen, siis kuten Twitterissä. Piireillä voi halutessaan luokitella ihmisiä ja tämä luokittelu auttaa sekä omaan julkaisemiseen (julkaisu vain rajatulle piirille) että seuraamiseen. Huomata sopii, että rajatulle piirille julkaistun voi toinen julkaista edelleen, ellei erikseen ole julkaisusta napauttanut päälle viestikentän oikean laidan minimaalisen pienen pudotusvalikkonuolen takaa edelleen julkaisemisen estoa päälle.

G+ on parhaimmillaan avoimena areenana ja piireillä tuntuisi olevan järkevämpää seuloa sisään tulevaa viestivirtaa kuin ulos lähtevää.  Makuasia, itse koen näin.

Selainlaajennoksia Chromelle on jo jonkin verran ja mobiiliversiot Androidille (kehuttu) sekä iPhonelle (kelpo). Toiminnoissa vielä epävakautta.

Samaan syssyyn ovat uudistuneet käyttöliittymät monissa Googlen palveluissa ja aika monissa toimii jo kapea musta yläbanneri, jossa muutaman pikselin punainen yläviiva näyttää, missä palvelussa ollaan ja oikeassa laidassa on pikkuinen ruutu, joka ilmaisee G+:n tuoreet tapahtumat. Selkeästi suunta on Googlen palveluiden keskinäistä integrointia kohti. Esimerkiksi G-Talk eli chat toimii mainiosti G+:ssa.

Isohkoja uudistuksia on jo tullut ja tulossa kuvien (ja videoitten) julkaisuun. Googlen kuvapalvelu Picasa pelittää jo nyt notkeasti G+:ssa ja odotettavissa on edistysaskeleita (tuore monipuolinen valokuvaamisen ammattilaisen bloggaus aiheesta).

Google hankki jo 2007 Marratechin videokonferenssipalvelun ja siitä lähtien on odoteltu, että milloin ja mitä. Google Talkiin videoyhteys tuli, oliko pari vuotta aikaa. Mutta nyt G+ tarjoaa herkkua, Hangoutin. Käyttäjä voi avata oman videokameransa ja kaverit voivat hengailla mukaan rupattelemaan. Tyyliin kahvipöytäjutustelua tai kuten vekkulisti in english nykyään ilmaistaan 'watercooler conversation'.

Jaikun (jonka Google osti 2007) jälkiä näkyy ainakin iPhonen G+-sovelluksessa, jossa on muutamista somepalveluista, kuten Brightkite, tuttu ominaisuus eli maantieteellisesti läheltä laitettujen viestien näyttäminen. Meillä näkyy kiintoisasti Leningrad Oblast lähialueviestivirtana ja kylläpä rajan takana ja tällä puolenkin, Haminan Lepikönrannassa, näkyypi kyrillinen stream.

G+n koekäyttöaika ajoittui lomakaudelle eikä asiaa hehkutettu Waven tyyliin isosti. Omaan some-elooni ei ole osunut vastaavaa kokemusta. Ihmiset kontaktoivat tutuntuttuja, G+ tukee laajennetuilla piireillään tätä yhden askeleen päässä olevien potentiaalisten tavoittamista. Edellisiä yritelmiä selvästi paremmin G+ tukee ihmisten luontaista tuttavustumista ja kuulolla oloa, satunnaistia kohtaamisia ja kaveeraamisia.

Työkäyttö tuntuu soljuvan notkeasti, vaikka harmi kyllä, vielä ei ole tagejä eli viestien sisällön määrittelyä, käytössä. Paljon ominaisuuksia on varmasti vielä tulollaan, mutta tällaisenaan G+ on todella lupaava. Ja toki, ilman pärjää, mutta itse toivon hartaasti, että G+ on moniaistisesti ja tiedonkäsittelyä tukien renki työhommiin ja ohessa maitolaituri kepeään keksimiseen ja hengailuun.

Hyviä pikajohdatuksia suomeksi, näillä vähintään pääsee hyvään alkuun ja G+:ssa saa kysellä, kaverit jeesivät eteenpäin:

>> Googlen omat ohjeet
>> Tarmo Toikkanen: 10 vinkkiä Google+:n käyttöön
>> Harto Pönkä: Google+ panee käyttäjät taggaamaan toisiaan piireihin
>> Tuija Aalto: Näin saat hangoutista enemmän irti
>> Tuija Aalto: Ei kiirettä Google Plussan käyttöönotolla
>> Janne Junttila: Google+ ei ole Facebook
>> Kit Seeborg: 6 slideshows to get you started with Google+
>> Jaana Nyström: Päivittyvä starttiopas Google+ -käyttäjille
>> Outi Lammi: Google+, ensivaikutelmia

>> Diigo-linkkikokoelmani
>> Diigo-linkit kaikilta

Someoppimisympäristön suunnittelu: ensiaskeleet

Kevättalven aikana olen Hannu Kuuselan kanssa tiivistellyt sosiaalisen median oppimisympäristön suunnittelun apuja pieneen oppaaseen. Hannu vetää ammatillisella puolella someoppimisympäristöjen kehittämishanketta, KROY-TROY, koordinaattorina KK Tavastia, rahoittajana OPH. Itse olen kolmatta vuotta mukana AVO Avoimet verkostot oppimiseen -hankkeessa, jota koordinoi Suomen eOppimiskeskus ja rahoittaa ESR, Lapin ELY-keskus.

Opas syntyy Google-esityksellä, jota kuka tahansa pääsee muokkaamaan: http://bit.ly/somerakenneopas

Miten alkuun? Tässä suunnittelua varten kysymyslista:

1. Mitä on tarkoitus oppia? (Opetussuunnitelma? Tutkintotavoite? Osasuoritus johonkin kokonaisuuteen?)
2. Millaiset työskentelytavat ovat tavoitteina?
3. Mikä motivoi opiskelijaa? Motivaatiolähteet.
4. Miten pitkän aikaa someympäristöä käytetään?
5. Käytetäänkö samaa ympäristöä useille ryhmille?
6. Ketkä osallistuvat someympäristössä näkyvästi toimintaan? (Onko mukana esimerkiksi useita ohjaajia, työelämän edustajia, muita toimijoita?)
7. Halutaanko someympäristö tarjota aktiivisesti myös hiljaisten seuraajien saataville?
8. Tuottavatko opiskelijat arvioitavia asioita someympäristöön? Millaisia? Onko arvioinnista (kriteereistä) olemassa kuvaus?
9. Toteutuksen avoimuus? Onko toteutukseen yhdistetty suljettuja osioita?
10. Osallistuvatko kaikki kohderyhmän opiskelijat työskentelyyn someympäristössä? (Opiskelijan/huoltajan suostumus.)
11. Rajoittavia tekijöitä, kuten oppilaitoksen normit (hyväksytyt ja ei-hyväksytyt verkkopalvelut, tekijänoikeuskysymykset), opiskelijoitten ikä (monet somepalvelut yli 13-vuotiaille), osallistujien tekniset taidot (tuen ja koulutuksen saatavuus)?

Kysymyksiä on avattu wikissä, josta löytyy paljon muutakin apua someympäristöjen suunnittelijalle.

Kaksi hyvää ohjenuoraa someoppimisympäristön suunnittelijalle:

• Someoppimisympäristössä pitää olla äänitilaa opiskelijoille ja mielellään myös muille, siis aidosti yhteistö touhuamista: tietoa luovaa, ongelmalähtöistä, tutkivaa tai muuta aktiivista ja yhteisöllistä oppimista. Opiskelija on keskiössä: hänen innostuksensa, motivaationsa, kykynsä, osallistumisensa. Opettaja pitää huolen, että tavoitteet täyttyvät eikä toiminta ole pelkkää kivaa viihtymistä. Ohjaukselle on suuri tarve. Some ja netti ei automaattisesti muutu tavoitteelliseksi ja tutkintoja tukevaksi oppimisympäristöksi. "Menkää nettiin" ei riitä ohjaukseksi.
• Someoppimisympäristöä ei kannata rakennella portaaliksi, materiaalin jakeluun tai opettajalähtöiseen materiaalituotantoon. Toki tähän tarpeeseen somevälineet ovat oivallisia ja käyttökelpoisia, mutta silloin ei kannata puhua someoppimisympäristöstä.

Lasse Vallemaan kolme hyvää neuvoa opiskelijoiden kanssa toimimiseen:

• Lähdetään liikkeelle siitä, mitä opiskelija jo osaa käyttää ja rakenetaan siitä eteenpän.
• Tavoitteena rakentaa henkilökohtaista oppimisympäristöä, joka kulkee opiskelijan mukana eteenpäin. Oppija tekee itse. Ottaa välineet haltuunsa.
• Opetellaan jakamaan ja jakamisen kautta koetaan verkoston ja ryhmän voima.

Somen syvin olemus pedagogille?

Viime aikoina olen mietiskellyt sitä, miten somepaine muuttuu toiminnaksi oppilaitoksissa ja opetuksessa. Some on pop. Näkyvyys Facebookissa ja Twitterissä on opiskelijoita hakeville oppilaitoksille tärkeää. Blogeista ja wikeistä puhutaan niin paljon, että kai niitä sitten pitäisi käyttää.

Suomessa on tyypillistä mennä asioissa äärestä laitaan. Nyt herkästi kaikki uusi näyttäytyy hyvänä ja kaikki vanha miltei tuomittavan vanhanaikaisena. Vaikka ahkerasti puuhastelen kaikenlaisten interaktiivisen opetusteknologian kokeilujen kanssa, pidän kaikenlaista opettamista ja oppimista arvokkaana enkä ollenkaan tykkää vastakkainasetteluista.

Itse rakastan liitutaulua, siinä on mainio käyttöliittymä, hyvä resoluutio, näkyvyys luokan perälle kaikissa valaistusolosuhteissa ja matala hiilijalanjälki (sen saa myös digikameralla kätevästi nettiin). Silti mielestäni kaikenlaiset kosketusnäytöt ovat ihan okei. Toisena esimerkkinä Second Life, joka ei itseäni ole vieläkään imaissut sisäänsä, kun en jaksa ylittää käyttöönottokynnystä. Silti pidän sitä mainiona ympäristönä toteuttaa myös pedagogisesti mielekkäitä toteutuksia (kuten äsken Kaisa Vähähyypän Facebookin kautta jakama matikanopetuksen juttu).

Tykkään hyvistä luennoista, parhaat saavat haltioitumaan. Silti kannatan myös aktiivista oppimista, jossa oppijat laitetaan töihin. Vaikka olenkin vuosien ajan kehitellyt portfoliotyöskentelyä arvioinnin kohteeksi, pidän vanhanaikaisia kokeiltakin hyvinä oppimistilaisuuksina, kunhan mittaamisen kohteina ei ole triviaali knoppitieto. Ajattelin muuten kerätä kaikki yhdeksän vuoden aikana tekemäni kokeet Opiskelutaitojen wikiin (jahka kesäkausi alkaa). Usein olen teettänyt opiskelijoilla koetehtävien muotoilua. Kysymisen opettelu on erittäin hyödyllistä.

Ajan innokkaasti ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamista eli oppiaineita yhdistävää oppimista, mutta en pidä realistisena oppiainejakoisuuden poistamista. Nämä toteutustavat sopivat elämään rinnatusten. Jos opiskelija ei koskaan koe oppimisprojekteja, tutkivaa, ongelmalähtöistä oppimista, tosi sääli, tosi sääli. Oma biologian ja maantiedon opettajani Tapio Rintanen opetti meitä 70-luvulla käyttäen loistavia ja mieliinpainuneita metodeja, kuten maantieteessä kirjallisuutta ja karttaoppia: Tarzanin levinneisyys Afrikassa.

Auroran koulun rehtori, tohtori Martti Hellström laittoi kriittisiä jäitä hattuun opetustoimen tietoyhteiskuntapapereita lukeville (ja tekeville): toimintakulttuurin muutos on iso asia, kaikkea ei voi siirtää verkkoon ja erityisesti itseäni puhutteli hänen muistutuksensä ikäkausipedagogiikan merkityksestä (osa 1 ja osa 2).

Samu, Senja ja Lena ovat löytäneet jotain aivan huippua sosiaalisesta mediasta oppimisen tukena. Asialla ovat ihmiset, joita kielen oppiminen kiinnostaa ja joilla on iloista intoa heittäytyä. Some on ensisijaisesti ihmisiä, ihmisten välistä toimintaa, ajattelua, puheita, kuuntelua, ideointia, kysymistä, vastaamista, yhteistö kehittelyä, tsemppaamista, vinkkaamista, auttamista.

Anja Alasilta muistutteli yritysten someviestijöille tunteiden merkitystä. Hän pohtii, että some voisi vahvistaa tunnesiteitä. Sama asia koskee myös oppimisen maailmaa. Motivaatio ja tunteet (emootiot) on tärkeä pari ja tämän parin emootio-osapuoli on liiaksi unohdettu.

Ikäkausipedagogiikkaan liittyen on tärkeää miettiä ja ymmärtää oppimisen ja oppimaan oppimisen taitoja. Tiedonkäsittelykyvyillä on rajoituksia eivätkä ihmisen tiedonkäsittelykyvyt ole eri ikäkausina samanlaisia. Aivojen kypsyminen vaikuttaa sisäiseen säätelyyn ja siten mm. tarkkaavaisuuteen. Emootioilla on vaikutusta havaintoihin. Emootioihin kuuluvat siis yleiskielen ymmärtämien tunnetilojen lisäksi biologiset aisteihin ja kehon kemiaan perustuvat tuntemukset. Mikäli ihmisen stressihormonitaso on korkealla, hänen havaintokenttänsä kapenee ja saattaa suuntautua tiettyihin ärsykkeisiin. Ihminen on sopeutuva ja aivojen plastisiteetti eli muotoutuvuus on kautta ihmiskunnan historian auttanut sopeutumaan erilaisiin toimintaympäristöihin. Erilaiset temperamenttiominaisuudet (ärsykkeisiin reagoinnin tyylit) ovat säilyneet, sillä eri ympäristöissä heikkoidet ja vahvuudet ovat erilaisia.

Some näyttää helpolta jakelukanavalta ja siksi meillä opettajilla se tapaakin olla monistenipun korvaaja ja jonkinlainen portaali omaan opetukseen. Somen ydin ei ole kuitenkaan tässä vaan vuorovaikutuksessa, kommunikaatiossa, yhteisessä tekemisessä, siinä, mitä ihmiset yhdessä luovat, tuottavat, työstävät ja jakavat. Siis yhdessä. Kyllä itse käsi sydämellä voin sanoa, että paljon paasausta on tullut nettiin laitettua, ei siis sen kummampaa kuin luokassa ovi kiinni ja nyt puhun minä täältä kateederilta, kuunnelkaa!

Sosiaalisen median lukiokurssi – vassokuu

AVO-hankkeen tuotoksia alkaa tipahtelemaan kuin kypsiä hedelmiä puusta. Tätä hedelmää on kypsytelty jonkunmoisella joukolla puolitoista vuotta. Siis somen median luokiokurssia.

Vuonna 2009 järjestin omassa osahankkeessa (Vinkkiverkko) Harppaus-opintopiirin Wikiopistoon. Tarkoituksena netitse ottaa sosiaalisen median työtavoista ja ilmiöistä työkaluineen ite. Opintopiiri ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mikä oli inspiroivaa ja johti kehittelemään jatkoajatuksia. Yksi jatkoajatuksista oli lukiolaisille kohdennettu opinto-ohjauksen näkökulmasta suunniteltu sosiaalisen median kurssi. Opinto-ohjaus tässä tarkoittaa opiskelutaitoja ja valmiudet jatko-opintoihin sekä työelämään.

Alunperin Kotkasta piti löytää toteutuskoulut ja kurssilaiset, mutta monen tekijän summana homma ei lähtenyt käyntiin. Verkostoissa on voimaa ja niinpä kokeilu polkaistiin käyntiin Turussa ja Hämeenlinnassa. Turun Päivi Luoma ja Antti Huttunen sekä Hämeenlinnan Pieta Tukkimäki-Hildén saivat organisoitua ensimmäiset kurssit pystyyn. Assistenttina ensimmäisessä toteutuksessa oli abiturientti Riku Heininen, jolle myös vielä suuret kiitokset. Riku valaisi nuorisonäkökulmaa kurssin rakenteluun. Turusta löytyi kaksi pilottivalmiudessa olevaa opettajaa, Jatta Paakkinen ja Johanna Parvinen, joille myös iso kiitos.

Homma eteni etäluentojen ja verkkotehtävien kanssa. Viime syksynä pallo oli entistä enemmän kouluilla. Turkulaiset liittivät kurssin verkkotarjottimelleen ja Hämeenlinnalaiset toteuttivat kurssin osana yrittäjyysopintoja. Hämeenlinnalaisten lopputuotos oli onnistunut tapahtumailta paikallisille yrittäjille.

Kuulin, että muuallakin on vedetty sosiaalisen median lukiokurssia, mutta en silloin saanut mitään linkkejä, josko jotain olisi somessakin löydössä. Tämä meidän toteutus on CC BY-SA 3.0 mukaisesti käytettävissä. Kesän aikana rakentelen kurssipaketin Wikiopistoon, sinne mistä kaikki aikoinaan lähti.

Somen lukiokurssin wikistä löytyy mm. opetussuunnitelma, open opas kurssin yhdenlaista toteuttamista varten, portfolio-ohjeet, arvioinnista opiskelijoille, arviointimatriisi ja käänteismentroinnin idea yrittäjyyskurssilaisille. Kaikkia sisältöjä on mahdollisuus edelleen muokata ja kehittää. Tavoitteena on valmistaa kesän rauhallisena aikana ennen lomia vielä muutama sisältöalue. Rakennettakin on jatkuvasti hyvä selkiyttää ja miettiä vaihtoehtoisia toteutustapoja. Mutta tässä on nyt ainakin jotain, mistä lähteä eteenpäin.