tiistaina, kesäkuuta 05, 2012

Somen rooli oppilaitoksissa

>> Kirjoitus on alunperin julkaistu LUOTI-blogissa.

Oppilaitosjohdon LUOTI-kesäseminaari käynnistyi. Kesäseminaarissa puhutaan kattavasti tvt:n ja sosiaalisen median roolista oppilaitoksissa. Osallistujilla on laaja kokemus ja näkemys aihepiiristä. Yhteisissä keskusteluissa haetaan avaimia toimintakulttuurimurrokseen ja pedagogiseen johtamiseen.

Oppimisessa korostuu nykyisin entistä enemmän suunnitteluosaaminen ja oppimisen muotoilu eli voidaan tietyssä mielessä puhua oppimisen designista. Lukuisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa on asiaa edistetty. Strategioita on laadittu pitkälti toista vuosikymmentä. Tietyssä mielessä tuntuu, että edistyminen on ollut hidasta. Toisaalta monissa asioissa on menty paljonkin eteenpäin – varsinkin rautaa on tullut, käyttöliittymät ovat helpottuneet, yhteydet parantuneet ja vapaa-ajan tvt-käyttö lisääntynyt.

Jokapaikan ubiikki tenologia, sähköistyvät oppisisällöt, mobiili teknologia ovat jo arkea monessa paikassa – eivät toisaalta vielä tasapuolisesti ja kaikkialla. Kaiken muun kehittämisen keskellä teknologian oppimiskäyttöön liittyvien asioiden jäsentäminen, vaiheistaminen, siirtymä edeltävistä teknologioista tuoreempiin, teknologian sulauttaminen lähityöskentelyyn, oppimisen avaaminen, oppimisympäristöjen rikastaminen. Kaikki tämä erilaisten säästöpaineiden kanssa.

Ei kommentteja: