@jjanhone kutsui @MiiaKosonen pariksi #cmadfi-chattiin 22.6. klo 14-15

Tämän blogin otsikot menevät suoraan Twitteriin ja Google+:aan. Nyt otsikoin twitteriksi. Otsikko tarkoittaa sitä, että Johanna Janhonen kutsui minut maanantaina 22.6. tunnin ajaksi juttelemaan Twitterissä Miia Kososen kanssa yhteisöjen elinkaaresta. Chat-tuokio ja aihe liittyvät sosiaalisen median verkostoissa toimivien luotsaajien eli ns. yhteisömanagerien vuotuiseen tapahtumaan, jonka nimi on CMADFI eli Community Manager Finland. Siksi tunnisteena on #cmadfi.

Tervetuloa siis maanantaina 22.6. klo 14-15 (ja myöhemminkin) seuraamaan ja osallistumaan Twitter-virtaan #cmadfi. Minut löytää Twitteristä nimellä @arongas.

Twitterissä keskusteleminen on hauskaa aivovoimistelua, sillä käytettävissä on vain 140 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Syvällinen keskustelu on suunilleen mahdotonta. Mahdotonhan on aina kiinnostavaa, joten silmää räpäyttämättä suostuin – varsinkin kun aihekin oli sellainen, johon suhtaudun kevyen kriittisesti.

Kriittinen ajatukseni kohdistuu siihen, missä määrin verkon verkostoissa on yhteisöjä. Käyttäisin erilaisia sanoja, mutta tähän ei kannata takertua liikaa tässä yhteydessä (akateemisesti kyllä). Harto Pönkä on ansiokkaasti analysoinut internetin kautta eläviä yhteisöjä ja verkostoja: laaja diapaketti vuodelta 2010 ja tiivis esitys vuodelta 2015 (lisää Sosiaalisen median käsikirjassa).

Keskustelukumppani Miia Kosonen on tehnyt lukuisia kiinnostavia diapaketteja online-yhteisöllisyydestä, ja maanantain chattiä innoittanut esitys onkin hyvä pohja twiittailulle.

Yhteisojen elinkaari from Miia Kosonen

Johannan blogista luin, että minä sain keskustelukumppanikutsun, koska "Miialle halusin kaveriksi kokeneen yhteisömanagerin, jolla on kokemusta niin yhteisöjen synnyttämisestä kuin kuoppaamisesta. Kuka siis olisikaan sopivampi kuin nettikätilö-termin tietääkseni lanseerannut Anne Rongas?" Pitää hieman oikaista: 'nettikätilö' on Kari A. Hintikan sanastoa ja sanalla viitataan verkkoaktiivisuuden alulle saattamiseen eli kätilöintiin netitse. Pitempikestoisissa prosesseissa puhutaan maailmalla mm. termeillä 'facilitating online' ja 'online community manager'. Hyviä suomennoksia on hankalaa kehittää, kun jo pelkästään sana 'online' on tuskallista kääntää.

Aihepiiri on itselleni tuttua jo viime vuosituhannelta, ajoilta ennen sosiaalista mediaa. Tein opintojeni työharjoittelussa 1998 kirjan maaseudun oppivista ryhmistä (Kasvukohtia). Samoihin aikoihin elin todeksi yhteisöllisen verkostotoiminnan, vertaisoppimisen ja kansalaisvaikuttamisen elinkaarta Alkuvoima-ryhmässä. Opiskelin tuolloin myös sivuaineena sosiaalispsykologiaa, joka selitti teoreettisesti ryhmämme kokemuksia. Noista vaiheista oli myöhemmin loppumatonta iloa niin Murroksen Tulkeissa, Vaparetkellä, Vinkkiverkossa kuin erityisesti Sometu-verkoston elinkaaren aikana.

Verkostojen ja yhteisöjen toiminnalla on aina jokin idea. Yhteisön tunnusmerkkinä onkin vahva yhteinen tavoite ja voimakas kiinnittyminen (jäsenyys) sekä tuohon tavoitteeseen että yhteisön jäseniin. Verkostossa voi havaita samaa, mutta usein lyhytkestoisesti, yksilöllisiin päämääriin sekoittuen. Ahkera yhteisöihminen saattoi entisaikaan kuulua ehkä viiteen yhteisöön, jopa kymmeneen. Nyt nettiaikana ahkera verkostoituja voi olla mukana sadoissa verkostoissa. Tuskin edes muistaa, missä.

Alkuvoima oli pieni nykyverkostoihin verrattuna, suurimmillaan postituslistalla oli muutama päälle 50 nimeä, joista noin puolet tukijoukkoja ja puolet aktivisteja. Kun nyt Facebookin aikakaudella tarvitaan oikean mielenosoituksen mobilistointiin tuhansia tykkäyksiä, me saimme tuolla pienellä Alkuvoiman joukolla muutamassa tunnissa (mukaan lukien reipas 100 km ajomatkaa) rekvisiittaa myöten sen verran varteen otettavan mielenosoituksen pystyyn, että Karhu-ryhmäkin tuli turvaamaan rauhaa. Oi niitä aikoja.

Jotkin ideat kestävät ajasta aikaan (ovat ideologioita). Jotkin tavoitteet eivät koskaan kuole. Suurin osa ideoista ja tavoitteista elää kuitenkin ajassa. Murroskohtaan tarvitaan liike, yhteinen sosiaalinen tila, jossa työstää muutosta ja vaikuttaa siihen. Toiminnan lopahtaminen on siis luonnollista. Ikuisesti kukkiva kukka ei siemennä. Elinkaaren päähän kulkeneen yhteisön ja verkoston kanssa voidaan pitää muisteloita (kuten Sometu 5 v), mikä sekin on merkityksellistä. Enimmäkseen elämää eletään eteenpäin, tulee uusia ideoita, uusia tavoitteita.

Kasvukohtia-kirjaan piirtelin tavoitteellisen yhteistoiminnan sykliä (klikkaa kuvaa, saat sen suurempana ja tekstit erottuvat). Kehä kiepahtaa yleensä useita kierroksia, joskus jonkun kohdan yli loikaten ja eri tavoitteiden osalta eri tahtiin.

Osallistujaa osallistetaan – vai ei?

Sara Sintoselta on juuri tullut uusi mediakasvatuksen aihepiiriin kuuluva kirja: Susitunti – kohti digitaalista lukutaitoa. Kerron heti, että sain kirjan käsiini kustantajalta ystävällisin toivein, että tässä blogissa siitä voisin kirjoittaa (lehdistötiedote veikkaukseni mukaan tämä Mediakasvatus.fi-sivuilla julkaistu). Olen ollut myös Sara Sintosen mediakasvatuksen kurssilla Helsingin yliopistolla. Silti en nyt tunnusta juurikaan leipäpappina tässä puhuvani, vaan ihan tosissaan joka sivulta olen saanut monta innostusta ja kirjaa on ihan pakko lukea kynän kanssa, päänsisäinen dialogi pörhältää kiitoon.

Sintonen puhuu osallisuuden ajasta ja digitaalisesta kulttuurista. Meillä on meneillään Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa Vertaisaika -kirjaprojekti. Osallisuuden aika on kiehtovan lähellä ja nyt tähän nostamani erottelu osallistuminen – osallisuus Sintosen kirjasta ja osallistaminen – mahdollistaminen Nettikansan fasilitaattori Antti Poikolalta asettuvat rinnatusten sen kanssa, mitä olemme vertaisajan merkityksellisinä käänteinä hahmotelleet (liikkeessä oleva miellekartta).

Susitunti-kirjassa Sintonen argumentoi osallistuminen ja osallisuus -termien merkittävästä erosta. Nämä pari lausetta ovat todella puhuttelevia jokaiselle opettajalle, jokaiselle mediakasvattajalle ja jokaiselle nettifasilitaattorille:

"Osallisuuden kulttuurin yhteydessä osallistuminen ja osallisuus tarkoittavat merkittävällä tavalla eri asioita. Osallistuminen tarkoittaa mukanaoloa tilanteessa, joka on usein toisten ihmisten järjestämä ja johon ei itse ole juurikaan vaikuttanut millään tavalla. Osallisuus taas tarkoittaa sitä, että on itse sitoutunut toimintaan, halukas vaikuttamaan asioiden kulkuun sekä ottamaan vastuuta myös seurauksista. Osallisuus tarkoittaa omaa kokemusta asioihin vaikuttamisesta sekä tästä kokemuksesta juontuvaa sitoutumista."

Jos nettiin avataan kommunikaatiotila, onko se todella kommunikaatioon eli yhteiseksi tekemiseen johdattava? Usein kyse on tilaisuuden järjestäjän valmiiksi paaluttamasta paikasta, jossa Roland Barthes'n termein kyse on tekstistä pienellä teellä. Valmiiksi kirjoitettu ja suljettu. Valmiiksileikitty.

Onko yhteiskunnan rattaiden ja verkkojen ulkolaidalla oleva ihminen syrjäytynyt vai syrjäytetty? Kuka on toimija, kuka toiminnan kohde? Tästä näkökulmasta AVO2-hankkeen kirjoitustyön aikana Nettikansa-osahankkeen pääarkkitehti Antti Poikola herätti hankeklangin hurmasta meitä kirjoittajia: on ihan eri asia puhua osallistamisesta ja mahdollistamisesta.

Nettikansan ensimmäinen nettitunniste oli mahdollista.fi, nettiajan kansalaisyhteiskunta. Nettikansan viimemmäisessä tapahtumassa Uunisaaressa Ossi Kuittinen Sirtrasta kyseenalaisti kansalais-käsitteen: Miksi puhumme kansalaisista? Miksi emme puhu ihmisistä? Tämä kysymys palautuu Sintosen osallistuminen ja osallisuus erotteluun. Kansalainen osallistuu, ihminen on osallinen.

Kannattaako blogikirjoittaminen näinä FB-aikoina

Sosiaalisen median suurhyöky 2005 alkoi blogeista, yltyi wikeistä ja sittemmin palvelutyyppien kirjo on kasvanut tiheää tiheämmäksi viidakoksi. Moni tuore viidakkoon sukeltava pää pyörryksissään ihmettelee, mitä palveluja kannattaisi ottaa käyttöön, kun kuitenkin ensi viikolla tulee taas tukullinen uusia ja kiiltävämpiä.

Kommentoin äskettäin erääseen somepalveluiden viidakkoihmettelyyn, että edelleen voin suositella peruslähestymisenä samoja palveluita kuin vuonna 2005. Blogit ja wikit ja jos malleja kysytään, kaksi kumpaisestakin on ollut toimivia kaikkien näiden vuosien ajan: blogeista Blogger ja WordPress, wikeistä Wikispaces ja MediaWiki.

Antti Poikola rakenteli nykyisellään Nettikansana tunnetun oppimis- ja toimintaverkoston perustuksia Mahdollista-blogiin. Blogi oli avainroolissa viime syksynä MindTrek-konferenssin yhteydessä järjestetyn Nettikansa-tapahtuman ennakko- ja jälkiaktiviteeteissa. Itse kirjoittelin oman leirinuotioni polttopuista elikäs nettikätilöinnistä kyseiseen blogiin ja viikko sitten kohtasimme Otavan Opistolla nettikätilöintipajassa, jossa nuo syksyiset bloggaukseni ovat yhtenä aineistona.

Samainen Nettikansan leiripäivä johdatti bloginuotiotulineen kirkastamaan omaa graduteemaani, joka siis on nettiverkostojen fasilitointi. Perustin syksyllä gradublogin. Eipä aikaakaan, kun sain kommenttina kultakimpaleen. Sama pieni ja vaatimaton blogi on poikinut paljon muutakin arvokasta.

Viimemmäksi bloggaamisen vaikuttavuutta olen ihastellut seuratessani Tero Toivasen näkymättömän oppimisen leimahdusta some-eloon.

Tero oli havainnut Twitterissä John Moravecin kuuluttavan tuoreimman kirjansa (yhdessä Cristóbal Cobo kanssa) pdf-version arviointia. Tero espanjantaitoisena twiittasi halukkuutta ja sai arvostelukappaleen itselleen. Kirja näkymättömästä oppimisesta osui suoraan siihen, mitä Tero oli viimeisten vuosien aikana hahmottanut eri suunnista. Muutosta ilmassa. Oppimisen menneet paradigmat ovat kypsyneet ja nahistuneet. Muutos on enemmän kuin välttämätön ja hannaavat voimat vakiintuneisuudessaan – sanon Esa Saarista lainaten – latistuksen mankeli.

Tero kirjoitti blogiin, muutamat lukivat, kannustivat innoissaan kommenteissaan, linkittivät Twitteriin ja Facebookiin, Tero perusti näkymättömän oppimisen ryhmän Sometu-verkostoon. Ainakin itse kutsuin lauman kavereitani ryhmään. Tiesin entuudestaan Pekka Ihanaisen ja John Moravecin kumppanuuden. Muistan sytyttävän innovaatiojunanodotustuokion Oulussa tammikuussa 2009, kun Pekka keroi pointtilistisesta oppimisesta ja vaikka mistä. Rajattoman oppimisen seminaari saman vuoden syksynä. Tekstin pätkiä ja ajatusluonnoksia, joita Ihanaisen Pekka linkitteli Teron perustamaan Sometu-ryhmään: yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisointi.

Moravecin ja Cobon kirjan kääntämiseen tarvitaan 5000 dollaria. Meitä on Sometun ryhmässä jo 47. Ainakin itse olen valmis lähettämään pienen kolehtisumman käännöskassaan, jos saan englanninkielisen pdf:n vastineeksi.

Blogien suuri voima on verkostosolmujen muodostamisessa. Blogiin voi linkittää, sitä seuraavat ja siihen kommentoivat saattavat kohdata toisiaan. Blogi on vaikkapa Facebookin viestivirtaan verrattuna kuin peruskallio, nettikiveen hakkaamista. Vaikka laittaisin miten hienon kommentin Facebookiin, en voi linkittää siihen. Se on ja menee. Puhumattakaan siitä, mitä oikeuksia annan palvelun ylläpitäjälle puuhailla tuottamani sisällön kanssa. Facebook on kätsä, mutta se on kuin lentolehtinen blogien ja wikien peruskalliolla. Ja tuuli puhaltaa sen pois (kuten toki lopulta kaiken).