Laivalla piirtelin Unkelon ja Tunkelin esittämään rajoja ylittävän yhteis-sometimen tunnelmien nosteissa iloitsevaa ja sivusta seuraajaa, joka näkee vain someuskovaisuuden hörhöulottuvuuden. Kumpikaan ei ole kokokuva vaan osatotuus. Silti olen vahvasti kallellaan intoilun puolelle. Se ei vahingoita ketään, saa iloiseksi ja täyttää toimintatarmolla. Into saa liikkeelle yksilön ja yhteisön flown. Eikä se ole vähämerkityksellistä. Silti viisautta on myös nurinpäin ajattelussa ja synkistelevässä epäilyksessä, jos siinä latistuksen mankeleitten maailmassa ei tarvitse elää.
Näin siis Oskarin Facebook-seinälle:
Kylmä, kova ja keskinäiskilpaileva työelämä ei tee kenellekään lopulta hyvää vaikka optioita ja bonuksia tipahtelisikin. Äärimmäisen kiinnostavaa lukea nyt netistä kriittisiä ääniä, niillekin on sijansa. Eivät kaikki ole jutellaan-kuin-vanhat-kaverit -tyyppejä, hali voi olla jollekin päällevyöryvää, mutta siinäkin on lopulta aika helppo lukea toisen vastaanottimia ja löytää yhteissävel.
Sosiaalinen media tulee toimintakulttuureihin ja vuorovaikutustyyleihin sisälle, jos annamme tilan variaatioille ja poikkipuolisuudelle. Iso paha susi ei puhku ja puhalla nurin joustavaa verkostoliimalla keskinäissidoksin kasattua. Enää ei tarvita jyhkeää kivilinnaa vaan kevytkin voi kestää myrskyn.
Olen täpinöissäni yli rajojen avautuvasta vastuullisesta ja tarpeeksi leikittelevästä yhteistyöstä. Luovaa, jos ei sekin sana olisi kaluttu loppuun.
