Kuulin eilen inspiroivan tarinan sorvista, jolla on oma Twitter-tili. Manuaalisen kammen sijaan sorvia voi ohjata tviittaamalla. Cool!
Eilen löysin vihdoin viimein opiskelukaupungista taivaallista ruisleipää. No, se olikin leivottu linnuntietä vajaan 40 km päässä kotikodistani. Hehkutin FB:ssä löytöä ja ajattelin, että voisin fanittaa myös leivän kotisivulla. Mutta voi sentään, leivällä ei ole Twitter-tiliä, ei Facebookia, eikä edes sähköpostia, jonne olisin voinut ihastuneen kuluttajapalautteeni lähettää.
Faxia olisin voinut leivälle lähettää, mutta en osaa. Minulla ei ole ollut toimivaa faxia enää vuosikausiin. Kai se jotenkin netitsekin menisi tietsikalla, jos osaisi.
Olisin ollut todella innokas mainostamaan leipää. Yli vuoden opiskelukaupungin leipätarjontaa ihmetelleenä olisin jakanut kaltaisilleni itäsuomalaisille aarteen löytöpaikan. Lähteehän tää nyt tälleenkin: Tampereen Stockmann: Koivulan leipomon Luomuleipurin jälkiuuniruisleipä (no oikeesti kirjoittavat yhdyssanan pussin kyljessä erikseen, huokaus, ja netissä näyttää olevan vielä Jälkiuuni Ruisleipä, kaksi huokausta).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit
torstaina, maaliskuuta 15, 2012
lauantaina, lokakuuta 30, 2010
Lupamaksuja vai mainoksia? Ilmaisnetti vipattaa silmissä
Verkkomainonnan alkuaikoina hyppivät, pomppivat ja räikeät mainokset häiritsivät nettisivujen hahmottamista. Nettimainonta on lisääntynyt, mutta kuten Deloitten äskeinen tutkimus antoi viitettä, ihmiset kiertelevät ärsyttävää verkkomainontaa. Epäillä sopii kyllä tutkimuksessa povattua sosiaalisen median roolikasvua mainonnassa. Suodattaminen ja ärsyttävien sisältöjen kiertäminen on helppoa sielläkin.
Toki palveluntarjoajien pitää saada osansa. Onhan lähes kaikissa lehdissäkin mainoksia, samoin televisiossa ja radiossa. Mainoksilla on tutkitusti vaikutuksia meihin ihmisiin. Emme usein edes havaitse, miten markkinointi ui mediasisältöihin ja niistä kulutusvalintoihimme. Kaupalliset radiot ovat lähestulkoon pelkkää pitkää mainosta. Yhä useammin myös elokuvat samaa linjaa.
Qaikussa oli taannoin lyhyt keskustelu siitä, miten hankalat valikot ja silmille hyppivät mainokset estävät palvelun käyttämisen. Monet somepalvelut ovat pyrkineet minimalismiin eikä esimerkiksi Google massiivisena mainostoimistona suosi vilkkuvia ja kookkaita bannereita.
Itse voisin maksaa jopa pientä käyttömaksua mainoksettomasta netistä. Tykkäisin jopa kaikenkattavasta mediamaksusta, joka sisältäisi ihan kaiken maksullisen digitaalisen informaation. Jos taustalla tulonjako perustuisi sitten sisältöjen käyttömääriin, olisi kovin kuluttajaystävällistä.
Käytän itse selaimillani (Chrome ja Firefox) Adblock-liitännäistä. Hyvin toimii. Ei ole haittaa vipattavista mainoksista. Esimerkiksi mainio SlideShare-palvelu koristaa sivujaan todella massiivisilla mainosbannereilla, mukana myös liikkuvia elementtejä, huh huh.
Tältä näyttää SlideShare ilman mainossuodatinta:
Ja tältä sama sivu näyttää Adblock-suodatuksen kanssa:
Qaikussa oli taannoin lyhyt keskustelu siitä, miten hankalat valikot ja silmille hyppivät mainokset estävät palvelun käyttämisen. Monet somepalvelut ovat pyrkineet minimalismiin eikä esimerkiksi Google massiivisena mainostoimistona suosi vilkkuvia ja kookkaita bannereita.
Itse voisin maksaa jopa pientä käyttömaksua mainoksettomasta netistä. Tykkäisin jopa kaikenkattavasta mediamaksusta, joka sisältäisi ihan kaiken maksullisen digitaalisen informaation. Jos taustalla tulonjako perustuisi sitten sisältöjen käyttömääriin, olisi kovin kuluttajaystävällistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


