Vertainen vierelläsi – siinäpä oppimisympäristön rikastaja

Yksin tekemisen aika on ohi. Tämä bloggaus on julkaistu alun perin Open Päivityksen blogissa. Open Päivitys on Suomen eOppimiskeskuksen ja sen jäsenorganisaatioiden toteuttamaa Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta, keskeisenä kohteena opetusteknologian pedagogisen käytön edistäminen ope.fi taitotaso kakkosen mukaisesti. Vielä on muutamalle alueelle tilaisuus kutsua päivittäjät paikalle.

Open Päivitys -koulutuksen ensimmäiseen tuotantokauteen kuului pieni Vertaispäivittäjä-koulutus ja koko koulutusohjelmaan on syväkoodattu vertaistyöskentelyn ja vertaisoppimisen ajatus.

Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö etenee hitain askelin, jos jokaisen on opittava yksin kaikki mahdollinen ja jos pedagogista kehittämistyötä pitää käydä sisäisellä pururadalla. Yksin tekemisen aika on kerta kaikkiaan ohi tällä saralla. Kädet eivät riitä, pää ei kestä eikä homma etene oppijoitten toimintaan, mikä taitaa olla kaikista ikävin seurannainen tuskaisesta yksinpuurtamisesta.

Toisen ja kolmannen tuotantokauden aikana Vertaispäivittäjä kuuluu koulutuskokonaisuudessa koordinaation tuottamaan tukipalveluun. Nyt syksyllä 2013 tarjotaan uusi tilaisuus aiemmin Open Päivitykseen osallistuneille, nyt koulutuksissa oleville ja kenelle tahansa kiinnostuneelle osallistua Vertaispäivittäjä-kurssille (maksuton). Ilmoittautuminen on avattu ja ajankohdat päätetty eli jokainen sessio aamuisin klo 8:30 - 9:00:

1. Johdanto to 26.9.2013
2. Mitä tehdään? ma 30.9. ja to 3.10.
3. Miksi tehdään? ke 9.10. ja pe 11.10.
4. Millaisin taidoin tehdään? ma 14.10. ja ti 15.10.
5. Miten tehdään? ma 21.10. ja ti 22.10.
6. Kuka tekee? ma 28.10.ja ti 29.10. 
7. Kohti konkretiaa ti 5.11. ja pe 8.11.

Vertaispäivittäjä-kurssi toteutetaan Adobe Connect -yhteydellä, joka toimii internetselaimen kautta. Osallistuja tarvitsee kuulokemikrofonin. Äänellä osallistuminen on erittäin suotavaa. Sessioon voi osallistua 0-100 henkilöä. Koulutuksen vetäjinä ovat Anne Rongas ja Kaisa Honkonen-Ratinen. Jokaiseen teemaan kuuluu 5-10 minuutin alustus. Sen jälkeen aihetta työstetään kerta kerralta vaihtuvilla sosiaalisen median työvälineillä, joihin osallistujien ei tarvitse kirjautua. Sessio päättyy yhteiskeskusteluun, joka toteutetaan joko kaikki yhdessä (jos osallistujia on vähän) tai pienryhmissä (jos osallistujia on paljon). Ja niin... ymmärrämme, että kellonajat ovat hankalia, kun opettajat ovat opettamassa, mutta meilläkin on töitä. Kevätkaudella vedämme varmaan saman ja silloin tarjoamme iltapäiväaikaa.

Vertaisoppimisen ja kollegiaalisen yhteistyön asioita opettajien maailmassa ja oppimisessa yleensä käsitellään myös Annen ja Kaisan vertaisradiossa.

Kevään 2013 Vertaispäivittäjä-kurssi häikäisi Annen ja Kaisan ja sulateltavaa riittää pitkäksi aikaa. Häikäisevää oli osallistujien anti, heidän ajatuksensa, esimerkkinsä, pohdintansa, näkemyksensä. Vieläkin on purkamatta kymmeniä sivuja muistiinpanoja. Vertaisradiossa kuulette näitä hedelmiä. Tervetuloa myös haastateltavaksi. Haastattelu sujuu kätevästi Skypen avulla. Tuoreimman lähetyksen voit kuunnella tästä (osallistu myös jaksojen kommentointiin Vertaisradion sivuilla):

Eikä tässä vielä kaikki! Online Educa Berliinissä kuullaan tämän vuoden lopulla AKTIIVI+ ja AVO-hankkeen edustajana Leena Vainiota vertaisoppimisesta. Leena on Irja Leppisaaren kanssa osallistunut merkittävällä tavalla Open Päivityksen koulutuskonseptin vertaistyöskentelyosion kehittämiseen. Heidän keskustelujaan aiheesta on julkaistu YouTubessa. Leenan ja Irjan kehittämä benchlearning-malli, siitä kertova konferenssipaperi, palkittiin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa.

Vertaispäivittäjän koulutusmalli on saanut paljon vaikutteita Jaakko Rantalan ja Pekka Kinnusen AVO2-hankkeessa toteuttamasta Sosiokulttuurisen innostamisen -opintokokonaisuudesta, joka on julkaistu Wikiopistossa.

Kiitoksia pitää myös jakaa Helena Aarniolle hienosta dialogipedagogiikan DIALE-sivustosta.

Vuorovaikutteisen opettamisen kuusi kultaista käskyä

Antti Hirvonen oli joukkoistanut ja koonnut eilen Storify-palveluun Vuorovaikutteisen journalismin 6 käskyä. Kooste oli niin hyvä, että idearosvoilen tähän opettamiseen (ohjaamiseen) soveltaen.

Informaatio on vapautunut. Opettaja, ohjaaja ja oppija voivat hankkia ja käsitellä tietoa entistä tasapuolisemmin erilaisten apuvälineiden, älyllisten proteesien sekä oppimisverkostojen avustuksella. Roolirajat sulautuvat samaan tahtiin oppisisältöjen sulautumisen kanssa. Mikä tahansa ympäristö voi avautua oppimisympäristöksi, oppimisprosessin toteuttamisen tilaksi. Vertaisoppiminen ja oppisisältöjen vertaistuottaminen lisääntyvät. Oppimisen kaikkiallisuus tulee näkyväksi ja konkreettiseksi.

Jotta vuorovaikutteinen opettaminen toimisi, on hyvä miettiä näitä periaatteita:

1. Älä jumitu pisteisiin ja arvosanoihin

Vaikka opetuksen ja oppimisen saavutuksia voidaan mitata erilaisilla piste- ja rankingjärjestelmillä, nämä tilannekuvaan verrattavat tulokset eivät kerro koko totuutta. Oppimisen rohkeus, sisäinen motivaatio, into ja ilo, oppijan oma eteneminen polullaan, eivät purkaudu arvosanoihin. Merkityksellinen eväs elämään on hyvä oppijaminäkuva, joka antaa voimaa ja uskoa ottaa ote omaan elämään. Rohkeus oppia auttaa näkemään asiat eri tavoin, uudesta näkökulmasta, myös epäselvissä tilanteissa.

Jääkiekkovalmentaja Kurt Lindström aikanaan testasi pelaajan mindsettiä (miten tuon nyt hyvin suomentaisi, mielen viritystä, asennetta ja tahtotilaa) näyttämällä kuvaa maalivahdista maalillaan: "Mitä näet?" Moni näki esteen, sen maalivahdin hurjissa rytkyissään. Lindström ravisteli: "Katso, miten paljon tilaa laittaa kiekko sisään."

2. Kerro, mitä teet

Kerro opetusideoistasi tai -ajatuksistasi omassa sosiaalisessa verkostossasi. Suuressa osassa tapauksista siitä on pelkästään apua. Keskeneräisiä suunnitelmia ja keskentekoisia aineistoja panttaillaan. Yleensä harva kiinnostuu opetusideoista. Ne, jotka kiinnostuvat, ovat yleensä henkilöitä, jotka vievät juttuasi eteenpäin tiedoillaan ja kommenteillaan. Jos opetat harvinaista asiaa ja aiot lyödä rahoiksi, on idea ja sisältöraakileet syytä pitää piilossa alusta loppuun asti.

Oppijoidenkin kanssa voi harjoittaa käyttäjälähtöistä oppimisen designia. Moni opettaja on ällistynyt, miten hyviä opetusideoita hyvinkin pienillä lapsilla on.

3. Joukkoista

Ota sosiaalinen verkosto apuun opetusprosessiin. Voit joukkoistaa kaikenlaisia asioita. Eräs opettaja tuskaili koekysymysten laatimisen yksinäisyyttä Google+:ssa ja hetkessä hänellä oli liuta kavereita talkooväkenä. Voit joukkoistaa diaesitysten tekemisen, ohjevideoitten laatimisen tai vaikka hyvän valmiin sisällön seulomisen netin loputtomilta hetteiköiltä. Näissä hankkeissa ei sovi unohtaa oppijoiden panoksia.

4. Kuratoi prosessia

Jaa sosiaaliselle verkostollesi se tieto, mitä joukkoistaessasi saat. Kuratoi myös oma tiedonhankintasi saman tien. Ei ole haittaa, vaikka opetuksesi valuu nettiin. Netti vastaa samalla mitalla. Kuratoinnista voi luoda osan oppimisprosessin tukirakenteita ja sopiviin kohtiin oppimistehtäväksikin kuratointi taipuu. Muista Scoop.it, Pinterest, Storify, Paper.li.

5. Arvosta apua

Kuten puutarhaa hoidetaan kastelemalla ja lannoittamalla, myös verkkoapu kaipaa puutarhurointia.  Huomaa toinen. Arvosta saamaasi apua, se ei sentään ole itsestään selvää. Jos et arvosta apua, et sitä koskaan saa. Koosta ja julkaise. Jaa saamasi herkut jalostettuna. Tämä ei tarkoita, että sinun pitäisi opettaa saman tien koko nettia. Jokunen hyvä herkku silloin tällöin riittää.

6. Palkitse

Kiitoksen sana tai peukku on nopeasti jaettu someapulaisille, samoin kasvotusten kohtaamisen tilanteissa. Ei maksa mitään, mutta poikii paljon. Kerro, miten avusta oli hyötyä ja anna avoimille tietolähteillesi krediitit. Ja kunnia sille, jolle kunnia kuuluu. Kuten tästä kuuden kohdan periaatelistan idesta, rungosta ja jäsennyksestä Antti Hirvoselle. Onnittele välillä itse itseäsikin.

Vastahangan vuori ja esteiden suo – miksi tvt on edelleen tulevaisuutta kouluissa?

Harto Pönkä pohdiskeli eilen blogissaan aihetta, jota itsekin olen miettinyt vuosikausia ja tänne blogiinkin kirjoittanut siksi. Kyse on teknologian opetus- ohjaus- ja oppimiskäytöstä. Miksi kouluissa erot kasvavat? Miksi joissakin kouluissa lasten ja nuorten saamat valmiudet eivät riitä jatko-opinnoissa ja työelämässä?

Arvopohdiskelua liidulla. Älykännyllä nettiin. Vanha teknologia toimii uuden kanssa.

Olen kuullut paljon hyviä perusteluita, mutta asia pohdituttaa edelleen. Oma suhteeni tieto- ja viestintätekniikkaan perustuu pitkälti maanviljelijätaustaani. Maanviljelijä joutuu alati tunnustamaan vallitsevat olosuhteet. Vaikka kuinka haluaisi, että asiat säilyvät sellaisina, kuin minä itse haluan, ne eivät säily. Hyvin harva enää kaskeaa tai raivaa suota kuokalla.

On totta, että kaikessa maailman kehityksessä ei ole todellista kehitystä ja oikeastaan edistys vie taakse päin (kuten teollinen maatalous). On totta, kuten moni opettaja miettii, että se nuoriso on jo muutenkin ihan liikaa koneilla. Mutta kun he eivät koneilla opi kriittistä ajattelua, medialukutaitoa, tiedonkäsittelytaitoja, yhteisöllisen oppimisen ja työskentelyn taitoja, ongelmanratkaisutaitoja... välttämättä (monet nimittäin oppivat).

Kommentoin Harton bloggausta:

Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa jokunen aika sitten lounastin suuressa suomalaisessa yrityksessä henkilöstöpuolella johtajana työskentelevän kanssa. Hän itse edusti iältään itseäni vanhempaa ikäluokkaa. Ja mikä hänen keskustelunavauksensa oli: "Ylioppilastutkinnossa pitäisi olla ryhmäkokeita ja netti käytössä." Ja samaa rataa muusta kouluoppimisen kuilusta tämän päivän työelämään. Siis ei tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan ja tulevaisuuden kouluihin.  

Kouluissa opitaan paljon oikeita asioita, mutta paljon jää oppimatta. Ops ei nytkään rajoita. Jos sen lukee huolella, se nimen omaa antaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa sitä opetusta ja oppimista, joka antaa parhaat eväät nuorisollemme elämässä eteenpäin. 

Mutta kuten toteat, kun tiukka ohjaus puuttuu, asiat eivät etene. Itse olen tätä samaa miettinyt, sillä on päivän selvää, että nämä tekniset asiat eivät ole vaikeita. Ne oppii jopa lukutaidoton lapsi, joten ne oppii myös akateemisesti koulutettu opettaja. On kyse muusta kuin teknisistä kynnyksistä, mutta niihin vedotaan, vuodesta toiseen.

Tekniikka sulautuu meidän ihmisten toimintaan. Se yhdistää meitä ihmisiä. Se auttaa säästämään luontoa (vaikka se samalla myös tuhoaa). Voimme helposti tehdä paljon hyvää sekä yksilön että yhteisön oppimisen ja toimintakyvyn hyväksi teknologian avustuksella. Enkä tässä todellakaan julista mitään teknologiauskovaisuutta. Tämän päivän paras tekniikka vapauttaa meitä tämän päivän huonoimmasta tekniikasta. Koska minulla on hyvät nettiyhteydet ja vempaimet, yksityisautoilen radikaalisti vähemmän kuin ennen. Suurimman loven haluan lentomatkailuun. Se on tuhoisin tapa liikuttaa ihmisiä ja tavaroita. Silti emme hannaa näitä teknologioita vastaan. Miksi?

Vähälläkin voidaan tehdä paljon, kun keksitään yhdessä ja toimitaan yhteen. Kyse ei ole aina siitä, että pitäisi ensin olla suuret investoinnit ja valtavat resurssit. Kyse on miltei aina siitä, että meidän pitäisi tunnustaa tosiasiat ja sopeutua yhteisvoimin siihen, missä nyt olemme ja minne matkamme kulkee. Ihmiskunnalla on edessään suuria ongelmia. Miksi ihmeessä edelleen räpiköimme tätä totuutta vastaan? Meidän on kyettävä maailmanlaajuiseen ongelmanratkaisuun ja yhteistyöhön, jos haluamme, että tämä pallo hengittää. Emme me voi tätä työtä tehdä ilman tieto- ja viestintätekniikkaa.

Kuten Teemu Arina niin osuvasti kiteytti MindTrek-konferenssissa pari viikkoa sitten: Olemme tavoitelleet itsenäisyyttä ja itsellisyyttä (independence). Nyt olisi aika tavoitella keskinäistä riippuvuutta (interdependence). Tai kuten Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa pohdimme: kohti vertaisaikaa.

Kyse on jatkossakin työstä ja toimeentulosta, mutta myös toinen toistemme ja Maan huolehtimisesta. Teknologian kestävä käyttö pitäisi liittää kouluissa muihin aktiivisen ja vastuullisen kansalaisuuden taitoihin. Tiedän, että tehtävä on hankala ja nykyisin kaikkea arvopohjaista ja eettistä varotaan, ettei loukata ketään. Varoessamme menetämme intomme, ilomme, ideamme, innovoimamme.

Omissa mietteissäni olen päätynyt siihen, että suuri syypää vastahangan vuoreen ja esteiden suohon on se, että koulussa opettaja tekee työtään yksin ja opiskelija opiskelee yksin. Yksin suuressa joukossa. Vertaisuus ja verkostot puuttuvat. Kaikilla on taakka selässään ja vielä kivireki päälle.

Se, mistä Harto puhui paljon, yhdessä tekemisen mullistus, ei ole laajassa mittakaavassa edelleenkään totta. Pelätään, varotaan, ei jakseta. Syy ei ole kenenkään yksittäisen opettajan vaan koko rakenteen. Siksi muutos on niin hidas ja vaikea. Suomessa toteutettiin peruskoulu, suuri rakenteellinen uudistus. Kyllä meillä on mahdollisuuksia tehdä jälleen jotain samaa, jos vain tahdomme. Rakenteita on uudistettava – Karthago on tuhottava.

Kannusta kaveri päivässä

Ihastelin Linda Saukko-Raudan, Nina Rantapuun, Aarne Hagmanin ja Eero Nukarin jakamia sisältöjä ja tuumiskelin G+:n viestivirtaan:

Miten avointa lisenssoitua sisältöä verkkoon tuottava (esim. opettaja) pääsisi nolotuskynnyksen yli? Monilla olisi mistä jakaa. Esteenä ei ole enää muu kuin se, että mokaaminen pelottaa.
Oma kokemukseni on, että paljon auttaa se, kun ajattelee, miten paljon netissä on tavaraa ja miten harva yleensä edes löytää mun juttujani. Toinen on ajatus siitä, että vain tekemällä oppii ja palautelinkki joka paikkaan, jotta joku avulias voi auttaa korjaamaan virheeni. En ole ainut erehtyväinen ihminen.
Toinen kokemukseni on keskinäisen kannustamisen lisääminen. Hyvää palautetta, kiitosta ja rohkaisua kaipaa lapsen lisäksi myös aikuinen.

Pienillä sanoilla voi saada paljon aikaan oikein ajoitettuna: joko tappaa innostuksen tai asentaa siivet selkään.

Aarne Hagman pohdiskeli Vinkkiverkossa tuota noloksi tuntemista. Kannustetaan toisiamme ja otetaan itsemme vähemmän vakavasti. Tuloksena on yhteinen keko, josta jokainen hyötyy enemmän kuin yksin tuhertamisesta.

Voin olla väärässä ja siksi kuuntelen herkin korvin sinua

Vertaisaika-kirjaa pohjustava keskustelu on ränsynnyt mielenkiintoisiin suuntiin. Eräs juonne Qaikussa lähti liikkeelle kärjistetyistä ajatuksista pomottamisen ja fasilitoinnin eroista. Twitterissä puhuttiin sekä kuuntelemisesta että johtajuudesta ja vallanhalusta. Facebookissa pohdittiin häpeän tunnetta.

Summasin alustavasti käytyä keskustelua Qaikussa:

Edellisestä muotoutui ajatelma siitä, että hyvä yhteisömanageri, nettikätilö tai verkostofasilitaattori asettuu alttiiksi ja hänen on siedettävä asemansa mukana tuoma tilanne, jossa hänen ei ole viisasta olla aina puolustamassa omia mielipiteitään, koska niin tehdessään hän joko sulkee erimielisten suut (meillä on taipumus hakeutua samoin ajattelevien seuraan) tai petaa maaperää leimahdukselle, jossa asiat kärjistyvät.

Yhteisöllisen luovuuspotentian vapauttamisessa on tärkeää antaa riittävän laaja pelikenttä. Yhtenä vaanivana ongelmana on sisäryhmän syntyminen, jolloin itsensä ulkoryhmään tuntevat sulkevat suunsa tai heitä ei kuunnella. Kuitenkin juuri heillä voisi olla tärkeää sanottavaa – sellaista, jolle sisäryhmä on omassa keskinäisessä kehumisessaan tullut sokeaksi.

Maarit Mäkinen kirjoittaa väitöskirjassaan Digitaalinen voimistaminen yhteisöjen kehittämisessä (s. 133): "Vuorovaikutus on kehityksen edellytys niin yhteisök´jen sisällä kuin niiden välillä. Vaikka esimerkiksi internet mahdollistaa vuorovaikutuksen tehokkaammin kuin aiemmat viestivälineet, yhtenä negatiivisena kehityssuuntana voi olla yhteisöjen fragmentoituminen sisäryhmiin ja ulkoryhmiin, samanmielisyyden korostaminen sekä vuorovaikutuksen puuttuminen yhteisöjen väliltä. Yhteisöjen välisen vuorovaikutuksen puuttuminen voi johtaa näkemysten erilaisuuksien kärjistymiseen ja vihamielisyyteen."

On tärkeää kyetä kuuntelemaan, kuten @peeii:n (Pekka Ihanaisen) Twitterissä kirjoittamat ohjeet viisaasti opastavat: "Kuuntelun haasteet pamahtivat mieleen, kun taas kerran luin Peavya, joka lainaa Kierkegaardia. Miten nää 1-6 menisi vertaisajassa?"

1) kuuntele ihmistä hänen omasta näkökulmastaan; 2) kuuntele ennakkoluulottomasti ja anna kuulemasi tehdä itseesi vaikutus.
http://twitter.com/peeii/status/77063862314209280

3) ole kärsivällinen, kunnioittava ja suhtaudu toisiin tasa-arvoisesti
http://twitter.com/peeii/status/77064228112039937

4) aloita sieltä, missä toinen/toiset on/ovat, älä siellä, missä odotat, oletat tai haluat toisen/toisten olevan.
http://twitter.com/peeii/status/77064642396037120

5) tule tilanteeseen tietämättömyyden tilassa, anna toisen/toisten opettaa itseäsi
http://twitter.com/peeii/status/77065049738452992

6) hillitse turhamaisuutesi, tärkeytesi ja tarpeesi pönkittää omaa arvoasi.
http://twitter.com/peeii/status/77065254173024256

On toisaalta myös tärkeää ottaa kantaa, kuten @Ile mainitsi isänsä neuvoneen:

"Faijani on joskus sanonut, että kasvattaminen on kannanottoja ympärillä tapahtuviin asioihin. Näin syntyy kuva, mikä on oikein/väärin, mihin kannattaa pyrkiä jne. Ehkä jotain samanlaista ideologiaa voisi soveltaa myös johtamisessa, vaikka sitä ei kasvattamiseksi sanotakaan."

Jos yrittää olla myötäsukaa kaikkien kanssa, ei synny todellista keskustelua.

"Voin olla väärässä." Miten vaikea onkaan omaksua asenteenaan tuo lähestyminen eli tehdä nähtäväksi, miten asian ymmärtää, miten siihen suhtautuu, missä näkee toivottavan etenemissuunnan, MUTTA silti on herkkänä sille, miten muut argumentoivat, mitä mieltä muut ovat ja millaisia vaihtoehtoja muut kehittävät.

Vertaisaika – yhdessä tehty netitse

Me, met, myö...

Vaikka kesäkärpäset eivät vielä taajaan pörrää, yrittelen yhdellä iskulla montaa kärpästä. Töissä rakentelemme parhaillaan verkostomallia koulutushankkeen toteuttamiseen. Opiskelurintamalla tutkailen tiiviiseen tahtiin nettikätilöintiä eli sitä, miten saadaan melko avoimessa toimijaverkostossa aikaan tavoitteellinen prosessi.

Samaa aihepiiriä käsittelee kesäharrastus, jota teemme Tuija Aallon ja Kari A. Hintikan kanssa. Kirjoitamme nimittäin opasta nettitalkoistamisesta ja muusta verkkovälitteisestä yhteistekemisestä, jota on nimitetty mm. crowdsoursing, sorsastaminen, joukkouttaminen tai verkkofasilitointi. Opas antaa eväitä sekä järjestöissä, yrityksissä että vapaammissa nettiverkostoissa toimiville.

Jos aihe kiinnostaa, voit seurailla keskustelua, kommentoida ja siten myös osallistua oppaan tuottamiseen. Varsinaista tekstiä julkaisemme myöhemmin, mutta asiaa möyhennämme ja lannoitamme, kuten kunnon kylväjät konsanaan:

• Vertaisaika-blogissa ilmestyy aihepiiriin liittyviä tekstejä,
• ideoita imuroidaan myös Facebookista, 
• Twitteristä ja 
• Qaikusta, 
• nettihubina vertaisaika.fi ja
• aihepiirin linkkejä talletan Diigoon tunnisteen vertaisaika alle.

Vertaisajan tunnuskuvan tarina löytyy blogista.

Vertaisaika – inhimillisyyden ja joukkoälyn kevätkesää

Luen kahta tietyllä tavalla toisistaan kaukana olevaa kirjaa, joilla on silti jotain syvästi yhteistä. Toinen on Maria Azuan The Social Factor, jossa IBM:n johdossa työskentelevä kirjoittaja luotaa informaatioajan jälkeisen yhteisöjen ja verkostojen ajan mukanaan tuomia muutoksia niin yhteiskunnallisella, kulttuurisella kuin tuotannon tasolla. Tulokulma on siihen, kuinka liiketoimintaa ja voittoa tehdään yhteisöjen ja verkostojen aikana.

Maarit Mäkisen väitöskirja Digitaalinen voimistaminen paikallisten yhteisöjen kehittämisessä taas kantaa huolta marginaaliin jäävistä, niistä, joilla ei ole usein edes omia toiveita siitä, miten he pääsisivät mukaan verkostoihin ja tämän ajan yhteisöihin. Mäkinen esittelee mahdollisuuksia ja sitä, kuinka nämä mahdollisuudet ovat jääneet toteutumatta esimerkiksi siksi, että ne on tarjottu ylhäältä alas tai ilman kulttuurista ymmärrystä.

Mäkinen ei ole kuitenkaan teknologiaskeptikko vaan harjoittaa tervettä kritiikkiä. Viestintäteknologia voi silloittaa ryhmiä, lisätä vuorovaikutuksen verkostoja ja antaa eväitä eteenpäin (s. 131):
"Digitaalisilla silloilla, kuten koulutuksella, välineillä ja sopivalla ohjauksella, voidaan lisätä tasa-arvoisempaa kehitystä."

Mäkinen on tehnyt kunnioitusta herättävän kymmenvuotisen työn väitöskirjansa kanssa, jonka aineisto on kerätty Suomen lisäksi Yhdysvalloista, Brasiliasta ja Keniasta. Azuan näkökulma on globaalissa verkottuneessa ja liikkuvassa työssä, jossa informaatiotulvasta on tullut taakka samalla kun se on välttämätön tuotannon tekijä ja nerokkain keino päästää tuottavat ja luovat voimat valloilleen on joukkoäly, vertaisten ja verkostojen voima.

Azua käyttää tästä ajasta nimitystä Social Age. Äsken käänsin sen mutkikkaasti yhteisöjen ja verkostojen aika. Mielestäni kumpikaan ei ihan täsmälleen sovellu käännökseksi. Yhteisöllinen kulttuuri sellaisena kuin se edelleen monissa maailman kolkissa näyttätyy, on rajoittavaa, vaikka me yhteisöistä puhuessamme vaivummekin idylliseen nostalgisointiin. Yhteisö syntyy tiettyjen kehysten sisälle ja niiden sisällä olemme me, muualla ovat muut.

Mäkinen kuvailee nettiajan negatiivisimmillaan johtavan fragmentoitumiseen, sisä- ja ulkoryhmiin, samanmielisyyden korostamiseen ja yhteisöjen välisen vuorovaikutuksen puuttumiseen (vähän samantapaisia pohdiskelin MindTrekin aikaan Nettikansan nuotiotulilla viime syksynä).

Mäkinen listaa neljä verkkoviestinnän ja vuorovaikutuksen aluetta, jotka ovat keskeisiä aktiivisuuteen ja osallistumiseen voimistumisessa (s. 134):

• infomaatiota jaetaan, ei väin lähetetä yksisuuntaisesti,
• kannustetaan erilaisten näkemysten julkaisemista,
• edistetään tasa-arvoista keskustelua,
• lisätään vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Mäkinen jatkaa edelleen avointen verkostojen merkityksestä: "informaatio karttuu, sitä voidaan korjata ja sitä voidaan potentiaalisesti käyttää ilman että se samalla vähenee keneltäkään".

Mietiskelin sanaa, jolla tätä informaatiotulvasta yhteisölliseen informaation käsittelyyn ja tiedonrakenteluun siirtymisen aikaa, Azuan mainitsemaan Social Age, voisi kuvata. Kuten tälle ajalle tyypillistä, ajattelin asian ääneen Twitterissä. Sain mukavia vastauksia ja yhden omasta mielestäni puhuttelevan ja puhumisen arvoisen: Vesa Ilolan käännösehdotus oli 'vertaisaika'. Ja totisesti, kaiken maailman murheen ja ikävien uutisten keskellä, voin yhtyä Tero Toivosen idealismiin: "Olen ehkä yltiöoptimistinen, mutta luulen, että olemme yhteisöllisyyden ajan ovella."

Me elämme yhteisöllistyvää aikaa. Lieveilmiöitä on paljon, vahvasti sisäpiiriytyvää yhteisöllisyyttä ja tiukkoihin rajoihin linnoittautuneita yhteisöjä nousee. Mutta samalla myös sosiaalista virtaustilaa syntyy, minkä on selvästi havainnut myös Suomi-somen opeverkostoissa: yhteiskehittely, tsemppihenki, auttaminen, vinkkaaminen, kaverin loistoaatosten levittäminen, yhteiskehittely, kollektiivinen asioiden nuuskinta... kaikkea tätä tapahtuu joka päivä. Olemme jonkun hyvän jäljillä. Vertaisajan hermolla.

Mielenkiintoista liikehdintää on monella suunnalla. Ryhdyin listaamaan tähän, mutta pyyhin pois, koska en halua unohtaa ketään enkä pysty luettelemaan kaikkia. Kevätkesältä vaikuttaa tällä aluella vaikak toden nimissä on aina oltava hiukan skeptinenkin netin ja verkostojen kanssa. Sellaista elämä on, suolaista ja makeaa.