Näytetään tekstit, joissa on tunniste wiki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wiki. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 04, 2014

Voiko Wikipediaa käyttää opiskelussa?

Lähde: CC BY Andjam79
Wikipedia ei ole luotettava lähde, koska kuka tahansa voi kirjoittaa sinne artikkelin. Opettaja ei uskalla tästä syystä sallia Wikipediaa lähteenä. Opiskelijaa ohje hermostuttaa: mistäs asioita sitten voi etsiä tutkielmiin, jos ei Wikipediasta?

Suosittelen jokaiselle opettajalle hetken pysähdystä Wikipedian äärelle. Olen koonnut tähän muutamia näkökulmia.

Wikipedian luotettavuus

Tietosanakirjat ovat kadonneet Wikipedian myötä. Tietosanakirjojen toimitus ja asiantuntijakunta toimivat aikoinaan tiedon etsijän suuntaan luottamuksen lähteenä. Joku oli seulonut ja tarkistanut. Painotuotteen hitaus ja maailman muuttuminen toki toivat aina tarpeen päivittää tietoja ja uudistaa tietosanakirjoja. Muuttuvan tiedon lisäksi tietosanakirjoihinkin pujahti virheitä.

Wikipedia herättää epäily siksi, että kuka tahansa voi kirjoittaa siihen (ellei ole saanut porttikieltoa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Wikipediaan voisi kirjoittaa mitä tahansa. Taustayhteisössä on monenlaisia wikipedistejä.

Artikkeleita tarkistetaan, niistä annetaan palautetta, niistä kiistellään ja niitä luokitellaan. Lähdemerkintöjen puutteista huomautetaan, ja artikkeleiden kypsyysasteesta tehdään merkintöjä, kuten "Artikkeli on tynkä". Luokittelulla pyritään siis antamaan lukijalle apua luotettavuuden ja artikkelin merkityksen arviointiin. Esimerkiksi suomenkielinen artikkeli Wikipedian opetuskäytöstä on luokiteltu mielipidekirjoitukseksi ja artikkelin alussa kerrotaan selkeästi, että se ei ole virallinen ohje.

Kirjoituksia ja ladattuja sisältöjä valvotaan paitsi taustayhteisön ihmistyön avulla myös automaattisten bottien avulla. Jokaisesta artikkelista tallentuu muokkaushistoria ja jos tutkit tuota sivua, näet varsin monen artikkelin taustalla bottien tekemiä muutoksia. Wikipediassa voidaan myös sulkea käyttöoikeuksia IP-osoitteelta tai käyttäjätunnukselta.

Wikipedian luotettavuusongelma on toki ilmeinen. Suosituista asioista kirjoitetaan paljon. Harvinaisten asioiden harrastajat voivat kirjoittaa todella syvällisiä ja asiantuntevia artikkeleita. Mutta toisaalta Wikipediasta saattaa puuttua paljon sellaisia artikkeleita, joita perinteiseen tietosanakirjaan olisi otettu mukaan luomaan kokonaiskuvaa jostakin ilmiöstä tai tapahtumaketjusta.

Jos löydät Wikipediasta virheen, korjaa se sen sijaan, että valittaisit Wikipedian epäluotettavuudesta. Toimeen tarttuvien korjaajien määrä lisää luotettavuutta, vaikka kielialue olisi pieni.

Aina kannattaa vertailla eri kielialueiden artikkeleita keskenään. Wikipedia-artikkelin vasemmasta reunasta löytyvät linkit vastaaviin vieraskielisiin artikkeleihin.

Wikipedia-artikkelin kirjoittaminen oppimistehtävänä

Wikipedian blogissa brasilialaisprofessori Juliana Bastos Marques kertoo, mitä hän oivalsi hyödynnettyään opetuksessa tehtävämuotona Wikipedia-artikkelin kirjoittamista.

Juliana Marquesin taka-ajatuksena artikkelinkirjoitus- ja korjaamistehtävässä oli osoittaa opiskelijoille Wikipedian asema lähteenä eli ettei se ansaitse lähdeteoksen asemaa puutteidensa vuoksi. Hänen näkemyksensä laajeni kuitenkin samaan aikaan sattuneiden Wikimediasäätiön aktiviteettien vuoksi: julkaistiin säätiön Education-ohjelma ja järjestettiin korkea-asteen opetuksen Wikipedia-kokous.

Juliana Marques kiteyttää opiskelijoiden saaman opin siihen, että vaikka he eivät jatkossa enää koskaan kirjoittaisi itse Wikipediaan, he saivat kokemuksen siitä, miten tieto ylipäätään ei koskaan ole valmista ja lopullista ja että aina kaiken tiedon suhteen vaaditaan kriittistä arviointia.

Viron lukiolaisia kannustetaan oikein opetusministeriön tuella kirjoittamaan Wikipedia-artikkeleita. Kaarel Vaidla kertoo projektista elokuussa 2014 Johanna Janhosen taltiomalla videolla. Viro osallistuu myös Wikimediasäätiön GLAM-projektiin, jonka tavoitteena on lisätä aineistojen vapaata saatavuutta (Open Access). GLAM tulee sanoista galleries, libraries, archives, museums. Myös muut organisaatiot voivat olla mukana GLAM-projektissa.

Ei lähteenä mutta tiedonhaun apulaisena

Wikipediasta löytyy siis sekä vaatimattomia että huippuartikkeleita. Tietosanakirjaa ei sallita akateemisena lähteenä, joten on loogista, ettei myöskään Wikipedia ole sitä. Toisaalta on aihepiirejä, joiden tieteellinen tutkiminen luontevasti sisällyttää Wikipedian aineiston keräämisen yhdeksi kohteeksi. Versiohistorian vuoksi Wikipedian kautta on mahdollista tarkastella esimerkiksi jonkin tuoreen käsitteen kehittymisen historiaa. En siis haluaisi tyrmätä kategorisesti Wikipediaa akateemisena lähteenä.

Se, miten nuori opiskelija voi parhaiten hyödyntää Wikipediaa opiskelussa, liittyy tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Monille tuottaa suurta tuskaa oivaltaa hakusanoja. Joillakin nuorilla vähäisen lukemisen vuoksi voi olla suppea sanasto eikä omatoimisesti löydy korvaavia ilmaisuja, joita tehokkaassa tiedonhaussa tavittaisiin.

Kuten Carita Kiilin väitöstutkimus jokunen vuosi sitten todisti, tyypillisesti lukiolainen hakee tietoa internetistä niillä sanoilla, joita opettajan tehtävämuotoilussa on annettu. Ja kuten monet opettajat ovat kokeneet, aika usein yksinkertaisesti kirjoittamalla kysymyksen sellaisenaan Googlen hakukenttään. (Käsi pystyyn, kuinka moni opettaja tuntee Googlen tarkennetun haun tai Google Shcolarin?)

Wikipedia-artikkelilla on kolme tärkeää ominaisuutta tiedonhaun auttamisessa:
  1. Artikkelista saa yleiskuvan aiheesta. Yleiskuvaan liittyy rinnakkaiskäsitteistön ja alakäsitteiden löytyminen.
  2. Artikkeleihin kuuluu yleensä lähteitä (artikkelin lopussa, lähdeviitteinä), jolloin Wikipedian kautta voi löytyä keskeisiä ja hyviä akateemisesti hyväksyttäviä lähteitä (silti on tärkeää muistaa lähdekrittiikki myös Wikipedian lähteiden suhteen, usein tätä keskustelua käydäänkin artikkelin taustalla).
  3. Artikkeliin on linkitetty eri kielten vastaavia artikkeleita, joista voi löytyy laajempia ja parempia tekstejä, vieraskielisiä hakusanoja ja lisää hyviä lähteitä.
Mainio apulainen käsiteavaruuden hahmottamiseen on Wikimindmap, joka ei tosin toimi suomeksi, mutta käytössä ovat mm. englanti, ruotsi, saksa ja ranska. Tekemällä haku tutkittavasta aiheesta Wikimindmapillä, löytää helposti useita tulokulmia asiaan.

Esimerkiksi sanalla 'climate', englanninkielinen Wikimindmap tuottaa tällaisen tuloksen (kuva alla) (EDIT 20.5.2020 uudistunut hakupalvelu Wiki2Map, valitse vasemmasta yläkulmasta oikea kohde, kuten englanninkielinen Wikipedia, opitiona on italiankielinen):

Wikimediasäätiön muut projektit

Wikipedian taustalla on Wikimedia-säätiö. Säätiön projektien perusperiaatteena on aineistojen avaaminen, ja tähän käytetään sisältöjen lisenssointia. Wikimediasäätiön muista projekteista löytyy erittäin hyödyllistä aineistoa opetukseen. Näistä opetuskäyttöön tähdellisimpiä lienevät:

Tekstityypin tunnistamisen taito – Wikipedian sisarilmiöt

Wikipedia on poikinut rinnakkaisia kulttuurisia ilmiöitä. Olen itse pitänyt tärkeänä sopivassa asiayhteydessä ottaa näitä esille osana medialukutaitoa.

Olemme pitäneet esimerkiksi lukiolaisten kanssa keskustelutuokion erilaisista maailmankuvista, tiedosta ja ihmisen suhteesta tietoon ja lähestyneet aihetta vertaamalla Wikipediaa ja Conservapediaa. Näiden avulla syntyy mielenkiintoista keskustelua. Ulkoasu ei vielä luonnehdi tietoa. Tietoa voidaan käyttää moniin tarkoituksiin (tässä yhteydessä on helppo puhua myös siitä, miten historia kirjoitetaan yhä uudelleen ja usein voittajien käsialalla, jopa niin, että valokuvista poistetaan henkilöitä.)

Toisenlaisen kulttuurisen tulokulman Wikipediaan antaa tutustuminen Uncyclopediaan ja sen erikielisiin variaatioihin, joista suomalainen Hikipedia ei ole vähäisimmästä päästä. Parodia on taitolaji ja vaatii älyä. Olen suositellut esimerkiksi englanninkielistä Uncyclopediaa erinomaisena kielitaidon verryttelynä niille, jotka ovat kielessä hyviä. Monimerkityksellisyyden ja intertekstuaalisuuden oivaltaminen on vaativaa (minkä vuoksi Simpsonista menee kaltaiseltani perusenglannin taitajalta ohi valtavan paljon).

Kirjavinkki:
Aihetta voi pohtia lisää mm. tutustumalla artikkelikokoelmaan Silmät auki sosiaaliseen mediaan, jonka julkaisivat 2011 Tietotekniikan liitto ja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

- - - - - - -
EDIT-osasto

Kerään tähän kommentteja bloggaukseen liittyen.

Twitterissä L.Karppi kommentoi: "Wikipedian artikkeleiden pitäisi pohjautua lähteisiin, ensikäden artikkeleita ei pitäisi olla. Lähteiden tsekkaus tehtävä." Ja jatkaa: "Opiskelijat pitäisi saada tutkimaan alkuperäislähteet ja se, onko tieto otettu niistä oikein." Ja edelleen: "Monelle se, että todella kuka tahansa voi muokata, on outoa. Siksi komppaan sitä, että jokainen kokeilisi itse. Avaa silmiä."

Twitterissä TuulaP muistuttaa, että Wikipedia antaa kontekstin, se (tai Google) ei saisi olla ainut tiedonhaun väylä. Aina pitäisi itse tarkastaa viitteet. On myös otettava huomioon kouluaste.

Vesa Linja-aho on blogannut 28.5.2014 Wikipediaan artikkeleita kurssityönä - eli mitä jos koulussa tehtäisiin jotain hyödyllistä? Aiheesta virisi tuolloin myös vilkas keskustelu TVT-opetuskäytön Facebook-ryhmässä.

maanantaina, syyskuuta 15, 2014

Juhlabloggaus – 10 vuotta blogosfääreissä

Elokuun 9 päivä tuli kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun bloggasin ensimmäistä kertaa. Olisiko pitänyt hehkutella ja historiaa kirjoittaa? Yritin, mutta tuntui omakehuisen tympeältä. Jäi puolitiehen.

Silloinen mullistus 2004 oli se, että kuka vain saattoi maksuttomasti perustaa itselleen tai asialleen sivut, joita päivitettiin selainkäyttöliittymän kautta. Siis ei enää kalliita tai mutkikkaita sovelluksia verkkosivujen luontiin ja sivu sivulta FTP-ohjelman avulla palvelimelle siirtämisiä. Wau!

Se oli se Web 2.0. Sittemmin ryhdyttiin puhumaan sosiaalisesta mediasta (social media). Jussi-Pekka Erkkolan gradussa 2008 käsite määriteltiin suomeksi.

Silmiini osui juuri Jani Liljan raikas bloggaus 17.6.2014: Sosiaalinen media on kuollut. Web 2.0, sosiaalinen media tai some – nuo kaikki ovat olleet ilmauksia, joilla siirtymäaikana olemme pystyneet erottelemaan viestinnän ja vuorovaikutuksen uusia muotoja vanhoista. Koko erottelu on vihdoin aikansa elänyttä.

Tämän blogin ensimmäinen arkistointi internetiä säilövään Internet Archiveen on 27.10. 2006 ja vekkuli huomio: bloggailin tuolloin myöhempien vuosien opintojeni professorin Frans Mäyrän blogista (Frans goes blog). Tuossa alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy sivupalkissa kuvake ensimmäiseen wikiini, jonne kirjoitin siitä, miten blogilla voi oppia. Nämä kaikki ovat edelleen saatavilla verkossa. Jännää.

Tämä blogi syintyi kevättalvella 2006 oikeastaan vain etäesitykseksi Tampereelle, jonne minua pyydettiin kertomaan blogien opetuskäytöstä. En voinut mennä, koska olin kiinni opetustyössä. Ehdotin etäesitystä. Päivi Jokitalo näytti vihreää valoa. Diaesitykseni (jossain kätköissä minulla on myös video): 5.5.2006. Näemmä yritin jo silloin kertoa, miten kätevästi informaatiovirtoja voi ohjata ja koota RSS-syötteiden avulla. Vaan voih, tuo kätevyys on edelleen niin tuntematonta.

Sanat 'sosiaalinen media' ja 'some' voitaisiin kai jo siirtää sanojen hautausmaille. Jos ei heti, niin piakkoin. Vihdoin.



keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Yhteinen työskentelywiki

Edistyneemmillä työpaikoilla alkaa jo olla arkea yhteisesti käsiteltävän informaation käsitteleminen wikissä tai vastaavassa yhteisesti editoitavassa nettipaikassa. Sähköpostitse viestit siroavat ja versiot sekoavat. Kun wikitekniikka tulee tutuksi, perustaminen käy tuota pikaa. Alku voi olla luonnosmaista, sillä kaikkea voi järjestellä uudelleen.

Eri wikialustat vaikuttavat hieman sisällön organisointiin. Itse olen viehättynyt Wikispaces-wikiin, vaikka se ei olekkaan kaikein hienostuneimpia wikiympäristöjä. Olen viime vuosien varrella laitellut opasteita, vaikka ympäristö on päivittynyt, näillä kyllä pääsee alkuun.

Syksyllä olimme Lammilla pari päivää kehittämässä AVO-hankkeen tulevia juttuja. Hämeenlinnalaisilla oli toive opettajien täydennyskoulutuksesta. Ajatuksia sinkoili. Saman tien avasin wikin yhteistä kehittelyä varten. Koulutusta toteutti 4 kouluttajaa, mukana oli myös 2 paikallista koordinaattoria ja hankkeen seurantatutkimuksen tekijä.

Joskus aikaisemmin olemme kollektiivisessa koulutussuunnittelussa erottaneet kurssiwikin ja suunnitteluwikin tai blogin, mutta kannatan sitä, että suunnittelu on avoimesti samassa paikassa, johon koko koulutus rakentuu. Hämeenlinnan koulutuksen kohdalla käytimme keskustelusivua keskinäiseen viestintään ja jälkeenpäinkin ajatellen tuntuu hyvältä ratkaisulta, että kaikki on samassa paikassa.

Unelmani on, että nuoremmatkin opiskelijat uskaltaisivat mukaan kurssiwikin rakenteluun. Nyt hämeenlinnalaisille ja turkulaisille (kevään tullen kotkalaisille) on tarjolla sosiaalisen median koulutusta. Sisältöjä laaditaan wikiin... vapaaehtoisia rakentelijoita ei vielä ole näkynyt, mutta firmani on palkannut lukiolaisen assistentiksi ja hän on kirjoitellut wikiin. Olen pitänyt tätä työtapaa oivallisena, assistentin kanssa vaihdettiin ajatuksia myös Google Wavessa, joka jo nykyisellään sopii ihan kohtuullisesti pienimuotoisiin yhteiskehittelyihin.

Sometu-verkoston wikistä on tullut jo ihan kelpo paikka erimuotoiselle yhteistyölle. Esimerkiksi ITK-päivien valmistelut on hoidettu ilman fyysisiä tapaamisia. Valtakunnallisen ryhmän olisi todella hankalaa työstää yhteisiä dokumentteja ilman jaettua verkkotilaa.

Opintojen kurssitöitä on syksyn aikana tullut tehtyä jo useaan otteeseen kollektiivisissa verkkopaikoissa, kuten tämä uudet lukutaidot kurssin blogiwiki eli siis wiki aiheesta blogit.

AVO-hankkeessa sisäisenä työvälineenä on wiki. Sähköposteja lähetetään kohtuullisen harvoin. Kaikki tietovaranto sekä oleelliset keskustelut pyritään hoitamaan wikin avulla. Laajassa suuren käyttäjäkunnan wikissä tarvitaan organisointia ja jäsentämistä. Hankkeessa onkin yhtenä tavoitteena koota kokemuksia wikityöskentelystä. Oppeja jaetaan myös Wikikirjastoon kollektiivisesti tuotettavaan Viisautta wikin tekoon -verkkokirjassa.

Wikin tapaan toimiva Etherpad on tosi kätevä. Sen oivallisuus on nopea perustaminen, mahdollisuus kirjoittaa yhdessä yhtä aikaa (vielä Google dokumenttia notkeammin, eri kirjoittajien tekstit näkyvät eri väreillä), tekstitilan vierellä oleva chat-ikkuna sekä helppo kelaaminen varhaisempiin vaiheisiin. Google on ostanut Etherpadin, joten saa nähdä, miten palvelulle käy.

Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä toteutettiin artikkelin kirjoittaminen konferenssiosallistujien ja nettiväen voimin. Kirjoitin tuoreeltaan tapahtumablogiin kuvauksen, joka tässä alla:
Esko Lius laittoi alulle tämän blogin sosiaalisen median tulevaisuutta koskeneen herätetekstin innottamana yhteisöllisen kirjoittamisprosessin uuden wikimäisen Etherpad-verkkopalvelun avulla. Etherpad mahdollistaa usean henkilön yhtäaikaisen kirjoittamisen, mitä tavallinen wiki ei tee.
Kollektiivisessa kirjoittamisprosessissa on työstetty aihetta Sosiaalisen median tulevaisuus opetuksessa. Nimeltä mainiten tekstin tuottamiseen on osallistunut kymmenisen ihmistä, osa paikan päältä virtuaaliopetuksen päiviltä, osa kotoaan, yksi kirjoittaja jopa ulkomailta. Etherpadiin ei tarvitse erikseen kirjautua, vaan riittää, että siirtyy verkkosivulle ja ryhtyy editoimaan tekstiä. Jos joku toinen kirjoittaa yhtä aikaa, tekstin syntymisen näkee suoraan sivulta.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Opekouluttajan opinsaunassa pyyhkeet tarpeeseen

Olin etätyöni puolesta kouluttamassa opettajia pari päivää, aiheena johdatus sosiaalisen median opetuskäyttöön. Valtaosa ei vielä ollut käyttänyt omassa opetustyössään avoimia blogeja tai wikejä tai muita.

Ennakkoon olin koulutuksen verkkosivuille laittanut diakertomuksen aiheestani. Koulutuspäivä jakautui neljään osaan: ensin orientointi avoimen verkon ja sosiaalisen median oppimistiloihin, sitten tutustuminen wikiin ja oman Wikispaces-wikin luominen, hienosäätöön ei suurella ryhmällä ilman ennakkovalmistautumista ollut mahdollisuuksia. Kolmas osio oli informaation ohjaamisen mahdollisuuksien esittely (syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit, upotettavat koodit). Neljännestä osiosta vastasi Hämewikin Maija Saraste. Hän esitteli Hämewikin ja opasti artikkelin kirjoittamiseen.

Tänään laadin palautelomakkeen. Perustin koulutukselle yhteisen Google-tunnuksen ja laadin lomakkeen Googlen dokumenttien lomake-sivulla. Lomakkeen tekeminen on helppoa, tulokset saa sekä laskentataulukkona (Excel-muodossa) että valmiiksi yhteenvetoina (monivalinnat näkyvät selkeästi pylväinä ja piirakoina). Jos tekisin omilla tunnuksillani lomakkeen, muut kouluttajat eivät pääsisi näkemään yhteenvetoa, vaikka heidät voisinkin laskentataulukkoon kutsua (tätä on kokeiltu). Lomake näyttää tältä (älä vastaa, jos et ollut kyseisessä koulutuksessa). Lomakkeesta saa helposti kopion, jota voi muuntaa tarpeen mukaan. Lomakkeen voi lähettää suoraan sähköpostissa. Sen voi myös upottaa verkkosivulle.

Jaa, mites sitten tuo otsikon lupaama pyyheosasto?

Kurssilaiset pitävät oppimispäiväkirjablogeja. Aika moni työparinsa kanssa suljettuja, mutta onneksi eivät kaikki. Avoimesta blogista sain omaa koulutusosiotani koskevaa palautetta ja pyyhkeitä siinä mielessä, että kirjoittaja olisi halunnut keskustelun sijaan keskittyä enemmän oman wikin tekemiseen. Ärsyttävästi vain vilauttelin lukuisia mahdollisuuksia, mutta en antanut riittävästi eväitä samankaltaisten virittelyjen toteuttamiseen. Kurssiwikissä on työvälineitä ja rohkaisemme pyytämään niitä lisää, mutta silti aiheellinen pyyhe.

Tykkään vastakommenteista. Aina ensin tulee glubs-olo ja voi-ei-olisinpa-tajunnut -olo. Mutta niitä seuraa hedelmällinen keksimisolotila, kuten nytkin. Olisi ollut tietenkin tosi mukavaa saada palautetta heti tai vaikka sähköpostilla jälkijättöisesti, bloggaaja ei ehkä arvannut, että osun hänen tekstiinsä. En päässyt jättämään kommenttia blogiin (kommentointi suljettu vain blogiin kutsutuille), eikä yhteystietoakaan ollut. Välitän tätä kautta kiitokset. Palaute oli asiallista pohdintaa ja kirjoittajan lähtökohdista täysin ymmärrettävää.

Kouluttajan dilemma on siinä, miten taiteilla monien odotusten ristivedossa. Ja miten suhteuttaa odotukset siihen realismiin, jonka itse tuntee.

Koulutuksessa minun olisi pitänyt muistaa kertoa, että itselläni meni puoli vuotta blogeihin tutustumisen jälkeen, että sain aikaan kohtuullisen opetustoteutuksen ja wikin kanssa kului vuosi, ennen kuin hiffasin, miten se toimii. Ensin pitää sisäistää toimintatapa, ymmärtää tekniikka, miettiä omaan opetukseen sopiva toteutus, kohdentaa oppimisprosessiin ja niin edelleen.

Esimerkiksi filosofian kurssi, jonka wiki vilahteli näytteissäni, on kehittynyt nykyiseen toteutusmuotoonsa kuuden vuoden ajan, josta ajasta ensin html-verkkosivuilla vuoden, verkkosivujen rinnalla Pedanet-sivut (mm. keskustelut poistettu näkyvistä) seuraavan vuoden, ohjausblogin rikastamana seuraavan ja kolme viimeistä vuotta wikissä, ensin toisessa ja sitten nykyisessä. Ja rinnalla on kokeiltu Google-sites-sivustoa sekä Ningiä, jota jälleen käytetään keskusteluihin, joihin on aiemmin käytetty myös vapaaehtoisten kanssa Jaikua. Ja tietenkin on pitänyt kokeilla myös filopodcastin tekemistä. Second Life ja Sokratinna Runo odottavat vielä synteettiselle Agoralle pääsyään. Ja esimerkiksi portfolio-toteutuksen hiomiseen on mennyt kokemusten kera 4 vuotta. Wikin ilo on juuri siinä, että tämä hidas kehittely onnistuu ja aina voi muuntaa kätevästi uutta kurssia varten, kun tekniikka tulee tutuksi.

Mutta mitä ihmettä kertoa tästä työskentelytavasta, ettei kuulija läkähdy? Jotain maistiaisia. Poimintoja, jotka herättäisivät ehkä nälän tutkia ja opetella itse?

Jos olisin itse aikoinaan löytänyt jotain muita kuin vierasmaalaisia blogeja ja wikejä, joista katsoa vähän mallia ja kerätä ideoita, olisin ollut huipputyytyväinen. Mutta kaikki piti keksiä lähinnä itsekseen ja kokeillen, mikä ei aina ollut kivaa ja mistä johtui sitten se, että ensimmäinen kurssiwikikokeilu jäi torsoksi. Oma kipinä oli vain niin kova, että pakko oli sinnitellä tuskaisten epäonnistumisten ja harhailujen yli.

Suhteutettuna tähän kokemukseen, ajatus siitä, että ensimmäisellä wikien opetuskäyttöön tutustumisen tapaamisella pitäisi päästä oman wikin laatimiseen, vaatii ennakkovalmistautumista ja useamman opastajan tai pienen ryhmän. Jokaisella on kumminkin erilainen idea ja erilaiset kysymykset. Yleisiin toistuviin Wikispaces-wikin käytön kysymyksiin olen laatinut opastevideot.

Nyt ollaan sentään onneksi tilanteessa, jossa mietitään valtakunnallisesti avointen kurssitoteutusten koontia ja on paikkoja, kuten Vinkkiverkko, jossa kysellä vertaistukea. Ihan yksin ei tarvitse tuskitella.

EDIT: Tärkein meinasi unohtua tekstistä eli mikä tästä tekee niin hidasta? Se, että kyse ei ole vain työvälineistä, vaan toimintakulttuurista, työtavasta, jopa omasta identiteetistä ja omasta roolista (josta käytiin em. koulutettavien kanssa erittäin hyvää keskustelua). Blogin ja wikin saa suljettuna käyttöön ja niiden, kuten muidenkin avoimen sosiaalisen verkon välineitten kanssa voi toimia, kuten toimitaan perinteisissä suljetuissa verkko-oppimisympäristöissä, mutta miksi tällöin käyttää avoimia välineitä? Suljetut oppimisympäristöt ovat hyviä, jos ei haluta avoimeen oppimistilaan. Tämäkin asia on mietittävä ja kokeiltava. Se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. En voi tarjoilla kuin esimerkkejä, en valmiita malleja.

keskiviikkona, lokakuuta 07, 2009

LeMill-haaste!

Istahdan nyt aamutuimaan täydentämään suomenkielisiä työkaluohjeita LeMill-verkkoympäristöön. Aloitan blogeista ja wikeistä, koska tuttava on juuri tänään niistä puhumassa ja kaipaili lisätietolinkkejä. Hakujen avulla en suomeksi löytänyt LeMillistä vielä montaakaan artikkelia.

Haastan kaikki tuttavat mukaan talkoisiin: lisää suomenkielisiä opasteita LeMill-ympäristöön!

Liity LeMill-talkoot -ryhmään. Kutsu myös Sometu-verkostossa.

Haaste liittyy AVO-kurssiin ja on oma panokseni kurssiosioon 2.

Tällaisen koosteen lähetin tuttavalle evästykseksi, osa vanhahkoja, mutta ei hapanneita, osa parhaillaan päivityksessä, muutama englanninkielinen, valtaosa omaa tuotantoani:

LeMill-haku suomeksi wiki:
http://lemill.net/tools/tags?tag=wiki&language=fi

LeMill-haku suomeksi blogi:
http://lemill.net/tools/tags?tag=blogi&language=fi

Tänään päivittyy myös Oph:lle tekemäni opas (siirtyy jatkossa toiseen paikkaan)
wiki:
http://sosiaalinenmedia.googlepages.com/sivu6
blogi:
http://sosiaalinenmedia.googlepages.com/sivu5

Laatimiani Wikispaces-wikin ohjeita (opastevideoita), ennen tuoreimpia päivityksiä, mutta edelleen näin se menee
http://www.peda.net/veraja/kotka/vinkkiverkko/tools/opas/wikispaces

Wikispaces-wikin omat video-oppaat (tietenkin englanniksi, mutta tuoreita)
http://www.wikispaces.com/site/tour

Opeblogi: keväältä 2006 avaa blogisanastoa, vanha, mutta noin se edelleen menee
http://opeblogi.blogspot.com/2006/04/blogi-rnsyilev-ilmi.html

Opeblogi: Mitä eroa on blogilla ja wikillä?
http://opeblogi.blogspot.com/2006/12/mit-eroa-on-blogilla-ja-wikill.html

Opeblogi: Blogi + wiki = onnellinen pari
http://opeblogi.blogspot.com/2006/07/blogiwikionnellinen-pari.html

Oppiminen sosiaalisen median verkoissa -esitykseni, josta flash-videot, keskittyy blogeihin ja wikeihin
http://laatupiiri.wikispaces.com/Wikit_blogit_sosiaalinen_median

Wikis in Plain English
http://www.youtube.com/watch?v=-dnL00TdmLY

Blogs in Plain Ensglish
http://www.youtube.com/watch?v=NN2I1pWXjXI&feature=channel

Edit: julkaisin juuri viime viikolla pitämäni lyhyen blogien ja wikien oppimiskäytön esimerkkien esittelyn SlideShare slidecastina eli kalvopohjiin on synkronoitu äänitys kyseisestä tilaisuudesta (kesto 11 min) http://www.slideshare.net/arongas/blogit-ja-wikit-oppimisen-tukena.