Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

Internetin sydän lyö jakamisen tahtiin ja verenkiertona pitkin nettisuonistoa vilistävät monenlaiset jaetut partikkelit. Ilman jakamista, sitä mitä sosiaaliseksi mediaksi vieläkin kutsutaan, nykynetti olisi tylsä kuin asfaltoitu parkkipaikka.

AVO-hankkeessa olemme useita vuosia rakennelleet avoimia verkostoja oppimiseen. Oppimisen saralla avoimuus tulkitaan monin tavoin ja sitä myös pelätään. Pelko-osasto ryöstäytyi vuosi sitten turhaan huoleen, Vesa Linja-ahon somekommentointi nostatti korkeat vasta-aallot. Maailma ei kuitenkaan järkkynyt, aallot tasaantuivat.

Avoimuus on yhdeltä osaltaan vapaan lähdekoodin juttua, siitä saa parhaiten lisätietoa VALO:n ja COSS:in sivuilta, myös Educossin blogista.

Yhdeltä osaltaan avoimuus on Wikimedia-säätiön toimintaa (säätiö, jonka rahankeruu sai erikoista potkua Suomessa), avoimen verkkotietosanakirja Wikipedian lisäksi lukuisia muita toimintoja, joista Wikimedia Commonsin media-aineistoineen soisi olevan ainakin opetuspuolella tunnetun. Wikimedia-säätiön toimintojen taustalla pörrää Open Source -ohjelmisto eli MediaWiki.

Avoimuus on myös oppiaineistojen jakamista Creative Commons -lisenssillä varusteltuna, jolloin käyttäjä voi lisenssistä heti tietää, kuinka aineistoa saa käyttää. Sopii muistaa, että muitakin netin kautta jaettuja aineistoja voi linkittää, jakokanavasta riippuen myös upottaa ja luvan kanssa myös käyttää.

Creative Commonsin video jakamisen kulttuurista tiivistää hyvin sen, mistä jakamisen eetoksesta on kysymys: jakamalla luomme ja tuotamme yhdessä ja lisenssoimalla huolehdimme, että jakaminen tapahtuu tekijän oikeuksia kunnioittaen.

Kaikki avointen sisältöjen jakamisväylät eivät kulje vapaiden ja avointen ohjelmistojen kautta, vaan monia avoimia sisältöjä jaetaan kaupallisten toimijoiden, kuten Googlen, ilmaiseksi tarjoaman palvelintilan avulla. Aihe ei ole ristiriidaton, mutta käytännöllinen ihminen löytää oman kultaisen keskitiensä.

Jakajan on hyvä osata ottaa alkuperäiset ja varmuuskopiot omista tuotoksistaan. Netissä mikään ei ole lopullisesti varmasti tallessa, mutta näin ei ole myöskään netin ulkopuolisessa maaimassa.

Oppiaineistojen jakaminen on osa oppimisen ja tiedon avaamista globaalisti mahdollisimman rikkaana mahdollisimman monien saataville. Open Learning/Education ja tiedemaailman Open Access ovat pitkään ajaneet tasa-arvoa oppiaineistojen saatavuuteen.

Open Education Week juhlistaa tätä avoimen oppimisen ja opetuksen liikehdintää nyt kolmatta kertaa. Yhtenä suomalaisena jakamisen kulttuurin ja yhdessä tuottamisen arkipäiväistämisenä järjestämme toista kertaa AVO-hankkeen voimin Jaa jotain -päivän.

Miksi jakaisin jotain omastani? Ihmiskunnan menestyminen tällä pallolla on aina perustunut siihen, että opimme toisiltamme ja välitämme osaamistamme yli sukupolvien. Minun tuotokseni ovat osa jakamisen ketjussa ja verkostossa. Yhdistämällä ideoitamme ja tuotoksiamme, luova mieli saa raaka-ainetta keksintöihin, ongelmanratkaisuun, taiteeseen, harrastuksiin, uuden oppimiseen.

Jakaminen tuo maailmaan inhimillistä lämpöä. Toki se tuo myös paljon kohinaa ja informaatiovirtoja. Jakaminen ei ole ongelmatonta. Erityisen hyvä on muistaa harkinta informaatiovyörytyksen kanssa. Ennemmin vähän ja harkitusti kuin tulvana sitä sun tätä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ja toisaalta kynnys alas: pienikin juttu voi olla oikeaan osuessaan aarre verraton.

Tiina Niskasen linkittämänä löysin aamulla Petra Larvuksen bloggauksen siitä, miten hän oli pienten koululaisten kanssa keskusteluut ja elänyt todeksi jakamisen kulttuuria:

"Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun olen tällä viikolla alkanut havaitsemaan oppilaissa aivan erilaista, uudelle tasolla kehittynyttä luovuutta (jos näin voi sanoa?) - he heittelevät ideoita toisilleen, paneutuvat visuaaliseen ulkoasuun ja haluavat ehdottomasti, että heidän työtään näytetään kaikille Air Playn kautta :) Näissä hetkissä ope tietää tehneensä edes jotain oikein, vaikka aina ei ole helppoa (eikä pidäkään olla, jotta mielekkyys säilyy)."

Tulen itse siitä vanhasta maailmasta, jossa naapuriapu ja talkoot olivat arkea. Isovanhemmat opastivat: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan."

Jaa jotain -päivän verkkopaikat jakajille ja seurailijoille

• Blogi tiedottaa
• Scoop.it julkaisee jaettua
• Jakaa voi Facebook-ryhmässä tai -tapahtumassa
• Jakaa voi Google+ -yhteisössä
• Jos jakaja haluaa toimia Facebookin ja Googlen ulkopuolella, blogikommentitkin tuovat jaetun perille
• Twitterissä voi seurailla ja kommentoida #jaajotain ja @jaajotain
• Vinkkiä somepalveluitten käyttämiseen voi etsiä Someopasteesta ja jos sieltä ei löydy, palautelomakkeella voi pyytää
• Lisätietoja jakavat tapahtuman taustajoukot: Gmail anne.rongas ja kari.hintikka. Oheistapahtumia saa mielellään järjestää ja niitä voi linkitellä Jaa jotain -tapahtumasivuille.
• Viime vuoden saalista on säilötty Diigoon, jonne myös tänä vuonna jossakin vaiheessa varastoidaan jaetut.

Miks toi noin? Emootiot kohtaamistilanteissa

Vertaispäivittäjän taitoihin kuuluu kohdata ihmisiä muutostilanteissa. Nämä kohtaamiset voivat olla joskus hyvinkin tunnekylläisiä. Muutos aiheuttaa ihmisissä erilaisia reaktioita ja toiminnan edetessä voidaan kulkea läpi hyvinkin laaja skaala erilaisia emootioita ja reaktiohetkiä.

Vertaispäivittäjällä tarkoitetaan tässä yhteydessä opettajakollegaa tai muuta tukihenkilöä, joka opastaa ja tukee toista päivittämään opetusteknologian käyttötaitojaan.

Tämä bloggaus on alun perin julkaistu Vertaispäivittäjä-blogissa 15.10.2013. Olemme työstäneet aihetta yhdessä kollegani Kaisa Honkonen-Ratisen kanssa. Juttu kuuluu Open Päivitys -koulutuksen tukiaineistoihin.

Käsittelimme aihetta Vertaispäivityksen toisella askeleella. Vaikka opettaja on oppimisen ammattilainen ja omalla alallaan asiantuntija, hän voi kokea teknologian käyttöönottovaiheen monin tavoin. Joku on utelias, toinen epäileväinen, kolmas aggressiivisen vastustava, neljäs ahdistuu. Tilanteen vastaanottoon vaikuttaa kovin moni asia: elämäntilanne yleensä, työuran vaihe, aiemmat kokemukset ja ilman muuta myös henkilön persoonallisuus ja tapa toimia vuorovaikutustilanteissa.

Vertaispäivittäjän on tärkeää olla tietoinen omista tunteistaan, kyetä erottamaan omat tunteet toisten tunteista ja siitä, että kyse ei ole valtataistelusta, siitä kenen näkemyksiä lähdetään toteuttamaan. Teknologian käytön suhteen opettajien lähtötaso ja motivaatio vaihtelevat hyvin paljon. Samassa opettajanhuoneessa voi olla kansallisen tason kehittäjiä, kansainvälisesti verkottuneita innovaattoreita ja teknologiaskeptikkoja, jotka näkevät enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia eivätkä halua käyttää omassa opetuksessaan teknologiaa.

Keskustelimme siitä, miten opastustuokioissa kohdata erilaisia tilanteita, ristiriitoja ja yllättäviä tunnereaktioita. Kyyneliä on nähty, samoin kädet tanassa en-koske-noihin-laitteisiin -vastarintaa. Opastajan on kyettävä sietämään erilaisia tilanteita ja sitä, että aina onnistu, vaikka ajattelee olevansa yhteisellä, yhdessä sovitulla asialla.

Osallistujat olivat myös kokeneet arvovaltojen kamppailua ja esimerkiksi sitä, että nuorena opastajana tai jotenkin sisäpiiriin kuulumattomana voi kohtaamistilanne olla vastakarvainen. Sitäkin oli koettu, että ensimmäisestä vastakarvaisesta kohtaamisesta jäi pitkäksi aikaa päälle ikävä varautuneisuus, josta oli työlästä edetä avoimeen luottamuksen ja yhteistyön suhteeseen.

Perustieto ihmisen emotionaalisuudesta auttaa tukihenkilöä suhtautumaan. Kun esimerkiksi ymmärtää antaa aikaa muutoskäyrällä etenijälle, voi rauhoittua ja luottaa, että asiat etenevät. Tästä syntyy tietynlainen turvallisuuden tunne, joka välittyy myös kollegoille. Kaikkea ei tarvitse oppia hetkessä, ei olla samaa mieltä kaikesta vaan jokaisella on oma tulokulmansa ja oma etenemistahtinsa. Toki on myös tärkeää, että työyhteisötasolla suunta ja rytmi selkiytyvät. Vuosikausia ei voi odottaa ja kovin poikittainen tahtotila syö koko työyhteisöä. Tässä kohdalla astuu kuvaan mukaan koulun tietoyhteiskuntakehityksen johtaminen, josta on juuri ilmestynyt hyvä teos, toimittanut Pasi Silander: Johtajuudella toimintakulttuurin muutokseen – tietoyhteiskuntakehitykseen kouluissa ja opetustoimessa (2013).

Koolla olijat muistuttivat toinen toisiaan: Pitää miettiä, miten lähestyä ihmisiä kouluissa. He ovat osaavia ja älykkäitä. Ei pidä arvioida ihmisiä sen mukaan, millaiset tietotekniset taidot heillä on. Arvostava kohtaaminen ohjenuorana. Toiset nostavat itseään esille, toiset menevät lukkoon. Joitakin helpottaa, kun sanotaan ääneen, että osaat! Jos opettaja kokee, että oma ammattitaito on uhattuna, hän menee puolustusasemiin.

Todettiin myös ongelmana se, että hyvin usein tukihenkilöt itse työskentelevät omassa organisaatiossaan yksin. Myös tukihenkilöt kaipaavat tankkauspisteitä ja vertaisvoimaa. Jos vain mahdollista, olisikin alusta alkaen luotava verkosto TVT-tuen järjestelyin. Tästä oli esimerkiksi Porissa hyviä kokemuksia. Tvt-tukihenkilön on tärkeää myös oppia tuntemaan oman organisaationsa ja siinä työskentelevät ihmiset. On siis oltava itselleen armollinen tukihenkilöroolin alkuvaiheissa.

Tapaamisen johdanto-osassa piipahdettiin vähän psykologian lähteillä. Kirjasuositukset löytyvät tuosta diaesityksen alta. Jokaista teosta on kuvailtu lyhyesti. Jos sinulle tulee mieleen lisää hyvää luettavaa (tai katsottavaa, kuunneltavaa), niin kommentoi ja kerro vinkkisi.

Tähän diaesitykseen kuuluu äänitallenne (6 min), käynnistä ääni alaosan toimintopalkin keskellä olevalla nuolipainikkeella, diat vaihtuvat tällöin automaattisesti selostuksen edetessä (jos esitys ei toimi, kokeile toisella selaimella, teen tästä vielä YouTube-videon):

Emootiot ja vuorovaikutus from arongas

Suositeltavaa kirjallisuutta (lista löytyy myös Vertaispäivittäjä-kurssisivulta)

• Daniel Goleman: Tunneäly, 1997, Tunneäly työelämässä, 1999 sekä Sosiaalinen äly, 2007 (yleistajuisia ja suosittuja teoksia aiheesta)
• Jane Hart: Social Learning Handbook, 2011: (käytännönläheinen opas somen valjastamisesta sosiaaliseen oppimiseen)
• Chip Heath & Dan Heath, 2010: Switch: How to Change Things When Change Is Hard (kertoo hyvien esimerkkien avulla muutostilanteista)
• Markku T. Hyyppä: Me-hengen mahti, 2005 sekä Elinvoimaa yhteisöstä, 2002. Sosiaalinen pääoma ja terveys (Kelan tutkijalääkärin laajaan elämäntyöhön perustuvia, tiedeperustaisia ja yleistajuisia kirjoja yhteisöllisyyden suhteesta terveyteen)
• Juha Hämäläinen & Leena Kurki, 1997: Sosiaalipedagogiikka (ensimmäinen suomenkielinen alan yliopistotasoinen perusoppikirja)
• Tia Isokorpi, 2004: Tunneoppia – parempaan vuorovaikutukseen (tunneälytaidoista ja yhteisöllisestä oppimisesta väitelleen kirjoittajan käsikirjaksi sopiva perusteos)
• Esko Jalovaara, 2005: Tunnetaidot tiedon rinnalle kasvatuksessa (kokeneen opettajan viisas puheenvuoro aiheesta)
• Lauri Järvilehto, 2012: Tee itsestäsi mestariajattelija ja blogi Ajattelun ammattilainen (mielenfilosofin inspiroiva teos ajattelusta, mukana myös yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin ulottuvuus, kirjan myyntihenkisestä nimestä ei kannata välittää)
• Liisa Keltikangas-Järvinen, 2010; Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ja koko muu tuotanto (psykologian professori, joka on tehnyt mittavan työn temperamenttitutkimuksen saralla ja opastaa lukijoitaan lempeän jämäkästi ymmärtämään itseä ja muita monella tasolla, on pitkään korostanut sitä, miten saatamme kasvatuksessa ja työelämässä ymmärtää väärin introvertteja ihmisiä)
• Leena Kurki, 2000: Sosiokulttuurinen innostaminen (sosiaalipolitiikan ja sosiaalipedagogiikan tutkijan tieteellinen perusteos aiheesta)
• Antti S. Mattila, 2006: Näkökulman vaihtamisen taito (lastenpsykiatrian erikoislääkärin ja filosofin viisas kirja, joka siirtää lukijan horisonttia uuteen tulokulmaan, tutkimuspohjainen ja yleistajuinen teos, perustana reframing, selkänäja antiikin filosofia)
• Riitta-Leena Metsäpelto & Taru Feldt (toim.), 2009: Meitä on moneksi – Peroonallisuuden psykologiset perusteet (persoonallisuuspsykologian ensimmäinen kotimainen yliopistotasoinen perusteos)
• Lauri Nummenmaa: Tunteiden psykologia, 2010 :(aivotutkimusyksikön tutkijan yleistajuinen ja kiinnostavasti kirjoitettu kirja, joka avaa emootioiden biologista perustaa ja suhdetta sosiokulttuuriseen vuorovaikutukseen, mm. luku tunteiden tarttumisesta)
• Jarkko Rantanen: Tunteella! Voimaa tekemiseen – Uudenlainen näkökulma ihmisten suorituskykyyn, 2011: (ekonomimaailmassa toimivan psykologin ajankohtaiseen tunnetutkimukseen perustuva teos, jossa peilataan emootioita työelämän ja arkisen elämän suoriutumisen kannalta, teoksessa eritellään erityyppisiä tunteita ja käydään läpi emootioiden voimaa ja vaikutuksia sekä sitä, miten nämä olisi hyvä ottaa huomioon tavoitteellisessa yhteistyössä ja kohtaamistilanteissa)
• Christiina Salmivalli, 2005: Kaverin kanssa. Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys (psykologian professori kuvaa lapsen ja nuoren vertaissuhteiden merkitystä ja sosiaalisten suhteiden vaikutusta lapsen ja nuoren kehitykseen)
• Lea Pulkkinen, 1996: Lapsesta aikuiseksi (suomalaisprofessorin kansainvälisestikin merkittävän tutkimuksen yksi etappi, jossa kuvataan persoonallisuutta ja sosiaalista käyttäytymistä, elämänpolkuja ja signaaleja, jotka voivat kertoa ennakoitavista ongelmista)

Ei mulla mitään asiaa... ja just siitä se aukeaa!

Kuinka usein voit uppoutua ilman paineita työkaverisi kanssa oivaltelemaan asioita? Toivon mukaan joka päivä. Vertaispäivittäjän etäkurssin tämän aamun tuokiosta saimme kollegani Kaisan kanssa monta oivallusta. Tämä bloggaus on alun perin julkaistu Vertaispäivittäjän blogissa 14.10.13.

Vertaispäivittäjän etäkurssin toteutusmalli on hyvin yksinkertainen:

• Meillä on polku, joka on mietitty etukäteen tarkkaan (teimme hurjasti töitä, vaikka polku on hyvin yksinkertainen). Polku löytyy kurssin sivustolta, kohdansta Johdanto.
• Tapaamisia on johdannon lisäksi kuusi kertaa.
• Tapaaminen toteutetaan Adobe Connectilla, jossa kaikki ovat mukana äänellä ja chatillä. Aiheeseen liittyvä asia on jaettu kaikkien ruudulle joko heti alussa tai näytetään kuvaruudun jakamisella tapaamisen kuluessa.
• Tapaamisen mitta on 30 minuuttia. Alussa me Kaisan kanssa virittelemme osallistujia aiheeseen noin 5 minuuttia. Sitten keskustellaan tai tehdään jokin etäjuttu yhdessä ja sen jälkeen keskustellaan.
• Muistiinpanot tehdään chattiin ja muistiinpanoista kootaan kirjoituksia tähän blogiin.
• Jos jäämme Kaisan kanssa miettimään jotain asiaa tapaamisen jälkeen, taltioimme juttelumme Vertaisradioon.

Vertaispäivittäjän etäkurssi on Open Päivitys -koulutushankkeen tiedotustehtävän hoitamista. Kuka tahansa voi osallistua. Mukana oli esimerkiksi tänään Open Päivitys -kurssilla viime vuonna mukana ollut, parhaillaan mukana olevia, työkaverimme toisesta opetusalan hankkeesta ja aiheesta Facebookin kautta tietoa saanut aiheesta kiinnostunut. Osallistujat olivat Nurmeksesta, Porista, Lempäälästä, Ruotsista ja me kaksi Miehikkälästä ja Kirkkonummelta. Loikkasimme aika nopsaan aiheen äärelle, silti vapaamuotoisesti. Jokainen pääsi ääneen ja antamaan oman rikkansa rokkaan. Ne, joilla oli aikaa, jäivät vielä notkumaan vartiksi.

Kaisan kanssa pohdimme session jälkeen, että mikä tuollaisesta kohtaamisesta tekee niin virkistävää. Virkistyksen tunne ei ollut vain meillä, vaan osallistujat kommentoivat samaa. Mietimme muun muassa sitä, että epävirallisuus on tärkeää. Oivalluksia syntyy ilman varsinaista agendaa. Silti teemalla on merkitys. 

Virittäytyminen aiheeseen on tärkeää, mutta se virittäytyminen ei saa kaapata kaikkea aikaa. Perinteisemmissä koulutustuokioissa tai palavereissa osallistuja nuukahtaa, koska alustukset ja puheenvuorot ovat liian pitkiä.

Tavoitteellisten tapaamisten ongelmana on se, että tavoite rajaa ja määrittelee sitä, mitä alun ja lopun välillä tapahtuu. Tavoite on saatutettava. Ajatus on koko ajan askeleen edellä hetkeä, joka juuri tapahtuu. Malttaminen, keskittyminen, uppoutuminen, kuuntelu, oivaltaminen jäävät tapahtumatta. Tavoitteelliset tapaamiset ovat ehdottoman tarpeellisia. Mutta entä, jos esimerkiksi hanketöissä, joissa kaivataan ideoita ja uuden kehittämistä, pidettäisiin säännöllisesti tavoitteettomia teematapaamisia? Voisi syntyä paljon enemmän kuin uskotaankaan. Samalla osallistujalähtöisyydelle tulisi lisätilaa. Keskusjohtoisuus vähentyisi. 

Tästä ja vähän muustakin tämän kerran vertaisradiossa!

Ikinä ei voi someylpistyä, sillä aina on kesken

Kirjoittelin edelliseen merkintääni kommenttina tätä, mutta meni liian pitkäksi, joten laitettakoon ihan omaksi jutukseen.

Viestintälotta kertoi tänään blogissaan maistiaiskurssista. Hyvä tapa etsiä itselle sopivia toimintamuotoja ja -ympäristöjä on hypätä sekaan ja kokeilla. Toki siinäkin menee pää pyörälle mutta huumoria kehiin. Kehittelimme muutama viikko sitten blogien ja mikrokanavien kiertoretkeä ja siitä monet tykkäsivät, kun pääsi ilman käyttäjätunnus-salasana-rumbaa kokeilemaan.

Tuota opastettujen retkien ideaa olemme väläytelleet matkatoimisto Somessa.

Tänään oli Umamilaisten kanssa puhetta tästä sirpaleisuudesta ja moninaisuudesta: elämme edelleen netin kivikautta. Odotettavissa on sujuvampaa integroitumista. Ainakaan tällä hetkellä ei tietoturvan vuoksi voi hitsata oikein kiinteästi kaikkea yhteen, mutta ehkäpä näitäkin ongelmia ratkotaan. Itse kuvittelen leijuvan käyttöliittymän, joka on henkilökohtainen ja siirtyy laitteesta toiseen ja johon on viritelty sekä omat verkostot että työvälineet.

Saman porukka totesi myös, että kaverin kanssa on hyvä edetä. Jeesaa toista, siitä se lähtee. Ja usein lohduttelen, että hei, netissä on myriadi sivua, jos sinne jotain laitat, niin vaikka se siellä melko tehokkaasti säilyykin, niin toisaalta, jos nyt ihan normijuttuja nettiin laittelee, niin ei niitä yleensä sieltä kukaan näe. Esim. meikäläisen nettijutuista ei monikaan naapuri tai sukulainen tiedä yhtään mitään – sanoo piip vaan, jos tietää hii hoo :D

Aika harvalla ihmisellä on aikaa kokeilla. Ja toisen tekemiset taas eivät aina ole suoraan siirrettävissä omiin juttuihin, mutta askel kerrallaan.

Ja ikinä ei tule valmista, se nyt vaan on sellaista :) ärsyttävää ja hauskaa, ei voi siis olla koskaan myöskään kovin hyvä ja liian ylpeä, mikä on tervehenkistä.

Viidakkoveitsiä jakoon

Olisi kätevää, jos voisi jakaa Lisää-vain-vesi -pussukoita nykynettiin tai sosiaaliseen mediaan tai todellisuuteen kaikkine tasoineen. Miten tätä nyt nimittäisi. Vaan kun ei. Pakko vain hämmentää ja aiheuttaa tiedollista ristiriitaa.

Näin kävi tällä viikolla koulutuskeikalla. Monet olisivat kaivanneet toiminnallisempaa otetta ja vähemmän teoriaa. Tämä on aina hankalaa tasapainoilua somekoulutuksissa. Otin opikseni niin, että yritän jatkossa osata vielä tarkemmin sopia etukäteen, mitä tehdään. Jos työpajoja toivotaan, niihin pitää saada ihmisiä, joilla on samanlaisia tarpeita. Työpajan koko ei voi olla myöskään kovin suuri tai muuten tarvitaan useampi kouluttaja ja mielellään useampi tila. Varsinkin auditoriossa on hankalaa tarjoilla kättä pidempää.

Sosiaalinen media näyttäytyy työvälineinä ja niiden kautta pääsee kiinni siihen, mitä se nyt onkaan, uusi työtapa, yhteisöllinen tuottaminen, verkostomainen toiminta jne. Mutta toisaalta työvälineet eivät ole jutun juuri. Kyse on ihmisten välistä toimintaa koskevasta muutoksesta. Työvälineet on loppujen lopuksi melko nopeasti opeteltu (sisältävät ohjeita ja ovat geneerisiä). Iso juttu on muuttaa ihmisten toimintaa eli siis muuttaa omaa toimintaansa. Toisia ei juuri voi muuttaa.

Ihan niinkuin Claes Andersson totesi viikonlopun Iltalehdessä (tuli kotiinkannettuna): lääkkeitä ottaa kyllä, mutta elämäntapojen muuttaminen onkin yllättävän vaikeaa. Asenteet ovat aikuisella melkoisen pysyviä. Uuden oppimisen edessä on usein vanhan poisoppiminen. Sosiaalisen median kohdalla käy herkästi niin, että kaikki uusi tulee vanhan päälle. Lopputuloksena on suma, tukko ja ähky.

Laadin tänään nelkä miniluentoa aiheesta, löytyvät Some hanketyössä -wikistä, otsikon Sosiaalinen media on viidakko -alta. Ja Slideshare-palvelusta myös, mittaa slidecasteilla on 5-8 min. En nyt tiedä, onko näistäkään sen kummemmin iloa kenellekään. Sekaan vaan, kaverin kanssa. Siitä se viidakko tokenee. Naks tapahtuu päässä, kun rauhoittaa itsen, ettei kaikkea tarvitse eikä varsinkaan yhdellä kertaa. Verkostoissa hilluminen kannattaa. Löytyy vertaisia auttamaan mutkissa ja ylämäissä.

Käytätkö somea hanketyössä? Käytännön esimerkki

AVO-hankkeessa valmistelemme parhaillaan koulutuskokonaisuutta, joka on suunnattu opetustoimen hanketoimijoille. AVO-hanke itsessään on tuottanut vankkaa kokemusta siitä, miten valtakunnallisessa, monen organisaation keskisessä toiminnassa voidaan hyödyntää sosiaalisen median toimintatapoja, työtiloja ja työvälineitä. Ensisijaista on jakamisen ja yhteiskehittelyn asenne. Välineet löytyvät, kun henkinen este on ylitetty.

Pidämme some+hanketyö-aiheesta tunnin mittaisen webinaarin 13.9. klo 14-15. Jos asia kiinnostaa, Sometun tapahtumailmoitukseen voi esi-ilmoittautua. Ilmoittautuminen ei sido mihinkään, mutta sieltä tulee muistutus tilaisuudesta sekä linkki tallenteeseen. Keräämme pienellä lomakkeella ajatuksia ja kokemuksia aihepiiristä (ja vautsi, lomakkeeseen on putkahtanut jo monta mielenkiintoista juttua).

Kerronpa tapausesimerkin somen hyödystä hanketyössä. Hyppäsin 1.1.2005 maakunnallisen ESR-hankkeen puikkoihin kesken hankekauden. Sain mappeja ja parin päivän olan takaa perehdytyksen sekä kysy-vastaa-jakson. Monta avuliasta ihmistä, kun vain kysyin ja otin selvää. Omat edelliset hanke- ja johtajakokemukset eväinä. Vauhdissa olevaan junaan hyppääminen on vaativaa, ihan vain kyytiin pyrkien, saati puikkoihin käyden. Silloin ei ollut käytössä mitään someväylää. Soitin tai laitoin sähköpostia, jos tuli pula. Jaetut asiat olivat puheissa, papereissa, tiedostoissa, sähköposteissa. Jaettuja asioita pystyi työstämään vain yksi ihminen kerrallaan.

Nyt olen samassa tilanteessa, kyydistä hyppääjän roolissa. Jätin osa-aikatyöni AVO-hankkeen Sometu-verkoston taustatyöntekijänä seuraajalleni, Pauliina Mäkelälle. AVO-hanke alkoi 2008, itse aloitin hankkeessa toukokuussa 2009 ja juttu jatkuu 2011 loppuun. Itsekin olen edelleen mukana, Vinkkiverkossa ja hankkeen koordinoinnissa eOppimiskeskuksessa.

Pauliina aloitti kesäkuun lopulla. Perustimme Google Dokumentteihin jaetun kansion ja Anne Pauliinaksi -dokumentin. Koska kyseessä on laaja valtakunnallinen hanke, välitettävää hiljaista tietoa on läjäpäin. Vaikka vetäjän vaihdos tuli vähän yllättäen, mitään siirrettävää ei ollut paperimapeissa vaan kaikki löytyi valmiiksi verkon jaetuista työtiloista, Google Dokumenteista, hankkeen Wikistä, Google Kalenterista, blogeista, Friendfeedistä, Flickristä, Vimeosta, Deliciousista, Twitteristä jne. Lähes kaikki asiat ovat avoimissa verkkotiloissa saatavilla ja verkkotilat on perustettu kollektiivitunnuksilla, joten työympäristöjen konkreettinen siirtäminen onnistui hyvin.

Jaetussa kansiossa näkyy ensisilmäyksellä, onko dokumentissa uutta sisältöä ja kuka sitä on lisännyt. Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi.

Ryhdyimme kesällä siis kirjoittamaan to-do-listoja yhteiseen dokumenttiimme. Pidimme Skype-palavereita, joissa työstimme muistiota. Perehdytin Pauliinaa verkkotiloihin ja työtapoihin siten, että olimme yhtä aikaa samassa verkkotilassa ja ääniyhteydellä Skypessä. Sisäänajotyönä toteutettiin Sometun Qelluntai-kesätapahtuma yhteistoimin ja verkoston avustuksella.

Perehdytysjakson loppuvaiheilla pidimme pienen kesäleirin. Vaikka kuvaruudun jakamisella olisi voinut etäteitse opetella mutkikkaimmat verkkotilojen hallinnat, oli sentään mainiota sulatella aivoja ja ajatuksia paahtohelteessä hetki myös naamatusten. Kuvaruudun jakaminen onnistuu muuten Skypellä tai Skypeen integroitavalla Yuuguulla.

Heinähelteellä Pauliina sukeltamassa AVO-Sometuun.

Tällä hetkellä saattaen vaihtamisen jaetulle dokumentillemme on kertynyt mittaa jo 16 sivua. Hämmästyttävää huomata, miten oman pään sisällä ollut työkuva muuttuu näkyväksi ja miten paljon ulottuvuuksia löytyy. Perehtyjälle on myös äärimmäisen tärkeää kirjata heti muistiin kaikki mieltä askarruttavat kysymykset. Dokumentin alussa on kätevä hakemisto, joka syntyy automaattisesti eritasoisista otsikoista. Jos Pauliina joutuu vielä hankkeen aikana perehdyttämään jonkun toisen omaan työhönsä, yhteisestä dokumentista on paljon apua.

Suosittelemme pelkästään tämän yhden yhteistyövälineen antamalla kokemuksella somea hanketyöhön. Lämpimästi! Kerro oma tarinasi ja näkemyksesi lomakkeella. Tietoja hyödynnetään siis aihepiirin koulutuspaketin koonnissa.

Sosiaalinen media? Haipuva käsite, elävä ilmiö

Viimeisen puolen vuoden aikana on tuntunut yhä tyhmemmältä puhua sosiaalisesta mediasta. Mari Koisinen kirjoitti blogissaan aiheesta ja lainasi  Tuomas Rintaa: "Voitaisiinko tästä ja siitä mihin internetin käyttömme on menossa jopa vetää niinkin hurja johtopäätös että käsite sosiaalinen media on virheellinen vaan pitäisi oikeastaan puhua verkon käytön sosiaalistumisesta? Eli ehkä meillä ei olekaan tiettyjä sosiaalisia medioita (kuten Facebook, Twitter, Qaiku, yms) vaan suhtautumisemme verkkoon ja omaan läsnäoloomme siellä on muuttunut radikaalisti 2000-luvun aikana ja muutos on todennäköisesti pysyvä" Lähde: Tuomas Rinta: blogimerkintä 22.5.2010 Come get #some!

Mietin aamulla toiseen keskusteluketjuun liittyen aihetta ja kirjoitin: Miten voisi erottaa netin käytön ja somen? En itse havaitse enää eroa... no ehkä laskujen verkkomaksamiseen ei liity somea, mutta viimeksikin chattäilin pankissa asioidessani samaan aikaan 73-vuotispäivää viettäneen enoni kanssa... joo klo 01:30 yöllä ja se oli suunilleen samaa kuin olisin pankkikonttorissa rupatellut sattumalta viereiselle tiskille osuneen enoni kanssa. Tietysti koneellani chat oli eri välilehdellä kuin verkkopankki.

Kuvitan tänä kesänä blogiani päivittäisellä lenkkimatkalla (aina sama 5 km kierros) nappaamillani kuvilla. Tämä rispaantunut pressu kuvaa hyvin muodonmuutosta ja haipumista.

Tämä on tietysti hankalaa, kun suuret joukot alkavat juuri nappaamaan aiheesta kiinni, mutta viisaasti voisi loikatakin suoraan some-hypettelyn ohi netin sosiaaliseen käyttöön. Työkaverit tulevat taskuun eli kyse ei ole pelkästään pöydällä jokottävistä tietokoneista ja lankoja pitkin virtaavasta informaatiosta vaan kaikkialla tavoitettavasta netistä (no ei tietenkään ihan kaikkialla). 

Erikseen mobiilista puhuminenkin alkaa olla yhtä haipuvaa. Miksi erotella kiinteästi paikkaan sidottu netin käyttö ja mobiili käyttö, kun yhä useamman puhelin on tietokone ja kun musiikkisoittimellakin (iPod Touch) pääsee nettisivuille ja sovelluksiin ja laitteisto senkun konvergoituu ja palvelut senkun integroituvat ja mobiililiittymät notkeutuvat (kuten TweetDeck tai Facebook, joiden mobiililiittymä on jopa tietokoneliittymän kanssa tasavertaisesti kilpaileva).

Uutta näkökulmaa löytyy, kun uskaltaa ulos putkesta. Vapaus voi tietenkin myös ahdistaa. On niin selkoista, kun on reunat ympärillä.

Käyntikortti

Hämmennyin eilen. Tilanne oli videoneuvotteluyhteys Yhdysvaltoihin, teemana sosiaalinen media opetuskäytössä. Paikallinen suomalainen nuori liikemies aloitti presentaationsa jakamalla paperisia käyntikortteja lähiosallistujille. Paperiset käyntikortit kuuluvat itselläni eksoottiseen menneisyyteen lankapuhelinten (minulla on sellainen edelleen, vaikka käytän sitä vain kerran viikossa) ja nuoltavien postimerkkien (harrastin postimerkkeilyä vielä aikuisiällä) luokkaan.

Käyntikorttien jakaminen käynnisti ketjureaktion ja puolet paikalla olleista jakoi tilaisuuden lopulla paperisia käyntikortteja. Hämmennykseni heräsi juuri sillä kohdalla: pitäisikö minullakin olla paperilappuja jaettavana. Mutta onnekseni kukaan ei antanut minulle käyntikorttia vaan ohitti kommentilla: mehän olemmekin jo... ja viittaus osoitti nettiin, sosiaaliseen mediaan.

Silloin aikoja sitten teetimme Alkuvoiman omia käyntikortteja. En varmasti liioittele, kun sanon, että tuolloin 90-luvun alussa oli harvinaista, että maanviljelijä jakoi käyntikortteja verkostoitumistarkoituksessa. Minulla on niiltä ajoilta tallella paksu käyntikorttikansio (kuva yllä). Samaa asiaa ajaa nykyisellään nettinäkyvyys ja profiilit eri palveluissa.

Aihe nosti mieleen myös Andrea Vascellarin käyntikortin. Paperittoman.