Tuli mieleeni, kun Vesa Ilola kyseli Sometu-verkostossa hyvien käytänteiden levittämisestä, että kannattaisi muutamalla sanalla kuvailla Aikuislukion verkko-opinto-ohjauksen kehittämishanketta, joka eräistä esteistä huolimatta pääsi tavoitteeseen ja toimii edelleen.
Vuonna 2004 lukioiden opinto-ohjaajille oli tarjolla OPO.fi-koulutus, jossa saatiin tietoa Opetushallituksen opinto-ohjauksen kehittämishankkeesta. Meitä oli kourallinen aikuislukio-opoja, jotka aika nopeasti totesimme, että aikuislukioitten opinto-ohjauksessa jatkuvasti toistetaan samoja asioita ja olisipa mainiota, jos olisi yhteinen verkkopalvelu auttamassa tältä osin. Koulutuksen molemmat vetäjät tukivat ideaamme. Raimo Vuorisen vinkit ja mallit maailmalta (kuten FSU Career) olivat meille tärkeä kannustin. Hankepäiväkirja kuvaa vaiheet.
Muistiin jäi elävästi se, miten mahdottoman vaikeaa oli saada eri puolilla Suomea asuvalle hankeryhmällemme verkkotyövälineitä, kuten pari kymppiä maksavia webkameroita. Hanketoiminnan kiemurat ovat aiheeseen vihkiytyneille tuttuja enkä niitä nyt tässä sen kummemmin toista. Keksimme keinot ylittää monen monta estettä. Teimme yhteensä 12 viikkoa täysin ilmaista työtä tavoittemme eteen, siis työtä, joka ei kuulunut työaikaamme kouluilla ja työtä, jota hanke ei maksanut, koska hanke nyt vaan ei maksanut työtä. Asia oli kuitenkin meille kaikille niin tärkeä, että eipä tuota jääty itkemään.
Kehitimme aikuislukioitten verkko-opinto-ohjauksen Aikuislukiot.fi-palvelusivuston. Kokonaisuuteen liittyy päivystävä verkko-opo, joka vastaa verkon kautta jätettyihin kysymyksiin. Palvelu aloitti kesäkuussa 2005, on edelleen toiminnassa ja sitä käytetään aktiivisesti.
Näin jälkikäteen on hyödyllistä, että kaikki hankkeen dokumentointi tehtiin avoimille verkkosivuille (asiakirjat löytyvät lukon takaa samalta sivustolta). Jälkikäteen arvioiden tärkeintä toiminnassamme oli asiantuntemuksen muokkaaminen käyttäjälähtöiseen muotoon ja se, että tuo käyttäjälähtöinen muotoilu palveli ryhmämme tarpeita.
Neuvontatehtäviä on paljon. Saman tapaisia ensimetrillä avustavia sivuja löytyy verkosta. Emme keksineet mitään uutta ja ihmeellistä. Sivut voisivat olla varmasti paljon paremmatkin. Teimme suuren työn, kun mietimme käytettävää kieltä, yksittäisiä sanoja, lauserakenteita.
Nyt näkyvillä oleva sivusto on kolmas versio. Raimo Vuorisen asiantuntemus oli verraton apu. Käytimme myös ammattilaisia sivuston grafiikan suunnittelussa. Teknisen käytettävyyden arvioi ulkopuolinen asiantuntija, joka antoi sivuston perusrakenteen suunnittelijalle monta käytettävyysvinkkiä. Viestinnän ammattilainen kävi läpi sivuston luettavuuden ja ymmärrettävyyden kannalta sekä toimitti natiivilla käännätetyn englanninkielisen pohjan yhdessä ryhmämme kanssa.
Ammattilaisia on syytä arvostaa. Vaikka verkkosivuja näprääkin kuka tahansa, toimivien verkkosivujen tekeminen on aina tiimityötä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verkkosivut. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, elokuuta 21, 2010
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Joku Muu ja avoimen verkoston voima
Eilen Sometu-verkoston Ning-sivujen ulkonäkö vaihtui yllättäen minimalistisen valkoisiksi. Kukaan ei ollut tehnyt muutosta. Arvoitukseksi jää, minne tyylitiedosto hävisi. Mutta kertomisen arvoista on se, miten se palautettiin.
Sometu-verkoston teknistä taustatukea hoitelee Otavan opisto. Aamulla chattäilin sinne Venäläisen Villelle, kyseisen verkostosivun perustajalle, että mikäs juttu tämä uusi valkoinen tyyli nyt on. Selvisi, ettei ainakaan sieltä suunnalta tietoinen teko. Hetken kaivelemisen jälkeen tuli viestiä, että koko tyylitiedosto on kadonnut. Eikä sitä ole tallessa missään. EDIT: Oli se tallessa tietylä lailla, mutta vaati urakkaa, ks. Villen kommentti.
Sometu-Ningillä on yli 20 ylläpitäjää. Lähetin ylläpitäjille lyhyen tilannetiedotteen (ja pari muuta pikkukysymystä samalla). Oulusta Harto Pönkä lupasi, että jos vain joltakin löytyy vanha tallenne sivuista, niin hän korjaa. Joskus tällaisessa pulmassa auttaa Googlen välimuisti, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.
Jarkko Hakanen Otavalta ehätti jo aloitella rekonstruointia. Mutta minulla sattui olemaan yksi ainut sivukaappaus eräästä kadonneesta sivusta. Olin ottanut sen kaappauksen Googlen välimuistista, kun sivu katosi (ITK'09, se kyllä tänään löytyi lopulta, osoite vain oli rikkoutunut). Olin ottanut kaappauksen Firefoxin ScrapBookilla, jolla nappailen silloin tällöin talteen oleellisia sivuja.
Kaapattu sivu ei ollut originaali, mutta siinä oli kaiken sälän seassa se tyylitiedosto. Reippaan perkaamisen jälkeen Harto sai oikean koodinpätkän talteen ja jakoi sen myös koko ylläpitäjäryhmälle. Hän sijoitti tyylitiedoston takaisin paikoilleen ja niin palasi tuttu ilme.
Verkostojen ja hajanaisten puuharyhmien ongelma on Joku Muu, maailman laiskin toimeen tarttuja. En minä, kyllä Joku Muu hoitaa. Sometu-verkostossa on koettu, että varapäivystäjät ja hajautettu ylläpito takaavat, että enimmäkseen riittävän nopeasti Joku on läsnä ja tarttuu ylläpitotehtäviin. Monet ylläpitäjistä vähättelivät tänään omaa rooliaan, mutta jollakin kerralla pienikin panos voi olla nappihomma.
Meitä on muutamia, jotka teemme AVO-hankkeen tuella työksemme Sometu-verkoston taustatöitä (tuntimäärä ei ole suuri). Alkutaival ja paljon edelleenkin ja toivon mukaan myös jatkossa hoituu Joku Muun toimesta. Vain siten verkosto elää ja on voimissaan. Byrokraattinen verkosto nuutuu ja kuihtuu pois.
Tämän päivän Joku Muu am-Muu -mitalli Hartolle ja Lentävälle lehmälle! Myös muu ylläpitäjäjoukkio kehitteli hyviä ideoita jatkoa ajatellen. Ajatusenergiaa ja yhteisvoimaa. Hienoa. Tällaisessa verkostossa on eloa ja alkuvoimaa!

tiistaina, tammikuuta 05, 2010
Päivän nettisivusaaliin kammotus ja hohdokki
Päivän mittaan silmien ohi lipuu lukematon määrä nettisivuja. Tältä päivältä jäi elämyksenä mieleen kaksi. Toinen uudistettu Liikenneviraston etusivu, jonka logo on kammotusten luokkaa. Toki kirjaimia voi käsitellä graafisena elementtinä, mutta tässä sanojen pilkkominen on mautonta. Tai siis tarkoitin sanoa, että olen kohtuullisen vanhakantainen sanojen oikeinkirjoitukseen ja tavuviivoihin nähden.
Toinen sitä vastoin kerrassaan upea. Sivu käyttöliittymänä antaa väreillä ja palloilla näkymää sisältöön, navigoinnin avulla zoomaillaan haluttuun kohteeseen, musiikkia kuuntelemaan ja musiikin tahtiin sykkivä pallura on hauska. Kyseessä on Hitlantis, tuoreen musiikin sivusto, jonka taustalla on suomalainen idea nostaa uusia bändejä kuuluville ohi levy-yhtiöitten. Soittolistaradioallergisena fanitan tätä ensisilmäyksellä! Taustoja voi lukea Markkinointi&Mainonta-sivustolta. Mainion nimen on keksinyt Ville Valo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)