Kun saa oppia uutta eli ope oppijana

Kuuntelin eilen ulkoillessani tuoreen OKM:n julkaisun Tulevaisuuden peruskoulu. Kirja perustuu asiantuntijaryhmien työhön, tutkimuksiin, kyselyihin ja selvityksiin. Tulevaisuuteen katsotaan ensi vuonna käyttöön tulevien opetussuunnitelmien kautta ja opetussuunnitelmatyön pohjalta.

Opettajien koulutus ja opetushenkilöstön täydennyskoulutus ovat kirjassa monessa kohdassa tarkasteltavana. Siis se, mitä huomenna menen tekemään jälleen kerran. Ensinnäkin remontti aloitetaan sanasta. Täydennys on huono sana monien mielestä. Valmistumisen pariksihan se sopii hyvin. Kyse on jatkuvasta oppimisesta, ammatillisesta ajan tasalla pysymisestä, parhaimmillaan myös kehittämisestä, ei vain muutosten jäljessä juoksemisesta.

Opettaja on oppimisen ammattilainen. Kun kyse on omasta oppimisesta, sen organisointi tuntuu ylipääsemöttämältä esteeltä. Näiden kymmenen vuoden aikana, kun olen opettajia kouluttanut, olen usein kuullut pyynnön: näytä se täydellinen malli, minkä voin ottaa käyttöön. Kaivataan täsmälleen omaan työhön sopivaa uudistuksen palikkaa. Yhtä usein kuuluu huokaus: virkavapaata kiitos, että nämä voisi oppia. Aikaa ei ole. Ei ehdi. On kiire. Tähänkin OKM:n julkaisussa otetaan kantaa: työaikajärjestelyihin kaavaillaan lisää liikkumatilaa uuden opiskeluun.

Olen näiden vuosien aikana tavannut myös satoja innostuneita ja opinjanoisia opettajia, joilla päivittäinen työtaakka ei ole kevyt ja leppoisa. Silti he säteilevät oppimisen iloa, jakavat omasta oppimastaan vinkkejä kollegoilleen. Mistä siis se taika syntyy? Osittain tietenkin vapaa-ajan valinnoista. Virassa olevilla ja tuntiopettajilla on erilainen nälkä kasvattaa omaa osaamistaan. Mutta kyllä kyse on myös siitä, että löytää todelliset avaimet oppia arjessa yksin ja yhdessä toisten kanssa.

Nyt ja tulevaisuudessa ope saa olla aina välillä oppijan roolissa. Omia kikkoja voisi käyttää itseensä. Miten minä tämän opin? Tein pienen korttipakan osaksi huomista opekoulutusta. Jokainen saa laittaa itselleen oppimistavoitteen ja miettiä, miten siihen pääsee. Koolla on 18 henkilöä, joten en voi millään opettaa jokaiselle henkilökohtaisesti juuri hänen opetustyöhönsä ja aineisiinsa sopivia taitoja. Luon kehykset. He tekevät sen itse.

Tein Canvalla kortit, joiden avulla voi valita yhden tai vaikka useamman arjen oppimisreitin. Korttien kuvituksena on tekijänoikeuksista vapautuneita 1800-luvun eläinkuvia, joita pengoin Flickr Commonsista.

Jos haluat tulostaa itsellesi kortit, tässä PDF-tiedosto (tiedosto iso, mutta tulostusjälki kohtuullinen). Tutuille voin jakaa Canvaan käyttöikeuden, jolla pääsee tekemään vaikka lisää kortteja tai muokkaamaan tekstejä (sähköpostia tänne päin).

Kaikkea ei voi hamuta kerralla. Jostain pitää aloittaa. Huomasin tuskallisesti uutta käyttöjärjestelmää uudella laitteella opetellessani tämän viisauden. Pitää suostua siihen, että aluksi osaan vain vähän. Ja siihen, että minun henkilökohtaisesti ei tarvitse edes osata kaikkea. Näillä opeilla:

Läppärit ja täppärit oppijan käsiin – miten alkuun?

Tämä juttu on alunperin julkaistu LUOTI-blogissa. LUOTI eli luotsaa tieto- ja viestintätekniikkaan on oppilaitosjohdolle suunnattu koulutus. Vielä ehtii ilmoittautua (8.2.12 klo 09 saakka) kevään webinaariin.

Tieto- ja viestintätekniikka sekä sosiaalinen media luovat uusia oppimisen mahdollisuuksia. Opettajallekin on oppimisen ja uudelleen jäsentämisen paikka, kuin oppijalla on käsissään laite, jolla nippelitieto selviää helposti ja lauseet kääntyvät, jos nyt eivät sutjakasti, niin ainakin nopeasti kielestä toiseen.

Facebookin Tablet-laitteet opetuksessa -ryhmässä käytiin hiljattain keskustelua siitä, miten mukana kulkevan opetusteknologian käyttöönottovaihe olisi viisainta organisoida. Keskusteluun osallistui lähes 20 rehtoria, opettajaa ja opetuksen tukihenkilöä. Keskustelusta koottu jäsennys löytyy MindMeister-palvelusta ja on palveluun kirjautuneiden editoitavissa eli muodoltaa wiki-mindmap.

Käyttöönottovaiheen vältettäviä asioita ovat liika pakottaminen ja vapaa-ajan käytön liika rajoittaminen. Niin opetushenkilöstön kuin oppijoidenkin olisi saatava mobiililaitteet mukaan kotiin.

Sosiaalisen median pelisäännöistä on viime vuoden aikana ollut paljon puhetta. Sosiaalinen media häivyttää ammatillisen ja yksityisen rajaa. Uhkakuvia on väläytelty ja kieltoja annettu. Eniten joka paikan teknologiaa ja sosiaalista media pelkäävät ulkopuolelta katsovat – kenties myös asemansa uhatuksi kokeva perinteinen media nostaa mielellään esiin ikäviä esimerkkejä.

Internetin verkostoista on tarjolla paljon vertaisapua, tietäviä ja osaavia ihmisiä, joilla on pieni hetki aikaa auttaa kysyjää. Tästä hyviä esimerkkejä ovat opetualalla vilkkaasti toimivat Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa Facebook-ryhmä (vajaa 1800 jäsentä), edellä mainittu Tablet-laitteet opetuksessa -ryhmä (reilu 300 jäsentä), Sometu – sosiaalinen media oppimisen tukena -verkostossa (yli 4250 jäsentä) ja lukuisat muut verkostot.

Jotta laitteet tulevat tutuksi, ne on tärkeää saada mahdollisimman vapaaseen käyttöön. Kyseessä on ajattelua, havaintokykyjä ja motoriikkaa vaativa käyttötaito. Sormet näytöllä vaativat harjaantumista, mutta käyttöliittymät ovat helppoja ja käyttötaito kasvaa kokemuksen karttuessa. Tämän havaitsee jokainen, joka on päässyt seuraamaan mobiililaitteiden kanssa puuhaavia pikkulapsia.

Useissa oppilaitoksissa on aloitettu muutamien laitteiden hankinnalla ja koekäytöllä. Koeajan jälkeen on jaettu kokemuksia. Mobiililaitteiden ottaminen apuvälineiksi kokouksiin on nopeuttanut käyttöönottoa. Rehtorin esimerkkiä pidettiin keskeisenä.

Myönteinen velvottaminen mobiililaitteiden käyttöönottovaiheessa rakentuu edellisten lisäksi kannustuksesta, muutosvastarinnan huomioimisesta ja käsittelystä, tulevaisuusnäkökulmien julkituomisesta sekä toimintakulttuurin uudistustarpeisiin paneutumisesta.

Suurin tuska teknologian täysimittaisen hyödyntämisen kanssa liittyy omaksumisvaiheeseen ja ajankäyttöön. Olisi tärkeää katsoa työn tekemistä ja sen organisointia uudella tavalla. Uudistukset eivät etene, mikäli kaikki vanha säilytetään ja uusi tuodaan entisen päälle. Verkostot ja mukana kulkeva teknologia mahdollistaa paljon. Hyviä toimintamalleja on jo kehitetty ja niitä levitetään myös opetusalan verkostoissa. Hyviä toteutusesimerkkejä eri aloilta löytyy myös sosiaalinenmedia.org-sivustolta.

Hyvin toteutettu koulutus auttaa alkumatkaan. Tähän pyrkivät sekä oppilaitosjohdon LUOTI että opetushenkilöstön Open Päivitys.


Puhun aiheista Asiantuntijuus ja yksilön taidot sekä Tieto- ja viestintätekninen osaaminen ja sosiaalisen median osaaminen LUOTI-seminaareissa Leena Vainion, Petri Lounaskorven, Harto Pönkän ja Merja Sjöblomin kanssa.

Open Päivitys lähti rullaamaan

Opeblogi on lepuutellut kuukauden ajan. Iso ponnistus on imenyt mehut. Nykyisen työnantajani, Suomen eOppimiskeskuksen joukkioitten kanssa olemme rakentaneet opettajille ja rehtoreille päivitystä tieto- ja vertaisajan taitoihin. Opettajille suunnatun koulutuksen ajankohtaisia voi seurata blogista ja Facebookista, samoin oppilaitosjohdon koulutuksia (LUOTI) blogista ja Facebookista.

Jatkossa kirjoittelen aika paljon tuonne Open Päivityksen blogiin, mutta nostan sieltä tännä yleishyödyllisiä, muuhunkin kuin kyseiseen koulutukseen liittyviä juttuja.

Teretuloa seurailemaan. Koulutuksia voi myös tilata vaikka meikäläisen kautta. Ensimminen Open Päivitys hörähti käyntiin Hämeenkyrössä. Koulutuksen avoin sivusto täydentyy homman edetessä ja jää hämeenkyröläisten käyttöön, kun koulutus päättyy. Jokaisen porukan kanssa sovitaan omat käyttöympäristöt ja toimintatavat. Pyritään tehostamaan niiden välineitten ja palvelujen käyttöä, jotka on jo hankittu tai joita ollaan hankkimassa. Ohessa tietenkin myös maksuttomia palveluita, sen mukaan, miten ne sopivat oppilaitoskäyttöön.

Poimintoja hallitusohjelman koulutuspoliittisesta osasta

Innostuin ensi kertaa eläissäni lukemaan hallitusohjelmaa. Kiinnostukseni kohteena oli, mitä koulutukseen liittyvistä asioista sanotaan. Rapoilin lukemiseni Facebookiin. Ai miksi sinne, Facebookhan on kuoleva taidemuoto... noo, sattui olemaan sopivasti auki ja nykyisin siellä ihmiset kommentoivat ahkerammin kuin esimerkiksi Qaikussa tai Twitterissä.

Olisi ihan kivaa kuulla muiden lukupoimintoja. Yleisvaikutelma oli ihan hyvä. Joissakin kohdin oli vain tavoitteita, pääsääntöisesti kuitenkin päätöksiä, jotka toteutetaan.

Hallituksen neuvottelutulos 17.6.2011 (pdf). (Pysyyköhän netissä... no, VM:n sivuilta löytyy jatkossa).

• Mielenkiintoinen termi tuo osaamisympäristö. Miten osaamisympäristö eroaa oppimisympäristöstä? Miksi puhutaan ympäristöstä ihmisten sijaan (vrt. osaamisverkostot)?

• Yleissivistävällä puolella näyttöjen kehittäminen on mielenkiintoinen asia: "Aiemmin ja muualla opitun tunnistaminen ja tunnustaminen otetaan osaksi kaikkea koulutusta perusasteelta aikuiskoulutukseen. Edistetään tutkintojen osaamisperusteista määrittelyä."

• SADe ilmeisesti linkittyy ohjauksen ja elinikäisen oppimisen kanssa "Laaditaan hyvän opinto-ohjauksen kriteerit lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen. Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat
• tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen mukaisesti. "

• SADe Oppijan verkkopalvelut: http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/oppijanpalvelut/index.html

• Monet ovatkin jo kommentoinen iloisena uutisena varhaiskasvatuksen siirtymistä samaan hallintokuntaan opetustoimen kanssa.

• Miten laatutyö toteutuu niin, ettei ole pelkkää byrokratiaa vaan aitoa laadun tuottamista? "Edistetään laatukriteerien käyttöönottoa perusopetuksessa."

• Tämä on hieno tavoite: "Valmistellaan perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon vuonna 2016 tapahtuva uudistaminen vahvistamaan taito- ja taideaineiden opetusta, liikuntaa sekä yhteiskunnallista kasvatusta ja arvokasvatusta ja ympäristökasvatuksen asemaa sekä oppiaineiden välistä yhteistyötä ja monipuolistamalla kieliohjelmia. "

• Lukiokoulutuksen laadun takeena erikseen mainittu etäopetuksen kehittäminen.

• Lukion laatutyöhön porkkanana raha. Tämä on mielenkiintoista: "Sisällytetään lukiorahoituksen perusteisiin tuloksellisuusrahoitusosuus, joka palkitsee koulutuksen laadusta ja laadun parantamisesta, esimerkiksi yksilön oppimistulosten paranemisesta ja vähäisistä keskeyttämisistä. "

• Äidinkielen yo-koe muuttuu jälleen.

• Myös ammattioppilaitoksia palkitaan rahallisesti laadusta ja laadun parantamisesta.

• Arviointiasiat keskitetään puolueettomaan Koulutuksen arviointikeskukseen.

• Rapoilun aikana tuli kommentti: "Toivoisin, etteivät tavoitteet ole kiinni hallituksesta vaan hyvistä periaatteista." Vastasin siihen: Kyllä varmasti suuri vaikutus on kaikella sillä tekijäjoukolla, joka todellistaa asiat käytännössä. Rahalla ja laeilla voidaan toki ohjata. Tuntuisi, että ainakin tasa-arvoisuutta on koetettu pitää arvokkaana, maahanmuuttajataustaiset ja vähemmistöt mainittu useaan otteeseen (ensimmäinen hallitusohjelmapaperi, jota ikinä luen, joten en osaa vertailla entisiin).

• Tää on jännä. Aikuiskoulutuksessa tulee uutta: Sähköinen sivistyskeskus ja kansalaisten henkilökohtainen koulutustili (Osana SADe-ohjelmaa).

• Tutkintoa vailla olevilta aikuisilta poistetaan tutkintomaksut.

• Outoa, että opintotuen sitominen indeksiin tapahtuu vasta nyt ja sekin vasta 1.9.14.

Vertaisten rinnalle ertaisia, erilaisia vertaisia

Joanna Muukkonen tutkii AVO-hanketta, jossa olen töissä. Hän kirjoittaa kiinnostavaa Avoimesti tutkien blogia ja mietti eilisessä kirjoituksessaan, kuinka Kohti vertaisuutta.

Kirjoitin Joannan pohdintaan kommentin, jonka julkaisen myös tähän. Mielestäni olemme kulkemassa ja olemme jo vaiheessa, jossa vertaistyöskentelyn edistäminen ja top-down-asiantuntijuuden ongelmat ovat merkittäviä pohdinnan kohteita. Näiden rinnalle nostaisin mietintään erilaisuuden yhdistämisen haastetta, ertaisten, erilaisten vertaisten yhteistyötä, jonka verkko mahdollistaa.

Erilainen vertainen on asiantuntija jossakin, jossa minä olen noviisi. Minä olen mestari jossakin, jossa hän noviisi. Meidän ei kuitenkaan tarvitse käyttää loputtomasti aikaa ja vaivaa tullaksemme toistemme kanssa samalle viivalle kaikessa vaan voimme yhdistää osaamistamme. Kahden osaamis- ja taitomaailman rajapinta luo oivallista maastoa kehittää uusia oivalluksia.

Suomi on tasa-arvomaa ja edelleen ajattelemme helposti tasavertaisuutta konkreettisesti. Tasavertaisuus voi olla kuitenkin abstraktimmalla tasolla. Erilaisuudesta huolimatta ja juuri siitä ponnistaen löydettyä erilaisten vertaisuutta.

Tässä kommenttini Joannan tekstiin ja kommenttini ei siis millään muotoa kiistä mitään, mitä Joanna kirjoittaa vaan pohdiskelee, miten hänen pohdintaansa voisi myöskin jäsentää. Kehyksenä ovat opettamisen ja opiskelun kehittäminen sekä opettajien kouluttaminen.

Kuvailit muutamia aiheita, joiden vuoksi olen kovasti kaipaillut sosiaalipsykologian kiinnostumista nykynetin luomaa elämänpiiriä ja sosiaalista todellisuutta kohtaan.

Laajan verkostomaisen hankkeen kohdalla vertaisuudessa on kaksi tasoa: hanketoimijoitten keskinäinen vertaisuus ja vertaistyöskentely hankkeen järjestämissä koulutustilaisuuksissa, jolloin koulutetaan muita kuin hanketyöntekijöitä.

Jälkimmäisestä: Yksi kouluttaja ei ajallisesti ehdi toimia vertaisena koulutukseen osallistujien kanssa, verkossa tämä voi jo jotenkuten mahdollistua, mutta siinäkään vertaistyöskentely yhden kouluttajan ja kymmenien tai satojen koulutettavien kanssa vaatisi yhteistä projektia ja pitkää kestoa.

Tärkeää on ilman muuta kiinnittää huomiota kieleen sekä asioitten kytkemiseen siihen kontekstiin, jossa koulutukseen osallistuvat elävät. Koulumaailmassa tämä vaatisi sitä, että kouluttaja on itse toiminut tai toimii koulumaailman sisällä. Realismi ei avaudu ulkoa katsellen (kuten vaikka se, millainen vaikutus on työn sykkeeseen yo-kirjoituksilla tai miten lukujärjestysteknisesti on mahdotonta järjestää nopeasti mielenkiintoisia kokeiluja tai miten opetussuunnitelma huomioidaan).

Tavoiteltava vertaisuus koulutuksissa on sitä, että koulutukseen osallistujien välille syntyisi vertaisuutta. Tämän lähtökohtana opettajien kohdalla olisi, että samasta tai lähikoulusta löytyy kolellega, jonka kanssa voi toteuttaa konkreettisesti opeteltavaa toimintaa.

Koulun perustoiminta syö virtaa ja harvoin on tilanteita, joissa työaikaa voi rauhassa käyttää vertaistyöskentelyyn. Tämä on usein hankalaa jo pelkästään oman koulun sisällä, vaikka tahtoa olisi kuinka. Kun kunnat säästävät, ryhmäkoot kasvavat ja tilanne hankaloituu entisestään.

Toinen asia, tuo hanketoimijoiden keskinäinen vertaisuus tai sekaryhmät, joissa on sekä hanketoimijoita että muita kumppaneita, on hieman erilaatuinen tilanne. On tilanteita, joissa on tärkeää hakea yhteistoiminnalle avoin yhteisen tuottamisen, luomisen ja vuorovaikutuksen tila, pyrkiä samalle tasolle, pyrkiä kuuntelemaan, kuulemaan, ilmaisemaan selkeästi.

Sitten on erotettava tarve kehittää jotain, mitä vielä ei ole. Asiaan syväperehtyneet kykenevät loikkimaan ja luomaan oikopolkuja ja yhdistämään toimintoja uudella tavalla. Kun ulkopuolinen kuuntelee tähtä uutta luovaan keskustelua asiaan perehtyneiden (keskenään vertaisten) välillä, hän on varmasti ihan pihalla. Tämä vinhaa kiitävä luova keskustelu on myös tärkeää. Se johtaa oivalluksiin, kokeiluihin, kehittämistoimintaan.

On tärkeää, että toiminta on avointa ja halukkailla on mahdollisuus osallistua. Mutta tärkeää on myös se, että suvaitaan kaikkiin suuntiin. On tärkeää myös ymmärtää, ettei itsen tarvitse osallistua kaikkeen eikä tarvitse olla kaikkien asioitten asiantuntija vaan että asiantuntemus voi syntyä myös yhdistämällä. Omaa asiantuntemusta pitäisi kunnioittaa ja samalla kunnioittaa toisen asiantuntemusta. Kyse on itsetunnosta ja minäkuvasta ja joskus aika vaikeasta asiasta avoimessa toiminnassa. Joku ihminen arkailee ja kokee epävarmuutta, vaikka hän olisi jonkun asian suvereeni haltija. Hän vertaa itseään muihin sellaisella alueella, jolla on itse vielä noviisi. Meidän on nyt kuitenkin kyettävä ylittämään tämä henkinen este, jokainen on sekä noviisi että mestari, eri ihmiset eri alueilla, renessanssineroja on vähän, mutta verkostovertaisina tai saman verkon eri solmuina kykenemme muodostamaan joukkoälyllämme aikamoisen renessanssihahmon.

Vertaisen lisäksi pitäisikin verkkoaikana puhua yhteistyökumppanista, joka on erilainen, ertainen.

Opekouluttajan opinsaunassa pyyhkeet tarpeeseen

Olin etätyöni puolesta kouluttamassa opettajia pari päivää, aiheena johdatus sosiaalisen median opetuskäyttöön. Valtaosa ei vielä ollut käyttänyt omassa opetustyössään avoimia blogeja tai wikejä tai muita.

Ennakkoon olin koulutuksen verkkosivuille laittanut diakertomuksen aiheestani. Koulutuspäivä jakautui neljään osaan: ensin orientointi avoimen verkon ja sosiaalisen median oppimistiloihin, sitten tutustuminen wikiin ja oman Wikispaces-wikin luominen, hienosäätöön ei suurella ryhmällä ilman ennakkovalmistautumista ollut mahdollisuuksia. Kolmas osio oli informaation ohjaamisen mahdollisuuksien esittely (syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit, upotettavat koodit). Neljännestä osiosta vastasi Hämewikin Maija Saraste. Hän esitteli Hämewikin ja opasti artikkelin kirjoittamiseen.

Tänään laadin palautelomakkeen. Perustin koulutukselle yhteisen Google-tunnuksen ja laadin lomakkeen Googlen dokumenttien lomake-sivulla. Lomakkeen tekeminen on helppoa, tulokset saa sekä laskentataulukkona (Excel-muodossa) että valmiiksi yhteenvetoina (monivalinnat näkyvät selkeästi pylväinä ja piirakoina). Jos tekisin omilla tunnuksillani lomakkeen, muut kouluttajat eivät pääsisi näkemään yhteenvetoa, vaikka heidät voisinkin laskentataulukkoon kutsua (tätä on kokeiltu). Lomake näyttää tältä (älä vastaa, jos et ollut kyseisessä koulutuksessa). Lomakkeesta saa helposti kopion, jota voi muuntaa tarpeen mukaan. Lomakkeen voi lähettää suoraan sähköpostissa. Sen voi myös upottaa verkkosivulle.

Jaa, mites sitten tuo otsikon lupaama pyyheosasto?

Kurssilaiset pitävät oppimispäiväkirjablogeja. Aika moni työparinsa kanssa suljettuja, mutta onneksi eivät kaikki. Avoimesta blogista sain omaa koulutusosiotani koskevaa palautetta ja pyyhkeitä siinä mielessä, että kirjoittaja olisi halunnut keskustelun sijaan keskittyä enemmän oman wikin tekemiseen. Ärsyttävästi vain vilauttelin lukuisia mahdollisuuksia, mutta en antanut riittävästi eväitä samankaltaisten virittelyjen toteuttamiseen. Kurssiwikissä on työvälineitä ja rohkaisemme pyytämään niitä lisää, mutta silti aiheellinen pyyhe.

Tykkään vastakommenteista. Aina ensin tulee glubs-olo ja voi-ei-olisinpa-tajunnut -olo. Mutta niitä seuraa hedelmällinen keksimisolotila, kuten nytkin. Olisi ollut tietenkin tosi mukavaa saada palautetta heti tai vaikka sähköpostilla jälkijättöisesti, bloggaaja ei ehkä arvannut, että osun hänen tekstiinsä. En päässyt jättämään kommenttia blogiin (kommentointi suljettu vain blogiin kutsutuille), eikä yhteystietoakaan ollut. Välitän tätä kautta kiitokset. Palaute oli asiallista pohdintaa ja kirjoittajan lähtökohdista täysin ymmärrettävää.

Kouluttajan dilemma on siinä, miten taiteilla monien odotusten ristivedossa. Ja miten suhteuttaa odotukset siihen realismiin, jonka itse tuntee.

Koulutuksessa minun olisi pitänyt muistaa kertoa, että itselläni meni puoli vuotta blogeihin tutustumisen jälkeen, että sain aikaan kohtuullisen opetustoteutuksen ja wikin kanssa kului vuosi, ennen kuin hiffasin, miten se toimii. Ensin pitää sisäistää toimintatapa, ymmärtää tekniikka, miettiä omaan opetukseen sopiva toteutus, kohdentaa oppimisprosessiin ja niin edelleen.

Esimerkiksi filosofian kurssi, jonka wiki vilahteli näytteissäni, on kehittynyt nykyiseen toteutusmuotoonsa kuuden vuoden ajan, josta ajasta ensin html-verkkosivuilla vuoden, verkkosivujen rinnalla Pedanet-sivut (mm. keskustelut poistettu näkyvistä) seuraavan vuoden, ohjausblogin rikastamana seuraavan ja kolme viimeistä vuotta wikissä, ensin toisessa ja sitten nykyisessä. Ja rinnalla on kokeiltu Google-sites-sivustoa sekä Ningiä, jota jälleen käytetään keskusteluihin, joihin on aiemmin käytetty myös vapaaehtoisten kanssa Jaikua. Ja tietenkin on pitänyt kokeilla myös filopodcastin tekemistä. Second Life ja Sokratinna Runo odottavat vielä synteettiselle Agoralle pääsyään. Ja esimerkiksi portfolio-toteutuksen hiomiseen on mennyt kokemusten kera 4 vuotta. Wikin ilo on juuri siinä, että tämä hidas kehittely onnistuu ja aina voi muuntaa kätevästi uutta kurssia varten, kun tekniikka tulee tutuksi.

Mutta mitä ihmettä kertoa tästä työskentelytavasta, ettei kuulija läkähdy? Jotain maistiaisia. Poimintoja, jotka herättäisivät ehkä nälän tutkia ja opetella itse?

Jos olisin itse aikoinaan löytänyt jotain muita kuin vierasmaalaisia blogeja ja wikejä, joista katsoa vähän mallia ja kerätä ideoita, olisin ollut huipputyytyväinen. Mutta kaikki piti keksiä lähinnä itsekseen ja kokeillen, mikä ei aina ollut kivaa ja mistä johtui sitten se, että ensimmäinen kurssiwikikokeilu jäi torsoksi. Oma kipinä oli vain niin kova, että pakko oli sinnitellä tuskaisten epäonnistumisten ja harhailujen yli.

Suhteutettuna tähän kokemukseen, ajatus siitä, että ensimmäisellä wikien opetuskäyttöön tutustumisen tapaamisella pitäisi päästä oman wikin laatimiseen, vaatii ennakkovalmistautumista ja useamman opastajan tai pienen ryhmän. Jokaisella on kumminkin erilainen idea ja erilaiset kysymykset. Yleisiin toistuviin Wikispaces-wikin käytön kysymyksiin olen laatinut opastevideot.

Nyt ollaan sentään onneksi tilanteessa, jossa mietitään valtakunnallisesti avointen kurssitoteutusten koontia ja on paikkoja, kuten Vinkkiverkko, jossa kysellä vertaistukea. Ihan yksin ei tarvitse tuskitella.

EDIT: Tärkein meinasi unohtua tekstistä eli mikä tästä tekee niin hidasta? Se, että kyse ei ole vain työvälineistä, vaan toimintakulttuurista, työtavasta, jopa omasta identiteetistä ja omasta roolista (josta käytiin em. koulutettavien kanssa erittäin hyvää keskustelua). Blogin ja wikin saa suljettuna käyttöön ja niiden, kuten muidenkin avoimen sosiaalisen verkon välineitten kanssa voi toimia, kuten toimitaan perinteisissä suljetuissa verkko-oppimisympäristöissä, mutta miksi tällöin käyttää avoimia välineitä? Suljetut oppimisympäristöt ovat hyviä, jos ei haluta avoimeen oppimistilaan. Tämäkin asia on mietittävä ja kokeiltava. Se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. En voi tarjoilla kuin esimerkkejä, en valmiita malleja.