Tätä blogia ei olisi ilman kotikylääni. Enkä olisi nettijuttuihin ja sometteluun niin ylen tykästynyt ilman kotikylääni. Kun asuu jonkun määritelmän mukaan keskellä ei mitään tai huitsun Nevadassa tai Möllikällässä, netti on jotenkin vielä toisenlaisempi kuin ihmisten ilmoilla olijalle.
Blogien opetuskäytön suurin innostajani oli aikuislukion filosofian etäopiskelija. Körötellessäni 60 kilometrin työmatkaa ja eläytyessäni filosofian yksinopiskelun kinkkisyyttä tuskailleen Raijan tuskaan, oivalsin, että netti tarjoaa mainion laajennuksen ajan ja paikan suhteen. Asioita voi tehdä hitaasti. Siitä syntyi ensimmäinen opetusblogini, yksi johti toiseen, toinen kolmanteen ja tuli voitettua yksi palkintokin, palkintomatka Tukholmaan kaltaisten joukkoon antoi voimaa ja intoa.
Luonto ja luonnontila ympärillä auttaa ajattelemaan ja oivaltamaan. Nettijuttuja olen opetellut muutamien kurssin ohella enimmäkseen itsekseni. Muistan elävästi kesän 2004, kun kirjoitin eWSOY:lle verkko-opiskelun opasta ja löysin blogien maailman. Se loputon avaruus ja tolkuton mahdollisuuksien maailma täräytti pään täyteen sähköä. Asiat tasaantuivat Kotijärvessä uidessa ja katsellessa peltoja, metsiä, liikkuessa luonnossa, linnunlaulussa. Ilman maalaismaisemaa en olisi oivaltanut asioita. En osaa ajatella kunnolla ilman luontoa ympärillä. Liikkuminen luonnossa loksauttaa orastavat ideat paikoilleen ja käynnistää keksimismoottorin.
Jokaisen on löydettävä omat avaimensa. Välillä työssään uupuneita ja ilottomia aikuisia ihmisiä kuunnellessa rankasti miettii sitä, minne lapsen into ja oppimisen ilo katoaa. Tätä viimeksi eilen ihmeteltiin mökki-suurmiehikkäläläisen 72 v. kanssa satunnaistapaamisella Pirkkalan City-marketissa. Avaimia on. Me voimme olla avaimia toinen toisillemme. Arki sisältää kätkettyjä aarteita ja voiman lähteitä. Itse tiedän, että tärkeä voiman lähteeni on elämä juurilla, maalla, syntymailla, suvun piirissä. Erilaiset tekemiset sopivat yhteen, kuten jälkikasvu asian ilmaisi: "Kerrostalojen ja liikekeskusten suunnittelutyö on hyvin teknistä puuhaa, mikä on mukavasti tasapainottanut enempi perinteisiin ja henkisiin arvoihin nojaavaa maalaiselämääni Miehikkälässä."
Kotikyläni Suur-Miehikkälä valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi. Meidän kylässä on hienoa se, että vaivalla tekohengitettyjen seurojen kamppailu on tuottanut tulosta. Nuoriso on ottanut paikkansa. Perinteitä ei ole heitetty, uusia on syntynyt. Moni nuori on jäänyt kotikylään, rakentanut uuden talon, vaikka kaukana ollaan (lähimmät kaupungit 40 km Hamina, 60 km Kotka, Kouvola ja Lappeenranta). Erityisen hienoa on se, että omanikäisten keskinäisen puuhailun lisäksi kotikylässäni on sukupolvet ylittävää tekemistä. Meillä on harvinainen seurantalo: kylänväen talkoilla pitämä, baari auki joka päivä. Tiedän, että rankkaa puuhaa ovat kaikki talkoohommat, vähenevällä väellä. Kaltaisiani on paljon, ei ikinä ehdi mihinkään yleiseen ja yhteiseen. Mutta sitten taas, aikanaan, vuorovedoin.
Tiedän, että monet pitävät syrjäkyliä, kuten meidän kylä on, yhteiskunnan hankalana reliikkinä, me maalaiset olemme rasite yhteiskunnan talousrationaalisuudelle. Olisi kätevää saada kaikki kaavoitetulle alueelle. Kaikille vaan taajama ei sovi. Kuulun siihen joukkoon.
Metsän keskellä on toki välillä hiljaista, jos mieli askaroi jonkin erikoisen kanssa. Netti tuo juttukaverit lähelle. Työnikin on nykyisin siellä, missä netti toimii. Voin olla tyyni ja innoissani. En kärsi koskaan lihasjännityksistä, päänsäryistä, unettomuudesta. Luonto ja kotikylä ihmisineen purkavat kaikki paineet. Olla möllötetään ja haastetaan, mitä haastetaan. Hyväntahtosesti. Välillä pistetään rapiast toimeks ja sit taas huilataan. Niinkuin Heiton heinäpäivillä:
