Jos niin... informaation ohjaus open apuna

Rakentelen parhaillaan työparini Tiinan kanssa syksyn ensimmäiselle jaksolle Nettilukioon ilmiöpohjaisen oppimisen kurssia, jonka kattoteemana on identiteetti. Teema on laaja ja lavea, kuten ilmiötyöskentelyssä on hyvä olla eikä ilmiöpohjaisen tyyliin opiskelijan tulokulmaa käsikirjoiteta valmiiksi. Koska kurssille varattu työmäärä ja aika ovat rajallisia, niin opettajilla kuin opiskelijoilla, etsin kaikki mahdolliset keinot sujuvoittaa työskentelyä. Varsinkin, kun Nettilukiossa kaikki tapahtuu online, verkon kautta.

Kurssia tekee näkyväksi Identiteetti-blogi, jossa on vinkkejä opiskelijoille, tiedotteita ja kurssin avointa dokumentointia. Löydän usein hyvää aineistoa, kun luen kavereiden vinkkaamia lehtijuttuja, kuuntelen podcasteja tai katson Areenalta dokumentteja. Usein nämä löydöt ajoittuvat aamuaikaiseen ennen varsinaisia töitä tai lötköhetkeen töiden jälkeen. Miten siis saisin noukittua viksut vinkit kurssilaisille talteen mahdollisimman vaivattomasti?

IFTTT on verkkosisältöjen ohjausapulainen, jolla voi luoda kätevästi komentosarjoja: jos näin, niin sitten näin (If This Then That). Laitoin kurssiblogimme Wordpress.com-palveluun, joka on mobiilitoiminnoiltaan todella hyvä ja jatkuvasti hyvin kehitetty, vaikka Blogger on myös verraton ja hyvä ja joissain integroinneissa Wordpressiä helpompi. Käytän myös Evernotea kaikilla laitteilla. Siispä rakensin IFTTT-palvelulla komentoketjun: jos lisään Evernoteen muistikirjan "Identiteetti" muistiinpanon, se siirtyy luonnokseksi Wordpressin kurssiblogiin. Ja ta-daa, homma todellakin toimii. Eikä tuon komentoketjun luominen ollut myöskään vaikeaa, koska IFTTT ohjasi hyvin simppelisti, miten homma tehdään.

Luonnoksen sijaan olisin voinut määritellä myös muistiinpanon suoraan blogijulkaisuksi, mutta luonnos on tässä tapauksessa parempi. Nyt voin vielä editoida tekstiosuutta. Silti vinkki syntyy nopeasti ja kevyesti.

Huomasin samalla, että Evernoten selainkäyttöliittymä Chromella on kuin Skitch ennen vanhaa. Todella hyvät muokkausominaisuudet: kuvaa voi rajata ja siihen voi tehdä monenlaisia merkintöjä. Tältä näyttää ensimmäinen tällä systeemillä tehty bloggaus.

IFTTT-palvelusta löytyy valmiita ohjauspolkuja. Käytin siis Evernotesta muistikirjan muistiinpano luonnokseksi Wordpress-blogiin, kuvasta keskimmäinen.

Tässä kuvailen prosessia tietokoneella. Ensin selaimeen asennetulla Evernote-laajennuksella kuvakaappaus vinkattavasta TV-ohjelmasta YLE Areenalta:

Chromen selaimella kuvakaappauksen lisääminen Evernote-muistikirjaan. Ennen tallentamista kuvakaappausta voi editoida monipuolisesti.

Tältä tallennus näyttää Evernoten muistikirjassa, jonne ei siis tarvitse ollenkaan mennä IFTTT-ohjauksen vuoksi:

Merkintä ilmestyy nimittäin hetkessä blogin luonnoksiin, jossa sitä voi muokata ennen julkaisua sopivalla tavalla.

Ja tältä näyttää lopputulos, jonka tekeminen oli nopeaa ja vaivatonta ihan ensikertalaiselta IFTTT-ketjuttajalta.

Opeblogin vinkit sarjassa iPadin tikku

Hui tätä ajan kiitoa. Tämä blogi vierähti toiselle vuosikymmenelle. Opeblogi alkoi 2006 etäesityksenä Tampereen seudulle ja samalla omana oppimispäiväkirjanani. Noihin aikoihin ei ollut oikein ketään, keneltä kysyä apua teknologian opetuskäyttöön. Arkistoja selaamalla saattaakin löytää hupaisia piipahduksia tuohon karun innokkaaseen lähihistoriaan, kuten vaikka se, kun opettelin blogisanastoa 15.4.2006.

Olen käyttänyt Googlen esitystä eli PowerPointia korvaava online-palvelua 2008 alkaen (silloin se oli vielä Google Docs Presentation). Nostalgista katsoa videolta Google Docs in Plain English. Nostalgista kaivella myös vanhoja esityksiä, kuten vaikka tätä Vaparetkestä, Vinkkiverkosta ja Sometusta kertovaa vuodelta 2008.


Arkistojen aarteita on ehtinyt kertyä. Vastaan tulee uusia kysymyksiä, joihin löytyy vanhoja vastauksia tai vanhalla maustettuja uusia vastauksia. Kevyesti noita menneitä selaillessani osui silmiin diapaketti vuodelta 2010, johonkin opettajien koulutukseen laadittu. Nimenä oli virtuaalisuus lukiossa. Siihen esitykseen olin listannut teknologialla rikastetun opetuksen etuja, jotka allekirjoitan edelleen (ja muistutan, että asia ei ole mustavalkoinen, vanhat keinot ovat myös hyviä):

• Luomisen iloa 
• Opiskelijat mukana tuottamassa 
• Opin paljon opiskelijoilta 
• Jotain jokaiselle (myös eri tavoin oppiville) 
• Oppijalähtöisyys motivoi 
• Pedagogiset haasteet inspiroivat kokeilemaan 
• Mahdollisuus opettajien yhteistoimintaan ja jakamiseen 
• Rajojen yli loikkiminen 
• Tekniset taidot ja mediataidot kehittyvät huomaamatta 
• Kriittisen ajattelun ja informaation käsittelyn taidot kohteena 
• Oma ammattitaito kehittyy 
• Koskaan ei tule valmista 
• Kaikki on aina saatavilla ja järjestyksessä

Kaikki se paperinen, joka on tuolla vintissä kansioissa, on myös saatavilla ja järjestyksessä, mutta paljon hankalampaa löytää ja käyttää. Kun 9 vuotta työmatka oli edestakaisin 120 kilometriä, kotiin unohtuneet paperit olivat kaukana. Oli kätevää, kun kaikki aineisto oli aina saatavilla.

Aloitin opettelemaan teknologian opetuskäyttöä avoimesti. Jakamalla samalla kun opettelin. Vähän lennossa. Välillä hyvinkin luonnosmaisesti. Jokunen päätteli, että olen nettihypettäjä. Jaoin siksi, että kukaan ei neuvonut minua ja se oli hidasta. Kesällä vinttiä siivotessani huokailin, miten kovan työn olen jaksanut tehdä. Jäin kouluaikana paitsi tietotekniikasta. Enoa seuraillen sain käsitystä, mikä ilo tietokoneista on. Ne tulivat kouluun 1981 syksyllä, kun keväällä olimme valmistuneet ylioppilaiksi. 

Oman kokemukseni kautta olen vahvasti sitä mieltä, että vaikka miten olisi opettaja kriittinen ja vastustaisi teknologiaa, niin lapset ja nuoret saavat sen opin ja osaamisen kevyesti koulussa verrattuna siihen, että oppi pitäisi hakea muualta. Siispä vinkkailen edelleen teknologian hyödyistä, vaikka niitä haittojakin on. Emme lakkaa käyttämästä puukkoja ja kirveitä, vaikka niissäkin on haittoja. Työkalut ovat semmoisia.

Tällä viikolla tuli vastaan erään opettajan käytännön pulma. Netti pätkii ja parakissa se ei toimi. On iPadejä ja läppäreitä, mutta miten siirtää kuvat ja videot iPadeiltä läppäreille. Päätin asiaa mietittyäni aloittaa sarjan Opeblogi vinkkaa. Ja tässä on nyt ensimmäinen vinkki sarjassa eli muistitikku iPadille. Alla vinkki SlideShare-palvelun kautta jaettuna ja tästä sen saa auki Google esityksenä. (EDIT: FB:n opetusteknologiaryhmässä tuli paljon hyviä vinkkejä tähän esitykseen liittyen. Poimin talteen ja päivitän joku ilta kevyesti esitystä, yritän pitää nuo vinkkipaketit lyhyinä ja ytimekkäinä.)

Muistitikku i padille – opeblogin vinkit from Anne Rongas

Diigo opetukseen – paljon erityisherkkuja

Sosiaalisen median alkuajoilta on ollut olemassa palveluita, joiden avulla netistä löytyneitä aarteita on voinut kerätä, järjestellä ja jakaa. Edelleenkin nämä sosiaaliset kirjanmerkkipalvelut ovat tuntemattomia suurelle osalle netin työ- ja opiskelukäyttäjiä. Harmi. On todella työlästä muistinvaraisesti etsiä uudelleen ohi vilahtaneita hyödyllisiä sivuja. Jos aarteita tallettaa oman tietokoneen selaimen suosikkeihin (kirjanmerkkeihin), ne ovat vain sillä koneella ja selaimella. Nykyisin toki pilviominaisuuksin varustetut selaimet jakavat kirjanmerkit kaikille laitteille, mutta tämä ominaisuus vaatii kirjautumista selaimelle eikä mahdollista jakamista kavereille.

Ensimmäinen linkkien keräily- ja järjestelypalvelu, jota käytin, oli nimeltään BlogRoll. Sen kautta sai blogin kupeeseen nätisti likkilistoja, joita saattoi hallinnoida yhdestä paikasta keskitetysti. Sittemmin palvelu katosi. Ehdin siirtää sieltä linkkilistani Deliciousiin eli Deliin, joka oli tavattoman hieno palvelu ennen kuin se myytiin Yahoolle. Delissä sosiaalinen ominaisuus toimi. Kavereiden löytöjä oli helppo seurata ja hyvä sisältö levisi nopeasti. Deliciousissa oli eräs huipputoiminto, jota ei enää ole missään (tuntemassani palvelussa) saatavilla: tietyllä tunnisteella (tag) merkityt linkit saattoi ohjata tulemaan aakkostettuna ja omien selitysten kera toiselle verkkosivulle. Itse itse ohjasin linkkivinkkini kurssiwikeihin kurssikohtaisesti tällä tavoin (ominaisuus ei enää toimi Deliciousissa). Yahoo-kaupan myötä monet siirtyivät Diigoon, jos eivät jo olleet sen käyttäjiä.

Diigossa verkkoaarteet ovat järjestyksessä ja tallessa.

 Diigo on paljon muutakin kuin sosiaalisten kirjanmerkkien palvelu. Olen aina kokenut vaikeaksi esitellä Diigoa, koska sillä voi tehdä niin paljon jänniä ja hyödyllisiä juttuja. Sen avulla voi monipuolisesti organisoida omaa ja omien verkostojen internetsisältöjen hallintaa. Diigo toimii myös useilla mobiililaitteilla. Diigossa voi tehdä muistiinpanoja nettisivuille, alleviivata ja laitella muistilappuja, jakaa muistiinpanojaan, luoda listoja ja ryhmiä. PDF-tiedostoihin voi tehdä merkintöjä, sivuja voi ladata offline-lukemista varten ja ruutukaappauksia voi tallentaa. Muun muassa. Tosin nykyisin peruskäyttäjätilillä joitakin ominaisuuksia on rajoitettu, mutta opetushenkilöstö pääsee hyödyntämään kaikenlaisia hienouksia Educator Accountin kautta.

Educator-käyttäjätili on suhteellisen uusi ominaisuus. Palvelu opastaa hyödyntämään erityisominaisuuksia. Opettaja voi esimerkiksi luoda luokkaryhmiä ja opiskelijaryhmiä, joihin ei vaadita opiskelijoilta sähköposteja. Educator-käyttäjätilin saa luotua automaattisesti, jos koulun sähköpostissa on edu-osa. Ellei ole, palvelu neuvoo, kuinka tili anotaan. Itse jouduin käyttämään pidempää reittiä, koska koulutan työkseni opettajia ja sähköpostini opetusominaisuus avautuu vain suomeksi (eoppimiskeskus.fi). Seurasin ohjeita ja laitoin pyynnön. Reipas viikko vierähti, mutta homma toimi. Sain vielä hienon badgenkin (mainelämiskän) palkkioksi.

Diigon blogissa on paljon painoarvoista opiskeltavaa. Opastus Educator-käyttäjätilin askeleisiin löytyy. Diigo Buzz -YouTube-kanavalta löytyy hyviä vidoevinkkejä, jos et jaksa lukemalla opetella.

Pidän itse vanhaa henkilökohtaista Diigo-tiliäni auki toisella selaimella ja uutta edu-tiliä toisella. Diigon painikkeet saa asennettua jopa koulun koneille (ainakin itse onnistuin). Kun löydän hyvän aarteen, naps ja klik ja parit tunnisteet. Tallessa. Diigo on yksi tärkeimmistä ja parhaista älyllisistä proteeseistani.

EDIT: Facebookin kautta tuli hieno vinkki Aarne Hagmanilta: hän on ohjannut Diigo-tililtään lukion BI- ja GE-kursseille oheislukemistoksi sopivat verkkosisällöt ilmestymään RebelMouse-palveluun, josta sisältöjä on mukava silmäillä.

EDIT 2: Kiitos Tero Toivasen, vielä pitää suositella iOS-laitteiden omistajille erityistä Diigon selainta, joka oli toimivaksi havaittu. Yksi mainio ominaisuus on sivujen tallentaminen off-line-lukemista varten. Tätä voi hyödyntää myös opetuksessa ja luennoilla sillä tavalla, että tärkeät näytettävät sivut löytyvät sujuvasti valmiiksi ladattuina. Diigon selaimessa on myös lukutila, joka tekee tekstin lukemisesta miellyttävää samalla kun monet hyödylliset tekstin työstämiseen liittyvät aputoiminnot ovat helposti saatavilla. Diigoon liittyviä apulaisia löytyy Tools-sivulta.

Yksityis-Diigoni ja tuore Edu-Diigoni. Alla pieni diapaketti Diigoon tutustujille (ehkä vaatii päivitystä).

Voiko Wikipediaa käyttää opiskelussa?

Lähde: CC BY Andjam79

Wikipedia ei ole luotettava lähde, koska kuka tahansa voi kirjoittaa sinne artikkelin. Opettaja ei uskalla tästä syystä sallia Wikipediaa lähteenä. Opiskelijaa ohje hermostuttaa: mistäs asioita sitten voi etsiä tutkielmiin, jos ei Wikipediasta?

Suosittelen jokaiselle opettajalle hetken pysähdystä Wikipedian äärelle. Olen koonnut tähän muutamia näkökulmia.

Wikipedian luotettavuus

Tietosanakirjat ovat kadonneet Wikipedian myötä. Tietosanakirjojen toimitus ja asiantuntijakunta toimivat aikoinaan tiedon etsijän suuntaan luottamuksen lähteenä. Joku oli seulonut ja tarkistanut. Painotuotteen hitaus ja maailman muuttuminen toki toivat aina tarpeen päivittää tietoja ja uudistaa tietosanakirjoja. Muuttuvan tiedon lisäksi tietosanakirjoihinkin pujahti virheitä.

Wikipedia herättää epäily siksi, että kuka tahansa voi kirjoittaa siihen (ellei ole saanut porttikieltoa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Wikipediaan voisi kirjoittaa mitä tahansa. Taustayhteisössä on monenlaisia wikipedistejä.

Artikkeleita tarkistetaan, niistä annetaan palautetta, niistä kiistellään ja niitä luokitellaan. Lähdemerkintöjen puutteista huomautetaan, ja artikkeleiden kypsyysasteesta tehdään merkintöjä, kuten "Artikkeli on tynkä". Luokittelulla pyritään siis antamaan lukijalle apua luotettavuuden ja artikkelin merkityksen arviointiin. Esimerkiksi suomenkielinen artikkeli Wikipedian opetuskäytöstä on luokiteltu mielipidekirjoitukseksi ja artikkelin alussa kerrotaan selkeästi, että se ei ole virallinen ohje.

Kirjoituksia ja ladattuja sisältöjä valvotaan paitsi taustayhteisön ihmistyön avulla myös automaattisten bottien avulla. Jokaisesta artikkelista tallentuu muokkaushistoria ja jos tutkit tuota sivua, näet varsin monen artikkelin taustalla bottien tekemiä muutoksia. Wikipediassa voidaan myös sulkea käyttöoikeuksia IP-osoitteelta tai käyttäjätunnukselta.

Wikipedian luotettavuusongelma on toki ilmeinen. Suosituista asioista kirjoitetaan paljon. Harvinaisten asioiden harrastajat voivat kirjoittaa todella syvällisiä ja asiantuntevia artikkeleita. Mutta toisaalta Wikipediasta saattaa puuttua paljon sellaisia artikkeleita, joita perinteiseen tietosanakirjaan olisi otettu mukaan luomaan kokonaiskuvaa jostakin ilmiöstä tai tapahtumaketjusta.

Jos löydät Wikipediasta virheen, korjaa se sen sijaan, että valittaisit Wikipedian epäluotettavuudesta. Toimeen tarttuvien korjaajien määrä lisää luotettavuutta, vaikka kielialue olisi pieni.

Aina kannattaa vertailla eri kielialueiden artikkeleita keskenään. Wikipedia-artikkelin vasemmasta reunasta löytyvät linkit vastaaviin vieraskielisiin artikkeleihin.

Wikipedia-artikkelin kirjoittaminen oppimistehtävänä

Wikipedian blogissa brasilialaisprofessori Juliana Bastos Marques kertoo, mitä hän oivalsi hyödynnettyään opetuksessa tehtävämuotona Wikipedia-artikkelin kirjoittamista.

Juliana Marquesin taka-ajatuksena artikkelinkirjoitus- ja korjaamistehtävässä oli osoittaa opiskelijoille Wikipedian asema lähteenä eli ettei se ansaitse lähdeteoksen asemaa puutteidensa vuoksi. Hänen näkemyksensä laajeni kuitenkin samaan aikaan sattuneiden Wikimediasäätiön aktiviteettien vuoksi: julkaistiin säätiön Education-ohjelma ja järjestettiin korkea-asteen opetuksen Wikipedia-kokous.

Juliana Marques kiteyttää opiskelijoiden saaman opin siihen, että vaikka he eivät jatkossa enää koskaan kirjoittaisi itse Wikipediaan, he saivat kokemuksen siitä, miten tieto ylipäätään ei koskaan ole valmista ja lopullista ja että aina kaiken tiedon suhteen vaaditaan kriittistä arviointia.

Viron lukiolaisia kannustetaan oikein opetusministeriön tuella kirjoittamaan Wikipedia-artikkeleita. Kaarel Vaidla kertoo projektista elokuussa 2014 Johanna Janhosen taltiomalla videolla. Viro osallistuu myös Wikimediasäätiön GLAM-projektiin, jonka tavoitteena on lisätä aineistojen vapaata saatavuutta (Open Access). GLAM tulee sanoista galleries, libraries, archives, museums. Myös muut organisaatiot voivat olla mukana GLAM-projektissa.

Ei lähteenä mutta tiedonhaun apulaisena

Wikipediasta löytyy siis sekä vaatimattomia että huippuartikkeleita. Tietosanakirjaa ei sallita akateemisena lähteenä, joten on loogista, ettei myöskään Wikipedia ole sitä. Toisaalta on aihepiirejä, joiden tieteellinen tutkiminen luontevasti sisällyttää Wikipedian aineiston keräämisen yhdeksi kohteeksi. Versiohistorian vuoksi Wikipedian kautta on mahdollista tarkastella esimerkiksi jonkin tuoreen käsitteen kehittymisen historiaa. En siis haluaisi tyrmätä kategorisesti Wikipediaa akateemisena lähteenä.

Se, miten nuori opiskelija voi parhaiten hyödyntää Wikipediaa opiskelussa, liittyy tiedonhaun taitojen kehittämiseen. Monille tuottaa suurta tuskaa oivaltaa hakusanoja. Joillakin nuorilla vähäisen lukemisen vuoksi voi olla suppea sanasto eikä omatoimisesti löydy korvaavia ilmaisuja, joita tehokkaassa tiedonhaussa tavittaisiin.

Kuten Carita Kiilin väitöstutkimus jokunen vuosi sitten todisti, tyypillisesti lukiolainen hakee tietoa internetistä niillä sanoilla, joita opettajan tehtävämuotoilussa on annettu. Ja kuten monet opettajat ovat kokeneet, aika usein yksinkertaisesti kirjoittamalla kysymyksen sellaisenaan Googlen hakukenttään. (Käsi pystyyn, kuinka moni opettaja tuntee Googlen tarkennetun haun tai Google Shcolarin?)

Wikipedia-artikkelilla on kolme tärkeää ominaisuutta tiedonhaun auttamisessa:

1. Artikkelista saa yleiskuvan aiheesta. Yleiskuvaan liittyy rinnakkaiskäsitteistön ja alakäsitteiden löytyminen.
2. Artikkeleihin kuuluu yleensä lähteitä (artikkelin lopussa, lähdeviitteinä), jolloin Wikipedian kautta voi löytyä keskeisiä ja hyviä akateemisesti hyväksyttäviä lähteitä (silti on tärkeää muistaa lähdekrittiikki myös Wikipedian lähteiden suhteen, usein tätä keskustelua käydäänkin artikkelin taustalla).
3. Artikkeliin on linkitetty eri kielten vastaavia artikkeleita, joista voi löytyy laajempia ja parempia tekstejä, vieraskielisiä hakusanoja ja lisää hyviä lähteitä.

Mainio apulainen käsiteavaruuden hahmottamiseen on Wikimindmap, joka ei tosin toimi suomeksi, mutta käytössä ovat mm. englanti, ruotsi, saksa ja ranska. Tekemällä haku tutkittavasta aiheesta Wikimindmapillä, löytää helposti useita tulokulmia asiaan.

Esimerkiksi sanalla 'climate', englanninkielinen Wikimindmap tuottaa tällaisen tuloksen (kuva alla) (EDIT 20.5.2020 uudistunut hakupalvelu Wiki2Map, valitse vasemmasta yläkulmasta oikea kohde, kuten englanninkielinen Wikipedia, opitiona on italiankielinen):

Wikimediasäätiön muut projektit

Wikipedian taustalla on Wikimedia-säätiö. Säätiön projektien perusperiaatteena on aineistojen avaaminen, ja tähän käytetään sisältöjen lisenssointia. Wikimediasäätiön muista projekteista löytyy erittäin hyödyllistä aineistoa opetukseen. Näistä opetuskäyttöön tähdellisimpiä lienevät:

• Wikimedia Commons: miljoonittain avoimesti lisenssoituja kuvia, videoita ja äänitiedostoja
• Wikispecies: eliöiden tieteellinen luokittelu
• Wikisanakirja: monikielinen sanakirja

Tekstityypin tunnistamisen taito – Wikipedian sisarilmiöt

Wikipedia on poikinut rinnakkaisia kulttuurisia ilmiöitä. Olen itse pitänyt tärkeänä sopivassa asiayhteydessä ottaa näitä esille osana medialukutaitoa.

Olemme pitäneet esimerkiksi lukiolaisten kanssa keskustelutuokion erilaisista maailmankuvista, tiedosta ja ihmisen suhteesta tietoon ja lähestyneet aihetta vertaamalla Wikipediaa ja Conservapediaa. Näiden avulla syntyy mielenkiintoista keskustelua. Ulkoasu ei vielä luonnehdi tietoa. Tietoa voidaan käyttää moniin tarkoituksiin (tässä yhteydessä on helppo puhua myös siitä, miten historia kirjoitetaan yhä uudelleen ja usein voittajien käsialalla, jopa niin, että valokuvista poistetaan henkilöitä.)

Toisenlaisen kulttuurisen tulokulman Wikipediaan antaa tutustuminen Uncyclopediaan ja sen erikielisiin variaatioihin, joista suomalainen Hikipedia ei ole vähäisimmästä päästä. Parodia on taitolaji ja vaatii älyä. Olen suositellut esimerkiksi englanninkielistä Uncyclopediaa erinomaisena kielitaidon verryttelynä niille, jotka ovat kielessä hyviä. Monimerkityksellisyyden ja intertekstuaalisuuden oivaltaminen on vaativaa (minkä vuoksi Simpsonista menee kaltaiseltani perusenglannin taitajalta ohi valtavan paljon).

Kirjavinkki:
Aihetta voi pohtia lisää mm. tutustumalla artikkelikokoelmaan Silmät auki sosiaaliseen mediaan, jonka julkaisivat 2011 Tietotekniikan liitto ja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

- - - - - - -
EDIT-osasto

Kerään tähän kommentteja bloggaukseen liittyen.

Twitterissä L.Karppi kommentoi: "Wikipedian artikkeleiden pitäisi pohjautua lähteisiin, ensikäden artikkeleita ei pitäisi olla. Lähteiden tsekkaus tehtävä." Ja jatkaa: "Opiskelijat pitäisi saada tutkimaan alkuperäislähteet ja se, onko tieto otettu niistä oikein." Ja edelleen: "Monelle se, että todella kuka tahansa voi muokata, on outoa. Siksi komppaan sitä, että jokainen kokeilisi itse. Avaa silmiä."

Twitterissä TuulaP muistuttaa, että Wikipedia antaa kontekstin, se (tai Google) ei saisi olla ainut tiedonhaun väylä. Aina pitäisi itse tarkastaa viitteet. On myös otettava huomioon kouluaste.

Vesa Linja-aho on blogannut 28.5.2014 Wikipediaan artikkeleita kurssityönä - eli mitä jos koulussa tehtäisiin jotain hyödyllistä? Aiheesta virisi tuolloin myös vilkas keskustelu TVT-opetuskäytön Facebook-ryhmässä.

Verkostohankkeessa työtieto virtaa, vaikka opettelemista piisaa

Tietotyö, varsinkin lähityö, vaatii kaikenlaisen tiedon rationaalista käsittelyä. Lähityö, tuo, jota myös etätyöksi nimitetään, on yksin tekemistä, siis vanhoilla lihamaailman termeillä. Kun työkäytänteet hioutuvat, läsnäolon määrä nousee ja lopulta tilanne voi olla, kuten omaa työtäni kuvaan: ihan kuin tuossa pöydän toisella puolella kaikki työkaverit olisivat. Tai kuten esihenkilöni kuvasi: tiedän etätöissä olevien tekemisistä paljon enemmän kuin muiden tekemisistä. Totta, me raportoimme myös ajatteluamme, emme vain sitä, mitä teemme ja missä.

Verkostoissa tapahtuva työ lisääntyy. Olemme omassa työporukassamme kehittäneet rutiineja, joilla tarpeellinen tieto saadaan virtaamaan mahdollisimman sujuvasti. Tai ainakin periaatteessa. Vaikeusastetta lisää, kun puuttuu työkaverin suostutteleva katse, ääni sävyineen, fyysisen työympäristön vihjeet, sosiaalinen liima, kuten se nolouden tunne, jos myöhästyy palaverista.

Verkostotyön rutiineja voidaan luoda, mutta on oltava sitkeä. Niiden omaksuminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Homma ei etene rationaalisesti, ei kertapyynnöllä. Eikä kerran luotu rutiinien malli toimi ajasta aikaan. Sitä on syytä tarkkailla ja uudistaa.

AVO-hankkeen verkostoissa olemme kehittäneet tällaisia rutiineja eri suunnista tuvivien eri henkilöryhmille lähetettyjen sähköpostien sijaan:

• Kaikkien hankkeeseen osallistujien yhteystiedot on koottu Google-laskentataulukkoon, joka löytyy kaikille jaetusta hankekansiosta (joka sisältää paljon muutakin työhön liittyvää).
• Kaikki ovat liittyneet sähköpostilistalle, jolloin koko ryhmälle voidaan lähettää sähköpostia lähettämällä sitä yhteen osoitteeseen. Kun henkilöt vaihtuvat, ei ole liikkeellä erilaisia sähköpostiryhmiä eli postia vanhoille, muttei uusille.
• Joka maanantai tiedotuksesta vastaavat kokoontuvat viikon aloitussessioon, jossa käydään läpi hankeverkoston tiedottamisasioita. Sessio on pidetty yli 1,5 vuotta Google Hangoutilla, koska siihen saa jaetun muistion auki samanaikaista editointia varten. Palvelu on toiminut mainiosti. Se sallii myös rennon hassuttelun, mistä kirjoittelin aikaisemmin. Muistio kirjoitetaan aina dokumenttiin ylimmäksi, nimetään päivämäärällä. Pyritään aina nakittamaan asiat eli nimetään, kuka tekee mitä.
• Maanantaisin lähetetään koko hankeväelle tiedote. Maanantaitiedotetta pääsee jokainen kirjoittamaan. Siihen voi lisätä omia viestejä, kuten tapahtumailmoituksia. Pohjadokumentti on siis kaikkien saatavilla koska tahansa. Maanantaitiedotteen koostaminen alkaa klo 12, jolloin koostaja tarkistaa mm., että kaikki tapahtumat on viety asianmukaisiin kalentereihin. Tiedote lähtee sähköpostilistalle ja siitä laitetaan myös viesti hankeverkoston Yammeriin ja Yammer-viestiin vielä linkki jaettuun dokumenttiin.
• Hankkeella on sekä sisäinen että ulkoinen Google-kalenteri. Verkostoväelle on opastettu, kuinka Google-kalenteri synkronoidaan omaan sähköiseen kalenteriin (Google-kalenteri sopii yhteen kaikkien iCal-muotoa tukevien kalentereiden kanssa). Google-kalenterissa on mahdollisuus kohdistaa kalenterikutsu myös sähköpostilla tietyille ihmisille, mutta pääsääntöisesti emme käytä tätä, koska ihmiset eivät ole kokeneet kalenterikutsuja miellyttävinä.
• Koko verkostohankkeen väelle ja osahankkeille erikseen on Yammer eli chat-tyyppinen pikaviestintä juoksevien asioitten hoitamiseen. Yammerista voi pingata työkavereita eli mainita nimeltä, jolloin tieto lähtee välittömästi sähköpostiin. Yammerista voi tilata päivittäiset koosteviestit sähköpostiin. Näin voi seurata keskustelua myös silmäilemällä ja saa tietoa siitä, mitä muut puuhaavat.
• Osahankkeet pitävät viikko- tai kuukausipalavereita, joista tekevät muistioita. Jokaisessa osahankkeessa on muotoutunut omat käytänteet. Periaatteena on, että kaikki pääsevät näkemään kaikkien muistiot ja muut työpaperit. Osahankkeiden välisestä yhteistyöstä pyritään huolehtimaan, mikä on aikamoisen haasteellista. Osa ihmisistä on osa-aikaisia, jolloin oman tontin hoitaminen on haasteellista, toisten tonteilla ei juuri ehdi vierailla.
• Osa käyttää Yammerin lisäksi Skypen chattiä kahvipöytätyyliin: chat on aina auki, sinne heitellään juttuja, jaetaan tilanteita, toivotellaan huomenet ja hyvät illat, juhlitaan onnistumisia ja tsemppaillaan haasteiden kanssa. Tarvittaessa otetaan puhe- tai näköyhteys, jaetaan tietokoneen ruutua, jos on tarvis kädestä pitäen opastaa jonkun koneella olevan asian tekemisessä.

Näillä keinoilla emme lähettele sinne tänne erillisiä sähköposteja tai liitetiedostoja. Kaikilla on kaikista dokumenteista käytössä aina viimeisin versio. Virallinen dokumentaatio tehdään koordinaation maksullisena palveluna hankkimaan suljettuun wikiin. Google-dokumenteista otetaan varmuuskopioita silloin tällöin.

Periaatteessa sujuvaa. Mutta sudenkuoppia riittää: muistetaanko liittää uusi työntekijä jokaiselle kanavalle, saako hän asetukset kohdalleen, muistetaanko muistuttaa asioista niin kauan, että niistä tulee luonnollisia rutiineja? Vaikka tavan takaa paljastuu, että kuvatussa rutiinikaavassa joku osa ei toimi, tieto ei tavoita kaikkia, kalenterikäytänne ei suju, niin ehdottomasti tämä toimintamalli on hyvä. Työn sisäinen viestintä on hallittua, se on kaikkien saatavilla, sähköposti ei tukkeudu.

Miltä tietokoneesi työpöytä näyttää?

Olen tehnyt ensimmäistä opinnäytettäni (G) pienyritysten etäyhteistyöstä. Tutkimuksen tiimoilta seurasin kahden yrittäjän työpäivää kokonaisen vuorokauden. Havainnoin kaikkea mahdollista. Eräs kiintoisimpia asioita oli seurata tietokoneen käyttöä: miten henkilökohtainen käyttöliittymä tietokoneen tarjoamassa mahdollisuusavaruudessa rakentuu. Työpöytä ja resurssienhallinnan hakemistopuu yhdistyvät käyttäjän muistiin ja ajatteluun.

Selailin äskettäin vanhoja diasarjojani. Mukana oli ruutukaappauksia niiltä ajoilta, kun osasin tehdä selaimelta kaappauksia vain Print Screen -menetelmällä. Mukana näkyi selain kaikkine virityksineen. Virittämättömällä selaimella vähän kuin oikeakätisenä kirjoittaisi vasurilla. Chrome on ratkaissut ongelman synkronoinnilla eoli jos kirjaudut Chromeen ja annat palvelun synkronoida selaimesi, se aukeaa miltä tahansa koneelta kirjautumalla samanlaisena.

Olen huomannut itse käyttäväni tietokoneen työpöytää kuin konkreettista työpöytää. Vireillä olevat asiat ovat työpöydällä ja siitä niitä sitten napsitaan paikoilleen, kansioihin tai roskikseen.

Tänä syksynä pääsin opettamaan paikassa, jonka tietokoneilla ei voinut tallentaa mitään työpöydälle. Kokemus oli erikoinen. Huomasin, että moni osallistuja oli yhtä hämillään. Minne nyt tallennan, mistä löydän?

Vaihdoin Maciin muistaakseni 09. Tuntuma Windowsiin on kuitenkin hallussa uusinta 8:aa lukuunottamatta. Vistasta alkaen Windows kaltaiseni taviskäyttäjän näkökulmasta hukkasi hienon logiikan omalle koneelle verkosta tallentamisen kanssa. Olen vierestä opastanut vuosien aikana monia ja aina vain XP:n selkeyttä kaivataan.

Mac on helppo. Jos lataan jotain netistä, juttu löytyy Lataukset -nimisestä kansiosta (jos en ehdoin tahdoin muualle lataa). Loogista ja helppoa. Jos muistan yhdenkin sanan siitä, mitä latasin, klikkaan oikeasta ylänurkasta suurennuslasia eli Spotlightia. Kirjoitan hakusanan tai -sanat siihen ja haku salamannopeasti esittelee kaiken koneeltani kauniisti luokiteltuna formaatin mukaan. Haku ulottuu sisältöihin. Macin kanssa kansiointi ei ole koskaan kovin kriittistä. Asiat löytyvät.

Ensikko-macistinä muistan pienen kertomuksen pätkän, jossa kuvailtiin sitä, miten osa Macin käyttäjistä kuuluu Clear Desktop -porukkaan. Huomaan kuuluvani jengiin. Käytän työpöytää ruutukaappauksien tallentamiseen ja joidenkin vireillä olevien asioiden käsittelyssä pitämiseen. Lataukset kansio nappaa nettitallenteet ja oikein tärkeät sijoitan heti oikeaan kansioon. Kansiointi ei kuitenkaan ole kovin tärkeää eikä kuluta aikaa.

Miltä työpöytäsi näyttää vieraskoreasti siivottuna? Tallenna nettikulttuurin historiaa. Linkkaa vaikka kommenttiin. Nämä ovat hauskaa katseltavaa jo muutaman vuoden kuluttua! (Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)

Dropbox ja tietoturva

Dropbox on suosittu tiedostojen verkkotallentamisen ja jakamisen palvelu, jolla voi myös kätevästi synkronoida tiedostoja useiden laitteiden kesken. Verkostomaisessa yhteistyössä Dropboxin kaltaiset apulaiset ovat tärkeitä. Työ sujuvoituu. Kaikilla on jakamisen kautta pääsy tuoreisiin tiedostoversioihin.

Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että Dropboxin käyttäjätileille on äskettäin murtauduttu ja käyttäjätunnuksina toimineitä sähköpostiosoitteita on myös päätynyt roskapostittajien listoille.

Dropboxin verkkopalvelussa pääsee tarkastelemaan oman tilinsä viimeaikaista toimintaa: mitä laitteita tiliin on linkitetty. Linkitykset voi purkaa samassa näkymässä, mikä on tärkeä ominaisuus esimerkiksi silloin, jos laite hukkuu tai varastetaan. Samassa näkymässä on myös tieto siitä, millä selaimella ja milloin on verkkopalvelussa käyty. Samalla Security-sivulla voi myös vaihtaa salasanan, joka on vähintään nyt ajankohtaista. Verkkopalveluiden salasana tulisi muutenkin vaihtaa aina silloin tällöin, eikä se saa koskaan olla sama, kuin samalle käyttäjätunnukselle jossain muussa palvelussa, jottei murtautumistapauksissa samoilla tunnuksilla saada auki muita palveluita.

Dropboxin lisäksi vastaavia tiedostojen pilvitallennuksen ja laitesynkronoinnin palveluita on useita, mm. Sugar Sync, Box, Google Drive, Microsoft SkyDrive. Tietoturva on tärkeä aina, olivatpa tiedostot missä tahansa.

Ja kun nyt tuli puheeksi, niin alla mobiilikäyttöön painottuva opastus Dropboxin käyttöön:

Dropboxille voi pystyttää virtuaalisen postiluukun, jolloin esimerkiksi opettaja voi antaa opiskelijoilleen postiluukun verkko-osoitteen sekä avainkoodin. Näin opiskelijat voivat käydä pudottamassa suuria tiedostoja opettajalle ilman, että heidän tarvitsee luoda itselleen Dropbox-tunnuksia. Suurten tiedostojen, kuten videoitten, lähettäminen sähköpostilla on ongelmallista, koska tiedostokoko on suuri.

Share&Learn, osa 1: Tiedonhankinta oppimisen perusasia

Perinteiset tiedonhankintamenetelmät toimivat edelleen: toiset ihmiset, kirjat, lehdet, koulut, kurssit ja niin edelleen. Tiedonhankinta osana oppimista ei ehkä ole saanut riittävästi huomiota. Tiedonhankinta on muuttunut digitaalisen, verkottuneen ja sosiaalisen median aikakaudella. Opettelemmeko sitä kunnolla? kiinnitämmekö huomiota käteviin menetelmiin? Mediakriittisyys ei ole ainut asia, johon tiedonhaussa ja sen opettamisessa tulisi kiinnittää huomiota.

On paljon aloja, joissa ajankohtaisin ja havainnollisin aineisto löytyy netistä. En halua vähätellä kirjojen ja artikkeleiden arvoa. Rakastan kirjoja ja sormeni syyhyävät niiden kimppuun. Nykymaailmassa tarvittavan tiedon määrä on suuri eikä nopeasti vanhenevaa tietoa kannata painaa ja vaikka sitä painetaankin, on syytä kysyä, kannattaako painotuotteita ostaa ja säilyttää kotona, varsinkaan kun painotuotteista ei pysty hakemaan tarvitsemaansa tietoa nopeilla hakutoiminnoilla. Kirjastot pystyvät hankkimaan vain pienen osan tarjonnasta. Kaukolainat ovat hitaita ja kalliita (jos eivät asiakkaalle niin järjestelmälle).

Osuva ja tilanteessa tarjolla oleva lisäinformaatio rikastaa oppimista. Muistijälki on rikkaampi, jos opittavan asian ollessa mielessä, etsitään lisätietoa. Oppiminen virittää aiempaa muistitietoa. On eri asia, jos lisätieto tulee päivän tai viikon kuluttua. Muistijälkeen saattaa olla jo syntynyt vääristymää, kytkennät vanhojen tietojen kesken voivat olla heikkoja.

Yksi tiedonhaun arvokas ulottuvuus on siis nopeus.

Toinen arvokas ulottuvuus, vielä tärkeämpi, on oikeellisuus.

Miten hakea oikeaa tietoa, jos ei tiedä asiasta riittävästi entuudestaan? Sosiaalinen media tuottaa ulkoa katsoen informaatiovyöryn, mutta itse asiassa syvemmällä tapahtuu paljon informaation luokittelua, arviointia, jakelua ja muuta järjestämistä. Myös nykyiset hakukoneet auttavat tiedonhaun osuvuudessa.

Hakutoimintoja voi tehostaa pienillä keinoilla. Esimerkiksi Googlessa on mahdollisuus käyttää tarkennettua hakua. Haun hienosäätöjä ovat muun muassa + ja - merkit, lainausmerkit, tähti, site: -haku yms.

Pikkutietoa, josta muutamat opiskelijani olivat ylen tyytyväisiä: Googlen hakukenttää voi käyttää taskulasakimen tapaan, merkkeinä - + * /. Lisää pikkuvinkkejä Googlen hakukentän lisäominaisuuksista. Lisäoppia  interaktiivisesta Google Guide -oppaasta. Hakutaitoja voi testailla Google Quiz -sivulla.

Hyvä olisi, jos Googlella olisi tiedonhaussa kilpailijoita ja toisaalta palvelun kohtuullisen stabiili tila on monille helpotus. Verkkopalveluiden kilpailusta seuraa jatkuvia muutoksia, jotka rasittavat monia ihmisiä.

Toki hakupalveluita löytyy pilvin pimein. Itse olen tallettanut kirjanmerkkeihin muutamia. Kuvahaut ovat mielenkiintoisia. Kasvojentunnistus osoittaa koneellisen kuvahaun nerokkuuden. Itse kävin loman aikana muutamassa tunnissa omalta koneeltani läpi yli 20 000 kasvokuvaa ja nimesin sukulaiset ja ystävät. Apuna oli Picasan sovellus ja sen kasvotunnistus, joka oppii työn edetessä. Luokitelluista kuvista saa Picasalla myös hauskoja kollaaseja. Laitoin yhteen kaikki omat naamakuvani (1468) ja äidin naamakuvat (126). Vaikka olemme monissa kuvissa kovin saman näköisiä, kollaasi paljasti eron kasvojen muodossa.

Eräs tiedonhaun merkittävä piirre onkin ajankäyttö ja ihmisen työtaakan vähentäminen.

Kuvahaun kehittyminen on yksi esimerkki siitä, miten hakutoiminto muuttuu sulavaksi kumppaniksi ihmiselle. En olisi voinut kuvitella järjestäväni 20 000 valokuvaa ilman koneellista apua muutamassa tunnissa.

---

Tämä kirjoitussarja toimii oppisisältönä AVO- hankkeen koulutuksissa. Sarja perustuu Erik Qualmanin Socialnomics-kirjan ja Jane Hartin Share&Learn-kurssiaineiston virittämiin ajatuksiin
Share&Learn | Groups | 30 ways to use social media to work and learn smarter (Summer Group) | Courseware

Tuskaa ja hurmaa someen solahtamisessa

Mäkelän Pauliina (Kinda Oy) vinkkasi tänään naamakirjassa Tvt-opetuksessa blogiin, jossa Jarkko Sairanen kuvaili omia ja ryhmän kokemuksia sosiaalisen median opetuskäytön alkumetreiltä. Hänen vinkkinsä ovat rautaa: Älä hätäile ja

1. Kenenkään ei ole pakko osallistua sosiaaliseen mediaan vaikka sitä teemmekin huomaamattamme joka päivä perussurffauksessa.
2. Kaikkia palveluja ei tarvitse osata ja käyttää.Voi ottaa käyttöönsä vaikka yhden itseä kiinnostavan palvelun. Ja sitten sen kautta tulee puolivahingossa tutustuttua toiseen, jossa joku vinkkaa kolmanteen…
3. Sosiaalinen media ei kouluta opiskelijoita aineissamme. Se voi toimia yhtenä välineenä oppimiseen. Voi myös miettiä kuinka moni meistä tunteja suunnitellessaan käyttää pelkästään painettua kirjallisuutta. Vai käymmekö sittenkin hakemassa tietoa internetistä koska sitä on siellä helposti saatavilla? Miksi opiskelijoiden ei tulisi oppia hakemaan tietoa samalla tavalla? Olemmeko pitämässä heille tunteja vielä silloin kun he eivät ole koulussa?
4. Oppiminen ei muutu sosiaalisen median myötä. Samat inhimilliset tekijät ovat yhä voimassa. Tarvitaan paljon myös perinteisiä keskusteluja, ryhmätöitä, esitelmiä, luku-urakoita, harjoitustöitä. Joskus näitä voi tehdä myös netissä.
5. Ihminen tulee kohdata ihmisenä. Usein haksahdan kuitenkin puhuvaksi pääksi. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa ja ohjaajan roolissa kohtaamisia voisi tulla useammin.

Itse kirjoittelin tänään erään koulutuksen ryhmäkeskusteluun ja erääseen lehtijuttuun someopetuskäytön alkumatkasta näin:

Harva saa sosiaalista mediaa tuskatta työkäyttöön kelpo välineeksi. Aina jostain löytyy tuskan kohde.

On kimurantteja käyttöönoton polkuja (kuten muuten kelpoisassa sosiaalisten kirjanmerkkien Delicious-palvelussa Yahoo-käyttäjätilin luominen tai LinkdIn-palvelussa jatkuva pommitus päästää palvelu omaan sähköpostiin). On epäluotettavia palveluita (kuten Facebook kaikkine käyttöehtoineen, Googleakin moni kriitikko epäilee).

Hyvät käytänteet eivät nekään ole noin vain levitettävissä, kun aina on mietittävä erikseen kohderyhmä, tarpeet, tavoitteet, resurssit, oman oppimisnäkemyksen ja opettajapersoonan sopiminen toteutustapaan. Virikkeistä on silti aina iloa.

Aikapula on suurin este uusien toimintatapojen omaksumisessa.

Olen nähnyt kouluttajaurani varrella kuitenkin niin hienoja tuskien läpi menemisiä, että rohkaisen kaikkia luottamaan. Kyllä ne omat oivallukset ja itselle sopivat jutut avautuvat. Ne ovat eri ihmisille erilaisia. Omaksumisen reittikin vaihtelee paitsi kokemuksen myös mm. tiedonkäsittelyyn liittyvien henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.

Kirjoitimme juuri Elias Aarnion kanssa artikkelin aiheesta. Muun muassa tällaiset piirteet ovat vaikuttamassa siihen, millainen omasta somepulahduksesta muodostuu, nopea vai hidas, miellyttävä vai vähän hankalampi (kärjistimme ääripäät piirteistä, suuri osa sijoittunee liukumolle tuolla välillä emmekä pidä mitään pulahtajaprofiilia toista arvokkaampana):

NOPEA PULAHDUS – HITAAMPI PULAHDUS
teknisesti orientoitunut – humanistisesti orientoitunut
aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä – ei juuri aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä
kehittynyt teknologian lukutaito – vähäinen teknologian lukutaito
avaruudellinen hahmottamiskyky hyvä – avaruudellinen hahmottamiskyky heikko
tilaisuus käyttää aikaa opetteluun – vähäisesti käytettävissä olevaa aikaa opetteluun
hyvä kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä – vähäinen kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä

Tätä blogijuttuja kootessani mietin sitä, että tykkään teknologiaänkyröistä vaikka itse olenkin tälläinen hillerihiiri kaikkien hörhöilyjen perään. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla teknologiavälitteisesti kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Nyt tuntuu, että ICT:llä Suomi nousuun puheissa vedetään hommasta ilo pois. Rovion Angry Birds tai Paola Suhosen Ivana Helsinki eivät olisi yhtään mitään ilman tiettyä vapautunutta kaistapäisyyttä, omia ihanteita, villiä sisäitä intoa. Että Älä hätäile. Ole vaan.

(Olen ollut opintojen parissa ja työsumassa, jos joku sattui ihmettelemään blogihiljaisuutta. Perästä kuuluu piakkoin.)

Millaisia taitoja koulussa pitäisi oppia?

Juuri OKM:n julkaisema Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020. Parempaa laatua, tehokkaampaa yhteistyötä ja avoimempaa vuorovaikutusta alkaa hailakoin sävyin:

"Suomen koulutus ja opetus on huippuluokkaa. Tämä on todettu useissa kansainvälisissä arvioinneissa (mm. oecd 2003 ja 2006). Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osalta tilanne ei ole aivan näin valoisa. Suomessa on investoitu voimakkaasti laitteisiin ja verkko- yhteyksiin, mutta pedagogiikka ja koulun toimintakulttuuri ei ole juurikaan muuttunut. Uusia teknologian tukemia pedagogisia mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty siinä määrin kuin olisi ollut mahdollista."

Tuoreessa Tiede-lehdessä (11/2010) PISA-jutussa haastateltu professori Jouni Välijärvi kertoo, ettei Suomi osallistunut uusimmassa mittauksessa kokeilussa olleeseen ja jatkossa vakiintuvaan sähköisten tekstien lukutaito-osioon. Seuraavalla kierroksella tähänkin osioon on otettava osaa: "Välijärvi epäilee, etteivät sen tulokset tule olemaan suomalaisille mairittelevia. Sähköinen lukutaito edellyttää perinteistä monipuolisempaa taitoa etsiä, arvioida ja yhdistellä muodoltaan vaihtelevaa tietoa eri lähteistä. Toisin kuin moni meistä luulee, Suomi ei ole enää mikään tietotekniikan ihmemaa. Tietokoneympäristön opiskelu on kouluissamme valitettavasti jäänyt lapsenkenkiin."

Haastattelusta jää vähän sellainen maku, että kyse olisi itsetarkoituksesta, mutta tämä näkymä syntyy varmaan siitä, että toimituksellisesti asioita kärjistetään ja kompleksisuutta ei aukeaman jutussa juuri pääse käsittelemään (kaipaa välillä vanhaa kunnon Tiede-lehteä, jossa oli piiiitkiä kunnon juttuja).

OKM:n julkaisun mukaan: "Tulevaisuudessa oppijoilta edellytetään jatkuvaa muutoskykyä, monialaista ammattitaitoa, vastuuta omasta työstä, kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitoa sekä itsetuntemusta. Yhteisölliset taidot korostuvat yksilöllisten ominaisuuksien rinnalla."

Tiedon siirtäminen ja tiedon hankkiminen ei riitä. Muuttuvan ja monimutkaisen maailman keskellä meillä on uskomattomia mahdollisuuksia joukkoälyn, kollektiivisen älyn, hajautetun kognition ja oppivien verkostojen puolella. Toimintamalli on kuitenkin tässä sosiaalisen tietämistaitamisen maailmassa sellainen, joka on perinteiseksi kokemassamme koulumaailmassa (joka sekin on vain lyhyen historian siipale) kiellettyä toimintaa. Epävirallisesti kaveria on jeesattu, asioita on ratkottu yhteisvoimin, mutta virallisesti on pitänyt esittää yksilön osaamista. Totta on, että oppijalle ei voi antaa todistusta ilman yksilöllisen osaamisen arviointi, mutta tässäpä sitä onkin iso haaste arvioinnin kehittämiselle.

OKM:n paperissa tiivistetään haasteita koulumaailman eri toimijoille, oppijalle ja opettajalle haasteina esitetään:

"Haaste opiskelijoille: Hyödynnän tieto- ja viestintätekniikkaa luovasti kaikessa opiskelua edistävässä toiminnassa. Haaste opettajille: Hyödynnän tieto- ja viestintätekniikkaa aktiivisesti opetuksessani. Osallistun tarjolla olevaan koulutukseen ja pidän siten yllä omaa ammattitaitoani myös tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä."

Kysyin Twitterissä tuttavaverkostolta: Millaisia taitoja koulussa pitäisi oppia? Vastaajat ovat samoilla linjoilla OKM:n ja tutkijoiden kanssa.

@mervijan: Koulussa pitäisi oppia vastaamaan kysymykseen mitä teen kun en tiedä mitä teen -> ei vastausten opettelua vaan etsimistä, kysymistä

@aleksisdigi: Oppimisen tavoitteet on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi vain ”asiantuntijoiden” päätettäväksi. Growdforcing nyt!

@Hilppo: yhdessä ajattelutaitoja nyt ainakin ks. http://thinkingtogether.educ.cam.ac.uk/

@jmanninen: Ajattelu, keskustelu. Itsensä tuntemista ja hyväksymistä. Ilmaisua jollain luovalla tavalla.

‎@AMT0404 Taitoja tulla kuulluksi ja tunne siitä, että itse tulee kuulluksi ja että omalla toiminnallaan voi rakentavasti vaikuttaa asioihin

@timorainio Koulussa pitäisi oppia uteliaaksi uusille asioille ja tiedolle - ei numeroiden tai opintopisteiden takia vaan itseisarvoisesti

@jmanninen vastauksena @timorainiolle Uuden oppiminen on innostavaa. Flow:n saavuttaminen innostaa olemaan utelias.

Johon itse vastasin: välillä uuden oppiminen myös ahdistaa, laittaa vanhan tutun pakan sekaisin, sitäkin pitäisi oppia sietämään.

EDIT: keskustelu jatkuu:

@timorainio vastasi @jmanninen Vaatii myös nuorelta itsetuntoa keskittyä oppimiseen jo osaamansa sijaan - kun koulukin usein hakee osaajia ei oppijoita

@jmanninen vastasi @timorainio Koulun pitää tukea yhdessä oppimisen ja tekemisen kulttuuria. On hienoa oivaltaa yhdessä oppilaiden kanssa.

@Pekka Puhakka Toisten kunnioittamista ja kuuntelemista, yhdessä työskentelyä, vastuun ottoa.

Fanfaari näiden oivallisten ajatusten perään!!! Meillä on toivoa.

Gmail sorttaa puolestani

Gmail julkaisi mainion uudistuksen: Priority Inbox / Tärkeät postit. Uutukainen tarkoittaa sitä, että sähköpostit eivät ole samanarvoisia. Kuten Google-haku, myös Gmailin haku oppii käyttäjältä, mitkä viestit ovat muita tärkeämpiä. Nyt nämä viestit saa nostettua koko viestivirran kärkeen.

Postia voi myös opettaa kätevien painikkeiden avulla aina, jos se osuu harhaan eli postin voi nostaa tärkeisiin tai pudottaa vähemmän tärkeisiin. Luettuja posteja voi merkitä tähdillä (ja muilla pikkumerkeillä) ja nämä merkityt viestit saa näkymään vähemmän tärkeiden yläpuolella, vaikka ne olisivat luettuja viestejä. Näkymien kokoa voi säätää.

Mobiili-Gmailille voi tehdä pienen tempun, jolla se sorttaa näkyviin tuoreimmat tärkeät viestit samaan tapaan. Temppu tehdään näin: Mene mobiili-Gmailin Inboxiin, kirjoita Search-kenttään (suurennuslasin kuva): label:important in:inbox is:unread Talleta syntynyt hakutulos suosikkeihin. Jos postin lukukertojen välillä ei käy muissa kansioissa tai kirjaudu ulos, näkymä pysyy samana.

Muistitikut halpoja, mutta mitä niillä tekee?

Minulle riittää yksi muistitikku siltä varalta, että pitää siirtää dataa koneelta toiselle netittömässä tilassa. Onhan noita tikkuja kertynyt. Mutta ihan tosissaan tänä vuonna olen kerran käyttänyt tikkua. Ja viime vuonna tarve oli ehkä noin kymmenen kertaa.

Viime viikolla kuulin eräässä tilaisuudessa tarinan: erään suuren yrityksen edustalle siroteltiin kadulle muistitikkuja. Päivän aikana niistä valtaosa kulkeutui sisälle taloon ja kiinni tietokoneisiin. Muistitikut ovat melkoinen tietoturvariski.

Tikkujen sijaan varastoin kaiken nettiin. Varmuuskopioin omille koneilleni netistä. Jos muistan tai sattuu huvittamaan. Tietokoneitteni varmuuskopiot ulkoiselle levylle pidän kunnossa. En ole edes sitoutunut yhteen omaan koneeseen. Minulla on vanhin kannettava, vanha kannettava ja uusin kannettava sekä vanha pöytäkone (kaksi näistä yrityksen omaisuutta).

Työnantajan antamalla koneella en tekisi mitään. Olisi kyllä ollut mahdollisuus saada sellainen. Kun uusin kannettavani hajosi ennen joulua, mitään dataa ei hävinnyt. Eikä töihini tullut minkäänlaista kuprua.

Kun tuttava ihmetteli, miten löydän eri informaation, piti vähän miettiä. En juurikaan kansioi asioita. Macin kanssa ei tarvitse kuin karkeasti. Tiedostojen nimeäminen loogisesti riittää. Spotlight on loistava. Mielessäni on jonkinlainen maisemakartta asioista. Googlaan omatkin verkkosivuni. Nimeän ne niin, että löytyvät. Ja käytän Delicious-kirjanmerkkejä. Gmail on ehdottomasti verraton.

Olisi ihan hauskaa kuulla, millaisia tietotyön taitoja eri ihmiset ovat arkeensa kehittäneet.

Vanhoja sanomalehtiä ja tuoretta somea

Monta vuotta siitä, kun kotona ensikertaa ehdottelin, että voisi sanomalehden tilaamisen sijaan lukea verkkolehteä. Ei ottanut tulta silloin, mutta nykyisin kaikki ovat tyytyväisiä siihen, ettei turhaa postia tule. Uutiset luetaan netistä, tietokoneella tai puhelimella. Siitä on tullut normaalia.

Twitter-tuttavistani osa toimii netin kirjeenvaihtajina, aina tuoretta kalaa jaossa. Osa uutisista saapuu syötteenlukijaan, osa Friendfeediin. Syötteenlukijasta jaan erikoisalani juttuja eteenpäin.

Yhä useampi tuttavani jakaa uutisia sivuharrastuksenaan. Silloin tällöin. Kun kymmeniä silloin-tällöitä summautuu, päivän ajankohtaistarjonta on personoitua ja riittävää. Tuntuu kuin joku jossain toimittaisi parhaat palat juuri minulle. Huippua ihmiselle, joka ei voi olla säilömättä eteen osuneita herkkuja. Verkon varaan heittäytyminen opettaa luopumaan lehtileikekansioista ja vuosikertakokoelmista. Aina ne jostain löytyvät, jos tarvitaan. Tai koskaan ne eivät kumminkaan löydy omista varastoista, kun tarvis olisi.

Toisaalta vanhat uutiset antavat kiinnostavaa perspektiiviä. On huippua ollut lukea esimerkiksi tämän joululoman pannuhuonehetkinä Maaseudun Tulevaisuuksia vuodelta 1989. Twitter säilöö esimerkiksi vain viimeiset 3200 viestiä, joten nettikellarin hyllylle tarvitaan säilöntäapua, kuten BackupMyTweets.

Kotimaiset aviisit ovat edelleenkin kovin heikosti tuotteistaneet nettitarjontaansa, vaikka esimerkiksi Chris Anderson on seikkaperäisesti (ja ilmaiseksi) kertonut, kuinka homman voi toteuttaa. Itse esimerkiksi ostaisin netitse johtavan valtakunnalisen sanomalehden juttuja, jos niitä saisi erikseen muutamalla sentillä. Jos käyttöliittymä olisi hyvä ja olisi vaikka oma ostoskukkaro, jonne tallettaisin kympin, käyttäisin aika surutta nettirahaani juttujen ostamiseen.