- Kenenkään ei ole pakko osallistua sosiaaliseen mediaan vaikka sitä teemmekin huomaamattamme joka päivä perussurffauksessa.
- Kaikkia palveluja ei tarvitse osata ja käyttää.Voi ottaa käyttöönsä vaikka yhden itseä kiinnostavan palvelun. Ja sitten sen kautta tulee puolivahingossa tutustuttua toiseen, jossa joku vinkkaa kolmanteen…
- Sosiaalinen media ei kouluta opiskelijoita aineissamme. Se voi toimia yhtenä välineenä oppimiseen. Voi myös miettiä kuinka moni meistä tunteja suunnitellessaan käyttää pelkästään painettua kirjallisuutta. Vai käymmekö sittenkin hakemassa tietoa internetistä koska sitä on siellä helposti saatavilla? Miksi opiskelijoiden ei tulisi oppia hakemaan tietoa samalla tavalla? Olemmeko pitämässä heille tunteja vielä silloin kun he eivät ole koulussa?
- Oppiminen ei muutu sosiaalisen median myötä. Samat inhimilliset tekijät ovat yhä voimassa. Tarvitaan paljon myös perinteisiä keskusteluja, ryhmätöitä, esitelmiä, luku-urakoita, harjoitustöitä. Joskus näitä voi tehdä myös netissä.
- Ihminen tulee kohdata ihmisenä. Usein haksahdan kuitenkin puhuvaksi pääksi. Yhteistoiminnallisessa oppimisessa ja ohjaajan roolissa kohtaamisia voisi tulla useammin.
Itse kirjoittelin tänään erään koulutuksen ryhmäkeskusteluun ja erääseen lehtijuttuun someopetuskäytön alkumatkasta näin:
Harva saa sosiaalista mediaa tuskatta työkäyttöön kelpo välineeksi. Aina jostain löytyy tuskan kohde.
On kimurantteja käyttöönoton polkuja (kuten muuten kelpoisassa sosiaalisten kirjanmerkkien Delicious-palvelussa Yahoo-käyttäjätilin luominen tai LinkdIn-palvelussa jatkuva pommitus päästää palvelu omaan sähköpostiin). On epäluotettavia palveluita (kuten Facebook kaikkine käyttöehtoineen, Googleakin moni kriitikko epäilee).
Hyvät käytänteet eivät nekään ole noin vain levitettävissä, kun aina on mietittävä erikseen kohderyhmä, tarpeet, tavoitteet, resurssit, oman oppimisnäkemyksen ja opettajapersoonan sopiminen toteutustapaan. Virikkeistä on silti aina iloa.
Aikapula on suurin este uusien toimintatapojen omaksumisessa.
Olen nähnyt kouluttajaurani varrella kuitenkin niin hienoja tuskien läpi menemisiä, että rohkaisen kaikkia luottamaan. Kyllä ne omat oivallukset ja itselle sopivat jutut avautuvat. Ne ovat eri ihmisille erilaisia. Omaksumisen reittikin vaihtelee paitsi kokemuksen myös mm. tiedonkäsittelyyn liittyvien henkilökohtaisten ominaisuuksien vuoksi.
Kirjoitimme juuri Elias Aarnion kanssa artikkelin aiheesta. Muun muassa tällaiset piirteet ovat vaikuttamassa siihen, millainen omasta somepulahduksesta muodostuu, nopea vai hidas, miellyttävä vai vähän hankalampi (kärjistimme ääripäät piirteistä, suuri osa sijoittunee liukumolle tuolla välillä emmekä pidä mitään pulahtajaprofiilia toista arvokkaampana):
NOPEA PULAHDUS – HITAAMPI PULAHDUS
teknisesti orientoitunut – humanistisesti orientoitunut
aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä – ei juuri aiempaa kokemusta vuorovaikutteisista verkkoympäristöistä
kehittynyt teknologian lukutaito – vähäinen teknologian lukutaito
avaruudellinen hahmottamiskyky hyvä – avaruudellinen hahmottamiskyky heikko
tilaisuus käyttää aikaa opetteluun – vähäisesti käytettävissä olevaa aikaa opetteluun
hyvä kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä – vähäinen kyky hahmottaa rakenteita ja analogioita verkkoympäristöissä
Tätä blogijuttuja kootessani mietin sitä, että tykkään teknologiaänkyröistä vaikka itse olenkin tälläinen hillerihiiri kaikkien hörhöilyjen perään. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla teknologiavälitteisesti kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Nyt tuntuu, että ICT:llä Suomi nousuun puheissa vedetään hommasta ilo pois. Rovion Angry Birds tai Paola Suhosen Ivana Helsinki eivät olisi yhtään mitään ilman tiettyä vapautunutta kaistapäisyyttä, omia ihanteita, villiä sisäitä intoa. Että Älä hätäile. Ole vaan.
(Olen ollut opintojen parissa ja työsumassa, jos joku sattui ihmettelemään blogihiljaisuutta. Perästä kuuluu piakkoin.)
3 kommenttia:
Kiitos lohdullisesta ja kannustavasta postauksesta!. Tuo pulahdus-metafora on ylipäätänsä hauska ja laatimanne hahmotus pulahtajaprofiilin koordinanteista mainio. Itse olen 60-luvulla syntynyt umpihumanisti (eli kaukana diginatiivien sukupolvesta) ja kaikissa tekniikkaan liittyvissä asioissa täysin itseoppinut näpertelijä. Mutta ei se itseäni paljoa haittaa :) Olen juuttunut sille ensimmäiselle portaalle eli lurkkimaan muiden hommia vuosikausiksi, ja välillä tietysti tuntuu, että olisi kohtuullisuuden ja vastavuoroisuuden nimissä paikallaan, että joskus voisin jotain myös antaa...
Nyt tekee kuitenkin mieli kommentoida neloskohtaa siteeraamastasi blogista:
"Oppiminen ei muutu sosiaalisen median myötä. Samat inhimilliset tekijät ovat yhä voimassa. Tarvitaan paljon myös perinteisiä keskusteluja, ryhmätöitä, esitelmiä, luku-urakoita, harjoitustöitä. Joskus näitä voi tehdä myös netissä."
Tästä olen kyllä toista mieltä. Ainakin itselleni perinteisistä esitelmistä sun muista tulee mieleen lähinnä työt ja harjoituskset, joissa perimmäisenä ja usein ainoanakin tarkoituksena on vain muistaa ja/tai toistaa lähteistä haetut tiedot. Oppiminen voisi oikeasti somen myötä muuttua, jos tästä perinteestä pyristeltäisiin eroon.Tekee mieleni myös vähän provokatiivisesti väittää, että jos "perinteisiä" hommia on pakko tehdä, ne on mielestäni syytä siirtää mahdollisimman kokonaan nettiin, koska siellä ne hoituvat mahdollisimman näpsäkästi.
Se on tietysti totta, että ihan niin kuin ennenkin oppiminen edellyttää edelleen pitkäjänteistä ponnistelua. Ajattelen kuitenkin, että some ja nykyaikaiset työkalut voisivat periaatteessa reivata touhua kohti sellaista toimintaa, jota itse kutsun "luonnolliseksi työskentelyksi". Siihen liittyy mm. se, että oppimiselle annetaan ensinnäkin aikaa, ja toisekseen tehdään mahdolliseksi jakaa asioita toisten samoista asioista kiinnostuneiden kanssa mahdollisimman joustavasti ja ajasta ja paikasta riippumatta. Silloin on mahdollista, että oppilaat ennen pitkää innostuvat oikeasti ajattelemaan ja tekemään itse! Ja se on paljon se!
Ja lopuksi: ihan paras neuvo on kyllä tuo kehotus olla hätäilemättä ja olla vaan! Jotta somessa piilevä potentiaali saadaan hedelmöittämään oppimista tarvitaan ennen muuta luovuutta ja se taas ei totisesti hätäilemällä kukoista :)
Nina, mun piti kommentoida pohdintaasi jo tuoreeltaan, mutta netti pätki ja sitten eteen vyöryi muuta puuhaa.
Laitan tämän kommentin myös Jarkko Sairasen blogiin.
Muuttuuko oppiminen somen myötä? Neuronien ja hermoverkkojen tasolla ei oppimisen perusasia, kytkösten syntyminen ja toisten kuihtuminen muuksi muutu. Mutta jo aika pienen matkan päässä tapahtuu jotain oppimisen kannalta oleellista eli informaation virtausta aistipiireihin. Vaikutus on kahtalainen: monipuolista ja rikasta informaatiota, samaa asiaa opitaan useiden aistien aktivoituessa ja oppiminen voi vahvistua, mutta samalla myös mahdollisia häiriötekijöitä on paljon, tarkkaavaisuus voi häiriintyä liikaa, havaintokyvyt ovat koetteilla, jos tarvittavat skeemat eivät ole kehittyneitä.
Sosiaalinen media mahdollistaa asioita, jotka ovat olleet aiemmassa verkko-oppimisessa kankeita toteuttaa. Oppija voi tehdä itse aloitteita. Digitaalinen tallentaminen on helppoa. Ei olla enää yhtä lailla tekstin varassa kuin näihin saakka. Varsinkin taitoaineissa tämä on suuri etu, mutta painottaisin uskallusta myös siihen, että abstrakteja asioita käsitellään moniaistisesti ja toiminnallisilla menetelmillä. Samoja asioita voi toteuttaa luokassa ilman nettiä ja teknologiaa, mutta kyllä some tuo paljon hauskuutta tuottamiseen.
Samalla on myös paljon ylimääräistä opittavaa. Aikuisten pitää poisoppia vanhoja käytänteitä, omaksua motorisia taitoja sekä menttaalisia malleja someympäristöissä liikkumiseen. Kaikkien pitää omaksua myös sosiaalisia toimintanormeja sekä henkilökohtaisen identiteetin suojaamisen keinoja. Tieturva ja netiketti mukana uusissa opittavissa. Nämähän kuuluvat media- ja viestintäosaamiseen ja tietoyhteiskunnan kansalaistaitoihin, joihin nykyinen ops velvoittaa meitä opettajia.
Kyllä varmaan ylläreitä syntyy jatkossa myös hetinetistä, siitä, että avoimuus lisääntyy, jopa epämiellyttävällä tavalla. Silti, totumme näihin, opimme ja toimintakulttuurimme muuttuu.
Netin ikävyyksien kauhistelussa on aina hyvä muistaa, että on meillä puukkojakin. Niilläkin voi tehdä vaikka miten paljon pahaa ja on tehty. Silti meillä on edelleen puukkoja ja niillä tehdään paljon hyödyllistä.
Se on juurikin näin!
Aivan mahtavaa on esimerkiksi juuri tämä: "Oppija voi tehdä itse aloitteita. Digitaalinen tallentaminen on helppoa. Ei olla enää yhtä lailla tekstin varassa kuin näihin saakka." Ainakin yläkoulun äikänopen näkökulmasta nämä ovat aivan valtavia juttuja. Mainitsen tässä vain yhden esimerkin: meillä on paljon oppilaita, joille pelkkien tekstien kanssa toimiminen on tosi vaikeaa, mutta he saattavat olla esim. todella taitavia digitarinoitsijoita.
Mainitsit myös toiminnalliset menetelmät. Ajattelen, että tosi hyvä yhdistelmä syntyisi juuri siitä, että oppilaat tekevät "projekteja" valitsemillaan välineillä ja niiden yhdistelmillä. Ja sitten oppilaiden tuotosten äärelle kokoonnutaan työstämään niitä toiminnallisin (erityisesti yhteistoiminnallisin)menetelmin. Ja sitten taas jatketaan netissä jne.
Toisaalta: kouluissa todellisuus on kyllä esim. sikäli karu, että vaikkapa laitteita on tosi vähän, koneille ei saa itse asentaa mitään jne. Tässä todellisuudessa tuntuu tietysti usein helposti siltä, että tarvitaan "perinteistä opetusta", ihan vaan olosuhteiden pakosta siis.
Sitten vielä yksi ulottuvuus: ajattelen, että somemaailmoissa on myös se viekoitteleva puoli, että se tekee niin helpoksi informaalin oppimisen. Nykyisinhän puhutaan paljon siitä, että lapset ja nuoret oppivat ison osan asioista koulun ulkopuolella. Silti, jos nuorilta itseltään kysyy, he eivät itse hahmota sitä oppimiseksi!Iso haaste olisi ryhtyä yhdessä oppilaiden kanssa hahmottamaan ja jäsentämään tätä oppimista, tulemaan siitä tietoiseksi. Siinä voisivat niin ope kuin oppilaatkin oppia paljon.
Lähetä kommentti