Ei mulla mitään asiaa... ja just siitä se aukeaa!

Kuinka usein voit uppoutua ilman paineita työkaverisi kanssa oivaltelemaan asioita? Toivon mukaan joka päivä. Vertaispäivittäjän etäkurssin tämän aamun tuokiosta saimme kollegani Kaisan kanssa monta oivallusta. Tämä bloggaus on alun perin julkaistu Vertaispäivittäjän blogissa 14.10.13.

Vertaispäivittäjän etäkurssin toteutusmalli on hyvin yksinkertainen:

• Meillä on polku, joka on mietitty etukäteen tarkkaan (teimme hurjasti töitä, vaikka polku on hyvin yksinkertainen). Polku löytyy kurssin sivustolta, kohdansta Johdanto.
• Tapaamisia on johdannon lisäksi kuusi kertaa.
• Tapaaminen toteutetaan Adobe Connectilla, jossa kaikki ovat mukana äänellä ja chatillä. Aiheeseen liittyvä asia on jaettu kaikkien ruudulle joko heti alussa tai näytetään kuvaruudun jakamisella tapaamisen kuluessa.
• Tapaamisen mitta on 30 minuuttia. Alussa me Kaisan kanssa virittelemme osallistujia aiheeseen noin 5 minuuttia. Sitten keskustellaan tai tehdään jokin etäjuttu yhdessä ja sen jälkeen keskustellaan.
• Muistiinpanot tehdään chattiin ja muistiinpanoista kootaan kirjoituksia tähän blogiin.
• Jos jäämme Kaisan kanssa miettimään jotain asiaa tapaamisen jälkeen, taltioimme juttelumme Vertaisradioon.

Vertaispäivittäjän etäkurssi on Open Päivitys -koulutushankkeen tiedotustehtävän hoitamista. Kuka tahansa voi osallistua. Mukana oli esimerkiksi tänään Open Päivitys -kurssilla viime vuonna mukana ollut, parhaillaan mukana olevia, työkaverimme toisesta opetusalan hankkeesta ja aiheesta Facebookin kautta tietoa saanut aiheesta kiinnostunut. Osallistujat olivat Nurmeksesta, Porista, Lempäälästä, Ruotsista ja me kaksi Miehikkälästä ja Kirkkonummelta. Loikkasimme aika nopsaan aiheen äärelle, silti vapaamuotoisesti. Jokainen pääsi ääneen ja antamaan oman rikkansa rokkaan. Ne, joilla oli aikaa, jäivät vielä notkumaan vartiksi.

Kaisan kanssa pohdimme session jälkeen, että mikä tuollaisesta kohtaamisesta tekee niin virkistävää. Virkistyksen tunne ei ollut vain meillä, vaan osallistujat kommentoivat samaa. Mietimme muun muassa sitä, että epävirallisuus on tärkeää. Oivalluksia syntyy ilman varsinaista agendaa. Silti teemalla on merkitys. 

Virittäytyminen aiheeseen on tärkeää, mutta se virittäytyminen ei saa kaapata kaikkea aikaa. Perinteisemmissä koulutustuokioissa tai palavereissa osallistuja nuukahtaa, koska alustukset ja puheenvuorot ovat liian pitkiä.

Tavoitteellisten tapaamisten ongelmana on se, että tavoite rajaa ja määrittelee sitä, mitä alun ja lopun välillä tapahtuu. Tavoite on saatutettava. Ajatus on koko ajan askeleen edellä hetkeä, joka juuri tapahtuu. Malttaminen, keskittyminen, uppoutuminen, kuuntelu, oivaltaminen jäävät tapahtumatta. Tavoitteelliset tapaamiset ovat ehdottoman tarpeellisia. Mutta entä, jos esimerkiksi hanketöissä, joissa kaivataan ideoita ja uuden kehittämistä, pidettäisiin säännöllisesti tavoitteettomia teematapaamisia? Voisi syntyä paljon enemmän kuin uskotaankaan. Samalla osallistujalähtöisyydelle tulisi lisätilaa. Keskusjohtoisuus vähentyisi. 

Tästä ja vähän muustakin tämän kerran vertaisradiossa!

työKAVERIT

Työkaverini kulkevat taskussa. He pörräävät viereisellä välilehdellä. Työviikon alkaessa he nauravat kanssani kissanaamarit päässään, ja uskokaa pois, työteho huipussaan. Aamuisin tervehtivät iloisesti, kertoilevat säätilan ja mielentolan. Perjantaisin suolaavat sarkastishumoristisilla herjoilla elämääni. Työkaverini ovat aina lähellä, saatavilla, kuulolla, vierellä. Kavereina. Kiittävät, kannustavat, usuttavat esimerkillään hyvään työhön.

Näen silmästä silmään samassa fyysisessä tilassa työkavereitani harvakseltaan. Silti olemme läheisiä ja lähellä. Jyrki Kasvi puhuu osuvasti lähityöstä. Hän kuvailee tismalleen meidän työtämme:


Verkkovälitteinen työskentely avaa toinen toisillemme näkymän toistemme ajatteluun ja työtapoihin. Tunnistamme perinteistä työyhteisöä paremmin toistemme vahvuudet, koska näemme paremmin toistemme työn.

Olen edelleen oudossa maailmassa palkkatyöläisenä. Maanviljelijän ja itsellisen yrittäjän identiteetti on vahvempi kuin palkollisen identiteetti. Hyvässä työssä ihmiset arvostavat toisiaan, luottavat toisiinsa, välittävät siitä, mitä toiselle kuuluu tänään, pelleilevät ja puskevat hullun lailla, kun urakan takaraja häämöttää – kuin me maalla välillä heinätöissä. Tunne on vähän kuin suurperheessä. Myös sillä tavalla, että toisten erilaisuuteen suhtaudutaan lempeydellä. Hiotaan toisiamme, etsitään kuin palapelin palat keskenämme parasta mahdollista keskinäistä sijoittumista. Miten jokainen voisi olla vahvuuksiensa kautta mukana.

Vieläkin hymy hiippaa naamalleni, kun muistelen tuoreehkon työkaverini intoa eilisen etätyöpajan jäljiltä. Hänelle teki tiukkaa lakata ällistelemästä sitä tehoa, jolla työporukamme iski kiinni annettuun tehtävään. Kaikki tapahtui siis netitse.

Jos minuun luotetaan ja jos saan tehdä työtäni joustavasti hyvässä työyhteisössä, teen kevyesti ja tuottoisasti töitä. Olen nähnyt sivusta seuraten paljon ikävää työtä, aliarvostavaa ja kuihduttavaa työtä. Tunnen ihmisiä, joiden ihmisarvoa on riistetty työelämässä. Olen opiskellut työn sosiaalipsykologiaa ja oppivan organisaation perusjuttuja. Harmillisesti ja vakaumuksella joudun sanomaan: hyvän työn aikaansaaminen on maksutonta. Se ei vaadi yhtään lisäresurssia (hyi että tuota sanaa inhoan). Se avautuu mahdollisuutena kenelle tahansa työnjohtajalle, työkaverille, työyhteisölle. Ja miten ihmeessä me pöljät ihmiset niin helposti pilaamme koko homman?

Hyvä työ on ihan siinä, tarjolla. Pieninä suurina tekoina. Kiitos työKAVERIT! Meissä on voimaa.

Oodi kotikylälle

Tätä blogia ei olisi ilman kotikylääni. Enkä olisi nettijuttuihin ja sometteluun niin ylen tykästynyt ilman kotikylääni. Kun asuu jonkun määritelmän mukaan keskellä ei mitään tai huitsun Nevadassa tai Möllikällässä, netti on jotenkin vielä toisenlaisempi kuin ihmisten ilmoilla olijalle.

Blogien opetuskäytön suurin innostajani oli aikuislukion filosofian etäopiskelija. Körötellessäni 60 kilometrin työmatkaa ja eläytyessäni filosofian yksinopiskelun kinkkisyyttä tuskailleen Raijan tuskaan, oivalsin, että netti tarjoaa mainion laajennuksen ajan ja paikan suhteen. Asioita voi tehdä hitaasti. Siitä syntyi ensimmäinen opetusblogini, yksi johti toiseen, toinen kolmanteen ja tuli voitettua yksi palkintokin, palkintomatka Tukholmaan kaltaisten joukkoon antoi voimaa ja intoa.

Luonto ja luonnontila ympärillä auttaa ajattelemaan ja oivaltamaan. Nettijuttuja olen opetellut muutamien kurssin ohella enimmäkseen itsekseni. Muistan elävästi kesän 2004, kun kirjoitin eWSOY:lle verkko-opiskelun opasta ja löysin blogien maailman. Se loputon avaruus ja tolkuton mahdollisuuksien maailma täräytti pään täyteen sähköä. Asiat tasaantuivat Kotijärvessä uidessa ja katsellessa peltoja, metsiä, liikkuessa luonnossa, linnunlaulussa. Ilman maalaismaisemaa en olisi oivaltanut asioita. En osaa ajatella kunnolla ilman luontoa ympärillä. Liikkuminen luonnossa loksauttaa orastavat ideat paikoilleen ja käynnistää keksimismoottorin.

Jokaisen on löydettävä omat avaimensa. Välillä työssään uupuneita ja ilottomia aikuisia ihmisiä kuunnellessa rankasti miettii sitä, minne lapsen into ja oppimisen ilo katoaa. Tätä viimeksi eilen ihmeteltiin mökki-suurmiehikkäläläisen 72 v. kanssa satunnaistapaamisella Pirkkalan City-marketissa. Avaimia on. Me voimme olla avaimia toinen toisillemme. Arki sisältää kätkettyjä aarteita ja voiman lähteitä. Itse tiedän, että tärkeä voiman lähteeni on elämä juurilla, maalla, syntymailla, suvun piirissä. Erilaiset tekemiset sopivat yhteen, kuten jälkikasvu asian ilmaisi: "Kerrostalojen ja liikekeskusten suunnittelutyö on hyvin teknistä puuhaa, mikä on mukavasti tasapainottanut enempi perinteisiin ja henkisiin arvoihin nojaavaa maalaiselämääni Miehikkälässä."

Kotikyläni Suur-Miehikkälä valittiin Kymenlaakson vuoden kyläksi. Meidän kylässä on hienoa se, että vaivalla tekohengitettyjen seurojen kamppailu on tuottanut tulosta. Nuoriso on ottanut paikkansa. Perinteitä ei ole heitetty, uusia on syntynyt. Moni nuori on jäänyt kotikylään, rakentanut uuden talon, vaikka kaukana ollaan (lähimmät kaupungit 40 km Hamina, 60 km Kotka, Kouvola ja Lappeenranta). Erityisen hienoa on se, että omanikäisten keskinäisen puuhailun lisäksi kotikylässäni on sukupolvet ylittävää tekemistä. Meillä on harvinainen seurantalo: kylänväen talkoilla pitämä, baari auki joka päivä. Tiedän, että rankkaa puuhaa ovat kaikki talkoohommat, vähenevällä väellä. Kaltaisiani on paljon, ei ikinä ehdi mihinkään yleiseen ja yhteiseen. Mutta sitten taas, aikanaan, vuorovedoin.

Tiedän, että monet pitävät syrjäkyliä, kuten meidän kylä on, yhteiskunnan hankalana reliikkinä, me maalaiset olemme rasite yhteiskunnan talousrationaalisuudelle. Olisi kätevää saada kaikki kaavoitetulle alueelle. Kaikille vaan taajama ei sovi. Kuulun siihen joukkoon.

Metsän keskellä on toki välillä hiljaista, jos mieli askaroi jonkin erikoisen kanssa. Netti tuo juttukaverit lähelle. Työnikin on nykyisin siellä, missä netti toimii. Voin olla tyyni ja innoissani. En kärsi koskaan lihasjännityksistä, päänsäryistä, unettomuudesta. Luonto ja kotikylä ihmisineen purkavat kaikki paineet. Olla möllötetään ja haastetaan, mitä haastetaan. Hyväntahtosesti. Välillä pistetään rapiast toimeks ja sit taas huilataan. Niinkuin Heiton heinäpäivillä:

Mitä opettaja tekee Skypellä?

Open Päivityksen koulutuksessa olemme kokeilleet Skypen käyttöä.  Skype on laajalti tunnettu nettiviestintäpalvelu, jolla voi maksutta mm. soittaa ääni- ja näköpuheluita, chattäillä, lähettää tiedostoja ja jakaa oman näytön. Puheyhteyden ja chatin voi avata pienelle ryhmälle. Maksullisilla lisäpalveluilla saa esimerkiksi mahdollisuuden soittaa tavallisiin puhelimiin, puhelinvastaajan, paikallispuheluita ulkomaisiin lanka- ja kännykkänumeroihin, monenkeskisiä näköpuheluita.

Skype on alkujaan ruotsalais-tanskalais-virolaisen yhteistyöryhmän tuotos (ks. tarkemmin Wikipediasta). Syntyvuosi oli 2003, myytiin eBaylle 2005 ja sen omistuksesta tänä vuonna Microsoftille.

Miten Skypeä voisi opetuspuolella käyttää? Open Päivityksen kurssipalautteessa eräs alakoulun opettaja pohti, ettei hänen työssään ole juurikaan Skypen tarvetta. Palaute herätti minut kirjoittamaan aiheesta. Julkaisen tämän saman tekstin myös Open Päivityksen blogissa.

Koulussa Skypestä voi olla hyötyä muun muassa:

• etäohjauksessa ja etäopetuksessa (varsinaisen etäopetuksen lisäksi pitkäaikaisesti sairastuneet ja toipilasvaiheessa kotihoidossa olevat oppilaat)
• verkkovierailuissa (esimerkiksi asiantuntija voi vierailla oppitunnilla)
• ystävyyskoulutoiminnassa
• oppilaitoksen sisäisessä viestinnässä
• hankeyhteistyössä
• opettajien täydennyskoulutuksessa 
• sidosryhmäyhteistyössä ja
• etäosallistumisessa kokouksiin tai työryhmiin.

Hyvin usein näiden verkkovälineiden kanssa tulee esille, että ei ole aikaa opetella käyttöä. Asiaa voisi joskus ajatella vähän laajemmin eli miten uusi työtapa ja työväline voi sujuvoittaa toimintaa ja vähentää työtaakkaa. 

Itse en pidä kokouksista, varsinkaan huonosti esivalmistelluista pitkistä kokouksista, jonne pitää matkustaa pitkä aika. Skypen avulla voin osallistua kokouksiin kätevästi. Yksi ainut Helsingin matkaa vaativa palaveri, johon osallistun Skypen kautta, vähentää matkustukseen kuluvaa aikaa minulta 8 tuntia. Jos tuon 8 tuntia panostan siihen, että opettelen monipuolisesti Skypen käytön, pitkällä aikavälillä yksistään minun ajankäyttöni muuttuu huomattavan taloudelliseksi ja miellyttäväksi.

Vedin etäopetuksen alueellista kehittämishanketta (KyEtä) 2005-2007. Hankkeen vuoksi jouduin matkustamaan fyysisesti lukuisiin kokouksiin ja suunnittelupalavereihin. Laskin, että nämä matkat veivät hanketyöaikaani tuon kahden vuoden aikana yhden kokonaisen työkuukauden. Kun kehittämishankkeen ytimenä oli etäopetuksen kehittäminen, oli kovin eksoottista matkustaa fyysisesti paikasta toiseen, kun siihen aikaankin etäyhteydenpito olisi jo vaivatta onnistunut. Muistan yhden kokouksen Opetushallituksessa, johon en suostunut matkustamaan, vaan hankin Skype-kredittiä ja soitin kokoustilaan lankapuhelimeen, johon olivat löytäneet kaiutinpuhelimen. Puheluni maksoi puolentoista tunnin kokouksessa saman verran kuin ratikka olisi maksanut linja-autoasemalta kokouspaikkaan.

Nykyään Skype on sallittu palvelu jo aika laajalti, mutta edelleen silti monissa organisaatioissa se kuuluu kiellettyjen epäluotettavien verkkopalveluitten listalle. Tänä päivänä sujuvasti toimiva mokkulanetti maksaa noin 20 € kuussa. Miksi organisaatiot eivät voi ottaa oman verkkonsa ulkopuolista linjaa näille epäluotettaville palveluille? Yhden mokkulanettilinjan saisi koko vuodeksi sillä hinnalla, millä yksi kokousvieras kustannetaan 150 km päästä paikalle.

Mainitsemani etäopetuksen kehittämishanke oli mukana Microsoftin Partners in Learning -koulutuksessa. Lähitapaamiseen olisi pitänyt matkustaa Kotkasta Espooseen räntäsateisena päivänä. Kuski sai yllätten flunssan. Ehdotin, että mennään lankoja pitkin ja niin kokoonnuimme Skypen äärelle työhuoneeseeni. Saimme tavattoman paljon aikaan. Keskityimme vähän enemmän oman toimintamme ideointiin, mutta pysyimme myös hyvin kärryillä siitä, mitä Espoossa puhuttiin ja kehiteltiin. Lopputuloksena kaikki olivat sitä mieltä, että matkan vaivojen välttäminen oli mahtavaa ja oman ideointityömme tulokset parempia, kuin olisivat olleet lähitilanteessa. Kokosimme ideamme seinälle ja tulos viitoitti hanketyötä pitkään.

Tämä Skypen ja vastaavien verkkoviestimien ylistäminen ei tarkoita sitä, että lähikohtaamista vähättelisin. Sillä on paikkansa ja se on aina omanlaistaan, arvokasta. Mutta on paljon työjuttuja, joiden vuoksi matkustaminen on turhaa ajan ja energian hukkaa. Asiat voivat toisinaan edistyä jopa paremmin, kun ihmiset kohtaavat toisensa ilman matkaväsymystä.

Open Päivityksen Jarmo Tanskasen tuottama perusopastus Skypen käyttöön.
Otavan Opiston Somy-hankkeen tuottamat Skype-opasteet: Kuinka otat Skypen käyttöön ja Kuinka käytät Skypeä.

Hengailtiin naamakkain etätyökavereitten kanssa

Elokuun ensimmäinen aamu alkoi kuin tuoreilla koululaisilla, uusi aapinen käpälissä, vaikka vielähän oikeilla koululaisilla on lomaa. Tunnelma vain muistutti. Tapasimme lomilta keräytyvän työporukan kanssa Google+:n hangoutissa eli juttelimme kasvotusten netin kautta.

Yhteys kulki Hämeenlinnan, Miehikkälän, Jyväskylän ja Lempäälän välillä – kaikki viisi noviiseja. Pieniä ensikertalaistyhmyyksiä sattui itselleni; olisi saatu vielä Kaarina ja Tamperekin mukaan, mutta mokasin. Tekemällä oppii ja jakelen tässä pari mokaa muille vinkiksi.

Hangoutin ohella työstimme yhteistä muistiota.

Teknisesti viiden hengen videoyhteys toimi yllättävän hyvin. Ääni oli erityinen ilon aihe, sillä monissa verkkovideojärjestelmissä ensimmäinen vartti kuluu äänen säätämiseen. Mukaan liittyjät pompsahtivat näkyville pienen äänimerkin säestyksellä. Suuri kuva seurasi äänessä olijaa kohtuullisen nopeasti. Vähän oli pientä häiriötä, pari lyhyttä langalta tipahtamista, mutta muutoin tunnin yhteinen työskentelytovi sujui mukavasti.

Miksi hangout? Siksi, että halusimme hankkia käyttökokemusta, testimielellä. Tavoitteemme on pitää joka maanantai linja auki piipahteluille. Videoyhteys tuo elävyyttä. Kirjoitamme yhteistyöhetken muistion jaettuun dokumenttiin. Tunti on sopiva aika. Pieni agenda on hyvä olla. Mietin, että vetovuoroa olisi myös hyvä kierrättää. Jonkun on hyvä johdatella, vaikka jutellen rönsyily antaa tilaa harharetkille ja ideoinnille.

Miten siis teknisesti? Joku käynnistää hangoutin ja kutsuu piirin tai ihmiset. Hangoutin voi käynnistää myös Goolen chatistä tai lähettämällä käynnistämisessä saamansa linkin ihmisille. Hangoutilla ei ole isäntää, joten aloittaja voi poistua kesken kaiken. Kutsuttuja voi olla enintään 25 ja yhteen hangoutiin mahtuu kerralla 10.

Osallistujilla pitää olla G+-tili. Tässäpä sitten itse tumpeloin. Ohjeetkin tuli luettua vasta ensikäytön jälkeen, toinen moka, mutta kukas niitä ohjeitä muka lukee. Kutsuin oman Työkaverit-piirin. Piirissä oli ihmisiä, joita olin lisäillyt nimellä ja osa lisätyistä ei ollut Google-käyttäjätilejä ja ihmiset olivat luoneet G+-profiilinsa eri osoitteella. Huomasin myös jälkikäteen, että Työkaverit-piirissä oli useamman työyhteisön jäseniä, erittelinkin jälkeen päin projektikohtaisesti.

Hangoutin lämpiö.

Kun hangoutin avaa, saapuu lämpiöksi nimitettyyn verkkotilaan. Jos ei ole Google video-chattiä aiemmin käyttänyt, saa opastusta lisäosan asentamiseen. Palvelu tukee tuoreehkoja selainversioita ja vain Chromea, Firefoxia ja Exploreria. Linux-käyttöjärjestelmää ei tueta.

Rupattelun aikana voi mykistää oman äänen tai videon. Chattäily on mahdollista. Headsetin tai nappiluurien käyttöä suositellaan. Erikoisuus, jolla on varmasti käyttöä, on mahdollisuus katsoa yhdessä YouTube-videoita.

Googlen omat selkeät ohjeet kannattaa vilkaista. Teknisiä tietojakin löytyy. >> Googlen hangout-ohje.

Napit korvilla aamupalaveri uusiksi

Kävin viemässä lapsen valtuustoseminaariin, täytin astianpesukoneen ja laitoin aamupalan. Ja samaan aikaan olin aamupalaverissa Hämeenlinnassa, jonne täältä Miehikkälästä on matkaa 200 kilometriä eli kolmen tunnin ajomatka suuntaansa.

Napit korvilla, puhelin taskussa. Koska toisessa päässä oli neljä ihmistä, piti muodostaa yhteys puhelimestani läppäriin, johon oli kytketty kokousmikki. Niinpä latasin Skype-krediittiä opetustarkoituksissa luodulle Skype-tilille (ei sisältänyt henkilökohtaisia juttujani), lähetin työkaverille Skypen käyttäjätunnukset, hän avasi Skypen Hämeenlinnassa niillä tunnuksilla ja soitti puhelimeeni. Kännykän kaiutinpuhelinominaisuus ei olisi riittänyt, mutta kokousmikki toimi hyvin.

Oli muutenkin hyvä palaveri. Puhuimme ohimennen siitäkin, miten paljon työaikaa käytetään tehottomasti kokouksiin. Olisinhan minäkin voinut 6 tuntia matkustaa tämän aamun palaveriin. Outs. Eläköön lähityö!

Haluan itsestäni backupin ja virtuaalirobotin

Kari A. Hintikka aloitti kiehtovan Qaiku-sorsastuksen Netti vuonna 2016?. Kontekstina työ. Tähän mennessä kommentteja on kertynyt 93.

Niille, joille Qaiku ei ole tuttu, suosittelen tutustumaan. Vaikka Twitterillä on puolensa, se on kuin savumerkkejä nuotiopiiritarinoinnin rinnalla. Asioitten joukkouttamiseen Facebook on myös kokolailla kökkö. Facebookin ongelmana laveampaan yhteiskehittämiseen ja syväluotaukseen ovat myös käyttäjäehdot. FB omii sisällöt itselleen, enkä ainakaan itse halua mitään arkimietteitä kummempaa luovuttaa FB:n omaisuudeksi. Qaiku on toista maata, siis kotimaata, kotimaisen Rohean palvelu, Jaikun perillinen.

Kannattaa lukea ja osallistua Netti vuonna 2016? -keskusteluun. Itse loikkasin lähitulevaisuudesta haaveilemaan vähän pidemmälle oman työn organisointia ja netin tai sen seuraajan käyttöä. Kas näin:

Nyt meillä on virtuaaliedustajia synteettisissä maailmoissa, mutta tulevaisuuden työssä minulla on työkaverina itsestäni muodostuva virtuaalirobotti. Se on siis edustajani, jonka laitan seminaareihin, palavereihin, neukkareihin, pallon toiselle puolelle tiedetiimin tapaamisiin.

Virtuaalirobotit ovat paikalla netin (tai mikä lienee grid silloin) kautta, vähän samaan tapaan kuin nykyään heijastetaan nettiä tykillä seinälle. Projektorilla reaalimaailman kohteeseen heijastettavat virtuaalirobotit eli hologrammi-avatarit voivat liikkua, ne ovat kolmiulotteisia ja välittävät moniasistista kokemusta.

Virtuaalirobotti voi olla useammassa eri modessa (säätötilassa). Se voi olla omineen edustamassa minua. Voin antaa sille luvan kontaktien solmimiseen (mikä nykyisin on usein tylsien seminaarien ainut mielekkyys). Se toimii myös omien tietojeni backupina ja voi välittää sitä infoa, jota olen itsestäni ladannut nettipilveen saataville.

Virtuaalirobotin ja informaation välillä on automatisoitu seulonta ja info-organisoinnin systeemi, joka osaa valikoida esimerkiksi tiettyyn projektiin liittyvän sisällön sekä aikajanallisesti että teemoittain.

Jos tilaisuus on reaaliminääni enemmän kiinnostava, voin olla online läsnä virtuaaliavatarin välityksellä ja kokea moniaistisesti etäläsnäolon. Virtuaalirobotteja voi olla yhtä aikaa useampia liikenteessä eli voin olla monessa tapaamisessa yhtä aikaa. 

Avatarini eli minusta kloonattu virtuaalirobotti matkailee tulevassa netissä työpalavereissa puolestani.

 Edustajani voi olla taltioimassa tilaisuutta (ja samalla luokittelemassa syntyvää sisältöä itselleni mielekkääseen tapaana) tai se voi olla herätettävissä, jos joku haluaa minuun kontaktin. Hän voi ikäänkuin soittaa kolmiulotteisen, kehollisen livepuhelun minulle virtuaalirobotin kautta. Voin myös asettaa tietyt seulat herättämään itseni, jos virtuaalirobotin sijaintipaikassa alkaa tapahtumaan jotain mielenkiintoista.

Voiko kaukaa olla lähellä?

Mitenkähän asettaisin sanani, etten loukkaisi turhaan niitä, jotka kokevat ja ajattelevat toisin tästä asiasta... jos vaikka tähän eteen laitan varoitusmerkin: tämä on löysäpipoisesti kirjoitettu eikä arvostele eritavoin tuntevia. Riittääkö? Hymy vielä tähän ja ystävällinen katse.

Olen tehnyt viisi vuotta hanketyötä. Kaikki ovat jollakin tapaa liittyneet opetuksen ja koulun kehittämiseen, erityisesti tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Olen tehnyt tuosta ajasta kolme vuotta sekä päivä- että iltatyötä ja hankehomma on aina ollut sivutyötä. Jonkinlainen kokemuksen syvä rintaääni siis.

Hanketyö voi olla hyvää, kun kohde on muu kuin hankerahojen imuroiminen omaan laariin mahdollisimman kevyellä työllä. Meillä on tässä mielessä ollut hyvää hanketyötä – hankerahat ovat koko ajan olleet pieniä, mutta into ja tavoite suuria ja niin on hyvä. Aitoa hehkua mukana.

Hanketyössä pitää välillä olla mukana kokouksissa ja koulutuksissa, palavereissa, neukkareissa, seminaareissa, konferensseissa, messuilla ja tapahtumissa, jopa laivalla (huh). Tänään eräs kollega huokasi syvään sitä, miten hartaasti istutaan ja puhutaan ja istutaan. Toinen taas, eri hankkeessa toimiva, pohdiskeli, miten tärkeää on olla kasvotusten, tavata oikeasti. Eräässä keskustelussa epäiltiin, että lähi- ja etäosallistumisen sekoittaminen hajottaa lähitilannetta, etäällä olevat ovat kumminkin etäällä ja luottamuksen syntyminenkin vaatii lähellä olemista.

Ymmärrän toki, meillä on pitkä kokemus ilman teknistä välittymistä olevasta kontaktista. Mutta meidän nyt vaan pitää oppia muihinkin. On pakko. Emme voi enää fyysisesti matkustaa surutta. Totta kai on kivaa olla samassa paikassa yhtä aikaa, jos on aikaa ja sopiva vire ja tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. En tee sitä tyhjäksi. Mutta huolestuttaa, kun tämä on niin vaikeaa.

Osa meistä kykenee jakamaan olemistaan netin ja lähimaailman kesken. Osa meistä on tavattoman onnellisia, että voi säästää 11 tuntia matkustamista ja olla silti läsnä. Omalla tavallaan. Näitä kaukaa lähelle tulemisen menetelmiä pitäisi aktiivisesti kehittää ja laajentaa. Sometu on onnistunut tässä tosi hyvin.

Tapasin esimerkiksi pari viikkoa sitten Ronaldin yhdessä Sometu-kokouksessa. Olin fyysisesti Miehikkälässä, hän oli Espoossa ja palasi takaisin Etelä-Afrikkaan. Jutustelimme vielä kokouksen jälkeenkin. Löysimme yhteistä jaettavaa ammatillisesti ja hankketulevaisuuksien kannalta. En ole koskaan tavannut kyseistä Ronaldia muuta kuin netissä, mutta silti luotan häneen. Hän on Sometu-kontaktini ja LinkedIn-kontaktini, minulla on hänen sähköpostiosoitteensa, olen nähnyt hänen pikkuruisen profiilikuvansa ja jutellut hänen kanssaan julkisesti ja privaatisti netissä. Tiedän suunnilleen, mitä hän puuhaa ja millä mentaliteetilla. On harvinaista, että vastaava YYA-kontakti syntyy jossain kokouksessa.

Netti voi jopa helpottaa yhteistyösuhteiden ja verkostojen muodostumista. Olin keväällä hankeasioissa yhdessä museossa. Istuttiin tuntikaupalla hartaasti ja puhuttiin, suunniteltiin. Siellä oli tosi mukavia ihmisiä ja käyntikorttejakin sain monta. Mutta kun ei ole yhteistä nettiviestinnän tilaa, yhteiskehittely muuttuu hitaaksi, ylen hitaaksi, vaikka olisi miten ihanat ihmiset asialla.

On vienyt aikaa, että tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hankkeissa on ryhdytty käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa hanketyön välineenä. Mutta mentaalisesti meillä on vielä matkaa. Ja nyt pitäisi jo loikkia, jotta saisimme viritettyä yhteistyöverkostoja omaa maata laajemmalle. Ihmiskunnan suuria ongelmia ajatellen nimittäin.