Avoimen opetuksen viikko – #jaajotain neljättä kertaa

Auttaminen ja anteliaisuus luovat yhteistä hyvää. Voimme auttaa toinen toisiamme kevyesti, vähäsen. Kun moni auttaa avoimesti yhteisössää vähäsen, pienistä puroista kasvaa tunnetusti suuri. On esimerkiksi uskomatonta kahlata Open Culture -sivuston aarteita, jonne on valikoitu oppimista ja opettamista ajatellen avointen parhaimmistoa, ei todellakaan vähäisiä (rima alas, myös pieni on kaunista).

Creative Commons -lisenssointi on edelleen harvoille tuttu, vuosi vuodelta kuitenkin yhä useammalle. Kun lisenssoit jakamasi heti kättelyssä, muiden ei tarvitse kummastella, saavatko käyttää ja jos, miten. Lisenssivaihtoehtoja on moniin tarpeisiin ja mm. Googlen tarkennettu haku tunnistaa lisenssit (kohta: käyttöoikeudet). Myös Creative Commonsin omalla hakukoneella pääsee hakemaan avoimesti lisenssoituja aineistoja.

Tänään tempaisimme vapaaehtoisjoukoin neljättä kertaa AVO-hankkeen aloittaman kansainvälisen avoimen opetuksen viikon (Open Education Week) suomalaisen startin: Jaa jotain -päivän (helposti mieleen tarttuvasta nimestä propsit menevät Kari A. Hintikalle).

Talkoojoukoissa tänä vuonna olivat Otavan Opiston ja Suomen eOppimiskeskuksen Ideatarhurit (minä tiedotin ja kokosin hedelmiä, Niina Kesämaa ja muut kollegat tiedottivat) sekä IT-kouluttajat (Tarmo Toikkanen antoi Creative Commons -opastusta ja Tero Toivanen löi löylyä kiukaille). Myös monet muut verkostojen kutojat, kuten Matleena Laakso rohkaisivat ja muistuttivat Jaa jotain -päivästä. Erityisen arvokasta oli, että kopin ottajissa oli taas ensikertalaisia. Yhtälailla upeaa, että vanhoja konkareita. Tämä elää. Haavena ensi vuodelle Jaa jotain -osaamismerkkien jakaminen.

Jakamista voi tehdä myös suppeammin, oman työyhteisön sisällä. Viime vuonna joku ideoi oman työyhteisön sisäisen Jaa jotain -päivän. Idean saa napata!

Jakamalla jotain omia oppimateriaaleja voi tehdä näkyväksi omia erityistaitoja. Tämän päivän Jaa jotain, kuten edellisvuosien, todisti laajaa osaamisten kirjoa ja sitä, miten juuri siinä on se jokin. Kertyi pelejä, piirroksia, valokuvia, taulukoita, kaavioita, toimintaohjeita, käsityövinkkejä, diapaketteja ja monenlaista muuta. Sisällöt kumpusivat sekä jakajien ammattillisesta osaamisesta että omista rakkaista harrastuksista.

Jaa jotain -päivän blogista löytyy ohjeita ja linkkejä, tässä tärkeimmät:

• Tarmo Toikkainen: CC-lisenssin ohje
• Twitterissä tunniste #jaajotain
• Facebook-ryhmä: Jaa jotain
• Jaetut sisällöt kootusti Scoop.it-sivustolla.

Minua henkilökohtaisesti ilahdutti tänään jaetuista kaikista hienoista erityisesti Marja Oilingin kaunis ja puhutteleva  Luontoetiikka-diapaketti – niin ulkoasultaan kuin sisällöltään. Samalla sain ratkaisun kauan kaipaamalleni: Google Slidesiin (Esitykseen) saa kauniita ulkoasuja http://www.slidescarnival.com/-sivustolta. Aikanaan Google Driven yhteydessä oli mallipohjien jakopaikka, mutta se poistui erinäisten uudistusten myötä.

Verkon verkostoissa ongelmana on avointen aineistojen löytäminen. Siksi Creative Commons -lisenssit ovat lämpimästi suositeltavia. Hakukoneet tavoittavat ainakin osittain niiden ansiosta sisältöjä. Opeverkostot ovat mainio tapa jakaa kollegoitten kesken (lisää oma verkostosi listalle). Kannattaa myös tutustua sisällönjakopalveluiden ominaisuuksiin. Esimerkiksi YouTubessa voi laittaa videoille CC-lisenssin: Se pitää vain huomata tehdä: kas tässä ohje.

Itse laitoin päivän saaliisiin jakoon kuvan, jolla havainnolistan jaa jotain -ideaa: minä annan yhden ja kun monta kaveria ja tuntematonta verkostoissa antaa yhden, meillä kaikilla on äkkiä paljon. Kuvan voit ladata Flickr-palvelusta.

Avoimia aineistoja: vapaamatkustaminen sallittu

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin #Opus2015-blogissa 2.12.14.

Aloitin opettajana syksyllä 2001. Pääsin tuntiopettajan opettamaan myös aineita, jotka eivät olleet pääaineitani, joista opinnot olivat vähän vaiheessa, varsinkin didaktisen työstämisen osalta. Opetin päivälukiossa, aikuislukiossa ja etälukiossa. Samalle jaksolle osui 6 eri kurssia. Eksoottisin niitä yhdisti päivälukion kolmen pakollisen kurssin sisällöt yhteen etälukiokurssiin, johon kuului kolme 70 minuutin lähitapaamista. Opetin luokassa, jonka takaseinällä vitriinissä lasiovien takana oli konkarikollegan vuosikymmenten kartuttamat kansiot. Kaikenlaisia kivoja havainnollistuksia ja harjoituksia, veikkasin. Lukkojen takana.

Siellä ne lukitut vitriinikaapit häämöttävät luokan peräseinällä.
Kuva vuodelta 2007. Esillä bloggaus opekollegojen vertaisuudesta.

Ja niin minä väsäsin omiani koulujen välillä seikkallessa välillä autossa parkkipaikalla viime tipassa. Kokemus jätti hyvin vahvan jäljen: opettajan paras osaaminen ei saa olla sitä, että hän tekee samankalaisia aineistoja kuin sadat kollegansa. Voi kyllä tehdä omia, mutta jotain pohjaa ja alkua. Opettajan oppaisiin en innostunut koskaan, vaikka niihin sitten tietysti turvauduin. Siihen aikaan kollegalta kollegalle jakaminen oli hyvin vähäistä. Sijaiselle tietenkin. Mutta ei muuten, vaikka sitä aineverkostoissa yritettiin sitten muutamien vuosien aikana oikein maakunnallisesti, salasanojen takana tietenkin.

Kevättalvella 2002 ryhdyin jakamaan kaikki aineistoni verkkoon, lähinnä opiskelijoille helposti saataville, kirjoitin jakamisen perusteluiksi: "Näillä sivuilla tarkoitukseni on ensisijaisesti tukea opiskelijoitani kurssien sisällön hahmottamisessa, rikastamisessa ja vaihtoehtoisten opiskelutapojen toteuttamisessa. Sivuilla on myös avointa aineistoa netin mahdollisuuksista kiinnostuneille opettajille sekä linkkejä omaan käyttööni."

Lukuisia kertoja minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä, jos joku hyötyy nettiin jakamastani aineistosta. Olen vastannut, että se ei ole minulta pois. Ja totta totisesti, työ ei ole paennut minua, sitä on tullut päin vastoin lisää. MUTTA korostan: on myös opettajia, joilla edelleen on niin ainutlaatuista osaamista, että heidän ei kannata jakaa aineistojaan nettiin. Jokainen punnitsee asian itse. Kun olen omista aineistoistani muokannut kustannettavia oppisisältöjä, olen joutunut tekemään ison työn. Harvoin opetuksessa käytettävät aineistot ovat sellaisenaan hyödynnettävissä kaupallisesti, edes aineistojen tuottajalla itsellään.

Opus-hankkeen webinaarissa 3.12. tutustumme OnEdun sähköisiin aineistoihin. OnEdun julkaisujärjestelmä MobieZine mahdollistaa opetusaineistojen tuottamisen eri päätelaitteilla käytettävään muotoon. Palvelussa julkaistuna löytyy maksullisten aineistojen lisäksi avoimesti lisenssoituja sisältöjä, esimerkiksi Marika Toivolan ja Tiina Härkösen yläkoulun Avoin matematiikka: Tilastoja ja todennäköisyyksiä.

Omat vuosikymmenen takaiset muistot palasivat mieleeni, kun katselin, miten Kuopion Klassillisen lukion lehtorin virasta äskettäin eläkkeelle siirtynyt Aarne Hagman oli jättänyt perintöä jälkipolville. Aarne on ollut avoimuuden ja jakamisen pioneeri. Hänen aineistonsa eivät odota lasivitriinissä siivoojaa ja paperinkeräystä. Ne ovat kaikkien halukkaitten ilona, rikastuttavana aineistona, kuten Aarne jokaisen kurssinumerolla nimetyn lehden loppuluvussa nimeää. Hänen aineistonsa saa huokaisemaan. Tällainen rikastava aineisto olisi keventänyt aikanaan omaa polkuani opettajana (vaan en ole katkera, se lukittu vitriinihän oli oivallinen katalyytti):

• BI1 Eliömaailma
• BI2 Solu ja perinnöllisyys
• BI3 Ympäristöekologia
• BI4 Ihmisen biologia
• BI5 Bioteknologia

Laitan tähän vielä linkit, joiden takaa noita OnEdun avoimia aineistoja löytää:

• Yläkoulun matematiikka
• Aarne Hagmanin biologia ja maantieto
• Open OnEdu: "Mikäli haluat tuottaa itse avoimia oppimateriaaleja, niin ota yhteyttä saadaksesi OnEdu -järjestelmän veloituksetta käyttöösi (edellytyksenä sopimus oppimateriaalin jakamisesta avoimena)."

Jaa jotain -päivää viritellessä #jaajotain

Internetin sydän lyö jakamisen tahtiin ja verenkiertona pitkin nettisuonistoa vilistävät monenlaiset jaetut partikkelit. Ilman jakamista, sitä mitä sosiaaliseksi mediaksi vieläkin kutsutaan, nykynetti olisi tylsä kuin asfaltoitu parkkipaikka.

AVO-hankkeessa olemme useita vuosia rakennelleet avoimia verkostoja oppimiseen. Oppimisen saralla avoimuus tulkitaan monin tavoin ja sitä myös pelätään. Pelko-osasto ryöstäytyi vuosi sitten turhaan huoleen, Vesa Linja-ahon somekommentointi nostatti korkeat vasta-aallot. Maailma ei kuitenkaan järkkynyt, aallot tasaantuivat.

Avoimuus on yhdeltä osaltaan vapaan lähdekoodin juttua, siitä saa parhaiten lisätietoa VALO:n ja COSS:in sivuilta, myös Educossin blogista.

Yhdeltä osaltaan avoimuus on Wikimedia-säätiön toimintaa (säätiö, jonka rahankeruu sai erikoista potkua Suomessa), avoimen verkkotietosanakirja Wikipedian lisäksi lukuisia muita toimintoja, joista Wikimedia Commonsin media-aineistoineen soisi olevan ainakin opetuspuolella tunnetun. Wikimedia-säätiön toimintojen taustalla pörrää Open Source -ohjelmisto eli MediaWiki.

Avoimuus on myös oppiaineistojen jakamista Creative Commons -lisenssillä varusteltuna, jolloin käyttäjä voi lisenssistä heti tietää, kuinka aineistoa saa käyttää. Sopii muistaa, että muitakin netin kautta jaettuja aineistoja voi linkittää, jakokanavasta riippuen myös upottaa ja luvan kanssa myös käyttää.

Creative Commonsin video jakamisen kulttuurista tiivistää hyvin sen, mistä jakamisen eetoksesta on kysymys: jakamalla luomme ja tuotamme yhdessä ja lisenssoimalla huolehdimme, että jakaminen tapahtuu tekijän oikeuksia kunnioittaen.

Kaikki avointen sisältöjen jakamisväylät eivät kulje vapaiden ja avointen ohjelmistojen kautta, vaan monia avoimia sisältöjä jaetaan kaupallisten toimijoiden, kuten Googlen, ilmaiseksi tarjoaman palvelintilan avulla. Aihe ei ole ristiriidaton, mutta käytännöllinen ihminen löytää oman kultaisen keskitiensä.

Jakajan on hyvä osata ottaa alkuperäiset ja varmuuskopiot omista tuotoksistaan. Netissä mikään ei ole lopullisesti varmasti tallessa, mutta näin ei ole myöskään netin ulkopuolisessa maaimassa.

Oppiaineistojen jakaminen on osa oppimisen ja tiedon avaamista globaalisti mahdollisimman rikkaana mahdollisimman monien saataville. Open Learning/Education ja tiedemaailman Open Access ovat pitkään ajaneet tasa-arvoa oppiaineistojen saatavuuteen.

Open Education Week juhlistaa tätä avoimen oppimisen ja opetuksen liikehdintää nyt kolmatta kertaa. Yhtenä suomalaisena jakamisen kulttuurin ja yhdessä tuottamisen arkipäiväistämisenä järjestämme toista kertaa AVO-hankkeen voimin Jaa jotain -päivän.

Miksi jakaisin jotain omastani? Ihmiskunnan menestyminen tällä pallolla on aina perustunut siihen, että opimme toisiltamme ja välitämme osaamistamme yli sukupolvien. Minun tuotokseni ovat osa jakamisen ketjussa ja verkostossa. Yhdistämällä ideoitamme ja tuotoksiamme, luova mieli saa raaka-ainetta keksintöihin, ongelmanratkaisuun, taiteeseen, harrastuksiin, uuden oppimiseen.

Jakaminen tuo maailmaan inhimillistä lämpöä. Toki se tuo myös paljon kohinaa ja informaatiovirtoja. Jakaminen ei ole ongelmatonta. Erityisen hyvä on muistaa harkinta informaatiovyörytyksen kanssa. Ennemmin vähän ja harkitusti kuin tulvana sitä sun tätä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ja toisaalta kynnys alas: pienikin juttu voi olla oikeaan osuessaan aarre verraton.

Tiina Niskasen linkittämänä löysin aamulla Petra Larvuksen bloggauksen siitä, miten hän oli pienten koululaisten kanssa keskusteluut ja elänyt todeksi jakamisen kulttuuria:

"Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun olen tällä viikolla alkanut havaitsemaan oppilaissa aivan erilaista, uudelle tasolla kehittynyttä luovuutta (jos näin voi sanoa?) - he heittelevät ideoita toisilleen, paneutuvat visuaaliseen ulkoasuun ja haluavat ehdottomasti, että heidän työtään näytetään kaikille Air Playn kautta :) Näissä hetkissä ope tietää tehneensä edes jotain oikein, vaikka aina ei ole helppoa (eikä pidäkään olla, jotta mielekkyys säilyy)."

Tulen itse siitä vanhasta maailmasta, jossa naapuriapu ja talkoot olivat arkea. Isovanhemmat opastivat: "Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan."

Jaa jotain -päivän verkkopaikat jakajille ja seurailijoille

• Blogi tiedottaa
• Scoop.it julkaisee jaettua
• Jakaa voi Facebook-ryhmässä tai -tapahtumassa
• Jakaa voi Google+ -yhteisössä
• Jos jakaja haluaa toimia Facebookin ja Googlen ulkopuolella, blogikommentitkin tuovat jaetun perille
• Twitterissä voi seurailla ja kommentoida #jaajotain ja @jaajotain
• Vinkkiä somepalveluitten käyttämiseen voi etsiä Someopasteesta ja jos sieltä ei löydy, palautelomakkeella voi pyytää
• Lisätietoja jakavat tapahtuman taustajoukot: Gmail anne.rongas ja kari.hintikka. Oheistapahtumia saa mielellään järjestää ja niitä voi linkitellä Jaa jotain -tapahtumasivuille.
• Viime vuoden saalista on säilötty Diigoon, jonne myös tänä vuonna jossakin vaiheessa varastoidaan jaetut.

Open Päivitystä... ja homma jatkuu

Lisää tätä! Toivoivat opettajat.

Olen pari viime vuotta ollut töissä kahdessa Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa opetusalan hankkeessa: AVO (Avoimet verkostot oppimiseen ja Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin) sekä Open Päivitys. Viimeksi mainittu päivittää opettajia opetusteknologian pedagogiseen käyttöön.

Open Päivityksessä olemme luoneet verkotokouluttajien toimintamallin, jossa koulutuksen toteuttujana ei ole yksi organisaatio vaan usean osaajan yhdistelmä. Samaa toteuttaa myös AVO. Tuloksena on kombinaatio, jossa löytyy laajaa osaamista ja osaamisen yhdistelmiä. Osaamisverkosto ei synny hetkessä eikä pysy toimintakykyisenä pelkällä hyvällä tahdolla.

Molemmissa hankkeissa olemme kehittäneet lukuisia keinoja tehdä omaa työtä näkyväksi, oppia vertaisilta, työskennellä yhdessä, liittää erilaisten osaajien taitoja ja tietoja yhteen. Käytämme jatkuvasti jaettuja dokumentteja, virtuaalisia juttelutiloja, jaettuja kalentereita ja monia muita keinoja.

Open Päivityksessä olemme jalostaneet koulutuksen mallia ja kirjoittaneet kaikki vaiheet yhteiseen tuotantokäsikirjaan, jolla on mittaa 24 sivua. Tällä tavalla uusi toimija pääsee mukaan systeemiin.

Tiimityönä olemme erityisesti työstäneet koulutuksen arviointi- ja palautemalleja sekä vertaisoppimisen mallia. Viimeksi mainittu on ollut vaativa, sillä opettaminen on pitkään ollut yksin tekemistä. On ollut haasteellista luoda sellaisia tulokulmia ja toimintoja, joilla yhtä aikaa huomioidaan yksilöllisyys ja itsenäisyys ja toisaalta kannustetaan oppimaan toisilta ja tekemään yhteistyötä. Onneksi tässäkin olemme saaneet yhteen monta viisasta päätä ja alan kehittäjää. Tulossa on Vertaisvihko eli työkirja vertaistyöskentelyn tueksi. Myös Vertaispäivittäjän lyhytkurssi, johon on rakennettu askel askeleelta etenevä, ei liian työläs, mutta silti rikas, kokonaisuus.

• Open Päivityksen ja AVO-hankkeen koulutusaineistoja Edulan Mediakirjastossa (jo yli 100 aineistoa).
• Open Päivityksen koulutusten verkkosivut.
• Open Päivityksen blogi ja Facebook-sivu.

Parhaillaan Open Päivittäjät kokoavat yhteen oppimisprosessien ja oppimistehtävien suunnittelun apuvälineitä ja suunnittelumenetelmiä. Dokumenttia pääsee myös rikastamaan, dokumentin alusta löytyy toimintaohjeet.

Koulutuksista on julkaistu didaktisia ideoita kaikkien saataville, nimittäin jokainen kaipaa hyviä esimerkkejä ja tuntumaa, mitä opetusteknologian avulla voisi tehdä. Open Päivitys ei ole luonut uutta erillistä ideoitten julkaisupaikkaa, vaan osallistujat ohjataan käyttämään olemassa olevia: OPH:n Hyvät käytännöt, Osaava-ohjelman Open kortit tai Aalto-yliopiston ja kumppaneiden LeMillin Sisällöt tai Menetelmät. Koulutuksen koordinaatio vie LeMilliin myös kaikki lomakkeella ilmoitetut vinkit, jos osallistujalle tämä on mieluisin tapa.

Avointen oppisisältöjen luokittelun hahmottelua

IT-kouluttajat antoivat kevätretkeään varten haasteen selventää aihetta avoimet oppisisällöt. Mietin käyttäjän (oppijan, ohjaajan, opettajan) näkökulmaa. Luonnostelin kaksi tulokulmaa: a) valmiit sisällöt ja b) itse tuotetut.

Ensimmäiseen luokkaan kuuluu sisällön palasia, vähän kuin Lego-palikoita ja isompia kokonaisuuksia, ihan kuin Lego-rakennuksia. Lisäksi on raaka-aineita, ihan kuin tee-se-itse -tyypille muovirakeita: tee näistä omat Legosi.

Toinen luokka on toiminnallista (ja toki näistä syntyy ensimmäisen luokan sisältöjä, mutta siis ajattelin tätä käyttäjän näkökulmasta, että ensin helpoimmasta eli valmiista liikkeelle). Käyttäjälähtöisessä tuotannossa kolme keskeistä toiminnallisuutta ovat jakaminen, kuratointi ja verkostoissa toimiminen.

Esimerkkejä ja linkkivinkkejä aina kaivataan. Niinpä laitaoin editoitavaan muotoon jäsennyksen esimerkkeineen. Käy rikastamassa, jos mieleesi tulee hyviä esimerkkejä! Ja piirtelin vielä pienen pikkuruisen infografiikan sikiön asiasta (on vielä matkaa kunnollisten tekemisosaamiseen). Klikkaa kuvaa, saat sen suurempana. Jos kuvasta on iloa, sen voi tulostaa pdf:nä SlideSharesta.

Avoin oppiminen, opetus ja avoimet sisällöt – huuhaa vai jihuu?

Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.

Jaa jotain 11.3.2013

Opiskelija vuosien takaa chattäili muutama tunti sitten Facebookissa. Kertoi muistelleensa, miten opastin opiskelutaitoihin. Kätevästi vanhat kurssiaineistoni ovat netissä ja sieltä saatoin laitella linkkejä, ihan on aiheesta mp3-äänitteitä ja niistä pdf:nä tiivistelmät. Tein aikoinani paketin, kun keskimmäinen valmistautui reaalikokeeseen ja toki myös omille opiskelijoilleni, mutta ykkösmotiivina oli minikurssi omalle lapselle.

Teemme Kari A. Hintikan kanssa töitä Suomen eOppimiskeskuksen luotsaamassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Hankkeen agendalle kuuluu masinoida nimensä mukaista asiaa Suomessa. Koskapa maaliskuussa vietetään kansainvälisesti Open Education Week -tapahtumaa, päätimme laittaa pallon pyörimään kevyyeen tyyliin, avoimen netin kaverisuosittelun hengessä:

• Facebookissa ryhmä: Jaa jotain 11.3.2013
• Google+ -tapahtuma: Jaa jotain 11.3.2013
• Hashtag #jaajotain ja tunniste eri ympäristöissä (tag) jaajotain.

Aiheesta innostuneitten kesken ehditään vielä ideoida sopivat tapa kerätä tuloksia. Usutamme jakamaan laajalla skaalalla, jotain, josta arvelee olevan jollekin oppimishaluiselle ihmiselle iloa. Jaettu voi liittyä koulumaiseen oppimiseen, mutta yhtä hyvin harrastuksiin tai työelämässä oppimiseen.

Miksi jakaisimme? Aiheesta on virallisen opetuksen puolella viime viikon aikana kohistu. Emme ota kantaa tuohon, vaan siihen, miten jakaminen ilahduttaa ja auttaa. Virtuaalinen jaettava ei paljon paina, mutta osuessaan tarvitsijalle painoarvoa kertyy.

Kenenkään ei ole pakko jakaa. Saa lurkkia, saa vapaamatkustaa ja saa myös haukkuaräksyttää jakajia. Yhdenlaista jakamistahan sekin on.

Vapautin (CC BY-SA) tapahtumaa varten yhden piirrokseni vuodelta 2008. Kuvassa Unkelo ja Tunkeli, nuo hillittömät veljekset, jakavat jotain toisilleen netin kautta. Ja kivaa näyttäisi olevan.

Materiaalejani ette saa!

Linda Saukko-Rauta kiteytti oivaltavasti rintamalinjoja.

Leimahtipa netissä keskustelunloiske avoimista oppisisällöistä. Taidan olla osasyyllinen, vaikka en ymmärrä, miksi. Varoitan heti kärkeen: en vastusta suljettuja sähköisiä oppimisympäristöjä, en manifestoi sen puolesta, että kaikkien opettajien pitää jakaa aineistojaan, en usko mustavalkoisiin asetelmiin. Itse jaan avoimesti, koska koen sen globaalieettisenä velvoitteena: ihmiskunta on suurten ongelmien keskellä ja niitä voimme ratkoa vain yhdistämällä osaamistamme ja toimintaamme.

Juttu leimahti näin:

1. EKO-blogi julkaisi 14.1. aamulla vierasbloggaukseni, jonka sain vapaasti muotoilla ja valitsin aiheen, joka on itselleni ollut läheinen etäopettajana jo vuodesta -02, ja etäopiskelijana edelliseltä vuosituhannelta, elikäs avoimet oppisisällöt. Bloggausta on luettu kahdessa päivässä aihepiirin huomioiden huimat 2 347 kertaa ja FB-peukutettu 104 kertaa.

2. Eräs opetusalan kehittäjäihminen jakoi omalla FB-seinällään myönteisesti kommentoiden linkin kyseiseen bloggaukseen.

3. Hänen FB-kaverinsa suivaantui maanantai-iltana kohtuullisen reippaasti jostain bloggaukseeni liittyen (ilmeisesti otsikosta, kommenteista päätellen ei ollut lukenut juttua). Hän käytti kommenteissaan poikkeuksellisen värikkäitä ilmauksia. Kertoi olevansa OAJ-aktiivi, pitkän linjan opettaja.

4. Vesa Linja-aho bloggasi asiasta tiistain puolella. Kommentointi kävi kuumana.

5. Asia herätti printtimedian. Hesari soitti Vesa Linja-aholle ja haastatteli häntä, kysyi jatkohaastateltavia, Vesa antoi nimeni. Hesari soitti minulle. Satuin olemaan pääkaupungissa, seurauksena haastattelu.

En mitenkään yllättynyt tästä kuohahduksesta. Olen saanut tuntumaa varsinkin OAJ:n suunnalta kiivaaseen vihamieliseen lähestymiseen, kun kyse on taikasanoista tieto- ja viestintätekniikka, internet, etäopetus ja verkkokurssi. Olen saanut järjestön edustajalta huutoraivarit korviini asiasta jo vuonna 2005.

Kysyin itse opettajana jatkuvasti: ketä varten koulu on, miksi teen tätä työtä. Ei mitään epäselvää: koulu on oppijaa varten, opettaja tekee työtä oppimisen edistämiseksi, oppijoiden tulevaisuuden eteen. Olen saanut omilta opettajiltani evästä elämään. Saman mission koin arvokkaaksi itse opettajana.

Nyt leimahtanut keskustelu ajautui ikävästi palkkauskysymyksiin. En itse millään kyennyt ymmärtämään argumenttia, jonka mukaan jakaessaan avoimesti opettaja varastaa leivän kollegan suusta, koska työnantaja vetää johtopäätöksen, ettei nettisisältöjen tuottamisesta tarvitse maksaa erikseen eli kaikilta palkkaa pois siltä osin. Ikään kuin kovinkin yleisesti opettajille maksettaisiin lisäliksaa nettisisältöjen tuottamisesta (mikä ei ole totta). Kommentoinnissa vedottiin myös tekijänoikeuksiin siihen malliin, että lämpimästi suosittelen maan huippuasiantuntijoiden, Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen avoimia nettisisältöjä ja maksullista kirjaa Opettajan tekijänoikeusopas (heidän blogissaan kommentoitiin tätä asiaa ja Ville Oksanen vielä erikseen Tietokone-lehden blogissa).

Erilliskorvausten paikka on hyvin perusteltua pioneerityössä, uuden tekemisessä. Kun oppi karttuu ja rutiinit kertyvät, lisätyötä ei enää ole vaan teknologian sulautuminen opetukseen ja oppimiseen vähentää opettajan työtä. Tätä makeutta eivät kriitikot ole selvästikään päässeet maistamaan. Erääseen haastatteluun vastasin jo 5 vuotta sitten, että minulle pitäisi maksaa, että en käytä nettiä ja verkkopalveluita opetustyöni apuna.

Omat argumenttini avointen oppisisältöjen puolesta perustuvat vuosikymmenen kokemukseen paitsi oppisisältöjen jakajana myös etäopettajana, verkkokurssien laatijana ja opettajana, oppisisältöjen tuottajana kustantajille:

• oppisisällöt ovat opetuksen oheistuote (kun verkkotyökalut tulevat tutuiksi, verkkosisältöjen tuottaminen ei aiheuta lisätyötä verrattuna muihin tapoihin valmistella ja toteuttaa opetusta, tein tästä kenttäkokeen vuonna 2007)
• sisällöt paranevat dialogin ja vertaistuotannon prosessin kautta, avoin jakaminen johdattaa opettajan oppimaan uutta ja kehittymään ammatissaan
• sisällöt sinällään eivät johda oppimiseen tai opettajan korvaamiseen, jos näin olisi, kirjastolaitos olisi jo aikaa sitten tehnyt opettajat tarpeettomiksi
• on ihan oma juttunsa suunnitella ja laatia verkkokurssi (sekä vetää kyseinen kurssi), sellaisille työlle on kysyntää, eikä avoin oppisisältöjen jakaminen mitenkään eliminoi tai korvaa verkkokurssin tuottajien työtä, päin vastoin, mitä enemmän netissä on informaation sälää, sitä enemmän kaivataan ammattilaista auttamaan viidakossa ja mitä enemmän kysyntää joustaville opiskelumuodoille on, sitä enemmän töitä taitaville verkko-opettajille.

Eri ammattialoilla kuljetaan kipupisteiden kautta uusiin kehitysvaiheisiin. Opetusalalla on ollut mahdollista kieltäytyä sähköpostin käytöstä vielä viisi vuotta sitten, kuten itse äitinä sain kokea.

Kyse ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kenenkään yksittäisen opettajan tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan kokonaisuudesta, sen johtamisesta, rakenteista. Vanha toimintakulttuuri on ollut vankka. Sillä on ollut ja on edelleen vahvuuksia. Nyt olisi pystyttävä tunnistamaan tosiasiat ja suunnistamaan tulevaisuuteen yhdessä. Tunteenpurkauksille on oma sijansa, mutta niiden pohjalle ei voi laatia suuntaa tulevaan. Kyse on kuitenkin lapsistamme ja nuoristamme, heidän tulevaisuudestaan.

Meillä on loistava oppimisilmasto, vauvasta vaariin. Näillä leveysasteilla ei ole pärjännyt ilman hinkua uuden oppimiselle. Sitä kipinää toivon kaikille, erityisesti tässä taloustaantumaa uhkuvassa ajassa! Työn iloa soisin kaikille opettajille. Hieno ammatti. Arvokasta työtä.

EDIT:

• Harto Pönkä bloggaa aiheesta 16.1.13: Oppimateriaaligate ja opettajien välinen yhteistyö
• YLE Suora linja 16.1.13: Pitäisikö oppimateriaaleja jakaa?
• Juha Kämäräinen bloggaa 19.1.13: Pauhinaa jakamisesta ja jemmaamisesta kera ehdotuksen
• Helsingin Sanomat pääkirjoitus 21.1.13: Oppimateriaali siirtyy hitaasti verkkoon

PS. Keväällä -08 YLE tuotti sarjan opetuksen ja oppimisen uusista tuulista. Olin mukana sosiaalisen median osiossa, josta tuo otsikon teesi. Ohjelma löytyy edelleen Opettaja.tv:stä.

HS 16.1.13, juttu Tuomas Peltomäki ja Jorma Salovaara, kuva Fanni Oksanen.

Opetusta tekniikka edellä vai perässä?

Keskustelu teknologian roolista opetuksessa on aihe, johon on monta tulokulmaa.

Kun vuoden mittaan olen esimerkiksi jutellut satojen opettajien kanssa avoimista oppisisällöistä, tämä tulokulmien moninaisuus näkyy hyvin ristiriitaisina kommentteina. Toisten mukaan ei ole kunnollista hyvää laadukasta aineistoa tarjolla, toisen mukaan sitä on pilvin pimein. Toisten mukaan ei tarvita mitään aineistoa lisää, koska oppikirjat oheismateriaaleineen riittävät, toisten mukaan juuri nuo ovat vanhentuneita.

Vaihtelua syntyy muun muassa oppiaineesta ja koulumuodosta.

Kun ajattelen asiaa, niin mietin, että niin tärkeää kuin keskustelu oppisisällöistä on, sen rinnalla pitäisi aina muistaa vielä merkittävämpiä asioita. Oppimisessa useimmiten juttu on niin, että innostunut oppii keinolla millä hyvänsä. Siksi onkin hyvin merkittävää Kirsti Longan korostamaa kiinnostus, kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen.

Hyvä oppimisprosessi voi syntyä hyvin monella tavalla. Tärkeää olisi, että ruokittaisiin innostavalla, kannustavalla, motivoivalla tavalla oppimista. Oppiminen on hyvin pitkälle vuorovaikutusta. Joskus asioita oppii paljon myös silloin, kun opetus ärsyttää ja metodi on huono.

Maailman laadukkain oppisisältö sinänsä ei johda oppimiseen. Sitä iloa, minkä asioiden oppiminen synnyttää, soisi jakautuvan laajalle. Oppimisen vapauttava ja voimaannuttava rooli on merkittävä.

Olen nähnyt katkelmia elämäntarinoista, joissa oppiminen on vankentanut ihmisen kulkua myönteisellä polulla, voittoon kaikenlaisista ikävistä. Oppiminen antaa voimaa voittaa esteitä, ylittää itsensä ja erityisesti toisten luomat väärät mielikuvat siitä, kuka minä olen.

Oppiminen vie kohti sitä ihmistä, joka minä olen, kohti ihmisyyttä.

Keinot ovat monet. Internet, kun sitä on saatavilla, demokratisoi ja innostaa. Toivon hartaasti, että tämä kehitys johtaisi myös vastuullisempaan ja välittävään ihmisyyteen, yhteiskunnalliseen liikkeeseen, maailmaan, jossa välitetään ja pidetään huolta.

Koulu opetussuunnitelmineen heijastaa yleista tahtoa yhdessä hyväksi koetun arvopohjan mukaiseen uusintamiseen. Koulun arvopohja on jatkuvasti keskustelussa.

Nettiaineistot ja teknologia eivät ole arvo sinänsä eli toteutuskohteena riittävä. Ne ovat vain välittäjiä, väyliä. Välillä suomalainen keskustelu aina lipsahtaa raiteelle, jossa tärkeintä tuntuu olevan väline sinällään.

Silti tokaisu pedagogiikka edellä ei ihan riitä. Teknologian ja pedagogiikan pitäisi olla sopivasti rinnatusten, vuorovedossa. On tässä jo vuosiä nähty, miten tekninen kynnys aina vaan estää pedagogiikkaa vapautumasta uusille laitumille.

Runsauden sarvi – avoimet oppiresurssit

Internet tarjoaa valtaisan määrän hyvää ja laadukasta oppisisältöä, jota voidaan hyödyntää opetuksessa. Laadukkaiden sisältöjen löytäminen on edelleen hieman työlästä. Hyvä apu tulee kuitenkin kollegaverkostoilta. Vinkkejä jaetaan ja kysyvää autetaan.

Eilisessä Open Päivityksen lähikoulutuksessa avasin hieman tuota runsaudensarvea. Tiedätkö sinä lisää aarteita? Editoi esitystä ja lisää oma löytösi mukaan. Editointi on avoinna ilman kirjautumista.