Jos olisi ollut joku vierellä vinkkaamassa ja sitten olikin #digioppija

HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.

Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:

Minusta on keskusteltava molemmista: osaamisesta ja oppimisesta. Välillä mietityttää, kun esim. haetaan #digiosaaja'a, ei #digioppija'a 🤔.

— Riitta Hyppänen (@RiittaHyppanen) 15. tammikuuta 2017

Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.