maanantaina, joulukuuta 11, 2017

Nettilukio – aina auki

Vanhan kamun kanssa rupatellessa ohimennen tuli juttua jälkikasvusta ja opintoreiteistä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tieto Nettilukion mahdollisuuksista synnytti ahaa-oivalluksen. Samankaltainen juttutuokio oli erään lukio-opettajan kanssa pari kuukautta takaperin.

Kaikilla nuorilla lukio-opiskelu ei etene suunnitellusti. Elämään tulee urheilua, töitä, muuttoja, sairauksia. Kesken jääneet lukio-opinnot eivät ihan äkkiä vanhene, vaikka nyt onkin opetussuunnitelmien uudistuksen siirtymävaihe. 

Otavan Opiston Nettilukiossa on kaksi linjaa, kuten kaikissa aikuislukioissa: aineopiskelu ja tutkintotavoitteiset lukio-opinnot. Aineopiskelijana voi opiskella kuka vain, ks. tarkempaa tietoa kurssimaksuista yms. aineopiskeluun liittyvästä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta. Lukio-opintojen lisäksi puuttuvan peruskoulun päättötodistuksen voi opiskella aikuisten perusopetuksen mukaisesti Nettiperuskoulussa.

Kun nuorisoasteen lukiossa opintonsa aloittanut jatkaa opintojaan Nettilukiossa, hän siirtyy aikuislukion opetussuunnitelmaan. Vanhat opinnot luetaan hyväksi ja henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan siitä, mihin opiskelija oli aiemmissa opinnoissa päässyt (erotodistus pitää kaivaa esiin tai hankkia siitä lukiosta, jossa opinnot jäivät kesken). Ihan kaikkea ei välttämättä voida lukea hyväksi, mutta valtaosa. Ehkä suurin ero opinnoissa on, että taito- ja taideaineita Nettilukiossa, kuten aikuislukioissa yleensäkään, ei ole samassa mittakaavassa kuin päivälukioissa.

Nettilukio on aina auki, on ollut jo 20 vuotta! Nettilukio on yksi Otavan Opiston oivallisista tulevaisuusaskelista. Tähän juttuun ei nyt mahdu muistella muita upeita polkuja, joita 1990-luvun lopulta alkaen Otavan Opisto rakensi oppimisen uusia ulottuvuuksia varten. Yhden kurkkauksen löytää osoitteesta https://metodix.fi/. 20-vuotisjuhlien muisteluksissa Nettilukion historiaa ja ihmisten kokemuksia.

Nettilukioon haetaan opiskelijaksi osoitteesta http://www.nettilukio.fi/ kohdasta Haku sähköisellä lomakkeella. Haku-sivulla kerrotaan, että hakijan tulee olla 18-vuotias. Aikuislukiot voivat ottaa rehtorin erityispäätöksellä myös nuorempia opiskelijoita (tällöin hakemuksella täytyy olla perusteet). 

Opiskelu Nettilukiossa vaatii kykyä ohjata itseään. Pääosa kursseista opiskellaan portfoliotyyppisesti itsenäisinä verkko-opintoina Muikku-ympäristössä. Kursseilla on ohjaava oppimateriaali, erilaista lisäaineistoa ja oman osaamisen edistymistä indigoivia harjoituksia. Osaaminen näytetään oppimispäiväkirjan ja palautettavien portfoliotehtävien avulla. Opintojen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmiä, verkkotapahtumia ja monipuolinen ohjauksen tuki sekä jokaisella kurssilla opettajan apu. Itsenäisen opiskelun lisäksi jaksoittain on tarjolla ryhmäkursseja verkossa. 

Kannattaa tutustua! Nettilukio, Nettiperuskoulu, aineopiskelu ja Muikku-ympäristö (avoimia oppimateriaaleja).


Ei kommentteja: